Kohti kotimaisen kertomakirjallisuuden verkkotenttiä

Kuten otsikosta on nähtävissä, valmistaudun parhaillani Jyväskylän avoimen yliopiston Kotimaisen kertomakirjallisuuden verkkotenttiä. Olen aikeissa lukea siihen seuraavat teokset ja annetut kohdat. Tämän kurssin ja Lapin yliopiston Johtamisen psykologia II -kurssin jälkeen aion viettää ansaitun pitkän kesäloman.

Päivitys 10.5.2022: Luku-urakka on sujunut vauhdikkaasti, ja olen toistaiseksi lukenut teoksista Rintalan Pojat, Salaman Juhannustanssit, Mukan Maa on syntinen laulu ja Liksomin Yhden yön pysäkin. Onervan Mirdja on parhaillaan luvussa. Teosten lukeminen on toistaiseksi tuntunut mukavalta ja urakka on sujunut yllättävänkin sujuvasti, ja useimpien teosten lukemiseen on mennyt noin muutama päivä.

Pakollinen teos:

  • Mäkikalli, Aino; Steinby, Liisa (toim.): Johdatus kirjallisuusanalyysiin. Helsinki, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) 2013.  (s. 59–153, Kertomakirjallisuus)

Valitut kuusi seuraavista romaaneista:

  • Onerva: Mirdja
  • Lehtonen: Putkinotko
  • Sillanpää: Nuorena nukkunut
  • Kilpi: Alastalon salissa
  • Pekkanen: Tehtaan varjossa
  • Viita: Moreeni
  • Linna: Täällä Pohjantähden alla I
  • Meri: Manillaköysi
  • Rintala: Pojat
  • Vartio: Hänen olivat linnut
  • Salama: Juhannustanssit
  • Mukka: Maa on syntinen laulu
  • Tuuri: Pohjanmaa
  • Kauranen: Sonja O. kävi täällä
  • Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema
  • Carpelan: Alkutuuli
  • Fagerholm: Diiva
  • Salminen: Varasto
  • Statovci: Kissani Jugoslavia

Neljä novellikokoelmaa seuraavista:

  • Haanpää: Heta Rahko korkeassa iässä
  • Hyry: Maantieltä hän lähti
  • Siekkinen: Kuinka rakkaus syntyy
  • Liksom: Yhden yön pysäkki
  • Seppälä: Mitä sähkö on?
  • Schildt: Noitametsä ja muita novelleja
  • Salmenniemi: Uraanilamppu ja muita novelleja

Lisäksi luetaan seuraavista teoksista ne osat, jotka liittyvät luettavaan kaunokirjallisuuteen:

  • Varpio, Yrjö; Lassila, Pertti (toim.): Suomen kirjallisuushistoria 1–3. Suomalaisen kirjallisuuden seura(SKS) 1999.
  • Hallila, Mika; Hosiaisluoma, Yrjö; Karkulehto, Sanna; Kirstinä, Leena; Ojajärvi, Jussi (toim.): Suomen nykykirjallisuus: 1 ja 2. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2013.

Johtamisen psykologia II -kurssin portfolio (osa 2): aloituskysymykset ja identiteetti käsitteenä

Johtamisen psykologian opinnoissa olemme tutustuneet monipuolisiin johtamis- ja neuvottelutilanteisiin. Kuvassa meneillään harjoitus.

Tässä tehtävässä tarkoituksena on muun muasssa miettiä johtamisen psykologian opintojen tuomia vaikutuksia omaan ammatilliseen identiteettiin. Tämä sai minut ensimmäisenä miettimään, miten identiteetti oikeastaan määritellään. Etenen tässä tehtäväkokonaisuudessa alun identiteetin käsitteen kautta kohti varsinaisia kysymyksiä.

Identiteetin määrittelyä lyhyesti

Identiteetti käsitteenä on väljä, ja Ropon (2015: 26-27) mukaan se määrittyy kolmen dimension kautta: 1) itseymmärrys (self-understanding) tai kiinnostus itseen (self-interest), 2) yksilön erityisyys (particularity) ja yhteisyys (universality) ja 3) yhteisöllinen asema (social location). Arkisessa keskustelussa identiteetti liittyy siihen, keitä tunnemme olevamme ja mihin kuulumme nyt ja tulevaisuudessa. Kuulumisen tunne ja vakaus ovat identiteetti-käsitteeseen olennaisesti kuuluvia, mikä on nykyajan haaste; vakaus ja turvallisuus ovat muuttuvassa maailmassa yhä enemmän uhattuina. (Ropo 2015: 26-27.) Näenkin identiteetin jatkuvasti muutoksessa olevana entiteettinä, johon kuuluu pysyviä ja muuttuvia elementtejä.

Côté (2006, kts. Ropo ym. 2015: 30-31) jaottelee identiteettiä koskevat teoreettiset käsitykset sosiologiseen ja psykologiseen lähestymistapaan. Näistä ensimmäisen muodostavat yhteiskunnallisen ja yhteisöllisen kuulumisen ilmiöt, joita ovat neljä keskeistä identiteetin lähdettä: 1) rotu, 2) yhteiskuntaluokka, 3) kansallisuus ja 4) sukupuoli ja sukupuolisuus. Psykologisesta näkökulmasta identiteetti ja minuus ovat yksilön piirteitä tai ominaisuuksia, joiden perusteella yksilön toimintaa, käyttäytymistä ja ajattelutapoja voidaan ennustaa. Psykologisesta näkökulmasta identiteetti voidaan nähdä tunteen persoonallisesta olemisesta, kuulumisesta tai samaistumisesta. Yksilön identiteetin ja sen kehityksen ymmärtäminen edellyttää sekä sosiologisen että psykologisen näkökulman ymmärtämistä. Côtén (2006) mukaan sosiologinen identiteettikäsitys perustuu symbolisen interaktionismin teoriaan, jossa yksilön ja ympäristön vuorovaikutus tapahtuu yksilön tulkitsemien merkitysten ja niitä välittävien symboleiden pohjalta, jotka saavat merkityksensä luonnollisesti yksilöllisesti. (Côté 2006 & Alcoff 2003, kts. Ropo ym. 2015: 30-31.) Tämä sama ajatusmalli toteutuu nähdäkseni sosiaalisessa konstruktionismissa, jossa todellisuus rakentuu tietoisesti ja tiedostamatta erilaisissa kielellisissä representaatioissa (Gergen 1985: 269–272).

Epistemologisesti (tiedon syntyyn liittyvä) ajateltuna identiteetti jakautuu objektivistiseen ja subjektivistiseen näkemykseen, jossa objektivistinen näkökulma näkee identiteetin olemassa olevana samanlaisena ja todennettavissa olevana tietyssä joukossa ihmisiä. Vastaavasti subjektivistisen tulkinnan näkökulmasta identiteetti on yksilöllisesti tai yhteisöllisesti rakennettu – ei niinkään yhtenäisellä tavalla tai menetelmällä kuvattavana ilmiönä. Lisäksi identiteettien tarkastelussa näkökulma voi olla nykytila tai kriittinen konteksti, jolloin (Ropo ym. 2015: 32.)

Yksilöllinen
suuntautuminen
Yksilöllinen
suuntautuminen
Yhteisöllinen
suuntautuminen
Yhteisöllinen
suuntautuminen
EpistemologiaNykytilaKriittinen/
kontekstuaalinen
NykytilaKriittinen/
kontekstuaalinen
ObjektivistinenIdentiteetin
nykytila,
minäpsykologinen
lähestymistapa
”Kriittiset ja
kulttuuriset psykologiat” (esim. Cushman,
Baumeister,
Kurtines)
Rakenteellinen
symbolinen
interaktionismi (esim. Stryker,
Burke)
Myöhäismodernismi
(esim. Beck),
kriittinen sos.psykologia
(esim. Wexler)
SubjektivistinenElämän
tarinalliset ja
narratiiviset
lähestymistavat identiteettiin
Postmodernismi
(esim. Gergenin
postmoderni
psykologinen
lähestymistapa)
Tulkinnallinen
symbolinen
interaktionismi (esim. Goffman,
Weigert)
Postmodernistinen lähestymistapa (esim. Bauman;
Rattansi &
Phoenix)
Identiteettitutkimuksen lähestymistavat (Côté 2006, kts. Ropo ym. 2015: 32).

Ontologisesti (oppi olevasta) identiteettiä tarkasteltaessa kiinnostuksenkohteena on “missä se sijaitsee?” tai “onko se olemassa?”. Yksilölähtöinen nykytilan kuvaus näkee identiteetin sijaitsevan tiedoissa, käsityksissä tai narratiiveissa. Kriittisen objektivistisen näkökulman mukaan identiteetti on yksilöllinen kulttuurisesti määrittyvä ominaisuus, kun taas kriittinen subjektivistinen näkökulma sisältää yksilölähtöisen tulkinnallisuuden.

Identiteetti voidaan myös nähdä kognitiivisena representaationa, joka liittyy meidän jokaisen yksilölliseen autobiografiseen omaan elämänhistoriaa koskevaan muistiin. Sen avulla muodostamme omakuvan, josta ammennamme merkityksiä itsestämme – näin ollen ontologisena sijaintina identiteetti on muistitietoon perustuva malli tai skeema. Yleisesti ottaen identiteettiin kuuluvat käsitykset omasta itsestä syntyvät vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja tulkinnoissa näistä tilanteista saadusta palautteesta. (Ropo 2015: 32-35.) Ropon (2015: 35) mukaan kognitiivinen identiteetti sisältää yksilön ikään kuin ulkopuolisena tekemiä arvioita itsestään: omista käsityksistään, tietämyksestään, osaamisestaan ja toimintakyvystään liittyen hänen omiin rooleihinsa organisaatioissa ja muissa yhteisöissä. Näin kognitiivinen identiteetti ilmentää osaltaan ammatillista identiteettiä.

Kognitiivisesta näkökulmasta identiteettiä voidaan tutkia kvalitatiivisesti ja kvantitatiivisesti. Narratiiveina identiteetti nähdään muuttuvana (Ropo 2015: 37), kuten tässä itsekin olen hahmotellut. Oman ammatillisen identiteetin sanallinen kuvaaminen positiiviseen sävyyn itselle ja muille on luonnollisesti toivottavaa ja tärkeää. Siksikin mielestäni opiskelu jatkuvana harrastuksena on tärkeää. Kun opiskelee ja kehittää itseään, näkemys itsestä ahkerana ja osaavana työntekijänä samalla kehittyy. Tämä vaikuttaa toivottavasti suotuisasti myös oman osaamisen markkinointiin nykyiselle ja tuleville työnantajille. Krausin (2006, kts. Ropo 2015: 37) mukaan narratiivinen identiteettikertomus on aina performatiivinen, eli kertoja itse päättää, mitä tahtoo itsestään kertoa muille. Tämä luonnollisesti vaikuttaa myös omalla verkkosivustollani julkaisemiini teksteihin.

Identiteetti on siis monitahoinen käsite, joka muuntuu ja jolle luomme perustaa koko eliniän ajan. Näen, että erilaisissa elämän nivelvaiheissa identiteetti tai sen osat ovat uhattuina. Tällaisissa vaiheissa identiteetin eri osa-alueet voivat tukea toisiaan. Esimerkiksi oma ammatillinen identiteetti voi kohdata suuria muutospaineita siirryttäessä työelämästä eläkkeelle. Etenkin sellaisessa tilanteessa tämä voi aiheuttaa suuria haasteita, jos ammatillinen identiteetti on ollut hyvin hallitseva yksilön elämässä. Sen sijaan erilaisten ammatillisten pätevyyksien lisäämisen en sinänsä ole kokenut aiheuttavan itselleni lähtökohtaisesti identiteettikriisejä, vaikkakin esimerkiksi vähitellen tapahtunut siirtymä kilpaurheilijasta tai ammattivalmentajasta harrasteliikkujaksi onkin haasteita synnyttänyt.

Kysymykset ja vastaukset

Tavoitteen valitsemiseksi pohditaan aluksi itsenäisesti ja pienryhmässä esimerkiksi seuraavia
kysymyksiä. Keskityn omissa vastauksissani identiteetin määrittelyiden pohjalta erityisesti omaan ammatilliseen identiteettiini ja sen kehittymiseen opintojeni kautta. Pyrin vastauksissani jo alustavasti hahmottelemaan sitä, millaiset omat ammatilliset identiteettikäsitykseni ovat vuosien varrella voimistuneet ja millaiset väistyneet taka-alalle. Esimerkiksi liikunnanohjaajan ammatillinen identiteettini on väistynyt taustalle. Liikkujana näen itseni nykyisin ennemminkin mailapelien aktiiviharrastajana.

Minulla pysyviä sosiologisia yhteiskunnallisen jäsenyyden kategorioita ovat esimerkiksi eurooppalaisuus, suomalaisuus ja pohjalaisuus, joihin kaikkiin kuuluu tiettyjä ominaispiirteitä, ihanteita ja arvoja. Pohjalaisia esimerkiksi pidetään suorina, rehteinä ja yritteliäinä. Nämä ominaisuudet ovat iskostuneet varsin pysyvinä omiin elämänarvoihini, ja uskon niiden huokuvan myös ulospäin toiminnassani. Tällaiset kulttuuriset arvot luovat perustaa sille, miten näemme itsemme suhteessa maailmaan. Yhteisöllisiä ja ammatillisia roolejani ovat esimerkiksi ammatillinen opettaja, äidinkielenopettaja ja opiskelija, joiden voidaan nähdä olevan muutoksessa vaikkapa jatkuvien opintojeni ja työuran kehityksen kautta. Kuten edellisessä postauksessani kerroin, olen työurallani lähtenyt liikkeelle liikunta-alalta ja edennyt suomalaisen filologian opintojen, viestinnän työtehtävien ja moninaisten sivuaineopintojen kautta opettamaan ammatillista äidinkieltä. Nyt puolestani opiskelen hallintotieteen maisteriohjelmassa johtamisen psykologiaa, mikä omalta osaltaan muokkaa omaa näkemystäni itsestäni toimijana työmarkkinoilla.

Tärkeää on myös huomata, että nykypäivänä vain harvoista koulutuksista valmistuu tiettyyn ammattiin: opettajaksi, poliisiksi, pelastajaksi, lentäjäksi ja niin edelleen. Tietoyhteiskunnassa juuri asiantuntijuuden ja oman urakehityksen tuunaaminen korostuvat, mikä myös vaikuttaa ammatilliseen identiteettiin. Omassa elämässäni tarkastelen kuitenkin onnistumista ja onnellisuutta laajemmin kuin vain vaikkapa työuraan liittyvän etenemisen kautta, ja ammatillinen identiteetti on vain yksi niistä tekijöistä, joita itseeni liitän. Omista pienistäkin saavutuksista kannattaa olla tyytyväinen ja onnellinen.

Mitä johtamisen psykologian asiantuntijuus merkitsee itselleni ammatillisesti tai
identiteettinä?

Kirjaan seuraavaan yksittäisiä ammatteihini, töihin ja harrastuksiini liittyviä sanallisia kuvauksia, joiden kautta on mahdollista tarkastella omaa ammatillista identiteettiäni.

  • suomen kielen asiantuntija
  • johtamisen psykologian asiantuntija
  • alanvaihtaja
  • kasvattaja
  • opettaja/kouluttaja
  • valmentaja
  • opiskelija/oppija
  • viestijä/vuorovaikuttaja
  • sillanrakentaja
  • liikkuja
  • liikunnanohjaaja ja urheiluvalmentaja

Nämä ovat monelta osin päällekkäisiä tasoja, jotka eivät sulje toisiaan pois. Esimerkiksi opettaja tai opiskelija eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan paremminkin täydentävät toisiaan. Lähtökohtaisesti opettajuus identiteettinä ei ole minulla kovin vahva, vaan olen kokenut sen työksi siinä kuin minkä muun työn tahansa. Pikemminkin koen olevani suomen kielen asiantuntija, joka sattuu työkseen opettamaan kieltä ja sen konventioita. Sen sijaan kasvattajan identiteetti on minusta oleellisempi. Vähitellen äidinkielenopettajana toimiminen on kuitenkin vahvistanut myös opettajuutta identiteettinäni.

Opiskelu ja uuden oppiminen yleisesti ovat antaneet ja antavat perspektiiviä omaan osaamiseeni ja ammatilliseen identiteettiini. Niillä on myös vaikutuksia siihen, miten ammatillinen identiteettini rakentuu ja uusiutuu ajan myötä. Samalla uuden oppiminen ylläpitää nöyryyttä oman asiantuntijuuden suhteen. Formaali koulutus, esimerkiksi maisterintutkinto, antaa erinomaisia valmiuksia hakea lisää tietoa ja kehittää omaa asiantuntijuutta. Koulutus ja pätevyydet ainakin omalla kohdallani lisäävät uteliaisuutta ja ohjaavat päivittämään omaa osaamista jatkuvasti. Samalla jokin aiemmin tärkeä identiteetin osa-alue on voinut jäädä taka-alalle. Esimerkiksi tennisvalmentajuus tai liikunnanohjaajuus ammatillisina identiteetteinä ovat minulla jääneet taka-alalle sen myötä, kun olen luopunut valmennustehtävistäni ja edennyt urallani muihin työtehtäviin. Liikkujuus elämäntapana ja siten identiteettinä puolestaan on ja pysyy. Ammatillisesti suomen kielen asiantuntijuus on vahvistunut äidinkielenopettajuuden myötä, ja vastaavasti johtamisen psykologian asiantuntijuuden koen olevan nousussa nykyisten opintojeni myötä.

Erilaisten pätevyyksien voi nähdä rakentavan identiteettiä, sillä opinnoissa ympäristö ja omien kiinnostuksenkohteiden jakaminen ympärillä olevien samalla tavalla ajattelevien ihmisten kanssa muokkaa vaikkapa tietyn alan opettajista suhteellisen samanlaisia toisiinsa nähden. Ehkä voimme ajatella, että pystymme erottamaan satunnaisesta rivistä yläkoulun opettajia tyypilliset liikunnanopettajat, historianopettajat, matikanopettajat ja äidinkielenopettajat pelkän habituksen, käyttäytymisen tai puhetavan mukaan. Ehkä myös muissa ammateissa toimivat ihmiset alkavat helposti pukeutua ja käyttäytyä toisten kaltaistensa tavoin. Luonnollisesti tämä on stereotypia, mutta kertoo siitä, että identifioidumme helposti viiteryhmiimme. Äidinkielenopettajien viiteryhmään identifioitumisen sijaan olen halunnut erilaisilla sivuaineilla mieluummin erottautua muista kuin kulkea massan mukana. Tämäkin on yhdenlainen osa-identiteetti, joka rakentaa omaa näkemystä omasta itsestä ja omasta suhteesta ympäristöön. Johtamisen psykologian opiskelu on siten jatkumoa tähän joukosta erottautumiseen. Samalla erityisesti koulutuksen parissa on mahdollista “kerätä” pätevyyksiä, lisätä omia tietoja ja taitoja sekä siten mahdollistaa itselle yhä uusia kiinnostavia työtehtäviä. Kokemus omasta olemisesta suhteessa omiin viiteryhmiin ja muihin ihmisiin näyttää siis olennaiselta identiteetin käsitteessä ja rakentumisessa. Elämme kiinnostavalla tavalla ääripäiden ristipaineessa, jossa pyrimme samaan aikaan erottautumaan omista viiteryhmistämme ja elämään omanlaistamme elämää, mutta samalla kaipaamme yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tätä ymmärtääkseni kuvastaa Ropon (2015) kuvaama identiteetin kolmas dimensio: yksilön erityisyys (particularity) ja yhteisyys (universality).

Miten johtamisen psykologian asiantuntijuus sitten vaikuttaa omaan ammatilliseen identiteettiini? Ainakin johtamisen psykologian opinnot ja niiden eteneminen asettamieni tavoitteiden mukaisesti on lisännyt omaa näkemystäni itsestäni aikaansaavana ja asian osaavana asiantuntijana, jonka osaaminen ja asiantuntijuus aiheeseen liittyen lisääntyvät ja kehittyvät jatkuvasti. Opiskelu luonnollisesti ja toivottavasti lisää ja monipuolistaa ymmärrystä opiskellusta aiheesta – joskin samalla Dunning-Kruger-efektin mukaisesti pitää nöyränä oman osaamisen suhteen ja muistuttaa, että aina on paljon on vielä opittavaa. Nyt meneillään olevat johtamisen psykologian opinnot ovat ainakin tarjonneet näkökulmia ja työvälineitä monipuolisiin johtamis- ja vuorovaikutustilanteisiin työelämässä. Johtamisen psykologian opinnot antavat mielestäni muutoinkin näkökulmaa työelämään kuin yksinomaan johtajuuteen. Ennemminkin kuitenkin koen, että teoreettiset näkökulmat johtamiseen antavat kyvyn tarkastella yhteiskuntaa, siinä toimivia organisaatioita ja johtamisrakenteita monenlaisista näkökulmista. Se antaa myös ymmärrystä siitä, miten paljon johtamiskonteksti vaikuttaa johtamisen toteutukseen. Esimerkiksi oletettavasti sotilaallisessa kriisitilanteessa vaikkapa sotilasyksikön johtaminen on täysin erilaista kuin johtaminen kiireettömässä arkipäivän työtehtävässä siviiliorganisaatiossa. On ymmärrettävä, että kulttuuriset ja historialliset tekijät vaikuttavat ihmisten toimintaan ja näin ollen johtamiseen, johtamisjärjestelmiin, vaatimuksiin ja organisointiin. Myös johdettavien yksiköiden mittakaava ja laatu vaikuttavat johtamiseen. Itsensä johtaminen on henkilökohtainen taito, jossa johdettava kurkistaa takaisin peilistä aina peiliin katsottaessa. Vastaavasti poliittinen johtaja ei todennäköisesti koskaan tapaa kaikkia johdettaviaan henkilökohtaisesti, mutta johtaa silti näitä mielipiteillään ja toiminnallaan. Vaikka “hyvästä johtamisesta” voidaan esittää yleisen tason prinsiippejä, vaikuttaa konteksti aina hyvin paljon siihen, millaista johtamista kussakin tilanteessa edellytetään, millä tavoin johtaminen kussakin erityisessä tilanteessa toteutuu ja millaisia tuloksia sen avulla on mahdollista saavuttaa. Johtamisen psykologian opinnot antavat siis ammatillisesti ja identiteettinä kompetenssia tarkastella johtamista ja ihmisten käyttäytymistä laajoista näkökulmista.

Lapin yliopiston hallintotieteen opiskelijoiden ainejärjestö Remburssi ry:n Johtaja pohjoisesta -haalarimerkki.

Mitä sellaista haluat oppia, muuttaa tai kehittää itsessäsi, joka voi auttaa toimimaan johtajana tai muuten ihmisten parissa (entistä paremmin)?

Tämän kurssin oppimistavoitteekseni valikoitui lopulta oman johtamisen psykologian osaamiseni tunnistaminen ja metatason sanallistaminen – lähinnä itsensä johtamisen näkökulmasta. Itsensä johtamisen näkökulman valitsin siitä syystä, että aihe on minua kiinnostava. Lisäksi ainakin hyvä itsetuntemus, oman osaamisen, vahvuuksien ja heikkouksien tunnistaminen sekä sanoittaminen antavat hyvät lähtökohdat johtajuudelle. Tämän lukuvuoden olen ollut täysipäiväinen opiskelija, joten minulla ei varsinaisesti ole ympärilläni sellaista työyhteisöä, jossa voisin harjoitella jotakin tiettyä opiskeltavaa teemaa. Niinpä halusin valita aiheen, josta on minulle itselleni samalla hyötyä oppiessani sanoittamaan omaa osaamistani ja asiantuntijuuttani aiempaa paremmin. Toisaalta tämä myös antaa valmiuksia nähdä, missä oman asiantuntijuuteni osalta teen matkaa. Millainen osaaminen on jo hyvällä tasolla, ja mikä vaatii opettelua ja harjoittelua?

Tässä tartun samalla sosiaalisen konstruktivismin ajatukseen siitä, että todellisuus rakentuu tilanteisesti sosiaalisessa interaktiossa ja erityisesti kielen avulla. Näin ollen merkitykset rakentuvat syvemmällä tasolla eivät yksinomaan tietoisesti ja eksplisiittisesti sanotun kautta, vaan myös tiedostamatta ja implisiittisesti “rivien väliin” vuorovaikutuksessa jäävien kielellisten aktien kautta. Tämä on mielestäni hyvin kiinnostava näkökulma kaikkeen vuorovaikutukseen ja esimerkiksi oman osaamisen sanallistamiseen, arvostukseen ja niin edelleen. Samalla on hyvä taito tarkastella itse sanomaansa pohtien, millaisia mahdollisia konnotaatioita oma puheakti voi denotaatioiden lisäksi sisältää.

Mitä sellaista haluat oppia tällä kurssilla johtamisen psykologiasta, jota voit
opetella kokemuksellisesti?

Tämän kurssin tavoitteenani on siis johtamisen psykologian osaamiseni sanallistaminen. Samalla toivon, että tämä sanallistaminen auttaa minua hahmottamaan tarkemmin omia vahvuuksiani ja kehittämiskohteitani johtamisen psykologian osalta – toisin sanoen antamaan realistisen kuvan oman osaamiseni kehittymisestä.

Miten voit edistää oppimistasi? Millainen oma toimintasi voi auttaa sinua
oppimaan? Voitko tehdä jotain lisää tai toisin kuin ennen? Voisitko suunnitella
oppimiseni etenemään vaiheittain, ja jos, niin millaisia vaiheet voisivat olla?

Teen käytännössä opintoja kaiken aikaa, ja uuden oppiminen on tämän vuoden ajan ollut käytännössä päätyöni. Näen oppimisen joka tapauksessa vaiheittaisena niin, että uusia tietorakenteita liitetään jo olemassa oleviin. Koska oppiminen on pitkän tähtäyksen toimintaa, en koe tässä vaiheessa olevan tarvetta tehdä asioita toisella tavalla kuin mitä tähän mennessä olen tehnyt. Vaikka minulla on tapana toteuttaa oppimistavoitteiden saavuttamista projektiluonteisesti, näen oppimisen sittenkin lopulta jatkuvana prosessina. Sitä mukaa kuin projektit edistyvät, myös prosessi edistyy. Tavoitteeni on siis tämänkin kurssin osalta edetä tämän prosessin mukaisesti ja luottaa siihen, mutta kurssin varsinaisena tavoitteenani on kuvata osaamistani sanallisesti ja tehdä siitä siten näkyvää.

Kuten alussa kuvasin, identiteetti määrittyy Ropon (2015: 26-27) mukaan kolmen dimension kautta: 1) itseymmärrys (self-understanding) tai kiinnostus itseen (self-interest), 2) yksilön erityisyys (particularity) ja yhteisyys (universality) ja 3) yhteisöllinen asema (social location). Nähdäkseni omassa kehitystavoitteessani kuvata ammatillista johtamisen psykologian asiantuntijuuttani yhdistyvät nämä kaikki dimensiot ammatillisen identiteetin näkökulmasta.

Lähteet

GERGEN, KENNETH J. 1985: The social constructionist movement in modern psychological. American psychologist Vol 40, No. 3, s. 266–475.

Ropo, Eero: Identiteetti tutkimuskohteena. Artikkeli teoksessa Ropo, Sormunen & Heinström 2015: Identiteetistä informaatiolukutaitoon: Tavoitteena itsenäinen ja yhteisöllinen oppija, s. 26-47.

ROPO, EERO, EERO SORMUNEN & JANNICA HEINSTRÖM 2015: Identiteetistä informaatiolukutaitoon: Tavoitteena itsenäinen ja yhteisöllinen oppija. Internet-lähde osoitteessa https://library.oapen.org/bitstream/handle/20.500.12657/32889/594960.pdf?sequence=1#page=27. Tampere University Press, Tampere.

Johtamisen psykologia II -kurssin portfolio (osa 1): oppimistavoite

Olen ollut syksystä 2021 lähtien opintovapaalla, joka jatkuu toukokuun loppuun 2022 saakka. Tämä postaukseni on ensimmäinen osa Johtamisen psykologia II -kurssin oppimisportfolioon, jossa on tarkoituksena asettaa itselleen jonkinlainen oppimistavoite ja edetä sitä kohden tavoitteellisesti kurssin aikana. Ajattelin aluksi, että minun tavoitteellinen oppimispolkuni liittyisi jollakin tavoin itsensä johtamiseen ja omakohtaisiin havaintoihin arjen rytmityksestä. Vähitellen kuitenkin tulin siihen tulokseen, että minullahan on pitkän linjan oppimispolku ja oikeastaan portfoliokin valmiiksi koottuna tälle verkkosivustolleni. Niitä vain täytyy hieman terävöittää ja selkeyttää. Näihin edelleen liittyy itsensä johtaminen edettäessä kohti konkreettisia tavoitteita.

Elämäntapani on jatkuva oppiminen, jossa olen ennen kaikkea keskittynyt formaaliin oppilaitosten tuottamaan koulutukseen. Olen aikoinaan ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen opiskellut liikunnanohjaajan opistoasteen tutkinnon Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Valmistuttuani vuonna 2001 työskentelin liikunta-alalla muutaman vuoden ennen kuin aloitin suomalaisen filologian opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 2004. Humanististen tieteiden kandidaatiksi valmistuin vuonna 2007 ja filosofian maisteriksi lopulta vuonna 2015. Sivuaineita minulle on tähän mennessä kertynyt koko joukko. Perusopinnot olen suorittanut kasvatustieteessä, viestinnässä, tilasto- ja taloustieteessä, erityispedagogiikassa sekä kirjallisuudessa. Perusopintojen lisäksi aineopinnot olen suorittanut johtamisessa ja psykologiassa. Kirjallisuudessa aineopinnot ovat tällä hetkellä menossa Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa. Lisäksi olen suorittanut 60 opintopisteen laajuiset ammatillisen opettajan AmO-pätevyysopinnot Haaga-Helian Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Tällä hetkellä suoritan hallintotieteen maisteriopintoja Lapin yliopistossa johtamisen psykologia pääaineenani. Formaalista koulutuksesta on ainakin se käytännön hyöty, että se antaa vähitellen opettajan työssäni tarvitsemiani uusia muodollisia pätevyyksiä ja mahdollistaa siten oman työelämän “tuunaamisen” yhä monipuolisemmaksi.

Samalla jatkuvaan oppimiseen liittyy muun muassa sen pohdintaa, millä tavoin uusi oppimani asia suhteutuu jo ennestään olemassa oleviin tietorakenteisiin ja taitoihin, ja miten uusi opiskeltu asia edistää uraani, urakehitystäni tai vaikkapa turvallisuudentunnettani työelämässä. Tätä kaikkea olen koonnut verkkosivustolleni ja ennen kaikkea oheiseen verkko-CV:heni. On myönnettävä, että kaikkea osaamistani en ainakaan toistaiseksi ole kyennyt työelämässä hyödyntämään. Tai ehkä sittenkin pitäisi sanoa, etteivät työnantajat ole kyenneet tunnistamaan ja hyödyntämään osaamistani täysimääräisesti. Tämä tietenkin voisi olla yksi kehityskohde tulevaisuudessa työurallani. Samalla on huomattava, ettei työnantajan voi edellyttää tunnistavan ja hyödyntävän osaamistani, ellen osaa sitä itsekään tunnistaa ja sanallistaa.

Samalla on kuitenkin huomattava, että vaikken kykenisi kaikkea oppimaani koskaan hyödyntämään työelämässä, on kaikesta oppimastani ollut hyötyä oppimisessa ja elämässä yleisesti. Tämän kurssin kohdalla keskityn ennen kaikkea oman osaamiseni tunnistamiseen ja oppimisen merkitysten kuvaamiseen.

Kurssin tehtävänanto ja tavoite

Johtamisen psykologia II -kurssi on noin puolen vuoden mittainen, mikä on pitkäkestoisiin oppimistavoitteisiin suhteutettuna hyvin lyhyt ajanjakso. Sen vuoksi halusin laajentaa omaa näkökulmaani oppimis- ja kehitysprosessiin, joka on ollut voimissaan jo käytännöllisesti katsoen yliopisto-opintojeni aloituksesta vuodesta 2004 lähtien. Toki menestys opinnoissa on paljolti kiinni myös siitä, että opiskelija löytää itselleen sopivan opiskelutekniikan. Minun erityisiä vahvuuksiani oppijana ovat esimerkiksi kirjoittaminen, kärsivällisyys sietää keskeneräisiä ja vähitellen valmistuvia opintoprojekteja sekä kyky hahmottaa laajoja ja abstrakteja kokonaisuuksia. Myös opiskelutekniikkani ja akateemiset valmiuteni ovat vuosien saatossa hioutuneet. Olen myös opiskellut aiheita, joissa olen ollut kaikkea muuta kuin mukavuusalueellani, mikä on kasvattanut luottamusta omaan oppimiseeni ja kykyyni hahmottaa uusia laajoja kokonaisuuksia vanhojen pohjalta. Olen esimerkiksi menestyksellisesti kyseenalaistanut omia ennakkoluulojani omasta oppijuudestani.

Kurssin tehtävänanto: Tarkoituksena on kurssin aikana suunnitella itsenäisesti ja pienryhmän kanssa omaan elämäntilanteeseen ja motiiveihin sopiva oppimistavoite, joka on mahdollista toteuttaa opintojakson loppuun mennessä. Tavoitteen valinnassa voi soveltaa valmiita ehdotuksia tai suunnitella omanlainen, mahdollisimman konkreettinen tavoite, kunhan se sopii opintojakson raameihin.

Tavoitteen ja suunnitellun opintopolun tulee sisältää konkreettista tekemistä, jossa ei ole tarkoitus, että asioita vain pohditaan mielessä, luetaan kirjoista tai seurataan muiden tekemistä. Oleellista on, että asioita havainnoidaan ja kokeillaan aktiivisesti ja saadaan näin kokemuksen kautta uutta ymmärrystä ja oivalluksia. Tehtävä voi olla jokin annetuista, tai sitten kokonaan itse keksitty.

Tehtävän tavoite: Oma oppimistavoitteeni on matkan varrella muuttunut, mikä oli tehtävänannossa sallittua. Ajatuksenani on koota yhteen ajatuksiani osaamisestani, eli tavoitteenani on tunnistaa ja sanallistaa metatasolla omaa johtamisen psykologian osaamistani. Tavoitteenani on tarkastella johtamisen psykologiaa erityisesti itsensä johtamisen näkökulmasta, jonka olen kokenut opinnoissa erityisesti itseäni kiinnostavaksi aihealueeksi. Samalla oman osaamisen tunnistaminen auttaa tunnistamaan myös niitä asioita, jotka edellyttävät jatkossa kehittämistä. Tämä tehtävä voisi varsinaisesti linkittyä tehtävään 4.

4. Onnistumisten arvostaminen

  • Tarkkaile onnistumisiasi ja tekijöitä, jotka ovat yhteydessä onnistumisiin.
  • Tehtävässä kannattaa pitää onnistumispäiväkirjaa, johon kirjoitat asiat, joissa olet
    onnistunut. Kannattaa myös pohtia onnistumishaastattelun kysymyksiä1 apuna
    käyttäen tarkemmin onnistumisten luonnetta.
  • Omien onnistumisten tarkastelun lisäksi voi pohtia, miten onnistumiset voisi
    paremmin huomioida työyhteisöissä ja mitä merkityksiä niiden huomioimisella
    voisi olla. (Positiivisesta psykologiasta ks. esim. Uusitalo-Malmivaara toim., 2014)

1Onnistumishaastattelun kysymykset (Furman ym. 2004)

  • Miten selität, että onnistuit?
  • Mistä taidoistasi, kyvyistäsi ja vahvuuksistasi tämä onnistuminen kertoo?
  • Ketkä henkilöt auttoivat tai tukivat sinua, ja mistä voisit heitä kiittää heitä?
  • Miksi tämä onnistuminen oli sinulle tärkeä asia?
  • Jos tämä onnistuminen on enne siitä, että jotakin myönteistä on tapahtumassa, niin mitä se voisi olla?
  • Jos vastaavanlaisia onnistumisia tapahtuu jatkossa enemmänkin, niin mitä siitä voi parhaimmassa tapauksessa seurata?

Tavoitteen valitsemiseksi pohditaan aluksi itsenäisesti ja pienryhmässä esimerkiksi näitä
kysymyksiä:

  • Mitä johtamisen psykologian asiantuntijuus merkitsee itselle ammatillisesti tai
    identiteettinä?
  • Mitä sellaista haluat oppia, muuttaa tai kehittää itsessäsi, joka voi auttaa toimimaan johtajana tai muuten ihmisten parissa (entistä paremmin)?
  • Mitä sellaista haluat oppia tällä kurssilla johtamisen psykologiasta, jota voit
    opetella kokemuksellisesti?
  • Miten voit edistää oppimistasi? Millainen oma toimintasi voi auttaa sinua
    oppimaan? Voitko tehdä jotain lisää tai toisin kuin ennen? Voisitko suunnitella
    oppimiseni etenemään vaiheittain, ja jos, niin millaisia vaiheet voisivat olla?
  • Suunnitelmat palautetaan Moodlessa niille varattuun paikkaan. Tavoite ja suunnitelma
    voivat muuttua oppimispolun aikana. Muuttuneita suunnitelmia ei tarvitse palauttaa,
    mutta muutokset tulee dokumentoida oppimisportfoliossa.

Lähteet

FURMAN, BEN, TAPANI AHOLA & HARRI HIRVIHUHTA 2004: Työpaikan pelisäännöt ja kuinka ne tehdään. Tammi, Helsinki.

UUSITALO-MALMIVAARA, LOTTA (toim.) 2014: Positiivisen psykologian voima. PS-kustannus, Jyväskylä.

matkailua mielikuvituksessa lukemalla

Teen tässä parhaillani kirjallisuuden aineopintoihini liittyen Kirjallisuudentutkimuksen teoriat ja menetelmät -kurssia, johon kuuluu aktiivista verkkokeskustelua. Minun ja muutaman opiskelijakollegani aiheena on ollut kulttuurintutkimus, joka onkin virittänyt hyvin kiinnostavan keskustelun aina tieteen politisoitumisesta ihmisoikeuksiin ja teosten luentaan. Kyseiseen keskusteluun liittyen päätin julkaista aiemmasta Itsensä johtaminen -kurssin kurssityöstä myös kirjallisuudentutkimukseen mielestäni erittäin osuvan osion Gaston Bachelardin kuvallisesta fenomenologiasta. Kyse on lähinnä siitä, millä tavoin me mielikuvituksessamme matkailemme vaikkapa lukiessamme tai muutoin kuvitellessamme asioita. Voimme suorastaan lentää läpi harmaan kiven kuvitelmissamme, vaikka oikeassa elämässä tulisi ainakin otsaan kuhmu.

Äidinkielenopettajana useita vuosia toimittuani olen hyvin huolissani siitä, millä tavoin ennen kaikkea nuoret lukemaan tottumattomat heittäytyvät mukaan kirjojen tapahtumiin – jos nyt sattuvat joskus kirja-nimisen kapistuksen käteensä ottamaan. Vai osaavatko he heittäytyä lainkaan? Ajattelepa lukevasi kirjaa niin, että ainut kokemasi on toinen toistaan seuraavat tekstirivit ja sivut. Voisiko enää kuolettavampaa tekemistä olla? Vaan entäpä jos heittäydyt lukukokemukseesi kuvitellen tapahtumat ja henkilöt sellaisina, jollaisiksi mielikuvituksesi ne luo. Koko homma muuttuu kertaheitolla kiinnostavammaksi. Voit lennähtää arkisesta maailmasta hetkessä vaikka nostalgiselle 1980-luvulle, turvallisesti sota-aikaan tai suorastaan täydelliseen mielikuvitusmaailmaan, jollaista ei muutoin olisi edes olemassa. Toki voit kokea samanlaisia mielikuvia myös katsomalla elokuvaa, mutta aivan samanlaisesta mielikuvittelusta ei tällöin ole kyse.

Itse luen parhaillani Tommi Liimatan Jeppistä, jossa nimenomaan matkaan kuvitelmissani omiin kokemuksiini samanikäisenä ala-asteen ekaluokkalaisena.

Tommi Liimatan Jeppis on minusta kerronnaltaan niin valloittavaa 1980-luvun kuvausta, että lukeminen väistämättä vie ajatukset menneisiin aikoihin ja saa miettimään, mistä kirjoja lukematon jääkään paitsi.

Seuraavassa on katkelma Bachelardin kuvallisesta fenomenologiasta. Tämän siis kirjoitin Itsensä johtamisen kurssin esseeseeni. Tämä muiden koulutöideni tavoin on kulkenut läpi Turnitin-plagiaatintunnistuksen, eikä tekstiä tietenkään muutenkaan sovi kopioida. Sen sijaan siitä voi saada ajatuksia mielikuvittelusta.

(Edit 16.1.2022: Ja nyt kun tarkemmin tekstin julkaistuani katson, niin tulin julkaisseeksi saman osion jo aiemmin edellisessä blogipostauksessani. Mitäpä tuosta. Kertaus on opintojen äiti, sanoi jo äiti aikoinaan.)

Gaston Bachelardin kuvallisesta fenomenologiasta

Bachelardin (kts. Nevala & Pietiläinen 2018: 211) mukaan kuvat, jollaisiin voidaan lukea konkreettisten kuvien lisäksi tai ennen kaikkea runolliset ja muut mielikuvat, avautuvat niin sanotussa olemuksellisessa uneksinnassa (rêverie). Tämä taas poikkeaa yöllisistä unista (rêve) ja haaveilusta (rêvasserie). Poeettinen kuva on suhteessa tiedostamattoman mielen arkkityyppiin, mutta tämä suhde on kausaallisen sijaan pikemminkin kajahtelua, jonka avulla kuvan oleminen määrittyy tietoisuudelle (Bachelard 2003: 32–33). Tässä Bachelardin poeettiseksi fenomenologiaksi tai naiiviuden filosofiaksi kutsumassa ajattelussa kuvan kokija osallistuu luomiseen. Tässä prosessissa hänen tulee olla kerta toisensa jälkeen aidosti läsnä unohtaen omat tietoiset ennakkokäsityksensä. Näin kuva siis edeltää ajattelua, jota se synnyttää. Bachelard (2003: 32–33) kuvaa tätä poeettisen kuvan muodostumista psyyken äkillisenä esiinnousuna, jota ei voi tutkia psykologisena kausaliteettina, jollaisena sitä aiemmin on tarkasteltu. Kokemuksen muodostumisessa olennaisia ovat kuva, tila ja edellä mainittu olemuksellinen uneksinta. Tila tarkoittaa tietoista ja merkityksellistä kokemusta. (Nevala & Pietiläinen 2018: 209–210.)

Poeettinen kuva muuttuu ontologiseksi kajahtelun kautta, eli runoilija puhuu olemisen kynnyksellä. Poeettisen kuvan havaitsemiseksi kuvan kokijan on kyettävä tuntemaan tämä kajahtelu. Tällaista äkillistä poeettistä tekoa, jossa kuva muodostuu, Bachelard kuvaa olemisen leimahduksena kuvittelussa. Tärkeä havainto on, että mielikuvakokemukset voivat olla ihmiselle yhtä tosia kuin aistihavainnoilla saavutetutkin. Huomattavaa on myös se, että Bachelard korosti kuvien tiedostamatonta kokemista ilman ennakko-oletuksia. Tämä eroaa Husserlin fenomenologiasta, joka edellytti tutkijalta tarkastelemaansa ilmiöön liittyviin uskomuksiinsa perehtymistä, niiden tiedostamista ja sulkeistamista. Poeettisessa fenomenologiassa sulkeistamista ei tarvita, koska ajatus syntyy vasta mielikuvan jälkeen. Näin porttina toimivien mielikuvien avulla voidaan tarkastella ilmiöitä, jotka ovat aistihavaintojen ulottumattomissa. (Nevala & Pietiläinen 2018: 211.)

Millä tavoin Bachelard sitten näki kuvan olemuksen ja kokijan roolit? Hänen mukaansa (2003: 36) poeettinen kuva on olemukseltaan muunteleva. Ymmärrän tämän siten, että tarkasteltaessa kuvan kohdetta, vaikkapa yksittäisiä asiayhteydestään irrotettuja runon säkeitä, säkeet saavat yhä uudenlaisia muotoja kokijan mielikuvissa. Näin ollen alkuperäinen kuvaan liitetty kuvittelu synnyttää uusia kuvia vastaanottajan mielessä. Koska vaikkapa runon lukija osallistuu mielikuviensa kautta merkitysten luomistyöhön, on hän vastaanottavan objektin sijaan luova toimija eli subjekti. Toisaalta ajatuksenahan oli, että kuva syntyy tiedostamattomasta, jolloin hän onkin kuvan muodostumisessa objekti. Bachelard puolestaan sanoo, että runon lukijan on käsitettävä runon erityinen todellisuus ottamatta kuvaa objektina. Poeettinen kuva on kaksinainen, jossa subjekti ja objekti vaihtelevat lakkaamatta siten, että kuvan hetkellinen subjektiivisuus yhdistyy rakentumattomaan asiaintilaan, ja tästä yhdistymisestä fenomenologi löytää kokemuksia tutkittaviksi. (Bachelard 2003: 36–37.)

Esimerkkinä mielikuvista toimii vanki, joka pakenee todellisuutta seinään maalaamansa piirroksen kautta. Sama teema toistuu Anton Tšehovin novellissa Vedonlyönti, jossa vedonlyönnin seurauksena vankityrmään lukittu lakimies kuvittelee kirjoja lukemalla kokevansa maailman ihmeet ja näin kykenee välttämään järkensä menettämisen.

Lähteet

BACHELARD, GASTON 2003: Tilan poetiikka. Nemo, Helsinki.

Nevala, Johanna & Ville Pietiläinen 2018: Kuvallinen fenomenologia viitekehyksenä ja menetelmänä kompleksisen asiantuntijatyön tutkimiselle. Teoksessa Toikkanen J. & Ira A. Virtanen 2018 (toim.): Kokemuksen tutkimus VI – Kokemuksen käsite ja käyttö, s. 209–226.

TOIKKANEN JARKKO & IRA A. VIRTANEN 2018 (toim.): Kokemuksen tutkimus VI – Kokemuksen käsite ja käyttö. Lapland University Press, Rovaniemi.

Itsensä johtamisen kurssi ja opintosyksy pakettiin

Syksy on opintojen osalta ollut varsin työntäyteinen, enkä ihan aina ole muistanut tai ehtinytkään kirjoittaa muistiinpanojani tänne blogiini. Nyt kuitenkin joulun välipäivinä päätin muutaman rivin kirjoitella ja tapojeni mukaisesti julkaista myös pienen otteen viimeisimmän kurssini kurssityöstä. Suurin osa näistä teksteistä, kuten alla oleva kirjoitelmani, on ajettu Turnitin-plagiaatintunnistusohjelman lävitse, eli sitä tai sen osia ei kannata ryhtyä kopioimaan osaksi omaa työtään. Ideoita tietenkin voi ja saakin käyttää.

Tästä kurssista sain arvosanan 5/5. Kokonaisuutena käytin esseeni kirjoittamiseen runsaasti aikaa ja ylitin alkuperäisen aikataulutukseni melkein kahdella viikolla. Ongelmia tuotti ensi alkuun erityisesti se, että mursin vasemman ranteeni padel-pelissä marraskuun alussa. Käsi kipsissä en pystynyt kirjoittamaan enkä myöskään nukkumaan normaalisti, joten oli pakko kehitellä korvaava työskentelymuoto. Niinpä sanelin 15-sivuisen esseeni Wordin sanelulla ja korjasin käsin virheet.

Opintosyksyn saldona oli johtamisen psykologian opintojen osalta 39 valmista opintopistettä, valmistuneet kirjallisuuden perusopinnot ja aineopinnoistakin vielä 5-10 opintopisteen verran suorituksia. Johtamisen psykologian opinnoista minulla on tällä hetkellä kasassa 49 opintopistettä, eli näyttää siltä, että koko vuodelle tavoitteeksi asettamani vähimmäismäärä 80 opintopistettä tulee valmistumaan komeasti. Tämän lisäksi olen graduseminaarissa, joten saan myös graduni hyvään vaiheeseen kevääseen mennessä.

Olen liittänyt alla olevien otteiden loppuun kurssityöni koko lähdeluettelon. Kaikkiin lähteisiin en ole siis viitannut oheisissa katkelmissa, koska tämä sisältää vain hyvin lyhyen otteen koko työstäni.

pari otetta itsensä johtamisen kurssityöstäni

Kompleksisuus työelämässä on lisääntynyt, ja yhä suurempi osa päätöksistä sisältää niin kutsuttuja pirullisia ongelmia ala-ongelmineen. Tämän vuoksi johtamiseen – myös itsensä tuntemiseen ja johtamiseen – kohdistuu yhä monimutkaisempia tarpeita. (Nevala & Pietiläinen 2018: 209.) Itsetuntemuksen ja itsensä johtamisen on todettu voivan parhaimmillaan lisätä niin työelämässä jaksamista kuin yleistä onnellisuuden kokemustakin. Itsensä johtamista (self-leadership) eli itseen vaikuttamisen prosessia on tutkittu osana muuta johtamisen alan tutkimusta jo neljän vuosikymmenen ajan. Itseen vaikuttamisen prosessin tarkoituksena on lisätä yksilön omaa itseohjautuvuutta ja motivoitumista. Goldsbyn (2021: 1–2) mukaan itsensä johtamisen tarkoituksena on itsetuntemuksen lisääntymisen avulla parantaa yksilön suoriutumista henkilökohtaisen elämän ja työelämän vaihtelevissa tilanteissa.  Perttula (2012: 140) puolestaan tiivistää itsensä johtamisen päämääräksi aikuisena kehittymisen. Menestyminen voidaan ajatella yksilön omana valintana, joka vaatii jatkuvaa vihkiytymistä haluttuun asiaan päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. (Goldsby 2021: 1–2.) Seuraavassa tarkastelen itsensä johtamista taustalla vaikuttavan maailmankuvan näkökulmasta.

Poeettinen/kuvallinen fenomenologia

Gaston Bachelardin (kts. Nevala & Pietiläinen 2018: 211) mukaan kuvat, jollaisiin voidaan lukea konkreettisten kuvien lisäksi tai ennen kaikkea runolliset ja muut mielikuvat, avautuvat niin sanotussa olemuksellisessa uneksinnassa (rêverie). Tämä taas poikkeaa yöllisistä unista (rêve) ja haaveilusta (rêvasserie). Poeettinen kuva on suhteessa tiedostamattoman mielen arkkityyppiin, mutta tämä suhde on kausaallisen sijaan pikemminkin kajahtelua, jonka avulla kuvan oleminen määrittyy tietoisuudelle (Bachelard 2003: 32–33). Tässä Bachelardin poeettiseksi fenomenologiaksi tai naiiviuden filosofiaksi kutsumassa ajattelussa kuvan kokija osallistuu luomiseen. Tässä prosessissa hänen tulee olla kerta toisensa jälkeen aidosti läsnä unohtaen omat tietoiset ennakkokäsityksensä. Näin kuva siis edeltää ajattelua, jota se synnyttää. Bachelard (2003: 32–33) kuvaa tätä poeettisen kuvan muodostumista psyyken äkillisenä esiinnousuna, jota ei voi tutkia psykologisena kausaliteettina, jollaisena sitä aiemmin on tarkasteltu. Kokemuksen muodostumisessa olennaisia ovat kuva, tila ja edellä mainittu olemuksellinen uneksinta. Tila tarkoittaa tietoista ja merkityksellistä kokemusta. (Nevala & Pietiläinen 2018: 209–210.)

Poeettinen kuva muuttuu ontologiseksi[1] kajahtelun kautta, eli runoilija puhuu olemisen kynnyksellä. Poeettisen kuvan havaitsemiseksi kuvan kokijan on kyettävä tuntemaan tämä kajahtelu. Tällaista äkillistä poeettistä tekoa, jossa kuva muodostuu, Bachelard kuvaa olemisen leimahduksena kuvittelussa. Tärkeä havainto on, että mielikuvakokemukset voivat olla ihmiselle yhtä tosia kuin aistihavainnoilla saavutetutkin. Huomattavaa on myös se, että Bachelard korosti kuvien tiedostamatonta kokemista ilman ennakko-oletuksia. Tämä eroaa Husserlin fenomenologiasta, joka edellytti tutkijalta tarkastelemaansa ilmiöön liittyviin uskomuksiinsa perehtymistä, niiden tiedostamista ja sulkeistamista. Poeettisessa fenomenologiassa sulkeistamista ei tarvita, koska ajatus syntyy vasta mielikuvan jälkeen. Näin porttina toimivien mielikuvien avulla voidaan tarkastella ilmiöitä, jotka ovat aistihavaintojen ulottumattomissa. Näin työn ja johtamisen tarkastelussa on mahdollista lähestyä mielikuvien avulla kompleksisia pirullisia ongelmia paremmin kuin tietoisten ja puhtaasti aistihavaintoihin perustuvien menetelmien avulla. (Nevala & Pietiläinen 2018: 211.)

Millä tavoin Bachelard sitten näki kuvan olemuksen ja kokijan roolit? Hänen mukaansa (2003: 36) poeettinen kuva on olemukseltaan muunteleva. Ymmärrän tämän siten, että tarkasteltaessa kuvan kohdetta, vaikkapa yksittäisiä asiayhteydestään irrotettuja runon säkeitä, säkeet saavat yhä uudenlaisia muotoja kokijan mielikuvissa. Näin ollen alkuperäinen kuvaan liitetty kuvittelu synnyttää uusia kuvia vastaanottajan mielessä. Koska vaikkapa runon lukija osallistuu mielikuviensa kautta merkitysten luomistyöhön, on hän vastaanottavan objektin sijaan luova toimija eli subjekti. Toisaalta ajatuksenahan oli, että kuva syntyy tiedostamattomasta, jolloin hän onkin kuvan muodostumisessa objekti. Bachelard puolestaan sanoo, että runon lukijan on käsitettävä runon erityinen todellisuus ottamatta kuvaa objektina. Poeettinen kuva on kaksinainen, jossa subjekti ja objekti vaihtelevat lakkaamatta siten, että kuvan hetkellinen subjektiivisuus yhdistyy rakentumattomaan asiaintilaan, ja tästä yhdistymisestä fenomenologi löytää kokemuksia tutkittaviksi. (Bachelard 2003: 36–37.)

Esimerkkinä mielikuvista toimii vanki, joka pakenee todellisuutta seinään maalaamansa piirroksen kautta. Sama teema toistuu Anton Tšehovin novellissa Vedonlyönti, jossa vedonlyönnin seurauksena vankityrmään lukittu lakimies kuvittelee kirjoja lukemalla kokevansa maailman ihmeet ja näin kykenee välttämään järkensä menettämisen. Nämä ovat esimerkkejä siitä, että ihmisen mieli on vapaa kokemuksille, vaikka tämä olisi fyysisesti kahlittu. Mielikuvien kautta työskentelyä demonstroimme itsensä johtamisen kurssin lähijaksoilla, joiden aikana toteutimme harjoituksen, jossa valitsimme kuvakorttien joukosta kolme itseemme jollakin tavoin vaikuttavaa kuvaa. Tämän jälkeen kerroimme muulle ryhmälle korttien itsellemme mieleen tuomista ajatuksista. Oli suorastaan hämmästyttävää havaita, että kuvia sen tarkemmin ajattelematta niistä löytyi runsaasti itseen liittyvää kuvastoa ja sen kautta suoranaisia sanallisiksi jäsentyviä tarinoita, joita sitten oli mahdollista tarkastella yhdessä. Nevalan ja Pietiläisen (2018) tutkimuksen tavoin menetelmää on mahdollista hyödyntää muun muassa tutkimuksessa, työnohjauksessa, coachingissa ja nähdäkseni myös osana yleistä johtamista. Minulle jäi tästä työmuodosta käsitys, että se lähensi osallistujia toisiinsa. Nevalan ja Pietiläisen (2018: 201) mukaan Bachelardin poeettisessa fenomenologiassa olennaista on nimenomaan se, että kokemukset näyttäytyvät juuri aikoihin ja paikkoihin liittyvinä mielikuvista kumpuavina tarinoina.


[1] Ontologia on oppi olevasta eli käsitystä siitä, millaisia olijoita on olemassa (Tieteen termipankki 2021c).

Lähteet

BACHELARD, GASTON 2003: Tilan poetiikka. Nemo, Helsinki.

GOLDSBY, MICHAEL G., ELIZABETH A. GOLDSBY, CHRISTOPHER B. NECK & ROB MATHEWS 2021: Self-leadership: A four decade review of the literature and trainings. Administrative Sciences 11(25), 2–21.

HOUGHTON JEFFERY D. & CHRISTOPHER P. NECK 2002: The revised self-leadersip questionaire. Testin a hierarchical factor structure for self-leadersip. Journal of Managerial Psychology, vol. 17, N:o 8/2002, s. 672–691.

MANZ, CHARLES C. 1986: Self-Leadership: Toward an Expanded Theory of Self-Influence Processes in Organizations. Academy of Management Review 1986, vol. 11, No. 3, s. 585–600.

Manz, Charles, Jeffery D. Houghton, Christopher P. Neck, Mel Fugate & Craig Pearce 2016: Whistle while you work: Toward a model of emotional self-leadership. Journal of Leadership & Organizational Studies 1–13.

NECK, CHRISTOPHER P., CHARLES C. MANZ & JEFFERY HOUGHTON (toim.) 2020: Self-leadership: The Definitive Guide to Personal Excellence. 2nd edition. SAGE Publications Inc.

Nevala, Johanna & Ville Pietiläinen 2018: Kuvallinen fenomenologia viitekehyksenä ja menetelmänä kompleksisen asiantuntijatyön tutkimiselle. Teoksessa Toikkanen J. & Ira A. Virtanen 2018 (toim.): Kokemuksen tutkimus VI – Kokemuksen käsite ja käyttö, s. 209–226.

Niinivaara, Janne 2019: Itsensä johtaminen strategiana ja kokemuksena. Teoksessa Pietiläinen, Ville & Antti Syväjärvi (toim.) 2019: Johtamisen psykologia, 2. painos, s. 39–74.

Perttula, Juha 2012: Itsensäjohtaminen. Teoksessa Perttula J. & A. Syväjärvi (toim.) Johtamisen psykologia. Juva: PS-kustannus, 125–156.

PERTTULA JUHA & ANTTI SYVÄJÄRVI (toim.) 2012: Johtamisen psykologia. PS-kustannus, Juva.

PIETILÄINEN, VILLE & ANTTI SYVÄJÄRVI (toim.) 2019: Johtamisen psykologia, 2. painos. PS-Kustannus, Juva.

RAATIKAINEN, PANU 2005: Ihmistieteet – tiedettä vai tulkintaa? Internet-lähde osoitteessa https://philpapers.org/archive/RAAIT.pdf. Luettu 5.11.2021.

STEWART, GREG L., STEPHEN H. COURTRIGHT, CHARLES C. MANZ 2011: Self-Leadership: A Multilevel Review. Journal of Management Vol. 37 No. 1, s. 185–222.

Tieteen termipankki 2021a: Fenomenologia. Internet-lähde osoitteessa https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:fenomenologia. Luettu 15.11.2021.

Tieteen termipankki 2021b: Metodologinen monismi. Internet-lähde osoitteessa https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:metodologinen_monismi. Luettu 6.11.2021.

Tieteen termipankki 2021c: Ontologia. Internet-lähde osoitteessa https://tieteentermipankki.fi/wiki/Nimitys:ontologia. Luettu 22.11.2021.

TOIKKANEN JARKKO & IRA A. VIRTANEN 2018 (toim.): Kokemuksen tutkimus VI – Kokemuksen käsite ja käyttö. Lapland University Press, Rovaniemi.


Syyskuun alun opintopäivitys

Opintovapaani alkoi elokuun alussa, mutta yliopiston kouluvuosi on ollut hiljalleen starttailemassa vasta tällä viikolla. Seinäjoella Seinäjoen Ammattikorkeakoulun aloittavat opiskelijat aloittivat tällä viikolla koulutiensä, mikä tarkoitti omalla kohdallani erityisesti paikallisen opiskelijaruokalan avautumista. Opiskelijalounas on mielestäni menestyksekkään opiskelun ydinasioita. Elokuu meni oikeastaan enimmäkseen parin kurssin töitä tehdessä, alkavan opintovuoden opintoja suunnitellessa, kursseille ilmoittautuessa ja niin edelleen.

Tässä vaiheessa suunnitelmanani on tehdä opintoja noin 5 opintopistettä (ECTS) per 2-3 viikkoa -tahdilla. Saattaisin hyvin päästä tuohon 5 opintopistettä per kaksi viikkoa -tahtiinkin, mutta jossakin vaiheessa kurssit saattavat teettää huomattavasti enemmän töitä, joten on parempi laskea hieman marginaalia suunniteltuun opiskelutahtiin.

Elokuun aikana tein valmiiksi Jyväskylän avoimen yliopiston kirjallisuuden perusopintoihin kuuluvan 3 opintopisteen laajuisen Länsimaisen kirjallisuuden historia -kurssin 15-sivuisen esseekokoelman kirjallisuuden eri aikakausista ja niiden tyypillisistä piirteistä. Kyseessä oli perusopintojen viimeinen kurssi, ja sitten perusopintopaketin pitäisikin olla valmis. Tällä hetkellä odottelen kurssin arviota. Lisäksi tentin 31.8. Lapin yliopiston johtamisen psykologian koulutusohjelmaan kuuluneen Yksilön ja pienryhmän johtajuuden dialogisen ohjauksen 5 opintopisteen laajuisen kirjatenttiosion. Varsinainen 5 opintopisteen laajuinen luentokurssi on edessä tammikuussa 2022. Näiden lisäksi sain vuonna 2014 tekemäni tilastotieteen perusopintopaketin perusteella hyväksiluvun 10 opintopisteen laajuisen kvantitatiivisten menetelmien paketin osalta, eli minulla on tällä hetkellä kasassa 20-25 opintopistettä maisterintutkinnon 120 opintopisteestä. Tälle vuodelle olin ajatellut tehdä kaiken kaikkiaan johtamisen psykologian opintoja 80 opintopistettä, jolloin jäljelle jäisi enää pro gradu, mutta nyt näyttää siltä, että aikaa tulee jäämään pro gradun kirjoittamiseen jo tämän lukuvuoden aikana. Ja mitä pidemmälle työn saan tämän lukuvuoden aikana, sen parempi.

Tällä hetkellä valmistelen Jyväskylään aineopintopakettiin kuuluvan Estetiikan ja taiteenteorian 5 opintopisteen laajuisen kurssin kurssityötä, jonka deadline on 15.9. Samaan aikaan pohdin jo hiljalleen pro gradu -työni aihetta, koska parin viikon kuluttua starttaa graduseminaari. Lisäksi olen aikeissa osallistua laadullisen tutkimuksen kurssille, jolle tarvitsen pienimuotoisen demoluonteisen laadullisen aineiston. Tähän aion paneutua tulevan viikonlopun aikana kirjallisuuden esseiden kirjoittamisen ohella.

Opintojeni etenemistä voi seurata yläpalkin Education Projects -linkkien kautta. Pyrin pitämään nämä sivut kaiken aikaa ajan tasalla.