Kirjallisuuden analyysi -kurssi valmistui

Aloitin elokuussa Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa kirjallisuuden analyysi -kurssin, jota olin etukäteen kammoksunut. Ennakkoon etenkin lyriikka-analyysit pelottivat. Keväisen Kirjallisuudentutkimuksen perusteet -kurssin myötä kuitenkin sain mukavasti kiinni taustateorioista ja siitä, mitä kirjallisuudentutkimuksessa tehtävältä tulkinnalta voidaan edellyttää. Niinpä kurssi tuntui lopulta työllistävyydestään huolimatta melko mukavalta tehdä. Itse asiassa aloin pitää kammoamistani lyriikka-analyyseista. Lopulta sain kurssista täyden viitosen eli kiitettävän arvosanan.

Julkaisen ohessa kirjoittamani lyriikka-analyysin Jouni Inkalan runosta “Ikaros Helsingissä”. Kirjoittamani teksti on ajettu läpi Turnitin-plagiaatintunnistusohjelman, joten sitä ei siis sellaisenaan voi käyttää hyödyksi vastaavilla kursseilla. Lainauksia voi luonnollisesti poimia, kunhan muistaa merkitä lähdeviittaukset oikein. Teksti kokonaisuudessaan, alkuperäisestä Inkalan runosta poimimiani otteita ja lainauksia lukuun ottamatta, on siis minun tuottamaani.

Runoanalyysi – Jouni Inkala: “Ikaros Helsingissä”

Kreikkalaisen taruston mukaan Ikaros lentää isänsä Daidaloksen varoituksia muistamatta liian lähelle aurinkoa, jolloin hänen siivissään ollut vaha sulaa, hän putoaa mereen ja hukkuu. Inkalan Ikaros Helsingissä -runossa päähenkilö on tuntemattomaksi jäävä nainen, joka hyppää kuolemaansa tavaratalon kolmannesta kerroksesta. ”Vasta neljä tuhatta vuotta ystävänsä jälkeen” viittaa ilmeisesti juuri antiikin Kreikan Ikarokseen. Kontrasti muinaisen taruhahmon siipien palamisesta johtuvan hukkumiskuolon ja tavallisen nykyihmisen ”hajuvesiosaston lattiaan” päättyvän elämän välillä tuo esille nykyihmisen elämän tavallisuuden ja kenties merkityksettömyyden. Toisaalta löytyy myös yhtäläisyys sen osalta, ettei kuolema tarustossa hetkauta elämää sen suuremmin kuin naisen äkillinen ja itseaiheutettu kuolema hajuvesiosastollakaan.

Ikaros Helsingissä -runossa ei ole erotettavissa runojalkoja, -mittaa tai jaottelua säkeistöihin. Sen voidaan siis sanoa olevan vapaarytminen (Mäkikalli & Steinby 2012: 188), eli sitä ei voi määritellä runomitan avulla. Miten Inkalan runosta sitten voi päätellä, että kyse on nimenomaan runosta? Toki typografisesti runo asettuu sivulle siten kuten runot yleensä tekevät. Se myös sijaitsee verkossa paikassa, johon on koottu erilaisia runoja. Vaikkapa uutisena teksti olisi asiapitoisempi, eikä siinä tuotaisi tähän tapaan vertailukohdaksi kreikkalaisen taruston Ikarosta. Toisaalta miksei se voisi muotonsa ja kielensä puolesta olla myös lyhyt novelli? Vapaarytmisyydestään huolimatta se asettuu mielestäni kuitenkin hyvin myös modernin runon kategoriaan ilmaisunsa puolesta. Teos on sisällöltään kantaaottava, ja esimerkiksi seuraava vertaus tuo esille, miten kertakäyttöinen ihminen runon puhujan näkemyksen mukaan on: ”Pesuveden väri muistutti kreikkalaista puolikuivaa viiniä. Sellaista jonka maku on viipyvä, notkea ja hieman tamminen. Sen jälkeen ostamisen ja myymisen hälinä unohtivat naisen.” Runon puhuja on ulkopuolinen, eikä hän osallistu runon tapahtumiin (Haapala & Seutu 2012: 236). Hän ikään kuin raportoi tapahtumasta. Tyyneen ja raportoivaan asenteeseen kiteytyy mielestäni hyvin yleinen suhtautuminen ihmisen arvoon, joka mielestäni on runon teema.

Runon teema siis kuvaa sitä, miten kertakäyttöisiä yhteiskunnan palasia me ihmiset nykymaailmassa olemme. Miten vähän mikään säväyttää meitä tai kanssaihmisiämme. Kun ruumis mätkähtää maahan nyrkkeilysäkin tavoin, maailma ruumiin ympärillä pysähtyy pieneksi toviksi. Sitten tulevat poliisit ja ambulanssi. Ruumis viedään pois, lattia pestään. Kuoleman jäljet pestään pois. ”Sen jälkeen ostamisen ja myymisen hälinä unohtivat naisen.” Elämä jatkuu kuin naista ei olisi ollut olemassakaan. Oikeastaan häntä ei tämän ajatusmaailman mukaan ollutkaan olemassa. Hänestä ei ollut enää kaupallista hyötyä. Tämä tematiikka on minulle hyvin läheinen, sillä olen usein miettinyt sitä, että vietämme tässä ympäristössämme lopulta lyhyen tovin. Kuolemamme jälkeen elämä jatkuu ennallaan – ainoastaan ihmiset vaihtuvat samassa tilassa ja ympäristössä. Minua ei enää ole, vaan joku muu on ottanut paikkani. Kukaan ei lopulta tunnu välittävän siitä, millaisia ajatuksia ja tunteita pois lähtevällä tai lähteneellä ihmisellä oli. Mikä, kuka tai ketkä ovat olleet hänelle merkityksellisiä asioita tai henkilöitä hänen eläessään?

Runon motiiviksi sanotaan jotakin toistuvaa elementtiä. Tarkastelemassani runossa on oikeastaan yksi ainoa toistuva kohta: ”mikähän hullu”. Ensimmäisellä kerralla tämä on lausuttuna ääneen, kun joku sen sanoo naisen hypättyä ja mätkähdettyä lattiaan. Myöhemmin se on sulkeissa, mikä voisi kuvastaa sitä, millainen sanoitus silminnäkijöille on jäänyt mieleen tapahtuneesta. Tai voisivatko sulkeet kenties tarkoittaa sitä, millainen yleinen ajatusmaailma itsemurhaan päätyvään ihmiseen liittyy? Kukapa terve ihminen voisi haluta päättää päivänsä itse – puhumattakaan tähän tapaan? Voihan olla, että hänellä on ollut mielenterveysongelmia. Toisaalta voi myös olla, että itsensä merkityksettömäksi tunteminen on saanut hänet päätymään lopulliseen ratkaisuun. Ehkei kyse sittenkään ole ollut mielenterveysongelmista vaan merkityksettömyyden kokemuksesta. Naisella ei ole runossa nimeä. Hän on vain joku, joka runon alussa päätyy ikävään ja lopulliseen ratkaisuun hyppäämällä kuolemaansa tavaratalon kolmannesta kerroksesta mätkähtäen hajuvesiosaston lattiaan. Mikä sai hänet tekemään ratkaisunsa? Sitä ei runossa kerrota, mikä osaltaan kuvastaa ihmisen ja hänen elämänsä tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä. Olennaista on se, miten ympärillä olevat ihmiset suhtautuvat naisen kuolemaan. Joku sanoo: ”mikähän hullu”. Tilanne pysähtyy toviksi, kunnes lattia on pesty, ruumis peitelty ja kuljetettu pois. Kukaan ei tule häntä ruumishuoneelle katsomaan. Hän makaa ylväänä mutta yksinäisenä – ja hänen kasvoillaan näkyvä haaveiden ja toiveiden täyttyminen katoaa hiljalleen. Yksinkertaisesti hänellä ei ole ketään, joka välittäisi tai olisi kiinnostunut. Sen hän mitä luultavimmin tiesi itsekin eläessään.

Runo sisältää mielestäni kokonaisuutena paljonkin symboliikkaa ja kielikuvia, mistä yksittäisenä esimerkkinä jo runon nimessä esiintyvä siipensä polttava Ikaros. Yhtä lailla Inkala kuvailee tapahtumia kielikuvien kautta, mistä esimerkkinä: ”Kun hänen ruumiinsa mätkähti hajuvesiosaston lattiaan kuin nyrkkeilysäkki, pysähtyivät myyjät hetkeksi, kuin uutistoimisto, sodan ensimmäisen ilmataistelukuvan nähdessään.” Ruumis kuin nyrkkeilysäkki, painava mutta eloton. Myyjien pysähtyminen kuin uutistoimisto, jolle sota konkretisoituu ensimmäisissä kuvissa. Ehkä myyjiä voi myös pitää eräänlaisena uutistoimistona. Kenties joku heistä ikuistaa tapahtuman alkusäikähdyksestä päästyään ”jännittävänä” ja päivään vaihtelua tuovana pikku episodina sosiaaliseen mediaan. Myös verisen pesuveden väriä puhuja vertaa kreikkalaiseen puolikuivaan viiniin. Olisiko runon symboliikka kuitenkin kokonaisuutena tarkastellen jollain tavoin yksittäistä sanastoa tai lainauksia syvempää? Siinä kuvataan maailmaa sellaisena kuin me sen nykypäivänä näemme ja koemme. Päivät ovat toisiinsa nähden samankaltaisia, ihmiset puurtavat työssään ja elävät pinnallista elämää. Äkillinen itse aiheutettu kuolema, kuin huutomerkkimäinen hätähuuto, jää kuriositeetiksi arkisessa taivalluksessa. Mikään ei tunnu miltään. Asia kuitataan ”mikähän hullu” -toteamuksella.

Lähteet

Haapala, Vesa & Katja Seutu 2012: Runon puhuja ja puhetilanne. Teoksessa Mäkikalli & Steinby: Johdatus kirjalisuusanalyysiin, sivut 220–234. Tietolipas 238. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

MÄKIKALLI, AINO & LIISA STEINBY 2012 (toim.): Johdatus kirjallisuusanalyysiin. Tietolipas 238. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Inkalan alkuperäinen runo löytyy täältä.

Uusien seikkailuiden aika

Toivottavasti näen Rovaniemellä revontulia. Kuvakrediitit Pixabay.com

Olen kesästä lähtien pohtinut, miten voisin kätevimmin yhdistää työelämän ja tavoitteellisen opiskelun Rovaniemellä Lapin yliopistossa. Toimin ammatillisena äidinkielenopettajana Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedussa, jossa olen koko syksyn tehnyt kontaktiopetusta noin 30 tuntia viikossa. Tähän lisäksi tuntisuunnittelu, opiskelijoiden tekemien töiden arvioinnit, palautteiden kirjoittaminen ja luonnollisesti kurssiarviointien tekeminen, joihin on viikoittaisesta 37,5 tunnin työajasta varattu siis 7,5 tuntia aikaa. Olen pyrkinyt tietoisesti loppusyksyn aikana minimoimaan erilaisissa palavereissa viettämäni ajan, sillä en halua siirtää arviointia vapaa-ajalleni, jonne se ikävä kyllä joka tapauksessa levittäytyy. Nytkin näin lauantaina minun pitäisi tehdä arviointeja, jos tarkemmin asiaa ajattelee. Mielestäni opettajan resurssit on vedetty vuosityöaikaan siirtymisen myötä niin tiukille, että laadukas vapaa-aika helposti alkaa kärsiä, mikäli työnsä haluaa tehdä hyvin ja laadukkaasti. Toki työssä voi oikoa mutkia, mutta mielestäni esimerkiksi kunnolla annettu palaute on osa opetusta.

Minulle juuri laadukas vapaa-aika on olennaisen tärkeää, ja haluan siitä pitää ehdottomasti kiinni. Haluan myös kehittää itseäni ja omaa ammatillista osaamistani, joten en ole halukas luopumaan opiskelusta työelämän vaatimusten vuoksi. Niinpä pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin, että haen lukuvuoden 2021-22 kestävää opintovapaata, jonka aikana teen hallintotieteen maisteriopintojani mahdollisimman pitkälle. Samalla, jos aikaa vain suinkin jää, edistän edelleen kirjallisuuden opintojani Jyväskylän ja Helsingin yliopistoiden avoimissa yliopistoissa. Samalla otan pienen huilin työelämästä, kun siihen kerran tällä tavoin mahdollisuus tarjoutuu.

Työelämä on nykypäivänä kestävyyslaji. Jotta voi olla luova ja tehokas, tarvitaan myös työn oheen pieniä lepohetkiä ja aikaa miettiä syntyjä syviä. Olen päättänyt, etten uuvuta itseäni työllä, joten tarkastelen työelämää ja sen vaatimuksia nykypäivänä varsin kriittisin silmin. Aina, kun on mahdollisuus ottaa pienikin huili tehdäkseen jotakin itsensä kehittämiseksi, tilaisuus kannattaa mielestäni hyödyntää. Se ei ole itsekkyyttä vaan järkevyyttä. Minulla on onneksi mahdollisuus Työllisyysrahaston tarjoamaan aikuiskoulutustukeen sekä opintovapaaseen, sillä minulla on pitkä työhistoria, olen vakituisessa virassa ja toiminut nykyisen työnantajani palveluksessa yli vuoden. Lisäksi minulla on olemassa Lapin yliopistossa hallintotieteen maisteriohjelmassa opiskelupaikka.

Positiivista on myös se, että muutin syksyn aikana Seinäjoelle erinomaisten kulkuyhteyksien varrelle. Minun on siis mahdollista vain 6 tunnissa päästä junalla Rovaniemelle aina silloin, kun siihen on tarvetta. Pysyvästi en ole ajatellut Rovaniemelle muuttaa. Myös työpaikkani odottaa täällä Etelä-Pohjanmaalla aikaa, jolloin palaan gradututkijana takaisin.

Iloisia opiskelu-uutisia

Olen hyvin innoissani! Eilen sain iloisia uutisia kevään ja kesän opiskelijavalintoihin liittyen. Minut on hyväksytty opiskelemaan Lapin yliopiston Yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan hallintotieteen maisteriohjelmaan johtamisen psykologiaa. Olen aikaisemmin opiskellut laajat sivuaineet niin johtamisessa kuin psykologiassakin, ja nyt pääsen yhdistämään nämä oppiaineet yhdeksi tutkinnoksi. Samalla pääsen syventämään näiden osa-alueiden osaamistani entisestään.

Keväällä opiskelupaikkoja pohtiessani halusin hakea juuri tähän koulutusohjelmaan, joka oli siis ensisijainen hakukohteeni. Todennäköisyys sisäänpääsylle oli mielestäni melko pieni, sillä paikkoja maisteriopintoihin oli tarjolla ainoastaan kaksi kappaletta. Hakupäätöstäni tuki myös se, ettei tähän maisteriohjelmaan ollut lainkaan pääsykoetta. En olisi rankan koronakevään etäopetusputken ohella jaksanut lukea saati uskaltanut osallistua mihinkään massapääsykokeisiin. Tämä opiskelupaikka kuitenkin osoittaa, että aina kannattaa yrittää, ja ennen kaikkea aina kannattaa opiskella. En usko, että olisin saavuttanut tätä opiskelupaikkaa, ellen olisi vuosien ajan tehnyt määrätietoisesti opintoja. Uskon, että nyt saavuttamani opiskelupaikka tulevine opintoineen avaa entisestään työskentelymahdollisuuksiani tulevaisuudessa.

Toistaiseksi en ole vielä tehnyt mitään valmisteluita opiskeluihin liittyen – niin epätodennäköisenä pidin sisäänpääsyäni. Nyt kuitenkin täytyy kiireen vilkkaa tehdä hieman suunnitelmia ja miettiä miten yhdistää työelämä opiskeluun Rovaniemellä. Toivon, että työnantajani Sedu suhtautuu positiivisesti opintoihini, kuten aiemminkin. Tähän asti olen ollut todella tyytyväinen siihen, että työnantaja kannustaa opiskeluun.

Tulen seuraamaan opintosuunnitelmieni ja opintojeni etenemistä blogissani.

Mitä hyötyä jatkuvasta oppimisesta on?

Kuten moni blogiani seuraava tietää, opiskelen aina jotakin. Tällä hetkellä menossa ovat kirjallisuustieteen perus- ja aineopinnot, joita teen Jyväskylän ja Helsingin avoimessa yliopistossa normaalin ammatillisen äikänopettajan päivätyöni ohella. Mitä jatkuva opiskelu ja oppiminen sitten tarjoaa, kun on jo vakaassa työsuhteessa?

Aivan ensimmäisenä mieleeni tulevat tietenkin kiinnostavat uudet ajatukset. Toki saan sellaisia arjessa opiskelijoiden kanssa toimiessani, mutta opiskelu tuottaa konkreettisia tuloksia minulle itselleni. Osaamiseni vahvistuu ja monipuolistuu, ja saan opintojeni myötä uusia pätevyyksiä. Samalla houkuttelevuuteni työmarkkinoilla kasvaa. Olen näet ajatellut pysyä työelämässä kuin takiainen seuraavat vuosikymmenet. Tokkopa maltan koskaan levätä, sillä aina on jotakin kiinnostavaa mielessä.

Juuri pätevyydet ovatkin minulle tärkeitä. Tällä hetkellä minulla on pätevyys toimia äidinkielen opettajana ammatillisessa koulutuksessa. Jos taas haluan opettaa äidinkieltä ja kirjallisuutta perusopetuksessa yläasteella tai toisella asteella lukiossa, tarvitsen myös kirjallisuuden pätevyyden. Tätä varten tarvitsen perus- ja aineopintotasoiset sivuaineopinnot kirjallisuudesta. Toisin sanoen opiskelu avaa minulle kokonaan uusia ovia. Samalla aineyhdistelmäni monipuolistuu, sillä psykologian aineopinnot aikoinaan suorittaneena saan kirjallisuuden opintojeni valmistuttua opettaa myös psykologiaa toisena opetettavana aineena.

Tällä hetkellä on meneillään viimeinen työpäivä Sedussa ennen hyvin ansaittua kesän vapaajaksoa (lue: kesälomaa) koulusta. Sen aion viettää monipuolisesti liikkumalla sekä edistämällä kirjallisuuden opintojani niin pitkälle kuin mahdollista.

Kulttuuriteko: Tapiovaaran Pirkka-kaluston restaurointi

Joitakin vuosia sitten sain suvussa olleen Ilmari Tapiovaaran suunnitteleman perinteikkään alkuperäisen 1950-luvun Pirkka-huonekalusetin, jossa on pöytä ja neljä tuolia. Kaluston on aikoinaan valmistanut Laukaan Puu, mistä tuolien ja pöydän pohjassa on olemassa kotimaisesta työstä kertova leima.

Ilmari Tapiovaara Pirkka restaurointi Laukaan Puu
Tuolien pohjassa on alkuperästä kertovat Laukaan Puun ja Tapiovaara Designin leimat.

Tuolien pinnat olivat ajan saatossa päässeet naarmuuntumaan pahoin, ja ne oli lakattu uudelleen vääränvärisellä lakalla. Tuolien pienet puiset osat olivat myös osittain heikosti kiinni toisissaan. Niinpä tuntui luonnolliselta selvittää, voisiko huonekalut entisöidä alkuperäiseen loistoonsa.

Työskentelen Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedun Kurikan Kampuksella, jossa koulutetaan muun muassa restaurointi- ja sisustusalan artesaaneja sekä puuseppiä. Syksyllä 2019 keskustelin alustavasti opettajakollegoideni kanssa tällaisesta projektista. Jo tuolloin sovimme, että asia voisi lähteä hyvin liikkeelle ottamalla kuvat lähtötilanteesta.

Varsinaisesti asia lähti etenemään, kun keväällä keskustelin kalustostani kurikkalaisen verhoilu- ja sisustusalan opiskelijan Jenna Koiviston kanssa. Hänellä oli erinomaisia ajatuksia siitä, mitä huonekaluille kannattaisi tehdä. Päätin pyytää häntä toteuttamaan työn opiskelijatyönä. Tukena työn toteutuksessa olivat Sedu Kurikan puu- ja sisustusalan opettajat. Huonekalut tarvitsisivat perinpohjaisen hionnan vanhan lakkakerroksen ja naarmujen poistamiseksi, huonekalut petsattaisiin mahdollisimman alkuperäistä väriä vastaavalla petsillä ja lakattaisiin. Irralliset osat kiinnitettäisiin uudelleen, ja kaluston mustat osat paikattaisiin mustalla maalilla. Ja tältä se sitten näytti.

Vaihe 1: Hionta

Hionta oli kaikkein aikaavievin työ, sillä naarmuja oli tuoleissa paljon. Lisäksi pöytä oli lakattu vuosien varrella uudelleen väärällä värillä. Huonekalut ovat pinnoiltaan mäntypuuta, joten niihin tulee helposti naarmuja. Osien hionnassa täytyi olla myös huolellinen, sillä huonekalujen täytyy hionnasta huolimatta säilyttää alkuperäinen muotonsa. Tältä huonekalut näyttivät hionnan jälkeen.

Vaihe 2: Puuosien liimaus

Puuosat liimattiin tukevasti toisiinsa kiinni. Tämä työ päätettiin toteuttaa siten, ettei tuolien osia lähdetty irrottamaan toisistaan. Lopullisen työn valmistuttua olen todennut, että tuolit ovat nyt todella jämäkät, koska mitään ylimääräistä osien heiluntaa ei tapahdu.

Vaihe 3: Oikean värisävyn löytäminen

Tämän jälkeen huonekalujen väritystä tutkittiin tarkasti, jotta niiden väri saataisiin petsauksen ja lakkauksen myötä vastaamaan mahdollisimman alkuperäistä väritystä. Väri tehdään petsillä, jonka jälkeen pinnat lakataan. Lakkaus muuttaa jonkin verran vielä väriä, joten alkuperäistä vastaavan värityksen löytäminen edellytti tutkimustyötä.

Tapiovaara design Pirkka
Kuvat väritestien jäljiltä.

Vaihe 4: Petsaus

Lopulta oikean värin löydyttyä huonekalut petsattiin pinnoiltaan.

Tapiovaara Laukaan Puu
Tuoleista ja pöydästä tuli näin pehmeän kauniit petsauksen jälkeen.

Vaihe 5: Lakkaus ja mustien osien kulumien paikkaus

Tämän jälkeen pinnat lakattiin. Tarkoituksena oli, ettei puun pinta liiaksi kiiltäisi. Samalla tuolien ja pöydän mustat jalat ja pienet puuosat istuin- ja pöytäpintoja lukuun ottamatta paikattiin mustalla maalilla.

Tapiovaara huonekalut
Lopputulos on fantastinen.

Näin perinnöksi vuosia sitten saamani kalusto sai aivan uuden elämän. Seuraavaksi hankin tuolien pinnoille kunnolliset istuintyynyt, jotta kalusteet myös säilyvät hyvässä kunnossa. Istuinten pintaan tulee helposti naarmuja, jos niille istuu esimerkiksi housuilla, joissa on vaikkapa takataskuissa napit – niiteistä puhumattakaan. Haluan säilyttää kaluston tässä kunnossa aina, sillä alkuperäinen Suomessa valmistettu ja näin huippukuntoinen Pirkka-kalusto on sekä kaunis että arvokas.

Haluan vielä esittää lämpimimmän kiitokseni työn toteutuksesta vastanneelle Jennalle sekä Sedu Kurikan opetushenkilökunnalle.

Paluu kirjallisuuden opintojen pariin

Kirjallisuuden opintoni ovat koko lukuvuoden 2019-20 olleet keskeneräisinä tekemättä. En ole kaiken työkiireen keskellä saanut niistä otetta. Oikein on harmittanut! Puheviestinnät sentään sain syksyllä tehtyä valmiiksi, joten ihan kaikki suunnitelmat eivät ole sentään menneet puihin.

Kirjallisuuden perusopintojen opinto-oikeuteni Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa piti päättyä viime viikonloppuun, jolloin oli viimeinen verkkoluento Kirjallisuustieteen perusteet -kurssilla. Olin jo aiemmin päättänyt, että koska en ennätä saada perusopintoja tuohon päivämäärään mennessä kokonaan tehtyä, yritän ainakin yhden kurssin saada suoritetuksi. Niinpä osallistuin mainitulle Kirjallisuustieteen perusteet -kurssille. Viimeisellä luentokerralla sitten kysyin, että koska opinto-oikeuteni päättyy huomenna, niin onko mahdollista palauttaa kurssityö sähköpostitse myöhemmin. Luennoitsija kuitenkin kertoi, että koronaepidemian vuoksi kaikkia keväällä päättyviä opinto-oikeuksia on jatkettu vuoden 2020 loppuun saakka. Niinpä sain nyt arvokasta lisäaikaa väsätä perusopinnot valmiiksi. Tätä tilaisuutta en aio jättää käyttämättä.

Moisesta iloisesta yllätyksestä innostuneena olenkin sitten opiskellut viimeksi kuluneet pari viikkoa ahkerasti erilaisia kirjallisuuden teorioita. Kirjallisuustieteen perusteet -kurssin kurssityöni palautin muutama päivä sitten. Siinä tarkastelin Franz Kafkan Maalaislääkäri-novellin syvämerkityksiä psykoanalyyttisen teorian ja vastaanoton teorioiden näkökulmasta.

Kirjallisuuden peruskurssin tehtäväpalautuksen jälkeen olen jo innokkaana aloittanut opiskelun Helsingin yliopiston avoimen yliopiston aineopintoihin kuuluvalla Kauhun ja pelon heijastuksia -kurssilla. Näin ollen saan jo aineopintojakin käyntiin. Tämäkin kurssi oli koronan vuoksi avattu ilmaiseksi jokaisen suoritettavaksi.

Nyt ainakin tiedän, mitä tulen tekemään koko opettajan kesälomani ajan. Kirjasto tulee varmasti tutuksi.


Äidinkielen ja kirjallisuuden pätevyysvaatimuksista

Suomessa perusasteen ja lukion äidinkielen ja kirjallisuuden pätevältä opettajalta vaaditaan vähintään toisessa aineessa (äidinkieli tai kirjallisuus) syventävät opinnot ja toisessa opetettavassa aineessa perus- ja aineopinnot. Lisäksi tarvitaan pedagogiset opinnot vähintään 60 opintopistettä. Ainakin aikaisemmin on lisäksi vaadittu puheviestintää 10 opintopistettä. Minulla on suoritettuna suomen kielestä ylempi korkeakoulututkinto, puheviestintä ja pedagogiset opinnot. Nyt suoritan kirjallisuutta perus- ja aineopintojen verran.

Kun saan kirjallisuuden opinnot valmiiksi, minulla on pätevyys halutessani hakea äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan virkoja. Pidän vaihtoehdoista lukiota itseäni kiinnostavimpana nykyisen ammatillisen koulutuksen ohella. Lukiossa minulla olisi äidinkielen ja kirjallisuuden opettamisen ohella pätevyys opettaa psykologiaa toisena opetettavana aineena, sillä olen suorittanut Helsingin yliopistossa psykologiaa perus- ja aineopintojen verran.

Lähde: Äidinkielen opettajain liitto ry.