Tag: Sedu

My Thoughts on Finding Employment in the Finnish Education Sector

Posted on by Ville Kilpiä

Okay. Now listen to this.

I’m currently working on a one-year fixed-term contract as a communications teacher at a university of applied sciences. I have about nine consecutive years of experience teaching Finnish language, communication and interaction skills in vocational upper-secondary programmes. In autumn 2024 I filled in as a substitute Finnish and literature teacher at upper-secondary schools in Eurajoki and Nurmo. I’m good at what I do, highly competent and, above all, valued by my students. My special strength is that, through genuine personal encounters, I can get students to learn—and even get excited about—Finnish language studies. Unfortunately, in my present job I rarely meet my students face-to-face, so my opportunities in remote-teaching roles are very limited. Besides teaching, I also have corporate-sector experience in communications.

In summer 2024 I completed my second master’s degree (M.Sc. in Administration and Management, with a focus on the psychology of leadership) at the University of Lapland. My first master’s (M.A. in Finnish Language) was finished in 2015 at the University of Helsinki. My minors include extensive (at least 60 ECTS) studies in management, psychology and literature. Shorter minors (at least 25 ECTS) cover communications, education, economics and statistics, educational leadership and administration (the standard Finnish principal qualification), and special education. Naturally, I also hold the required teacher-pedagogical studies.

After summer 2024 I resigned from my civil-service teaching post at Sedu Seinäjoki because I wanted new challenges and a wider perspective on the education sector. Under Sedu policy, taking unpaid leave to work elsewhere wasn’t possible. For the past year I’ve been applying for positions in education—mainly principal posts, Finnish and literature, communications, and vocational teacher-training roles. I’ve also applied for various public-sector jobs. Almost all with no result!

Last year I struggled to get into higher-education jobs because I lacked university-level experience. Now I have that, but I’m told I don’t have enough supervisory or project experience—because I’ve considered it more important to be present in young people’s everyday lives than to run projects. I’m not a PhD either. Yet compared with an ordinary Finnish-and-literature teacher or a basic principal who has completed the usual 25 ECTS in educational leadership, I’ve racked up 60 ECTS plus a 120-ECTS master’s degree in public administration and management, with an emphasis on psychology (65 ECTS of minor studies plus the aforementioned master’s). Read that last sentence again! And with that background I still can’t seem to land a job in education.

So my question is: Is Finnish education really doing so well that it can afford to overlook readily available expertise? I don’t think so. I can certainly get work in vocational education again, but I refuse to give up on the idea that children and young people need smart, approachable and encouraging adults—and appropriate boundaries—at every level of education.

Ajatuksiani työllistymisestä suomalaiselle koulutusalalle

Okei. Kuuntelepas nyt tätä sitten.

Työskentelen tällä hetkellä vuoden määräaikaisella sopimuksella viestinnän opettajana ammattikorkeakoulussa. Mulla on noin 9 vuoden yhtäjaksoinen kokemus ammatillisten perustutkintojen viestintä- ja vuorovaikutustaitojen eli äikänopettajana. Syksyllä 2024 tein määräaikaisia sijaisuuksia äikän ja kirjallisuuden opettajana lukioissa Eurajoella ja Nurmossa. Työssäni oon hyvä ja osaava sekä ennen kaikkea opiskelijoideni arvostama. Erityisosaamiseni on, että kohtaamisten kautta saan opiskelijat oppimaan ja innostumaan jopa äikästä. Nykyisessä työssäni en harmikseni kohtaa opiskelijoitani kovinkaan usein henkilökohtaisesti, joten mahdollisuuteni etäopettajan tehtävissä ovat tosi rajalliset. Opettajuuden lisäksi mulla on kokemusta mm. yrityspuolelta viestinnästä.

Kesällä 2024 sain valmiiksi toisen maisterintutkintoni (HM, hallinto ja johtaminen, erityisesti johtamisen psykologia) Lapin yliopistosta. Eka maisterintutkintoni (FM, suomen kieli) valmistui 2015 Helsingin yliopistosta. Sivuaineitani ovat laajat (vähintään 60 op) johtamista, psykologiaa ja kirjallisuutta. Lyhyitä sivuaineita (vähintään 25 op) mulla on viestinnästä, kasvatus-, talous- ja tilastotieteestä, koulutusjohtamisesta ja opetushallinnosta (ns. reksinpätevyys) ja erityispedagogiikasta. Totta kai myös opettajan pedagogiset opinnot löytyvät.

Jäin kesän 2024 jälkeen Seinäjoen koululutuskuntayhtymä Sedun virastani pois, koska halusin uusia haasteita uralleni ja nähdä koulutusalaa eri näkökulmista. Sedun linjauksen mukaisesti virkavapaata ei ollut mahdollista saada toisaalla työskentelemiseen. Olen viimeisen vuoden hakenut töitä koulutusalalta – lähinnä reksinpaikkoja, äikän ja kirjallisuuden, viestinnän sekä ammatillisen opettajankoulutuksen parista. Lisäksi oon hakenut erilaisia julkishallinnon tehtäviä. Melkein kaikkia tuloksetta!

Viime vuonna en meinannut päästä korkea-asteelle töihin, koska ei ollut korkeakoulukokemusta. Nyt sitä on, mutta nyt puuttuu esihenkilö- ja hankekokemus, koska olen pitänyt hankkeita tärkeämpänä olla läsnä nuorten arjessa. En ole myöskään tohtori. Silti esimerkiksi tavalliseen äikän ja kirjallisuuden opettajaan tai koulutusjohtamisen ja opetushallinnon (25 op/OPH:n koulutusjohtamisen tutkinto) suorittaneeseen perus-reksiin verrattuna mulla on 60 op + 120 op (maisterintutkinto) opiskeltuna julkishallintoa ja -johtamista, jossa painotus on ollut psykologiassa (65 op sivuaineopinnot + mainittu maisterintutkinto). Luepa nyt tuo viimeinen virke tuosta uudelleen! Ja tuolla koulutustaustalla ei nyt sitten koulutusalalle meinaa työllistyä.

Kysymykseni on: Meneekö suomalaisella koulutuksella tosiaan niin hyvin, että olemassa ja tarjolla oleva osaaminen kannattaa sivuuttaa? Itse oon sitä mieltä, että ei kyllä mene. Voin hyvin työllistyä jatkossakin amikseen, mutta periksi en anna siinä, että lapset ja nuoret tarvitsevat fiksuja, kohtaavia ja kannustavia aikuisia sekä sopivia rajoja kaikilla koulutustasoilla.

Comment on Vocational Mother Tongue Education

Posted on by Ville Kilpiä

A few days ago (May 16, 2025), Yleisradio (later Yle, Finnish Broadcasting Company) published a news article about vocational mother tongue education in Finland. In her doctoral research, Penni Pietilä examined the quality of mother tongue teaching in vocational education and expressed her shock. According to the article, “Half of the age group receives such a reduced form of mother tongue education that the researcher is concerned about its consequences.” I share this concern, and that’s why I decided to address the issue based on my experience as a seasoned teacher of Finnish language in vocational qualifications. I want to thank Penni for examining phenomena that may seem self-evident, such as teaching the Finnish language and general education.

I have worked as a Finnish language teacher in vocational qualifications for nearly 10 years. I hold the qualifications (according to the Decree on the Qualification Requirements for Teaching Staff 986/1998) to teach Finnish language and literature at the basic and upper secondary levels, as well as communication and interaction skills in Finnish in vocational education. Additionally, I am qualified to teach psychology as a second subject. Alongside my pedagogical studies, I have completed 25 credits in educational leadership and administration, qualifying me for principalship.

In addition to my earlier Master of Arts degree, I completed a Master of Administrative Sciences degree in the summer of 2024 (specializing in leadership psychology). In my master’s thesis (graded eximia cum laude approbatur), I studied the experience of resilience in the career stories of three adult professionals.

After spending four years at Business College Helsinki and five years at Seinäjoki Joint Municipal Authority for Education (Sedu), I wanted to broaden my perspective on the education sector. In autumn 2024, I taught Finnish language and literature at upper secondary schools in Eurajoki and Nurmo, and since January 2025, I have been working at Lapland University of Applied Sciences, teaching academic communication, Finnish language, and sports psychology. Finnish political decision-makers, representatives of the education system, and members of society should listen to what I, as a teacher and representative of teachers, have to say about vocational education.

Professional Reflections on Vocational Education

Professionally, the work I’ve done with vocational qualifications has been an excellent springboard for any role within the education sector. I feel that vocational education is often underestimated in ways it does not deserve. The devaluation of an educational level—or a part of it, such as vocational mother tongue education—inevitably shows in the decisions made about education as a whole. For example, in autumn 2024, I found it extremely difficult to find employment in other levels of education, even though my educational background or working history did not suggest such challenges. I was looked at with the same skepticism as someone trying to sell a used Renault at a car dealership.

Fortunately, in Eurajoki, Nurmo, and now in Rovaniemi, the recruiters looked beyond my lack of experience in other educational sectors and had the courage to make a hiring decision. I am still proud of my background as a vocational teacher, and I can honestly say I feel proud every time I see my former students. I hope my students also remember my lessons—about “groupthink,” for example, and the importance of using one’s own judgment. Just because your friends climb onto the roof of a train doesn’t mean you have to.

General Observations on the Finnish Education System

As the old saying goes, our education system is only as strong—or as weak—as its weakest link. It is a whole, and no part of it should be underestimated. It is also important to recognize that from an economic perspective, education has positive externalities in society—meaning that every euro invested in education generates broad societal benefits. Education is an investment. It prevents social exclusion, fosters a sense of belonging, opens new opportunities, and provides perspective for the future.

I understand the societal need to cut costs, but I would argue that targeting young people for cuts is questionable. At the very least, cuts should not be implemented the way they currently are: funding is reduced, and educational institutions are left alone to deal with the resulting resource challenges. Problems always arise when education is cut, especially because teachers are never consulted when reforms are made. It often feels like in Finnish society, there is no shortage of self-proclaimed experts in education. This is especially true when it comes to subjects like the mother tongue, which every Finn supposedly already knows. However, without studying, general knowledge remains out of reach, and even highly educated individuals often struggle to define the essence of the Finnish language. It is precisely this general knowledge that we have been studying with young people in recent years.

Education and learning are two different things: learning and passing qualifications are not the same. Naturally, we would like to increase both quantity (more degrees, faster and more efficiently) and quality (actual learning), but these two goals rarely go hand in hand. Learning requires insight, which occurs individually. Typically, learning takes both effort and time. One student may learn quickly and pass courses with ease. Another may take longer to reach the same insights. And some may ask why they should bother learning anything at all when riding a moped and enjoying youth and freedom seems more appealing. We understand this too—after all, young people should be allowed to be young.

As a teacher, I do not want to stand in the way of anyone’s youthful experiences. On the contrary, I want to enable both these experiences and various future scenarios. If we think about it more deeply, we realize that these two are not mutually exclusive. The young student must simply understand that they are now subject to compulsory education until the age of 18 (in Finland). If they are going to spend time at school anyway, why not focus on studying together with friends? Few students say no to that—especially when both the teacher and their parents are saying the same thing. I can say that I’ve had some of the best conversations with my students in vocational education. I’ve had the privilege of being part of many students’ journeys as they’ve gained insights and discovered future directions. I’ve listened to their joys and sorrows—and wiped away tears of pride at graduation and on the threshold of adulthood.

Breaking Down Silos in Education

In my opinion, the Finnish education system should gradually move away from the silo mentality, where different educational levels are suspicious of each other. Each level of education—from early childhood education and parenting to basic education, upper secondary, and higher education—should be seen as a unified, enabling whole, much like a modular building made of elements. If the foundation is poorly built, it becomes difficult to construct new layers on top. We carefully build these elements of learning by exploring everyday phenomena together with young people.

As a teacher, my task is to observe and articulate with students those seemingly self-evident phenomena that often go unnoticed. This requires humility and, at times, the admission that I don’t know everything. The insights we achieve together with students are the most rewarding part of my work.

General Information and 2024 Statistical Background

Let’s take a brief look at some statistics. Statistics Finland tracks the backgrounds of applicants to various educational programs. Here, I focus primarily on universities of applied sciences, where I currently work. According to the data, in 2023, 29% of those starting a degree at a university of applied sciences (either a bachelor’s or master’s level) had completed the matriculation examination as their highest qualification, and 27% had completed a vocational upper secondary qualification. Among new students, 10% had completed a double qualification—both a vocational qualification and the upper secondary school syllabus. I would like to point out to the compilers of these statistics that one should not be eligible for a master’s degree at a university or university of applied sciences in Finland with only a secondary-level qualification (vocational or matriculation examination).

A bachelor’s degree from a university of applied sciences is equivalent to a university bachelor’s degree. Similarly, a master’s degree from a university of applied sciences corresponds to a university master’s degree. To study for a bachelor’s degree, a student needs a secondary-level education. Unlike in the past, today a vocational qualification is, in principle, equal to upper secondary education when it comes to eligibility for higher education. Likewise, to pursue a master’s degree, a student must have a qualification equivalent to a bachelor’s degree.

In vocational qualifications, the scope of communication and interaction skills in Finnish is four competence points (4 osp), which at Sedu (Seinäjoki Joint Municipal Authority for Education) includes four courses, each consisting of 18 hours of studying. Finnish is one of the so-called common units of study that all vocational students complete, regardless of their institution or field of study. As the news article states, the studies are competence-based, meaning students can demonstrate their existing skills in ways other than attending classes. However, as a teacher, I’ve noticed that attending lessons is generally the best—and ultimately the most enjoyable—way for students to complete the courses.

Education, Equality, and the Curriculum

As Penni Pietilä stated in the Yle article, vocational students (or teachers) should not be categorized or marginalized. Many young people do not know—and cannot be expected to know—what truly interests them now or in the future. The word “mother tongue” can evoke a range of emotions, but in my teaching, I start from the principle that every student is welcome and expected in class. If a student didn’t show up, I would call to check in. Learning difficulties were not a problem as long as the student showed up and showed interest in the subject and learning. Together with most of the students, we always found ways to spark insights.

As we know, educational attainment and socioeconomic status tend to be inherited. To quote Pietilä, it is fundamentally a matter of equality that vocational students possess a variety of language skills and have equal opportunities to continue their studies in higher education. I have always viewed vocational qualifications as a kind of headlight: on one side lies working life, and on the other, potential further studies. These options should also be seen as a supportive whole.

These further studies may come sooner or later, but a student’s educational background should not determine their future opportunities or capabilities. That’s why I’ve felt a deep responsibility to ensure that every young person leaves school with basic written and oral skills—and a positive attitude toward education. This way, further studies remain within the realm of possibility, even if they don’t seem like the right choice at the moment.

What the Curriculum Includes—and What It Doesn’t

Mother tongue education in vocational schools has indeed been reduced to a narrow, profession-oriented format. As the name suggests, it focuses on communication and interaction skills in Finnish, and does not include literature, which is essential in upper secondary school. However, nowhere is it stated that a teacher cannot include additional elements in their teaching if time allows.

When we systematically and thoughtfully addressed the entertainment use of digital devices with students, we saved a lot of time that we could then use for open discussions on current topics. I completely disagree with the notion that teachers are no longer allowed to teach. I taught—and I enjoyed it. We used traditional notebooks and writing tools, and the blackboard was a central teaching tool. I still say that if we had had more teaching hours and literature had been part of the vocational curriculum, we could have surpassed upper secondary schools in learning outcomes with minimal resources.

I’ve always been interested in how to achieve great results with limited resources and a hands-on approach. The key was to help students find future directions to move toward. Once we found those, we integrated the learning content into those future goals. For example, in the field of security, it was easy to justify studying Finnish, as most students wanted to apply to the Police University College, where the essay exam carries significant weight. I wish all applicants preparing for PolAMK entrance exams inspiring moments with Finnish studies.

On Teaching, Traditional Methods, and Societal Impact

I also spent time thinking and planning how to present topics in a way that would lead to insights for individual students across different fields. I found that writing things down from the board into a notebook was an effective method that supported auditory, visual, and kinesthetic learning styles. I reintroduced end-of-course exams, which measured what had been learned. The feedback written on the exam answers also served as learning experiences. During exam review sessions, we went over the correct answers again. The feedback always included a recap or praise, depending on the quality of the answer.

That’s what teaching is. We can’t get far with resources alone, but of course, more teaching hours would help. Enthusiasm for the subject and its phenomena, along with an investigative approach, are irreplaceable. Ultimately, it’s about equality and societal impact. Reading is always worthwhile and should be studied at all levels of education. Traditional methods have produced good results before, but above all, I want this writing to highlight and remind everyone that teachers need peace to do their work. Constant cuts to education without considering teachers’ pedagogical perspectives are like gnawing at your own hand in the dark out of hunger—the same hand you were supposed to use to gather food in the future.

Conversely, safe and respectful teaching and guidance provide protective factors for children and youth from an educational psychology perspective. This can also save societal resources in other ways, as I previously discussed when reflecting on the positive externalities of education. For these reasons, the quality of teaching should not—and cannot—be measured solely by degrees (quantity), but rather by learning, insight, and the acquisition of new skills (quality).

Summa summarum

It must be noted that my way of teaching maintains an illusion of unhurriedness while being highly efficient and refined. I set the goals, make the plans, and then get to work. However, the same results should be broadly achieved across the entire vocational education system. If only a handful of teachers, together with their students, are able to reach the set goals—let alone exceed the minimum objectives—it offers little societal comfort if the majority fail to meet the targets at all, becoming bored and frustrated in the process.

Likewise, many other factors influence the effectiveness of teaching: group cohesion, collaboration between teachers, and so on. For this reason, resource cuts should be implemented with care and in consultation with teachers. The greatest risks arise when cuts are made haphazardly, by amateurs, or from a distance—without truly understanding education. Often, it is precisely the small, seemingly self-evident details of everyday life—so obvious to adults—that have the greatest impact on the world of young people.

Kommentti koskien ammatillista äidinkielenopetusta

Yleisradio julkaisi pari päivää sitten (16.5.2025) uutisen ammatillisesta äidinkielenopetuksesta. Penni Pietilä tutki väitöstutkimuksessaan ammatillisen äidinkielenopetuksen tasoa ja kertoo järkyttyneensä. Uutisen mukaan “Puolet ikäluokasta saa niin typistetyn äidinkielen opetuksen, että tutkija on huolissaan sen seurauksista.” Minäkin olen huolissani, ja siksi päätin tarttua tähän kokeneen ammatillisten perustutkintojen äikänopettajan kokemuksellani. Haluan kiittää Penniä siitä, että hän on lähtenyt tarkastelemaan niinkin itsestään selviltä kuulostavia ilmiöitä kuin suomen kielen opetus ja yleissivistys.

Olen työskennellyt ammatillisten perustutkintojen äikänopettajana melkein 10 vuoden ajan. Minulla on koulutusalalle pätevyydet (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998) toimia äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana perus- ja lukioasteella sekä viestintä- ja vuorovaikutustaidot äidinkielellä (suomi) -opettajana ammatillisen koulutuksen parissa. Lisäksi minulla on pätevyys toimia psykologian opettajana toisena opetettavana aineenani. Opettajan pedagogisten opintojen (AmO) ohella minulla on koulutusjohtamisen ja opetushallinnon 25 opintopisteen laajuiset rehtorinpätevyyteen oikeuttavat sivuaineopinnot suoritettuina. Aiemman filosofian maisterin tutkintoni lisäksi sain kesällä 2024 valmiiksi hallintotieteiden maisterin tutkintoni (hallinnon ja johtamisen koulutusohjelma, erityisesti johtamisen psykologia). Pro gradussani (eximia cum laude approbatur) tutkin resilienssin kokemusta kolmen asiantuntijatyötä tekevän aikuisen uratarinoissa.

Neljän Business College Helsingissä ja viiden Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedussa viettämäni vuoden jälkeen halusin nähdä koulutusalaa laajemmin. Tein syksyllä lukio-opetusta Eurajoen ja Nurmon lukioissa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana, ja tammikuusta 2025 lähtien olen työskennellyt Lapin ammattikorkeakoulussa akateemisen viestinnän, suomen kielen sekä liikunta- ja urheilupsykologian opettajana. Suomalaisten poliittisten päättäjien, koulutusjärjestelmän edustajien ja yhteiskuntaan kuuluvien kannattaisi kuunnella, mitä minulla opettajana ja opettajien edustajana on sanottavanani ammatillisesta koulutuksesta.

Asiantuntijapohdintaa ammatillisesta koulutuksesta

Ammatillisesti ammatillisten perustutkintojen parissa tekemäni työ on ollut erinomainen ponnahduslauta millaisiin koulutusalan tehtäviin tahansa. Koen, että ammatillinen koulutus kohtaa hyvin usein vähättelyä, jota se ei ansaitse. Koulutusasteen tai sen osan – tässä tapauksessa ammatillisen äidinkielenopetuksen – merkityksen vähättely ei voi olla näkymättä myös niissä päätöksissä, joita koulutukseen kohdistetaan. Esimerkiksi minun oli syksyllä 2024 todella vaikea työllistyä koulutusalalla muille koulutusasteille, vaikka koulutustaustani ja työhistoriani eivät tällaisia vaikeuksia indikoineet. Nenänvartta pitkin katselua tuli kuin käytetyn Rellun omistajalle autokaupoilla.

Onneksi niin Eurajoella, Nurmossa kuin nyt Rovaniemelläkin rekrytoijat katsoivat laaja-alaisesti kyseisen koulutusalan kokemuksen puutteeni taakse ja rohkenivat tehdä rekrytointipäätöksen. Olen edelleen ylpeä opettajataustastani amiksessa, ja voin sanoa olevani ylpeä aina nähdessäni entisiä opiskelijoitani. Toivon, että opiskelijani myös muistavat opetukseni muun muassa ”group thinkistä” ja oman järjen käytöstä. Jos kaverit kiipeävät junan katolle, teidän ei tarvitse.

Yleisiä huomioita suomalaisesta koulutusjärjestelmästä

Vanhan kansan sanonnan mukaisesti koulutusjärjestelmämme on juuri niin vahva tai heikko kuin on sen heikoin lenkki. Se on kokonaisuus, joista minkään osan merkitystä ei tule väheksyä. On tarpeen myös huomata, että taloustieteellisestä näkökulmasta koulutuksella on yhteiskunnassa positiivisia ulkoisvaikutuksia – siis koulutukseen panostettu euro tuottaa yhteiskuntaan monialaista hyvää, eli koulutus on investointi. Se ehkäisee syrjäytymistä, lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta, avaa uusia mahdollisuuksia ja antaa näkökulmaa tulevaisuuteen.

Ymmärrän yhteiskunnan tarpeen leikata ja säästää, mutta sanoisin, että nuorista leikkaaminen on kohteena kyseenalainen. Tai ainakaan leikkauksia ei pitäisi toteuttaa, kuten niitä nykyisellään toteutetaan: leikataan ja jätetään oppilaitokset yksin ratkomaan resurssihaasteitaan. Ongelmia on aina luvassa koulutuksesta leikattaessa, koska opettajia ei koskaan kuunnella uudistuksia tehtäessä. Tuntuukin, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei sellaista seppää olekaan, joka ei olisi koulutuksen asiantuntija. Tupla-asiantuntijuutta löytyy, kun kyse on vielä äidinkielen kaltaisesta oppiaineesta, jota kaikki suomalaiset jo lähtökohtaisesti osaavat. Ilman opiskelua yleissivistys jää kuitenkin saavuttamatta, ja vain harva korkeasti koulutettukaan osaa määritellä itsestään selvältä kuulostavan suomen kielen olemusta. Nimenomaan tätä yleissivistystä olemme nuorten kanssa kuluneina vuosina opiskelleet.

Koulutus ja oppiminen ovat jotakin sellaista, jossa oppiminen ja tutkintojen läpäiseminen ovat kaksi eri asiaa. Luonnollisesti haluaisimme samanaikaisesti lisätä määrää (tutkintoja nopeammin ja tehokkaammin) ja parantaa laatua (oppiminen), mutta nämä kaksi toivetta harvoin kulkevat käsi kädessä. Oppiminen edellyttää oivalluksia, jollaiset tapahtuvat yksilöllisesti. Tyypillisesti oppimiseen tarvitaan sekä työtä että aikaa. Yksi oppii nopeasti ja läpäisee kurssit vaivatta. Toisella samojen oivallusten syntyminen kestää kauemmin. Joku taas kysyy, miksi pitäisi oivaltaa yhtikäs mitään, kun on jo oivaltanut, että mopolla on kivaa ajella ja kokea nuoruutta ja vapautta. Ymmärrämme myös tämän, sillä kyllä nuorten pitää saada myös olla nuoria.

Opettajana minä en halua olla estämässä kenenkään nuoruuden kokemuksia. Päinvastoin. Haluan olla mahdollistamassa sekä nämä kokemukset että tulevaisuuden erilaiset skenaariot. Jos tarkemmin fundeeraamme, huomaamme, etteivät nämä kaksi sulje toisiaan pois. Nuori opiskelija vain on saatava ymmärtämään, että hänellä on nykypäivänä oppivelvollisuus, joka kestää 18-vuotiaaksi saakka. Jos kerran joka tapauksessa viettää aikaansa koulussa, niin eikö silloin voisi keskittyä opiskelemiseen yhdessä kavereiden kanssa. Harva opiskelija sanoo, ettei käy. Varsinkaan, kun opettaja ja äiti kertovat samaa asiaa. Voin sanoa, että olen käynyt nuorten opiskelijoideni kanssa nimenomaan amiksessa aivan parhaat keskustelut. Olen saanut olla monen opiskelijan matkalla mukana, kun he ovat oivaltaneet asioita ja löytäneet tulevaisuuden suuntia. Olen kuunnellut ja kuullut iloja ja suruja – ja pyyhkinyt kyyneleitä ylpeydestä valmistumisen hetkellä ja aikuisuuden kynnyksellä.

Eroon siilomaisuudesta koulutuksessa

Mielestäni suomalaisessa koulutusjärjestelmässä pitäisi vähitellen päästä pois siilomaisuudesta, jossa eri koulutusasteet kyräilevät toisiaan. Kukin koulutusaste varhaiskasvatuksesta ja lasten kotikasvatuksesta perusopetuksen ja toisen asteen kautta korkea-asteelle pitäisi nähdä yhtenä mahdollistavana kokonaisuutena, joka koostuu elementtitalon tavoin elementeistä. Jos pohja on tehty huonosti, on päälle vaikeaa rakentaa uusia kestäviä ja tukevia kerroksia.

Näitä oppimisen elementtejä rakentelemme hartaasti asettumalla nuorten kanssa tutkimaan erilaisia arkisen elämän ilmiöitä. Opettajana minun tehtäväni on havaita ja sanoittaa nuorten kanssa niitä yksinkertaisilta itsestäänselvyyksiltä tuntuvia ilmiöitä, jotka helposti jäävät havaitsematta. Tämä edellyttää nöyryyttä ja aika ajoin myös sen myöntämistä, etten minä tiedä. Opiskelijoiden kanssa yhdessä saavuttamamme oivallukset ovat työni parasta antia.

Yleistietoa sekä Tilastollista taustaa vuodelta 2024

Kurkistetaanpa hieman tilastoja. Tilastokeskus seuraa eri koulutuksiin hakeneiden taustoita. Tarkastelen tässä ennen kaikkea korkea-asteelta ammattikorkeakoulutusta, jonka parissa itse työskentelen. Tilaston mukaan vuonna 2023 ammattikorkeakoulutuksen (ammattikorkeakoulututkinto tai ylempi ammattikorkeakoulututkinto) aloittaneista 29 %:lla oli korkeimpana tutkintona ylioppilastutkinto ja 27 %:lla toisen asteen ammatillinen tutkinto. Kaksoistutkinnon eli sekä ammatillisen perustutkinnon että lukion oppimäärän suorittaneita uusista ammattikorkeakouluopiskelijoista oli 10 %. Huomautan tilastontekijää siitä, että ylempään ammattikorkeakoulutukseen ei pitäisi päästä pelkällä toisen asteen koulutuksella (ammatillinen perustutkinto tai ylioppilastutkinto).

Ammattikorkeakoulun alempi tutkinto vertautuu yliopistoiden kandidaatintutkintoihin. Vastaavasti ylempi ammattikorkeakoulututkinto vertautuu yliopistoiden maisterintutkintoihin. Voidakseen opiskella kandidaatintutkintoa opiskelija tarvitsee toisen asteen koulutuksen. Toisin kuin siihen aikaan kun isä lampun osti, nykypäivänä ammatillinen perustutkinto on lähtökohtaisesti tasa-arvoinen lukiokoulutuksen kanssa, kun tarkastellaan korkeakoulutuksen hakukelpoisuuksia. Vastaavasti voidakseen opiskella maisterintutkinnon opiskelija tarvitsee kandidaatintutkintoa vastaavan koulutuksen.

Ammatillisten perustutkintojen viestintä- ja vuorovaikutustaidot äidinkielellä (suomi) opetusmäärä on neljä osaamispistettä (4 osp), joka sisältää ainakin Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedussa neljä 18 tunnin mittaista opiskeltavaa kurssia. Äidinkieli on yksi niin sanotuista yhteisten tutkinnonosien oppiaineista, joita kaikki ammatillisen perustutkinnon suorittavat opiskelevat riippumatta opinahjostaan ja osaamisalastaan. Kuten uutisessa kerrotaan, opiskelu on osaamisperusteista eli opiskelija voi osoittaa olemassa olevan osaamisensa muutoinkin kuin tunneilla istumalla. Opettajana olen kylläkin huomannut, että osallistuminen oppitunneille on opiskelijan näkökulmasta lähtökohtaisesti paras – ja lopulta mieluisin – kurssien suorittamisen tapa.

Sivistystä ja tasa-arvoa

Kuten Penni Pietilä Ylen uutisessa sanoo, ei amis-opiskelijoita (eikä myöskään opettajia) pitäisi kategorisoida ja marginalisoida. Useat nuoret eivät tiedä – eivätkä voi tietääkään – mikä heitä oikeasti kiinnostaa nyt tai jatkossa. Sana äidinkieli voi herättää monenlaisia tunteita, mutta itse lähden liikkeelle opetuksessani siitä, että jokainen on tunnille tervetullut ja odotettu. Jos opiskelijaa ei tunneilla näkynyt, soitin perään. Erilaiset oppimisen haasteet eivät nekään lähtökohtaisesti haitanneet, jos opiskelija vain saapui paikalle ja osoitti kiinnostusta opiskeltavaan aiheeseen ja oppimiseen. Löysimme kyllä yhdessä keinoja, joilla oivalluksia tapahtui.

Kuten tiedämme, koulutustaso ja sosioekonominen asema yhteiskunnassa tuppaavat periytymään. Pietilää lainaten on suorastaan tasa-arvokysymys, että amis-opiskelijoilla on monenlaisia kielellisiä taitoja ja valmiuksia – sekä yhtäläiset mahdollisuudet jatkaa tulevaisuudessa opintojaan vaikkapa korkea-asteelle. Itse olen nähnyt toisen asteen ammatilliset perustutkinnot vähän kuin auton valokeilana: toisessa laidassa kulkee työelämä, ja toisella puolella ovat mahdolliset jatko-opinnot. Nämäkin vaihtoehdot tulee nähdä toisiaan tukevana kokonaisuutena.

Jatko-opinnot voivat tulla eteen ennemmin tai myöhemmin, mutta koulutustausta ei saisi määritellä sitä, millaiset tulevaisuuden mahdollisuudet ja valmiudet nuorella ovat. Tästä syystä olen kokenut erittäin suurta vastuuta siitä, että jokainen nuori saa koulusta tietyt kirjalliset ja suulliset perusvalmiudet sekä positiivisen fiiliksen koulutusta kohtaan. Näin jatko-opinnotkin pysyvät mukana tulevaisuuden mahdollisuuksien avaruudessa, vaikka ne eivät juuri sillä hetkellä tuntuisikaan omalta tulevaisuuden valinnalta.

Mitä opetussuunnitelmaan kuuluu – ja mitä siihen ei kuulu?

Äidinkielen opetus on tosiaan typistetty amiksessa hyvin suppeaan ammatillisen äikän muottiin. Kuten nimikin sanoo, kyse on viestintä- ja vuorovaikutustaidoista äidinkielellä (suomi), eikä siihen kuulu esimerkiksi lukiossa olennaista kirjallisuutta lainkaan. Kuitenkaan missään ei sanota, etteikö opettaja voisi tarpeen mukaan tuoda opetukseen jotakin lisäelementtejä, jos aikaa muutoin jää.

Kun nuorten kanssa puutuimme järjestelmällisesti ja perustellusti digilaitteiden viihdekäyttöön, tulimme säästäneiksi paljon aikaa, jota pystyimme kanavoimaan vapaamuotoisiin keskusteluihin ajankohtaisista aiheista. Sitä en allekirjoittanut lainkaan, ettei opettaja saisi enää opettaa. Opetin ja nautin työstäni. Mukana olivat perinteiset vihkot ja muistiinpanovälineet, ja keskeisenä opetusvälineenä oli taulu. Sanon edelleenkin, että jos opetustunteja olisi ollut enemmän tarjolla ja kirjallisuuden osio olisi kuulunut amiksen opetussuunnitelmaan, olisimme pienellä resurssilla ajelleet opiskelijoideni kanssa vastaavan lukion ohitse oppimistuloksissa.

Olen aina ollut kiinnostunut siitä, miten pienellä resurssilla ja itse tekemällä voidaan pärjätä isommalla resurssilla operoiville. Olennaista oli löytää nuorille tulevaisuuden suuntia, joita kohti edetä. Ja kun sellaisia löysimme, pyrimme integroimaan opittavia asioita tulevaisuuden suuntiin. Vaikkapa turvallisuusalalla oli helppoa perustella äidinkielen opiskelu, sillä suurin osa opiskelijoista halusi tulevaisuudessa opiskella Poliisiammattikorkeakoulussa. Siellä pääsykokeiden esseekoe on painoarvoltaan merkittävä. Toivotan tämän kirjoitukseni myötä kaikille PolAMK:n pääsykokeisiin valmistautuville innostavia hetkiä äikän parissa.

Perinteistä opettamista ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta

Työssäni käytin aikaa miettien ja suunnitellen, millä tavoin asiat saadaan oivallettavaan muotoon eri alojen yksittäisille opiskelijoille. Totesin, että taululta asioiden kirjoittaminen vihkoon on toimiva konsepti, joka tukee niin auditiivista, visuaalista kuin kinesteettistäkin oppimistapaa. Otin uudelleen mukaan kurssikohtaiset loppukokeet, joissa mitattiin opittua. Kurssikokeiden vastauksiin kirjoitetut palautteet toimivat myös oppimiskokemuksina. Kokeiden palautustunneilla oikeat vastaukset vielä kerrattiin. Kokeiden palautteet sisälsivät aina kertaavan katsauksen asiaan tai kehut riippuen vastauksen tasosta.

Sellaista se opettaminen on. Pelkillä resursseilla emme siis pitkälle pötki, mutta suurempi tuntiresurssi tietenkin auttaisi. Innostus opiskeltavaan aineeseen ja sen ilmiöihin sekä tutkimuksellinen ote ovat kuitenkin aivan korvaamattomia. Kyse on lopultakin tasa-arvosta ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Lukeminen kannattaa aina, ja sitä pitäisi opiskella kaikilla koulutustasoilla. Perinteisillä menetelmillä on saavutettu ennenkin hyviä tuloksia, mutta ennen kaikkea haluaisin tämän kirjoituksen kautta muistuttaa, että opettajat tarvitsevat työrauhan. Jatkuvat leikkaukset opetuksesta ilman opettajien pedagogisia näkökulmia ovat kuin nakertaisi nälissään pimeässä omaa kättään, jolla oli tarkoitus tulevaisuudessa hankkia syötävää.

Vastaavasti taas turvallinen ja opiskelijaa kunnioittava opettaminen ja ohjaaminen ovat jotakin sellaista, mikä tarjoaa myös suojatekijöitä lasten ja nuorten kasvatukseen kasvatuspsykologisesta näkökulmasta. Tämä voi säästää yhteiskunnan resursseja myös muuten, kuten jo aiemmin pohdin positiivisia ulkoisvaikutuksia pohtiessani. Näistä syistä opetuksen laatua ei pitäisi eikä voi mitata yksinomaan tutkinnoilla (määrä), vaan ennemminkin oppimisella, oivaltamisella ja uusien valmiuksien saamisella (laatu).

Summa summarum

On huomattava, että minun tapani opettaa on kiireettömyyden illuusiota ylläpitävä mutta tehokkaaksi hiottu. Katson tavoitteet, teen suunnitelmat ja sitten tekemään. Sama tulos pitäisi kuitenkin saada laajasti aikaan koko ammatillisen koulutuksen tasolla. Jos ani harva opettaja kykenee opiskelijoineen pääsemään asetettuihin tavoitteisiin puhumattakaan vähimmäistavoitteiden ylittämisestä, ei yhteiskunnallisesti kauheasti lämmitä mieltä, jos suurin osa ei pääse lainkaan tavoitteisiin – ja kyllästyy ja turhautuu.

Vastaavasti opetuksen tuloksellisuuteen vaikuttaa moni muukin asia: ryhmäytyminen, opettajien välinen yhteistyö ja niin edelleen. Tästä syystä resurssien leikkaaminen pitäisi toteuttaa taiten ja opettajia kuullen. Suurimmat uhat liittyvät siihen, että leikkauksia toteutetaan summittaisesti ja amatööripohjalta tai etäältä koulutusta tarkastellen. Näkemättä, että monesti juuri ne pienet ja aikuisten maailmassa itsestään selvät yksityiskohdat arjessa ovat niitä, jotka vaikuttavat kaikkein eniten nuorten maailmaan.

Degree in Master of Administrative Sciences finally Completed

Posted on by Ville Kilpiä

I am finally graduating as I got my master’s thesis done in May and my last course evaluation this week. So, here we go and my last (so far) education project is basically completed at the University of Lapland. For a long time I thought this is a never ending pursuit to study and work at the same time, but now it feels like a marathon runner who’s just passed the finish line. My master’s thesis can be read (in Finnish) here. My academic maturity sample can be read (in Finnish) here.

At the same time I have resigned from my job at the Joint Municipal Authority for Education Sedu after 9 years of working in vocational schools. I can say I’ve done good job, as I have had explicit rules how we work. I want to thank especially my students for good co-operation during these years. I have focused on interaction, and I didn’t accept using smart devices for entertainment during my lessons. I could say our learning results were instantly much better.

Now I am looking for something else to do now. I would like working in the field of teaching and education in the future, but let’s see what happens – I don’t want to exclude any options. Basically I need foreman experience to be able to take next steps on my working career. That’s why I had to take this step now. Without it I felt like I am not able to get any further.

In my master’s degree in administrative sciences my major subject has been leadership psychology. I have qualifications to work as a teacher in Finnish language and literature and psychology as my second subject in Finland. I have also completed basic studies in educational administration, which gives qualification to work as a school principle in Finland. My extensive minor subjects are leadership/management, psychology and literature. I also completed basic studies in education, economics, statistics, communication, special pedagogics and educational administration. I completed my qualification in pedagogics at the Haaga-Helia School of Vocational Teacher Education in 2017.

Hallintotieteen maisterin tutkinto viimeinkin valmis

Voin viimeinkin sanoa, että hallintotieteen maisterintutkintoni viimeinenkin opintosuoritus on valmistunut tällä viikolla, ja olen hakenut päättötodistusta oppilaitokseltani Lapin yliopistolta. Pitkään tuntui, etteivät työn ohella tehdyt opinnot ikinä valmistu, mutta niin vain lopulta tuli tämäkin hetki eteen. Alkukesän sairasteluiden jälkeen tuntuu kuin maratoonarista, joka on vastikään kaatunut maaliviivan ylitse ja pääsee viimein lepäämään. Pro gradu -tutkielmani on luettavissa täällä. Kypsyysnäytteeni löytyy Lapin yliopiston Yhteisillä tulilla -blogista täällä.

Lisäksi olen irtisanoutunut vakituisesta työtehtävästäni Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedun yhteisten tutkinnonosien äidinkielenopettajan virastani vietettyäni yhdeksän vuotta opettajana ammatillisen koulutuksen parissa. Mielestäni olen tehnyt erittäin hyvää työtä viime vuodet, sillä minulla on ollut luokkatyöskentelyssä selkeät pelisäännöt, joiden mukaan opiskelemme. Lisäksi olen paneutunut huolellisesti vuorovaikutukseen ja erityisesti siihen, miten älylaitteiden viihdekäyttö haittaa opiskelua. Oppitunneillani älylaitteiden viihdekäyttö on ollut jo pitkään kiellettyä. Tämä paransi opiskelijoideni oppimistuloksia merkittävästi ja välittömästi.

Etsin parhaillani uutta työpaikkaa. Pidän opettamisesta, ja haluaisin jatkaa koulutuksen parissa työskentelyä, mutta en halua tässä vaiheessa sulkea mitään vaihtoehtoja pois laskuista. Tosiasia on, että tarvitsen esihenkilökokemusta voidakseni ottaa urallani seuraavia askelia eteenpäin. Esihenkilökokemusta ei voi saada, ellei aktiivisesti hakeudu sellaisia kohden. Tämä askel täytyi ottaa juuri nyt, mikäli vielä aion urallani edetä.

Hallintotieteen maisteriksi valmistun pääaineenani johtamisen psykologia. Minulla on pätevyydet toimia äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana lukiossa ja perusasteella. Lisäksi saan opettaa pätevänä psykologiaa toisena aineena sekä toimia rehtorina tai muissa koulutusjohtamisen tehtävissä. Sivuaineitani ovat vuosien saatossa olleet laajat sivuaineet kirjallisuudessa, johtamisessa ja psykologiassa. Perusopintotasoiset sivuaineet olen suorittanut kasvatus-, talous- ja tilastotieteessä, viestinnässä, erityispedagogiikassa ja jo mainitussa koulutusjohtamisessa. Opettajan pedagogisen pätevyyden olen suorittanut Haaga-Helian ammatillisessa opettajakorkeakoulussa vuosina 2016-17.

Syksyn opinnot sisältäneet kirjallisuutta ja koulutusjohtamista

Posted on by Ville Kilpiä

Opintosyksy on edennyt pian jo talveksi. Samalla täytyy myöntää, että työ-, opinto- ja treenisyksy on ollut hurjan kiireinen. Olen vastikään saanut valmiiksi töissä syksyn 1. jakson arviointiurakan, jota hidasti pieni sairastelu syysloman tienoilla. Tämän lisäksi olen tehnyt viime kuukaudet Kirjallisuuden aineopintoihin kuuluvaa 5 opintopisteen laajuista Kirjallisuuden pedagogiikka -kurssia sekä Koulutusjohtamisen ja opetushallinnon sivuaineopintoihin kuuluvia Johdatus koulutusjohtamiseen ja opintohallintoon (5 op) sekä Opetustoimen hallinto, talous ja strategiat (5 op) -kursseja. Jälkimmäisiin on kuulunut etätapaamisia, lakitehtäviä sekä kurssien yhteinen ryhmätyö. Tämän toteutin kahden opiskelijakollegani kanssa. Aiheenamme oli koulutusorganisaatioiden ja erään koulutuksen ulkopuolisen julkissektorin organisaation strategioiden tarkastelu. Nämä kurssit ovat juuri valmistuneet, ja odotan tällä hetkellä niiden kokonaisarvioiden valmistumista.

Suunnitelmani mukaisesti olen syksyn aikana suorittanut kaksi kirjallisuuden aineopintoihin kuuluvaa kurssia. Samalla jätän kevääksi 2023 viimeiset kaksi vielä puuttuvaa opintojaksoa. Niiden suorittamisen jälkeen minulla on sitten kirjallisuudesta perus- ja aineopinnot suoritettuina, mikä tarkoittaa, että äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajan pätevyyteni lukiota ja perusastetta varten valmistuu näillä näkymin kevääksi 2023 (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 14.12.1998/986 5 §). Samalla minulle avautuu mahdollisuus opettaa pätevänä myös psykologiaa toisena aineena lukiossa. Kirjallisuuden opintojeni osalta olen siis jo hyvää vauhtia loppusuoralla. Kirjallisuuden pedagogiikka -kurssin sisällä olen tutustunut kirjallisuuden opetuksen osalta kattavasti ennen kaikkea Lukion opetussuunnitelmaan 2019.

Myös Koulutusjohtamisen ja opetushallinnon sivuaine Lapin yliopistossa on lähtenyt hyvin liikkeelle. Kurssien tehtävät ovat olleet kiinnostavia ja opettavaisia. Tämänkin opintokokonaisuuden on tarkoitus valmistua meneillään olevan lukuvuoden aikana, minkä jälkeen minulla on pätevyys myös toimia moninaisissa koulutusjohtamisen tehtävissä – mukaan lukien rehtorina (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 14.12.1998/986 2 §). Täytyy jopa todeta, että koulutusjohtamisen sivuaineopinnot ovat osoittautuneet paljon ennakko-odotuksiani kiinnostavammiksi, ja olen jopa sivusilmällä hiljalleen vilkuillut mahdollisuuksia jatkaa koulutusjohtamisen opintoja tämän lukuvuoden jälkeen Jyväskylän yliopiston Koulutusjohtamisen instituutissa. Uskon ja tiedänkin, että näillä opinnoilla on mahdollisuus työllistyä tulevaisuudessa hyvin monentyyppisiin tehtäviin koulutuksen saralla.

Olen tämän syksyn ahkeroinnin jälkeen edelleen sitä mieltä, että opiskelu ja koulutus ovat erinomainen harrastus. Niissä kun yhdistyvät huvi ja hyöty. Ennen kaikkea yhä uusien mahdollisuuksien luominen työmarkkinoilla on se varsinainen syy, joka minua motivoi jatkamaan. Tosin työn ja opiskelun yhdistäminen vaatii paikoitellen aika suuriakin ponnistuksia, satsauksia ja kurinalaisuutta. Nukkumaan on mentävä ajoissa, ja kalenteriin täytyy merkitä säännöllisesti kaikki työt, tapaamiset, luennot, treenit ja niin edelleen. Syysloman sairastelu myös osoitti, että tällaisen paketin kanssa on pyrittävä kaikin keinoin pysymään terveenä, jotta kurinalainen työskentely on päivästä toiseen mahdollista.

Haluan samalla kiittää työnantajaani Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedua suopeasta suhtautumisesta, ymmärryksestä ja kannustuksesta työn ja opiskelun yhdistämisessä. Ilman työnantajan tukea ja kannustavaa suhtautumista jatkuva oppiminen ei välttämättä olisi mahdollista, vaikkakin nykyiset opintoni teen ensisijaisesti omalla vapaa-ajallani.

Johtamisen psykologia II -kurssin portfolio (osa 6): Portfolion loppupohdinta

Posted on by Ville Kilpiä

Tämän postaukseni pohdinta perustuu varsinaisesti Furmanin ym. (2004) onnistumishaastattelun kysymyksille sekä omaan pohdintaani kurssityölle asettamani alkuperäisen tavoitteen osalta. Alkuun pohdin onnistumisiani opiskeluissani laajemmassa mittakaavassa, etenen sitä kautta varsinaiseen kurssin aikana saavuttamiini oivalluksiin ja lopuksi vastaan Furmanin ym. onnistumisia koskeviin kysymyksiin.

Opintopolkuni kokonaisuutena alkutekijöistään tähän päivään asti on ollut suuri onnistuminen, jolla olen tullut luoneeksi tilanteen, jossa töitä löytyy tulevaisuudessa suhteellisen varmasti – ja myös valinnanvaihtoehtoja löytyy. Nämä ovat oman kokemukseni mukaan tärkeitä seikkoja yhä pidempään ja yhä haastavammaksi ja kompleksisemmaksi käyvässä työelämässä. Peruskoulun jälkeen olen opiskellut ylioppilaaksi, liikunnanohjaajaksi, tenniksen huippuvalmentajaksi (Suomen Tennisliitto Huippuvalmentajatutkinto 2004), humanististen tieteiden kandidaatiksi, filosofian maisteriksi suomalaisessa filologiassa ja ammatilliseksi opettajaksi. Laajat sivuaineet olen tehnyt johtamisessa ja psykologiassa. Perusopintotasoiset sivuaineet minulta löytyvät viestinnässä, erityispedagogiikassa, tilasto-, kasvatus- ja taloustieteessä sekä kirjallisuudessa. Tällä hetkellä teen hallintotieteen maisterintutkintoa johtamisen psykologiassa Lapin yliopistossa sekä kirjallisuuden aineopintoja Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Ensi lukuvuoden aikana tulen suorittamaan vielä Lapin yliopiston kasvatus- ja yhteiskuntatieteiden tiedekuntien yhteistyönä järjestettävät koulutusjohtamisen ja opetushallinnon perusopintotasoiset sivuaineopinnot, jotka antavat pätevyyden työskennellä esimiestehtävissä koulutusalalla (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista, 1998/986, §2). Jo yksistään hallintotieteen maisteriopintopaikan saavuttaminen kevään 2020 haussa oli minulle suuri onnistuminen, sillä jaossa oli tuolloin ainoastaan kaksi opiskelupaikkaa kandintutkinnon kyseisessä oppiaineessa suorittaneiden lisäksi. Johtamisen psykologian opinnot yhdistettynä kaikkiin muihin aiemmin tekemiini opintoihin luovat mielestäni kiinnostavan opintopolun, jonka parasta antia on mielestäni taito hahmottaa ja hallita laajoja kokonaisuuksia hyvin erilaisista aiheista ja tuottaa oppimastani laadukasta ja akateemiset konventiot täyttävää tekstiä. Samalla johtamisen psykologian opinnoissa kykenen nivomaan yhteen Helsingin yliopistossa suorittamani johtamisen ja psykologian laajat sivuaineopinnot.

Lukuisista suorituksistani huolimatta olen hyvin tietoinen siitä, että esimerkiksi perusopinnot antavat vain lähtökohdat etsiä lisää tietoa ja syventää omaa osaamista kyseisessä aiheessa. Sama pätee pohjimmiltaan aineopintoihin, kandidaatin- ja maisterintutkintoihin. Dunning-Kruger-efektin eli kognitiivisen ylivertaisuusvinouman mukaan meille ihmisille syntyy helposti taipumus yliarvioida omia kykyjämme (Yle 2022). Näin ollen tämän kurssityön ajatuksenani oli pohtia ja syventää omaa asiantuntijuuttani johtamisen psykologian alueella, vaikka tiedostin jo kurssityön alkuvaiheessa, etten muutamassa kuukaudessa kykene vielä saavuttamaan kovinkaan syvää asiantuntijan statusta. Tämän kurssityöni yhtenä aiheena on ollut siis saada kokonaiskäsitys siitä, miksi nimenomaan nyt Lapin yliopistossa opiskelemani johtamisen psykologia nojaa niin voimakkaasti kokemuksentutkimukseen ja millä tavoin johtamisen psykologia asettuu tieteiden kentälle suhteessa vaikkapa psykologiaan tai sosiaalipsykologiaan. Uskon ja tässä vaiheessa jo tiedänkin, että kunnollisen pohjan luominen antaa minulle myös entistä vahvemmat lähtökohdat tulevaan pro gradu -työskentelyyni.

Kurssin aikana olen kirjoittanut seuraavat kirjoitukset:

Tämä nyt käsillä oleva kirjoitukseni on siis portfolioni kuudes osa, jossa pohdin onnistumistani tämän kurssin työskentelyssä.

Kurssin tehtävänanto, tavoite ja omat havaintoni

Kurssin tehtävänantona oli kurssin aikana suunnitella itsenäisesti ja pienryhmän kesken omaan elämäntilanteeseen ja motiiveihin sopiva oppimistavoite, joka on mahdollista toteuttaa opintojakson loppuun mennessä. Tavoitteen valinnassa oli tarkoituksena valita mahdollisimman konkreettinen tavoite, johon kuuluisi konkreettista tekemistä. Oleellista oli havainnoida, kokeilla aktiivisesti ja saada kokemuksen kautta uutta ymmärrystä ja oivalluksia.

Kurssin osalta havaitsin jo hyvin pian, että minun on sittenkin keskityttävä joihinkin tiettyihin teemoihin, sillä oma osaaminen ja asiantuntemus ovat niin laajoja käsitteitä, ettei niitä vain kerta kaikkiaan kuukausien kuluessa kirjoiteta auki tekstiksi. Ja jos kirjoitetaankin, hiljaista tietoa on niin valtavasti hyvin erilaisista aiheista, että tekstimuotoon puettuna sellaisesta tulisi vähintäänkin kirja tai pari. Niinpä ennen kaikkea päädyin paneutumaan johtamisen psykologiaan muutamien teemojen kautta. Rikoin hieman tehtävänantoa siinä, että minulle oli tärkeää nimenomaan saada tutustua johtamisen psykologiaan teemana ja johtamiseen aiheena, koska minulla oli siihen liittyen runsaasti havaintoja ja keskustelukokemuksia työelämän varrelta. Muun muassa helposti unohtuvaa johtamisen kontekstisidonnaisuutta käsittelin edellisessä kirjoituksessani kontekstin vaikutuksista johtamismetodeihin. Omaksi oppimistavoitteekseni valitsin itselleni hyvin sopivan oman ammatillisen kehittymiseni reflektoinnin. Muutin tätä tavoitetta matkan varrella, ja lopulliseksi tavoitteekseni valikoitui “tunnistaa ja sanallistaa metatasolla omaa johtamisen psykologian osaamistani”.

Vaikka en ole työurallani tähän mennessä toiminut varsinaisissa esimies- tai johtotehtävissä, katson, että vahvuuksiani vuorovaikuttajana ovat ennen kaikkea taito kuunnella, keskustella ja kohdata ihmisiä. Kykenen myös helposti myöntämään olleeni väärässä silloin kun olen väärässä – siis kun keskustelukumppanini esimerkiksi esittää vahvemmat argumentit oman näkökulmansa tueksi tai faktat selvästi osoittavat tekemäni päätöksen vääräksi. Tätä päätöksentekoa, virheiden myöntämisen ja korjaavien toimenpiteiden merkitystä käsittelin kirjoituksessani kontekstia koskevassa kirjoituksessani. Esimiestyössä keskeistä on nähdäkseni ymmärtää yksilöiden omia motivaation kokemuksia yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi erilaisissa johtamistilanteissa. Kuten aiemmassa kontekstia käsittelevässä kirjoituksessani pohdin, myös johtamistilanteet vaihtelevat ja edellyttävät hyvin erilaisia toimintatapoja.

Tekemäni kokonaisuus on siis osa laajempaa henkilökohtaiseen kehittymiseen linkittyvää prosessia, joka ei projektin tavoin ala ja pääty johonkin tiettyyn hetkeen. Tämän kurssityön osalta kyse on projektista, jonka olen katsonut olevan hetki laajemmassa kehitysprosessissani. Tehtävän katson liittyvän tehtävänannon tehtävään 4, joka sisälsi onnistumisten arvostamista.

Työssä onnistuminen

Joulukuussa 2021 tapasimme Johtamisen psykologia II -kurssin osalta Rovaniemellä, jossa kävimme läpi erilaisia harjoitteita liittyen käyttäytymiseen ryhmätilanteissa. Erityisesti minulle jäi mieleen harjoite, jossa esitettiin pareittain ideoita, joihin piti sanoa aina ensiksi “joo” ja jatkaa sitten ideaa eteenpäin. Teimme myös harjoitteen, jossa kerroimme pareittain itsestämme kaiken aikaa päällekkäin puhuen ilman että kykenimme kuuntelemaan parin ajatuksia. Teimme myös pieniä draamaharjoituksia, joissa esitimme lyhyitä katkelmia jostakin tapahtumista. En valitettavasti aivan tarkalleen muista, millaisia ryhmäharjoitteita teimme näiden parin lähitapaamiskerran aikana, sillä kyseiset harjoitteet olisi pitänyt muistaa ja ehtiä opetustilanteen ohessa merkitä muistiin.

Näiden lähitapaamisten jälkeen meillä oli noin kerran kuukaudessa pienryhmätapaaminen, jossa kävimme läpi etenemistämme. Pohdimme näissä tapaamisissa muun muassa sitä, olimmeko ymmärtäneet tehtävänannon aivan oikein. Saimme myös vertaistukea ryhmän jäseniltä siinä, miten olimme töissämme edenneet. Hahmottelin aluksi jonkinlaista multitaskingin vähentämiseen liittyvää konkreettista kehitystavoitetta, mutta kerran Seinäjoen ammattikorkeakoululle lukemaan pyöräillessäni mieleeni pälkähti, että minullahan on kaiken aikaa jatkuva kehitysprosessi käynnissä, jota kuvaan tällä verkkosivustollani. Päätin toteuttaa tämän kurssin kurssityöni blogikirjoitusten sarjana, jossa pohdin johtamisen psykologian osaamistani, asiantuntijaidentiteettiä ja aiheeseen liittyviä teemoja oman johtamisen psykologian asiantuntijana kehittymisen näkökulmasta. Toisin sanoen minua kiinnostavat yleensä asiat, kuten mitä tiedän jo nyt, ja mitä en vielä tiedä. Huhti-toukokuun vaihteessa 2022 tapasimme vielä koko ryhmän osalta Teamsissa, jossa esittelimme omat kehitystavoitteemme. Koin, että oma valintani pohtia asiantuntijuutta identiteettinä ja kertynyttä johtamisen psykologian osaamistani oli hyvin itseni näköinen ja siten onnistunut.

Millä tavoin sitten koen onnistuneeni työssä? Mielestäni olen työlläni onnistunut ennen kaikkea hahmottelemaan itselleni johtamisen psykologian asettumisen tieteen kentälle ja pohjoissuomalaisen kokemuksentutkimuksellisen johtamisen psykologian tutkimusperinteen suhteen perinteiseen psykologian tutkimusperinteeseen. Lisäksi nähdäkseni identiteettiä ja ihmiskäsityksiä koskevat kirjoitukseni avasivat uusia polkuja, joita voin hyödyntää matkallani kohti syvempää johtamisen psykologian asiantuntijuutta. Minulle erityisen tärkeää yleensäkin on hahmottaa kokonaisuus, jonka kentällä liikutaan. Yksityiskohtaisempia toimintamalleja on tältä pohjalta mahdollista lähteä kehittämään.

Epäonnistuminen tehtävänantoon verrattuna oli ehkä varsinaisesti se, etten kehittänyt tehtävänannon mukaisesti jotakin konkreettista taitoa, jota olisin sitten ihmisten parissa harjaannuttanut. Olen ollut tämän lukuvuoden ajan opintovapaalla, mikä on tarkoittanut sitä, etten ole ollut säännöllisesti esimerkiksi opiskelijoiden kanssa tekemisissä. Toisaalta sitten taas oman ihmiskäsityksen, identiteettien ja asiantuntijuuden pohdinnan pohjalta on mahdollista tarkastella itseä, omaa toimintaa ja jopa koko yhteiskuntaa syvemmin, kuin jos olisin jättänyt nämä pohdinnat väliin. Tämä tehtävä sillä tavoin, kuin olen sen nyt tehnyt, on ollut hyvin minun näköiseni. En koe päästäneeni itseäni helpommalla verrattuna siihen, että olisin ottanut jonkin konkreettisen kehitystavoitteen, jota olisin lähtenyt työstämään.

Onnistumishaastattelun kysymykset (Furman ym. 2004)

Miten selität, että onnistuit?

Onnistumiset ovat monen osatekijän summia. Luonnollisesti onnistuneiden opinto- tai työprojektien taustalle tarvitaan esimerkiksi omaa motivaatiota ja uteliaisuutta oppimista ja maailman ilmiöitä kohtaan sekä laajojen kokonaisuuksien hahmottamista. Kiinnostavaa on, millaista uutta oppia ja tietoa opiskelu tuottaa verrattuna aiemmin olemassa olleeseen tietoon. Tämän vuoden keskeinen onnistuminen on ollut opintojen vauhdikas eteneminen ja erilaiset näkökulmat johtamiseen ja johtamisen psykologiaan.

Selitän yleensä onnistumiset ahkeruudella ja pitkäjänteisellä etenemisellä valittua tavoitetta kohti. Myös onnistumiset ovat suhteellisia, eli vaikkapa urheilussa dikotominen jaottelu onnistuminen-epäonnistuminen-akselilla ei anna oikeanlaista kuvaa suorituksesta. Yleensä mikä tahansa suoritus sisältää sekä onnistuneita että epäonnistuneita elementtejä. Kehittymisessä tavoitteena on yksinkertaisesti karsia epäonnistuneita osasuorituksia ja vakioida onnistuneita. Tämä puolestaan edellyttää riittävästi toistoja. Fyysisessä urheilussa tämä tarkoittaa laadukkaita liiketoistoja, asiantuntijuuden lisäämisessä ymmärtääkseni laadukasta ja tavoitteellista osaamisen kehittämistä. Tässä yhtälössä tulos riippuu keskeisesti laadusta ja määrästä. Opiskeluvuoteni aikana minulla on ollut runsaasti aikaa laadukkaaseen ja nousujohteiseen opiskeluun, mikä nähdäkseni selittää onnistumisiani.

Mistä taidoistasi, kyvyistäsi ja vahvuuksistasi tämä onnistuminen kertoo?

Onnistuminen kertoo ainakin hyvin toteutetusta suunnitelmasta ja keskittymisestä opiskeluun. Koen tämän vuoden aikana saaneeni keskittyä täysin opiskeluun ja oppimiseen, ja syksyllä tekemäni suunnitelmat etenemisestä ovat toteutuneet oikeastaan täysimääräisesti.

Koen, että keskeinen vahvuuteni on realististen tavoitteiden asettaminen ja resurssien allokointi tavoitteiden saavuttamiseen. Tässä tapauksessa olen budjetoinut aikaa resurssina tiettyjen opintosuoritusten tekemiseen, ja olen pysynyt aikataulussani mielestäni vähintään kohtuullisesti. Johtamisen psykologian lisäksi olen edistänyt kirjallisuuden opintojani ikään kuin harrastuksenani aina silloin, kun muilta opinnoilta on aikaa jäänyt. Tämä on tarjonnut mielestäni hyvää vaihtelua varsinaisten opintojeni oheen. Koen myös muuten harrastusteni tukevan opiskelua. Erityisesti liikunta on tuonut vastapainoa arkiselle työlle.

Myös sujuva, nopea ja virheetön kirjoittaminen sekä tietotekninen osaaminen ovat vahvuuksiani, jotka lisäävät ja tukevat opiskelutehoa. Syksyllä mursin vasemman ranteeni pelissä, mikä olisi pilannut muutoin hyvän opiskelusyksyni lopun, mutta kirjoitin tuona aikana laajan itsensä johtamisen esseen käytännössä sanelemalla työn Wordin sanelutoiminnon avulla. Pitkäjänteinen opiskelu edellyttää pitkäjänteisyyttä ja hyviä itsensä johtamisen taitoja. Tämän opiskeluvuoden aikana olen suorittanut kaiken kaikkiaan noin 90 opintopistettä, mikä kertoo mielestäni sitoutumisesta ja määrätietoisuudesta edettäessä kohti tavoitteita.

Ketkä henkilöt auttoivat tai tukivat sinua, ja mistä voisit heitä kiittää heitä?

Työskentelyyni olen saanut tärkeää tukea useista suunnista. Olen viettänyt runsaasti aikaa Seinäjoen ammattikorkeakoulun Kampus-talolla, jonka kirjastolta olen erityisesti saanut tukea ja apua opintoihini. Lisäksi aivan erinomainen tuki on ollut opiskelijahintainen lounas arkipäivisin Kampus-talon Sodexolla. Heidän ansiostaan olen onnistunut opintovuoteni aikana välttämään nälkäkuoleman. Vähemmän aikaa olen viettänyt varsinaisen yliopistoni Lapin yliopiston kampuksella, mutta jonkin verran myös siellä. Luonnollisesti omalle yliopistolleni olen kiitollisuudenvelassa erityisesti siksi, että minulla ylipäätään on mahdollisuus opiskella perustutkinto-opiskelijana. Rovaniemellä vieraillessani olen kerta toisensa jälkeen majoittunut opiskelijahinnoin Hostel Cafe Kodissa, ja paikan päälle olen saapunut kerta toisensa jälkeen opiskelijahintaisin VR:n kyydein. Taloudellisesti vuosi on sujunut melko hyvin, sillä olen saanut Työllisyysrahaston aikuiskoulutustukea. Voisi oikeastaan yhteenvetona sanoa, että Suomessa opiskelija ja opiskelua harrastava työntekijä saa monenlaista tukea, jollaisesta monessa muussa maassa opiskelijat voivat vain haaveilla. Työnantajalleni Sedulle haluan luonnollisesti esittää perustavaa laatua olevan kiitokseni siitä, että olen tämän kuluneen vuoden saanut viettää opintovapaalla.

Tukea olen luonnollisesti saanut lisäksi opinnoissa opettajilta, jotka ovat kurssien toteutuksesta vastanneet. Apua on aina voinut kysyä, jos sellaista on tarvinnut, mutta itse olen lähtökohtaisesti yleensä tehtävistä suoriutunut. Sitten tärkeä tuki opintoihini on tullut perheeltäni ja kavereiltani. Erityisesti isä ja äiti sekä sisarukseni ovat olleet tärkeänä tukena ja kannustaneet eteenpäin. Padel-kaverit Padel Or Die -klubilla ovat tarjonneet vastapainoa lukemiselle ja koulunkäynnille.

Miksi tämä onnistuminen oli sinulle tärkeä asia?

Toki onnistuminen on aina mukavampaa kuin epäonnistuminen, vaikka edellä jo pohdin onnistuneen ja epäonnistuneen suorituksen olevan monesti liian selkeä jaottelu. Onnistumiset sisältävät epäonnistumisia ja päinvastoin. Yleisesti ottaen koko opintovapaavuosi on ollut minulle tärkeä onnistuminen. Osaamisen kehittymisessä kyse on aina onnistumisesta, vaikka aikataulutus voi epäonnistua. Omalla kohdallani aikataulutus oli tehty sellaiseksi, että kaikki mitä saan aikaan on onnistuminen.

Tämän vuoden jälkeen opinnot ovat minulla sellaisessa vaiheessa, jossa johtamisen psykologian pääaineopinnoistani puuttuu käytännössä enää pro gradu ja tämän meneillään olevan kurssin 5 op:n laajuinen kirjallinen työ. Kirjallisuuden opinnoista minuolla puuttuu noin 15 op. Nämä jäljellä olevat työt ja edellä mainitsemani koulutusjohtamisen ja opetushallinnon sivuaineen kykenen tekemään etänä kotikaupungistani työn ohella, mikä oli keskeinen tämän vuoden opintotavoitteeni. Koska varsinainen päivätyöni pitää minut tiiviisti Etelä-Pohjanmaalla, minun oli saatava opinnot tähän vaiheeseen voidakseni jatkaa niitä itsenäisesti kohti valmistumista. Tämä on siis perimmäinen syy sille, miksi onnistuminen oli tärkeää.

Jos tämä onnistuminen on enne siitä, että jotakin myönteistä on tapahtumassa, niin mitä se voisi olla?

Onnistumiset enteilevät luonnollisesti tässä tapauksessa sitä, että omat työllisyysnäkymäni paranevat entisestään. Kirjallisuuden aineopintojen valmistuessa minun on mahdollista hakea pätevänä äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan työpaikkoja lukiosta tai perusopetuksen puolelta. Vastaavasti johtamisen psykologian ja tulevien koulutusjohtamisen sivuaineopintojen myötä minun on mahdollista hakea esimiestehtäviin koulutusalalle tai muuten esimerkiksi kunnallishallinnon, HR-alalle ja niin edelleen. Koska olemme oletettavasti hyvin pitkään muuttuvassa työelämässä, opintojen mukanaan tuoma osaaminen on hyvin tervetullut henkilökohtainen lisäresurssi matkaan mukaan. Luonnollisesti opinnot tuovat mukanaan osaamista, joka antaa varmuutta ja osaamista erilaisiin työtehtäviin. Lisäksi valmistuvat opinnot antavat aina aiheen juhlaan, mikä on sekin upea juttu.

johtamisen psykologian oppimisportfolio
Maisterinsormus on perinteikäs ansiomerkki, jota saa akateemisen etiketin mukaisesti käyttää osallistuttuaan yliopiston promootiojuhlaan. Osallistuin Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootioon 26.5.2017. Kuvassa oma maisterinsormukseni.

Jos vastaavanlaisia onnistumisia tapahtuu jatkossa enemmänkin, niin mitä siitä voi parhaimmassa tapauksessa seurata?

Kuten edellä todettua, toivon, että jatkossa tekemäni opinnot avaavat yhä uusia ovia työelämässä. Saamani osaamisen osalta uskon, että osaamiseni riittää hyvin monenlaisiin työtehtäviin tulevaisuudessa. Toisaalta on kiinnostavaa nähdä, sattuuko työelämässä myös olemaan matkassa vähän onnea, että saisin sopivia työtarjouksia, jotka sitten poikisivat yhä kiinnostavampia mahdollisuuksia. Toisaalta päivästä toiseen on tehtävä hyvää ja laadukasta työtä, jotta kykenen tuottamaan kulloisellekin työnantajalleni laadukasta työtä vastineeksi saamastani palkasta.

Vastaavasti opiskeleminen ja oppiminen elämäntapana jo itsessään ovat antaneet minulle paljon elämyksiä matkani varrella. Kaikista opinnoista on jäänyt jonkinlainen muistijälki ja jotakin kiinnostavaa, jota on sitten voinut myöhemmin yhdistellä erilaisissa elämäntilanteissa, keskusteluissa ja niin edelleen yhä uudenlaisiksi näkökulmiksi. Olen myös oppinut, että hyvin moni tieteenala on lähellä toisiaan ja tietyt teoreettiset viitekehykset seuraavat tieteenalalta toiselle. Vaikkapa psykologia, tietojenkäsittelytiede ja kognitiotiede ovat esimerkiksi hyvin lähellä toisiaan, mutta tutkivat hyvin toistensa kaltaisia ilmiöitä hieman erilaisista näkökulmista. Tällaiset havainnot ja oivallukset ovat minusta kiinnostavia. Toisin sanoen mitä enemmän opiskelen, sitä enemmän elämyksiä koen oppimisen parissa ja lisäksi CV:ni tulee samalla yhä kiinnostavammaksi.

Lähteet

FURMAN, BEN, TAPANI AHOLA & HARRI HIRVIHUHTA 2004: Työpaikan pelisäännöt ja kuinka ne tehdään. Tammi, Helsinki.

Yle 2022: Valheenpaljastaja: Dunning-Kruger-efekti selittää netin amatööriepidemiologien itsevarmuutta. Internet-lähde osoitteessa https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/06/30/valheenpaljastaja-dunning-kruger-efekti-selittaa-netin-amatooriepidemiologien. Luettu 30.5.2022.

Uusien seikkailuiden aika

Posted on by Ville Kilpiä
Toivottavasti näen Rovaniemellä revontulia. Kuvakrediitit Pixabay.com

Olen kesästä lähtien pohtinut, miten voisin kätevimmin yhdistää työelämän ja tavoitteellisen opiskelun Rovaniemellä Lapin yliopistossa. Toimin ammatillisena äidinkielenopettajana Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedussa, jossa olen koko syksyn tehnyt kontaktiopetusta noin 30 tuntia viikossa. Tähän lisäksi tuntisuunnittelu, opiskelijoiden tekemien töiden arvioinnit, palautteiden kirjoittaminen ja luonnollisesti kurssiarviointien tekeminen, joihin on viikoittaisesta 37,5 tunnin työajasta varattu siis 7,5 tuntia aikaa. Olen pyrkinyt tietoisesti loppusyksyn aikana minimoimaan erilaisissa palavereissa viettämäni ajan, sillä en halua siirtää arviointia vapaa-ajalleni, jonne se ikävä kyllä joka tapauksessa levittäytyy. Nytkin näin lauantaina minun pitäisi tehdä arviointeja, jos tarkemmin asiaa ajattelee. Mielestäni opettajan resurssit on vedetty vuosityöaikaan siirtymisen myötä niin tiukille, että laadukas vapaa-aika helposti alkaa kärsiä, mikäli työnsä haluaa tehdä hyvin ja laadukkaasti. Toki työssä voi oikoa mutkia, mutta mielestäni esimerkiksi kunnolla annettu palaute on osa opetusta.

Minulle juuri laadukas vapaa-aika on olennaisen tärkeää, ja haluan siitä pitää ehdottomasti kiinni. Haluan myös kehittää itseäni ja omaa ammatillista osaamistani, joten en ole halukas luopumaan opiskelusta työelämän vaatimusten vuoksi. Niinpä pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin, että haen lukuvuoden 2021-22 kestävää opintovapaata, jonka aikana teen hallintotieteen maisteriopintojani mahdollisimman pitkälle. Samalla, jos aikaa vain suinkin jää, edistän edelleen kirjallisuuden opintojani Jyväskylän ja Helsingin yliopistoiden avoimissa yliopistoissa. Samalla otan pienen huilin työelämästä, kun siihen kerran tällä tavoin mahdollisuus tarjoutuu.

Työelämä on nykypäivänä kestävyyslaji. Jotta voi olla luova ja tehokas, tarvitaan myös työn oheen pieniä lepohetkiä ja aikaa miettiä syntyjä syviä. Olen päättänyt, etten uuvuta itseäni työllä, joten tarkastelen työelämää ja sen vaatimuksia nykypäivänä varsin kriittisin silmin. Aina, kun on mahdollisuus ottaa pienikin huili tehdäkseen jotakin itsensä kehittämiseksi, tilaisuus kannattaa mielestäni hyödyntää. Se ei ole itsekkyyttä vaan järkevyyttä. Minulla on onneksi mahdollisuus Työllisyysrahaston tarjoamaan aikuiskoulutustukeen sekä opintovapaaseen, sillä minulla on pitkä työhistoria, olen vakituisessa virassa ja toiminut nykyisen työnantajani palveluksessa yli vuoden. Lisäksi minulla on olemassa Lapin yliopistossa hallintotieteen maisteriohjelmassa opiskelupaikka.

Positiivista on myös se, että muutin syksyn aikana Seinäjoelle erinomaisten kulkuyhteyksien varrelle. Minun on siis mahdollista vain 6 tunnissa päästä junalla Rovaniemelle aina silloin, kun siihen on tarvetta. Pysyvästi en ole ajatellut Rovaniemelle muuttaa. Myös työpaikkani odottaa täällä Etelä-Pohjanmaalla aikaa, jolloin palaan gradututkijana takaisin.