Uusien seikkailuiden aika

Toivottavasti näen Rovaniemellä revontulia. Kuvakrediitit Pixabay.com

Olen kesästä lähtien pohtinut, miten voisin kätevimmin yhdistää työelämän ja tavoitteellisen opiskelun Rovaniemellä Lapin yliopistossa. Toimin ammatillisena äidinkielenopettajana Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedussa, jossa olen koko syksyn tehnyt kontaktiopetusta noin 30 tuntia viikossa. Tähän lisäksi tuntisuunnittelu, opiskelijoiden tekemien töiden arvioinnit, palautteiden kirjoittaminen ja luonnollisesti kurssiarviointien tekeminen, joihin on viikoittaisesta 37,5 tunnin työajasta varattu siis 7,5 tuntia aikaa. Olen pyrkinyt tietoisesti loppusyksyn aikana minimoimaan erilaisissa palavereissa viettämäni ajan, sillä en halua siirtää arviointia vapaa-ajalleni, jonne se ikävä kyllä joka tapauksessa levittäytyy. Nytkin näin lauantaina minun pitäisi tehdä arviointeja, jos tarkemmin asiaa ajattelee. Mielestäni opettajan resurssit on vedetty vuosityöaikaan siirtymisen myötä niin tiukille, että laadukas vapaa-aika helposti alkaa kärsiä, mikäli työnsä haluaa tehdä hyvin ja laadukkaasti. Toki työssä voi oikoa mutkia, mutta mielestäni esimerkiksi kunnolla annettu palaute on osa opetusta.

Minulle juuri laadukas vapaa-aika on olennaisen tärkeää, ja haluan siitä pitää ehdottomasti kiinni. Haluan myös kehittää itseäni ja omaa ammatillista osaamistani, joten en ole halukas luopumaan opiskelusta työelämän vaatimusten vuoksi. Niinpä pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin, että haen lukuvuoden 2021-22 kestävää opintovapaata, jonka aikana teen hallintotieteen maisteriopintojani mahdollisimman pitkälle. Samalla, jos aikaa vain suinkin jää, edistän edelleen kirjallisuuden opintojani Jyväskylän ja Helsingin yliopistoiden avoimissa yliopistoissa. Samalla otan pienen huilin työelämästä, kun siihen kerran tällä tavoin mahdollisuus tarjoutuu.

Työelämä on nykypäivänä kestävyyslaji. Jotta voi olla luova ja tehokas, tarvitaan myös työn oheen pieniä lepohetkiä ja aikaa miettiä syntyjä syviä. Olen päättänyt, etten uuvuta itseäni työllä, joten tarkastelen työelämää ja sen vaatimuksia nykypäivänä varsin kriittisin silmin. Aina, kun on mahdollisuus ottaa pienikin huili tehdäkseen jotakin itsensä kehittämiseksi, tilaisuus kannattaa mielestäni hyödyntää. Se ei ole itsekkyyttä vaan järkevyyttä. Minulla on onneksi mahdollisuus Työllisyysrahaston tarjoamaan aikuiskoulutustukeen sekä opintovapaaseen, sillä minulla on pitkä työhistoria, olen vakituisessa virassa ja toiminut nykyisen työnantajani palveluksessa yli vuoden. Lisäksi minulla on olemassa Lapin yliopistossa hallintotieteen maisteriohjelmassa opiskelupaikka.

Positiivista on myös se, että muutin syksyn aikana Seinäjoelle erinomaisten kulkuyhteyksien varrelle. Minun on siis mahdollista vain 6 tunnissa päästä junalla Rovaniemelle aina silloin, kun siihen on tarvetta. Pysyvästi en ole ajatellut Rovaniemelle muuttaa. Myös työpaikkani odottaa täällä Etelä-Pohjanmaalla aikaa, jolloin palaan gradututkijana takaisin.

Puheviestinnän 10 opintopisteen kokonaisuus valmistui

Opintoihin liittyvät juhlat sen kun jatkuvat. Sain vastikään puheviestinnän 10 opintopisteen kokonaisuuden valmiiksi. Työn ohella opiskelu vaati minulta tällä kertaa melko paljon jo siitä syystä, että muutin loppukesällä Pohjanmaalle ja suoritin opinnot Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa. Puheviestinnän kursseja ei perinteisesti ole tehty etänä, joten matkustin useamman kerran päiväseltään Pohjanmaalta Helsinkiin ja takaisin sovittuani työnantajani kanssa järjestelystä hyvissä ajoin etukäteen. Lisäksi muiden kurssin tehtävien lisäksi toteutin korvaustehtävänä kurssille 1,5 tuntisen puheviestinnän opetustuokion, jossa ryhmän kanssa käsittelimme vuorovaikutuksen haasteita silloin, kun puheviestintä syystä tai toisesta ei onnistu. Nyt kokonaisuuden valmistuttua voin siis huokaista helpotuksesta, kun enää ei opintoihin liittyen tarvitse matkustella.

Puheviestintä II -kurssin 5 opintopisteen suorittamisen mahdollistamisesta olen kiitollinen erityisesti työnantajalleni Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedulle, jonka ymmärtäväinen suhtautuminen opiskeluun on hieno piirre, jota arvostan työntekijänä kovasti.

Seuraavatkin opintoprojektit ovat jo käynnissä. Teen parhaillani Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa kirjallisuuden perusopintoja, joiden suorittamiseen minulla on tällä erää aikaa toukokuuhun 2020 saakka.

Alcoholic Bubbly Champagne for New Years
Kippis puheviestinnän kokonaisuuden valmistumisen kunniaksi!

Puheviestinnän ensimmäinen osio suoritettu

Sain juuri hyväksytyn suoritusmerkinnän touko-kesäkuun puheviestintä I -kurssilta. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan pätevyyteen tarvitaan 10 opintopisteen laajuinen puheviestinnän kokonaisuus, josta tämä 5 opintopisteen suoritus oli siis ensimmäinen osa. Tarvitsen siis vielä toisen osan hyväksytysti suoritettuna, mutta ainakin Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa elokuun kurssi oli jo täynnä, kun eilen yritin kurssille ilmoittautua. Onkin siis pohdittava, haluanko jäädä odottelemaan mahdollisesti kurssille avautuvaa paikkaa, vai ilmoittautuisinko vastaavalle kurssille johonkin toiseen yliopistoon.

Joka tapauksessa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan pätevyyteen tähtäävä projektini on ihan hyvässä vauhdissa. Seuraavaksi teen taloustieteen perusopinnoistani puuttuvan kurssin, minkä jälkeen alan suorittaa Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa kirjallisuuden perusopintoja.