Tag: johtamisen psykologia

Johtamisen psykologia II -kurssin portfolio (osa 6): Portfolion loppupohdinta

Posted on by Ville Kilpiä

Tämän postaukseni pohdinta perustuu varsinaisesti Furmanin ym. (2004) onnistumishaastattelun kysymyksille sekä omaan pohdintaani kurssityölle asettamani alkuperäisen tavoitteen osalta. Alkuun pohdin onnistumisiani opiskeluissani laajemmassa mittakaavassa, etenen sitä kautta varsinaiseen kurssin aikana saavuttamiini oivalluksiin ja lopuksi vastaan Furmanin ym. onnistumisia koskeviin kysymyksiin.

Opintopolkuni kokonaisuutena alkutekijöistään tähän päivään asti on ollut suuri onnistuminen, jolla olen tullut luoneeksi tilanteen, jossa töitä löytyy tulevaisuudessa suhteellisen varmasti – ja myös valinnanvaihtoehtoja löytyy. Nämä ovat oman kokemukseni mukaan tärkeitä seikkoja yhä pidempään ja yhä haastavammaksi ja kompleksisemmaksi käyvässä työelämässä. Peruskoulun jälkeen olen opiskellut ylioppilaaksi, liikunnanohjaajaksi, tenniksen huippuvalmentajaksi (Suomen Tennisliitto Huippuvalmentajatutkinto 2004), humanististen tieteiden kandidaatiksi, filosofian maisteriksi suomalaisessa filologiassa ja ammatilliseksi opettajaksi. Laajat sivuaineet olen tehnyt johtamisessa ja psykologiassa. Perusopintotasoiset sivuaineet minulta löytyvät viestinnässä, erityispedagogiikassa, tilasto-, kasvatus- ja taloustieteessä sekä kirjallisuudessa. Tällä hetkellä teen hallintotieteen maisterintutkintoa johtamisen psykologiassa Lapin yliopistossa sekä kirjallisuuden aineopintoja Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Ensi lukuvuoden aikana tulen suorittamaan vielä Lapin yliopiston kasvatus- ja yhteiskuntatieteiden tiedekuntien yhteistyönä järjestettävät koulutusjohtamisen ja opetushallinnon perusopintotasoiset sivuaineopinnot, jotka antavat pätevyyden työskennellä esimiestehtävissä koulutusalalla (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista, 1998/986, §2). Jo yksistään hallintotieteen maisteriopintopaikan saavuttaminen kevään 2020 haussa oli minulle suuri onnistuminen, sillä jaossa oli tuolloin ainoastaan kaksi opiskelupaikkaa kandintutkinnon kyseisessä oppiaineessa suorittaneiden lisäksi. Johtamisen psykologian opinnot yhdistettynä kaikkiin muihin aiemmin tekemiini opintoihin luovat mielestäni kiinnostavan opintopolun, jonka parasta antia on mielestäni taito hahmottaa ja hallita laajoja kokonaisuuksia hyvin erilaisista aiheista ja tuottaa oppimastani laadukasta ja akateemiset konventiot täyttävää tekstiä. Samalla johtamisen psykologian opinnoissa kykenen nivomaan yhteen Helsingin yliopistossa suorittamani johtamisen ja psykologian laajat sivuaineopinnot.

Lukuisista suorituksistani huolimatta olen hyvin tietoinen siitä, että esimerkiksi perusopinnot antavat vain lähtökohdat etsiä lisää tietoa ja syventää omaa osaamista kyseisessä aiheessa. Sama pätee pohjimmiltaan aineopintoihin, kandidaatin- ja maisterintutkintoihin. Dunning-Kruger-efektin eli kognitiivisen ylivertaisuusvinouman mukaan meille ihmisille syntyy helposti taipumus yliarvioida omia kykyjämme (Yle 2022). Näin ollen tämän kurssityön ajatuksenani oli pohtia ja syventää omaa asiantuntijuuttani johtamisen psykologian alueella, vaikka tiedostin jo kurssityön alkuvaiheessa, etten muutamassa kuukaudessa kykene vielä saavuttamaan kovinkaan syvää asiantuntijan statusta. Tämän kurssityöni yhtenä aiheena on ollut siis saada kokonaiskäsitys siitä, miksi nimenomaan nyt Lapin yliopistossa opiskelemani johtamisen psykologia nojaa niin voimakkaasti kokemuksentutkimukseen ja millä tavoin johtamisen psykologia asettuu tieteiden kentälle suhteessa vaikkapa psykologiaan tai sosiaalipsykologiaan. Uskon ja tässä vaiheessa jo tiedänkin, että kunnollisen pohjan luominen antaa minulle myös entistä vahvemmat lähtökohdat tulevaan pro gradu -työskentelyyni.

Kurssin aikana olen kirjoittanut seuraavat kirjoitukset:

Tämä nyt käsillä oleva kirjoitukseni on siis portfolioni kuudes osa, jossa pohdin onnistumistani tämän kurssin työskentelyssä.

Kurssin tehtävänanto, tavoite ja omat havaintoni

Kurssin tehtävänantona oli kurssin aikana suunnitella itsenäisesti ja pienryhmän kesken omaan elämäntilanteeseen ja motiiveihin sopiva oppimistavoite, joka on mahdollista toteuttaa opintojakson loppuun mennessä. Tavoitteen valinnassa oli tarkoituksena valita mahdollisimman konkreettinen tavoite, johon kuuluisi konkreettista tekemistä. Oleellista oli havainnoida, kokeilla aktiivisesti ja saada kokemuksen kautta uutta ymmärrystä ja oivalluksia.

Kurssin osalta havaitsin jo hyvin pian, että minun on sittenkin keskityttävä joihinkin tiettyihin teemoihin, sillä oma osaaminen ja asiantuntemus ovat niin laajoja käsitteitä, ettei niitä vain kerta kaikkiaan kuukausien kuluessa kirjoiteta auki tekstiksi. Ja jos kirjoitetaankin, hiljaista tietoa on niin valtavasti hyvin erilaisista aiheista, että tekstimuotoon puettuna sellaisesta tulisi vähintäänkin kirja tai pari. Niinpä ennen kaikkea päädyin paneutumaan johtamisen psykologiaan muutamien teemojen kautta. Rikoin hieman tehtävänantoa siinä, että minulle oli tärkeää nimenomaan saada tutustua johtamisen psykologiaan teemana ja johtamiseen aiheena, koska minulla oli siihen liittyen runsaasti havaintoja ja keskustelukokemuksia työelämän varrelta. Muun muassa helposti unohtuvaa johtamisen kontekstisidonnaisuutta käsittelin edellisessä kirjoituksessani kontekstin vaikutuksista johtamismetodeihin. Omaksi oppimistavoitteekseni valitsin itselleni hyvin sopivan oman ammatillisen kehittymiseni reflektoinnin. Muutin tätä tavoitetta matkan varrella, ja lopulliseksi tavoitteekseni valikoitui “tunnistaa ja sanallistaa metatasolla omaa johtamisen psykologian osaamistani”.

Vaikka en ole työurallani tähän mennessä toiminut varsinaisissa esimies- tai johtotehtävissä, katson, että vahvuuksiani vuorovaikuttajana ovat ennen kaikkea taito kuunnella, keskustella ja kohdata ihmisiä. Kykenen myös helposti myöntämään olleeni väärässä silloin kun olen väärässä – siis kun keskustelukumppanini esimerkiksi esittää vahvemmat argumentit oman näkökulmansa tueksi tai faktat selvästi osoittavat tekemäni päätöksen vääräksi. Tätä päätöksentekoa, virheiden myöntämisen ja korjaavien toimenpiteiden merkitystä käsittelin kirjoituksessani kontekstia koskevassa kirjoituksessani. Esimiestyössä keskeistä on nähdäkseni ymmärtää yksilöiden omia motivaation kokemuksia yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi erilaisissa johtamistilanteissa. Kuten aiemmassa kontekstia käsittelevässä kirjoituksessani pohdin, myös johtamistilanteet vaihtelevat ja edellyttävät hyvin erilaisia toimintatapoja.

Tekemäni kokonaisuus on siis osa laajempaa henkilökohtaiseen kehittymiseen linkittyvää prosessia, joka ei projektin tavoin ala ja pääty johonkin tiettyyn hetkeen. Tämän kurssityön osalta kyse on projektista, jonka olen katsonut olevan hetki laajemmassa kehitysprosessissani. Tehtävän katson liittyvän tehtävänannon tehtävään 4, joka sisälsi onnistumisten arvostamista.

Työssä onnistuminen

Joulukuussa 2021 tapasimme Johtamisen psykologia II -kurssin osalta Rovaniemellä, jossa kävimme läpi erilaisia harjoitteita liittyen käyttäytymiseen ryhmätilanteissa. Erityisesti minulle jäi mieleen harjoite, jossa esitettiin pareittain ideoita, joihin piti sanoa aina ensiksi “joo” ja jatkaa sitten ideaa eteenpäin. Teimme myös harjoitteen, jossa kerroimme pareittain itsestämme kaiken aikaa päällekkäin puhuen ilman että kykenimme kuuntelemaan parin ajatuksia. Teimme myös pieniä draamaharjoituksia, joissa esitimme lyhyitä katkelmia jostakin tapahtumista. En valitettavasti aivan tarkalleen muista, millaisia ryhmäharjoitteita teimme näiden parin lähitapaamiskerran aikana, sillä kyseiset harjoitteet olisi pitänyt muistaa ja ehtiä opetustilanteen ohessa merkitä muistiin.

Näiden lähitapaamisten jälkeen meillä oli noin kerran kuukaudessa pienryhmätapaaminen, jossa kävimme läpi etenemistämme. Pohdimme näissä tapaamisissa muun muassa sitä, olimmeko ymmärtäneet tehtävänannon aivan oikein. Saimme myös vertaistukea ryhmän jäseniltä siinä, miten olimme töissämme edenneet. Hahmottelin aluksi jonkinlaista multitaskingin vähentämiseen liittyvää konkreettista kehitystavoitetta, mutta kerran Seinäjoen ammattikorkeakoululle lukemaan pyöräillessäni mieleeni pälkähti, että minullahan on kaiken aikaa jatkuva kehitysprosessi käynnissä, jota kuvaan tällä verkkosivustollani. Päätin toteuttaa tämän kurssin kurssityöni blogikirjoitusten sarjana, jossa pohdin johtamisen psykologian osaamistani, asiantuntijaidentiteettiä ja aiheeseen liittyviä teemoja oman johtamisen psykologian asiantuntijana kehittymisen näkökulmasta. Toisin sanoen minua kiinnostavat yleensä asiat, kuten mitä tiedän jo nyt, ja mitä en vielä tiedä. Huhti-toukokuun vaihteessa 2022 tapasimme vielä koko ryhmän osalta Teamsissa, jossa esittelimme omat kehitystavoitteemme. Koin, että oma valintani pohtia asiantuntijuutta identiteettinä ja kertynyttä johtamisen psykologian osaamistani oli hyvin itseni näköinen ja siten onnistunut.

Millä tavoin sitten koen onnistuneeni työssä? Mielestäni olen työlläni onnistunut ennen kaikkea hahmottelemaan itselleni johtamisen psykologian asettumisen tieteen kentälle ja pohjoissuomalaisen kokemuksentutkimuksellisen johtamisen psykologian tutkimusperinteen suhteen perinteiseen psykologian tutkimusperinteeseen. Lisäksi nähdäkseni identiteettiä ja ihmiskäsityksiä koskevat kirjoitukseni avasivat uusia polkuja, joita voin hyödyntää matkallani kohti syvempää johtamisen psykologian asiantuntijuutta. Minulle erityisen tärkeää yleensäkin on hahmottaa kokonaisuus, jonka kentällä liikutaan. Yksityiskohtaisempia toimintamalleja on tältä pohjalta mahdollista lähteä kehittämään.

Epäonnistuminen tehtävänantoon verrattuna oli ehkä varsinaisesti se, etten kehittänyt tehtävänannon mukaisesti jotakin konkreettista taitoa, jota olisin sitten ihmisten parissa harjaannuttanut. Olen ollut tämän lukuvuoden ajan opintovapaalla, mikä on tarkoittanut sitä, etten ole ollut säännöllisesti esimerkiksi opiskelijoiden kanssa tekemisissä. Toisaalta sitten taas oman ihmiskäsityksen, identiteettien ja asiantuntijuuden pohdinnan pohjalta on mahdollista tarkastella itseä, omaa toimintaa ja jopa koko yhteiskuntaa syvemmin, kuin jos olisin jättänyt nämä pohdinnat väliin. Tämä tehtävä sillä tavoin, kuin olen sen nyt tehnyt, on ollut hyvin minun näköiseni. En koe päästäneeni itseäni helpommalla verrattuna siihen, että olisin ottanut jonkin konkreettisen kehitystavoitteen, jota olisin lähtenyt työstämään.

Onnistumishaastattelun kysymykset (Furman ym. 2004)

Miten selität, että onnistuit?

Onnistumiset ovat monen osatekijän summia. Luonnollisesti onnistuneiden opinto- tai työprojektien taustalle tarvitaan esimerkiksi omaa motivaatiota ja uteliaisuutta oppimista ja maailman ilmiöitä kohtaan sekä laajojen kokonaisuuksien hahmottamista. Kiinnostavaa on, millaista uutta oppia ja tietoa opiskelu tuottaa verrattuna aiemmin olemassa olleeseen tietoon. Tämän vuoden keskeinen onnistuminen on ollut opintojen vauhdikas eteneminen ja erilaiset näkökulmat johtamiseen ja johtamisen psykologiaan.

Selitän yleensä onnistumiset ahkeruudella ja pitkäjänteisellä etenemisellä valittua tavoitetta kohti. Myös onnistumiset ovat suhteellisia, eli vaikkapa urheilussa dikotominen jaottelu onnistuminen-epäonnistuminen-akselilla ei anna oikeanlaista kuvaa suorituksesta. Yleensä mikä tahansa suoritus sisältää sekä onnistuneita että epäonnistuneita elementtejä. Kehittymisessä tavoitteena on yksinkertaisesti karsia epäonnistuneita osasuorituksia ja vakioida onnistuneita. Tämä puolestaan edellyttää riittävästi toistoja. Fyysisessä urheilussa tämä tarkoittaa laadukkaita liiketoistoja, asiantuntijuuden lisäämisessä ymmärtääkseni laadukasta ja tavoitteellista osaamisen kehittämistä. Tässä yhtälössä tulos riippuu keskeisesti laadusta ja määrästä. Opiskeluvuoteni aikana minulla on ollut runsaasti aikaa laadukkaaseen ja nousujohteiseen opiskeluun, mikä nähdäkseni selittää onnistumisiani.

Mistä taidoistasi, kyvyistäsi ja vahvuuksistasi tämä onnistuminen kertoo?

Onnistuminen kertoo ainakin hyvin toteutetusta suunnitelmasta ja keskittymisestä opiskeluun. Koen tämän vuoden aikana saaneeni keskittyä täysin opiskeluun ja oppimiseen, ja syksyllä tekemäni suunnitelmat etenemisestä ovat toteutuneet oikeastaan täysimääräisesti.

Koen, että keskeinen vahvuuteni on realististen tavoitteiden asettaminen ja resurssien allokointi tavoitteiden saavuttamiseen. Tässä tapauksessa olen budjetoinut aikaa resurssina tiettyjen opintosuoritusten tekemiseen, ja olen pysynyt aikataulussani mielestäni vähintään kohtuullisesti. Johtamisen psykologian lisäksi olen edistänyt kirjallisuuden opintojani ikään kuin harrastuksenani aina silloin, kun muilta opinnoilta on aikaa jäänyt. Tämä on tarjonnut mielestäni hyvää vaihtelua varsinaisten opintojeni oheen. Koen myös muuten harrastusteni tukevan opiskelua. Erityisesti liikunta on tuonut vastapainoa arkiselle työlle.

Myös sujuva, nopea ja virheetön kirjoittaminen sekä tietotekninen osaaminen ovat vahvuuksiani, jotka lisäävät ja tukevat opiskelutehoa. Syksyllä mursin vasemman ranteeni pelissä, mikä olisi pilannut muutoin hyvän opiskelusyksyni lopun, mutta kirjoitin tuona aikana laajan itsensä johtamisen esseen käytännössä sanelemalla työn Wordin sanelutoiminnon avulla. Pitkäjänteinen opiskelu edellyttää pitkäjänteisyyttä ja hyviä itsensä johtamisen taitoja. Tämän opiskeluvuoden aikana olen suorittanut kaiken kaikkiaan noin 90 opintopistettä, mikä kertoo mielestäni sitoutumisesta ja määrätietoisuudesta edettäessä kohti tavoitteita.

Ketkä henkilöt auttoivat tai tukivat sinua, ja mistä voisit heitä kiittää heitä?

Työskentelyyni olen saanut tärkeää tukea useista suunnista. Olen viettänyt runsaasti aikaa Seinäjoen ammattikorkeakoulun Kampus-talolla, jonka kirjastolta olen erityisesti saanut tukea ja apua opintoihini. Lisäksi aivan erinomainen tuki on ollut opiskelijahintainen lounas arkipäivisin Kampus-talon Sodexolla. Heidän ansiostaan olen onnistunut opintovuoteni aikana välttämään nälkäkuoleman. Vähemmän aikaa olen viettänyt varsinaisen yliopistoni Lapin yliopiston kampuksella, mutta jonkin verran myös siellä. Luonnollisesti omalle yliopistolleni olen kiitollisuudenvelassa erityisesti siksi, että minulla ylipäätään on mahdollisuus opiskella perustutkinto-opiskelijana. Rovaniemellä vieraillessani olen kerta toisensa jälkeen majoittunut opiskelijahinnoin Hostel Cafe Kodissa, ja paikan päälle olen saapunut kerta toisensa jälkeen opiskelijahintaisin VR:n kyydein. Taloudellisesti vuosi on sujunut melko hyvin, sillä olen saanut Työllisyysrahaston aikuiskoulutustukea. Voisi oikeastaan yhteenvetona sanoa, että Suomessa opiskelija ja opiskelua harrastava työntekijä saa monenlaista tukea, jollaisesta monessa muussa maassa opiskelijat voivat vain haaveilla. Työnantajalleni Sedulle haluan luonnollisesti esittää perustavaa laatua olevan kiitokseni siitä, että olen tämän kuluneen vuoden saanut viettää opintovapaalla.

Tukea olen luonnollisesti saanut lisäksi opinnoissa opettajilta, jotka ovat kurssien toteutuksesta vastanneet. Apua on aina voinut kysyä, jos sellaista on tarvinnut, mutta itse olen lähtökohtaisesti yleensä tehtävistä suoriutunut. Sitten tärkeä tuki opintoihini on tullut perheeltäni ja kavereiltani. Erityisesti isä ja äiti sekä sisarukseni ovat olleet tärkeänä tukena ja kannustaneet eteenpäin. Padel-kaverit Padel Or Die -klubilla ovat tarjonneet vastapainoa lukemiselle ja koulunkäynnille.

Miksi tämä onnistuminen oli sinulle tärkeä asia?

Toki onnistuminen on aina mukavampaa kuin epäonnistuminen, vaikka edellä jo pohdin onnistuneen ja epäonnistuneen suorituksen olevan monesti liian selkeä jaottelu. Onnistumiset sisältävät epäonnistumisia ja päinvastoin. Yleisesti ottaen koko opintovapaavuosi on ollut minulle tärkeä onnistuminen. Osaamisen kehittymisessä kyse on aina onnistumisesta, vaikka aikataulutus voi epäonnistua. Omalla kohdallani aikataulutus oli tehty sellaiseksi, että kaikki mitä saan aikaan on onnistuminen.

Tämän vuoden jälkeen opinnot ovat minulla sellaisessa vaiheessa, jossa johtamisen psykologian pääaineopinnoistani puuttuu käytännössä enää pro gradu ja tämän meneillään olevan kurssin 5 op:n laajuinen kirjallinen työ. Kirjallisuuden opinnoista minuolla puuttuu noin 15 op. Nämä jäljellä olevat työt ja edellä mainitsemani koulutusjohtamisen ja opetushallinnon sivuaineen kykenen tekemään etänä kotikaupungistani työn ohella, mikä oli keskeinen tämän vuoden opintotavoitteeni. Koska varsinainen päivätyöni pitää minut tiiviisti Etelä-Pohjanmaalla, minun oli saatava opinnot tähän vaiheeseen voidakseni jatkaa niitä itsenäisesti kohti valmistumista. Tämä on siis perimmäinen syy sille, miksi onnistuminen oli tärkeää.

Jos tämä onnistuminen on enne siitä, että jotakin myönteistä on tapahtumassa, niin mitä se voisi olla?

Onnistumiset enteilevät luonnollisesti tässä tapauksessa sitä, että omat työllisyysnäkymäni paranevat entisestään. Kirjallisuuden aineopintojen valmistuessa minun on mahdollista hakea pätevänä äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan työpaikkoja lukiosta tai perusopetuksen puolelta. Vastaavasti johtamisen psykologian ja tulevien koulutusjohtamisen sivuaineopintojen myötä minun on mahdollista hakea esimiestehtäviin koulutusalalle tai muuten esimerkiksi kunnallishallinnon, HR-alalle ja niin edelleen. Koska olemme oletettavasti hyvin pitkään muuttuvassa työelämässä, opintojen mukanaan tuoma osaaminen on hyvin tervetullut henkilökohtainen lisäresurssi matkaan mukaan. Luonnollisesti opinnot tuovat mukanaan osaamista, joka antaa varmuutta ja osaamista erilaisiin työtehtäviin. Lisäksi valmistuvat opinnot antavat aina aiheen juhlaan, mikä on sekin upea juttu.

johtamisen psykologian oppimisportfolio
Maisterinsormus on perinteikäs ansiomerkki, jota saa akateemisen etiketin mukaisesti käyttää osallistuttuaan yliopiston promootiojuhlaan. Osallistuin Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootioon 26.5.2017. Kuvassa oma maisterinsormukseni.

Jos vastaavanlaisia onnistumisia tapahtuu jatkossa enemmänkin, niin mitä siitä voi parhaimmassa tapauksessa seurata?

Kuten edellä todettua, toivon, että jatkossa tekemäni opinnot avaavat yhä uusia ovia työelämässä. Saamani osaamisen osalta uskon, että osaamiseni riittää hyvin monenlaisiin työtehtäviin tulevaisuudessa. Toisaalta on kiinnostavaa nähdä, sattuuko työelämässä myös olemaan matkassa vähän onnea, että saisin sopivia työtarjouksia, jotka sitten poikisivat yhä kiinnostavampia mahdollisuuksia. Toisaalta päivästä toiseen on tehtävä hyvää ja laadukasta työtä, jotta kykenen tuottamaan kulloisellekin työnantajalleni laadukasta työtä vastineeksi saamastani palkasta.

Vastaavasti opiskeleminen ja oppiminen elämäntapana jo itsessään ovat antaneet minulle paljon elämyksiä matkani varrella. Kaikista opinnoista on jäänyt jonkinlainen muistijälki ja jotakin kiinnostavaa, jota on sitten voinut myöhemmin yhdistellä erilaisissa elämäntilanteissa, keskusteluissa ja niin edelleen yhä uudenlaisiksi näkökulmiksi. Olen myös oppinut, että hyvin moni tieteenala on lähellä toisiaan ja tietyt teoreettiset viitekehykset seuraavat tieteenalalta toiselle. Vaikkapa psykologia, tietojenkäsittelytiede ja kognitiotiede ovat esimerkiksi hyvin lähellä toisiaan, mutta tutkivat hyvin toistensa kaltaisia ilmiöitä hieman erilaisista näkökulmista. Tällaiset havainnot ja oivallukset ovat minusta kiinnostavia. Toisin sanoen mitä enemmän opiskelen, sitä enemmän elämyksiä koen oppimisen parissa ja lisäksi CV:ni tulee samalla yhä kiinnostavammaksi.

Lähteet

FURMAN, BEN, TAPANI AHOLA & HARRI HIRVIHUHTA 2004: Työpaikan pelisäännöt ja kuinka ne tehdään. Tammi, Helsinki.

Yle 2022: Valheenpaljastaja: Dunning-Kruger-efekti selittää netin amatööriepidemiologien itsevarmuutta. Internet-lähde osoitteessa https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/06/30/valheenpaljastaja-dunning-kruger-efekti-selittaa-netin-amatooriepidemiologien. Luettu 30.5.2022.

Johtamisen psykologia II -kurssin portfolio (osa 5): Konteksti vaikuttaa johtamisen metodeihin

Posted on by Ville Kilpiä

Tämän kirjoitukseni pohja syntyi isäni Heikin kanssa käydystä keskustelusta tiistaina 17.5.2022. Isä kertoi lukeneensa Ilkka-Pohjalaisessa 16.5.2022 julkaistun professori Vesa Routamaan kirjoituksen johtamiskoulutuksesta. Koska paneudun omassa Johtamisen psykologia II -kurssin portfoliossani nimenomaan johtamista koskeviin kysymyksiin, aihe jäi mieleeni ja päätin koota siitä kumpuavia ajatuksia lyhyeen kirjoitukseen. Ajatukseni kuitenkin laajeni samaan tahtiin kuin kirjoitustyötä tein, ja niinpä tässäkin oli pakko jossakin vaiheessa vain rajata työn laajuutta. Seuraavassa kuitenkin ajatuksiani oppimastani ja tutkimastani liittyen johtamiseen ilmiönä.

Kirjoituksessa Routamaa sanoo muun muassa seuraavaa:

“Suurin osa johtamiskoulutusta ylipäätään on koko lailla turhaa, kun koulutettavalle ei synny pätevällä tavalla itsetuntemusta, jonka pohjalta voisi aidosti johtajana kehittyä.”

Vesa Routamaa, I-P 16.5.2022

Kiinnostavia johtajan itsetuntemuksen kasvun vaatimuksen lisäksi olivat Routamaan esille nostamat case-kirjasto ja case-kirjoittamisen kurssi, jollaisille selvästi olisi käyttöä ja tarvetta nykypäivänkin johtamiskoulutuksessa. Johtamisen psykologian koulutuksessa olen opiskellut muun muassa itsensä johtamista, joka mielestäni avasi kiinnostavalla tavalla muun muassa ihmiskäsityksiä ja siten antoi johtamisen psykologian alan tuntemukseen mielestäni paljon. Riskejä kartoittavien skenaarioiden ja case-tapausten kartoittamisen avulla on mahdollista tutkia etukäteen tavanomaisia ja mahdollisia tapahtumia ja toimintaa. Näiden mallien perusteella on mahdollista valmistaa organisaation toimintaa jo ennalta siihen, että skenaarioiden mukaiset tapahtumat realisoituvat. Ennalta varautumista kutsutaan proaktiivisuudeksi. Henkilöstöjohtamisessa varautumiseen pitäisi nähdäkseni kuulua muun muassa avainhenkilöiden ja organisaation toiminnan kannalta kriittisen osaamisen kartoitus ja sen saatavuuden varmistaminen.

Johtamisesta käydyn keskustelun yksi ongelma lienee nimenomaan Routamaan mainitsema ihmis- ja itsetuntemus, mutta sen oheen nostan myös johtamiskontekstin ja asian osaamisen unohtamisen. Myös johtamista koskevan ajanjakson kesto vaikuttaa nähdäkseni kontekstiin. Onko hyvä ja ihmisläheinen päivittäisjohtaja välttämättä hyvä luomaan toimivia strategioita, näkemään markkinasyklien ylitse ja tekemään pitkän kantaman päätöksiä, joiden avulla yritys selviytyy voittajana kireästä markkinatilanteesta? Kirjakaupat ja lentoasemien pokkarikirjastot ovat täynnään erilaisia yleisiä johtamisteoksia, joista lukija voi ajatuksen tasolla opiskella, miten tärkeä osa johtamista vuorovaikutus on. Johtaminen kuitenkin tapahtuu muuttuvissa tilanteissa ja konteksteissa, jotka yleiset johtamisesta esitetyt periaatteet jättävät huomiotta. Esimerkiksi pirulliset kompleksiset eteen tulevat ongelmat täytyy ratkaista tavalla tai toisella, eikä skenaarioanalyyseihin perustuvia “oikeita ratkaisuita” välttämättä ole olemassakaan.

Ongelmia on myös luvassa, jos johtaja ei uskalla tehdä lainkaan päätöksiä pelätessään vääriä päätöksiä. Toki riskejä täytyy kyetä arvioimaan ennalta, mutta myöskään huonoja päätöksiä ei pidä pelätä. Tästä telakkateollisuuden suurmies Martin Saarikangas puhui taannoin Ylen haastattelussa (9:00) sanoessaan, että huonojen päätösten kohdalla täytyy kyetä tunnistamaan päätöksen ongelma, tunnustamaan se huonoksi, tarvittaessa perua tehty päätös ja muuttaa suuntaa. Aina tehty päätös ei välttämättä myöskään ole kokonaisuudessaan huono, vaan voi sisältää ongelmallisia osia. Korjaavien toimenpiteiden jälkeen uuden päätöksen seurauksia täytyy seurata ja tarvittaessa edelleen korjata. Saarikangas myös sanoo, ettei päätöksentekoa saa pelätä väärien päätösten pelossa eikä väärien päätösten kohdalla päitä saa pudota, mutta kahta kertaa ei samaa väärää päätöstä saa tehdä. Toki joskus voi käydä niinkin, ettei koko organisaatiota ole riittävän kriittisen väärän päätöksen jälkeen olemassakaan, kuten kävi perinteikkäälle Primulan leipomokonsernille vuonna 2012 konsernin taloudellisen toiminnan kannalta kriittisten päätösten seurauksena.

Saarikangas painottaa haastattelussa myös työntekijöiden ottamista mukaan tavoitteiden asettamiseen ja päätöksentekoprosessiin sekä avoimuutta kertoa asioita suoraan myös työntekijöille. Kun tavoitteet on yhdessä asetettu ja työyhteisöön syntyy yhdessä tekemisen henki, voidaan yksittäisten työntekijöiden ja koko työyhteisön sitoutumisenkin olettaa olevan parempaa. Sitten vain tehdään päätökset siitä, miten näihin tavoitteisiin on tarkoitus yltää. Olen työskennellyt linjaorganisaatioiden mukaisissa työyhteisöissä, joissa tiedon halutaan kulkevan jähmeästi esimiesten kautta sinne ja tänne. Ihmisten johtamisen painottaminen (leadership) on mielestäni erittäin tärkeä asia, sillä usein johtaminen ja esimiestyö nähdään kulmahuoneissa tapahtuvana datan arviointina, sen perusteella ylhäältä alaspäin valutettavina päätöksinä ja kontrollointina (management). Toki johtamisessa täytyy huomioida myös saatu aineisto, jonka kautta tavoitteisiin pääsemistä voidaan seurata, mutta olennaista on mielestäni saada henkilöstö yhteisten tavoitteiden taakse ja innostuneesti toteuttamaan asetettujen tavoitteiden mukaisia tehtäviä. Keskeinen kysymys onkin, miten saada jokainen työyhteisön jäsen innostumaan yhteisestä missiosta ja kokemaan itsensä tärkeäksi palaseksi yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa. Yksi keino tässä on mielestäni myöhemmin esittelemäni näkökulma omistajuuteen.

Johtamiskontekstista, -tyyleistä ja toimintaympäristön tuntemuksesta

Kuten edellä sanoin, usein johtamista koskevassa keskustelussa unohdetaan johtamiskonteksti ja organisaatioiden ja työtehtävien erilaisuus. Pyrkimyksenä on puristaa johtaminen yksinkertaiseen muottiin, josta pystyttäisiin tekemään kloonattuja toimintamalleja mitä erilaisimpiin eteen tuleviin tilanteisiin ja toimintaympäristöihin. Kuitenkin organisaatiot voivat olla hyvin erilaisia ja toteuttaa hyvin erilaisia tehtäviä omassa ympäristössään. Kyse voi olla yksityisen sektorin monikansallisesta, täysin paikallisesta, pienestä tai suuresta yrityksestä. Kyse voi olla poliittisesta päätöksenteosta ja johtamisesta tai monenlaisista julkisen sektorin organisaatioista, voittoa tavoittelemattomista edunvalvontaa tai muuta tehtävää toteuttavista yhdistyksistä tai vaikkapa uskonnollisista yhteisöistä. Kaikissa organisaatioissa on omanlaisensa toimintakulttuuri, jonka puitteissa toimintaa toteutetaan erilaisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Organisaatioihin kuuluvan johtamisen lisäksi voidaan puhua muunkinlaisesta johtamisesta. Itsensä johtaminen kuuluu oikeastaan jokaiselle työntekijälle. Vastaavasti esimerkiksi presidentti-instituution kohdalla puhutaan mielipidevaikuttajuudesta tai -johtajuudesta, eli johtajuutta ilmenee myös virallisten organisaatioiden ulkopuolella tapahtuvana vaikuttamisena ihmisiin. Johtaminen on siis täysin yleisluontoinen käsite, joka toteutuu kussakin kompleksisessa kontekstissa eri tavoin tilannetekijät huomioiden. Johtamisen toteutumiseen vaikuttavat luonnollisesti myös johtajien henkilökohtaiset ominaisuudet, tiedot, taidot ja menneisyys. Vaikka yleisiä johtamisen ihanteita voidaan listata loputtomasti ja johtamista tarkastella niiden kautta, on edellä mainittu johtamiskontekstien, tavoitteiden ja muiden sekamelska pidettävä mielessä.

Räsänen-Ala-Aho (2011: 7) puhuu palvelevasta johtamisesta vapaaehtoistyössä, jollaista hän ei koe havainneensa työelämän johtamismalleissa. Tällaiselle johtajuudelle ominaista on itse varsinaisen johtamistehtävän sijaan sitoutuminen tehtävään johtajan oman kasvun ja vapaaehtoisjärjestöön sitoutumisen näkökulmasta. Näkisin tässä ajattelussa viitteitä myös altruistisesta muiden hyväksi tekemisestä, jota aiemmin käsittelin itsensä johtamisen ihmiskäsityksiä pohtiessani. Miksi palvelevaa johtamista ei tapahtuisi työelämän johtamiskonteksteissa? Olen tästä eri mieltä, sillä olemme käsitelleet johtamisen psykologian opinnoissamme palvelevaa johtamista aikaisemmin. Robert Greenleafin palvelevan johtamisen filosofia (servant leadership) on tunnettu jo 1970-luvulta lähtien, ja siihen kuuluvat ihmisten arvostaminen, luottamus, valmentaminen, mahdollistaminen ja palveleminen (Ryhänen 2018: 7). Palvelevuus johtamisessa voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että johtaja tai esihenkilö luo työntekijöille parhaat mahdolliset puitteet ja resurssit työssä menestymiseen. Työntekijöiden yksilölliset preferenssit vaikuttavat myös johtamiseen. Joillekin työntekijöille työ on vain työtä ja elämäntilanteisiin liittyen vaikkapa motivaatio tai sitoutuminen työhön voi muuttua. Parasta olisi, jos työntekijän henkilökohtaiset kehittymis- ja muut tavoitteet, arvot ja päämäärät laajemminkin olisivat työyhteisön ja työtehtävän vastaavien kanssa yhteneväiset.

Sanotaan, ettei johtajan tarvitse tietää kaikkea kaikesta. Hänen täytyy kyetä kokoamaan ympärilleen osaavia asiantuntijoita, jotka sitoutetaan tuottamaan paras mahdollinen osaamisensa mukainen työpanos organisaation käyttöön yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Johtajan täytyy kyetä tunnistamaan millaisia työntekijät ovat kyetäkseen kohtaamaan nämä ja saamaan heistä irti parhaan mahdollisen suorituksen. Tästä pitäisi sitten seurata henkilökohtaisten ja organisaatiokohtaisten tavoitteiden saavuttamista, mistä puolestaan pitäisi sitten työntekijöitä palkita tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Johtamiskontekstien eroista käytän yleensä esimerkkinä armeijan taistelutilannetta tai onnettomuuspaikalle saapuvan pelastushenkilöstön toimintaa verrattuna tavanomaiseen päivään toimistossa. Kun tilanne on kriittinen ja kyse on ihmishengistä ja sekunneista, johtaminen kiteytetään yksinkertaisiin komentoihin, koordinaatteihin tai vaikkapa käsimerkkeihin. Joissakin johtamistilanteissa keskustelua ääneen ei edes voi käyttää. Tarkoituksena on saada aikaan mahdollisimman ymmärrettävä ja yksinkertainen ohje yhteistoiminnasta, jossa jokaisella yksilöllä ja yksiköllä on oma roolinsa ja ymmärrys omasta merkityksestään toiminnan kokonaisuuteen. Mitä enemmän kokemusta ja harjoitusta ammattilaisilla on tällaisista tilanteista ja toistensa kanssa toimimisesta, sen vähemmän ääneen annettuja komentoja edes tarvitaan. Kukaan ei odota neuvottelevaa, valmentavaa ja keskustelevaa johtajuutta, kun kyse on ihmishengistä. Vastaavasti tavanomaisessa päivittäisjohtamisessa keskusteleva, vuorovaikutteinen, toimintaa ohjaava ja valmentava johtajuus on tärkeämpää.

Tehty päätös aiheuttaa väistämättä seurauksia

Erilaisten johtamiseen kuuluvia päätöksiä tekevien tahojen tulisi kyetä tarkastelemaan päätöstensä seurauksia kriittisesti mielellään jo päätöstä valmisteltaessa ja vielä silläkin hetkellä, kun tehdyn päätöksen seuraukset alkavat ilmetä. Ensinnäkin päivittäisestä toiminnasta etääntynyt johto voi tehdä päätöksen, joka ruohonjuuritason työntekijöissä aiheuttaa ihmetystä. Pahimmillaan tehdyt päätökset voivat tarpeettomasti vaikeuttaa päivittäistä työntekoa ja nostaa työnteon kustannuksia, sillä johtoryhmässä pieneltä piirulta tuntuva suunnanmuutos tai lisäohjeistus voi ruohonjuuritasolla tarkoittaa suuria ja tarpeettoman tuntuisia muutoksia. Tämä tarkoittaa myös vaikkapa poliittista päätöksentekoa, joka asettaa ruohonjuuritason toimijoille paikoitellen mahdottomia vaatimuksia. Tällaisia seurauksia voi olla mahdotonta arvioida, elleivät päätöksentekijät tunne riittävällä tasolla johdettaviensa arkea tai kykene arvioimaan tekemänsä päätöksen seurauksia objektiivisesti. Esimerkiksi vastikään eräs Twitteristi pohti potilastietojärjestelmä Apotin laskeneen työnsä tuottavuutta omassa työtehtävässään peräti 21 %, millä on toteutuessaan IT-järjestelmän kalliiseen hintaan lisättynä valtava yhteiskunnallinen hinta. IT-järjestelmienhän pitäisi päinvastoin nostaa työskentelyn tuottavuutta ja parantaa laatua, jolloin investointi on jonkinlaisen takaisinmaksuajan puitteissa kannattava.

Sen lisäksi, että johtamisen pitäisi perustua tietoon eli kertyneeseen dataan, täytyisi johtamisessa kyetä huomioimaan myös työntekijöiden kokemus. Edellä mainittu tuottavuuden lasku voidaan luonnollisesti pyrkiä kompensoimaan entiselle tasolle vaatimalla työntekijältä entistä suurempaa työpanosta, mikä saattaa johtaa pitkään jatkuessaan uupumiseen ja joka tapauksessa työn entistä suurempiin kustannuksiin.

Omistajuus osana motivointia ja sitouttamista

Parhaimmillaan työ tukee tekijänsä yksilöllisiä tulevaisuuden tavoitteita ja antaa eväitä henkilökohtaiselle kehittymiselle ja urapolulle. Jollekin kyseinen työtehtävä on urapolun huipennus, joku toinen taas haluaa kivuta tätä polkua kohti uusia korkeuksia. Erilaiset vaihtoehdot ja yksilölliset preferenssit pitäisi kyetä tunnistamaan ja yksilöitä niissä tukemaan. Kannustaminen ja tukeminen eteenpäin urapolulla voi antaa työnantajalle maineen erinomaisena astinlautana kohti uusia työtehtäviä niiden kohdalla, jotka eivät kyseisessä työpaikassa tai -tehtävässä ole kuin välietapilla. Helpoin keino tulevaisuuden tavoitteiden kartoittamiseen on kysyminen työntekijältä itseltään, mitä tämä tulevaisuudeltaan haluaa ja toivoo. On tärkeää ymmärtää, että työntekijälle työpaikan vaihtaminen kuuluu elämään eikä sitä pitäisi ottaa henkilökohtaisena loukkauksena. Toisaalta yksi keino työntekijän sitouttamiseen on omistajuuden kokemuksen mahdollistaminen ja painottaminen.

Suomessa omistamista ja omistajuutta selvästi aliarvioidaan, vaikkei pitäisi. Pikemminkin sitä pitäisi korostaa ja vahvistaa. Omistaminen ja omistamisen kokemus on aivan olennaista, kun mietitään, miten ihminen sitoutuu johonkin tekemäänsä työhön tai tehtävään. Aspegren (2015) listaa omistajuudesta muun muassa seuraavia asioita ja hyötyjä:

  1. Tavoitteiden selkeys osana johtamista ja toiminnan ohjausta
  2. Työntekijän omakohtaiset tavoitteet
  3. Palkitseminen
  4. Etenemisen seuranta ja noteeraaminen
  5. Yhteinen arviointi (oma lisäys: tarvittaessa suunnan muuttaminen)
  6. Avuliaisuus
  7. Mikro-omistajuus
  8. Oman tavoitteellisuuden ohjaaminen

Mielestäni tähän listaan pitäisi ehdottomasti lisätä myös taloudellinen tai muunlainen hyöty; onhan omistamisessa aina myös taloudellinen riskinsä. Omistuksen kohde voi pahimmillaan menettää arvonsa kokonaan, mikäli kyse on jonkinlaista konkreettista arvoa sisältävästä kohteesta. Joka tapauksessa tämä Aspegrenin suhteellisen sekalainen listaus sisältää niitä elementtejä, jotka mielestäni sisältävät omistamisen hyötyjä. Edellä esille nostamassani Martin Saarikankaan haastattelussa tämä nostaa myös projektien omistajuuden ja palkitsemisen keskeiseksi asiaksi johtamisessa (43:00). Hänen mukaansa telakkahenkilöstön palkitsemisjärjestelmän muinainen ydin oli, että jos vuotuinen tulos ylitti budjetoidun, 1/3 tästä ylittävästä osasta jaettiin tasapuolisesti koko henkilöstölle. Näin jokainen työntekijä saatiin kokemaan, että he tekevät itselleen työtä. Sitoutuminen lisääntyi.

Omistamisen ei välttämättä tarvitse edes sisältää mitään konkreettista taloudellista omistussuhdetta, vaan se voi olla vaikkapa koulutuksessa kokemus oman opintoprojektin omistajuudesta: kokemista itselle tekemisestä ja itselle hyödyn tuottamisesta. Painottaisin tällaisia kokemuksia ehdottomasti esimiestehtävissä, kuten olen tehnyt työssäni opettajana. Business College Helsingin kollegani Otto Burman (2019) puhuu väitöstutkimuksessaan IPY-ilmiöistä, jotka koostuvat toistensa suhteen vuorovaikutteisessa suhteessa olevasta oppimisen ilosta (I), oppimisen psykologisesta omistajuudesta (P) ja yrittäjämäisestä oppimisesta (Y). Nähdäkseni oppimisen tematiikan lisäksi tämä voidaan laajentaa siten, että “oppimisen” käsitteen tilalle sijoitetaan sana “työ”. Burman kuvaa Y-elementtiä myös työelämästä tutun “sisäisen yrittäjyyden” käsitteen avulla.

Kuva: Otto Burman (2019: 16)

Sanoisin, että työntekijän motivoimisessa pelkkä palkkauksen ja taloudellisen hyödyn riittävyyden ajattelu aliarvioi yksilöllistä kokemusta oman työn merkityksestä. Jollekin yksilölle taloudellinen hyöty on täysin sivuseikka, kun taas työyhteisön viihtyisyys ja työn merkityksellisyys ovat tärkeämpiä tekijöitä. Myös kokemus siitä, että työ antaa palkan lisäksi sisältöä elämään ja on hyvin organisoitu, on oletettavasti yhä tärkeämpää nykypäivän työntekijöille. Voisiko tässä olla myös yksi syy Yhdysvalloista alkaneelle the Great Resignation -ilmiölle?

Työelämän merkityksellisyyden kokemus on suomalaisenkin työelämän ja erityisesti johtamisen keskeinen haaste ja samalla mahdollisuus. Menestyksekäs johtaminen edellyttää työntekijöiden ja näiden henkilökohtaisten preferenssien ymmärtämistä ja huomioon ottamista.

Lähteet

ASPEGREN, MIA 2015: Omistajuuden tunne – se pieni ero. Blogikirjoitus osoitteessa https://johtamispsykologi.wordpress.com/2015/04/06/omistajuuden-tunne-se-pieni-ero/. Internet-lähde, luettu 18.5.2022.

BURMAN, OTTO 2019: Oppimisilmapiirin tekijöinä ilo, psykologinen omistajuus sekä yrittäjämäinen oppiminen – oppimisen ilon rakenneyhtälömallinnus. Väitöstutkimus, University of Eastern Finland.

RYHÄNEN, EEVA-MARIA 2018: Palvelevan johtajuuden ja työelämän uusien haasteiden yhteys työntekijöiden työriippuvuuteen ja pystyvyyden tunteeseen. Helsingin yliopisto, kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Internet-lähde osoitteessa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/298371. Luettu 19.5.2022.

RÄSÄNEN-ALA-AHO, MARJA-LEENA 2011: Johtamistyylit ja johtamistyytyväisyys partiojohtamisessa. Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun maisterintutkinnon tutkielma. Internet-lähde osoitteessa http://urn.fi/URN:NBN:fi:aalto-201111181630. Luettu 19.5.2022.

Yleisradio 2021: Itse asiassa kuultuna – Martin Saarikangas. Internet-lähde osoitteessa https://areena.yle.fi/1-50397455. Katsottu 18.5.2022.

Johtamisen psykologia II -kurssin portfolio (osa 3): Johtamisen psykologia tieteen kentällä

Posted on by Ville Kilpiä

Ajateltaessa johtamisen psykologian asiantuntijuutta identiteettinä täytyy luonnollisesti osata asettaa tutkittava aihe johonkin kohtaan tieteen kenttää. Minua on kiinnostanut kaiken aikaa johtamisen psykologiaa opiskellessani, miten johtamisen psykologia suhteutuu esimerkiksi toisiin lähellä oleviin tieteenaloihin kuten sosiaalipsykologiaan ja psykologiaan, tai millä tavoin se asettuu teorioiden ja ihmiskäsitysten kentälle.

Pohtiessani aiemmin johtamisen psykologian asiantuntijuutta identiteettinä, olen alkanut ajatella, ettei asiantuntijuus olekaan täydellisyyttä hipovaa tietämystä aiheesta, vaan sen tietämistä, mitä ei vielä aiheesta tiedä. Tietämystä siitä, mistä tietoa, kysymyksiä ja vastauksia on mahdollista etsiä ja löytää. Samalla hetkellä myöntäessäni tietämättömyyteni tulen vetäneeksi toisinaan mieleen hiipivältä “huijarisyndroomalta” maton jalkojen alta. Kaiken tietämisen tai kaiken tietämisen mahdollisuuden uskottelemisen sijaan olennaisempaa on tämän ajattelutavan myötä kiinnostus, innostus, halukkuus ja valmius selvittää ja ottaa asioista selvää siten kuin itse osaa ja kykenee. Tai ainakin yrittämään, vaikkei kykenisikään.

Seuraava Tökkärin (2020: 4) Latomaan (2015: 64) esityksen pohjalta muokkaama kuva kuvaa psykologian kehittymistä aikajanalla ja kokemuksellisen johtamisen psykologian sijoittumista tieteen kentällä.

Kuvio 1. Muokattu kuvaaja psykologian kehittymisestä tieteenalana (Latomaa 2015 & Tökkäri 2020) sekä johtamisen psykologiasta (vihreä alue) tieteen kentällä.

Empiiris-analyyttisyys ja hermeneutiikka tutkimuksessa

Jürgen Habermas on Hans-Georg Gadamerin tavoin pohtinut ennakkoluulojemme (opitut luku- ja katsantotavat) ehtoja: mitä aistimme, mitä pää erittelee ja mitä tietoa siitä syntyy? Ajatuksena on, että miten tieto ymmärretään, määrittelee sitä, millaisia tuloksia tutkimuksella saadaan aikaan. Filosofia.fi-sivuston mukaan Habermasin erityisalaa ovat yhteiskuntafilosofia ja hermeneutiikka, ja tässä esiteltävä tiedonintressiteoria on ollut hyvin vaikutusvaltainen yleisesti eri ihmistieteiden osa-alueilla. Habermasin tiedonintressiteorian ydin on typologia kahden dimension (“inhimillisen toiminnan aspekti” ja “tiede ja sen tavoite”) kautta avautuvaan malliin tiedonintressien kolmijaosta. (Helsingin avoin yliopisto 2022.)

Tiede ja sen tavoiteEmpiiris-analyyttiset
tieteet (faktat, informaation
kerääminen)		Hermeneuttiset
tieteet (tavoitteena
tulkinta)		Kriittiset yhteiskunta-
tieteet (yht.kunnallisten
suhteiden paljastaminen
ja maailman muuttaminen
Inhimillisen toiminnan
aspekti
TyöTekninen
tiedonintressi
KieliPraktinen
tiedonintressi
ValtaEmansipatorinen
tiedonintressi
Habermasin tiedonintressiteoria (Helsingin avoin yliopisto 2022).

Empiiris-analyyttisellä tutkimuksella tarkoitetaan fakta-informaation keräämistä, jonka tausta-ajatuksena on usko mahdollisuuksiin tuottaa kiistattomia, arvovapaita ja yleistettäviä tuloksia. Siihen kuuluu myös ajatus siitä, että maailmaa voidaan kuvata ‘Sein’-maailman (Miten asiat todella ovat?) ja ‘Sollen’-maailman (Miten asioiden tulisi olla?) avulla. Empiirisyys viittaa kokemusperäisyyteen, behavioristiseen tutkimusperinteeseen, syiden (riippumaton muuttuja) ja seurauksien (riippuva muuttuja) välisiin kausaliteetteihin sekä kvantitatiiviseen luonnontieteiden eksaktiuteen. Tämän työn kaltaisen tutkimustavan Habermas nimittää tekniseksi tiedonintressiksi. (Helsingin avoin yliopisto 2022.)

Hermeneuttinen tutkimus tarkoittaa ymmärtävää tutkimustapaa, jonka keskiössä ovat merkitykset ja niiden tulkinnat. Tähän liittyy keskeisesti kieli maailmaa konstituoivana entiteettinä, ja keskeisenä tutkimuskohteena on yleensä nimenomaan tämä tulkinta. Ihminen, niin tutkija kuin tutkittavakin elävät ja hengittävät tiettyjä arvoja ja kulttuurisia merkityksiä, joista ei voi päästä eroon. Tämä vaikuttaa ihmisen maailmankuvaan ja tulkintaan. Toisaalta hermeneutiikka huomioi myös sosiaaliset kontekstit ja ihmisen kyvyn mahdollisesti osata asettua muunlaisissakin kulttuureissa ja arvomaailmoissa elävien asemaan tehden tulkintoja niiden valossa. Kausaliteettien sijaan hermeneutiikassa etsitään suhteita ja arvoja, jotka ovat loogisia ja merkitysten ja muutoksen suhteen olennaisia. Aineistot ja tutkimustavat sisältävät syvähaastatteluita, osallistumista, kulttuurikonteksteihin perehtymistä, laadullisia aineistoja, tekstejä, kuvia ja dokumentteja. Tiedon muodostumisen prosessia kuvataan hermeneuttiseksi kehäksi, jossa yksityiskohdat vaikuttavat kokonaisuuden tulkintaan ja tulkintojen uudelleentulkinta tuottaa kehämäisesti yhä laajempaa ymmärrystä tutkittavasta kohteesta. Hermeneutiikan tiedonintressiä Habermas kuvaa termillä praktinen. Siinä missä tekninen tiedonintressi haluaa tuottaa säännönmukaisuuksia ja ennusteita, praktinen on kiinnostunut niiden rikkomisesta, vaihtoehtojen löytämisestä sekä intersubjektiivisen kommunikaation resurssien ja ehtojen parantamisesta. (Helsingin avoin yliopisto 2022, Jyväskylän yliopisto 2022.)

Habermasin mallin kolmannen yhteiskuntatieteellisen kohdan muodostavat kriittiset yhteiskuntatieteet, joihin kuuluvat yhteiskuntatieteissä emansipatorinen tiedonintressi ja näyttämötaiteessa anti-illusionistinen tiedonintressi. Emansipatorisella intressillä tarkoitetaan kriittisyyttä yhteiskunnallista vallan- ja luokkajakoa kohtaan. Tätä edustavat muun muassa muodikkaat feminismi ja eko-sosiaalinen ajattelu, joiden ajatellaan emansipoivan (vapauttavan) ihmisiä näkymättömien rakenteiden orjuudesta. Ricoeur (1986) taas on todennut hermeneuttisen ja kriittisen näkökulman tarvitsevan toisiaan, joten tämän näkemyksen pohjalta niitä ei tulisi nähdä toisiaan poissulkevina. Anti-illusionistinen tiedonintressi taas seuraa Bertold Brechtin ajatusta rikkoa näyttelijän ja katsojan rooleja sekä maailman esittämisen tapoja motivoiden vastaanottajaa aktiivisesti tekemään tulkintoja. (Helsingin avoin yliopisto 2022.)

Edellä oleva kuvaaja merkitsee ja kuvaa sitä, että kognitiivinen psykologia, neuropsykologia ja sosiaalipsykologia ovat perinteisesti pohjautuneet laajoihin kvantitatiivisiin aineistoihin ja tällä tavoin ihmismielen teknis-tilastolliseen tarkasteluun. Vastaavasti johtamisen psykologian pohjana on hermeneutiikka ja eksistentialismi, joista ensimmäiseen kuuluvat kokemukset, merkitykset ja niiden tulkinnat. Johtamisen psykologia nojaa vahvasti hermeneuttiseen taustaan, kun taas akateeminen ja kliininen psykologia edustavat juuri empiiris-analyyttistä tietoa – vastaavasti taas psykoterapia on perustaltaan ja käytänteiltään yleensä hermeneuttista (Tökkäri 2020: 4).

Seuraavassa tarkastelen tarkemmin eksistentialismia, fenomenologiaa ja dynaamista psykologiaa ja niiden kautta etenemistä kohti johtamisen psykologian aluetta.

Eksistentialismi, husserlilainen fenomenologia ja dynaaminen psykologia

Lähestyttäessä edeltävässä kuvaajassa johtamisen psykologian aluetta, sen kehitykseen ovat vaikuttaneet eksistentialismi, fenomenologia ja dynaaminen psykologia.

Fenomenologia on Edmund Husserlin perustama filosofian suuntaus, jossa olennaista on asioiden ja maailman ilmeneminen tietoisuudelle (Tieteen termipankki 2022c). Tökkäri (2020: 12-13) tosin mainitsee Husserlin oppi-isän Franz Brentanon ensimmäisenä varsinaisena fenomenologina, joka kehitti intentionaalisuuden kaltaiset ensimmäiset fenomenologiset käsitteet. Fenomenologialle tyypillistä on asioiden ja maailman ilmeneminen tietoisuudelle, eli olennaista ilmenemisessä ovat subjektiiviset, yksilöllisesti koetut aistimukset, kokemukset ja elämykset. Fenomenologia on monimuotoista. Husserlin ajattelulle ominaisia olivat tietoisuus ja intentionaalisuus eli suuntautuneisuus: havaittu objekti on aina merkityksellinen. Ihmisen toiminnassa ajattelemme aina jotakin, mikä eroaa esimerkiksi luonnonilmiöistä, jotka eivät suuntaudu johonkin itsensä ulkopuoliseen. Heidegger puolestaan sitoi ajattelussaan fenomenologian ontologiaan, joka kysyy: “Miten erilaiset olevat ovat todellisia?” Hän myös katsoi ihmisten elävän keskellä maailmaa, joka ilmaisee itseään asukkailleen. Näin hän hylkäsi Husserlin tietoisuuden ja intentionaalisuuden. (Tieteen termipankki 2022c.)

Husserlin ajatuksiin kannattaa vielä pysähtyä toviksi. Toisin kuin edeltäjänsä Brentano ja Wilhelm Dilthey, Husserl näki kokemusten ja merkitysten sisältävän myös muuttumatonta aikasidonnaisuuden ja konkreettiseen maailmaan sitoutumisen lisäksi. (Huemer 2019 & Kajander 2013; kts. Tökkäri 2020: 12). Näin voisi ajatella esimerkiksi kirjallisuutta lukiessa: menneiden vuosisatojen teokset saavat nykylukijan mielessä aikaan yhä uudenlaisia merkityksiä nykypäivän ihmisen maailmankuvan ja kokemusmaailman kautta. Toisaalta tietynlaiset merkitykset ja tarkoitteet säilyvät aikakaudesta toiseen. Hän kehitteli myös fenomenologisen reduktion mallia, jonka tarkoituksena on puhdas tietoisuus tai välitön kokemus, jossa ei ole mitään arvottavaa – ainoastaan kokemus itse. Tähän kuuluu keskeisesti sulkeistaminen, jolla pyritään karsimaan ajattelusta tai kokemuksista epäolennaisuudet – esimerkiksi aiempi tieto, ennakko-oletukset ja aiemmat asenteet. Husserlin ajattelussa fenomenologinen reduktio jakautui transsendentaaliseen reduktioon (epookki) ja eideettiseen reduktioon. Epookissa pyritään sulkeistamaan kaikki aiempi tietämys, kun taas eideettisessä reduktiossa sulkeistaminen kohdistuu tutkimuskohteeseen liittyviin tietoihin ja ennakko-oletuksiin. (Tökkäri 2020: 12.)

Eksistentialismi lähtee liikkeelle olemisesta ja ontologiasta. Näin eksistentialismi on fenomenologiaan nähden lähempänä tieteen ulkopuolisenkin olevaisuuden pohdinnan vuoksi kiistanalaista metafysiikkaa. Metafysiikan keskeisiä kysymyksiä ovat olleet, onko maailmassa ainoastaan aineellisia (materialismi), ainoastaan mentaalisia (idealismi) vai sekä aineellisia että mentaalisia entiteettejä (dualismi). Eksistentialismin keskeinen tutkimuskohde on inhimillinen olemassaolo ja sen perusta. Keskeisiä asioita ovat muun muassa maailma sellaisena kuin se on (riippumatta tietoisuudesta) sekä intentionaalisen aktin käsite, olemus ja kohde. Fenomenologia korostaa tiedollisuutta, kun taas eksistentialismin keskiössä on tunnekokemus. Myös filosofi, kirjailija ja aktivisti Jean-Paul Sartre oli tunnettu eksistentialismin edustaja, jonka työllä on ollut valtava merkitys myöhempään psykologian alan kehitykseen. Toisin kuin kartesiolaisessa näkökulmassa Sartren mukaan ontologinen suhde maailmaan on tietoteoriaan (tieto maailmasta) nähden ensisijainen. (Tieteen termipankki 2022a ja 2022b.)

Husserlin oppilas Martin Heidegger kehitti yhdisteli fenomenologian ja eksistentialismin ajatuksia, ja hänen ajatuksensa tunnetaan eksistentiaalisena fenomenologiana. Hän korosti tulkinnan osuutta kokemusten ymmärtämisessä. Siinä missä Husserl halusi havainnoida tietoisuutta objektiivisesti “puhtaana” sulkeistamalla, Heideggerin mukaan kokemuksessa ja sen ymmärryksessä on aina mukana subjektiivista tulkintaa. Heideggerin eksistentiaalinen fenomenologia tunnetaan myös nimityksillä eksistenssifilosofia, fenomenologinen hermeneutiikka ja eksistentiaalis-ontologinen hermeneutiikka. Koivumäki (2020) kutsuu sitä myös fundamentaaliontologiaksi. Husserlin ja Heideggerin ajatukset loivat pohjan “mannermaisina” tunnetuille filosofisille suuntauksille, ja heidän ajatuksensa antoivat myöhemmin esiteltävälle Lauri Rauhalalle keskeisiä vaikutteita. (Backman 2015: 79). Heidegger määritteli uudelleen aiempia käsitteitä, kuten hermeneuttisen kehän, jossa kehä on aiemman käsityksen vastaisesti tutkimuksellisen työkalun sijaan jokaisen ihmisen olemassaoloon kuuluvaa kehämäistä liikettä itseymmärryksen ja maailman ymmärryksen välillä. Hermeneutiikassa tapahtui niin sanottu ontologinen käänne, kun aiemmassa hermeneutiikassa keskiössä olivat menetelmä ja epistemologia, mutta Heideggerin ja Gadamerin ajattelussa kysymykset koskivat tulkinnan ja ymmärtämisen eksistentiaalis-ontologista pohjaa. Käytännön tasolla tutkijan (tulkitsija) ajatellaan olevan tutkittavan (tulkittava) kanssa samaa kokemus- ja elämismaailmaa, joten tutkija ei voi olla objektiivinen tarkkailija tutkittavan ollessa tästä irrallinen kohde (kts. esim. Perttulan fenologinen metodi). (Tontti 2002: 52 & Tökkäri 2020: 14-16.)

Edellä mainittujen suuntausten lisäksi nykyisen kaltaiseen johtamisen psykologian tutkimukseen ja näkemyksiin on vaikuttanut Freudin psykoanalyysiin perustuva psykodynaaminen teoria. Psykoanalyyttiseen näkökulmaan kuuluu ajatus, että ihmisen menneisyys vaikuttaa keskeisesti hänen kokemusmaailmaansa, ja että ihmisen psyyke koostuu Freudin mukaan tietoisesta ja tiedostamattomasta. Psykoanalyysin tavoitteena ja tarkoituksena on lisätä tutkittavan itsetuntemusta. Edellä esitellyn kuvaajan perusteella psykodynaamisella teorialla on ollut vaikutus tutkijoista ennen kaikkea Lauri Rauhalaan, jonka näkökulmiin paneudun seuraavaksi. Vaikutus psykologian alalla ei ihmetytä, sillä Freudin merkitys on ollut laaja monella muullakin tieteenalalla ja länsimaisessa kulttuurissa kirjallisuudesta elokuviin. Vaikka osa Freudin ajatuksista on myöhemmin hylätty ja niitä on kritisoitu, on psykologinen tutkimus ja tiede laajemminkin kiistattomasti hyötynyt valtavasti Freudin ajatuksista. (Yleisradio 2022.)

Lauri Rauhala: Ymmärtävän psykologian kehittelyä

Edellä mainitussa kuvaajassa varsinaista johtamisen psykologian ydintä edustavat Abraham Maslow’n humanistis-eksistentiaalinen psykologia ja Lauri Rauhalan eksistentiaalis-fenomenologinen psykologia. Latomaan (2015: 43-44) mukaan ymmärtävä psykologia on jo psykologiatieteen syntyvaiheissa 1800-luvun lopulla syntynyt traditio, joka on siis yhtä vanhaa perua kuin akateeminen psykologia. Ymmärtävä psykologia on kuitenkin terminä sikäli kyseenalainen, ettei siihen viitata sen paremmin psykologian historiassa kuin esimerkiksi Rauhalan töissäkään. Rauhalalla ei myöskään elinaikanaan ollut vaikutusta kansainvälisesti akateemisen psykologian kehitykseen, vaan lähinnä vaikutus oli suomalaisessa akateemisessa psykologiassa. Tämä vaikutus on ollut silti merkittävä, ja tätä työtä ovat jatkaneet muun muassa Juha Perttula ja Timo Latomaa. Latomaan mukaan Perttulan työn kautta Rauhalan vaikutus on Suomessa levinnyt myös muille tieteenaloille, kuten sosiaali- ja kulttuuritieteisiin. Lisäksi Perttulalla on ollut tärkeä merkitys siinä, että Rauhalan ajattelua on kyetty hyödyntämään kokemuksen tutkimuksessa ja ihmistyössä laajemminkin. Ymmärtävää psykologiaa voidaan pitää pohjoissuomalaisena ilmiönä sen sijoittuessa maantieteellisesti lähinnä Ouluun ja Perttulan kautta Rovaniemelle. (Latomaa 2015: 43-45.) Tätä taustaa vasten on luonnollisesti havaittavissa, että Lapin yliopistossa, jossa opiskelen, ymmärtävällä ja kokemuksentutkimuksellisella psykologialla on keskeinen asema. Latomaan (2015: 45-46) mukaan Rauhalan ajattelulla oli yhteistä psykoanalyysin kanssa mm. tulkinnan ja ymmärryksen käsitteet, vaikka ymmärtävästä psykologiasta ei psykoanalyysissä ainakaan muutamia vuosikymmeniä sitten puhuttukaan. Itse asiassa on kiinnostavaa huomata, kuten Latomaa toteaa, että suomalaisessa psykologian tutkimuksessa vielä 1980-luvulla behavioristinen ja kokeellinen tutkimus olivat psykologian tutkimuksen ihanteita, eikä edes vähitellen tieteenalalla paikkaansa ottanut kognitiivinen psykologia onnistunut näitä ihanteita muuttamaan (Latomaa 2015: 46-47).

Rauhalan ajatteluun ovat vaikuttaneet fenomenologia ja psykoanalyysi, joista jälkimmäisestä tulee tiedostamattoman käsite. Ymmärtääkseni Maslow’n humanismia Rauhalan työssä tukee muunlainen psykoanalyysin kritiikki. (Latomaa 2015: 51-52.) Toisaalta taas Rauhalan ja hänen vaikutuksestaan koko myöhemmän kokemuksentutkimuksellisen johtamisen psykologian ajattelua kuvastaa holistinen ihmiskäsitys, jossa yksilö jäsentyy kolmen olemispuolen, kehollisuuden, tajunnallisuuden ja situationalisuuden, muodostamana kokonaisuutena (Latomaa 2015: 46, Koivumäki 2020). Tätä Rauhalan “kokonaisvaltaiseksi ihmiskäsitykseksi” kutsumaa ajattelua kuvaa erinomaisesti Koivumäki (2020) kirjoituksessaan. Siinä hän kuvaa Rauhalan kehittäneen “kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen” ajatuksen Husserlin filosofisen fenomenologian ja Heideggerin fundamentaaliontologian pohjalta. Tökkäri (2015: 8) kuvaa Rauhalan “Nikkilän herätykseksi” kutsuman ja sittemmin hänen kirjallisen tuotantonsa keskeisen sanoman olevan, että “ihmisiä tulee ihmissuhdetyössä aina kohdella ainutlaatuisina yksilöinä keinotekoisten luokittelujen sijaan.” Rauhalan tutkimustyön edistämisessä keskeinen rooli on ollut Tökkärin (2015: 9) mukaan Juha Perttulalla.

Backmanin (2015: 74) mukaan yleensä filosofien keskeiset ajatukset voidaan yleensä kiteyttää yhteen keskeiseen käsitteeseen, joka Rauhalan tapauksessa olisi situationaalisen säätöpiirin malli. Situationaallisuus oli alun perin Heideggerin käsite, joka on siis kehollisen ja tajunnallisen olemisen ohella yksi kolmesta holistisessa ihmiskäsityksessä yhteen kietoutuvasta olemispuolesta. Siihen kuuluu muun muassa dynaaminen tilanteellisuus, sijoittuminen konkreettisiin olosuhteisiin, aikaan, paikkaan, kulttuuriin, kieleen, historiaan, yhteisöön, yhteiskuntaan ja ihmissuhteisiin. Kokemukset ovat kokemuksia jostakin asiasta tai ilmiöstä jossakin tietyssä situaatiossa eli elämäntilanteessa. Tietoisia ja tiedostamattomia merkityksenantoja eli kokemuksia puolestaan on erityyppisiä havaintoelämyksistä tunteisiin, arvostuksiin, uskomuksiin, mielipiteisiin, käsityksiin ja ajatteluun. Latomaan ajattelussa ihmismieli rakentuu tällaisista kokemuksista, jotka ovat mielikuvina ilmeneviä elämyksiä ja merkityksiä. (Latomaa 2015: 51.) Säätöpiiri puolestaan viittaa Backmanin (2015: 74) mukaan biologi Jakob Johann von Uexküllin toimintapiiri-käsitteeseen, joka puolestaan kuvasi jonkin eliön ja sen ympäristön välistä vuorovaikutusta. Backmanin mukaan situationaalisen säätöpiirin käsite nivoo yhteen ihmisenä olemisen ainutkertaisen tapahtumaluonteen; tilannesidonnaisuuden, tilapäisyyden ja tapauskohtaisuuden. (Backman 2015: 74-75.)

Perttulan (2014, kts. Tökkäri 2015: 22-23) mukaan Rauhalan työn pohjalta kiteyttämät tämän työn neljä kulmakiveä olivat:

  1. Ei ole psyykkisiä häiriöitä eikä sairauksia, vaan elämäntaidollisia puutteita.
  2. Ihminen on samaan aikaan kokonaisuus (ykseys) ja rakenteeltaan moniulotteinen (moneus).
  3. Ihmisen ontologinen analyysi on ensisijainen sekä tutkimus- että auttamistyössä.
  4. Ihmistutkimusta tehdään osana elämismaailmaa.

Koska työskentelen ihmistyössä opettajana, ja koska oman Johtamisen psykologia II -kurssin ajatukseni on kirkastaa omaa ammatillista identiteettiäni johtamisen psykologian asiantuntijana, Rauhalan ja Perttulan ajatukset ovat erittäin keskeisiä. Tähän liittyen Tökkäri sanoo Perttulan pitäneen tärkeänä, että ihmistyötä tekevät kirkastavat omaa ihmiskäsitystään. (Perttula 1999, kts. Tökkäri 2015: 22-24.) Niinpä seuraavassa blogipostauksessani paneudun ajatuksiin ihmiskäsityksestä ja pohdin omaa näkemystäni. Perttulan (1999, kts. Tökkäri 2015: 23) mukaan tämä oman ihmiskäsityksen ontologinen analyysi toteutetaan omakohtaista ajattelua hyödyntäen.

Lopuksi sananen tutkimusparadigmoista: Uuspositivistinen ja konstruktivistinen näkökulma

Psykologian tutkimus edustaa erilaisten tieteenfilosofioiden lisäksi erilaisia paradigmoja: suurin osa psykologian tutkimuksesta on niin sanottua uuspositivistista tutkimusta, kun taas kokemuksen tutkimukseen perustuva tutkimus edustaa niin sanottua konstruktivistista paradigmaa. Uuspositivismi edustaa perinteistä tapaa tehdä kokeellista, manipulatiivista ja kvantitatiivista tutkimusta pyrkien löytämään kausaliteetteja ja niiden kautta totuuksia. Konstruktivismi puolestaan painottaa monia paikallisesti rakentuvia ja tulkintoihin perustuvia, subjektiivisia ja vuorovaikutuksellisia todellisuuksia. Uuspositivistisessa tutkimuksessa tutkija on neutraali havainnoitsija, kun taas konstruktivistisessa paradigmassa osallistuva havainnoitsija, jolle ominaista on halu tukea erilaisten ajatusten pääsyä esille. (Guba & Lincoln 1994, kts. Tökkäri 2020: 5-6.)

Lähteet

Backman, Jussi 2015: Situationaalinen säätöpiiri: Rauhalan filosofinen kädenjälki. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 73-102.

Helsingin Avoin yliopisto 2022: Kolme valtio-opillista lähestymistapaa ja tiedonintressiä. Internet-lähde osoitteessa https://www.avoin.helsinki.fi/oppimateriaalit/valtiooppi/avoin/osa8.htm. Luettu 4.4.2022.

Jyväskylän yliopisto 2022: Hermeneutiikka. Internet-lähde osoitteessa https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/tieteenfilosofiset-suuntaukset/hermeneutiikka. Luettu 5.4.2022.

KOIVUMÄKI, PIIA 2020: Rauhalan osoittama suunta – holistinen ihmiskäsitys. Hulluna Suomessa – ja vähän muuallakin. Internet-lähde osoitteessa https://madinfinland.org/rauhalan-osoittama-suunta-holistinen-ihmiskasitys/. Luettu 14.4.2022.

Latomaa, Timo 2015: Lauri Rauhalan merkitys ymmärtävän psykologian kehittelylle. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 39-71.

Tieteen termipankki 2022a: Eksistentialismi. Internet-lähde osoitteessa https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:eksistentialismi. Luettu 6.4.2022.

Tieteen termipankki 2022b: Metafysiikka. Internet-lähde osoitteessa https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:metafysiikka. Luettu 7.4.2022.

Tieteen termipankki 2022c: Fenomenologia. Internet-lähde osoitteessa https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:fenomenologia. Luettu 7.4.2022.

TONTTI, JARKKO 2002: Sinne ja takaisin – Hermeneuttisen filosofian seikkailut 1900-luvulla. Niin & Näin 3/2002, s. 52-63. Internet-lähde osoitteessa https://netn.fi/sites/netn.fi/files/netn023-17.pdf. Luettu 12.4.2022.

TÖKKÄRI, VIRPI (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta. Lapland University Press, Rovaniemi. Internet-lähde osoitteessa https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/62321/Kokemuksen_tutkimus_V_verkkoversio_pdfa.pdf?sequence=5&isAllowed=y. Luettu 1.4.2022.

Tökkäri, Virpi 2015: Alkusanat. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 7-13.

Tökkäri, Virpi 2015: Lauri Rauhalan merkityksestä Juha Perttulan fenomenologiselle ajattelulle ja kokemuksen tutkimukselle. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 15-38.

TÖKKÄRI, VIRPI 2020: Pieni opas kokemuksen tutkimukseen. Lapin yliopiston kurssimateriaali, julkaisematon teos.

Yleisradio 2022: Psykologian jättiläinen Sigmund Freud. Internet-lähde osoitteessa https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/02/13/psykologian-jattilainen-sigmund-freud. Luettu 12.4.2022.

Johtamisen psykologia II -kurssin portfolio (osa 2): aloituskysymykset ja identiteetti käsitteenä

Posted on by Ville Kilpiä
Johtamisen psykologian opinnoissa olemme tutustuneet monipuolisiin johtamis- ja neuvottelutilanteisiin. Kuvassa meneillään harjoitus.

Tässä tehtävässä tarkoituksena on muun muasssa miettiä johtamisen psykologian opintojen tuomia vaikutuksia omaan ammatilliseen identiteettiin. Tämä sai minut ensimmäisenä miettimään, miten identiteetti oikeastaan määritellään. Etenen tässä tehtäväkokonaisuudessa alun identiteetin käsitteen kautta kohti varsinaisia kysymyksiä.

Identiteetin määrittelyä lyhyesti

Identiteetti käsitteenä on väljä, ja Ropon (2015: 26-27) mukaan se määrittyy kolmen dimension kautta: 1) itseymmärrys (self-understanding) tai kiinnostus itseen (self-interest), 2) yksilön erityisyys (particularity) ja yhteisyys (universality) ja 3) yhteisöllinen asema (social location). Arkisessa keskustelussa identiteetti liittyy siihen, keitä tunnemme olevamme ja mihin kuulumme nyt ja tulevaisuudessa. Kuulumisen tunne ja vakaus ovat identiteetti-käsitteeseen olennaisesti kuuluvia, mikä on nykyajan haaste; vakaus ja turvallisuus ovat muuttuvassa maailmassa yhä enemmän uhattuina. (Ropo 2015: 26-27.) Näenkin identiteetin jatkuvasti muutoksessa olevana entiteettinä, johon kuuluu pysyviä ja muuttuvia elementtejä.

Côté (2006, kts. Ropo ym. 2015: 30-31) jaottelee identiteettiä koskevat teoreettiset käsitykset sosiologiseen ja psykologiseen lähestymistapaan. Näistä ensimmäisen muodostavat yhteiskunnallisen ja yhteisöllisen kuulumisen ilmiöt, joita ovat neljä keskeistä identiteetin lähdettä: 1) rotu, 2) yhteiskuntaluokka, 3) kansallisuus ja 4) sukupuoli ja sukupuolisuus. Psykologisesta näkökulmasta identiteetti ja minuus ovat yksilön piirteitä tai ominaisuuksia, joiden perusteella yksilön toimintaa, käyttäytymistä ja ajattelutapoja voidaan ennustaa. Psykologisesta näkökulmasta identiteetti voidaan nähdä tunteen persoonallisesta olemisesta, kuulumisesta tai samaistumisesta. Yksilön identiteetin ja sen kehityksen ymmärtäminen edellyttää sekä sosiologisen että psykologisen näkökulman ymmärtämistä. Côtén (2006) mukaan sosiologinen identiteettikäsitys perustuu symbolisen interaktionismin teoriaan, jossa yksilön ja ympäristön vuorovaikutus tapahtuu yksilön tulkitsemien merkitysten ja niitä välittävien symboleiden pohjalta, jotka saavat merkityksensä luonnollisesti yksilöllisesti. (Côté 2006 & Alcoff 2003, kts. Ropo ym. 2015: 30-31.) Tämä sama ajatusmalli toteutuu nähdäkseni sosiaalisessa konstruktionismissa, jossa todellisuus rakentuu tietoisesti ja tiedostamatta erilaisissa kielellisissä representaatioissa (Gergen 1985: 269–272).

Epistemologisesti (tiedon syntyyn liittyvä) ajateltuna identiteetti jakautuu objektivistiseen ja subjektivistiseen näkemykseen, jossa objektivistinen näkökulma näkee identiteetin olemassa olevana samanlaisena ja todennettavissa olevana tietyssä joukossa ihmisiä. Vastaavasti subjektivistisen tulkinnan näkökulmasta identiteetti on yksilöllisesti tai yhteisöllisesti rakennettu – ei niinkään yhtenäisellä tavalla tai menetelmällä kuvattavana ilmiönä. Lisäksi identiteettien tarkastelussa näkökulma voi olla nykytila tai kriittinen konteksti, jolloin (Ropo ym. 2015: 32.)

Yksilöllinen
suuntautuminen		Yksilöllinen
suuntautuminen		Yhteisöllinen
suuntautuminen		Yhteisöllinen
suuntautuminen
EpistemologiaNykytilaKriittinen/
kontekstuaalinen		NykytilaKriittinen/
kontekstuaalinen
ObjektivistinenIdentiteetin
nykytila,
minäpsykologinen
lähestymistapa		”Kriittiset ja
kulttuuriset psykologiat” (esim. Cushman,
Baumeister,
Kurtines)		Rakenteellinen
symbolinen
interaktionismi (esim. Stryker,
Burke)		Myöhäismodernismi
(esim. Beck),
kriittinen sos.psykologia
(esim. Wexler)
SubjektivistinenElämän
tarinalliset ja
narratiiviset
lähestymistavat identiteettiin		Postmodernismi
(esim. Gergenin
postmoderni
psykologinen
lähestymistapa)		Tulkinnallinen
symbolinen
interaktionismi (esim. Goffman,
Weigert)		Postmodernistinen lähestymistapa (esim. Bauman;
Rattansi &
Phoenix)
Identiteettitutkimuksen lähestymistavat (Côté 2006, kts. Ropo ym. 2015: 32).

Ontologisesti (oppi olevasta) identiteettiä tarkasteltaessa kiinnostuksenkohteena on “missä se sijaitsee?” tai “onko se olemassa?”. Yksilölähtöinen nykytilan kuvaus näkee identiteetin sijaitsevan tiedoissa, käsityksissä tai narratiiveissa. Kriittisen objektivistisen näkökulman mukaan identiteetti on yksilöllinen kulttuurisesti määrittyvä ominaisuus, kun taas kriittinen subjektivistinen näkökulma sisältää yksilölähtöisen tulkinnallisuuden.

Identiteetti voidaan myös nähdä kognitiivisena representaationa, joka liittyy meidän jokaisen yksilölliseen autobiografiseen omaan elämänhistoriaa koskevaan muistiin. Sen avulla muodostamme omakuvan, josta ammennamme merkityksiä itsestämme – näin ollen ontologisena sijaintina identiteetti on muistitietoon perustuva malli tai skeema. Yleisesti ottaen identiteettiin kuuluvat käsitykset omasta itsestä syntyvät vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja tulkinnoissa näistä tilanteista saadusta palautteesta. (Ropo 2015: 32-35.) Ropon (2015: 35) mukaan kognitiivinen identiteetti sisältää yksilön ikään kuin ulkopuolisena tekemiä arvioita itsestään: omista käsityksistään, tietämyksestään, osaamisestaan ja toimintakyvystään liittyen hänen omiin rooleihinsa organisaatioissa ja muissa yhteisöissä. Näin kognitiivinen identiteetti ilmentää osaltaan ammatillista identiteettiä.

Kognitiivisesta näkökulmasta identiteettiä voidaan tutkia kvalitatiivisesti ja kvantitatiivisesti. Narratiiveina identiteetti nähdään muuttuvana (Ropo 2015: 37), kuten tässä itsekin olen hahmotellut. Oman ammatillisen identiteetin sanallinen kuvaaminen positiiviseen sävyyn itselle ja muille on luonnollisesti toivottavaa ja tärkeää. Siksikin mielestäni opiskelu jatkuvana harrastuksena on tärkeää. Kun opiskelee ja kehittää itseään, näkemys itsestä ahkerana ja osaavana työntekijänä samalla kehittyy. Tämä vaikuttaa toivottavasti suotuisasti myös oman osaamisen markkinointiin nykyiselle ja tuleville työnantajille. Krausin (2006, kts. Ropo 2015: 37) mukaan narratiivinen identiteettikertomus on aina performatiivinen, eli kertoja itse päättää, mitä tahtoo itsestään kertoa muille. Tämä luonnollisesti vaikuttaa myös omalla verkkosivustollani julkaisemiini teksteihin.

Identiteetti on siis monitahoinen käsite, joka muuntuu ja jolle luomme perustaa koko eliniän ajan. Näen, että erilaisissa elämän nivelvaiheissa identiteetti tai sen osat ovat uhattuina. Tällaisissa vaiheissa identiteetin eri osa-alueet voivat tukea toisiaan. Esimerkiksi oma ammatillinen identiteetti voi kohdata suuria muutospaineita siirryttäessä työelämästä eläkkeelle. Etenkin sellaisessa tilanteessa tämä voi aiheuttaa suuria haasteita, jos ammatillinen identiteetti on ollut hyvin hallitseva yksilön elämässä. Sen sijaan erilaisten ammatillisten pätevyyksien lisäämisen en sinänsä ole kokenut aiheuttavan itselleni lähtökohtaisesti identiteettikriisejä, vaikkakin esimerkiksi vähitellen tapahtunut siirtymä kilpaurheilijasta tai ammattivalmentajasta harrasteliikkujaksi onkin haasteita synnyttänyt.

Kysymykset ja vastaukset

Tavoitteen valitsemiseksi pohditaan aluksi itsenäisesti ja pienryhmässä esimerkiksi seuraavia
kysymyksiä. Keskityn omissa vastauksissani identiteetin määrittelyiden pohjalta erityisesti omaan ammatilliseen identiteettiini ja sen kehittymiseen opintojeni kautta. Pyrin vastauksissani jo alustavasti hahmottelemaan sitä, millaiset omat ammatilliset identiteettikäsitykseni ovat vuosien varrella voimistuneet ja millaiset väistyneet taka-alalle. Esimerkiksi liikunnanohjaajan ammatillinen identiteettini on väistynyt taustalle. Liikkujana näen itseni nykyisin ennemminkin mailapelien aktiiviharrastajana.

Minulla pysyviä sosiologisia yhteiskunnallisen jäsenyyden kategorioita ovat esimerkiksi eurooppalaisuus, suomalaisuus ja pohjalaisuus, joihin kaikkiin kuuluu tiettyjä ominaispiirteitä, ihanteita ja arvoja. Pohjalaisia esimerkiksi pidetään suorina, rehteinä ja yritteliäinä. Nämä ominaisuudet ovat iskostuneet varsin pysyvinä omiin elämänarvoihini, ja uskon niiden huokuvan myös ulospäin toiminnassani. Tällaiset kulttuuriset arvot luovat perustaa sille, miten näemme itsemme suhteessa maailmaan. Yhteisöllisiä ja ammatillisia roolejani ovat esimerkiksi ammatillinen opettaja, äidinkielenopettaja ja opiskelija, joiden voidaan nähdä olevan muutoksessa vaikkapa jatkuvien opintojeni ja työuran kehityksen kautta. Kuten edellisessä postauksessani kerroin, olen työurallani lähtenyt liikkeelle liikunta-alalta ja edennyt suomalaisen filologian opintojen, viestinnän työtehtävien ja moninaisten sivuaineopintojen kautta opettamaan ammatillista äidinkieltä. Nyt puolestani opiskelen hallintotieteen maisteriohjelmassa johtamisen psykologiaa, mikä omalta osaltaan muokkaa omaa näkemystäni itsestäni toimijana työmarkkinoilla.

Tärkeää on myös huomata, että nykypäivänä vain harvoista koulutuksista valmistuu tiettyyn ammattiin: opettajaksi, poliisiksi, pelastajaksi, lentäjäksi ja niin edelleen. Tietoyhteiskunnassa juuri asiantuntijuuden ja oman urakehityksen tuunaaminen korostuvat, mikä myös vaikuttaa ammatilliseen identiteettiin. Omassa elämässäni tarkastelen kuitenkin onnistumista ja onnellisuutta laajemmin kuin vain vaikkapa työuraan liittyvän etenemisen kautta, ja ammatillinen identiteetti on vain yksi niistä tekijöistä, joita itseeni liitän. Omista pienistäkin saavutuksista kannattaa olla tyytyväinen ja onnellinen.

Mitä johtamisen psykologian asiantuntijuus merkitsee itselleni ammatillisesti tai
identiteettinä?

Kirjaan seuraavaan yksittäisiä ammatteihini, töihin ja harrastuksiini liittyviä sanallisia kuvauksia, joiden kautta on mahdollista tarkastella omaa ammatillista identiteettiäni.

  • suomen kielen asiantuntija
  • johtamisen psykologian asiantuntija
  • alanvaihtaja
  • kasvattaja
  • opettaja/kouluttaja
  • valmentaja
  • opiskelija/oppija
  • viestijä/vuorovaikuttaja
  • sillanrakentaja
  • liikkuja
  • liikunnanohjaaja ja urheiluvalmentaja

Nämä ovat monelta osin päällekkäisiä tasoja, jotka eivät sulje toisiaan pois. Esimerkiksi opettaja tai opiskelija eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan paremminkin täydentävät toisiaan. Lähtökohtaisesti opettajuus identiteettinä ei ole minulla kovin vahva, vaan olen kokenut sen työksi siinä kuin minkä muun työn tahansa. Pikemminkin koen olevani suomen kielen asiantuntija, joka sattuu työkseen opettamaan kieltä ja sen konventioita. Sen sijaan kasvattajan identiteetti on minusta oleellisempi. Vähitellen äidinkielenopettajana toimiminen on kuitenkin vahvistanut myös opettajuutta identiteettinäni.

Opiskelu ja uuden oppiminen yleisesti ovat antaneet ja antavat perspektiiviä omaan osaamiseeni ja ammatilliseen identiteettiini. Niillä on myös vaikutuksia siihen, miten ammatillinen identiteettini rakentuu ja uusiutuu ajan myötä. Samalla uuden oppiminen ylläpitää nöyryyttä oman asiantuntijuuden suhteen. Formaali koulutus, esimerkiksi maisterintutkinto, antaa erinomaisia valmiuksia hakea lisää tietoa ja kehittää omaa asiantuntijuutta. Koulutus ja pätevyydet ainakin omalla kohdallani lisäävät uteliaisuutta ja ohjaavat päivittämään omaa osaamista jatkuvasti. Samalla jokin aiemmin tärkeä identiteetin osa-alue on voinut jäädä taka-alalle. Esimerkiksi tennisvalmentajuus tai liikunnanohjaajuus ammatillisina identiteetteinä ovat minulla jääneet taka-alalle sen myötä, kun olen luopunut valmennustehtävistäni ja edennyt urallani muihin työtehtäviin. Liikkujuus elämäntapana ja siten identiteettinä puolestaan on ja pysyy. Ammatillisesti suomen kielen asiantuntijuus on vahvistunut äidinkielenopettajuuden myötä, ja vastaavasti johtamisen psykologian asiantuntijuuden koen olevan nousussa nykyisten opintojeni myötä.

Erilaisten pätevyyksien voi nähdä rakentavan identiteettiä, sillä opinnoissa ympäristö ja omien kiinnostuksenkohteiden jakaminen ympärillä olevien samalla tavalla ajattelevien ihmisten kanssa muokkaa vaikkapa tietyn alan opettajista suhteellisen samanlaisia toisiinsa nähden. Ehkä voimme ajatella, että pystymme erottamaan satunnaisesta rivistä yläkoulun opettajia tyypilliset liikunnanopettajat, historianopettajat, matikanopettajat ja äidinkielenopettajat pelkän habituksen, käyttäytymisen tai puhetavan mukaan. Ehkä myös muissa ammateissa toimivat ihmiset alkavat helposti pukeutua ja käyttäytyä toisten kaltaistensa tavoin. Luonnollisesti tämä on stereotypia, mutta kertoo siitä, että identifioidumme helposti viiteryhmiimme. Äidinkielenopettajien viiteryhmään identifioitumisen sijaan olen halunnut erilaisilla sivuaineilla mieluummin erottautua muista kuin kulkea massan mukana. Tämäkin on yhdenlainen osa-identiteetti, joka rakentaa omaa näkemystä omasta itsestä ja omasta suhteesta ympäristöön. Johtamisen psykologian opiskelu on siten jatkumoa tähän joukosta erottautumiseen. Samalla erityisesti koulutuksen parissa on mahdollista “kerätä” pätevyyksiä, lisätä omia tietoja ja taitoja sekä siten mahdollistaa itselle yhä uusia kiinnostavia työtehtäviä. Kokemus omasta olemisesta suhteessa omiin viiteryhmiin ja muihin ihmisiin näyttää siis olennaiselta identiteetin käsitteessä ja rakentumisessa. Elämme kiinnostavalla tavalla ääripäiden ristipaineessa, jossa pyrimme samaan aikaan erottautumaan omista viiteryhmistämme ja elämään omanlaistamme elämää, mutta samalla kaipaamme yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tätä ymmärtääkseni kuvastaa Ropon (2015) kuvaama identiteetin kolmas dimensio: yksilön erityisyys (particularity) ja yhteisyys (universality).

Miten johtamisen psykologian asiantuntijuus sitten vaikuttaa omaan ammatilliseen identiteettiini? Ainakin johtamisen psykologian opinnot ja niiden eteneminen asettamieni tavoitteiden mukaisesti on lisännyt omaa näkemystäni itsestäni aikaansaavana ja asian osaavana asiantuntijana, jonka osaaminen ja asiantuntijuus aiheeseen liittyen lisääntyvät ja kehittyvät jatkuvasti. Opiskelu luonnollisesti ja toivottavasti lisää ja monipuolistaa ymmärrystä opiskellusta aiheesta – joskin samalla Dunning-Kruger-efektin mukaisesti pitää nöyränä oman osaamisen suhteen ja muistuttaa, että aina on paljon on vielä opittavaa. Nyt meneillään olevat johtamisen psykologian opinnot ovat ainakin tarjonneet näkökulmia ja työvälineitä monipuolisiin johtamis- ja vuorovaikutustilanteisiin työelämässä. Johtamisen psykologian opinnot antavat mielestäni muutoinkin näkökulmaa työelämään kuin yksinomaan johtajuuteen. Ennemminkin kuitenkin koen, että teoreettiset näkökulmat johtamiseen antavat kyvyn tarkastella yhteiskuntaa, siinä toimivia organisaatioita ja johtamisrakenteita monenlaisista näkökulmista. Se antaa myös ymmärrystä siitä, miten paljon johtamiskonteksti vaikuttaa johtamisen toteutukseen. Esimerkiksi oletettavasti sotilaallisessa kriisitilanteessa vaikkapa sotilasyksikön johtaminen on täysin erilaista kuin johtaminen kiireettömässä arkipäivän työtehtävässä siviiliorganisaatiossa. On ymmärrettävä, että kulttuuriset ja historialliset tekijät vaikuttavat ihmisten toimintaan ja näin ollen johtamiseen, johtamisjärjestelmiin, vaatimuksiin ja organisointiin. Myös johdettavien yksiköiden mittakaava ja laatu vaikuttavat johtamiseen. Itsensä johtaminen on henkilökohtainen taito, jossa johdettava kurkistaa takaisin peilistä aina peiliin katsottaessa. Vastaavasti poliittinen johtaja ei todennäköisesti koskaan tapaa kaikkia johdettaviaan henkilökohtaisesti, mutta johtaa silti näitä mielipiteillään ja toiminnallaan. Vaikka “hyvästä johtamisesta” voidaan esittää yleisen tason prinsiippejä, vaikuttaa konteksti aina hyvin paljon siihen, millaista johtamista kussakin tilanteessa edellytetään, millä tavoin johtaminen kussakin erityisessä tilanteessa toteutuu ja millaisia tuloksia sen avulla on mahdollista saavuttaa. Johtamisen psykologian opinnot antavat siis ammatillisesti ja identiteettinä kompetenssia tarkastella johtamista ja ihmisten käyttäytymistä laajoista näkökulmista.

Lapin yliopiston hallintotieteen opiskelijoiden ainejärjestö Remburssi ry:n Johtaja pohjoisesta -haalarimerkki.

Mitä sellaista haluat oppia, muuttaa tai kehittää itsessäsi, joka voi auttaa toimimaan johtajana tai muuten ihmisten parissa (entistä paremmin)?

Tämän kurssin oppimistavoitteekseni valikoitui lopulta oman johtamisen psykologian osaamiseni tunnistaminen ja metatason sanallistaminen – lähinnä itsensä johtamisen näkökulmasta. Itsensä johtamisen näkökulman valitsin siitä syystä, että aihe on minua kiinnostava. Lisäksi ainakin hyvä itsetuntemus, oman osaamisen, vahvuuksien ja heikkouksien tunnistaminen sekä sanoittaminen antavat hyvät lähtökohdat johtajuudelle. Tämän lukuvuoden olen ollut täysipäiväinen opiskelija, joten minulla ei varsinaisesti ole ympärilläni sellaista työyhteisöä, jossa voisin harjoitella jotakin tiettyä opiskeltavaa teemaa. Niinpä halusin valita aiheen, josta on minulle itselleni samalla hyötyä oppiessani sanoittamaan omaa osaamistani ja asiantuntijuuttani aiempaa paremmin. Toisaalta tämä myös antaa valmiuksia nähdä, missä oman asiantuntijuuteni osalta teen matkaa. Millainen osaaminen on jo hyvällä tasolla, ja mikä vaatii opettelua ja harjoittelua?

Tässä tartun samalla sosiaalisen konstruktivismin ajatukseen siitä, että todellisuus rakentuu tilanteisesti sosiaalisessa interaktiossa ja erityisesti kielen avulla. Näin ollen merkitykset rakentuvat syvemmällä tasolla eivät yksinomaan tietoisesti ja eksplisiittisesti sanotun kautta, vaan myös tiedostamatta ja implisiittisesti “rivien väliin” vuorovaikutuksessa jäävien kielellisten aktien kautta. Tämä on mielestäni hyvin kiinnostava näkökulma kaikkeen vuorovaikutukseen ja esimerkiksi oman osaamisen sanallistamiseen, arvostukseen ja niin edelleen. Samalla on hyvä taito tarkastella itse sanomaansa pohtien, millaisia mahdollisia konnotaatioita oma puheakti voi denotaatioiden lisäksi sisältää.

Mitä sellaista haluat oppia tällä kurssilla johtamisen psykologiasta, jota voit
opetella kokemuksellisesti?

Tämän kurssin tavoitteenani on siis johtamisen psykologian osaamiseni sanallistaminen. Samalla toivon, että tämä sanallistaminen auttaa minua hahmottamaan tarkemmin omia vahvuuksiani ja kehittämiskohteitani johtamisen psykologian osalta – toisin sanoen antamaan realistisen kuvan oman osaamiseni kehittymisestä.

Miten voit edistää oppimistasi? Millainen oma toimintasi voi auttaa sinua
oppimaan? Voitko tehdä jotain lisää tai toisin kuin ennen? Voisitko suunnitella
oppimiseni etenemään vaiheittain, ja jos, niin millaisia vaiheet voisivat olla?

Teen käytännössä opintoja kaiken aikaa, ja uuden oppiminen on tämän vuoden ajan ollut käytännössä päätyöni. Näen oppimisen joka tapauksessa vaiheittaisena niin, että uusia tietorakenteita liitetään jo olemassa oleviin. Koska oppiminen on pitkän tähtäyksen toimintaa, en koe tässä vaiheessa olevan tarvetta tehdä asioita toisella tavalla kuin mitä tähän mennessä olen tehnyt. Vaikka minulla on tapana toteuttaa oppimistavoitteiden saavuttamista projektiluonteisesti, näen oppimisen sittenkin lopulta jatkuvana prosessina. Sitä mukaa kuin projektit edistyvät, myös prosessi edistyy. Tavoitteeni on siis tämänkin kurssin osalta edetä tämän prosessin mukaisesti ja luottaa siihen, mutta kurssin varsinaisena tavoitteenani on kuvata osaamistani sanallisesti ja tehdä siitä siten näkyvää.

Kuten alussa kuvasin, identiteetti määrittyy Ropon (2015: 26-27) mukaan kolmen dimension kautta: 1) itseymmärrys (self-understanding) tai kiinnostus itseen (self-interest), 2) yksilön erityisyys (particularity) ja yhteisyys (universality) ja 3) yhteisöllinen asema (social location). Nähdäkseni omassa kehitystavoitteessani kuvata ammatillista johtamisen psykologian asiantuntijuuttani yhdistyvät nämä kaikki dimensiot ammatillisen identiteetin näkökulmasta.

Lähteet

GERGEN, KENNETH J. 1985: The social constructionist movement in modern psychological. American psychologist Vol 40, No. 3, s. 266–475.

Ropo, Eero: Identiteetti tutkimuskohteena. Artikkeli teoksessa Ropo, Sormunen & Heinström 2015: Identiteetistä informaatiolukutaitoon: Tavoitteena itsenäinen ja yhteisöllinen oppija, s. 26-47.

ROPO, EERO, EERO SORMUNEN & JANNICA HEINSTRÖM 2015: Identiteetistä informaatiolukutaitoon: Tavoitteena itsenäinen ja yhteisöllinen oppija. Internet-lähde osoitteessa https://library.oapen.org/bitstream/handle/20.500.12657/32889/594960.pdf?sequence=1#page=27. Tampere University Press, Tampere.

Johtamisen psykologia II -kurssin portfolio (osa 1): oppimistavoite

Posted on by Ville Kilpiä

Olen ollut syksystä 2021 lähtien opintovapaalla, joka jatkuu toukokuun loppuun 2022 saakka. Tämä postaukseni on ensimmäinen osa Johtamisen psykologia II -kurssin oppimisportfolioon, jossa on tarkoituksena asettaa itselleen jonkinlainen oppimistavoite ja edetä sitä kohden tavoitteellisesti kurssin aikana. Ajattelin aluksi, että minun tavoitteellinen oppimispolkuni liittyisi jollakin tavoin itsensä johtamiseen ja omakohtaisiin havaintoihin arjen rytmityksestä. Vähitellen kuitenkin tulin siihen tulokseen, että minullahan on pitkän linjan oppimispolku ja oikeastaan portfoliokin valmiiksi koottuna tälle verkkosivustolleni. Niitä vain täytyy hieman terävöittää ja selkeyttää. Näihin edelleen liittyy itsensä johtaminen edettäessä kohti konkreettisia tavoitteita.

Elämäntapani on jatkuva oppiminen, jossa olen ennen kaikkea keskittynyt formaaliin oppilaitosten tuottamaan koulutukseen. Olen aikoinaan ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen opiskellut liikunnanohjaajan opistoasteen tutkinnon Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Valmistuttuani vuonna 2001 työskentelin liikunta-alalla muutaman vuoden ennen kuin aloitin suomalaisen filologian opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 2004. Humanististen tieteiden kandidaatiksi valmistuin vuonna 2007 ja filosofian maisteriksi lopulta vuonna 2015. Sivuaineita minulle on tähän mennessä kertynyt koko joukko. Perusopinnot olen suorittanut kasvatustieteessä, viestinnässä, tilasto- ja taloustieteessä, erityispedagogiikassa sekä kirjallisuudessa. Perusopintojen lisäksi aineopinnot olen suorittanut johtamisessa ja psykologiassa. Kirjallisuudessa aineopinnot ovat tällä hetkellä menossa Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa. Lisäksi olen suorittanut 60 opintopisteen laajuiset ammatillisen opettajan AmO-pätevyysopinnot Haaga-Helian Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Tällä hetkellä suoritan hallintotieteen maisteriopintoja Lapin yliopistossa johtamisen psykologia pääaineenani. Formaalista koulutuksesta on ainakin se käytännön hyöty, että se antaa vähitellen opettajan työssäni tarvitsemiani uusia muodollisia pätevyyksiä ja mahdollistaa siten oman työelämän “tuunaamisen” yhä monipuolisemmaksi.

Samalla jatkuvaan oppimiseen liittyy muun muassa sen pohdintaa, millä tavoin uusi oppimani asia suhteutuu jo ennestään olemassa oleviin tietorakenteisiin ja taitoihin, ja miten uusi opiskeltu asia edistää uraani, urakehitystäni tai vaikkapa turvallisuudentunnettani työelämässä. Tätä kaikkea olen koonnut verkkosivustolleni ja ennen kaikkea oheiseen verkko-CV:heni. On myönnettävä, että kaikkea osaamistani en ainakaan toistaiseksi ole kyennyt työelämässä hyödyntämään. Tai ehkä sittenkin pitäisi sanoa, etteivät työnantajat ole kyenneet tunnistamaan ja hyödyntämään osaamistani täysimääräisesti. Tämä tietenkin voisi olla yksi kehityskohde tulevaisuudessa työurallani. Samalla on huomattava, ettei työnantajan voi edellyttää tunnistavan ja hyödyntävän osaamistani, ellen osaa sitä itsekään tunnistaa ja sanallistaa.

Samalla on kuitenkin huomattava, että vaikken kykenisi kaikkea oppimaani koskaan hyödyntämään työelämässä, on kaikesta oppimastani ollut hyötyä oppimisessa ja elämässä yleisesti. Tämän kurssin kohdalla keskityn ennen kaikkea oman osaamiseni tunnistamiseen ja oppimisen merkitysten kuvaamiseen.

Kurssin tehtävänanto ja tavoite

Johtamisen psykologia II -kurssi on noin puolen vuoden mittainen, mikä on pitkäkestoisiin oppimistavoitteisiin suhteutettuna hyvin lyhyt ajanjakso. Sen vuoksi halusin laajentaa omaa näkökulmaani oppimis- ja kehitysprosessiin, joka on ollut voimissaan jo käytännöllisesti katsoen yliopisto-opintojeni aloituksesta vuodesta 2004 lähtien. Toki menestys opinnoissa on paljolti kiinni myös siitä, että opiskelija löytää itselleen sopivan opiskelutekniikan. Minun erityisiä vahvuuksiani oppijana ovat esimerkiksi kirjoittaminen, kärsivällisyys sietää keskeneräisiä ja vähitellen valmistuvia opintoprojekteja sekä kyky hahmottaa laajoja ja abstrakteja kokonaisuuksia. Myös opiskelutekniikkani ja akateemiset valmiuteni ovat vuosien saatossa hioutuneet. Olen myös opiskellut aiheita, joissa olen ollut kaikkea muuta kuin mukavuusalueellani, mikä on kasvattanut luottamusta omaan oppimiseeni ja kykyyni hahmottaa uusia laajoja kokonaisuuksia vanhojen pohjalta. Olen esimerkiksi menestyksellisesti kyseenalaistanut omia ennakkoluulojani omasta oppijuudestani.

Kurssin tehtävänanto: Tarkoituksena on kurssin aikana suunnitella itsenäisesti ja pienryhmän kanssa omaan elämäntilanteeseen ja motiiveihin sopiva oppimistavoite, joka on mahdollista toteuttaa opintojakson loppuun mennessä. Tavoitteen valinnassa voi soveltaa valmiita ehdotuksia tai suunnitella omanlainen, mahdollisimman konkreettinen tavoite, kunhan se sopii opintojakson raameihin.

Tavoitteen ja suunnitellun opintopolun tulee sisältää konkreettista tekemistä, jossa ei ole tarkoitus, että asioita vain pohditaan mielessä, luetaan kirjoista tai seurataan muiden tekemistä. Oleellista on, että asioita havainnoidaan ja kokeillaan aktiivisesti ja saadaan näin kokemuksen kautta uutta ymmärrystä ja oivalluksia. Tehtävä voi olla jokin annetuista, tai sitten kokonaan itse keksitty.

Tehtävän tavoite: Oma oppimistavoitteeni on matkan varrella muuttunut, mikä oli tehtävänannossa sallittua. Ajatuksenani on koota yhteen ajatuksiani osaamisestani, eli tavoitteenani on tunnistaa ja sanallistaa metatasolla omaa johtamisen psykologian osaamistani. Tavoitteenani on tarkastella johtamisen psykologiaa erityisesti itsensä johtamisen näkökulmasta, jonka olen kokenut opinnoissa erityisesti itseäni kiinnostavaksi aihealueeksi. Samalla oman osaamisen tunnistaminen auttaa tunnistamaan myös niitä asioita, jotka edellyttävät jatkossa kehittämistä. Tämä tehtävä voisi varsinaisesti linkittyä tehtävään 4.

4. Onnistumisten arvostaminen

  • Tarkkaile onnistumisiasi ja tekijöitä, jotka ovat yhteydessä onnistumisiin.
  • Tehtävässä kannattaa pitää onnistumispäiväkirjaa, johon kirjoitat asiat, joissa olet
    onnistunut. Kannattaa myös pohtia onnistumishaastattelun kysymyksiä1 apuna
    käyttäen tarkemmin onnistumisten luonnetta.
  • Omien onnistumisten tarkastelun lisäksi voi pohtia, miten onnistumiset voisi
    paremmin huomioida työyhteisöissä ja mitä merkityksiä niiden huomioimisella
    voisi olla. (Positiivisesta psykologiasta ks. esim. Uusitalo-Malmivaara toim., 2014)

1Onnistumishaastattelun kysymykset (Furman ym. 2004)

  • Miten selität, että onnistuit?
  • Mistä taidoistasi, kyvyistäsi ja vahvuuksistasi tämä onnistuminen kertoo?
  • Ketkä henkilöt auttoivat tai tukivat sinua, ja mistä voisit heitä kiittää heitä?
  • Miksi tämä onnistuminen oli sinulle tärkeä asia?
  • Jos tämä onnistuminen on enne siitä, että jotakin myönteistä on tapahtumassa, niin mitä se voisi olla?
  • Jos vastaavanlaisia onnistumisia tapahtuu jatkossa enemmänkin, niin mitä siitä voi parhaimmassa tapauksessa seurata?

Tavoitteen valitsemiseksi pohditaan aluksi itsenäisesti ja pienryhmässä esimerkiksi näitä
kysymyksiä:

  • Mitä johtamisen psykologian asiantuntijuus merkitsee itselle ammatillisesti tai
    identiteettinä?
  • Mitä sellaista haluat oppia, muuttaa tai kehittää itsessäsi, joka voi auttaa toimimaan johtajana tai muuten ihmisten parissa (entistä paremmin)?
  • Mitä sellaista haluat oppia tällä kurssilla johtamisen psykologiasta, jota voit
    opetella kokemuksellisesti?
  • Miten voit edistää oppimistasi? Millainen oma toimintasi voi auttaa sinua
    oppimaan? Voitko tehdä jotain lisää tai toisin kuin ennen? Voisitko suunnitella
    oppimiseni etenemään vaiheittain, ja jos, niin millaisia vaiheet voisivat olla?
  • Suunnitelmat palautetaan Moodlessa niille varattuun paikkaan. Tavoite ja suunnitelma
    voivat muuttua oppimispolun aikana. Muuttuneita suunnitelmia ei tarvitse palauttaa,
    mutta muutokset tulee dokumentoida oppimisportfoliossa.

Lähteet

FURMAN, BEN, TAPANI AHOLA & HARRI HIRVIHUHTA 2004: Työpaikan pelisäännöt ja kuinka ne tehdään. Tammi, Helsinki.

UUSITALO-MALMIVAARA, LOTTA (toim.) 2014: Positiivisen psykologian voima. PS-kustannus, Jyväskylä.

Itsensä johtamisen kurssi ja opintosyksy pakettiin

Posted on by Ville Kilpiä

Syksy on opintojen osalta ollut varsin työntäyteinen, enkä ihan aina ole muistanut tai ehtinytkään kirjoittaa muistiinpanojani tänne blogiini. Nyt kuitenkin joulun välipäivinä päätin muutaman rivin kirjoitella ja tapojeni mukaisesti julkaista myös pienen otteen viimeisimmän kurssini kurssityöstä. Suurin osa näistä teksteistä, kuten alla oleva kirjoitelmani, on ajettu Turnitin-plagiaatintunnistusohjelman lävitse, eli sitä tai sen osia ei kannata ryhtyä kopioimaan osaksi omaa työtään. Ideoita tietenkin voi ja saakin käyttää.

Tästä kurssista sain arvosanan 5/5. Kokonaisuutena käytin esseeni kirjoittamiseen runsaasti aikaa ja ylitin alkuperäisen aikataulutukseni melkein kahdella viikolla. Ongelmia tuotti ensi alkuun erityisesti se, että mursin vasemman ranteeni padel-pelissä marraskuun alussa. Käsi kipsissä en pystynyt kirjoittamaan enkä myöskään nukkumaan normaalisti, joten oli pakko kehitellä korvaava työskentelymuoto. Niinpä sanelin 15-sivuisen esseeni Wordin sanelulla ja korjasin käsin virheet.

Opintosyksyn saldona oli johtamisen psykologian opintojen osalta 39 valmista opintopistettä, valmistuneet kirjallisuuden perusopinnot ja aineopinnoistakin vielä 5-10 opintopisteen verran suorituksia. Johtamisen psykologian opinnoista minulla on tällä hetkellä kasassa 49 opintopistettä, eli näyttää siltä, että koko vuodelle tavoitteeksi asettamani vähimmäismäärä 80 opintopistettä tulee valmistumaan komeasti. Tämän lisäksi olen graduseminaarissa, joten saan myös graduni hyvään vaiheeseen kevääseen mennessä.

Olen liittänyt alla olevien otteiden loppuun kurssityöni koko lähdeluettelon. Kaikkiin lähteisiin en ole siis viitannut oheisissa katkelmissa, koska tämä sisältää vain hyvin lyhyen otteen koko työstäni.

pari otetta itsensä johtamisen kurssityöstäni

Kompleksisuus työelämässä on lisääntynyt, ja yhä suurempi osa päätöksistä sisältää niin kutsuttuja pirullisia ongelmia ala-ongelmineen. Tämän vuoksi johtamiseen – myös itsensä tuntemiseen ja johtamiseen – kohdistuu yhä monimutkaisempia tarpeita. (Nevala & Pietiläinen 2018: 209.) Itsetuntemuksen ja itsensä johtamisen on todettu voivan parhaimmillaan lisätä niin työelämässä jaksamista kuin yleistä onnellisuuden kokemustakin. Itsensä johtamista (self-leadership) eli itseen vaikuttamisen prosessia on tutkittu osana muuta johtamisen alan tutkimusta jo neljän vuosikymmenen ajan. Itseen vaikuttamisen prosessin tarkoituksena on lisätä yksilön omaa itseohjautuvuutta ja motivoitumista. Goldsbyn (2021: 1–2) mukaan itsensä johtamisen tarkoituksena on itsetuntemuksen lisääntymisen avulla parantaa yksilön suoriutumista henkilökohtaisen elämän ja työelämän vaihtelevissa tilanteissa.  Perttula (2012: 140) puolestaan tiivistää itsensä johtamisen päämääräksi aikuisena kehittymisen. Menestyminen voidaan ajatella yksilön omana valintana, joka vaatii jatkuvaa vihkiytymistä haluttuun asiaan päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. (Goldsby 2021: 1–2.) Seuraavassa tarkastelen itsensä johtamista taustalla vaikuttavan maailmankuvan näkökulmasta.

Poeettinen/kuvallinen fenomenologia

Gaston Bachelardin (kts. Nevala & Pietiläinen 2018: 211) mukaan kuvat, jollaisiin voidaan lukea konkreettisten kuvien lisäksi tai ennen kaikkea runolliset ja muut mielikuvat, avautuvat niin sanotussa olemuksellisessa uneksinnassa (rêverie). Tämä taas poikkeaa yöllisistä unista (rêve) ja haaveilusta (rêvasserie). Poeettinen kuva on suhteessa tiedostamattoman mielen arkkityyppiin, mutta tämä suhde on kausaallisen sijaan pikemminkin kajahtelua, jonka avulla kuvan oleminen määrittyy tietoisuudelle (Bachelard 2003: 32–33). Tässä Bachelardin poeettiseksi fenomenologiaksi tai naiiviuden filosofiaksi kutsumassa ajattelussa kuvan kokija osallistuu luomiseen. Tässä prosessissa hänen tulee olla kerta toisensa jälkeen aidosti läsnä unohtaen omat tietoiset ennakkokäsityksensä. Näin kuva siis edeltää ajattelua, jota se synnyttää. Bachelard (2003: 32–33) kuvaa tätä poeettisen kuvan muodostumista psyyken äkillisenä esiinnousuna, jota ei voi tutkia psykologisena kausaliteettina, jollaisena sitä aiemmin on tarkasteltu. Kokemuksen muodostumisessa olennaisia ovat kuva, tila ja edellä mainittu olemuksellinen uneksinta. Tila tarkoittaa tietoista ja merkityksellistä kokemusta. (Nevala & Pietiläinen 2018: 209–210.)

Poeettinen kuva muuttuu ontologiseksi[1] kajahtelun kautta, eli runoilija puhuu olemisen kynnyksellä. Poeettisen kuvan havaitsemiseksi kuvan kokijan on kyettävä tuntemaan tämä kajahtelu. Tällaista äkillistä poeettistä tekoa, jossa kuva muodostuu, Bachelard kuvaa olemisen leimahduksena kuvittelussa. Tärkeä havainto on, että mielikuvakokemukset voivat olla ihmiselle yhtä tosia kuin aistihavainnoilla saavutetutkin. Huomattavaa on myös se, että Bachelard korosti kuvien tiedostamatonta kokemista ilman ennakko-oletuksia. Tämä eroaa Husserlin fenomenologiasta, joka edellytti tutkijalta tarkastelemaansa ilmiöön liittyviin uskomuksiinsa perehtymistä, niiden tiedostamista ja sulkeistamista. Poeettisessa fenomenologiassa sulkeistamista ei tarvita, koska ajatus syntyy vasta mielikuvan jälkeen. Näin porttina toimivien mielikuvien avulla voidaan tarkastella ilmiöitä, jotka ovat aistihavaintojen ulottumattomissa. Näin työn ja johtamisen tarkastelussa on mahdollista lähestyä mielikuvien avulla kompleksisia pirullisia ongelmia paremmin kuin tietoisten ja puhtaasti aistihavaintoihin perustuvien menetelmien avulla. (Nevala & Pietiläinen 2018: 211.)

Millä tavoin Bachelard sitten näki kuvan olemuksen ja kokijan roolit? Hänen mukaansa (2003: 36) poeettinen kuva on olemukseltaan muunteleva. Ymmärrän tämän siten, että tarkasteltaessa kuvan kohdetta, vaikkapa yksittäisiä asiayhteydestään irrotettuja runon säkeitä, säkeet saavat yhä uudenlaisia muotoja kokijan mielikuvissa. Näin ollen alkuperäinen kuvaan liitetty kuvittelu synnyttää uusia kuvia vastaanottajan mielessä. Koska vaikkapa runon lukija osallistuu mielikuviensa kautta merkitysten luomistyöhön, on hän vastaanottavan objektin sijaan luova toimija eli subjekti. Toisaalta ajatuksenahan oli, että kuva syntyy tiedostamattomasta, jolloin hän onkin kuvan muodostumisessa objekti. Bachelard puolestaan sanoo, että runon lukijan on käsitettävä runon erityinen todellisuus ottamatta kuvaa objektina. Poeettinen kuva on kaksinainen, jossa subjekti ja objekti vaihtelevat lakkaamatta siten, että kuvan hetkellinen subjektiivisuus yhdistyy rakentumattomaan asiaintilaan, ja tästä yhdistymisestä fenomenologi löytää kokemuksia tutkittaviksi. (Bachelard 2003: 36–37.)

Esimerkkinä mielikuvista toimii vanki, joka pakenee todellisuutta seinään maalaamansa piirroksen kautta. Sama teema toistuu Anton Tšehovin novellissa Vedonlyönti, jossa vedonlyönnin seurauksena vankityrmään lukittu lakimies kuvittelee kirjoja lukemalla kokevansa maailman ihmeet ja näin kykenee välttämään järkensä menettämisen. Nämä ovat esimerkkejä siitä, että ihmisen mieli on vapaa kokemuksille, vaikka tämä olisi fyysisesti kahlittu. Mielikuvien kautta työskentelyä demonstroimme itsensä johtamisen kurssin lähijaksoilla, joiden aikana toteutimme harjoituksen, jossa valitsimme kuvakorttien joukosta kolme itseemme jollakin tavoin vaikuttavaa kuvaa. Tämän jälkeen kerroimme muulle ryhmälle korttien itsellemme mieleen tuomista ajatuksista. Oli suorastaan hämmästyttävää havaita, että kuvia sen tarkemmin ajattelematta niistä löytyi runsaasti itseen liittyvää kuvastoa ja sen kautta suoranaisia sanallisiksi jäsentyviä tarinoita, joita sitten oli mahdollista tarkastella yhdessä. Nevalan ja Pietiläisen (2018) tutkimuksen tavoin menetelmää on mahdollista hyödyntää muun muassa tutkimuksessa, työnohjauksessa, coachingissa ja nähdäkseni myös osana yleistä johtamista. Minulle jäi tästä työmuodosta käsitys, että se lähensi osallistujia toisiinsa. Nevalan ja Pietiläisen (2018: 201) mukaan Bachelardin poeettisessa fenomenologiassa olennaista on nimenomaan se, että kokemukset näyttäytyvät juuri aikoihin ja paikkoihin liittyvinä mielikuvista kumpuavina tarinoina.

[1] Ontologia on oppi olevasta eli käsitystä siitä, millaisia olijoita on olemassa (Tieteen termipankki 2021c).

Lähteet

BACHELARD, GASTON 2003: Tilan poetiikka. Nemo, Helsinki.

GOLDSBY, MICHAEL G., ELIZABETH A. GOLDSBY, CHRISTOPHER B. NECK & ROB MATHEWS 2021: Self-leadership: A four decade review of the literature and trainings. Administrative Sciences 11(25), 2–21.

HOUGHTON JEFFERY D. & CHRISTOPHER P. NECK 2002: The revised self-leadersip questionaire. Testin a hierarchical factor structure for self-leadersip. Journal of Managerial Psychology, vol. 17, N:o 8/2002, s. 672–691.

MANZ, CHARLES C. 1986: Self-Leadership: Toward an Expanded Theory of Self-Influence Processes in Organizations. Academy of Management Review 1986, vol. 11, No. 3, s. 585–600.

Manz, Charles, Jeffery D. Houghton, Christopher P. Neck, Mel Fugate & Craig Pearce 2016: Whistle while you work: Toward a model of emotional self-leadership. Journal of Leadership & Organizational Studies 1–13.

NECK, CHRISTOPHER P., CHARLES C. MANZ & JEFFERY HOUGHTON (toim.) 2020: Self-leadership: The Definitive Guide to Personal Excellence. 2nd edition. SAGE Publications Inc.

Nevala, Johanna & Ville Pietiläinen 2018: Kuvallinen fenomenologia viitekehyksenä ja menetelmänä kompleksisen asiantuntijatyön tutkimiselle. Teoksessa Toikkanen J. & Ira A. Virtanen 2018 (toim.): Kokemuksen tutkimus VI – Kokemuksen käsite ja käyttö, s. 209–226.

Niinivaara, Janne 2019: Itsensä johtaminen strategiana ja kokemuksena. Teoksessa Pietiläinen, Ville & Antti Syväjärvi (toim.) 2019: Johtamisen psykologia, 2. painos, s. 39–74.

Perttula, Juha 2012: Itsensäjohtaminen. Teoksessa Perttula J. & A. Syväjärvi (toim.) Johtamisen psykologia. Juva: PS-kustannus, 125–156.

PERTTULA JUHA & ANTTI SYVÄJÄRVI (toim.) 2012: Johtamisen psykologia. PS-kustannus, Juva.

PIETILÄINEN, VILLE & ANTTI SYVÄJÄRVI (toim.) 2019: Johtamisen psykologia, 2. painos. PS-Kustannus, Juva.

RAATIKAINEN, PANU 2005: Ihmistieteet – tiedettä vai tulkintaa? Internet-lähde osoitteessa https://philpapers.org/archive/RAAIT.pdf. Luettu 5.11.2021.

STEWART, GREG L., STEPHEN H. COURTRIGHT, CHARLES C. MANZ 2011: Self-Leadership: A Multilevel Review. Journal of Management Vol. 37 No. 1, s. 185–222.

Tieteen termipankki 2021a: Fenomenologia. Internet-lähde osoitteessa https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:fenomenologia. Luettu 15.11.2021.

Tieteen termipankki 2021b: Metodologinen monismi. Internet-lähde osoitteessa https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:metodologinen_monismi. Luettu 6.11.2021.

Tieteen termipankki 2021c: Ontologia. Internet-lähde osoitteessa https://tieteentermipankki.fi/wiki/Nimitys:ontologia. Luettu 22.11.2021.

TOIKKANEN JARKKO & IRA A. VIRTANEN 2018 (toim.): Kokemuksen tutkimus VI – Kokemuksen käsite ja käyttö. Lapland University Press, Rovaniemi.