Kuntien ja kaupunkien kehitystä tarkastellaan usein vetovoiman ja taloudellisen kestävyyden näkökulmista. Kuten aiemmissa kirjoituksissani olen tuonut esiin, vetovoima ei yksin riitä, jos pitovoima jää heikoksi, ja toisaalta taloudellinen kasvu ei vielä kerro kestävyydestä, jos sen rakenteellinen perusta on heikko.
Näiden näkökulmien taustalla on kuitenkin vielä yksi kysymys, joka jää usein vähemmälle huomiolle: mitä kunta oikeastaan on?
Identiteetti kehityksen perustana
Kunnan identiteettiä ei aina määritellä suoraan, mutta se on läsnä kaikessa toiminnassa. Se näkyy siinä, millaisena paikka näyttäytyy ulospäin, mutta myös siinä, millaisena se koetaan sisältä käsin. Identiteetti ei ole pelkkä brändi tai viestinnällinen valinta, vaan se rakentuu arjen rakenteista, päätöksistä ja kokemuksista.
Ensimmäisessä osassa tarkastelin identiteettiä yksilön näkökulmasta: sitä, miten kokemus “oikeanlaisesta paikasta elää” vaikuttaa pitovoimaan. Tässä yhteydessä identiteetti kytkeytyy kuitenkin myös kollektiiviseen tasoon. Kunta ei ole vain paikka, jossa asutaan, vaan myös kehys, jossa yksilöt tekevät valintojaan.
Strategia ilman identiteettiä
Kuntastrategiat ovat keskeinen osa kuntien johtamista. Niissä määritellään tavoitteita, painopisteitä ja kehityssuuntia. Kysymys on kuitenkin siitä, kuinka vahvasti nämä strategiat kytkeytyvät kunnan todelliseen identiteettiin.
Strategia voi jäädä irralliseksi, jos se ei perustu siihen, mitä kunta jo on. Tällöin syntyy helposti tilanne, jossa kunta pyrkii olemaan jotakin muuta kuin mitä sen rakenteet, sijainti tai historia tukevat. Strategiasta tulee tällöin enemmän toive kuin toteuttamiskelpoinen suunta.
Toisaalta liian kapea käsitys identiteetistä voi rajoittaa kehitystä. Jos kunta määrittelee itsensä vain yhden ominaisuuden kautta, se voi sulkea pois mahdollisuuksia, jotka eivät sovi tähän kuvaan.
Identiteetti signaalina ja valintana
Kuten ensimmäisessä kirjoituksessa käsittelin, identiteetti toimii myös signaalina. Se kertoo ulospäin, millaisesta paikasta on kyse, mutta samalla se vaikuttaa siihen, millaisia toimijoita ja asukkaita kunta puoleensa vetää.
Tässä mielessä identiteetti ei ole vain kuvaus nykytilasta, vaan myös valinta. Se ohjaa kehitystä pitkällä aikavälillä: millaisia investointeja tehdään, millaisia toimijoita houkutellaan ja millaisia mahdollisuuksia syntyy.
Tämä kytkeytyy suoraan kuntatalouteen. Kuten toisessa osassa tarkastelin, taloudelliset resurssit eivät ole rajattomia, ja jokainen valinta sisältää vaihtoehtoiskustannuksen. Identiteetti vaikuttaa siihen, miten nämä valinnat tehdään.
Huomio ilman sisältöä
Kuntien viestinnässä ja markkinoinnissa identiteettiä pyritään usein vahvistamaan näkyvillä keinoilla. Esimerkiksi Puolangan pessimistinen brändi on onnistunut herättämään huomiota ja erottumaan.
Kysymys on kuitenkin siitä, mitä huomio tarkoittaa pitkällä aikavälillä. Huomio ei välttämättä johda muuttoliikkeeseen tai taloudelliseen kasvuun, jos se ei kytkeydy kunnan rakenteisiin, työmarkkinoihin ja arjen todellisuuteen.
Tämä tuo esiin eron brändin ja identiteetin välillä. Brändi voi herättää kiinnostusta, mutta identiteetti määrittää, mitä tapahtuu sen jälkeen.
Kunnan identiteetti ja liikkumavara
Kunnan identiteetti kytkeytyy myös sen liikkumavaraan. Taloudellisesti vahva kunta voi tehdä laajempia valintoja ja kokeilla erilaisia kehityssuuntia. Heikommassa asemassa olevan kunnan vaihtoehdot voivat olla rajatummat.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että identiteetti olisi vain seuraus taloudesta. Se on myös keino suunnata kehitystä. Selkeä käsitys siitä, mihin kunta nojaa, voi auttaa tekemään johdonmukaisia päätöksiä myös rajallisilla resursseilla.
Kuntaliitokset ja monikerroksinen identiteetti
Kuntien identiteetti ei myöskään ole aina yhtenäinen. Erityisesti kuntaliitosten myötä samaan hallinnolliseen kokonaisuuteen on voinut muodostua useita rinnakkaisia identiteettejä, jotka eivät täysin kohtaa toisiaan. Entisten kuntien historialliset kokemukset, paikalliset verkostot ja käsitykset kehityksen suunnasta voivat erota toisistaan merkittävästi.
Tällöin kysymys identiteetistä ei ole pelkästään sen määrittelystä, mitä kunta on, vaan myös siitä, miten erilaiset käsitykset sovitetaan yhteen. Kuntaliitoksen jälkeen kunta ei ala tyhjästä, vaan se rakentuu olemassa olevien merkitysten varaan. Nämä merkitykset voivat olla osin ristiriitaisia.
Tämä tekee identiteetistä myös neuvottelun kohteen. Kunnan kehityssuunta ei muodostu yksinomaan strategisista linjauksista, vaan myös siitä, miten eri alueiden ja yhteisöjen näkemykset tulevat huomioiduiksi. Ilman tätä yhteensovittamista on vaarana, että kunnan identiteetti jää jakautuneeksi, jolloin myös strateginen kehitys hajautuu.
Identiteetti vaatii johtajuutta
Kunnan identiteetti ei kuitenkaan selkiydy itsestään. Se edellyttää johtajuutta, jossa kyetään tunnistamaan ja sanoittamaan ne tekijät, joille kunnan kehitys realistisesti voi rakentua. Tämä ei tarkoita yksittäistä visiota tai viestinnällistä kiteytystä, vaan yhteistä ymmärrystä siitä, mitkä ovat kunnan keskeiset vahvuudet, rajoitteet ja mahdollisuudet.
Tällainen johtajuus on luonteeltaan sekä strategista että osallistavaa. Se edellyttää kykyä tehdä valintoja, mutta myös kykyä käydä keskustelua siitä, mitä kunta on ja mitä se voi olla. Ilman tätä prosessia identiteetti jää helposti hajanaiseksi, jolloin myös kehitys pirstaloituu.
Kunnan identiteetti voidaan nähdä eräänlaisina tukijalkoina, joiden varaan sen toiminta rakentuu. Jos nämä tukijalat ovat epäselvät tai ristiriitaiset, myös strategiset valinnat jäävät helposti epäjohdonmukaisiksi. Vastaavasti selkeä käsitys omasta perustasta mahdollistaa johdonmukaisen kehityksen, jossa yksittäiset päätökset tukevat toisiaan.
Mitä kunta oikeastaan on?
Lopulta kysymys kuntien kehityksestä palautuu yksinkertaiseen mutta vaikeaan kysymykseen: mitä kunta oikeastaan on? Se ei ole pelkästään hallinnollinen yksikkö, eikä pelkästään taloudellinen järjestelmä. Se on yhdistelmä rakenteita ja instituutioita, ihmisiä, valintoja ja merkityksiä.
Kunnan identiteetti ei siis ole yksittäinen määritelmä, vaan jatkuvasti rakentuva kokonaisuus. Juuri siksi sen merkitys on keskeinen: ilman sitä kehitys jää helposti hajanaiseksi. Toisaalta selkeytyessään se voi toimia suuntana, joka tekee valinnoista johdonmukaisia.
Lähteet
Anholt, S. (2010). Places: Identity, image and reputation. Palgrave Macmillan.
Kavaratzis, M., & Hatch, M. J. (2013). The dynamics of place brands: An identity-based approach to place branding theory. Marketing Theory, 13(1), 69–86.
Loikkanen, H. A. (2013). Kaupungit kasvun moottoreina: Kaupunkitalouden perusteet. Gaudeamus.
Porter, M. E. (1996). What is strategy? Harvard Business Review, 74(6), 61–78.
Tämä kirjoitus on kolmas osa blogisarjasta, jossa tarkastelen suomalaisten kuntien ja kaupunkien tilannetta kolmesta näkökulmasta: veto- ja pitovoimasta, kuntatalouden kestävyydestä sekä kuntien strategisesta identiteetistä. Tässä viimeisessä osassa tarkastelu kohdistuu kuntien identiteettiin, strategiseen ajatteluun ja siihen, mihin paikallinen kehitys lopulta nojaa.
Kirjoitus pohjautuu omaan taustaani hallintotieteiden opinnoissa, joissa olen sivuaineena perehtynyt taloustieteeseen, sekä kiinnostukseeni kuntien kehityksestä, työmarkkinoista ja strategisesta johtamisesta.
Jos nämä teemat puhuttelevat, voit tilata uudet kirjoitukset suoraan sähköpostiisi.