Tag: identiteetti

Johtamisen psykologia II -kurssin portfolio (osa 3): Johtamisen psykologia tieteen kentällä

Posted on by Ville Kilpiä

Ajateltaessa johtamisen psykologian asiantuntijuutta identiteettinä täytyy luonnollisesti osata asettaa tutkittava aihe johonkin kohtaan tieteen kenttää. Minua on kiinnostanut kaiken aikaa johtamisen psykologiaa opiskellessani, miten johtamisen psykologia suhteutuu esimerkiksi toisiin lähellä oleviin tieteenaloihin kuten sosiaalipsykologiaan ja psykologiaan, tai millä tavoin se asettuu teorioiden ja ihmiskäsitysten kentälle.

Pohtiessani aiemmin johtamisen psykologian asiantuntijuutta identiteettinä, olen alkanut ajatella, ettei asiantuntijuus olekaan täydellisyyttä hipovaa tietämystä aiheesta, vaan sen tietämistä, mitä ei vielä aiheesta tiedä. Tietämystä siitä, mistä tietoa, kysymyksiä ja vastauksia on mahdollista etsiä ja löytää. Samalla hetkellä myöntäessäni tietämättömyyteni tulen vetäneeksi toisinaan mieleen hiipivältä “huijarisyndroomalta” maton jalkojen alta. Kaiken tietämisen tai kaiken tietämisen mahdollisuuden uskottelemisen sijaan olennaisempaa on tämän ajattelutavan myötä kiinnostus, innostus, halukkuus ja valmius selvittää ja ottaa asioista selvää siten kuin itse osaa ja kykenee. Tai ainakin yrittämään, vaikkei kykenisikään.

Seuraava Tökkärin (2020: 4) Latomaan (2015: 64) esityksen pohjalta muokkaama kuva kuvaa psykologian kehittymistä aikajanalla ja kokemuksellisen johtamisen psykologian sijoittumista tieteen kentällä.

Kuvio 1. Muokattu kuvaaja psykologian kehittymisestä tieteenalana (Latomaa 2015 & Tökkäri 2020) sekä johtamisen psykologiasta (vihreä alue) tieteen kentällä.

Empiiris-analyyttisyys ja hermeneutiikka tutkimuksessa

Jürgen Habermas on Hans-Georg Gadamerin tavoin pohtinut ennakkoluulojemme (opitut luku- ja katsantotavat) ehtoja: mitä aistimme, mitä pää erittelee ja mitä tietoa siitä syntyy? Ajatuksena on, että miten tieto ymmärretään, määrittelee sitä, millaisia tuloksia tutkimuksella saadaan aikaan. Filosofia.fi-sivuston mukaan Habermasin erityisalaa ovat yhteiskuntafilosofia ja hermeneutiikka, ja tässä esiteltävä tiedonintressiteoria on ollut hyvin vaikutusvaltainen yleisesti eri ihmistieteiden osa-alueilla. Habermasin tiedonintressiteorian ydin on typologia kahden dimension (“inhimillisen toiminnan aspekti” ja “tiede ja sen tavoite”) kautta avautuvaan malliin tiedonintressien kolmijaosta. (Helsingin avoin yliopisto 2022.)

Tiede ja sen tavoiteEmpiiris-analyyttiset
tieteet (faktat, informaation
kerääminen)		Hermeneuttiset
tieteet (tavoitteena
tulkinta)		Kriittiset yhteiskunta-
tieteet (yht.kunnallisten
suhteiden paljastaminen
ja maailman muuttaminen
Inhimillisen toiminnan
aspekti
TyöTekninen
tiedonintressi
KieliPraktinen
tiedonintressi
ValtaEmansipatorinen
tiedonintressi
Habermasin tiedonintressiteoria (Helsingin avoin yliopisto 2022).

Empiiris-analyyttisellä tutkimuksella tarkoitetaan fakta-informaation keräämistä, jonka tausta-ajatuksena on usko mahdollisuuksiin tuottaa kiistattomia, arvovapaita ja yleistettäviä tuloksia. Siihen kuuluu myös ajatus siitä, että maailmaa voidaan kuvata ‘Sein’-maailman (Miten asiat todella ovat?) ja ‘Sollen’-maailman (Miten asioiden tulisi olla?) avulla. Empiirisyys viittaa kokemusperäisyyteen, behavioristiseen tutkimusperinteeseen, syiden (riippumaton muuttuja) ja seurauksien (riippuva muuttuja) välisiin kausaliteetteihin sekä kvantitatiiviseen luonnontieteiden eksaktiuteen. Tämän työn kaltaisen tutkimustavan Habermas nimittää tekniseksi tiedonintressiksi. (Helsingin avoin yliopisto 2022.)

Hermeneuttinen tutkimus tarkoittaa ymmärtävää tutkimustapaa, jonka keskiössä ovat merkitykset ja niiden tulkinnat. Tähän liittyy keskeisesti kieli maailmaa konstituoivana entiteettinä, ja keskeisenä tutkimuskohteena on yleensä nimenomaan tämä tulkinta. Ihminen, niin tutkija kuin tutkittavakin elävät ja hengittävät tiettyjä arvoja ja kulttuurisia merkityksiä, joista ei voi päästä eroon. Tämä vaikuttaa ihmisen maailmankuvaan ja tulkintaan. Toisaalta hermeneutiikka huomioi myös sosiaaliset kontekstit ja ihmisen kyvyn mahdollisesti osata asettua muunlaisissakin kulttuureissa ja arvomaailmoissa elävien asemaan tehden tulkintoja niiden valossa. Kausaliteettien sijaan hermeneutiikassa etsitään suhteita ja arvoja, jotka ovat loogisia ja merkitysten ja muutoksen suhteen olennaisia. Aineistot ja tutkimustavat sisältävät syvähaastatteluita, osallistumista, kulttuurikonteksteihin perehtymistä, laadullisia aineistoja, tekstejä, kuvia ja dokumentteja. Tiedon muodostumisen prosessia kuvataan hermeneuttiseksi kehäksi, jossa yksityiskohdat vaikuttavat kokonaisuuden tulkintaan ja tulkintojen uudelleentulkinta tuottaa kehämäisesti yhä laajempaa ymmärrystä tutkittavasta kohteesta. Hermeneutiikan tiedonintressiä Habermas kuvaa termillä praktinen. Siinä missä tekninen tiedonintressi haluaa tuottaa säännönmukaisuuksia ja ennusteita, praktinen on kiinnostunut niiden rikkomisesta, vaihtoehtojen löytämisestä sekä intersubjektiivisen kommunikaation resurssien ja ehtojen parantamisesta. (Helsingin avoin yliopisto 2022, Jyväskylän yliopisto 2022.)

Habermasin mallin kolmannen yhteiskuntatieteellisen kohdan muodostavat kriittiset yhteiskuntatieteet, joihin kuuluvat yhteiskuntatieteissä emansipatorinen tiedonintressi ja näyttämötaiteessa anti-illusionistinen tiedonintressi. Emansipatorisella intressillä tarkoitetaan kriittisyyttä yhteiskunnallista vallan- ja luokkajakoa kohtaan. Tätä edustavat muun muassa muodikkaat feminismi ja eko-sosiaalinen ajattelu, joiden ajatellaan emansipoivan (vapauttavan) ihmisiä näkymättömien rakenteiden orjuudesta. Ricoeur (1986) taas on todennut hermeneuttisen ja kriittisen näkökulman tarvitsevan toisiaan, joten tämän näkemyksen pohjalta niitä ei tulisi nähdä toisiaan poissulkevina. Anti-illusionistinen tiedonintressi taas seuraa Bertold Brechtin ajatusta rikkoa näyttelijän ja katsojan rooleja sekä maailman esittämisen tapoja motivoiden vastaanottajaa aktiivisesti tekemään tulkintoja. (Helsingin avoin yliopisto 2022.)

Edellä oleva kuvaaja merkitsee ja kuvaa sitä, että kognitiivinen psykologia, neuropsykologia ja sosiaalipsykologia ovat perinteisesti pohjautuneet laajoihin kvantitatiivisiin aineistoihin ja tällä tavoin ihmismielen teknis-tilastolliseen tarkasteluun. Vastaavasti johtamisen psykologian pohjana on hermeneutiikka ja eksistentialismi, joista ensimmäiseen kuuluvat kokemukset, merkitykset ja niiden tulkinnat. Johtamisen psykologia nojaa vahvasti hermeneuttiseen taustaan, kun taas akateeminen ja kliininen psykologia edustavat juuri empiiris-analyyttistä tietoa – vastaavasti taas psykoterapia on perustaltaan ja käytänteiltään yleensä hermeneuttista (Tökkäri 2020: 4).

Seuraavassa tarkastelen tarkemmin eksistentialismia, fenomenologiaa ja dynaamista psykologiaa ja niiden kautta etenemistä kohti johtamisen psykologian aluetta.

Eksistentialismi, husserlilainen fenomenologia ja dynaaminen psykologia

Lähestyttäessä edeltävässä kuvaajassa johtamisen psykologian aluetta, sen kehitykseen ovat vaikuttaneet eksistentialismi, fenomenologia ja dynaaminen psykologia.

Fenomenologia on Edmund Husserlin perustama filosofian suuntaus, jossa olennaista on asioiden ja maailman ilmeneminen tietoisuudelle (Tieteen termipankki 2022c). Tökkäri (2020: 12-13) tosin mainitsee Husserlin oppi-isän Franz Brentanon ensimmäisenä varsinaisena fenomenologina, joka kehitti intentionaalisuuden kaltaiset ensimmäiset fenomenologiset käsitteet. Fenomenologialle tyypillistä on asioiden ja maailman ilmeneminen tietoisuudelle, eli olennaista ilmenemisessä ovat subjektiiviset, yksilöllisesti koetut aistimukset, kokemukset ja elämykset. Fenomenologia on monimuotoista. Husserlin ajattelulle ominaisia olivat tietoisuus ja intentionaalisuus eli suuntautuneisuus: havaittu objekti on aina merkityksellinen. Ihmisen toiminnassa ajattelemme aina jotakin, mikä eroaa esimerkiksi luonnonilmiöistä, jotka eivät suuntaudu johonkin itsensä ulkopuoliseen. Heidegger puolestaan sitoi ajattelussaan fenomenologian ontologiaan, joka kysyy: “Miten erilaiset olevat ovat todellisia?” Hän myös katsoi ihmisten elävän keskellä maailmaa, joka ilmaisee itseään asukkailleen. Näin hän hylkäsi Husserlin tietoisuuden ja intentionaalisuuden. (Tieteen termipankki 2022c.)

Husserlin ajatuksiin kannattaa vielä pysähtyä toviksi. Toisin kuin edeltäjänsä Brentano ja Wilhelm Dilthey, Husserl näki kokemusten ja merkitysten sisältävän myös muuttumatonta aikasidonnaisuuden ja konkreettiseen maailmaan sitoutumisen lisäksi. (Huemer 2019 & Kajander 2013; kts. Tökkäri 2020: 12). Näin voisi ajatella esimerkiksi kirjallisuutta lukiessa: menneiden vuosisatojen teokset saavat nykylukijan mielessä aikaan yhä uudenlaisia merkityksiä nykypäivän ihmisen maailmankuvan ja kokemusmaailman kautta. Toisaalta tietynlaiset merkitykset ja tarkoitteet säilyvät aikakaudesta toiseen. Hän kehitteli myös fenomenologisen reduktion mallia, jonka tarkoituksena on puhdas tietoisuus tai välitön kokemus, jossa ei ole mitään arvottavaa – ainoastaan kokemus itse. Tähän kuuluu keskeisesti sulkeistaminen, jolla pyritään karsimaan ajattelusta tai kokemuksista epäolennaisuudet – esimerkiksi aiempi tieto, ennakko-oletukset ja aiemmat asenteet. Husserlin ajattelussa fenomenologinen reduktio jakautui transsendentaaliseen reduktioon (epookki) ja eideettiseen reduktioon. Epookissa pyritään sulkeistamaan kaikki aiempi tietämys, kun taas eideettisessä reduktiossa sulkeistaminen kohdistuu tutkimuskohteeseen liittyviin tietoihin ja ennakko-oletuksiin. (Tökkäri 2020: 12.)

Eksistentialismi lähtee liikkeelle olemisesta ja ontologiasta. Näin eksistentialismi on fenomenologiaan nähden lähempänä tieteen ulkopuolisenkin olevaisuuden pohdinnan vuoksi kiistanalaista metafysiikkaa. Metafysiikan keskeisiä kysymyksiä ovat olleet, onko maailmassa ainoastaan aineellisia (materialismi), ainoastaan mentaalisia (idealismi) vai sekä aineellisia että mentaalisia entiteettejä (dualismi). Eksistentialismin keskeinen tutkimuskohde on inhimillinen olemassaolo ja sen perusta. Keskeisiä asioita ovat muun muassa maailma sellaisena kuin se on (riippumatta tietoisuudesta) sekä intentionaalisen aktin käsite, olemus ja kohde. Fenomenologia korostaa tiedollisuutta, kun taas eksistentialismin keskiössä on tunnekokemus. Myös filosofi, kirjailija ja aktivisti Jean-Paul Sartre oli tunnettu eksistentialismin edustaja, jonka työllä on ollut valtava merkitys myöhempään psykologian alan kehitykseen. Toisin kuin kartesiolaisessa näkökulmassa Sartren mukaan ontologinen suhde maailmaan on tietoteoriaan (tieto maailmasta) nähden ensisijainen. (Tieteen termipankki 2022a ja 2022b.)

Husserlin oppilas Martin Heidegger kehitti yhdisteli fenomenologian ja eksistentialismin ajatuksia, ja hänen ajatuksensa tunnetaan eksistentiaalisena fenomenologiana. Hän korosti tulkinnan osuutta kokemusten ymmärtämisessä. Siinä missä Husserl halusi havainnoida tietoisuutta objektiivisesti “puhtaana” sulkeistamalla, Heideggerin mukaan kokemuksessa ja sen ymmärryksessä on aina mukana subjektiivista tulkintaa. Heideggerin eksistentiaalinen fenomenologia tunnetaan myös nimityksillä eksistenssifilosofia, fenomenologinen hermeneutiikka ja eksistentiaalis-ontologinen hermeneutiikka. Koivumäki (2020) kutsuu sitä myös fundamentaaliontologiaksi. Husserlin ja Heideggerin ajatukset loivat pohjan “mannermaisina” tunnetuille filosofisille suuntauksille, ja heidän ajatuksensa antoivat myöhemmin esiteltävälle Lauri Rauhalalle keskeisiä vaikutteita. (Backman 2015: 79). Heidegger määritteli uudelleen aiempia käsitteitä, kuten hermeneuttisen kehän, jossa kehä on aiemman käsityksen vastaisesti tutkimuksellisen työkalun sijaan jokaisen ihmisen olemassaoloon kuuluvaa kehämäistä liikettä itseymmärryksen ja maailman ymmärryksen välillä. Hermeneutiikassa tapahtui niin sanottu ontologinen käänne, kun aiemmassa hermeneutiikassa keskiössä olivat menetelmä ja epistemologia, mutta Heideggerin ja Gadamerin ajattelussa kysymykset koskivat tulkinnan ja ymmärtämisen eksistentiaalis-ontologista pohjaa. Käytännön tasolla tutkijan (tulkitsija) ajatellaan olevan tutkittavan (tulkittava) kanssa samaa kokemus- ja elämismaailmaa, joten tutkija ei voi olla objektiivinen tarkkailija tutkittavan ollessa tästä irrallinen kohde (kts. esim. Perttulan fenologinen metodi). (Tontti 2002: 52 & Tökkäri 2020: 14-16.)

Edellä mainittujen suuntausten lisäksi nykyisen kaltaiseen johtamisen psykologian tutkimukseen ja näkemyksiin on vaikuttanut Freudin psykoanalyysiin perustuva psykodynaaminen teoria. Psykoanalyyttiseen näkökulmaan kuuluu ajatus, että ihmisen menneisyys vaikuttaa keskeisesti hänen kokemusmaailmaansa, ja että ihmisen psyyke koostuu Freudin mukaan tietoisesta ja tiedostamattomasta. Psykoanalyysin tavoitteena ja tarkoituksena on lisätä tutkittavan itsetuntemusta. Edellä esitellyn kuvaajan perusteella psykodynaamisella teorialla on ollut vaikutus tutkijoista ennen kaikkea Lauri Rauhalaan, jonka näkökulmiin paneudun seuraavaksi. Vaikutus psykologian alalla ei ihmetytä, sillä Freudin merkitys on ollut laaja monella muullakin tieteenalalla ja länsimaisessa kulttuurissa kirjallisuudesta elokuviin. Vaikka osa Freudin ajatuksista on myöhemmin hylätty ja niitä on kritisoitu, on psykologinen tutkimus ja tiede laajemminkin kiistattomasti hyötynyt valtavasti Freudin ajatuksista. (Yleisradio 2022.)

Lauri Rauhala: Ymmärtävän psykologian kehittelyä

Edellä mainitussa kuvaajassa varsinaista johtamisen psykologian ydintä edustavat Abraham Maslow’n humanistis-eksistentiaalinen psykologia ja Lauri Rauhalan eksistentiaalis-fenomenologinen psykologia. Latomaan (2015: 43-44) mukaan ymmärtävä psykologia on jo psykologiatieteen syntyvaiheissa 1800-luvun lopulla syntynyt traditio, joka on siis yhtä vanhaa perua kuin akateeminen psykologia. Ymmärtävä psykologia on kuitenkin terminä sikäli kyseenalainen, ettei siihen viitata sen paremmin psykologian historiassa kuin esimerkiksi Rauhalan töissäkään. Rauhalalla ei myöskään elinaikanaan ollut vaikutusta kansainvälisesti akateemisen psykologian kehitykseen, vaan lähinnä vaikutus oli suomalaisessa akateemisessa psykologiassa. Tämä vaikutus on ollut silti merkittävä, ja tätä työtä ovat jatkaneet muun muassa Juha Perttula ja Timo Latomaa. Latomaan mukaan Perttulan työn kautta Rauhalan vaikutus on Suomessa levinnyt myös muille tieteenaloille, kuten sosiaali- ja kulttuuritieteisiin. Lisäksi Perttulalla on ollut tärkeä merkitys siinä, että Rauhalan ajattelua on kyetty hyödyntämään kokemuksen tutkimuksessa ja ihmistyössä laajemminkin. Ymmärtävää psykologiaa voidaan pitää pohjoissuomalaisena ilmiönä sen sijoittuessa maantieteellisesti lähinnä Ouluun ja Perttulan kautta Rovaniemelle. (Latomaa 2015: 43-45.) Tätä taustaa vasten on luonnollisesti havaittavissa, että Lapin yliopistossa, jossa opiskelen, ymmärtävällä ja kokemuksentutkimuksellisella psykologialla on keskeinen asema. Latomaan (2015: 45-46) mukaan Rauhalan ajattelulla oli yhteistä psykoanalyysin kanssa mm. tulkinnan ja ymmärryksen käsitteet, vaikka ymmärtävästä psykologiasta ei psykoanalyysissä ainakaan muutamia vuosikymmeniä sitten puhuttukaan. Itse asiassa on kiinnostavaa huomata, kuten Latomaa toteaa, että suomalaisessa psykologian tutkimuksessa vielä 1980-luvulla behavioristinen ja kokeellinen tutkimus olivat psykologian tutkimuksen ihanteita, eikä edes vähitellen tieteenalalla paikkaansa ottanut kognitiivinen psykologia onnistunut näitä ihanteita muuttamaan (Latomaa 2015: 46-47).

Rauhalan ajatteluun ovat vaikuttaneet fenomenologia ja psykoanalyysi, joista jälkimmäisestä tulee tiedostamattoman käsite. Ymmärtääkseni Maslow’n humanismia Rauhalan työssä tukee muunlainen psykoanalyysin kritiikki. (Latomaa 2015: 51-52.) Toisaalta taas Rauhalan ja hänen vaikutuksestaan koko myöhemmän kokemuksentutkimuksellisen johtamisen psykologian ajattelua kuvastaa holistinen ihmiskäsitys, jossa yksilö jäsentyy kolmen olemispuolen, kehollisuuden, tajunnallisuuden ja situationalisuuden, muodostamana kokonaisuutena (Latomaa 2015: 46, Koivumäki 2020). Tätä Rauhalan “kokonaisvaltaiseksi ihmiskäsitykseksi” kutsumaa ajattelua kuvaa erinomaisesti Koivumäki (2020) kirjoituksessaan. Siinä hän kuvaa Rauhalan kehittäneen “kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen” ajatuksen Husserlin filosofisen fenomenologian ja Heideggerin fundamentaaliontologian pohjalta. Tökkäri (2015: 8) kuvaa Rauhalan “Nikkilän herätykseksi” kutsuman ja sittemmin hänen kirjallisen tuotantonsa keskeisen sanoman olevan, että “ihmisiä tulee ihmissuhdetyössä aina kohdella ainutlaatuisina yksilöinä keinotekoisten luokittelujen sijaan.” Rauhalan tutkimustyön edistämisessä keskeinen rooli on ollut Tökkärin (2015: 9) mukaan Juha Perttulalla.

Backmanin (2015: 74) mukaan yleensä filosofien keskeiset ajatukset voidaan yleensä kiteyttää yhteen keskeiseen käsitteeseen, joka Rauhalan tapauksessa olisi situationaalisen säätöpiirin malli. Situationaallisuus oli alun perin Heideggerin käsite, joka on siis kehollisen ja tajunnallisen olemisen ohella yksi kolmesta holistisessa ihmiskäsityksessä yhteen kietoutuvasta olemispuolesta. Siihen kuuluu muun muassa dynaaminen tilanteellisuus, sijoittuminen konkreettisiin olosuhteisiin, aikaan, paikkaan, kulttuuriin, kieleen, historiaan, yhteisöön, yhteiskuntaan ja ihmissuhteisiin. Kokemukset ovat kokemuksia jostakin asiasta tai ilmiöstä jossakin tietyssä situaatiossa eli elämäntilanteessa. Tietoisia ja tiedostamattomia merkityksenantoja eli kokemuksia puolestaan on erityyppisiä havaintoelämyksistä tunteisiin, arvostuksiin, uskomuksiin, mielipiteisiin, käsityksiin ja ajatteluun. Latomaan ajattelussa ihmismieli rakentuu tällaisista kokemuksista, jotka ovat mielikuvina ilmeneviä elämyksiä ja merkityksiä. (Latomaa 2015: 51.) Säätöpiiri puolestaan viittaa Backmanin (2015: 74) mukaan biologi Jakob Johann von Uexküllin toimintapiiri-käsitteeseen, joka puolestaan kuvasi jonkin eliön ja sen ympäristön välistä vuorovaikutusta. Backmanin mukaan situationaalisen säätöpiirin käsite nivoo yhteen ihmisenä olemisen ainutkertaisen tapahtumaluonteen; tilannesidonnaisuuden, tilapäisyyden ja tapauskohtaisuuden. (Backman 2015: 74-75.)

Perttulan (2014, kts. Tökkäri 2015: 22-23) mukaan Rauhalan työn pohjalta kiteyttämät tämän työn neljä kulmakiveä olivat:

  1. Ei ole psyykkisiä häiriöitä eikä sairauksia, vaan elämäntaidollisia puutteita.
  2. Ihminen on samaan aikaan kokonaisuus (ykseys) ja rakenteeltaan moniulotteinen (moneus).
  3. Ihmisen ontologinen analyysi on ensisijainen sekä tutkimus- että auttamistyössä.
  4. Ihmistutkimusta tehdään osana elämismaailmaa.

Koska työskentelen ihmistyössä opettajana, ja koska oman Johtamisen psykologia II -kurssin ajatukseni on kirkastaa omaa ammatillista identiteettiäni johtamisen psykologian asiantuntijana, Rauhalan ja Perttulan ajatukset ovat erittäin keskeisiä. Tähän liittyen Tökkäri sanoo Perttulan pitäneen tärkeänä, että ihmistyötä tekevät kirkastavat omaa ihmiskäsitystään. (Perttula 1999, kts. Tökkäri 2015: 22-24.) Niinpä seuraavassa blogipostauksessani paneudun ajatuksiin ihmiskäsityksestä ja pohdin omaa näkemystäni. Perttulan (1999, kts. Tökkäri 2015: 23) mukaan tämä oman ihmiskäsityksen ontologinen analyysi toteutetaan omakohtaista ajattelua hyödyntäen.

Lopuksi sananen tutkimusparadigmoista: Uuspositivistinen ja konstruktivistinen näkökulma

Psykologian tutkimus edustaa erilaisten tieteenfilosofioiden lisäksi erilaisia paradigmoja: suurin osa psykologian tutkimuksesta on niin sanottua uuspositivistista tutkimusta, kun taas kokemuksen tutkimukseen perustuva tutkimus edustaa niin sanottua konstruktivistista paradigmaa. Uuspositivismi edustaa perinteistä tapaa tehdä kokeellista, manipulatiivista ja kvantitatiivista tutkimusta pyrkien löytämään kausaliteetteja ja niiden kautta totuuksia. Konstruktivismi puolestaan painottaa monia paikallisesti rakentuvia ja tulkintoihin perustuvia, subjektiivisia ja vuorovaikutuksellisia todellisuuksia. Uuspositivistisessa tutkimuksessa tutkija on neutraali havainnoitsija, kun taas konstruktivistisessa paradigmassa osallistuva havainnoitsija, jolle ominaista on halu tukea erilaisten ajatusten pääsyä esille. (Guba & Lincoln 1994, kts. Tökkäri 2020: 5-6.)

Lähteet

Backman, Jussi 2015: Situationaalinen säätöpiiri: Rauhalan filosofinen kädenjälki. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 73-102.

Helsingin Avoin yliopisto 2022: Kolme valtio-opillista lähestymistapaa ja tiedonintressiä. Internet-lähde osoitteessa https://www.avoin.helsinki.fi/oppimateriaalit/valtiooppi/avoin/osa8.htm. Luettu 4.4.2022.

Jyväskylän yliopisto 2022: Hermeneutiikka. Internet-lähde osoitteessa https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/tieteenfilosofiset-suuntaukset/hermeneutiikka. Luettu 5.4.2022.

KOIVUMÄKI, PIIA 2020: Rauhalan osoittama suunta – holistinen ihmiskäsitys. Hulluna Suomessa – ja vähän muuallakin. Internet-lähde osoitteessa https://madinfinland.org/rauhalan-osoittama-suunta-holistinen-ihmiskasitys/. Luettu 14.4.2022.

Latomaa, Timo 2015: Lauri Rauhalan merkitys ymmärtävän psykologian kehittelylle. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 39-71.

Tieteen termipankki 2022a: Eksistentialismi. Internet-lähde osoitteessa https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:eksistentialismi. Luettu 6.4.2022.

Tieteen termipankki 2022b: Metafysiikka. Internet-lähde osoitteessa https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:metafysiikka. Luettu 7.4.2022.

Tieteen termipankki 2022c: Fenomenologia. Internet-lähde osoitteessa https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:fenomenologia. Luettu 7.4.2022.

TONTTI, JARKKO 2002: Sinne ja takaisin – Hermeneuttisen filosofian seikkailut 1900-luvulla. Niin & Näin 3/2002, s. 52-63. Internet-lähde osoitteessa https://netn.fi/sites/netn.fi/files/netn023-17.pdf. Luettu 12.4.2022.

TÖKKÄRI, VIRPI (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta. Lapland University Press, Rovaniemi. Internet-lähde osoitteessa https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/62321/Kokemuksen_tutkimus_V_verkkoversio_pdfa.pdf?sequence=5&isAllowed=y. Luettu 1.4.2022.

Tökkäri, Virpi 2015: Alkusanat. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 7-13.

Tökkäri, Virpi 2015: Lauri Rauhalan merkityksestä Juha Perttulan fenomenologiselle ajattelulle ja kokemuksen tutkimukselle. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 15-38.

TÖKKÄRI, VIRPI 2020: Pieni opas kokemuksen tutkimukseen. Lapin yliopiston kurssimateriaali, julkaisematon teos.

Yleisradio 2022: Psykologian jättiläinen Sigmund Freud. Internet-lähde osoitteessa https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/02/13/psykologian-jattilainen-sigmund-freud. Luettu 12.4.2022.

Johtamisen psykologia II -kurssin portfolio (osa 2): aloituskysymykset ja identiteetti käsitteenä

Posted on by Ville Kilpiä
Johtamisen psykologian opinnoissa olemme tutustuneet monipuolisiin johtamis- ja neuvottelutilanteisiin. Kuvassa meneillään harjoitus.

Tässä tehtävässä tarkoituksena on muun muasssa miettiä johtamisen psykologian opintojen tuomia vaikutuksia omaan ammatilliseen identiteettiin. Tämä sai minut ensimmäisenä miettimään, miten identiteetti oikeastaan määritellään. Etenen tässä tehtäväkokonaisuudessa alun identiteetin käsitteen kautta kohti varsinaisia kysymyksiä.

Identiteetin määrittelyä lyhyesti

Identiteetti käsitteenä on väljä, ja Ropon (2015: 26-27) mukaan se määrittyy kolmen dimension kautta: 1) itseymmärrys (self-understanding) tai kiinnostus itseen (self-interest), 2) yksilön erityisyys (particularity) ja yhteisyys (universality) ja 3) yhteisöllinen asema (social location). Arkisessa keskustelussa identiteetti liittyy siihen, keitä tunnemme olevamme ja mihin kuulumme nyt ja tulevaisuudessa. Kuulumisen tunne ja vakaus ovat identiteetti-käsitteeseen olennaisesti kuuluvia, mikä on nykyajan haaste; vakaus ja turvallisuus ovat muuttuvassa maailmassa yhä enemmän uhattuina. (Ropo 2015: 26-27.) Näenkin identiteetin jatkuvasti muutoksessa olevana entiteettinä, johon kuuluu pysyviä ja muuttuvia elementtejä.

Côté (2006, kts. Ropo ym. 2015: 30-31) jaottelee identiteettiä koskevat teoreettiset käsitykset sosiologiseen ja psykologiseen lähestymistapaan. Näistä ensimmäisen muodostavat yhteiskunnallisen ja yhteisöllisen kuulumisen ilmiöt, joita ovat neljä keskeistä identiteetin lähdettä: 1) rotu, 2) yhteiskuntaluokka, 3) kansallisuus ja 4) sukupuoli ja sukupuolisuus. Psykologisesta näkökulmasta identiteetti ja minuus ovat yksilön piirteitä tai ominaisuuksia, joiden perusteella yksilön toimintaa, käyttäytymistä ja ajattelutapoja voidaan ennustaa. Psykologisesta näkökulmasta identiteetti voidaan nähdä tunteen persoonallisesta olemisesta, kuulumisesta tai samaistumisesta. Yksilön identiteetin ja sen kehityksen ymmärtäminen edellyttää sekä sosiologisen että psykologisen näkökulman ymmärtämistä. Côtén (2006) mukaan sosiologinen identiteettikäsitys perustuu symbolisen interaktionismin teoriaan, jossa yksilön ja ympäristön vuorovaikutus tapahtuu yksilön tulkitsemien merkitysten ja niitä välittävien symboleiden pohjalta, jotka saavat merkityksensä luonnollisesti yksilöllisesti. (Côté 2006 & Alcoff 2003, kts. Ropo ym. 2015: 30-31.) Tämä sama ajatusmalli toteutuu nähdäkseni sosiaalisessa konstruktionismissa, jossa todellisuus rakentuu tietoisesti ja tiedostamatta erilaisissa kielellisissä representaatioissa (Gergen 1985: 269–272).

Epistemologisesti (tiedon syntyyn liittyvä) ajateltuna identiteetti jakautuu objektivistiseen ja subjektivistiseen näkemykseen, jossa objektivistinen näkökulma näkee identiteetin olemassa olevana samanlaisena ja todennettavissa olevana tietyssä joukossa ihmisiä. Vastaavasti subjektivistisen tulkinnan näkökulmasta identiteetti on yksilöllisesti tai yhteisöllisesti rakennettu – ei niinkään yhtenäisellä tavalla tai menetelmällä kuvattavana ilmiönä. Lisäksi identiteettien tarkastelussa näkökulma voi olla nykytila tai kriittinen konteksti, jolloin (Ropo ym. 2015: 32.)

Yksilöllinen
suuntautuminen		Yksilöllinen
suuntautuminen		Yhteisöllinen
suuntautuminen		Yhteisöllinen
suuntautuminen
EpistemologiaNykytilaKriittinen/
kontekstuaalinen		NykytilaKriittinen/
kontekstuaalinen
ObjektivistinenIdentiteetin
nykytila,
minäpsykologinen
lähestymistapa		”Kriittiset ja
kulttuuriset psykologiat” (esim. Cushman,
Baumeister,
Kurtines)		Rakenteellinen
symbolinen
interaktionismi (esim. Stryker,
Burke)		Myöhäismodernismi
(esim. Beck),
kriittinen sos.psykologia
(esim. Wexler)
SubjektivistinenElämän
tarinalliset ja
narratiiviset
lähestymistavat identiteettiin		Postmodernismi
(esim. Gergenin
postmoderni
psykologinen
lähestymistapa)		Tulkinnallinen
symbolinen
interaktionismi (esim. Goffman,
Weigert)		Postmodernistinen lähestymistapa (esim. Bauman;
Rattansi &
Phoenix)
Identiteettitutkimuksen lähestymistavat (Côté 2006, kts. Ropo ym. 2015: 32).

Ontologisesti (oppi olevasta) identiteettiä tarkasteltaessa kiinnostuksenkohteena on “missä se sijaitsee?” tai “onko se olemassa?”. Yksilölähtöinen nykytilan kuvaus näkee identiteetin sijaitsevan tiedoissa, käsityksissä tai narratiiveissa. Kriittisen objektivistisen näkökulman mukaan identiteetti on yksilöllinen kulttuurisesti määrittyvä ominaisuus, kun taas kriittinen subjektivistinen näkökulma sisältää yksilölähtöisen tulkinnallisuuden.

Identiteetti voidaan myös nähdä kognitiivisena representaationa, joka liittyy meidän jokaisen yksilölliseen autobiografiseen omaan elämänhistoriaa koskevaan muistiin. Sen avulla muodostamme omakuvan, josta ammennamme merkityksiä itsestämme – näin ollen ontologisena sijaintina identiteetti on muistitietoon perustuva malli tai skeema. Yleisesti ottaen identiteettiin kuuluvat käsitykset omasta itsestä syntyvät vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja tulkinnoissa näistä tilanteista saadusta palautteesta. (Ropo 2015: 32-35.) Ropon (2015: 35) mukaan kognitiivinen identiteetti sisältää yksilön ikään kuin ulkopuolisena tekemiä arvioita itsestään: omista käsityksistään, tietämyksestään, osaamisestaan ja toimintakyvystään liittyen hänen omiin rooleihinsa organisaatioissa ja muissa yhteisöissä. Näin kognitiivinen identiteetti ilmentää osaltaan ammatillista identiteettiä.

Kognitiivisesta näkökulmasta identiteettiä voidaan tutkia kvalitatiivisesti ja kvantitatiivisesti. Narratiiveina identiteetti nähdään muuttuvana (Ropo 2015: 37), kuten tässä itsekin olen hahmotellut. Oman ammatillisen identiteetin sanallinen kuvaaminen positiiviseen sävyyn itselle ja muille on luonnollisesti toivottavaa ja tärkeää. Siksikin mielestäni opiskelu jatkuvana harrastuksena on tärkeää. Kun opiskelee ja kehittää itseään, näkemys itsestä ahkerana ja osaavana työntekijänä samalla kehittyy. Tämä vaikuttaa toivottavasti suotuisasti myös oman osaamisen markkinointiin nykyiselle ja tuleville työnantajille. Krausin (2006, kts. Ropo 2015: 37) mukaan narratiivinen identiteettikertomus on aina performatiivinen, eli kertoja itse päättää, mitä tahtoo itsestään kertoa muille. Tämä luonnollisesti vaikuttaa myös omalla verkkosivustollani julkaisemiini teksteihin.

Identiteetti on siis monitahoinen käsite, joka muuntuu ja jolle luomme perustaa koko eliniän ajan. Näen, että erilaisissa elämän nivelvaiheissa identiteetti tai sen osat ovat uhattuina. Tällaisissa vaiheissa identiteetin eri osa-alueet voivat tukea toisiaan. Esimerkiksi oma ammatillinen identiteetti voi kohdata suuria muutospaineita siirryttäessä työelämästä eläkkeelle. Etenkin sellaisessa tilanteessa tämä voi aiheuttaa suuria haasteita, jos ammatillinen identiteetti on ollut hyvin hallitseva yksilön elämässä. Sen sijaan erilaisten ammatillisten pätevyyksien lisäämisen en sinänsä ole kokenut aiheuttavan itselleni lähtökohtaisesti identiteettikriisejä, vaikkakin esimerkiksi vähitellen tapahtunut siirtymä kilpaurheilijasta tai ammattivalmentajasta harrasteliikkujaksi onkin haasteita synnyttänyt.

Kysymykset ja vastaukset

Tavoitteen valitsemiseksi pohditaan aluksi itsenäisesti ja pienryhmässä esimerkiksi seuraavia
kysymyksiä. Keskityn omissa vastauksissani identiteetin määrittelyiden pohjalta erityisesti omaan ammatilliseen identiteettiini ja sen kehittymiseen opintojeni kautta. Pyrin vastauksissani jo alustavasti hahmottelemaan sitä, millaiset omat ammatilliset identiteettikäsitykseni ovat vuosien varrella voimistuneet ja millaiset väistyneet taka-alalle. Esimerkiksi liikunnanohjaajan ammatillinen identiteettini on väistynyt taustalle. Liikkujana näen itseni nykyisin ennemminkin mailapelien aktiiviharrastajana.

Minulla pysyviä sosiologisia yhteiskunnallisen jäsenyyden kategorioita ovat esimerkiksi eurooppalaisuus, suomalaisuus ja pohjalaisuus, joihin kaikkiin kuuluu tiettyjä ominaispiirteitä, ihanteita ja arvoja. Pohjalaisia esimerkiksi pidetään suorina, rehteinä ja yritteliäinä. Nämä ominaisuudet ovat iskostuneet varsin pysyvinä omiin elämänarvoihini, ja uskon niiden huokuvan myös ulospäin toiminnassani. Tällaiset kulttuuriset arvot luovat perustaa sille, miten näemme itsemme suhteessa maailmaan. Yhteisöllisiä ja ammatillisia roolejani ovat esimerkiksi ammatillinen opettaja, äidinkielenopettaja ja opiskelija, joiden voidaan nähdä olevan muutoksessa vaikkapa jatkuvien opintojeni ja työuran kehityksen kautta. Kuten edellisessä postauksessani kerroin, olen työurallani lähtenyt liikkeelle liikunta-alalta ja edennyt suomalaisen filologian opintojen, viestinnän työtehtävien ja moninaisten sivuaineopintojen kautta opettamaan ammatillista äidinkieltä. Nyt puolestani opiskelen hallintotieteen maisteriohjelmassa johtamisen psykologiaa, mikä omalta osaltaan muokkaa omaa näkemystäni itsestäni toimijana työmarkkinoilla.

Tärkeää on myös huomata, että nykypäivänä vain harvoista koulutuksista valmistuu tiettyyn ammattiin: opettajaksi, poliisiksi, pelastajaksi, lentäjäksi ja niin edelleen. Tietoyhteiskunnassa juuri asiantuntijuuden ja oman urakehityksen tuunaaminen korostuvat, mikä myös vaikuttaa ammatilliseen identiteettiin. Omassa elämässäni tarkastelen kuitenkin onnistumista ja onnellisuutta laajemmin kuin vain vaikkapa työuraan liittyvän etenemisen kautta, ja ammatillinen identiteetti on vain yksi niistä tekijöistä, joita itseeni liitän. Omista pienistäkin saavutuksista kannattaa olla tyytyväinen ja onnellinen.

Mitä johtamisen psykologian asiantuntijuus merkitsee itselleni ammatillisesti tai
identiteettinä?

Kirjaan seuraavaan yksittäisiä ammatteihini, töihin ja harrastuksiini liittyviä sanallisia kuvauksia, joiden kautta on mahdollista tarkastella omaa ammatillista identiteettiäni.

  • suomen kielen asiantuntija
  • johtamisen psykologian asiantuntija
  • alanvaihtaja
  • kasvattaja
  • opettaja/kouluttaja
  • valmentaja
  • opiskelija/oppija
  • viestijä/vuorovaikuttaja
  • sillanrakentaja
  • liikkuja
  • liikunnanohjaaja ja urheiluvalmentaja

Nämä ovat monelta osin päällekkäisiä tasoja, jotka eivät sulje toisiaan pois. Esimerkiksi opettaja tai opiskelija eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan paremminkin täydentävät toisiaan. Lähtökohtaisesti opettajuus identiteettinä ei ole minulla kovin vahva, vaan olen kokenut sen työksi siinä kuin minkä muun työn tahansa. Pikemminkin koen olevani suomen kielen asiantuntija, joka sattuu työkseen opettamaan kieltä ja sen konventioita. Sen sijaan kasvattajan identiteetti on minusta oleellisempi. Vähitellen äidinkielenopettajana toimiminen on kuitenkin vahvistanut myös opettajuutta identiteettinäni.

Opiskelu ja uuden oppiminen yleisesti ovat antaneet ja antavat perspektiiviä omaan osaamiseeni ja ammatilliseen identiteettiini. Niillä on myös vaikutuksia siihen, miten ammatillinen identiteettini rakentuu ja uusiutuu ajan myötä. Samalla uuden oppiminen ylläpitää nöyryyttä oman asiantuntijuuden suhteen. Formaali koulutus, esimerkiksi maisterintutkinto, antaa erinomaisia valmiuksia hakea lisää tietoa ja kehittää omaa asiantuntijuutta. Koulutus ja pätevyydet ainakin omalla kohdallani lisäävät uteliaisuutta ja ohjaavat päivittämään omaa osaamista jatkuvasti. Samalla jokin aiemmin tärkeä identiteetin osa-alue on voinut jäädä taka-alalle. Esimerkiksi tennisvalmentajuus tai liikunnanohjaajuus ammatillisina identiteetteinä ovat minulla jääneet taka-alalle sen myötä, kun olen luopunut valmennustehtävistäni ja edennyt urallani muihin työtehtäviin. Liikkujuus elämäntapana ja siten identiteettinä puolestaan on ja pysyy. Ammatillisesti suomen kielen asiantuntijuus on vahvistunut äidinkielenopettajuuden myötä, ja vastaavasti johtamisen psykologian asiantuntijuuden koen olevan nousussa nykyisten opintojeni myötä.

Erilaisten pätevyyksien voi nähdä rakentavan identiteettiä, sillä opinnoissa ympäristö ja omien kiinnostuksenkohteiden jakaminen ympärillä olevien samalla tavalla ajattelevien ihmisten kanssa muokkaa vaikkapa tietyn alan opettajista suhteellisen samanlaisia toisiinsa nähden. Ehkä voimme ajatella, että pystymme erottamaan satunnaisesta rivistä yläkoulun opettajia tyypilliset liikunnanopettajat, historianopettajat, matikanopettajat ja äidinkielenopettajat pelkän habituksen, käyttäytymisen tai puhetavan mukaan. Ehkä myös muissa ammateissa toimivat ihmiset alkavat helposti pukeutua ja käyttäytyä toisten kaltaistensa tavoin. Luonnollisesti tämä on stereotypia, mutta kertoo siitä, että identifioidumme helposti viiteryhmiimme. Äidinkielenopettajien viiteryhmään identifioitumisen sijaan olen halunnut erilaisilla sivuaineilla mieluummin erottautua muista kuin kulkea massan mukana. Tämäkin on yhdenlainen osa-identiteetti, joka rakentaa omaa näkemystä omasta itsestä ja omasta suhteesta ympäristöön. Johtamisen psykologian opiskelu on siten jatkumoa tähän joukosta erottautumiseen. Samalla erityisesti koulutuksen parissa on mahdollista “kerätä” pätevyyksiä, lisätä omia tietoja ja taitoja sekä siten mahdollistaa itselle yhä uusia kiinnostavia työtehtäviä. Kokemus omasta olemisesta suhteessa omiin viiteryhmiin ja muihin ihmisiin näyttää siis olennaiselta identiteetin käsitteessä ja rakentumisessa. Elämme kiinnostavalla tavalla ääripäiden ristipaineessa, jossa pyrimme samaan aikaan erottautumaan omista viiteryhmistämme ja elämään omanlaistamme elämää, mutta samalla kaipaamme yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tätä ymmärtääkseni kuvastaa Ropon (2015) kuvaama identiteetin kolmas dimensio: yksilön erityisyys (particularity) ja yhteisyys (universality).

Miten johtamisen psykologian asiantuntijuus sitten vaikuttaa omaan ammatilliseen identiteettiini? Ainakin johtamisen psykologian opinnot ja niiden eteneminen asettamieni tavoitteiden mukaisesti on lisännyt omaa näkemystäni itsestäni aikaansaavana ja asian osaavana asiantuntijana, jonka osaaminen ja asiantuntijuus aiheeseen liittyen lisääntyvät ja kehittyvät jatkuvasti. Opiskelu luonnollisesti ja toivottavasti lisää ja monipuolistaa ymmärrystä opiskellusta aiheesta – joskin samalla Dunning-Kruger-efektin mukaisesti pitää nöyränä oman osaamisen suhteen ja muistuttaa, että aina on paljon on vielä opittavaa. Nyt meneillään olevat johtamisen psykologian opinnot ovat ainakin tarjonneet näkökulmia ja työvälineitä monipuolisiin johtamis- ja vuorovaikutustilanteisiin työelämässä. Johtamisen psykologian opinnot antavat mielestäni muutoinkin näkökulmaa työelämään kuin yksinomaan johtajuuteen. Ennemminkin kuitenkin koen, että teoreettiset näkökulmat johtamiseen antavat kyvyn tarkastella yhteiskuntaa, siinä toimivia organisaatioita ja johtamisrakenteita monenlaisista näkökulmista. Se antaa myös ymmärrystä siitä, miten paljon johtamiskonteksti vaikuttaa johtamisen toteutukseen. Esimerkiksi oletettavasti sotilaallisessa kriisitilanteessa vaikkapa sotilasyksikön johtaminen on täysin erilaista kuin johtaminen kiireettömässä arkipäivän työtehtävässä siviiliorganisaatiossa. On ymmärrettävä, että kulttuuriset ja historialliset tekijät vaikuttavat ihmisten toimintaan ja näin ollen johtamiseen, johtamisjärjestelmiin, vaatimuksiin ja organisointiin. Myös johdettavien yksiköiden mittakaava ja laatu vaikuttavat johtamiseen. Itsensä johtaminen on henkilökohtainen taito, jossa johdettava kurkistaa takaisin peilistä aina peiliin katsottaessa. Vastaavasti poliittinen johtaja ei todennäköisesti koskaan tapaa kaikkia johdettaviaan henkilökohtaisesti, mutta johtaa silti näitä mielipiteillään ja toiminnallaan. Vaikka “hyvästä johtamisesta” voidaan esittää yleisen tason prinsiippejä, vaikuttaa konteksti aina hyvin paljon siihen, millaista johtamista kussakin tilanteessa edellytetään, millä tavoin johtaminen kussakin erityisessä tilanteessa toteutuu ja millaisia tuloksia sen avulla on mahdollista saavuttaa. Johtamisen psykologian opinnot antavat siis ammatillisesti ja identiteettinä kompetenssia tarkastella johtamista ja ihmisten käyttäytymistä laajoista näkökulmista.

Lapin yliopiston hallintotieteen opiskelijoiden ainejärjestö Remburssi ry:n Johtaja pohjoisesta -haalarimerkki.

Mitä sellaista haluat oppia, muuttaa tai kehittää itsessäsi, joka voi auttaa toimimaan johtajana tai muuten ihmisten parissa (entistä paremmin)?

Tämän kurssin oppimistavoitteekseni valikoitui lopulta oman johtamisen psykologian osaamiseni tunnistaminen ja metatason sanallistaminen – lähinnä itsensä johtamisen näkökulmasta. Itsensä johtamisen näkökulman valitsin siitä syystä, että aihe on minua kiinnostava. Lisäksi ainakin hyvä itsetuntemus, oman osaamisen, vahvuuksien ja heikkouksien tunnistaminen sekä sanoittaminen antavat hyvät lähtökohdat johtajuudelle. Tämän lukuvuoden olen ollut täysipäiväinen opiskelija, joten minulla ei varsinaisesti ole ympärilläni sellaista työyhteisöä, jossa voisin harjoitella jotakin tiettyä opiskeltavaa teemaa. Niinpä halusin valita aiheen, josta on minulle itselleni samalla hyötyä oppiessani sanoittamaan omaa osaamistani ja asiantuntijuuttani aiempaa paremmin. Toisaalta tämä myös antaa valmiuksia nähdä, missä oman asiantuntijuuteni osalta teen matkaa. Millainen osaaminen on jo hyvällä tasolla, ja mikä vaatii opettelua ja harjoittelua?

Tässä tartun samalla sosiaalisen konstruktivismin ajatukseen siitä, että todellisuus rakentuu tilanteisesti sosiaalisessa interaktiossa ja erityisesti kielen avulla. Näin ollen merkitykset rakentuvat syvemmällä tasolla eivät yksinomaan tietoisesti ja eksplisiittisesti sanotun kautta, vaan myös tiedostamatta ja implisiittisesti “rivien väliin” vuorovaikutuksessa jäävien kielellisten aktien kautta. Tämä on mielestäni hyvin kiinnostava näkökulma kaikkeen vuorovaikutukseen ja esimerkiksi oman osaamisen sanallistamiseen, arvostukseen ja niin edelleen. Samalla on hyvä taito tarkastella itse sanomaansa pohtien, millaisia mahdollisia konnotaatioita oma puheakti voi denotaatioiden lisäksi sisältää.

Mitä sellaista haluat oppia tällä kurssilla johtamisen psykologiasta, jota voit
opetella kokemuksellisesti?

Tämän kurssin tavoitteenani on siis johtamisen psykologian osaamiseni sanallistaminen. Samalla toivon, että tämä sanallistaminen auttaa minua hahmottamaan tarkemmin omia vahvuuksiani ja kehittämiskohteitani johtamisen psykologian osalta – toisin sanoen antamaan realistisen kuvan oman osaamiseni kehittymisestä.

Miten voit edistää oppimistasi? Millainen oma toimintasi voi auttaa sinua
oppimaan? Voitko tehdä jotain lisää tai toisin kuin ennen? Voisitko suunnitella
oppimiseni etenemään vaiheittain, ja jos, niin millaisia vaiheet voisivat olla?

Teen käytännössä opintoja kaiken aikaa, ja uuden oppiminen on tämän vuoden ajan ollut käytännössä päätyöni. Näen oppimisen joka tapauksessa vaiheittaisena niin, että uusia tietorakenteita liitetään jo olemassa oleviin. Koska oppiminen on pitkän tähtäyksen toimintaa, en koe tässä vaiheessa olevan tarvetta tehdä asioita toisella tavalla kuin mitä tähän mennessä olen tehnyt. Vaikka minulla on tapana toteuttaa oppimistavoitteiden saavuttamista projektiluonteisesti, näen oppimisen sittenkin lopulta jatkuvana prosessina. Sitä mukaa kuin projektit edistyvät, myös prosessi edistyy. Tavoitteeni on siis tämänkin kurssin osalta edetä tämän prosessin mukaisesti ja luottaa siihen, mutta kurssin varsinaisena tavoitteenani on kuvata osaamistani sanallisesti ja tehdä siitä siten näkyvää.

Kuten alussa kuvasin, identiteetti määrittyy Ropon (2015: 26-27) mukaan kolmen dimension kautta: 1) itseymmärrys (self-understanding) tai kiinnostus itseen (self-interest), 2) yksilön erityisyys (particularity) ja yhteisyys (universality) ja 3) yhteisöllinen asema (social location). Nähdäkseni omassa kehitystavoitteessani kuvata ammatillista johtamisen psykologian asiantuntijuuttani yhdistyvät nämä kaikki dimensiot ammatillisen identiteetin näkökulmasta.

Lähteet

GERGEN, KENNETH J. 1985: The social constructionist movement in modern psychological. American psychologist Vol 40, No. 3, s. 266–475.

Ropo, Eero: Identiteetti tutkimuskohteena. Artikkeli teoksessa Ropo, Sormunen & Heinström 2015: Identiteetistä informaatiolukutaitoon: Tavoitteena itsenäinen ja yhteisöllinen oppija, s. 26-47.

ROPO, EERO, EERO SORMUNEN & JANNICA HEINSTRÖM 2015: Identiteetistä informaatiolukutaitoon: Tavoitteena itsenäinen ja yhteisöllinen oppija. Internet-lähde osoitteessa https://library.oapen.org/bitstream/handle/20.500.12657/32889/594960.pdf?sequence=1#page=27. Tampere University Press, Tampere.