Päivän alkajaisiksi osallistuin kuulijana paneelikeskusteluun, jonka aiheena oli Yleistajuisen tiedeviestinnän potentiaali opettajien työssä, jossa keskustelijoina toimivat Johanna Katsomukset.fi-sivuston edustajana, Politiikasta-tiedeverkkolehden päätoimittaja Mikko Poutanen, Raili Keränen-Pantsu kenties Uskonnonopetus.fi-sivustolta sekä Miia Halme-Tuomisaari Tutkitusti.-sivuston edustajana ja paneelin vetäjänä. Keskustelun ydintä oli muun muassa se, millä tavoin tutkittua tietoa voidaan kansantajuistaa ja tuoda aiempaa tehokkaammin kansalaisten ulottuville.
Paneelin keskustelijat vasemmalta: Miia Halme-Tuomisaari, Johanna Konttori, Raili Keränen-Pantsu ja Mikko Poutanen.
Minulla on tällä hetkellä menossa kaksi koulutusmaailmaan keskeisesti liittyvää opintokokonaisuutta, joita koskevat aiheet kiinnostivat minua erityisesti myös messuilla. Lapin yliopistossa suoritteilla olevien koulutusjohtamisen ja opetushallinnon sivuaineopintojen näkökulmasta kaikki koulutusjohtamiseen liittyvä kiinnostaa. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan pätevyyttä puolestani opiskelen tekemällä kirjallisuuden aineopintojen viimeisiä kursseja Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Siihen liittyen kiinnostavat oikeastaan hyvin monenlaiset asiat, mukaan lukien edellä mainittu tieteen yleistajuinen viestintä.
Kuten paneelissa keskustelijat totesivatkin, tiede ei saisi olla jonkinlainen “kaukainen” aihepiiri, joka ei liity millään tavalla meidän tavallisten kansalaisten elämään ja siihen liittyvään kokemuspiiriin. Päinvastoin. Puhujat painottivat, että tieteen saavutukset kuuluvat meille ihan jokaiselle. Tästä syystä edellä muun muassa edellä mainitut sivustot tekevät erittäin arvokasta työtä tarjotessaan näkökulmia ja tietoa meidän tavallisten kansalaisten ulottuville yleistajuisesti – ja jopa likimain selkokielisesti.
Voimme kukin miettiä, millä tavoin tieteen pitäisi sinua tai minua kiinnostaa. No, eihän kaikki voikaan kiinnostaa kaikkia – eikä tarvitsekaan. Toisaalta tiede antaa monesti vastauksia monenlaisiin arkisiinkin ilmiöihin, joihin törmäämme mitä moninaisimmissa tilanteissa. Esimerkiksi yhteiskunnallisesti on tärkeää, että kykenee muodostamaan näkökulmia ja kyseenalaistamaan tarjolla olevaa informaatiota. Lainsäädäntöä on hyvä tuntea vaikkei ole juristi. Taloutta on hyvä tuntea vaikkei ole taloustieteilijä. Tai historiaa tai antiikin kulttuureiden ominaispiirteitä on hyvä tuntea, vaikkei ole historioitsija tai kirjallisuustieteilijä.
Voidaan sanoa, että elämme aikaa, jolloin kyseenalaistaminen ja tutkitun tiedon merkitys korostuu. Kohtaamme jatkuvasti mis- ja disinformaatiota, joiden tarkoituksena on vähintäänkin hämmentää meitä tavallisia kansalaisia. Informaatioyhteiskunnassa on tärkeää osata erottaa tutkittua tietoa musta tuntuu -näkökulmista tai salaliittoteorioista. Esimerkiksi Tutkitusti.-verkkosivustolta löytyy kattava määrä yhteistyökumppaneiden verkkosivustoja ja hakukone, jonka tarkoituksena on auttaa etsijää löytämään tietoa yleistajuisista tutkimuksista ja julkaisuista. Näille verkkosivustoille ominaista on, että ne toimivat tieteellisten julkaisuiden tavoin vertaisarvioidusti ja tieteen konventioita noudattaen.
Educa-messuja ei ollutkaan pidetty useampaan vuoteen korona-rajoitusten vuoksi, joten oli huikean kivaa saada osallistua nyt ihan livenä tapahtumiin. Samalla messukohtaamiset antoivat taas vähän vaihtelua ja virtaa tuleviin opintosuorituksiini. Vähitellen etenen opinnoissani useammalla rintamalla kohti maalia, ja piakkoin kevään mittaan pitäisi olla jo kerrottavaa valmistuneista lisäpätevyyksistäkin. Huomenna jatkuvat taas luvut kohti seuraavaa kirjallisuuden tenttiä ja seuraavan koulutusjohtamisen kurssityön valmistelu opintoryhmässä.
Opintosyksy on edennyt pian jo talveksi. Samalla täytyy myöntää, että työ-, opinto- ja treenisyksy on ollut hurjan kiireinen. Olen vastikään saanut valmiiksi töissä syksyn 1. jakson arviointiurakan, jota hidasti pieni sairastelu syysloman tienoilla. Tämän lisäksi olen tehnyt viime kuukaudet Kirjallisuuden aineopintoihin kuuluvaa 5 opintopisteen laajuista Kirjallisuuden pedagogiikka -kurssia sekä Koulutusjohtamisen ja opetushallinnon sivuaineopintoihin kuuluvia Johdatus koulutusjohtamiseen ja opintohallintoon (5 op) sekä Opetustoimen hallinto, talous ja strategiat (5 op) -kursseja. Jälkimmäisiin on kuulunut etätapaamisia, lakitehtäviä sekä kurssien yhteinen ryhmätyö. Tämän toteutin kahden opiskelijakollegani kanssa. Aiheenamme oli koulutusorganisaatioiden ja erään koulutuksen ulkopuolisen julkissektorin organisaation strategioiden tarkastelu. Nämä kurssit ovat juuri valmistuneet, ja odotan tällä hetkellä niiden kokonaisarvioiden valmistumista.
Suunnitelmani mukaisesti olen syksyn aikana suorittanut kaksi kirjallisuuden aineopintoihin kuuluvaa kurssia. Samalla jätän kevääksi 2023 viimeiset kaksi vielä puuttuvaa opintojaksoa. Niiden suorittamisen jälkeen minulla on sitten kirjallisuudesta perus- ja aineopinnot suoritettuina, mikä tarkoittaa, että äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajan pätevyyteni lukiota ja perusastetta varten valmistuu näillä näkymin kevääksi 2023 (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 14.12.1998/986 5 §). Samalla minulle avautuu mahdollisuus opettaa pätevänä myös psykologiaa toisena aineena lukiossa. Kirjallisuuden opintojeni osalta olen siis jo hyvää vauhtia loppusuoralla. Kirjallisuuden pedagogiikka -kurssin sisällä olen tutustunut kirjallisuuden opetuksen osalta kattavasti ennen kaikkea Lukion opetussuunnitelmaan 2019.
Myös Koulutusjohtamisen ja opetushallinnon sivuaine Lapin yliopistossa on lähtenyt hyvin liikkeelle. Kurssien tehtävät ovat olleet kiinnostavia ja opettavaisia. Tämänkin opintokokonaisuuden on tarkoitus valmistua meneillään olevan lukuvuoden aikana, minkä jälkeen minulla on pätevyys myös toimia moninaisissa koulutusjohtamisen tehtävissä – mukaan lukien rehtorina (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 14.12.1998/986 2 §). Täytyy jopa todeta, että koulutusjohtamisen sivuaineopinnot ovat osoittautuneet paljon ennakko-odotuksiani kiinnostavammiksi, ja olen jopa sivusilmällä hiljalleen vilkuillut mahdollisuuksia jatkaa koulutusjohtamisen opintoja tämän lukuvuoden jälkeen Jyväskylän yliopiston Koulutusjohtamisen instituutissa. Uskon ja tiedänkin, että näillä opinnoilla on mahdollisuus työllistyä tulevaisuudessa hyvin monentyyppisiin tehtäviin koulutuksen saralla.
Olen tämän syksyn ahkeroinnin jälkeen edelleen sitä mieltä, että opiskelu ja koulutus ovat erinomainen harrastus. Niissä kun yhdistyvät huvi ja hyöty. Ennen kaikkea yhä uusien mahdollisuuksien luominen työmarkkinoilla on se varsinainen syy, joka minua motivoi jatkamaan. Tosin työn ja opiskelun yhdistäminen vaatii paikoitellen aika suuriakin ponnistuksia, satsauksia ja kurinalaisuutta. Nukkumaan on mentävä ajoissa, ja kalenteriin täytyy merkitä säännöllisesti kaikki työt, tapaamiset, luennot, treenit ja niin edelleen. Syysloman sairastelu myös osoitti, että tällaisen paketin kanssa on pyrittävä kaikin keinoin pysymään terveenä, jotta kurinalainen työskentely on päivästä toiseen mahdollista.
Haluan samalla kiittää työnantajaani Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedua suopeasta suhtautumisesta, ymmärryksestä ja kannustuksesta työn ja opiskelun yhdistämisessä. Ilman työnantajan tukea ja kannustavaa suhtautumista jatkuva oppiminen ei välttämättä olisi mahdollista, vaikkakin nykyiset opintoni teen ensisijaisesti omalla vapaa-ajallani.
Kuten otsikosta on nähtävissä, valmistaudun parhaillani Jyväskylän avoimen yliopiston Kotimaisen kertomakirjallisuuden verkkotenttiä. Olen aikeissa lukea siihen seuraavat teokset ja annetut kohdat. Tämän kurssin ja Lapin yliopiston Johtamisen psykologia II -kurssin jälkeen aion viettää ansaitun pitkän kesäloman.
Päivitys 10.5.2022: Luku-urakka on sujunut vauhdikkaasti, ja olen toistaiseksi lukenut teoksista Rintalan Pojat, Salaman Juhannustanssit, Mukan Maa on syntinen laulu ja Liksomin Yhden yön pysäkin. Onervan Mirdja on parhaillaan luvussa. Teosten lukeminen on toistaiseksi tuntunut mukavalta ja urakka on sujunut yllättävänkin sujuvasti, ja useimpien teosten lukemiseen on mennyt noin muutama päivä.
Pakollinen teos:
Mäkikalli, Aino; Steinby, Liisa (toim.): Johdatus kirjallisuusanalyysiin. Helsinki, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) 2013. (s. 59–153, Kertomakirjallisuus)
Valitut kuusi seuraavista romaaneista:
Onerva: Mirdja
Lehtonen: Putkinotko
Sillanpää: Nuorena nukkunut
Kilpi: Alastalon salissa
Pekkanen: Tehtaan varjossa
Viita: Moreeni
Linna: Täällä Pohjantähden alla I
Meri: Manillaköysi
Rintala: Pojat
Vartio: Hänen olivat linnut
Salama: Juhannustanssit
Mukka: Maa on syntinen laulu
Tuuri: Pohjanmaa
Kauranen: Sonja O. kävi täällä
Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema
Carpelan: Alkutuuli
Fagerholm: Diiva
Salminen: Varasto
Statovci: Kissani Jugoslavia
Neljä novellikokoelmaa seuraavista:
Haanpää: Heta Rahko korkeassa iässä
Hyry: Maantieltä hän lähti
Siekkinen: Kuinka rakkaus syntyy
Liksom: Yhden yön pysäkki
Seppälä: Mitä sähkö on?
Schildt: Noitametsä ja muita novelleja
Salmenniemi: Uraanilamppu ja muita novelleja
Lisäksi luetaan seuraavista teoksista ne osat, jotka liittyvät luettavaan kaunokirjallisuuteen:
Varpio, Yrjö; Lassila, Pertti (toim.): Suomen kirjallisuushistoria 1–3. Suomalaisen kirjallisuuden seura(SKS) 1999.
Hallila, Mika; Hosiaisluoma, Yrjö; Karkulehto, Sanna; Kirstinä, Leena; Ojajärvi, Jussi (toim.): Suomen nykykirjallisuus: 1 ja 2. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2013.
Ajateltaessa johtamisen psykologian asiantuntijuutta identiteettinä täytyy luonnollisesti osata asettaa tutkittava aihe johonkin kohtaan tieteen kenttää. Minua on kiinnostanut kaiken aikaa johtamisen psykologiaa opiskellessani, miten johtamisen psykologia suhteutuu esimerkiksi toisiin lähellä oleviin tieteenaloihin kuten sosiaalipsykologiaan ja psykologiaan, tai millä tavoin se asettuu teorioiden ja ihmiskäsitysten kentälle.
Pohtiessani aiemmin johtamisen psykologian asiantuntijuutta identiteettinä, olen alkanut ajatella, ettei asiantuntijuus olekaan täydellisyyttä hipovaa tietämystä aiheesta, vaan sen tietämistä, mitä ei vielä aiheesta tiedä. Tietämystä siitä, mistä tietoa, kysymyksiä ja vastauksia on mahdollista etsiä ja löytää. Samalla hetkellä myöntäessäni tietämättömyyteni tulen vetäneeksi toisinaan mieleen hiipivältä “huijarisyndroomalta” maton jalkojen alta. Kaiken tietämisen tai kaiken tietämisen mahdollisuuden uskottelemisen sijaan olennaisempaa on tämän ajattelutavan myötä kiinnostus, innostus, halukkuus ja valmius selvittää ja ottaa asioista selvää siten kuin itse osaa ja kykenee. Tai ainakin yrittämään, vaikkei kykenisikään.
Seuraava Tökkärin (2020: 4) Latomaan (2015: 64) esityksen pohjalta muokkaama kuva kuvaa psykologian kehittymistä aikajanalla ja kokemuksellisen johtamisen psykologian sijoittumista tieteen kentällä.
Kuvio 1. Muokattu kuvaaja psykologian kehittymisestä tieteenalana (Latomaa 2015 & Tökkäri 2020) sekä johtamisen psykologiasta (vihreä alue) tieteen kentällä.
Empiiris-analyyttisyys ja hermeneutiikka tutkimuksessa
Jürgen Habermas on Hans-Georg Gadamerin tavoin pohtinut ennakkoluulojemme (opitut luku- ja katsantotavat) ehtoja: mitä aistimme, mitä pää erittelee ja mitä tietoa siitä syntyy? Ajatuksena on, että miten tieto ymmärretään, määrittelee sitä, millaisia tuloksia tutkimuksella saadaan aikaan. Filosofia.fi-sivuston mukaan Habermasin erityisalaa ovat yhteiskuntafilosofia ja hermeneutiikka, ja tässä esiteltävä tiedonintressiteoria on ollut hyvin vaikutusvaltainen yleisesti eri ihmistieteiden osa-alueilla. Habermasin tiedonintressiteorian ydin on typologia kahden dimension (“inhimillisen toiminnan aspekti” ja “tiede ja sen tavoite”) kautta avautuvaan malliin tiedonintressien kolmijaosta. (Helsingin avoin yliopisto 2022.)
Kriittiset yhteiskunta- tieteet (yht.kunnallisten suhteiden paljastaminen ja maailman muuttaminen
Inhimillisen toiminnan aspekti
Työ
Tekninen tiedonintressi
Kieli
Praktinen tiedonintressi
Valta
Emansipatorinen tiedonintressi
Habermasin tiedonintressiteoria (Helsingin avoin yliopisto 2022).
Empiiris-analyyttisellä tutkimuksella tarkoitetaan fakta-informaation keräämistä, jonka tausta-ajatuksena on usko mahdollisuuksiin tuottaa kiistattomia, arvovapaita ja yleistettäviä tuloksia. Siihen kuuluu myös ajatus siitä, että maailmaa voidaan kuvata ‘Sein’-maailman (Miten asiat todella ovat?) ja ‘Sollen’-maailman (Miten asioiden tulisi olla?) avulla. Empiirisyys viittaa kokemusperäisyyteen, behavioristiseen tutkimusperinteeseen, syiden (riippumaton muuttuja) ja seurauksien (riippuva muuttuja) välisiin kausaliteetteihin sekä kvantitatiiviseen luonnontieteiden eksaktiuteen. Tämän työn kaltaisen tutkimustavan Habermas nimittää tekniseksi tiedonintressiksi. (Helsingin avoin yliopisto 2022.)
Hermeneuttinen tutkimus tarkoittaa ymmärtävää tutkimustapaa, jonka keskiössä ovat merkitykset ja niiden tulkinnat. Tähän liittyy keskeisesti kieli maailmaa konstituoivana entiteettinä, ja keskeisenä tutkimuskohteena on yleensä nimenomaan tämä tulkinta. Ihminen, niin tutkija kuin tutkittavakin elävät ja hengittävät tiettyjä arvoja ja kulttuurisia merkityksiä, joista ei voi päästä eroon. Tämä vaikuttaa ihmisen maailmankuvaan ja tulkintaan. Toisaalta hermeneutiikka huomioi myös sosiaaliset kontekstit ja ihmisen kyvyn mahdollisesti osata asettua muunlaisissakin kulttuureissa ja arvomaailmoissa elävien asemaan tehden tulkintoja niiden valossa. Kausaliteettien sijaan hermeneutiikassa etsitään suhteita ja arvoja, jotka ovat loogisia ja merkitysten ja muutoksen suhteen olennaisia. Aineistot ja tutkimustavat sisältävät syvähaastatteluita, osallistumista, kulttuurikonteksteihin perehtymistä, laadullisia aineistoja, tekstejä, kuvia ja dokumentteja. Tiedon muodostumisen prosessia kuvataan hermeneuttiseksi kehäksi, jossa yksityiskohdat vaikuttavat kokonaisuuden tulkintaan ja tulkintojen uudelleentulkinta tuottaa kehämäisesti yhä laajempaa ymmärrystä tutkittavasta kohteesta. Hermeneutiikan tiedonintressiä Habermas kuvaa termillä praktinen. Siinä missä tekninen tiedonintressi haluaa tuottaa säännönmukaisuuksia ja ennusteita, praktinen on kiinnostunut niiden rikkomisesta, vaihtoehtojen löytämisestä sekä intersubjektiivisen kommunikaation resurssien ja ehtojen parantamisesta. (Helsingin avoin yliopisto 2022, Jyväskylän yliopisto 2022.)
Habermasin mallin kolmannen yhteiskuntatieteellisen kohdan muodostavat kriittiset yhteiskuntatieteet, joihin kuuluvat yhteiskuntatieteissä emansipatorinen tiedonintressi ja näyttämötaiteessa anti-illusionistinen tiedonintressi. Emansipatorisella intressillä tarkoitetaan kriittisyyttä yhteiskunnallista vallan- ja luokkajakoa kohtaan. Tätä edustavat muun muassa muodikkaat feminismi ja eko-sosiaalinen ajattelu, joiden ajatellaan emansipoivan (vapauttavan) ihmisiä näkymättömien rakenteiden orjuudesta. Ricoeur (1986) taas on todennut hermeneuttisen ja kriittisen näkökulman tarvitsevan toisiaan, joten tämän näkemyksen pohjalta niitä ei tulisi nähdä toisiaan poissulkevina. Anti-illusionistinen tiedonintressi taas seuraa Bertold Brechtin ajatusta rikkoa näyttelijän ja katsojan rooleja sekä maailman esittämisen tapoja motivoiden vastaanottajaa aktiivisesti tekemään tulkintoja. (Helsingin avoin yliopisto 2022.)
Edellä oleva kuvaaja merkitsee ja kuvaa sitä, että kognitiivinen psykologia, neuropsykologia ja sosiaalipsykologia ovat perinteisesti pohjautuneet laajoihin kvantitatiivisiin aineistoihin ja tällä tavoin ihmismielen teknis-tilastolliseen tarkasteluun. Vastaavasti johtamisen psykologian pohjana on hermeneutiikka ja eksistentialismi, joista ensimmäiseen kuuluvat kokemukset, merkitykset ja niiden tulkinnat. Johtamisen psykologia nojaa vahvasti hermeneuttiseen taustaan, kun taas akateeminen ja kliininen psykologia edustavat juuri empiiris-analyyttistä tietoa – vastaavasti taas psykoterapia on perustaltaan ja käytänteiltään yleensä hermeneuttista (Tökkäri 2020: 4).
Seuraavassa tarkastelen tarkemmin eksistentialismia, fenomenologiaa ja dynaamista psykologiaa ja niiden kautta etenemistä kohti johtamisen psykologian aluetta.
Eksistentialismi, husserlilainen fenomenologia ja dynaaminen psykologia
Lähestyttäessä edeltävässä kuvaajassa johtamisen psykologian aluetta, sen kehitykseen ovat vaikuttaneet eksistentialismi, fenomenologia ja dynaaminen psykologia.
Fenomenologia on Edmund Husserlin perustama filosofian suuntaus, jossa olennaista on asioiden ja maailman ilmeneminen tietoisuudelle (Tieteen termipankki 2022c). Tökkäri (2020: 12-13) tosin mainitsee Husserlin oppi-isän Franz Brentanon ensimmäisenä varsinaisena fenomenologina, joka kehitti intentionaalisuuden kaltaiset ensimmäiset fenomenologiset käsitteet. Fenomenologialle tyypillistä on asioiden ja maailman ilmeneminen tietoisuudelle, eli olennaista ilmenemisessä ovat subjektiiviset, yksilöllisesti koetut aistimukset, kokemukset ja elämykset. Fenomenologia on monimuotoista. Husserlin ajattelulle ominaisia olivat tietoisuus ja intentionaalisuus eli suuntautuneisuus: havaittu objekti on aina merkityksellinen. Ihmisen toiminnassa ajattelemme aina jotakin, mikä eroaa esimerkiksi luonnonilmiöistä, jotka eivät suuntaudu johonkin itsensä ulkopuoliseen. Heidegger puolestaan sitoi ajattelussaan fenomenologian ontologiaan, joka kysyy: “Miten erilaiset olevat ovat todellisia?” Hän myös katsoi ihmisten elävän keskellä maailmaa, joka ilmaisee itseään asukkailleen. Näin hän hylkäsi Husserlin tietoisuuden ja intentionaalisuuden. (Tieteen termipankki 2022c.)
Husserlin ajatuksiin kannattaa vielä pysähtyä toviksi. Toisin kuin edeltäjänsä Brentano ja Wilhelm Dilthey, Husserl näki kokemusten ja merkitysten sisältävän myös muuttumatonta aikasidonnaisuuden ja konkreettiseen maailmaan sitoutumisen lisäksi. (Huemer 2019 & Kajander 2013; kts. Tökkäri 2020: 12). Näin voisi ajatella esimerkiksi kirjallisuutta lukiessa: menneiden vuosisatojen teokset saavat nykylukijan mielessä aikaan yhä uudenlaisia merkityksiä nykypäivän ihmisen maailmankuvan ja kokemusmaailman kautta. Toisaalta tietynlaiset merkitykset ja tarkoitteet säilyvät aikakaudesta toiseen. Hän kehitteli myös fenomenologisen reduktion mallia, jonka tarkoituksena on puhdas tietoisuus tai välitön kokemus, jossa ei ole mitään arvottavaa – ainoastaan kokemus itse. Tähän kuuluu keskeisesti sulkeistaminen, jolla pyritään karsimaan ajattelusta tai kokemuksista epäolennaisuudet – esimerkiksi aiempi tieto, ennakko-oletukset ja aiemmat asenteet. Husserlin ajattelussa fenomenologinen reduktio jakautui transsendentaaliseen reduktioon (epookki) ja eideettiseen reduktioon. Epookissa pyritään sulkeistamaan kaikki aiempi tietämys, kun taas eideettisessä reduktiossa sulkeistaminen kohdistuu tutkimuskohteeseen liittyviin tietoihin ja ennakko-oletuksiin. (Tökkäri 2020: 12.)
Eksistentialismi lähtee liikkeelle olemisesta ja ontologiasta. Näin eksistentialismi on fenomenologiaan nähden lähempänä tieteen ulkopuolisenkin olevaisuuden pohdinnan vuoksi kiistanalaista metafysiikkaa. Metafysiikan keskeisiä kysymyksiä ovat olleet, onko maailmassa ainoastaan aineellisia (materialismi), ainoastaan mentaalisia (idealismi) vai sekä aineellisia että mentaalisia entiteettejä (dualismi). Eksistentialismin keskeinen tutkimuskohde on inhimillinen olemassaolo ja sen perusta. Keskeisiä asioita ovat muun muassa maailma sellaisena kuin se on (riippumatta tietoisuudesta) sekä intentionaalisen aktin käsite, olemus ja kohde. Fenomenologia korostaa tiedollisuutta, kun taas eksistentialismin keskiössä on tunnekokemus. Myös filosofi, kirjailija ja aktivisti Jean-Paul Sartre oli tunnettu eksistentialismin edustaja, jonka työllä on ollut valtava merkitys myöhempään psykologian alan kehitykseen. Toisin kuin kartesiolaisessa näkökulmassa Sartren mukaan ontologinen suhde maailmaan on tietoteoriaan (tieto maailmasta) nähden ensisijainen. (Tieteen termipankki 2022a ja 2022b.)
Husserlin oppilas Martin Heidegger kehitti yhdisteli fenomenologian ja eksistentialismin ajatuksia, ja hänen ajatuksensa tunnetaan eksistentiaalisena fenomenologiana. Hän korosti tulkinnan osuutta kokemusten ymmärtämisessä. Siinä missä Husserl halusi havainnoida tietoisuutta objektiivisesti “puhtaana” sulkeistamalla, Heideggerin mukaan kokemuksessa ja sen ymmärryksessä on aina mukana subjektiivista tulkintaa. Heideggerin eksistentiaalinen fenomenologia tunnetaan myös nimityksillä eksistenssifilosofia, fenomenologinen hermeneutiikka ja eksistentiaalis-ontologinen hermeneutiikka. Koivumäki (2020) kutsuu sitä myös fundamentaaliontologiaksi. Husserlin ja Heideggerin ajatukset loivat pohjan “mannermaisina” tunnetuille filosofisille suuntauksille, ja heidän ajatuksensa antoivat myöhemmin esiteltävälle Lauri Rauhalalle keskeisiä vaikutteita. (Backman 2015: 79). Heidegger määritteli uudelleen aiempia käsitteitä, kuten hermeneuttisen kehän, jossa kehä on aiemman käsityksen vastaisesti tutkimuksellisen työkalun sijaan jokaisen ihmisen olemassaoloon kuuluvaa kehämäistä liikettä itseymmärryksen ja maailman ymmärryksen välillä. Hermeneutiikassa tapahtui niin sanottu ontologinen käänne, kun aiemmassa hermeneutiikassa keskiössä olivat menetelmä ja epistemologia, mutta Heideggerin ja Gadamerin ajattelussa kysymykset koskivat tulkinnan ja ymmärtämisen eksistentiaalis-ontologista pohjaa. Käytännön tasolla tutkijan (tulkitsija) ajatellaan olevan tutkittavan (tulkittava) kanssa samaa kokemus- ja elämismaailmaa, joten tutkija ei voi olla objektiivinen tarkkailija tutkittavan ollessa tästä irrallinen kohde (kts. esim. Perttulan fenologinen metodi). (Tontti 2002: 52 & Tökkäri 2020: 14-16.)
Edellä mainittujen suuntausten lisäksi nykyisen kaltaiseen johtamisen psykologian tutkimukseen ja näkemyksiin on vaikuttanut Freudin psykoanalyysiin perustuva psykodynaaminen teoria. Psykoanalyyttiseen näkökulmaan kuuluu ajatus, että ihmisen menneisyys vaikuttaa keskeisesti hänen kokemusmaailmaansa, ja että ihmisen psyyke koostuu Freudin mukaan tietoisesta ja tiedostamattomasta. Psykoanalyysin tavoitteena ja tarkoituksena on lisätä tutkittavan itsetuntemusta. Edellä esitellyn kuvaajan perusteella psykodynaamisella teorialla on ollut vaikutus tutkijoista ennen kaikkea Lauri Rauhalaan, jonka näkökulmiin paneudun seuraavaksi. Vaikutus psykologian alalla ei ihmetytä, sillä Freudin merkitys on ollut laaja monella muullakin tieteenalalla ja länsimaisessa kulttuurissa kirjallisuudesta elokuviin. Vaikka osa Freudin ajatuksista on myöhemmin hylätty ja niitä on kritisoitu, on psykologinen tutkimus ja tiede laajemminkin kiistattomasti hyötynyt valtavasti Freudin ajatuksista. (Yleisradio 2022.)
Lauri Rauhala: Ymmärtävän psykologian kehittelyä
Edellä mainitussa kuvaajassa varsinaista johtamisen psykologian ydintä edustavat Abraham Maslow’n humanistis-eksistentiaalinen psykologia ja Lauri Rauhalan eksistentiaalis-fenomenologinen psykologia. Latomaan (2015: 43-44) mukaan ymmärtävä psykologia on jo psykologiatieteen syntyvaiheissa 1800-luvun lopulla syntynyt traditio, joka on siis yhtä vanhaa perua kuin akateeminen psykologia. Ymmärtävä psykologia on kuitenkin terminä sikäli kyseenalainen, ettei siihen viitata sen paremmin psykologian historiassa kuin esimerkiksi Rauhalan töissäkään. Rauhalalla ei myöskään elinaikanaan ollut vaikutusta kansainvälisesti akateemisen psykologian kehitykseen, vaan lähinnä vaikutus oli suomalaisessa akateemisessa psykologiassa. Tämä vaikutus on ollut silti merkittävä, ja tätä työtä ovat jatkaneet muun muassa Juha Perttula ja Timo Latomaa. Latomaan mukaan Perttulan työn kautta Rauhalan vaikutus on Suomessa levinnyt myös muille tieteenaloille, kuten sosiaali- ja kulttuuritieteisiin. Lisäksi Perttulalla on ollut tärkeä merkitys siinä, että Rauhalan ajattelua on kyetty hyödyntämään kokemuksen tutkimuksessa ja ihmistyössä laajemminkin. Ymmärtävää psykologiaa voidaan pitää pohjoissuomalaisena ilmiönä sen sijoittuessa maantieteellisesti lähinnä Ouluun ja Perttulan kautta Rovaniemelle. (Latomaa 2015: 43-45.) Tätä taustaa vasten on luonnollisesti havaittavissa, että Lapin yliopistossa, jossa opiskelen, ymmärtävällä ja kokemuksentutkimuksellisella psykologialla on keskeinen asema. Latomaan (2015: 45-46) mukaan Rauhalan ajattelulla oli yhteistä psykoanalyysin kanssa mm. tulkinnan ja ymmärryksen käsitteet, vaikka ymmärtävästä psykologiasta ei psykoanalyysissä ainakaan muutamia vuosikymmeniä sitten puhuttukaan. Itse asiassa on kiinnostavaa huomata, kuten Latomaa toteaa, että suomalaisessa psykologian tutkimuksessa vielä 1980-luvulla behavioristinen ja kokeellinen tutkimus olivat psykologian tutkimuksen ihanteita, eikä edes vähitellen tieteenalalla paikkaansa ottanut kognitiivinen psykologia onnistunut näitä ihanteita muuttamaan (Latomaa 2015: 46-47).
Rauhalan ajatteluun ovat vaikuttaneet fenomenologia ja psykoanalyysi, joista jälkimmäisestä tulee tiedostamattoman käsite. Ymmärtääkseni Maslow’n humanismia Rauhalan työssä tukee muunlainen psykoanalyysin kritiikki. (Latomaa 2015: 51-52.) Toisaalta taas Rauhalan ja hänen vaikutuksestaan koko myöhemmän kokemuksentutkimuksellisen johtamisen psykologian ajattelua kuvastaa holistinen ihmiskäsitys, jossa yksilö jäsentyy kolmen olemispuolen, kehollisuuden, tajunnallisuuden ja situationalisuuden, muodostamana kokonaisuutena (Latomaa 2015: 46, Koivumäki 2020). Tätä Rauhalan “kokonaisvaltaiseksi ihmiskäsitykseksi” kutsumaa ajattelua kuvaa erinomaisesti Koivumäki (2020) kirjoituksessaan. Siinä hän kuvaa Rauhalan kehittäneen “kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen” ajatuksen Husserlin filosofisen fenomenologian ja Heideggerin fundamentaaliontologian pohjalta. Tökkäri (2015: 8) kuvaa Rauhalan “Nikkilän herätykseksi” kutsuman ja sittemmin hänen kirjallisen tuotantonsa keskeisen sanoman olevan, että “ihmisiä tulee ihmissuhdetyössä aina kohdella ainutlaatuisina yksilöinä keinotekoisten luokittelujen sijaan.” Rauhalan tutkimustyön edistämisessä keskeinen rooli on ollut Tökkärin (2015: 9) mukaan Juha Perttulalla.
Backmanin (2015: 74) mukaan yleensä filosofien keskeiset ajatukset voidaan yleensä kiteyttää yhteen keskeiseen käsitteeseen, joka Rauhalan tapauksessa olisi situationaalisen säätöpiirin malli. Situationaallisuus oli alun perin Heideggerin käsite, joka on siis kehollisen ja tajunnallisen olemisen ohella yksi kolmesta holistisessa ihmiskäsityksessä yhteen kietoutuvasta olemispuolesta. Siihen kuuluu muun muassa dynaaminen tilanteellisuus, sijoittuminen konkreettisiin olosuhteisiin, aikaan, paikkaan, kulttuuriin, kieleen, historiaan, yhteisöön, yhteiskuntaan ja ihmissuhteisiin. Kokemukset ovat kokemuksia jostakin asiasta tai ilmiöstä jossakin tietyssä situaatiossa eli elämäntilanteessa. Tietoisia ja tiedostamattomia merkityksenantoja eli kokemuksia puolestaan on erityyppisiä havaintoelämyksistä tunteisiin, arvostuksiin, uskomuksiin, mielipiteisiin, käsityksiin ja ajatteluun. Latomaan ajattelussa ihmismieli rakentuu tällaisista kokemuksista, jotka ovat mielikuvina ilmeneviä elämyksiä ja merkityksiä. (Latomaa 2015: 51.) Säätöpiiri puolestaan viittaa Backmanin (2015: 74) mukaan biologi Jakob Johann von Uexküllin toimintapiiri-käsitteeseen, joka puolestaan kuvasi jonkin eliön ja sen ympäristön välistä vuorovaikutusta. Backmanin mukaan situationaalisen säätöpiirin käsite nivoo yhteen ihmisenä olemisen ainutkertaisen tapahtumaluonteen; tilannesidonnaisuuden, tilapäisyyden ja tapauskohtaisuuden. (Backman 2015: 74-75.)
Perttulan (2014, kts. Tökkäri 2015: 22-23) mukaan Rauhalan työn pohjalta kiteyttämät tämän työn neljä kulmakiveä olivat:
Ei ole psyykkisiä häiriöitä eikä sairauksia, vaan elämäntaidollisia puutteita.
Ihminen on samaan aikaan kokonaisuus (ykseys) ja rakenteeltaan moniulotteinen (moneus).
Ihmisen ontologinen analyysi on ensisijainen sekä tutkimus- että auttamistyössä.
Ihmistutkimusta tehdään osana elämismaailmaa.
Koska työskentelen ihmistyössä opettajana, ja koska oman Johtamisen psykologia II -kurssin ajatukseni on kirkastaa omaa ammatillista identiteettiäni johtamisen psykologian asiantuntijana, Rauhalan ja Perttulan ajatukset ovat erittäin keskeisiä. Tähän liittyen Tökkäri sanoo Perttulan pitäneen tärkeänä, että ihmistyötä tekevät kirkastavat omaa ihmiskäsitystään. (Perttula 1999, kts. Tökkäri 2015: 22-24.) Niinpä seuraavassa blogipostauksessani paneudun ajatuksiin ihmiskäsityksestä ja pohdin omaa näkemystäni. Perttulan (1999, kts. Tökkäri 2015: 23) mukaan tämä oman ihmiskäsityksen ontologinen analyysi toteutetaan omakohtaista ajattelua hyödyntäen.
Lopuksi sananen tutkimusparadigmoista: Uuspositivistinen ja konstruktivistinen näkökulma
Psykologian tutkimus edustaa erilaisten tieteenfilosofioiden lisäksi erilaisia paradigmoja: suurin osa psykologian tutkimuksesta on niin sanottua uuspositivistista tutkimusta, kun taas kokemuksen tutkimukseen perustuva tutkimus edustaa niin sanottua konstruktivistista paradigmaa. Uuspositivismi edustaa perinteistä tapaa tehdä kokeellista, manipulatiivista ja kvantitatiivista tutkimusta pyrkien löytämään kausaliteetteja ja niiden kautta totuuksia. Konstruktivismi puolestaan painottaa monia paikallisesti rakentuvia ja tulkintoihin perustuvia, subjektiivisia ja vuorovaikutuksellisia todellisuuksia. Uuspositivistisessa tutkimuksessa tutkija on neutraali havainnoitsija, kun taas konstruktivistisessa paradigmassa osallistuva havainnoitsija, jolle ominaista on halu tukea erilaisten ajatusten pääsyä esille. (Guba & Lincoln 1994, kts. Tökkäri 2020: 5-6.)
Lähteet
Backman, Jussi 2015: Situationaalinen säätöpiiri: Rauhalan filosofinen kädenjälki. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 73-102.
Latomaa, Timo 2015: Lauri Rauhalan merkitys ymmärtävän psykologian kehittelylle. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 39-71.
TONTTI, JARKKO 2002: Sinne ja takaisin – Hermeneuttisen filosofian seikkailut 1900-luvulla. Niin & Näin 3/2002, s. 52-63. Internet-lähde osoitteessa https://netn.fi/sites/netn.fi/files/netn023-17.pdf. Luettu 12.4.2022.
Tökkäri, Virpi 2015: Alkusanat. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 7-13.
Tökkäri, Virpi 2015: Lauri Rauhalan merkityksestä Juha Perttulan fenomenologiselle ajattelulle ja kokemuksen tutkimukselle. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 15-38.
TÖKKÄRI, VIRPI 2020: Pieni opas kokemuksen tutkimukseen. Lapin yliopiston kurssimateriaali, julkaisematon teos.
Teen tässä parhaillani kirjallisuuden aineopintoihini liittyen Kirjallisuudentutkimuksen teoriat ja menetelmät -kurssia, johon kuuluu aktiivista verkkokeskustelua. Minun ja muutaman opiskelijakollegani aiheena on ollut kulttuurintutkimus, joka onkin virittänyt hyvin kiinnostavan keskustelun aina tieteen politisoitumisesta ihmisoikeuksiin ja teosten luentaan. Kyseiseen keskusteluun liittyen päätin julkaista aiemmasta Itsensä johtaminen -kurssin kurssityöstä myös kirjallisuudentutkimukseen mielestäni erittäin osuvan osion Gaston Bachelardin kuvallisesta fenomenologiasta. Kyse on lähinnä siitä, millä tavoin me mielikuvituksessamme matkailemme vaikkapa lukiessamme tai muutoin kuvitellessamme asioita. Voimme suorastaan lentää läpi harmaan kiven kuvitelmissamme, vaikka oikeassa elämässä tulisi ainakin otsaan kuhmu.
Äidinkielenopettajana useita vuosia toimittuani olen hyvin huolissani siitä, millä tavoin ennen kaikkea nuoret lukemaan tottumattomat heittäytyvät mukaan kirjojen tapahtumiin – jos nyt sattuvat joskus kirja-nimisen kapistuksen käteensä ottamaan. Vai osaavatko he heittäytyä lainkaan? Ajattelepa lukevasi kirjaa niin, että ainut kokemasi on toinen toistaan seuraavat tekstirivit ja sivut. Voisiko enää kuolettavampaa tekemistä olla? Vaan entäpä jos heittäydyt lukukokemukseesi kuvitellen tapahtumat ja henkilöt sellaisina, jollaisiksi mielikuvituksesi ne luo. Koko homma muuttuu kertaheitolla kiinnostavammaksi. Voit lennähtää arkisesta maailmasta hetkessä vaikka nostalgiselle 1980-luvulle, turvallisesti sota-aikaan tai suorastaan täydelliseen mielikuvitusmaailmaan, jollaista ei muutoin olisi edes olemassa. Toki voit kokea samanlaisia mielikuvia myös katsomalla elokuvaa, mutta aivan samanlaisesta mielikuvittelusta ei tällöin ole kyse.
Itse luen parhaillani Tommi Liimatan Jeppistä, jossa nimenomaan matkaan kuvitelmissani omiin kokemuksiini samanikäisenä ala-asteen ekaluokkalaisena.
Tommi Liimatan Jeppis on minusta kerronnaltaan niin valloittavaa 1980-luvun kuvausta, että lukeminen väistämättä vie ajatukset menneisiin aikoihin ja saa miettimään, mistä kirjoja lukematon jääkään paitsi.
Seuraavassa on katkelma Bachelardin kuvallisesta fenomenologiasta. Tämän siis kirjoitin Itsensä johtamisen kurssin esseeseeni. Tämä muiden koulutöideni tavoin on kulkenut läpi Turnitin-plagiaatintunnistuksen, eikä tekstiä tietenkään muutenkaan sovi kopioida. Sen sijaan siitä voi saada ajatuksia mielikuvittelusta.
(Edit 16.1.2022: Ja nyt kun tarkemmin tekstin julkaistuani katson, niin tulin julkaisseeksi saman osion jo aiemmin edellisessä blogipostauksessani. Mitäpä tuosta. Kertaus on opintojen äiti, sanoi jo äiti aikoinaan.)
Gaston Bachelardin kuvallisesta fenomenologiasta
Bachelardin (kts. Nevala & Pietiläinen 2018: 211) mukaan kuvat, jollaisiin voidaan lukea konkreettisten kuvien lisäksi tai ennen kaikkea runolliset ja muut mielikuvat, avautuvat niin sanotussa olemuksellisessa uneksinnassa (rêverie). Tämä taas poikkeaa yöllisistä unista (rêve) ja haaveilusta (rêvasserie). Poeettinen kuva on suhteessa tiedostamattoman mielen arkkityyppiin, mutta tämä suhde on kausaallisen sijaan pikemminkin kajahtelua, jonka avulla kuvan oleminen määrittyy tietoisuudelle (Bachelard 2003: 32–33). Tässä Bachelardin poeettiseksi fenomenologiaksi tai naiiviuden filosofiaksi kutsumassa ajattelussa kuvan kokija osallistuu luomiseen. Tässä prosessissa hänen tulee olla kerta toisensa jälkeen aidosti läsnä unohtaen omat tietoiset ennakkokäsityksensä. Näin kuva siis edeltää ajattelua, jota se synnyttää. Bachelard (2003: 32–33) kuvaa tätä poeettisen kuvan muodostumista psyyken äkillisenä esiinnousuna, jota ei voi tutkia psykologisena kausaliteettina, jollaisena sitä aiemmin on tarkasteltu. Kokemuksen muodostumisessa olennaisia ovat kuva, tila ja edellä mainittu olemuksellinen uneksinta. Tila tarkoittaa tietoista ja merkityksellistä kokemusta. (Nevala & Pietiläinen 2018: 209–210.)
Poeettinen kuva muuttuu ontologiseksi kajahtelun kautta, eli runoilija puhuu olemisen kynnyksellä. Poeettisen kuvan havaitsemiseksi kuvan kokijan on kyettävä tuntemaan tämä kajahtelu. Tällaista äkillistä poeettistä tekoa, jossa kuva muodostuu, Bachelard kuvaa olemisen leimahduksena kuvittelussa. Tärkeä havainto on, että mielikuvakokemukset voivat olla ihmiselle yhtä tosia kuin aistihavainnoilla saavutetutkin. Huomattavaa on myös se, että Bachelard korosti kuvien tiedostamatonta kokemista ilman ennakko-oletuksia. Tämä eroaa Husserlin fenomenologiasta, joka edellytti tutkijalta tarkastelemaansa ilmiöön liittyviin uskomuksiinsa perehtymistä, niiden tiedostamista ja sulkeistamista. Poeettisessa fenomenologiassa sulkeistamista ei tarvita, koska ajatus syntyy vasta mielikuvan jälkeen. Näin porttina toimivien mielikuvien avulla voidaan tarkastella ilmiöitä, jotka ovat aistihavaintojen ulottumattomissa. (Nevala & Pietiläinen 2018: 211.)
Millä tavoin Bachelard sitten näki kuvan olemuksen ja kokijan roolit? Hänen mukaansa (2003: 36) poeettinen kuva on olemukseltaan muunteleva. Ymmärrän tämän siten, että tarkasteltaessa kuvan kohdetta, vaikkapa yksittäisiä asiayhteydestään irrotettuja runon säkeitä, säkeet saavat yhä uudenlaisia muotoja kokijan mielikuvissa. Näin ollen alkuperäinen kuvaan liitetty kuvittelu synnyttää uusia kuvia vastaanottajan mielessä. Koska vaikkapa runon lukija osallistuu mielikuviensa kautta merkitysten luomistyöhön, on hän vastaanottavan objektin sijaan luova toimija eli subjekti. Toisaalta ajatuksenahan oli, että kuva syntyy tiedostamattomasta, jolloin hän onkin kuvan muodostumisessa objekti. Bachelard puolestaan sanoo, että runon lukijan on käsitettävä runon erityinen todellisuus ottamatta kuvaa objektina. Poeettinen kuva on kaksinainen, jossa subjekti ja objekti vaihtelevat lakkaamatta siten, että kuvan hetkellinen subjektiivisuus yhdistyy rakentumattomaan asiaintilaan, ja tästä yhdistymisestä fenomenologi löytää kokemuksia tutkittaviksi. (Bachelard 2003: 36–37.)
Esimerkkinä mielikuvista toimii vanki, joka pakenee todellisuutta seinään maalaamansa piirroksen kautta. Sama teema toistuu Anton Tšehovin novellissa Vedonlyönti, jossa vedonlyönnin seurauksena vankityrmään lukittu lakimies kuvittelee kirjoja lukemalla kokevansa maailman ihmeet ja näin kykenee välttämään järkensä menettämisen.
Lähteet
BACHELARD, GASTON 2003: Tilan poetiikka. Nemo, Helsinki.
Nevala, Johanna & Ville Pietiläinen 2018: Kuvallinen fenomenologia viitekehyksenä ja menetelmänä kompleksisen asiantuntijatyön tutkimiselle. Teoksessa Toikkanen J. & Ira A. Virtanen 2018 (toim.): Kokemuksen tutkimus VI – Kokemuksen käsite ja käyttö, s. 209–226.
TOIKKANEN JARKKO & IRA A. VIRTANEN 2018 (toim.): Kokemuksen tutkimus VI – Kokemuksen käsite ja käyttö. Lapland University Press, Rovaniemi.
Syksy on opintojen osalta ollut varsin työntäyteinen, enkä ihan aina ole muistanut tai ehtinytkään kirjoittaa muistiinpanojani tänne blogiini. Nyt kuitenkin joulun välipäivinä päätin muutaman rivin kirjoitella ja tapojeni mukaisesti julkaista myös pienen otteen viimeisimmän kurssini kurssityöstä. Suurin osa näistä teksteistä, kuten alla oleva kirjoitelmani, on ajettu Turnitin-plagiaatintunnistusohjelman lävitse, eli sitä tai sen osia ei kannata ryhtyä kopioimaan osaksi omaa työtään. Ideoita tietenkin voi ja saakin käyttää.
Tästä kurssista sain arvosanan 5/5. Kokonaisuutena käytin esseeni kirjoittamiseen runsaasti aikaa ja ylitin alkuperäisen aikataulutukseni melkein kahdella viikolla. Ongelmia tuotti ensi alkuun erityisesti se, että mursin vasemman ranteeni padel-pelissä marraskuun alussa. Käsi kipsissä en pystynyt kirjoittamaan enkä myöskään nukkumaan normaalisti, joten oli pakko kehitellä korvaava työskentelymuoto. Niinpä sanelin 15-sivuisen esseeni Wordin sanelulla ja korjasin käsin virheet.
Opintosyksyn saldona oli johtamisen psykologian opintojen osalta 39 valmista opintopistettä, valmistuneet kirjallisuuden perusopinnot ja aineopinnoistakin vielä 5-10 opintopisteen verran suorituksia. Johtamisen psykologian opinnoista minulla on tällä hetkellä kasassa 49 opintopistettä, eli näyttää siltä, että koko vuodelle tavoitteeksi asettamani vähimmäismäärä 80 opintopistettä tulee valmistumaan komeasti. Tämän lisäksi olen graduseminaarissa, joten saan myös graduni hyvään vaiheeseen kevääseen mennessä.
Olen liittänyt alla olevien otteiden loppuun kurssityöni koko lähdeluettelon. Kaikkiin lähteisiin en ole siis viitannut oheisissa katkelmissa, koska tämä sisältää vain hyvin lyhyen otteen koko työstäni.
pari otetta itsensä johtamisen kurssityöstäni
Kompleksisuus työelämässä on lisääntynyt, ja yhä suurempi osa päätöksistä sisältää niin kutsuttuja pirullisia ongelmia ala-ongelmineen. Tämän vuoksi johtamiseen – myös itsensä tuntemiseen ja johtamiseen – kohdistuu yhä monimutkaisempia tarpeita. (Nevala & Pietiläinen 2018: 209.) Itsetuntemuksen ja itsensä johtamisen on todettu voivan parhaimmillaan lisätä niin työelämässä jaksamista kuin yleistä onnellisuuden kokemustakin. Itsensä johtamista (self-leadership) eli itseen vaikuttamisen prosessia on tutkittu osana muuta johtamisen alan tutkimusta jo neljän vuosikymmenen ajan. Itseen vaikuttamisen prosessin tarkoituksena on lisätä yksilön omaa itseohjautuvuutta ja motivoitumista. Goldsbyn (2021: 1–2) mukaan itsensä johtamisen tarkoituksena on itsetuntemuksen lisääntymisen avulla parantaa yksilön suoriutumista henkilökohtaisen elämän ja työelämän vaihtelevissa tilanteissa. Perttula (2012: 140) puolestaan tiivistää itsensä johtamisen päämääräksi aikuisena kehittymisen. Menestyminen voidaan ajatella yksilön omana valintana, joka vaatii jatkuvaa vihkiytymistä haluttuun asiaan päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. (Goldsby 2021: 1–2.) Seuraavassa tarkastelen itsensä johtamista taustalla vaikuttavan maailmankuvan näkökulmasta.
Poeettinen/kuvallinen fenomenologia
Gaston Bachelardin (kts. Nevala & Pietiläinen 2018: 211) mukaan kuvat, jollaisiin voidaan lukea konkreettisten kuvien lisäksi tai ennen kaikkea runolliset ja muut mielikuvat, avautuvat niin sanotussa olemuksellisessa uneksinnassa (rêverie). Tämä taas poikkeaa yöllisistä unista (rêve) ja haaveilusta (rêvasserie). Poeettinen kuva on suhteessa tiedostamattoman mielen arkkityyppiin, mutta tämä suhde on kausaallisen sijaan pikemminkin kajahtelua, jonka avulla kuvan oleminen määrittyy tietoisuudelle (Bachelard 2003: 32–33). Tässä Bachelardin poeettiseksi fenomenologiaksi tai naiiviuden filosofiaksi kutsumassa ajattelussa kuvan kokija osallistuu luomiseen. Tässä prosessissa hänen tulee olla kerta toisensa jälkeen aidosti läsnä unohtaen omat tietoiset ennakkokäsityksensä. Näin kuva siis edeltää ajattelua, jota se synnyttää. Bachelard (2003: 32–33) kuvaa tätä poeettisen kuvan muodostumista psyyken äkillisenä esiinnousuna, jota ei voi tutkia psykologisena kausaliteettina, jollaisena sitä aiemmin on tarkasteltu. Kokemuksen muodostumisessa olennaisia ovat kuva, tila ja edellä mainittu olemuksellinen uneksinta. Tila tarkoittaa tietoista ja merkityksellistä kokemusta. (Nevala & Pietiläinen 2018: 209–210.)
Poeettinen kuva muuttuu ontologiseksi[1] kajahtelun kautta, eli runoilija puhuu olemisen kynnyksellä. Poeettisen kuvan havaitsemiseksi kuvan kokijan on kyettävä tuntemaan tämä kajahtelu. Tällaista äkillistä poeettistä tekoa, jossa kuva muodostuu, Bachelard kuvaa olemisen leimahduksena kuvittelussa. Tärkeä havainto on, että mielikuvakokemukset voivat olla ihmiselle yhtä tosia kuin aistihavainnoilla saavutetutkin. Huomattavaa on myös se, että Bachelard korosti kuvien tiedostamatonta kokemista ilman ennakko-oletuksia. Tämä eroaa Husserlin fenomenologiasta, joka edellytti tutkijalta tarkastelemaansa ilmiöön liittyviin uskomuksiinsa perehtymistä, niiden tiedostamista ja sulkeistamista. Poeettisessa fenomenologiassa sulkeistamista ei tarvita, koska ajatus syntyy vasta mielikuvan jälkeen. Näin porttina toimivien mielikuvien avulla voidaan tarkastella ilmiöitä, jotka ovat aistihavaintojen ulottumattomissa. Näin työn ja johtamisen tarkastelussa on mahdollista lähestyä mielikuvien avulla kompleksisia pirullisia ongelmia paremmin kuin tietoisten ja puhtaasti aistihavaintoihin perustuvien menetelmien avulla. (Nevala & Pietiläinen 2018: 211.)
Millä tavoin Bachelard sitten näki kuvan olemuksen ja kokijan roolit? Hänen mukaansa (2003: 36) poeettinen kuva on olemukseltaan muunteleva. Ymmärrän tämän siten, että tarkasteltaessa kuvan kohdetta, vaikkapa yksittäisiä asiayhteydestään irrotettuja runon säkeitä, säkeet saavat yhä uudenlaisia muotoja kokijan mielikuvissa. Näin ollen alkuperäinen kuvaan liitetty kuvittelu synnyttää uusia kuvia vastaanottajan mielessä. Koska vaikkapa runon lukija osallistuu mielikuviensa kautta merkitysten luomistyöhön, on hän vastaanottavan objektin sijaan luova toimija eli subjekti. Toisaalta ajatuksenahan oli, että kuva syntyy tiedostamattomasta, jolloin hän onkin kuvan muodostumisessa objekti. Bachelard puolestaan sanoo, että runon lukijan on käsitettävä runon erityinen todellisuus ottamatta kuvaa objektina. Poeettinen kuva on kaksinainen, jossa subjekti ja objekti vaihtelevat lakkaamatta siten, että kuvan hetkellinen subjektiivisuus yhdistyy rakentumattomaan asiaintilaan, ja tästä yhdistymisestä fenomenologi löytää kokemuksia tutkittaviksi. (Bachelard 2003: 36–37.)
Esimerkkinä mielikuvista toimii vanki, joka pakenee todellisuutta seinään maalaamansa piirroksen kautta. Sama teema toistuu Anton Tšehovin novellissa Vedonlyönti, jossa vedonlyönnin seurauksena vankityrmään lukittu lakimies kuvittelee kirjoja lukemalla kokevansa maailman ihmeet ja näin kykenee välttämään järkensä menettämisen. Nämä ovat esimerkkejä siitä, että ihmisen mieli on vapaa kokemuksille, vaikka tämä olisi fyysisesti kahlittu. Mielikuvien kautta työskentelyä demonstroimme itsensä johtamisen kurssin lähijaksoilla, joiden aikana toteutimme harjoituksen, jossa valitsimme kuvakorttien joukosta kolme itseemme jollakin tavoin vaikuttavaa kuvaa. Tämän jälkeen kerroimme muulle ryhmälle korttien itsellemme mieleen tuomista ajatuksista. Oli suorastaan hämmästyttävää havaita, että kuvia sen tarkemmin ajattelematta niistä löytyi runsaasti itseen liittyvää kuvastoa ja sen kautta suoranaisia sanallisiksi jäsentyviä tarinoita, joita sitten oli mahdollista tarkastella yhdessä. Nevalan ja Pietiläisen (2018) tutkimuksen tavoin menetelmää on mahdollista hyödyntää muun muassa tutkimuksessa, työnohjauksessa, coachingissa ja nähdäkseni myös osana yleistä johtamista. Minulle jäi tästä työmuodosta käsitys, että se lähensi osallistujia toisiinsa. Nevalan ja Pietiläisen (2018: 201) mukaan Bachelardin poeettisessa fenomenologiassa olennaista on nimenomaan se, että kokemukset näyttäytyvät juuri aikoihin ja paikkoihin liittyvinä mielikuvista kumpuavina tarinoina.
[1]Ontologia on oppi olevasta eli käsitystä siitä, millaisia olijoita on olemassa (Tieteen termipankki 2021c).
BACHELARD, GASTON 2003: Tilan poetiikka. Nemo, Helsinki.
GOLDSBY, MICHAEL G., ELIZABETH A. GOLDSBY, CHRISTOPHER B. NECK & ROB MATHEWS 2021: Self-leadership: A four decade review of the literature and trainings. Administrative Sciences 11(25), 2–21.
HOUGHTON JEFFERY D. & CHRISTOPHER P. NECK 2002: The revised self-leadersip questionaire. Testin a hierarchical factor structure for self-leadersip. Journal of Managerial Psychology, vol. 17, N:o 8/2002, s. 672–691.
MANZ, CHARLES C. 1986: Self-Leadership: Toward an Expanded Theory of Self-Influence Processes in Organizations. Academy of Management Review 1986, vol. 11, No. 3, s. 585–600.
Manz, Charles, Jeffery D. Houghton, Christopher P. Neck, Mel Fugate & Craig Pearce 2016: Whistle while you work: Toward a model of emotional self-leadership. Journal of Leadership & Organizational Studies 1–13.
NECK, CHRISTOPHER P., CHARLES C. MANZ & JEFFERY HOUGHTON (toim.) 2020: Self-leadership: The Definitive Guide to Personal Excellence. 2nd edition. SAGE Publications Inc.
Nevala, Johanna & Ville Pietiläinen 2018: Kuvallinen fenomenologia viitekehyksenä ja menetelmänä kompleksisen asiantuntijatyön tutkimiselle. Teoksessa Toikkanen J. & Ira A. Virtanen 2018 (toim.): Kokemuksen tutkimus VI – Kokemuksen käsite ja käyttö, s. 209–226.
Niinivaara, Janne 2019: Itsensä johtaminen strategiana ja kokemuksena. Teoksessa Pietiläinen, Ville & Antti Syväjärvi (toim.) 2019: Johtamisen psykologia, 2. painos, s. 39–74.
Perttula, Juha 2012: Itsensäjohtaminen. Teoksessa Perttula J. & A. Syväjärvi (toim.) Johtamisen psykologia. Juva: PS-kustannus, 125–156.
PERTTULA JUHA & ANTTI SYVÄJÄRVI (toim.) 2012: Johtamisen psykologia. PS-kustannus, Juva.
PIETILÄINEN, VILLE & ANTTI SYVÄJÄRVI (toim.) 2019: Johtamisen psykologia, 2. painos. PS-Kustannus, Juva.
