Opintosyksy on edennyt pian jo talveksi. Samalla täytyy myöntää, että työ-, opinto- ja treenisyksy on ollut hurjan kiireinen. Olen vastikään saanut valmiiksi töissä syksyn 1. jakson arviointiurakan, jota hidasti pieni sairastelu syysloman tienoilla. Tämän lisäksi olen tehnyt viime kuukaudet Kirjallisuuden aineopintoihin kuuluvaa 5 opintopisteen laajuista Kirjallisuuden pedagogiikka -kurssia sekä Koulutusjohtamisen ja opetushallinnon sivuaineopintoihin kuuluvia Johdatus koulutusjohtamiseen ja opintohallintoon (5 op) sekä Opetustoimen hallinto, talous ja strategiat (5 op) -kursseja. Jälkimmäisiin on kuulunut etätapaamisia, lakitehtäviä sekä kurssien yhteinen ryhmätyö. Tämän toteutin kahden opiskelijakollegani kanssa. Aiheenamme oli koulutusorganisaatioiden ja erään koulutuksen ulkopuolisen julkissektorin organisaation strategioiden tarkastelu. Nämä kurssit ovat juuri valmistuneet, ja odotan tällä hetkellä niiden kokonaisarvioiden valmistumista.
Suunnitelmani mukaisesti olen syksyn aikana suorittanut kaksi kirjallisuuden aineopintoihin kuuluvaa kurssia. Samalla jätän kevääksi 2023 viimeiset kaksi vielä puuttuvaa opintojaksoa. Niiden suorittamisen jälkeen minulla on sitten kirjallisuudesta perus- ja aineopinnot suoritettuina, mikä tarkoittaa, että äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajan pätevyyteni lukiota ja perusastetta varten valmistuu näillä näkymin kevääksi 2023 (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 14.12.1998/986 5 §). Samalla minulle avautuu mahdollisuus opettaa pätevänä myös psykologiaa toisena aineena lukiossa. Kirjallisuuden opintojeni osalta olen siis jo hyvää vauhtia loppusuoralla. Kirjallisuuden pedagogiikka -kurssin sisällä olen tutustunut kirjallisuuden opetuksen osalta kattavasti ennen kaikkea Lukion opetussuunnitelmaan 2019.
Myös Koulutusjohtamisen ja opetushallinnon sivuaine Lapin yliopistossa on lähtenyt hyvin liikkeelle. Kurssien tehtävät ovat olleet kiinnostavia ja opettavaisia. Tämänkin opintokokonaisuuden on tarkoitus valmistua meneillään olevan lukuvuoden aikana, minkä jälkeen minulla on pätevyys myös toimia moninaisissa koulutusjohtamisen tehtävissä – mukaan lukien rehtorina (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 14.12.1998/986 2 §). Täytyy jopa todeta, että koulutusjohtamisen sivuaineopinnot ovat osoittautuneet paljon ennakko-odotuksiani kiinnostavammiksi, ja olen jopa sivusilmällä hiljalleen vilkuillut mahdollisuuksia jatkaa koulutusjohtamisen opintoja tämän lukuvuoden jälkeen Jyväskylän yliopiston Koulutusjohtamisen instituutissa. Uskon ja tiedänkin, että näillä opinnoilla on mahdollisuus työllistyä tulevaisuudessa hyvin monentyyppisiin tehtäviin koulutuksen saralla.
Olen tämän syksyn ahkeroinnin jälkeen edelleen sitä mieltä, että opiskelu ja koulutus ovat erinomainen harrastus. Niissä kun yhdistyvät huvi ja hyöty. Ennen kaikkea yhä uusien mahdollisuuksien luominen työmarkkinoilla on se varsinainen syy, joka minua motivoi jatkamaan. Tosin työn ja opiskelun yhdistäminen vaatii paikoitellen aika suuriakin ponnistuksia, satsauksia ja kurinalaisuutta. Nukkumaan on mentävä ajoissa, ja kalenteriin täytyy merkitä säännöllisesti kaikki työt, tapaamiset, luennot, treenit ja niin edelleen. Syysloman sairastelu myös osoitti, että tällaisen paketin kanssa on pyrittävä kaikin keinoin pysymään terveenä, jotta kurinalainen työskentely on päivästä toiseen mahdollista.
Haluan samalla kiittää työnantajaani Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedua suopeasta suhtautumisesta, ymmärryksestä ja kannustuksesta työn ja opiskelun yhdistämisessä. Ilman työnantajan tukea ja kannustavaa suhtautumista jatkuva oppiminen ei välttämättä olisi mahdollista, vaikkakin nykyiset opintoni teen ensisijaisesti omalla vapaa-ajallani.
Tämän tekstin olen palauttanut tarkistukseen 5.6.2020 Helsingin yliopiston Kauhun ja pelon heijastuksia -kurssille, jolla käsiteltiin erilaisia kauhun ja pelon lähteitä modernissa maailmassa. Teksti sattui silmiini ohimennen etsiessäni vähän muita tekstejä, ja halusin jakaa sen. Tekstin oheiskuvat olen ottanut Pariisin alla kulkevista katakombeista vuonna 2018 ja matkalta Sarajevosta vuonna 2016. Kuvien kopiointi ja uudelleenkäyttö on kiellettyä.
Kuoleman kohteet kiinnostuksena
Siinä missä kauhun synnyttäjät voivat populaarikulttuurissa olla kuvitteellisia henkimaailman olentoja, on toisaalta osa kauhun ja pelon kokemuksista lähtöisin ihmisestä itsestään ja tosista tai todentuntuisista tapahtumista. Tieteen monet saavutukset ovat useissa tapauksissa perintöä nykymaailmassa epäeettisistä tutkimustavoista, joissa ihmisille on saatettu tehdä karmivia kokeita. Klassisissa kauhutarinoissa tiedemiehet voivatkin olla suorastaan hulluja (Hänninen & Latvanen 1996: 226), ja tosielämässä Auschwitzin keskitysleirin kuolemanenkeliksi kutsuttu lääkäri Josef Mengele leikkeli potilaitaan ilman nukutusta tai työnsi myrkkypistoksia uhriensa silmiin brutaaleita ihmiskokeita tehdessään. Eräänlainen stereotyyppinen reaalimaailman hullu tiedemies tai keksijä on myös tanskalainen Peter Madsen, joka surmasi ja paloitteli ruotsalaisen toimittajan Kim Wallin sukellusveneessään elokuussa 2017. Karmivista tositapahtumista esimerkkejä ovat myös terrori-iskut, koulusurmat tai Norjassa Utöyan saarella 2011 tapahtunut joukkoampuminen. Nämä kaikki voivat herättää ikäkausikokemuksia: Mitä teit, kun Myyrmannissa räjähti pommi vuonna 2002? Tai mitä teit New Yorkin 9/11-iskujen aikaan vuonna 2001? Rikalan (2020) mukaan ylipäätään kuolema kokemuksena on nykypäivänä vähemmän arkipäiväinen tapahtuma kuin edeltäneinä vuosisatoina, jolloin ihmisten elinikä on ollut lyhyempi ja kuolema erilaisissa yhteisöissä tiiviimmin läsnä.
Omasta mielestäni taruhahmoja huomattavasti pelottavampi ja siksi kiehtovampi ilmiö onkin juuri ihmisen oma julmuus toisia ihmisiä kohtaan. Olen vieraillut lukuisissa matkakohteissa, joiden menneisyyteen kuuluu järkyttäviä tai ahdistavia tapahtumia. Hänninen ja Latvanen (1996: 336) toteavatkin, että ihminen pelkää toista ihmistä enemmän kuin mitään muuta. Synkät kohteet sisältävät nähdäkseni sodan ja kuoleman lisäksi yhteiskuntaa hallitsevan valvontakoneiston, jollainen oli esimerkiksi DDR:n salainen poliisi Stasi. Se vastasi Benthamin (Mononen 2019: 97) hahmottelemaa ahdistavaa, kaiken kuulevaa ja näkevää panoptikonia. Synkkä turismi1 ja sen tarjoamat kohteet houkuttelevat olemalla eräänlaisia muistomerkkejä, joiden seinät kuiskivat tarinaansa menneisyyden inhimillisistä uhreista. Tällaisia muistomerkkejä ovat esimerkiksi Anne Frank Huis Amsterdamissa, Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseo Puolassa, Omaha Beach Ranskan Normandiassa tai Sarajevon kaupunki verisestä sisällissodasta kertovine museoineen ja tapahtumapaikkoineen. Farmakin (2013: 281) mukaan synkkää turismia tiedetään olleen aina 1000-luvulta lähtien. Sodan kauhut, kuolema ja katastrofit ovat siis kiehtoneet ihmisiä jo pitkään.
Synkkien kohteiden kiehtovuuden motiiveista on esitetty lukuisia ajatuksia, joita Seatonin ja Lennonin (Farmaki 2013: 283) mukaan ovat muiden ihmisten epäonnen näkemisen tuottama “mielihyvä” sekä kuoleman läheisyyden havaitseminen ja pohdinta. Dann (Farmaki 2013: 283) puolestaan on jaotellut kahdeksan erilaista motiivia sisältäen uutuudenviehätyksen, nostalgiankaipuun tai vaikkapa rikosten ihannoinnin. Itse lisäisin tähän kunnioituksen tapahtumien aikalaisia kohtaan sekä kiinnostuksen tarinoita, yhteiskunnallisia järjestelmiä, historiaa tai ihmismielen pimeän puolen ja kollektiivisten motiiveiden ymmärtämistä kohtaan. Samankaltaisia huomioita ovat tehneet Poria ym. 2006 (Farmaki 2013: 284). Ennen kaikkea kuolema ja traagiset tapahtumat herättävät voimakkaita tunteita.
Historialliset tapahtumat, jotka voivat johtaa koko ihmiskuntaa koskettaviin seurauksiin, saattavat juontaa juurensa yksittäisen ihmisen toimista, kuten 1. maailmansodan käynnistäneet Sarajevon laukaukset vuonna 1914. Tällaisten laajempien tapahtumien syitä voidaan etsiä yhteiskunnallisesta jakautuneisuudesta ja joukkopsykologiasta, jossa liikehdintä ei välttämättä ole enää yksittäisten ihmisten hallittavissa. Gustave Le Bonin ja Gabriel Tarden ajatus joukkosielusta oli jo Hitlerin ja Mussolinin tiedossa, ja vaikkei Le Bonia pidetäkään suurena sosiaalipsykologian klassikkona, voidaan hänen ajatuksiaan pitää edelleen relevantteina nykypäivän yhteiskunnallisessa liikehdinnässä (Helkama ym. 1998: 327-328). Le Bon kuvasi ihmisen toimintaa muun muassa seuraavasti: ”Joukossa ihmiset toimivat anonyymeinä (- -), eivätkä ota enää vastuuta teoistaan.” Alentuneen minätietoisuuden vuoksi ihminen voi toimia joukossa impulsiivisesti ja emotionaalisesti ollen samalla ulkoisten yllykkeiden johdettavissa (Helkama ym. 1998: 331). Pelottavaa on mielestäni ajatus, että ihmisjoukot provosoituina ja manipuloituina voivat toimia arvaamattomasti, tunteettomasti ja toteuttaa kyseenalaistamatta tekoja, jollaiset yksiselitteisesti ovat tuomittavia ja väärin. Juuri tästä syystä Washingtonin The US Holocaust Memorial Museum tai Sarajevon Museum of Crimes Against Humanity & Genocide 1992-95 ovat niin tärkeitä: niiden keskeinen tehtävä on vuodesta toiseen muistuttaa ihmisiä ihmisten omista hirmuteoista sekä sokeudesta omaa toimintaansa kohtaan (Lennon & Foley 1999: 50).
US Holocaust Memorial Museum on esimerkki haasteista, jollaisia muistomerkkeihin helposti liittyy. Samalla niiden kautta on mahdollista pohtia, mitä muistomerkkien palveluntarjoajien olisi hyvä huomioida. Esitetyn ja todellisen välille syntyy helposti aukko2, joka hämärtää vierailijoiden ymmärrystä todellisista tapahtumista. (Lennon & Foley 1999: 49.) Muistomerkit myös helposti turistoituvat ja karnevalisoituvat, kuten on käynyt Berliinin Checkpoint Charlielle. Mielestäni kiinnostavimmat kokemukset ovat syntyneet paikoissa, joissa inhimilliset kokemukset, mukaan lukien kärsimys, esitetään sellaisena kuin aikalaiset sen ovat kokeneet. Samalla vierailijana minun on ollut mahdollista käsitellä tapahtumia mielessäni ja tarvittaessa keskustella heränneistä kysymyksistä vaikkapa museon henkilökunnan kanssa.
1Engl. dark tourism (Foley & Lennon 1996, teoksessa Farmaki 2013: 281) 2Engl. gap in reality
Lähteet
FARMAKI, ANNA 2013: Dark tourism revisited: a supply/demand conceptualisation. International Journal of Culture, Tourism and Hospitality Research 3/2013, s. 281-292.
LENNON, J. JOHN & MALCOLM FOLEY 1999: Interpretation of the Unigmaginable: The US Holocaust Memorial Museum, Washington, DC, and “dark tourism”. Journal of Travel Research, 1999, 46-50.
MONONEN, SINI 2019: Interventio virtuaaliseen väkivaltaan. Vainoavan vallan fiktio ja vastarinnan strategiat Pilvi Takalan installaatiossa Admirer. Niin & Näin 1/2019, s. 97-104.
Kuten otsikosta on nähtävissä, valmistaudun parhaillani Jyväskylän avoimen yliopiston Kotimaisen kertomakirjallisuuden verkkotenttiä. Olen aikeissa lukea siihen seuraavat teokset ja annetut kohdat. Tämän kurssin ja Lapin yliopiston Johtamisen psykologia II -kurssin jälkeen aion viettää ansaitun pitkän kesäloman.
Päivitys 10.5.2022: Luku-urakka on sujunut vauhdikkaasti, ja olen toistaiseksi lukenut teoksista Rintalan Pojat, Salaman Juhannustanssit, Mukan Maa on syntinen laulu ja Liksomin Yhden yön pysäkin. Onervan Mirdja on parhaillaan luvussa. Teosten lukeminen on toistaiseksi tuntunut mukavalta ja urakka on sujunut yllättävänkin sujuvasti, ja useimpien teosten lukemiseen on mennyt noin muutama päivä.
Pakollinen teos:
Mäkikalli, Aino; Steinby, Liisa (toim.): Johdatus kirjallisuusanalyysiin. Helsinki, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) 2013. (s. 59–153, Kertomakirjallisuus)
Valitut kuusi seuraavista romaaneista:
Onerva: Mirdja
Lehtonen: Putkinotko
Sillanpää: Nuorena nukkunut
Kilpi: Alastalon salissa
Pekkanen: Tehtaan varjossa
Viita: Moreeni
Linna: Täällä Pohjantähden alla I
Meri: Manillaköysi
Rintala: Pojat
Vartio: Hänen olivat linnut
Salama: Juhannustanssit
Mukka: Maa on syntinen laulu
Tuuri: Pohjanmaa
Kauranen: Sonja O. kävi täällä
Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema
Carpelan: Alkutuuli
Fagerholm: Diiva
Salminen: Varasto
Statovci: Kissani Jugoslavia
Neljä novellikokoelmaa seuraavista:
Haanpää: Heta Rahko korkeassa iässä
Hyry: Maantieltä hän lähti
Siekkinen: Kuinka rakkaus syntyy
Liksom: Yhden yön pysäkki
Seppälä: Mitä sähkö on?
Schildt: Noitametsä ja muita novelleja
Salmenniemi: Uraanilamppu ja muita novelleja
Lisäksi luetaan seuraavista teoksista ne osat, jotka liittyvät luettavaan kaunokirjallisuuteen:
Varpio, Yrjö; Lassila, Pertti (toim.): Suomen kirjallisuushistoria 1–3. Suomalaisen kirjallisuuden seura(SKS) 1999.
Hallila, Mika; Hosiaisluoma, Yrjö; Karkulehto, Sanna; Kirstinä, Leena; Ojajärvi, Jussi (toim.): Suomen nykykirjallisuus: 1 ja 2. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2013.
Olen ollut syksystä 2021 lähtien opintovapaalla, joka jatkuu toukokuun loppuun 2022 saakka. Tämä postaukseni on ensimmäinen osa Johtamisen psykologia II -kurssin oppimisportfolioon, jossa on tarkoituksena asettaa itselleen jonkinlainen oppimistavoite ja edetä sitä kohden tavoitteellisesti kurssin aikana. Ajattelin aluksi, että minun tavoitteellinen oppimispolkuni liittyisi jollakin tavoin itsensä johtamiseen ja omakohtaisiin havaintoihin arjen rytmityksestä. Vähitellen kuitenkin tulin siihen tulokseen, että minullahan on pitkän linjan oppimispolku ja oikeastaan portfoliokin valmiiksi koottuna tälle verkkosivustolleni. Niitä vain täytyy hieman terävöittää ja selkeyttää. Näihin edelleen liittyy itsensä johtaminen edettäessä kohti konkreettisia tavoitteita.
Elämäntapani on jatkuva oppiminen, jossa olen ennen kaikkea keskittynyt formaaliin oppilaitosten tuottamaan koulutukseen. Olen aikoinaan ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen opiskellut liikunnanohjaajan opistoasteen tutkinnon Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Valmistuttuani vuonna 2001 työskentelin liikunta-alalla muutaman vuoden ennen kuin aloitin suomalaisen filologian opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 2004. Humanististen tieteiden kandidaatiksi valmistuin vuonna 2007 ja filosofian maisteriksi lopulta vuonna 2015. Sivuaineita minulle on tähän mennessä kertynyt koko joukko. Perusopinnot olen suorittanut kasvatustieteessä, viestinnässä, tilasto- ja taloustieteessä, erityispedagogiikassa sekä kirjallisuudessa. Perusopintojen lisäksi aineopinnot olen suorittanut johtamisessa ja psykologiassa. Kirjallisuudessa aineopinnot ovat tällä hetkellä menossa Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa. Lisäksi olen suorittanut 60 opintopisteen laajuiset ammatillisen opettajan AmO-pätevyysopinnot Haaga-Helian Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Tällä hetkellä suoritan hallintotieteen maisteriopintoja Lapin yliopistossa johtamisen psykologia pääaineenani. Formaalista koulutuksesta on ainakin se käytännön hyöty, että se antaa vähitellen opettajan työssäni tarvitsemiani uusia muodollisia pätevyyksiä ja mahdollistaa siten oman työelämän “tuunaamisen” yhä monipuolisemmaksi.
Samalla jatkuvaan oppimiseen liittyy muun muassa sen pohdintaa, millä tavoin uusi oppimani asia suhteutuu jo ennestään olemassa oleviin tietorakenteisiin ja taitoihin, ja miten uusi opiskeltu asia edistää uraani, urakehitystäni tai vaikkapa turvallisuudentunnettani työelämässä. Tätä kaikkea olen koonnut verkkosivustolleni ja ennen kaikkea oheiseen verkko-CV:heni. On myönnettävä, että kaikkea osaamistani en ainakaan toistaiseksi ole kyennyt työelämässä hyödyntämään. Tai ehkä sittenkin pitäisi sanoa, etteivät työnantajat ole kyenneet tunnistamaan ja hyödyntämään osaamistani täysimääräisesti. Tämä tietenkin voisi olla yksi kehityskohde tulevaisuudessa työurallani. Samalla on huomattava, ettei työnantajan voi edellyttää tunnistavan ja hyödyntävän osaamistani, ellen osaa sitä itsekään tunnistaa ja sanallistaa.
Samalla on kuitenkin huomattava, että vaikken kykenisi kaikkea oppimaani koskaan hyödyntämään työelämässä, on kaikesta oppimastani ollut hyötyä oppimisessa ja elämässä yleisesti. Tämän kurssin kohdalla keskityn ennen kaikkea oman osaamiseni tunnistamiseen ja oppimisen merkitysten kuvaamiseen.
Kurssin tehtävänanto ja tavoite
Johtamisen psykologia II -kurssi on noin puolen vuoden mittainen, mikä on pitkäkestoisiin oppimistavoitteisiin suhteutettuna hyvin lyhyt ajanjakso. Sen vuoksi halusin laajentaa omaa näkökulmaani oppimis- ja kehitysprosessiin, joka on ollut voimissaan jo käytännöllisesti katsoen yliopisto-opintojeni aloituksesta vuodesta 2004 lähtien. Toki menestys opinnoissa on paljolti kiinni myös siitä, että opiskelija löytää itselleen sopivan opiskelutekniikan. Minun erityisiä vahvuuksiani oppijana ovat esimerkiksi kirjoittaminen, kärsivällisyys sietää keskeneräisiä ja vähitellen valmistuvia opintoprojekteja sekä kyky hahmottaa laajoja ja abstrakteja kokonaisuuksia. Myös opiskelutekniikkani ja akateemiset valmiuteni ovat vuosien saatossa hioutuneet. Olen myös opiskellut aiheita, joissa olen ollut kaikkea muuta kuin mukavuusalueellani, mikä on kasvattanut luottamusta omaan oppimiseeni ja kykyyni hahmottaa uusia laajoja kokonaisuuksia vanhojen pohjalta. Olen esimerkiksi menestyksellisesti kyseenalaistanut omia ennakkoluulojani omasta oppijuudestani.
Kurssin tehtävänanto: Tarkoituksena on kurssin aikana suunnitella itsenäisesti ja pienryhmän kanssa omaan elämäntilanteeseen ja motiiveihin sopiva oppimistavoite, joka on mahdollista toteuttaa opintojakson loppuun mennessä. Tavoitteen valinnassa voi soveltaa valmiita ehdotuksia tai suunnitella omanlainen, mahdollisimman konkreettinen tavoite, kunhan se sopii opintojakson raameihin.
Tavoitteen ja suunnitellun opintopolun tulee sisältää konkreettista tekemistä, jossa ei ole tarkoitus, että asioita vain pohditaan mielessä, luetaan kirjoista tai seurataan muiden tekemistä. Oleellista on, että asioita havainnoidaan ja kokeillaan aktiivisesti ja saadaan näin kokemuksen kautta uutta ymmärrystä ja oivalluksia. Tehtävä voi olla jokin annetuista, tai sitten kokonaan itse keksitty.
Tehtävän tavoite: Oma oppimistavoitteeni on matkan varrella muuttunut, mikä oli tehtävänannossa sallittua. Ajatuksenani on koota yhteen ajatuksiani osaamisestani, eli tavoitteenani on tunnistaa ja sanallistaa metatasolla omaa johtamisen psykologian osaamistani. Tavoitteenani on tarkastella johtamisen psykologiaa erityisesti itsensä johtamisen näkökulmasta, jonka olen kokenut opinnoissa erityisesti itseäni kiinnostavaksi aihealueeksi. Samalla oman osaamisen tunnistaminen auttaa tunnistamaan myös niitä asioita, jotka edellyttävät jatkossa kehittämistä. Tämä tehtävä voisi varsinaisesti linkittyä tehtävään 4.
4. Onnistumisten arvostaminen
Tarkkaile onnistumisiasi ja tekijöitä, jotka ovat yhteydessä onnistumisiin.
Tehtävässä kannattaa pitää onnistumispäiväkirjaa, johon kirjoitat asiat, joissa olet onnistunut. Kannattaa myös pohtia onnistumishaastattelun kysymyksiä1 apuna käyttäen tarkemmin onnistumisten luonnetta.
Omien onnistumisten tarkastelun lisäksi voi pohtia, miten onnistumiset voisi paremmin huomioida työyhteisöissä ja mitä merkityksiä niiden huomioimisella voisi olla. (Positiivisesta psykologiasta ks. esim. Uusitalo-Malmivaara toim., 2014)
1Onnistumishaastattelun kysymykset (Furman ym. 2004)
Miten selität, että onnistuit?
Mistä taidoistasi, kyvyistäsi ja vahvuuksistasi tämä onnistuminen kertoo?
Ketkä henkilöt auttoivat tai tukivat sinua, ja mistä voisit heitä kiittää heitä?
Miksi tämä onnistuminen oli sinulle tärkeä asia?
Jos tämä onnistuminen on enne siitä, että jotakin myönteistä on tapahtumassa, niin mitä se voisi olla?
Jos vastaavanlaisia onnistumisia tapahtuu jatkossa enemmänkin, niin mitä siitä voi parhaimmassa tapauksessa seurata?
Tavoitteen valitsemiseksi pohditaan aluksi itsenäisesti ja pienryhmässä esimerkiksi näitä kysymyksiä:
Mitä johtamisen psykologian asiantuntijuus merkitsee itselle ammatillisesti tai identiteettinä?
Mitä sellaista haluat oppia, muuttaa tai kehittää itsessäsi, joka voi auttaa toimimaan johtajana tai muuten ihmisten parissa (entistä paremmin)?
Mitä sellaista haluat oppia tällä kurssilla johtamisen psykologiasta, jota voit opetella kokemuksellisesti?
Miten voit edistää oppimistasi? Millainen oma toimintasi voi auttaa sinua oppimaan? Voitko tehdä jotain lisää tai toisin kuin ennen? Voisitko suunnitella oppimiseni etenemään vaiheittain, ja jos, niin millaisia vaiheet voisivat olla?
Suunnitelmat palautetaan Moodlessa niille varattuun paikkaan. Tavoite ja suunnitelma voivat muuttua oppimispolun aikana. Muuttuneita suunnitelmia ei tarvitse palauttaa, mutta muutokset tulee dokumentoida oppimisportfoliossa.
Lähteet
FURMAN, BEN, TAPANI AHOLA & HARRI HIRVIHUHTA 2004: Työpaikan pelisäännöt ja kuinka ne tehdään. Tammi, Helsinki.
Teen tässä parhaillani kirjallisuuden aineopintoihini liittyen Kirjallisuudentutkimuksen teoriat ja menetelmät -kurssia, johon kuuluu aktiivista verkkokeskustelua. Minun ja muutaman opiskelijakollegani aiheena on ollut kulttuurintutkimus, joka onkin virittänyt hyvin kiinnostavan keskustelun aina tieteen politisoitumisesta ihmisoikeuksiin ja teosten luentaan. Kyseiseen keskusteluun liittyen päätin julkaista aiemmasta Itsensä johtaminen -kurssin kurssityöstä myös kirjallisuudentutkimukseen mielestäni erittäin osuvan osion Gaston Bachelardin kuvallisesta fenomenologiasta. Kyse on lähinnä siitä, millä tavoin me mielikuvituksessamme matkailemme vaikkapa lukiessamme tai muutoin kuvitellessamme asioita. Voimme suorastaan lentää läpi harmaan kiven kuvitelmissamme, vaikka oikeassa elämässä tulisi ainakin otsaan kuhmu.
Äidinkielenopettajana useita vuosia toimittuani olen hyvin huolissani siitä, millä tavoin ennen kaikkea nuoret lukemaan tottumattomat heittäytyvät mukaan kirjojen tapahtumiin – jos nyt sattuvat joskus kirja-nimisen kapistuksen käteensä ottamaan. Vai osaavatko he heittäytyä lainkaan? Ajattelepa lukevasi kirjaa niin, että ainut kokemasi on toinen toistaan seuraavat tekstirivit ja sivut. Voisiko enää kuolettavampaa tekemistä olla? Vaan entäpä jos heittäydyt lukukokemukseesi kuvitellen tapahtumat ja henkilöt sellaisina, jollaisiksi mielikuvituksesi ne luo. Koko homma muuttuu kertaheitolla kiinnostavammaksi. Voit lennähtää arkisesta maailmasta hetkessä vaikka nostalgiselle 1980-luvulle, turvallisesti sota-aikaan tai suorastaan täydelliseen mielikuvitusmaailmaan, jollaista ei muutoin olisi edes olemassa. Toki voit kokea samanlaisia mielikuvia myös katsomalla elokuvaa, mutta aivan samanlaisesta mielikuvittelusta ei tällöin ole kyse.
Itse luen parhaillani Tommi Liimatan Jeppistä, jossa nimenomaan matkaan kuvitelmissani omiin kokemuksiini samanikäisenä ala-asteen ekaluokkalaisena.
Tommi Liimatan Jeppis on minusta kerronnaltaan niin valloittavaa 1980-luvun kuvausta, että lukeminen väistämättä vie ajatukset menneisiin aikoihin ja saa miettimään, mistä kirjoja lukematon jääkään paitsi.
Seuraavassa on katkelma Bachelardin kuvallisesta fenomenologiasta. Tämän siis kirjoitin Itsensä johtamisen kurssin esseeseeni. Tämä muiden koulutöideni tavoin on kulkenut läpi Turnitin-plagiaatintunnistuksen, eikä tekstiä tietenkään muutenkaan sovi kopioida. Sen sijaan siitä voi saada ajatuksia mielikuvittelusta.
(Edit 16.1.2022: Ja nyt kun tarkemmin tekstin julkaistuani katson, niin tulin julkaisseeksi saman osion jo aiemmin edellisessä blogipostauksessani. Mitäpä tuosta. Kertaus on opintojen äiti, sanoi jo äiti aikoinaan.)
Gaston Bachelardin kuvallisesta fenomenologiasta
Bachelardin (kts. Nevala & Pietiläinen 2018: 211) mukaan kuvat, jollaisiin voidaan lukea konkreettisten kuvien lisäksi tai ennen kaikkea runolliset ja muut mielikuvat, avautuvat niin sanotussa olemuksellisessa uneksinnassa (rêverie). Tämä taas poikkeaa yöllisistä unista (rêve) ja haaveilusta (rêvasserie). Poeettinen kuva on suhteessa tiedostamattoman mielen arkkityyppiin, mutta tämä suhde on kausaallisen sijaan pikemminkin kajahtelua, jonka avulla kuvan oleminen määrittyy tietoisuudelle (Bachelard 2003: 32–33). Tässä Bachelardin poeettiseksi fenomenologiaksi tai naiiviuden filosofiaksi kutsumassa ajattelussa kuvan kokija osallistuu luomiseen. Tässä prosessissa hänen tulee olla kerta toisensa jälkeen aidosti läsnä unohtaen omat tietoiset ennakkokäsityksensä. Näin kuva siis edeltää ajattelua, jota se synnyttää. Bachelard (2003: 32–33) kuvaa tätä poeettisen kuvan muodostumista psyyken äkillisenä esiinnousuna, jota ei voi tutkia psykologisena kausaliteettina, jollaisena sitä aiemmin on tarkasteltu. Kokemuksen muodostumisessa olennaisia ovat kuva, tila ja edellä mainittu olemuksellinen uneksinta. Tila tarkoittaa tietoista ja merkityksellistä kokemusta. (Nevala & Pietiläinen 2018: 209–210.)
Poeettinen kuva muuttuu ontologiseksi kajahtelun kautta, eli runoilija puhuu olemisen kynnyksellä. Poeettisen kuvan havaitsemiseksi kuvan kokijan on kyettävä tuntemaan tämä kajahtelu. Tällaista äkillistä poeettistä tekoa, jossa kuva muodostuu, Bachelard kuvaa olemisen leimahduksena kuvittelussa. Tärkeä havainto on, että mielikuvakokemukset voivat olla ihmiselle yhtä tosia kuin aistihavainnoilla saavutetutkin. Huomattavaa on myös se, että Bachelard korosti kuvien tiedostamatonta kokemista ilman ennakko-oletuksia. Tämä eroaa Husserlin fenomenologiasta, joka edellytti tutkijalta tarkastelemaansa ilmiöön liittyviin uskomuksiinsa perehtymistä, niiden tiedostamista ja sulkeistamista. Poeettisessa fenomenologiassa sulkeistamista ei tarvita, koska ajatus syntyy vasta mielikuvan jälkeen. Näin porttina toimivien mielikuvien avulla voidaan tarkastella ilmiöitä, jotka ovat aistihavaintojen ulottumattomissa. (Nevala & Pietiläinen 2018: 211.)
Millä tavoin Bachelard sitten näki kuvan olemuksen ja kokijan roolit? Hänen mukaansa (2003: 36) poeettinen kuva on olemukseltaan muunteleva. Ymmärrän tämän siten, että tarkasteltaessa kuvan kohdetta, vaikkapa yksittäisiä asiayhteydestään irrotettuja runon säkeitä, säkeet saavat yhä uudenlaisia muotoja kokijan mielikuvissa. Näin ollen alkuperäinen kuvaan liitetty kuvittelu synnyttää uusia kuvia vastaanottajan mielessä. Koska vaikkapa runon lukija osallistuu mielikuviensa kautta merkitysten luomistyöhön, on hän vastaanottavan objektin sijaan luova toimija eli subjekti. Toisaalta ajatuksenahan oli, että kuva syntyy tiedostamattomasta, jolloin hän onkin kuvan muodostumisessa objekti. Bachelard puolestaan sanoo, että runon lukijan on käsitettävä runon erityinen todellisuus ottamatta kuvaa objektina. Poeettinen kuva on kaksinainen, jossa subjekti ja objekti vaihtelevat lakkaamatta siten, että kuvan hetkellinen subjektiivisuus yhdistyy rakentumattomaan asiaintilaan, ja tästä yhdistymisestä fenomenologi löytää kokemuksia tutkittaviksi. (Bachelard 2003: 36–37.)
Esimerkkinä mielikuvista toimii vanki, joka pakenee todellisuutta seinään maalaamansa piirroksen kautta. Sama teema toistuu Anton Tšehovin novellissa Vedonlyönti, jossa vedonlyönnin seurauksena vankityrmään lukittu lakimies kuvittelee kirjoja lukemalla kokevansa maailman ihmeet ja näin kykenee välttämään järkensä menettämisen.
Lähteet
BACHELARD, GASTON 2003: Tilan poetiikka. Nemo, Helsinki.
Nevala, Johanna & Ville Pietiläinen 2018: Kuvallinen fenomenologia viitekehyksenä ja menetelmänä kompleksisen asiantuntijatyön tutkimiselle. Teoksessa Toikkanen J. & Ira A. Virtanen 2018 (toim.): Kokemuksen tutkimus VI – Kokemuksen käsite ja käyttö, s. 209–226.
TOIKKANEN JARKKO & IRA A. VIRTANEN 2018 (toim.): Kokemuksen tutkimus VI – Kokemuksen käsite ja käyttö. Lapland University Press, Rovaniemi.
Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto muistaa valmistuneista opintokokonaisuuksista kortilla ja paperisella todistuksella. Se on minusta kivaa vaihtelua pelkkään opintosuoritusotteeseen verrattuna.
Ahkera opiskelu tuottaa vähitellen tuloksia. Näin on helppo todeta aina silloin, kun saa jonkin opintokokonaisuuden valmiiksi. Tällä kertaa opintosuorituksistani tuli valmista 25 opintopisteen laajuisten kirjallisuuden perusopintojen osalta. Erityiseltä työvoitolta kirjallisuuden perusopintojen valmistuminen tuntuu siitä syystä, että minulle oli vuosien saatossa kehittynyt jonkinlainen negatiivinen itseään toteuttava ennuste itsestäni kirjallisuuden opiskelijana. Itse asiassa olin jo aikoja sitten ajatellut, etten yksinkertaisesti tule koskaan saamaan niitä tehdyiksi – eikä minusta näin ollen koskaan tulisi pätevää äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaa. Niinpä jo tämä opintokokonaisuus on eräänlainen sinnikkyyttä vaatinut vaikeuksien kautta voittoon -stoori. Aina opinnot eivät siis suinkaan etene helposti ja vaivattomasti, vaan joskus opiskelu voi vaatia vuosia, sinnikkyyttä ja hikipisaroita. Annahan kun kerron!
Ensimmäistä kertaa aloitin kotimaisen kirjallisuuden perusopinnot tammikuussa 2005. Muistan näiden opintojen alun elävästi siitä, että ilmoittautumiset sivuaineopintokokonaisuuksiin Helsingin yliopistossa tehtiin vielä tuolloin jonottamalla fyysisesti ilmoittautumispisteelle. Helsingin yliopiston päärakennuksen uuden puolen ylimmän kerroksen pitkässä ja mutkittelevassa jonossa hiki virtasi paidan alla selkää pitkin. Liian aikainen herätyskin painoi. Yllättäen tapasin jonossa ystäväni, joka kertoi selvinneensä täpärästi Thaimaan tsunamikatastrofista joulun välipäivinä 2004 – vain pari viikkoa tätä tapaamista ennen. Kuultuani tapahtumista tuntui todella uskomattomalta, että hän todella oli siinä ihka elävänä. Hän oli silminnähden järkyttynyt, ja minä olin enemmän huolissani hänen puolestaan kuin siitä, saanko nimeni sivuaineopintolistalle. Sovimme kahvit alakerran kahvilaan sitten, kun kumpikin olisi hoitanut ilmoittautumiset. Tuolla kertaa taisin lopettaa kirjallisuuden opintoni jo helmikuussa 2005, kun olin ensin analysoinut erästä Aila Meriluodon runoteosta niin, että opettaja oli silminnähden hieman järkyttynyt. Tuolloin taisin päätellä, ettei minusta ehkä ole lyriikka-analyysien tekijäksi. Niinpä suuntauduin opinnoissani enemmän yritysviestintään. Hakiessani seuraavana vuonna äidinkielen ja kirjallisuuden opettajakoulutukseen minulta kysyttiin puuttuvista kirjallisuuden opinnoista. En tainnut osata vastata kysymykseen oikein mitään, joten opettajakoulutuspaikka yliopistossa jäi minulta saavuttamatta.
Uuden yrityksen kirjallisuuden opintoihin aloitin juuri ennen kuin päädyin äidinkielen opettajaksi Suomen Liikemiesten Kauppaopistoon (nyk. Business College Helsinki) syksyllä 2015. Tuolloin kävin kahdella Helsingin yliopiston perusopintokurssilla, joista ensimmäisen tentissä jouduin suulliseen täydennykseen ja toisesta sain puhtaan hylätyn. Ei kauhean vahva ollut siis uusikaan yritys, joten häivyin matkoihini. Tämä ei suinkaan johtunut opettajasta, sillä sain kunnian olla viimeistä vuotta yliopistolla toimineen emeritusprofessori Hannu Riikosen opissa. Riikonen kuului niiden tunnettujen minuakin opettaneiden professoreiden joukkoon yhdessä Lappeenrannan teknillisen yliopiston johtamisen ja organisaatioiden emeritusprofessori Pauli Juutin ja kaupunkitaloustieteen emeritusprofessori Heikki A. Loikkasen kanssa. Jotenkin oma möhlimiseni opinnoissa jäi kaivelemaan, ja ammatillisen opettajan pedagogisia opintoja Haaga-Helian Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa tehdessäni havaitsin, etten lopulta olekaan kovin kaukana myöskään äidinkielen ja kirjallisuuden opettajapätevyydestä. Niinpä muutaman vuoden asiaa sulateltuani löysin itseni Jyväskylän yliopistonavoimesta yliopistosta koronakeväällä 2020 ilmoittautuneena suorittamaan ensimmäisiä kirjallisuuden perusopintokursseja – sen yhden ainoan suullisella täydennyksellä Helsingissä läpi saamani kurssin lisäksi. Yllätyksekseni opinnot tuntuivatkin aiempia yrityksiäni mukavammilta, ja tuntui, että jaksoin keskittyä aiempaa paremmin tekemiseeni. Niinpä lopulta onnistuin kuin onnistuinkin kumoamaan ennakkokäsitykseni itsestäni kirjallisuuden opiskelijana, ja omat kurssityöni tuntuivat itsestänikin erittäin laadukkailta. Niinpä saatuani langanpäästä kiinni paransin kaiken aikaa, ja lopuista kurssitöistäni sain peräti täysiä viitosia. Lopulliseksi kokonaisarvosanaksi muodostuikin kiitettävä 4. Tänään sain päiväpostissa Jyväskylän yliopistosta todistuksen suoritetusta opintokokonaisuudesta, opintosuoritusotteen sekä kuvassa näkyvän onnittelu- ja kiitoskortin. Ne ilahduttivat minua kovasti, sillä kotiyliopistossani Helsingin yliopistossa opintokokonaisuuksien valmistumista ei ole ollut tapana huomioida erityisemmin minkäänlaisilla todistuksilla puhumattakaan korteista. Olen kai vähän vanhanaikainen, mutta minusta on kivaa saada ihan kunnolliselle juhlavalle paperille kirjoitettu todistus suoritetuista opinnoista.
Kirjallisuuden opinnot tarvitsen, jotta voin halutessani opettaa pätevänä opettajana äidinkieltä (suomi) ja kirjallisuutta lukiossa ja perusasteella. Halutessani voin siis myös hakea opettajanvirkoja. Nyt valmistuneiden perusopintojen lisäksi tarvitsen pätevyyteen vielä kirjallisuuden 35 opintopisteen laajuiset aineopinnot, joita olen aloittanut myöskin Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Lukiossa opettaminen kiinnostaa minua erityisesti siitä syystä, että äidinkieli ja kirjallisuus ovat lukiossa huomattavasti tärkeämmässä roolissa ammattikouluun verrattuna. Tulevan äidinkielen ja kirjallisuuden pätevyyden lisäksi minulla on olemassa pätevyys opettaa psykologiaa toisena opetettavana aineena lukiossa.
