Kirjallisuuden perusopinnot loppusuoralle

Tämä postaukseni koskee Jyväskylän avoimen yliopiston kurssia “Länsimaisen kirjallisuuden teemat ja kuvasto”, jota olin etukäteen ajatellen kammoksunut. Yritin kurssia nyt muistaakseni kolmatta kertaa, sillä kahdella edelliskerralla kurssi oli jäänyt hyvästä alusta huolimatta lopulta tekemättä. Toki olin pohjia luonnostellut, mutta neljästä esseevastauksesta koostuvan kokonaisuuden piti olla pituudeltaan noin 16 sivua. Lisäksi esseiden aiheet käsittelivät antiikin kreikkalaista ja roomalaista kirjallisuutta, Raamatun tekstejä ja sen sellaisia juttuja, jotka eivät minulle ennakkoon ajatellen olleet kovinkaan tuttuja. Toki Uuden testamentin päähenkilö Jeesus nyt oli jo lapsuudesta ja kouluajoilta tuttu, mutta sanotaanko, että ihan viime aikoina ei ollut tullut niihinkään juuri syvennyttyä. Nyt oli siis pienimuotoinen pakko verestää muistia.

Julkaisen tähän jälleen yhden osion tehtävävastauksestani. Sain kurssista arvosanaksi täyden viitosen, joten olen viime päivinä hieman leijaillut. Kuten aiemmatkin julkaisemani koulutyöt, tämäkin on läpäissyt Turnitin-plagiaatintunnistusohjelman. Näin ollen työtä ei kannata ryhtyä kopsimaan sellaisenaan omaan käyttöön. Opiskelun tueksi kyseinen tehtävävastaus kylläkin kelpaa, ja sitä luonnollisesti sellaisena saa hyödyntää. Asianmukaisten lähdeviittausten ja lähdeluettelomerkintöjen kanssa tekstiä saa luonnollisesti myös hyödyntää Internet-lähteenä.

Tämän kurssin myötä kirjallisuuden perusopintoni siirtyvät loppusuoralle, eli minulta puuttuu enää 3 opintopisteen laajuinen Länsimaisen kirjallisuuden historia -kurssi. Sekin pitää sisällään antiikkia ja sen sellaista, mutta tämän ja muutamien edellisten kurssien pohjalta kykenen samanlaisen 15-sivuisen esseekokoelman taas tuottamaan. Sen jälkeen luulen, että minun osaltani antiikki kirjallisena aikakautena saa jäädä sinne parin tuhannen vuoden päähän taustapeiliin.


1. Jeesus Nasaretilainen ja antiikin kulttuurin sankarit

Tässä tehtävävastauksessani vertailen Jeesuksen hahmoa Uudessa Testamentissa kreikkalaisen ja roomalaisen antiikin kulttuurien keskeisiin myyttisiin sankar’hahmoihin pohtien eroja näiden edustamassa maailmankuvassa ja kulttuurisissa arvoissa. Aivan ensimmäiseksi tutustun siihen, miten ja millaisena Jeesuksen hahmoa käsitellään joko aikalaisten tai myöhemmin eläneiden kirjoittajien teksteissä. Samalla hahmottelen kuvaa yhteiskunnasta, jossa Jeesus ja antiikin taruston sankarihahmot elivät ja vaikuttivat. Tätä kautta pyrin pääsemään kiinni varsinaiseen tehtävän aiheeseen: heidän edustamaansa maailmankuvaan ja kulttuurisiin arvoihin.

1.1 Yleistä ensimmäisten vuosisatojen Jeesus-kuvauksista

Korpuan (2016: 102) mukaan Jeesus Nasaretilaiseen viitataan Uuden Testamentin lisäksi useammassa toisistaan riippumattomassa historiallisessa kirjoituksessa, minkä voidaan katsoa merkitsevän sitä, että tällainen hahmo todella on elänyt ajanlaskun alun jälkeen Palestiinassa. Näissä kirjoituksissa Kristukseen suhtaudutaan hyvin eri tavoin, ja häntä kuvataan mm. palvottuna kulttihahmona, ja viittaukset koskevat lähinnä juutalaisten ”taikauskoa” enemmän kuin Jeesusta henkilönä. Historiallisena henkilönä Jeesusta ei roomalaisissa teksteissä käsitellä. (Korpua 2016: 103-104.) Antiikin maailman ja kristillisen opetuksen lähtökohdat olivat sillä tavoin erilaiset, että kristillinen kirkko pyrki varhaisista ajoista lähtien jakamaan oikeaa oppia ja opettamaan Raamattua ja vanhojen kirjoitusten viisauksia. Vastaavasti antiikin uskonnon pohjana olivat filosofia, perinteet ja rituaaliset käytännöt. (Sarasti-Wilenius 2009: 207.)

Kristityt laajemminkin toimivat ympäristössä, jossa he joutuivat todistamaan ja puolustamaan oppejaan mm. juutalaisten ja pakanoiden esittämää kritiikkiä vastaan. Näitä kristinuskon teologisia puolustuksia kutsutaan apologioiksi. Lisäksi kristittyjen asema yhteiskunnassa vaihteli ajanlaskun alun vuosisatoina niin, että välillä kristittyjä vainottiin ja välillä taas tuettiin taloudellisesti yhteiskunnan ja keisareiden toimesta. (Sarasti-Wilenius 2009: 208; 216-17.) Antiikin filosofiseen katsantoon ei ehkä kuulunut jumalten tai jumaluuden kyseenalaistaminen, sillä on muistettava, että antiikissa uskontoon ja tarustoon kuuluivat keskeisesti filosofian, perinteiden ja rituaalien vaaliminen. Kristityt puolestaan kieltäytyivät pitämästä keisaria jumalallisena (Sarasti-Wilenius 2009: 201). Jeesus oli Sarasti-Wileniuksen (2009: 205) mukaan kristinuskoa yhdistävä tekijä, vaikkeivät kristityt muodostaneetkaan yhtenäistä joukkoa. Jeesuksen roolit ja eri ihmisryhmien suhtautuminen häneen vaihteli merkittävästi: aikalaisjuutalaisille hän oli kansankiihottaja, kuolemansa jälkeen syntyneelle Jeesus-liikkeelle opettaja ja kuolleista noussut messias ja muslimeille profeetta (Korpua 2016: 100). Aivan kuten antiikin mytologioidenkin kohdalla jumalhahmojen merkityksiä pohdittaessa on muistettava, että sankareita voidaan tarkastella jumalina, tarunhohtoisina sankarihahmoina tai jopa osana yhteiskuntaa kansalaisten esikuvina tai vaikkapa hallitsijoina.

Kristinusko on monoteistinen uskonto (Sarasti-Wilenius 2009: 204), jonka jumaluus jakautuu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kolmiyhteyteen. Vastaavasti kreikkalaisilla oli suuri määrä jumalia (Kajava 2009: 184); kreikkalaisen mytologian jumalten määräksi vakiintui 400-luvulta eaa. 12 jumalaa, joilla kaikilla oli runsaasti esiintymismuotoja ja tehtäviä. Jumalat muodostivat yhtenäisen perheen, joista ylin oli Zeus (Kajava 2009: 185). Ihmeteot yhdistävät niin kreikkalais-roomalaista uskontoa kuin kristinuskoakin, jossa Jeesuksen jälkeen ihmetekoja tarujen mukaan tekivät marttyyri-pyhimykset, askeetikot ja piispat (Sarasti-Wilenius 2009: 205).

Tutkijat ovat pitäneet Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeista löytyvän Jeesuksen myyttisen syntymätarinan olevan yhteydessä ympäröineeseen antiikin kulttuuriperintöön, sillä raamatun lisäksi egyptiläisessä ja kreikkalaisessa kronikkakirjallisuudessa hyvin tyypillinen on suurmiesten ihmeellinen neitseellinen syntymä. (Korpua 2016: 107-116.) Toisaalta Korpuan (2016:117-118) mukaan Jeesuksen ihmeellisestä syntymästä on esitetty muunlaisiakin teorioita, joista yhden mukaan Marian neitsyys olisikin käännösvirhe hepreankielisen muodon tarkoittaessa ennemminkin nuorta naista. Uudessa testamentissa Jeesuksen elämää ja ihmeitä käsitellään kaikissa neljässä evankeliumissa, joista Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeja sanotaan katsantokantojen yhteneväisyyden vuoksi synoptisiksi. Synoptikoiden Jeesus puhuu varovaisesti itsestään (messiassalaisuus), kun taas synoptikoiden kirjoituksia myöhemmin ilmestyneessä Johanneksen evankeliumissa Jeesus pitää pitkiä puheita pääosin itsestään Jumalan poikana. Johanneksen evankeliumin teemana on rakkaus, ja Jeesus esiintyy pelastajana tuomarin sijaan. Jeesuksen elämää ja kuolemaa käsittelevistä teksteistä varhaisimpia ovat Paavalin kirjeet, joissa Jeesuksen rooli on Jumalan toiminnan välikappale – ei niinkään jumalhahmo (Korpua 2016: 114). Näin ollen teksteissä on ajallisesti nähtävissä kehityskulku, jossa Jeesuksen asema voimistuu.

Jeesuksen lapsuuden ihmetekoja on kuvattu myös varhaisissa kristillisissä kirjoituksissa (Korpua 2016: 121), ja samoin Jeesuksen kuolemaa käsittelevissä kirjoituksissa painotukset ovat hyvin erilaisia. Ehkä kertomuksilla ja niiden ajallisesti muuttuvilla painotuksilla on nähtävissä pyrkimys vahvistaa Jeesuksen asemaa kristittyjen hyveellisenä esikuvana. Teksteissä on nähtävissä myös oppisuuntausten välistä kilpailua muun muassa kreikkalais-kristillisyyden kilpaillessa perinteisemmän juutalaisen Jeesus-liikkeen kanssa (Korpua 2016: 122). Korpuan (2016: 131-132) mukaan tyypillinen kristillistä kirjallisuutta, antiikin mytologioita, Väli-Amerikan intiaanikulttuureita ja jopa uuden ajan populaarikulttuuria yhdistävä tarina on kuolevan jumalan myytti, joka voidaan nähdä symbolina vuodenaikojen vaihtelulle. Kristillisyyden ohella Jeesuksen myyttiä alettiin käsitellä fiktiivisesti vasta 1800-luvulta lähtien, jolloin häntä ja kristillisten tekstien muita henkilöhahmoja on käsitelty runsaasti eri teoksissa ja eri kirjailijoiden toimesta (Korpua 2016: 142).

1.2 Yleistä antiikin taruston sankareista homeerisista eepoksista lähtien

Kivistön (2013: 41) mukaan Kreikan kirjallisuuden perustajana pidetään Homerosta, joka eli kenties 700-luvun tietämillä eaa. Hänen nimiinsä on laitettu runoelmat Ilias ja Odysseia, joiden kirjoittajista on kuitenkin esitetty useita teorioita. Homeeriset eepokset sisältävät hyvin erilaisia sankarihahmoja ”sotureista seikkailijoihin”. Iliaan päähenkilö on kreikkalainen Akhilleus, joka kostaa troijalaisille ystävänsä Patrokloksen kuoleman. Odysseia puolestaan on kuvaus Ithakan hallitsijan Odysseuksen pitkästä ja vaiherikkaasta paluusta Troijan sodasta. Siinä missä Iliaan päähenkilö Akhilleus luottaa raakaan voimaan, Odysseus selviytyy tiukoista paikoista oveluudella ja juonikkuudella. (Kivistö & Riikonen 2013: 42-49.) Homeeristen eeposten sankarikuvauksissa, erityisesti Odysseuksessa, on nähty viittauksia nykyajan kapitalismiin tai imperialismiin hänen kohdellessaan kohtaamiaan vastaantulijoita alistavasti ja pyrkiessään turvaamaan omat etunsa. Odysseia toimi myös roomalaisen kirjallisuuden alkuna, kun Livius Andronicus käänsi teoksen latinaksi 200-luvulla eaa. Muutoinkin homeerisilla eepoksilla on ollut merkittävä rooli eri kielialueilla tehtyjen käännösten myötä. (Kivistö & Riikonen 2013: 50-56.) Bellinghamin (1990: 48) mukaan homeeristen eeposten sotureiden lisäksi antiikin sankaritarinoissa on lukuisia sankareita, joilla on jonkinlaisia yliluonnollisia kykyjä, ja jotka tyypillisesti taistelevat hirviöitä vastaan ja kokevat matkoillaan mitä ihmeellisempiä rakkaustarinoita.

Kreikkalainen runous oli yhteisöllistä ja kuului osaksi sosiaalisia, poliittisia, uskonnollisia ja arkisiakin tapahtumia. Tragediat olivat poliittisia, ideologisia ja uskonnollisia, kun taas komediat pyrkivät puhtaasti viihdyttämään yleisöään. Komediassa arkirealismi sekoittuu fantastisiin aineksiin (Kivistö 2013: 60-73.), mikä nähdäkseni on hyvin tyypillistä antiikin kirjallisuudelle muutoinkin. Yleisesti antiikin taruston hahmot elävät tarunomaisessa ympäristössä, jossa myös jumalhahmoilla on hyvin inhimillisiä piirteitä. Kivistö & Riikonen (2013: 46) kuvaavatkin, että homeeristen eeposten jumalat eivät suinkaan toimi jonkin moraalisen suunnitelman mukaisesti, vaan toisiaan vastaan kilpaillen ja juonitellen omien mieltymystensä mukaisesti. Iliaassa jumalat muuttavat sodan voimasuhteita mielensä mukaan (Kivistö & Riikonen 2013: 53).

Kreikkalaisten myyttien keskeinen tehtävä oli selittää, rakentaa ja ylläpitää yhteiskuntaa sekä sen ilmiöitä (Kajava 2009: 189). Kreikkalaiset mytologiat voidaan jakaa karkeasti neljänlaisiin tarinoihin: 1) yhteenotot hirviöiden kanssa, 2) traagiset romanssit, 3) metamorfoosit eli muodonmuutokset sekä 4) Jumalten kostot, jotka monin kohdin myös limittyvät toisiinsa (Bellhingham 1990: 90). Tarinoissa on nähtävissä runsaasti yhtäläisyyksiä verrattaessa niitä muihin vanhoihin mytologioihin. Skandinaavisen mytologian Valhallan hallitsijan Odinin ja Olympoksen hallitsijan Zeuksen yhtäläisyys toteutuu useassa kohdassa: kummallakin on salamat aseina, äkäinen ja mustasukkainen vaimo sekä lempeä soturitytär. (Bellingham 1990: 7-8.) Kajavan (2009: 189) mukaan Afrodite on hyvin samankaltainen kuin sumerien Inna, seemiläisten Ishtar tai foinikialaisten Astarte.

1.3 Jeesuksen ja antiikin sankareiden maailmankatsomuksen ja kulttuuristen arvojen erot ja yhtäläisyydet

Millä tavoin Jeesuksen ja antiikin myyttisten sankareiden maailmankuvat ja toiminta sitten yhtyvät ja eroavat toisistaan? Entä tarkoitetaanko sankareilla yksinomaan myyttisiä sankarihahmoja, vai ovatko sellaisia myös antiikin lukuisat jumalat? Tulkitsen, että Jeesus jumalallisena hahmona mutta silti ihmisen kaltaisena vertautuu hyvinkin sekä antiikin jumaliin että sankareihin. Onhan antiikin jumalhahmoilla selvästi myös inhimillisiä piirteitä ja tunteita. Esimerkiksi Troijan sodasta palaava Odysseus suututtaa Sisilian rannikolla kyklooppi Polyfemosin, joka tästä suivaantuneena pyytää isäänsä, merenjumala Poseidonia, tuottamaan Odysseukselle ja tämän miehistölle harmia näiden kotimatkalla. Jeesus puolestaan on hyveellinen ja Jumalan tavoin ymmärtäväinen ja turvallinen ”isähahmo”, joka nuhtelee opetuslapsiaan näiden ymmärtämättömyydestä ja uskon puutteesta vaikkapa tultuaan herätetyksi veneessä myrskyn noustua. Toisaalta vaikken teologiaa ja Raamattua erityisemmin olekaan tutkinut, ymmärtääkseni myös Jeesuksella on inhimillisiä piirteitä, ja hän ilmeisesti tuntee myös pelkoa iltana, jolloin hänet teloitetaan naulitsemalla ristille. Antiikin myyteissä puolestaan sankarit eivät ehkä pelkää, ja kenties kuolemaankin suhtaudutaan hyvin eri tavalla kuin Raamatussa, jossa kuolema kuitenkin nähdään lopullisena ja surtavana asiana – johon poikkeuksen tekee vain Jeesus, jonka kuolleista nouseminen luonnollisesti yllättää kaikki hänet tavanneet. Antiikin kertomusten kuolemat tuntuvat jollain tavoin vertautuvan nykypäivän popularisoituihin murhamysteereihin, joissa kuoleman lopullisuus on ikään kuin sivuseikka. Toki kuolema voi toimia sankarillisena motiivina, kuten Akhilleuksen lähtiessä kostamaan troijalaisille ystävänsä kuoleman.

Luonnollisesti ensimmäinen ero tulee tietenkin siinä, että kristinuskossa on ainoastaan yksi Jumala, joka perustuu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kolmiyhteyteen – siinä missä antiikin jumalia oli useita. Antiikin jumalhahmot ovat hyvin ihmisen kaltaisia inhimillisine piirteineen. Pohdin, voidaanko antiikin jumalia pitää sankareina, vai ovatko tarustojen sankarit aina yliluonnollisia kykyjä omaavia mutta lähtökohdin kuolevaisia ihmisiä? Toki jumalat voidaan nähdä tavallaan sankareina, mutta kuitenkin tarustojen myyttiset sankarit taitavat lähtökohtaisesti olla kuolevaisia, joilla saattoi kuitenkin olla jumalallisia sukujuuria. Jeesus taas oli ihmisen kaltainen ja omien sanojensakin mukaan ”Jumalan poika” – siis selvästi osa kolmiyhteyksistä Jumalaa. Hänen tehtävänsä oli kristinuskon oppien mukaan pelastaa ihmiset synniltä ja kadotukselta lunastamalla omalla kärsimyksellään kaikille häneen uskoville iankaikkinen elämä. Toisin sanoen Jeesus taisteli pahuutta vastaan ymmärtämällä ihmisten syntejä ja kuolemalla ristillä niiden vuoksi siinä missä antiikin sankarihahmot taistelivat kuvitteellisia hirviöitä vastaan monesti raa’an voiman tai nokkeluuden avulla. Jeesus siis oli hyveellinen ja edusti jumaluutta, mutta antiikin sankarihahmot saattoivat olla osin jumalten jälkeläisiä tai vaikkapa Odysseuksen tavoin päätyä välillisesti jumalten vihan kohteeksi.

Antiikin sankarihahmojen ja Jeesuksen välillä on selvä yhteys siinä, että he kaikki ovat selvästi erittäin urhoollisia ja karismaattisia, ja sellaisina kutsuvat ihmisiä seuraamaan itseään ja ajatusmaailmaansa. Toki heidän urhoollisuutensa osoituksen keinot ovat hyvin erilaiset. Bellinghamin (1990: 48) mukaan kreikkalaisessa mytologiassa on erotettavissa varhaisempi vaihe, joka on selvästi myöhempää väkivaltaisempaa ja raaempaa. Sankarit taistelevat ja tappavat vihollisiaan sumeilematta. Toisissa kertomuksissa nokkeluus haastaa raakuudet ja voimankäytön, ja urhoolliset sankarit useimmiten voittavat mahdottomina pitämänsä vastustajat. Raamatussa Jeesus ei sankaruudestaan huolimatta riehu tappoaikeissa eikä kohtaa näkymätöntä paholaista kummoisempia otuksia vastustajinaan. Hän itse kokee marttyyrin kohtalon, joka pikemminkin toimii nykyaikaisen rauhanaatteen esikuvana kehottamalla seuraajiaan kääntämään toisenkin posken, jos toiselle lyödään. Voittajaksi häntä ei siis tee fyysinen voimankäyttö tai nokkeluudella vaikeuksista selviytyminen, vaan maallinen kuolema ja kuolleista nouseminen. Niiden avulla hän osoittaa hyvittävänsä ihmisten tekemät synnit, kunhan ihmiset vain uskovat Jumalaan. Jeesus myös ajaa pahan hengen ihmisistä pois useammassa Raamatun kertomuksessa, mikä näin voisi antaa ymmärtää, että hyvän voima on pahaa voimakkaampi.

Jeesus ei myöskään ymmärtääkseni liikuskele kauniiden neitojen piirittämänä, koe traagisia rakkaustarinoita puhumattakaan että ryöstäisi kaunottaria mukaansa, kuten Paris ryöstää Troijan kauniin Helenan. Toki joissain yhteyksissä olen kuullut esitetyn esimerkiksi ajatuksia siitä, että Jeesuksella ja Magdalan Marialla olisi ollut suhde tai he olisivat olleet jopa naimisissa. Oli miten hyvänsä, siinä missä antiikin sankarihahmot ja jumalat ovat urhoollisia ja moraalisesti löyhiä naistenmiehiä, on Jeesus kiltti ja siveä jumalhahmo, joka elää kuten opettaa.

Lähteet

BELLINGHAM, DAVID 1990: Kreikkalainen mytologia, 6. painos. Gummerus, Helsinki.

KAJAVA, MIKA, SARI KIVISTÖ, H. K. RIIKONEN, ERJA SALMENKIVI, RAIJA SARASTI-WILENIUS 2009: Kulttuuri antiikin maailmassa. Kustannusosakeyhtiö Teos. Helsinki.

Kajava, Mika: Jumalan myytit. Teoksessa Kajava, Kivistö, Riikonen, Salmenkivi & Sarasti-Wilenius 2009: Kulttuuri antiikin maailmassa, s. 184-202.

Kivistö, Sari: Kirjallisuus. Teoksessa Kivistö, Sari & H. K. Riikonen 2013 (toim.): Mitä jokaisen tulee tietää antiikista, s. 40-73.

KIVISTÖ, SARI & HANNU K. RIIKONEN 2013 (toim.): Mitä jokaisen tulee tietää antiikista. Kreikka & Rooma. Avain, Helsinki.

KORPUA, JYRKI 2016: Alussa oli sana. Raamattu ja kirjallisuus. Avain, BTJ Finland Oy, Helsinki.

Sarasti-Wilenius, Raija: Kristinuskon merkitys. Teoksessa Kajava, Kivistö, Riikonen, Salmenkivi & Sarasti-Wilenius 2009: Kulttuuri antiikin maailmassa, s. 203-219.

Kirjallisuuden analyysi -kurssi valmistui

Aloitin elokuussa Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa kirjallisuuden analyysi -kurssin, jota olin etukäteen kammoksunut. Ennakkoon etenkin lyriikka-analyysit pelottivat. Keväisen Kirjallisuudentutkimuksen perusteet -kurssin myötä kuitenkin sain mukavasti kiinni taustateorioista ja siitä, mitä kirjallisuudentutkimuksessa tehtävältä tulkinnalta voidaan edellyttää. Niinpä kurssi tuntui lopulta työllistävyydestään huolimatta melko mukavalta tehdä. Itse asiassa aloin pitää kammoamistani lyriikka-analyyseista. Lopulta sain kurssista täyden viitosen eli kiitettävän arvosanan.

Julkaisen ohessa kirjoittamani lyriikka-analyysin Jouni Inkalan runosta “Ikaros Helsingissä”. Kirjoittamani teksti on ajettu läpi Turnitin-plagiaatintunnistusohjelman, joten sitä ei siis sellaisenaan voi käyttää hyödyksi vastaavilla kursseilla. Lainauksia voi luonnollisesti poimia, kunhan muistaa merkitä lähdeviittaukset oikein. Teksti kokonaisuudessaan, alkuperäisestä Inkalan runosta poimimiani otteita ja lainauksia lukuun ottamatta, on siis minun tuottamaani.

Runoanalyysi – Jouni Inkala: “Ikaros Helsingissä”

Kreikkalaisen taruston mukaan Ikaros lentää isänsä Daidaloksen varoituksia muistamatta liian lähelle aurinkoa, jolloin hänen siivissään ollut vaha sulaa, hän putoaa mereen ja hukkuu. Inkalan Ikaros Helsingissä -runossa päähenkilö on tuntemattomaksi jäävä nainen, joka hyppää kuolemaansa tavaratalon kolmannesta kerroksesta. ”Vasta neljä tuhatta vuotta ystävänsä jälkeen” viittaa ilmeisesti juuri antiikin Kreikan Ikarokseen. Kontrasti muinaisen taruhahmon siipien palamisesta johtuvan hukkumiskuolon ja tavallisen nykyihmisen ”hajuvesiosaston lattiaan” päättyvän elämän välillä tuo esille nykyihmisen elämän tavallisuuden ja kenties merkityksettömyyden. Toisaalta löytyy myös yhtäläisyys sen osalta, ettei kuolema tarustossa hetkauta elämää sen suuremmin kuin naisen äkillinen ja itseaiheutettu kuolema hajuvesiosastollakaan.

Ikaros Helsingissä -runossa ei ole erotettavissa runojalkoja, -mittaa tai jaottelua säkeistöihin. Sen voidaan siis sanoa olevan vapaarytminen (Mäkikalli & Steinby 2012: 188), eli sitä ei voi määritellä runomitan avulla. Miten Inkalan runosta sitten voi päätellä, että kyse on nimenomaan runosta? Toki typografisesti runo asettuu sivulle siten kuten runot yleensä tekevät. Se myös sijaitsee verkossa paikassa, johon on koottu erilaisia runoja. Vaikkapa uutisena teksti olisi asiapitoisempi, eikä siinä tuotaisi tähän tapaan vertailukohdaksi kreikkalaisen taruston Ikarosta. Toisaalta miksei se voisi muotonsa ja kielensä puolesta olla myös lyhyt novelli? Vapaarytmisyydestään huolimatta se asettuu mielestäni kuitenkin hyvin myös modernin runon kategoriaan ilmaisunsa puolesta. Teos on sisällöltään kantaaottava, ja esimerkiksi seuraava vertaus tuo esille, miten kertakäyttöinen ihminen runon puhujan näkemyksen mukaan on: ”Pesuveden väri muistutti kreikkalaista puolikuivaa viiniä. Sellaista jonka maku on viipyvä, notkea ja hieman tamminen. Sen jälkeen ostamisen ja myymisen hälinä unohtivat naisen.” Runon puhuja on ulkopuolinen, eikä hän osallistu runon tapahtumiin (Haapala & Seutu 2012: 236). Hän ikään kuin raportoi tapahtumasta. Tyyneen ja raportoivaan asenteeseen kiteytyy mielestäni hyvin yleinen suhtautuminen ihmisen arvoon, joka mielestäni on runon teema.

Runon teema siis kuvaa sitä, miten kertakäyttöisiä yhteiskunnan palasia me ihmiset nykymaailmassa olemme. Miten vähän mikään säväyttää meitä tai kanssaihmisiämme. Kun ruumis mätkähtää maahan nyrkkeilysäkin tavoin, maailma ruumiin ympärillä pysähtyy pieneksi toviksi. Sitten tulevat poliisit ja ambulanssi. Ruumis viedään pois, lattia pestään. Kuoleman jäljet pestään pois. ”Sen jälkeen ostamisen ja myymisen hälinä unohtivat naisen.” Elämä jatkuu kuin naista ei olisi ollut olemassakaan. Oikeastaan häntä ei tämän ajatusmaailman mukaan ollutkaan olemassa. Hänestä ei ollut enää kaupallista hyötyä. Tämä tematiikka on minulle hyvin läheinen, sillä olen usein miettinyt sitä, että vietämme tässä ympäristössämme lopulta lyhyen tovin. Kuolemamme jälkeen elämä jatkuu ennallaan – ainoastaan ihmiset vaihtuvat samassa tilassa ja ympäristössä. Minua ei enää ole, vaan joku muu on ottanut paikkani. Kukaan ei lopulta tunnu välittävän siitä, millaisia ajatuksia ja tunteita pois lähtevällä tai lähteneellä ihmisellä oli. Mikä, kuka tai ketkä ovat olleet hänelle merkityksellisiä asioita tai henkilöitä hänen eläessään?

Runon motiiviksi sanotaan jotakin toistuvaa elementtiä. Tarkastelemassani runossa on oikeastaan yksi ainoa toistuva kohta: ”mikähän hullu”. Ensimmäisellä kerralla tämä on lausuttuna ääneen, kun joku sen sanoo naisen hypättyä ja mätkähdettyä lattiaan. Myöhemmin se on sulkeissa, mikä voisi kuvastaa sitä, millainen sanoitus silminnäkijöille on jäänyt mieleen tapahtuneesta. Tai voisivatko sulkeet kenties tarkoittaa sitä, millainen yleinen ajatusmaailma itsemurhaan päätyvään ihmiseen liittyy? Kukapa terve ihminen voisi haluta päättää päivänsä itse – puhumattakaan tähän tapaan? Voihan olla, että hänellä on ollut mielenterveysongelmia. Toisaalta voi myös olla, että itsensä merkityksettömäksi tunteminen on saanut hänet päätymään lopulliseen ratkaisuun. Ehkei kyse sittenkään ole ollut mielenterveysongelmista vaan merkityksettömyyden kokemuksesta. Naisella ei ole runossa nimeä. Hän on vain joku, joka runon alussa päätyy ikävään ja lopulliseen ratkaisuun hyppäämällä kuolemaansa tavaratalon kolmannesta kerroksesta mätkähtäen hajuvesiosaston lattiaan. Mikä sai hänet tekemään ratkaisunsa? Sitä ei runossa kerrota, mikä osaltaan kuvastaa ihmisen ja hänen elämänsä tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä. Olennaista on se, miten ympärillä olevat ihmiset suhtautuvat naisen kuolemaan. Joku sanoo: ”mikähän hullu”. Tilanne pysähtyy toviksi, kunnes lattia on pesty, ruumis peitelty ja kuljetettu pois. Kukaan ei tule häntä ruumishuoneelle katsomaan. Hän makaa ylväänä mutta yksinäisenä – ja hänen kasvoillaan näkyvä haaveiden ja toiveiden täyttyminen katoaa hiljalleen. Yksinkertaisesti hänellä ei ole ketään, joka välittäisi tai olisi kiinnostunut. Sen hän mitä luultavimmin tiesi itsekin eläessään.

Runo sisältää mielestäni kokonaisuutena paljonkin symboliikkaa ja kielikuvia, mistä yksittäisenä esimerkkinä jo runon nimessä esiintyvä siipensä polttava Ikaros. Yhtä lailla Inkala kuvailee tapahtumia kielikuvien kautta, mistä esimerkkinä: ”Kun hänen ruumiinsa mätkähti hajuvesiosaston lattiaan kuin nyrkkeilysäkki, pysähtyivät myyjät hetkeksi, kuin uutistoimisto, sodan ensimmäisen ilmataistelukuvan nähdessään.” Ruumis kuin nyrkkeilysäkki, painava mutta eloton. Myyjien pysähtyminen kuin uutistoimisto, jolle sota konkretisoituu ensimmäisissä kuvissa. Ehkä myyjiä voi myös pitää eräänlaisena uutistoimistona. Kenties joku heistä ikuistaa tapahtuman alkusäikähdyksestä päästyään ”jännittävänä” ja päivään vaihtelua tuovana pikku episodina sosiaaliseen mediaan. Myös verisen pesuveden väriä puhuja vertaa kreikkalaiseen puolikuivaan viiniin. Olisiko runon symboliikka kuitenkin kokonaisuutena tarkastellen jollain tavoin yksittäistä sanastoa tai lainauksia syvempää? Siinä kuvataan maailmaa sellaisena kuin me sen nykypäivänä näemme ja koemme. Päivät ovat toisiinsa nähden samankaltaisia, ihmiset puurtavat työssään ja elävät pinnallista elämää. Äkillinen itse aiheutettu kuolema, kuin huutomerkkimäinen hätähuuto, jää kuriositeetiksi arkisessa taivalluksessa. Mikään ei tunnu miltään. Asia kuitataan ”mikähän hullu” -toteamuksella.

Lähteet

Haapala, Vesa & Katja Seutu 2012: Runon puhuja ja puhetilanne. Teoksessa Mäkikalli & Steinby: Johdatus kirjalisuusanalyysiin, sivut 220–234. Tietolipas 238. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

MÄKIKALLI, AINO & LIISA STEINBY 2012 (toim.): Johdatus kirjallisuusanalyysiin. Tietolipas 238. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Inkalan alkuperäinen runo löytyy täältä.

Paluu kirjallisuuden opintojen pariin

Kirjallisuuden opintoni ovat koko lukuvuoden 2019-20 olleet keskeneräisinä tekemättä. En ole kaiken työkiireen keskellä saanut niistä otetta. Oikein on harmittanut! Puheviestinnät sentään sain syksyllä tehtyä valmiiksi, joten ihan kaikki suunnitelmat eivät ole sentään menneet puihin.

Kirjallisuuden perusopintojen opinto-oikeuteni Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa piti päättyä viime viikonloppuun, jolloin oli viimeinen verkkoluento Kirjallisuustieteen perusteet -kurssilla. Olin jo aiemmin päättänyt, että koska en ennätä saada perusopintoja tuohon päivämäärään mennessä kokonaan tehtyä, yritän ainakin yhden kurssin saada suoritetuksi. Niinpä osallistuin mainitulle Kirjallisuustieteen perusteet -kurssille. Viimeisellä luentokerralla sitten kysyin, että koska opinto-oikeuteni päättyy huomenna, niin onko mahdollista palauttaa kurssityö sähköpostitse myöhemmin. Luennoitsija kuitenkin kertoi, että koronaepidemian vuoksi kaikkia keväällä päättyviä opinto-oikeuksia on jatkettu vuoden 2020 loppuun saakka. Niinpä sain nyt arvokasta lisäaikaa väsätä perusopinnot valmiiksi. Tätä tilaisuutta en aio jättää käyttämättä.

Moisesta iloisesta yllätyksestä innostuneena olenkin sitten opiskellut viimeksi kuluneet pari viikkoa ahkerasti erilaisia kirjallisuuden teorioita. Kirjallisuustieteen perusteet -kurssin kurssityöni palautin muutama päivä sitten. Siinä tarkastelin Franz Kafkan Maalaislääkäri-novellin syvämerkityksiä psykoanalyyttisen teorian ja vastaanoton teorioiden näkökulmasta.

Kirjallisuuden peruskurssin tehtäväpalautuksen jälkeen olen jo innokkaana aloittanut opiskelun Helsingin yliopiston avoimen yliopiston aineopintoihin kuuluvalla Kauhun ja pelon heijastuksia -kurssilla. Näin ollen saan jo aineopintojakin käyntiin. Tämäkin kurssi oli koronan vuoksi avattu ilmaiseksi jokaisen suoritettavaksi.

Nyt ainakin tiedän, mitä tulen tekemään koko opettajan kesälomani ajan. Kirjasto tulee varmasti tutuksi.


Äidinkielen ja kirjallisuuden pätevyysvaatimuksista

Suomessa perusasteen ja lukion äidinkielen ja kirjallisuuden pätevältä opettajalta vaaditaan vähintään toisessa aineessa (äidinkieli tai kirjallisuus) syventävät opinnot ja toisessa opetettavassa aineessa perus- ja aineopinnot. Lisäksi tarvitaan pedagogiset opinnot vähintään 60 opintopistettä. Ainakin aikaisemmin on lisäksi vaadittu puheviestintää 10 opintopistettä. Minulla on suoritettuna suomen kielestä ylempi korkeakoulututkinto, puheviestintä ja pedagogiset opinnot. Nyt suoritan kirjallisuutta perus- ja aineopintojen verran.

Kun saan kirjallisuuden opinnot valmiiksi, minulla on pätevyys halutessani hakea äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan virkoja. Pidän vaihtoehdoista lukiota itseäni kiinnostavimpana nykyisen ammatillisen koulutuksen ohella. Lukiossa minulla olisi äidinkielen ja kirjallisuuden opettamisen ohella pätevyys opettaa psykologiaa toisena opetettavana aineena, sillä olen suorittanut Helsingin yliopistossa psykologiaa perus- ja aineopintojen verran.

Lähde: Äidinkielen opettajain liitto ry.

Opiskeluinnostus palailee pätkittäin…

Tein syksyllä 2019 toistaiseksi viimeiset opintosuoritukseni, kun sain vihdoin viimein taloustieteen perusopinnot valmiiksi ja suoritin myös 10 opintopisteen laajuiset puheviestinnän opinnot valmiiksi. Tämän jälkeen olenkin keskittynyt ennen kaikkea opetustyöhöni ja tennikseen. Nyt etätyöskentelyyn siirtymisen, tennistoiminnan peruuntumisen ja urheiluhallien sulkeutumisen myötä minulla olisi erinomaiset mahdollisuudet tehdä opintoja opetuksen ohella, vaikkakin pyrin ylläpitämään fyysistä kuntoani jatkuvasti liikkuen.

Opiskeluiden osalta ongelmaksi kuitenkin muodostuu opiskelumateriaalien, ennen kaikkea kirjojen, löytäminen. Kirjastot kun ovat kiinni. Toki voisin hankkia kirjoja omakseni, mutta se luonnollisesti lisää merkittävästi opiskelun kustannuksia. Minulla on toukokuuhun asti mahdollisuus suorittaa verkon kautta kirjallisuuden perusopintoja Jyväskylän yliopistossa, ja tätä tavoitetta kohti voisin hyvinkin koettaa jonkin kurssin saada tehdyksi. Koko perusopintojen suorittamisen osalta kevääseen mennessä olen kylläkin nostanut kädet pystyyn.

Yksi vaihtoehto voisi olla myös aivan virallisesti opiskelupaikan hakeminen. Korkeakoulujen toinen yhteishaku on käynnissä 1.4.2020 saakka. Tätäkin vaihtoehtoa täytyy tarkasti miettiä. En osaa sanoa, miten yliopistot aikovat järjestää pääsykokeet, mikäli kokoontumista rajoitetaan edelleen koronan vuoksi vielä kesäkuukausinakin. Yhtä kaikki, opiskeluoikeuden hakeminen on kiinnostava vaihtoehto tänäkin keväänä. Täytyy siis tutustua ja suunnitella.

Syksyn opiskelut startanneet vilkkaasti

Elämä on yhtä uuden oppimista. Näin ainakin siinä tapauksessa, että harrastuksena on jatkuva oppiminen ja opiskelu.

Kesä sujui jossain määrin opiskellen, mutta ennen kaikkea uuteen elämänvaiheeseen valmistautuen. Muutin heinäkuun lopussa maalle saatuani äidinkielen opettajan viran Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedusta. Töiden ohella jatkan edelleen opiskelua harrastuksenani, ja parin vuoden tähtäimellä tavoitteenani on laajentaa opettajapätevyyteni niin, että minun on mahdollista työskennellä perus- ja lukio-opetuksessa äidinkielen ja kirjallisuuden sekä lisäksi lukiossa psykologian opettajana. Tähän tarvitsen nykyisen psykologian perus- ja aineopinnoilla terästetyn suomen kielen maisterintutkintoni ohella puheviestintää 10 opintopistettä sekä perus- ja aineopinnot kirjallisuustieteestä. Lisäksi kesän tavoitteenani oli saada kesken olleet taloustieteen perusopintoni valmiiksi, ja tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että ne viimeinkin ovat kasassa.

Joka tapauksessa olen erittäin tyytyväinen siihen, miten opintoni ovat edistyneet. Seuraavassa kuvaan muutamalla sanalla opintojeni tämänhetkistä tilannetta.

Puheviestintä

Alkukesällä sain suoritettua puheviestinnän 10 opintopisteen kokonaisuudesta ensimmäisen 5 opintopisteen kurssin. Tällä hetkellä suoritan Puheviestintä II -kurssia. Tällä viikolla vierailin Helsingissä tiistaina ja torstaina, ja sain sovittua kurssin opettajan kanssa hieman tavallisesta suoritustavasta poikkeavan ja itselleni sopivan suoritustavan. Syyskuun alkupuolella sitten puheviestinnän pitäisi olla voitettu kanta.

Kirjallisuus

Kirjallisuuden perusopintoja ryhdyn suorittamaan Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa tässä syksyn mittaan. Tällä viikolla sain yhden perusopintojen kurssin hyväksiluettua aiempien opintojeni perusteella, joten tällä hetkellä minulta puuttuu perusopintojen kokonaisuudesta 20 opintopistettä.

Taloustiede

Eilen lauantaina 10.8.2019 palautin taloustieteen perusopintojen viimeisen kurssini oppimispäiväkirjan arvioitavaksi, joten oletettavasti perusopinnot tulevat nyt viimeinkin valmiiksi. Pitkään siinä onkin mennyt, sillä ensimmäiset taloustieteen kurssini suoritin Helsingin yliopistossa syksyllä 2013. Näin ollen taloustieteen projektini tulee valmiiksi, mikäli oppimispäiväkirjani on hyväksytysti tehty.

Helsingin yliopisto, opiskelu, Ville Kilpiä
Helsingin yliopiston päärakennus. Kuva © Ville Kilpiä

 

Puheviestinnän ensimmäinen osio suoritettu

Sain juuri hyväksytyn suoritusmerkinnän touko-kesäkuun puheviestintä I -kurssilta. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan pätevyyteen tarvitaan 10 opintopisteen laajuinen puheviestinnän kokonaisuus, josta tämä 5 opintopisteen suoritus oli siis ensimmäinen osa. Tarvitsen siis vielä toisen osan hyväksytysti suoritettuna, mutta ainakin Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa elokuun kurssi oli jo täynnä, kun eilen yritin kurssille ilmoittautua. Onkin siis pohdittava, haluanko jäädä odottelemaan mahdollisesti kurssille avautuvaa paikkaa, vai ilmoittautuisinko vastaavalle kurssille johonkin toiseen yliopistoon.

Joka tapauksessa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan pätevyyteen tähtäävä projektini on ihan hyvässä vauhdissa. Seuraavaksi teen taloustieteen perusopinnoistani puuttuvan kurssin, minkä jälkeen alan suorittaa Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa kirjallisuuden perusopintoja.