I work as a vocational Finnish teacher at Sedu - Vocational Education and Training Powerhouse and study leadership psychology at the University of Lapland. You can get to know me better via my professional e-portfolio at www.villekilpia.com.
#sedu #ylpeästitekijä
Minut on kutsuttu yli 100-vuotiaan Viipurin taloudellisen korkeakouluseura VITAKO ry:n jäseneksi. Seuraan jäsenyyteni myötä isäni Heikin, isoisäni Toivon ja isoisoisäni Eevertin jalanjäljissä. Kiitän VITAKOa jo tässä vaiheessa kunniasta saada olla perinteikkään seuran jäsen. Samalla kiitän isääni Heikkiä, joka suositteli minua VITAKOn jäseneksi.
VITAKOn tarkoitus on tukea aktiivisesti Lappeenrannan teknillisen yliopiston, sen ympäristön sekä Lappeenrannan kaupungin ja sen lähialueiden kehittämishankkeita. Koen, että koulutusalan ammattilaiselle VITAKO ry tarjoaa ainutlaatuisen näköalapaikan laajemmin koulutuksen ja tutkimuksen maailmaan Suomessa.
Seuran jäseneksi pääsee Suomen kansalainen, joka haluaa myötävaikuttaa seuran tarkoitusten saavuttamiseen, ja jonka seuran hallitus jäseneksi kutsuu. Viipurin taloudellinen korkeakouluseura on Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan jäsen.
Päivän alkajaisiksi osallistuin kuulijana paneelikeskusteluun, jonka aiheena oli Yleistajuisen tiedeviestinnän potentiaali opettajien työssä, jossa keskustelijoina toimivat Johanna Katsomukset.fi-sivuston edustajana, Politiikasta-tiedeverkkolehden päätoimittaja Mikko Poutanen, Raili Keränen-Pantsu kenties Uskonnonopetus.fi-sivustolta sekä Miia Halme-Tuomisaari Tutkitusti.-sivuston edustajana ja paneelin vetäjänä. Keskustelun ydintä oli muun muassa se, millä tavoin tutkittua tietoa voidaan kansantajuistaa ja tuoda aiempaa tehokkaammin kansalaisten ulottuville.
Paneelin keskustelijat vasemmalta: Miia Halme-Tuomisaari, Johanna Konttori, Raili Keränen-Pantsu ja Mikko Poutanen.
Minulla on tällä hetkellä menossa kaksi koulutusmaailmaan keskeisesti liittyvää opintokokonaisuutta, joita koskevat aiheet kiinnostivat minua erityisesti myös messuilla. Lapin yliopistossa suoritteilla olevien koulutusjohtamisen ja opetushallinnon sivuaineopintojen näkökulmasta kaikki koulutusjohtamiseen liittyvä kiinnostaa. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan pätevyyttä puolestani opiskelen tekemällä kirjallisuuden aineopintojen viimeisiä kursseja Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Siihen liittyen kiinnostavat oikeastaan hyvin monenlaiset asiat, mukaan lukien edellä mainittu tieteen yleistajuinen viestintä.
Kuten paneelissa keskustelijat totesivatkin, tiede ei saisi olla jonkinlainen “kaukainen” aihepiiri, joka ei liity millään tavalla meidän tavallisten kansalaisten elämään ja siihen liittyvään kokemuspiiriin. Päinvastoin. Puhujat painottivat, että tieteen saavutukset kuuluvat meille ihan jokaiselle. Tästä syystä edellä muun muassa edellä mainitut sivustot tekevät erittäin arvokasta työtä tarjotessaan näkökulmia ja tietoa meidän tavallisten kansalaisten ulottuville yleistajuisesti – ja jopa likimain selkokielisesti.
Voimme kukin miettiä, millä tavoin tieteen pitäisi sinua tai minua kiinnostaa. No, eihän kaikki voikaan kiinnostaa kaikkia – eikä tarvitsekaan. Toisaalta tiede antaa monesti vastauksia monenlaisiin arkisiinkin ilmiöihin, joihin törmäämme mitä moninaisimmissa tilanteissa. Esimerkiksi yhteiskunnallisesti on tärkeää, että kykenee muodostamaan näkökulmia ja kyseenalaistamaan tarjolla olevaa informaatiota. Lainsäädäntöä on hyvä tuntea vaikkei ole juristi. Taloutta on hyvä tuntea vaikkei ole taloustieteilijä. Tai historiaa tai antiikin kulttuureiden ominaispiirteitä on hyvä tuntea, vaikkei ole historioitsija tai kirjallisuustieteilijä.
Voidaan sanoa, että elämme aikaa, jolloin kyseenalaistaminen ja tutkitun tiedon merkitys korostuu. Kohtaamme jatkuvasti mis- ja disinformaatiota, joiden tarkoituksena on vähintäänkin hämmentää meitä tavallisia kansalaisia. Informaatioyhteiskunnassa on tärkeää osata erottaa tutkittua tietoa musta tuntuu -näkökulmista tai salaliittoteorioista. Esimerkiksi Tutkitusti.-verkkosivustolta löytyy kattava määrä yhteistyökumppaneiden verkkosivustoja ja hakukone, jonka tarkoituksena on auttaa etsijää löytämään tietoa yleistajuisista tutkimuksista ja julkaisuista. Näille verkkosivustoille ominaista on, että ne toimivat tieteellisten julkaisuiden tavoin vertaisarvioidusti ja tieteen konventioita noudattaen.
Educa-messuja ei ollutkaan pidetty useampaan vuoteen korona-rajoitusten vuoksi, joten oli huikean kivaa saada osallistua nyt ihan livenä tapahtumiin. Samalla messukohtaamiset antoivat taas vähän vaihtelua ja virtaa tuleviin opintosuorituksiini. Vähitellen etenen opinnoissani useammalla rintamalla kohti maalia, ja piakkoin kevään mittaan pitäisi olla jo kerrottavaa valmistuneista lisäpätevyyksistäkin. Huomenna jatkuvat taas luvut kohti seuraavaa kirjallisuuden tenttiä ja seuraavan koulutusjohtamisen kurssityön valmistelu opintoryhmässä.
Opintosyksy on edennyt pian jo talveksi. Samalla täytyy myöntää, että työ-, opinto- ja treenisyksy on ollut hurjan kiireinen. Olen vastikään saanut valmiiksi töissä syksyn 1. jakson arviointiurakan, jota hidasti pieni sairastelu syysloman tienoilla. Tämän lisäksi olen tehnyt viime kuukaudet Kirjallisuuden aineopintoihin kuuluvaa 5 opintopisteen laajuista Kirjallisuuden pedagogiikka -kurssia sekä Koulutusjohtamisen ja opetushallinnon sivuaineopintoihin kuuluvia Johdatus koulutusjohtamiseen ja opintohallintoon (5 op) sekä Opetustoimen hallinto, talous ja strategiat (5 op) -kursseja. Jälkimmäisiin on kuulunut etätapaamisia, lakitehtäviä sekä kurssien yhteinen ryhmätyö. Tämän toteutin kahden opiskelijakollegani kanssa. Aiheenamme oli koulutusorganisaatioiden ja erään koulutuksen ulkopuolisen julkissektorin organisaation strategioiden tarkastelu. Nämä kurssit ovat juuri valmistuneet, ja odotan tällä hetkellä niiden kokonaisarvioiden valmistumista.
Suunnitelmani mukaisesti olen syksyn aikana suorittanut kaksi kirjallisuuden aineopintoihin kuuluvaa kurssia. Samalla jätän kevääksi 2023 viimeiset kaksi vielä puuttuvaa opintojaksoa. Niiden suorittamisen jälkeen minulla on sitten kirjallisuudesta perus- ja aineopinnot suoritettuina, mikä tarkoittaa, että äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajan pätevyyteni lukiota ja perusastetta varten valmistuu näillä näkymin kevääksi 2023 (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 14.12.1998/986 5 §). Samalla minulle avautuu mahdollisuus opettaa pätevänä myös psykologiaa toisena aineena lukiossa. Kirjallisuuden opintojeni osalta olen siis jo hyvää vauhtia loppusuoralla. Kirjallisuuden pedagogiikka -kurssin sisällä olen tutustunut kirjallisuuden opetuksen osalta kattavasti ennen kaikkea Lukion opetussuunnitelmaan 2019.
Myös Koulutusjohtamisen ja opetushallinnon sivuaine Lapin yliopistossa on lähtenyt hyvin liikkeelle. Kurssien tehtävät ovat olleet kiinnostavia ja opettavaisia. Tämänkin opintokokonaisuuden on tarkoitus valmistua meneillään olevan lukuvuoden aikana, minkä jälkeen minulla on pätevyys myös toimia moninaisissa koulutusjohtamisen tehtävissä – mukaan lukien rehtorina (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 14.12.1998/986 2 §). Täytyy jopa todeta, että koulutusjohtamisen sivuaineopinnot ovat osoittautuneet paljon ennakko-odotuksiani kiinnostavammiksi, ja olen jopa sivusilmällä hiljalleen vilkuillut mahdollisuuksia jatkaa koulutusjohtamisen opintoja tämän lukuvuoden jälkeen Jyväskylän yliopiston Koulutusjohtamisen instituutissa. Uskon ja tiedänkin, että näillä opinnoilla on mahdollisuus työllistyä tulevaisuudessa hyvin monentyyppisiin tehtäviin koulutuksen saralla.
Olen tämän syksyn ahkeroinnin jälkeen edelleen sitä mieltä, että opiskelu ja koulutus ovat erinomainen harrastus. Niissä kun yhdistyvät huvi ja hyöty. Ennen kaikkea yhä uusien mahdollisuuksien luominen työmarkkinoilla on se varsinainen syy, joka minua motivoi jatkamaan. Tosin työn ja opiskelun yhdistäminen vaatii paikoitellen aika suuriakin ponnistuksia, satsauksia ja kurinalaisuutta. Nukkumaan on mentävä ajoissa, ja kalenteriin täytyy merkitä säännöllisesti kaikki työt, tapaamiset, luennot, treenit ja niin edelleen. Syysloman sairastelu myös osoitti, että tällaisen paketin kanssa on pyrittävä kaikin keinoin pysymään terveenä, jotta kurinalainen työskentely on päivästä toiseen mahdollista.
Haluan samalla kiittää työnantajaani Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedua suopeasta suhtautumisesta, ymmärryksestä ja kannustuksesta työn ja opiskelun yhdistämisessä. Ilman työnantajan tukea ja kannustavaa suhtautumista jatkuva oppiminen ei välttämättä olisi mahdollista, vaikkakin nykyiset opintoni teen ensisijaisesti omalla vapaa-ajallani.
Tämän tekstin olen palauttanut tarkistukseen 5.6.2020 Helsingin yliopiston Kauhun ja pelon heijastuksia -kurssille, jolla käsiteltiin erilaisia kauhun ja pelon lähteitä modernissa maailmassa. Teksti sattui silmiini ohimennen etsiessäni vähän muita tekstejä, ja halusin jakaa sen. Tekstin oheiskuvat olen ottanut Pariisin alla kulkevista katakombeista vuonna 2018 ja matkalta Sarajevosta vuonna 2016. Kuvien kopiointi ja uudelleenkäyttö on kiellettyä.
Kuoleman kohteet kiinnostuksena
Siinä missä kauhun synnyttäjät voivat populaarikulttuurissa olla kuvitteellisia henkimaailman olentoja, on toisaalta osa kauhun ja pelon kokemuksista lähtöisin ihmisestä itsestään ja tosista tai todentuntuisista tapahtumista. Tieteen monet saavutukset ovat useissa tapauksissa perintöä nykymaailmassa epäeettisistä tutkimustavoista, joissa ihmisille on saatettu tehdä karmivia kokeita. Klassisissa kauhutarinoissa tiedemiehet voivatkin olla suorastaan hulluja (Hänninen & Latvanen 1996: 226), ja tosielämässä Auschwitzin keskitysleirin kuolemanenkeliksi kutsuttu lääkäri Josef Mengele leikkeli potilaitaan ilman nukutusta tai työnsi myrkkypistoksia uhriensa silmiin brutaaleita ihmiskokeita tehdessään. Eräänlainen stereotyyppinen reaalimaailman hullu tiedemies tai keksijä on myös tanskalainen Peter Madsen, joka surmasi ja paloitteli ruotsalaisen toimittajan Kim Wallin sukellusveneessään elokuussa 2017. Karmivista tositapahtumista esimerkkejä ovat myös terrori-iskut, koulusurmat tai Norjassa Utöyan saarella 2011 tapahtunut joukkoampuminen. Nämä kaikki voivat herättää ikäkausikokemuksia: Mitä teit, kun Myyrmannissa räjähti pommi vuonna 2002? Tai mitä teit New Yorkin 9/11-iskujen aikaan vuonna 2001? Rikalan (2020) mukaan ylipäätään kuolema kokemuksena on nykypäivänä vähemmän arkipäiväinen tapahtuma kuin edeltäneinä vuosisatoina, jolloin ihmisten elinikä on ollut lyhyempi ja kuolema erilaisissa yhteisöissä tiiviimmin läsnä.
Omasta mielestäni taruhahmoja huomattavasti pelottavampi ja siksi kiehtovampi ilmiö onkin juuri ihmisen oma julmuus toisia ihmisiä kohtaan. Olen vieraillut lukuisissa matkakohteissa, joiden menneisyyteen kuuluu järkyttäviä tai ahdistavia tapahtumia. Hänninen ja Latvanen (1996: 336) toteavatkin, että ihminen pelkää toista ihmistä enemmän kuin mitään muuta. Synkät kohteet sisältävät nähdäkseni sodan ja kuoleman lisäksi yhteiskuntaa hallitsevan valvontakoneiston, jollainen oli esimerkiksi DDR:n salainen poliisi Stasi. Se vastasi Benthamin (Mononen 2019: 97) hahmottelemaa ahdistavaa, kaiken kuulevaa ja näkevää panoptikonia. Synkkä turismi1 ja sen tarjoamat kohteet houkuttelevat olemalla eräänlaisia muistomerkkejä, joiden seinät kuiskivat tarinaansa menneisyyden inhimillisistä uhreista. Tällaisia muistomerkkejä ovat esimerkiksi Anne Frank Huis Amsterdamissa, Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseo Puolassa, Omaha Beach Ranskan Normandiassa tai Sarajevon kaupunki verisestä sisällissodasta kertovine museoineen ja tapahtumapaikkoineen. Farmakin (2013: 281) mukaan synkkää turismia tiedetään olleen aina 1000-luvulta lähtien. Sodan kauhut, kuolema ja katastrofit ovat siis kiehtoneet ihmisiä jo pitkään.
Synkkien kohteiden kiehtovuuden motiiveista on esitetty lukuisia ajatuksia, joita Seatonin ja Lennonin (Farmaki 2013: 283) mukaan ovat muiden ihmisten epäonnen näkemisen tuottama “mielihyvä” sekä kuoleman läheisyyden havaitseminen ja pohdinta. Dann (Farmaki 2013: 283) puolestaan on jaotellut kahdeksan erilaista motiivia sisältäen uutuudenviehätyksen, nostalgiankaipuun tai vaikkapa rikosten ihannoinnin. Itse lisäisin tähän kunnioituksen tapahtumien aikalaisia kohtaan sekä kiinnostuksen tarinoita, yhteiskunnallisia järjestelmiä, historiaa tai ihmismielen pimeän puolen ja kollektiivisten motiiveiden ymmärtämistä kohtaan. Samankaltaisia huomioita ovat tehneet Poria ym. 2006 (Farmaki 2013: 284). Ennen kaikkea kuolema ja traagiset tapahtumat herättävät voimakkaita tunteita.
Historialliset tapahtumat, jotka voivat johtaa koko ihmiskuntaa koskettaviin seurauksiin, saattavat juontaa juurensa yksittäisen ihmisen toimista, kuten 1. maailmansodan käynnistäneet Sarajevon laukaukset vuonna 1914. Tällaisten laajempien tapahtumien syitä voidaan etsiä yhteiskunnallisesta jakautuneisuudesta ja joukkopsykologiasta, jossa liikehdintä ei välttämättä ole enää yksittäisten ihmisten hallittavissa. Gustave Le Bonin ja Gabriel Tarden ajatus joukkosielusta oli jo Hitlerin ja Mussolinin tiedossa, ja vaikkei Le Bonia pidetäkään suurena sosiaalipsykologian klassikkona, voidaan hänen ajatuksiaan pitää edelleen relevantteina nykypäivän yhteiskunnallisessa liikehdinnässä (Helkama ym. 1998: 327-328). Le Bon kuvasi ihmisen toimintaa muun muassa seuraavasti: ”Joukossa ihmiset toimivat anonyymeinä (- -), eivätkä ota enää vastuuta teoistaan.” Alentuneen minätietoisuuden vuoksi ihminen voi toimia joukossa impulsiivisesti ja emotionaalisesti ollen samalla ulkoisten yllykkeiden johdettavissa (Helkama ym. 1998: 331). Pelottavaa on mielestäni ajatus, että ihmisjoukot provosoituina ja manipuloituina voivat toimia arvaamattomasti, tunteettomasti ja toteuttaa kyseenalaistamatta tekoja, jollaiset yksiselitteisesti ovat tuomittavia ja väärin. Juuri tästä syystä Washingtonin The US Holocaust Memorial Museum tai Sarajevon Museum of Crimes Against Humanity & Genocide 1992-95 ovat niin tärkeitä: niiden keskeinen tehtävä on vuodesta toiseen muistuttaa ihmisiä ihmisten omista hirmuteoista sekä sokeudesta omaa toimintaansa kohtaan (Lennon & Foley 1999: 50).
US Holocaust Memorial Museum on esimerkki haasteista, jollaisia muistomerkkeihin helposti liittyy. Samalla niiden kautta on mahdollista pohtia, mitä muistomerkkien palveluntarjoajien olisi hyvä huomioida. Esitetyn ja todellisen välille syntyy helposti aukko2, joka hämärtää vierailijoiden ymmärrystä todellisista tapahtumista. (Lennon & Foley 1999: 49.) Muistomerkit myös helposti turistoituvat ja karnevalisoituvat, kuten on käynyt Berliinin Checkpoint Charlielle. Mielestäni kiinnostavimmat kokemukset ovat syntyneet paikoissa, joissa inhimilliset kokemukset, mukaan lukien kärsimys, esitetään sellaisena kuin aikalaiset sen ovat kokeneet. Samalla vierailijana minun on ollut mahdollista käsitellä tapahtumia mielessäni ja tarvittaessa keskustella heränneistä kysymyksistä vaikkapa museon henkilökunnan kanssa.
1Engl. dark tourism (Foley & Lennon 1996, teoksessa Farmaki 2013: 281) 2Engl. gap in reality
Lähteet
FARMAKI, ANNA 2013: Dark tourism revisited: a supply/demand conceptualisation. International Journal of Culture, Tourism and Hospitality Research 3/2013, s. 281-292.
LENNON, J. JOHN & MALCOLM FOLEY 1999: Interpretation of the Unigmaginable: The US Holocaust Memorial Museum, Washington, DC, and “dark tourism”. Journal of Travel Research, 1999, 46-50.
MONONEN, SINI 2019: Interventio virtuaaliseen väkivaltaan. Vainoavan vallan fiktio ja vastarinnan strategiat Pilvi Takalan installaatiossa Admirer. Niin & Näin 1/2019, s. 97-104.
Tämän postaukseni pohdinta perustuu varsinaisesti Furmanin ym. (2004) onnistumishaastattelun kysymyksille sekä omaan pohdintaani kurssityölle asettamani alkuperäisen tavoitteen osalta. Alkuun pohdin onnistumisiani opiskeluissani laajemmassa mittakaavassa, etenen sitä kautta varsinaiseen kurssin aikana saavuttamiini oivalluksiin ja lopuksi vastaan Furmanin ym. onnistumisia koskeviin kysymyksiin.
Opintopolkuni kokonaisuutena alkutekijöistään tähän päivään asti on ollut suuri onnistuminen, jolla olen tullut luoneeksi tilanteen, jossa töitä löytyy tulevaisuudessa suhteellisen varmasti – ja myös valinnanvaihtoehtoja löytyy. Nämä ovat oman kokemukseni mukaan tärkeitä seikkoja yhä pidempään ja yhä haastavammaksi ja kompleksisemmaksi käyvässä työelämässä. Peruskoulun jälkeen olen opiskellut ylioppilaaksi, liikunnanohjaajaksi, tenniksen huippuvalmentajaksi (Suomen Tennisliitto Huippuvalmentajatutkinto 2004), humanististen tieteiden kandidaatiksi, filosofian maisteriksi suomalaisessa filologiassa ja ammatilliseksi opettajaksi. Laajat sivuaineet olen tehnyt johtamisessa ja psykologiassa. Perusopintotasoiset sivuaineet minulta löytyvät viestinnässä, erityispedagogiikassa, tilasto-, kasvatus- ja taloustieteessä sekä kirjallisuudessa. Tällä hetkellä teen hallintotieteen maisterintutkintoa johtamisen psykologiassa Lapin yliopistossa sekä kirjallisuuden aineopintoja Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Ensi lukuvuoden aikana tulen suorittamaan vielä Lapin yliopiston kasvatus- ja yhteiskuntatieteiden tiedekuntien yhteistyönä järjestettävät koulutusjohtamisen ja opetushallinnon perusopintotasoiset sivuaineopinnot, jotka antavat pätevyyden työskennellä esimiestehtävissä koulutusalalla (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista, 1998/986, §2). Jo yksistään hallintotieteen maisteriopintopaikan saavuttaminen kevään 2020 haussa oli minulle suuri onnistuminen, sillä jaossa oli tuolloin ainoastaan kaksi opiskelupaikkaa kandintutkinnon kyseisessä oppiaineessa suorittaneiden lisäksi. Johtamisen psykologian opinnot yhdistettynä kaikkiin muihin aiemmin tekemiini opintoihin luovat mielestäni kiinnostavan opintopolun, jonka parasta antia on mielestäni taito hahmottaa ja hallita laajoja kokonaisuuksia hyvin erilaisista aiheista ja tuottaa oppimastani laadukasta ja akateemiset konventiot täyttävää tekstiä. Samalla johtamisen psykologian opinnoissa kykenen nivomaan yhteen Helsingin yliopistossa suorittamani johtamisen ja psykologian laajat sivuaineopinnot.
Lukuisista suorituksistani huolimatta olen hyvin tietoinen siitä, että esimerkiksi perusopinnot antavat vain lähtökohdat etsiä lisää tietoa ja syventää omaa osaamista kyseisessä aiheessa. Sama pätee pohjimmiltaan aineopintoihin, kandidaatin- ja maisterintutkintoihin. Dunning-Kruger-efektin eli kognitiivisen ylivertaisuusvinouman mukaan meille ihmisille syntyy helposti taipumus yliarvioida omia kykyjämme (Yle 2022). Näin ollen tämän kurssityön ajatuksenani oli pohtia ja syventää omaa asiantuntijuuttani johtamisen psykologian alueella, vaikka tiedostin jo kurssityön alkuvaiheessa, etten muutamassa kuukaudessa kykene vielä saavuttamaan kovinkaan syvää asiantuntijan statusta. Tämän kurssityöni yhtenä aiheena on ollut siis saada kokonaiskäsitys siitä, miksi nimenomaan nyt Lapin yliopistossa opiskelemani johtamisen psykologia nojaa niin voimakkaasti kokemuksentutkimukseen ja millä tavoin johtamisen psykologia asettuu tieteiden kentälle suhteessa vaikkapa psykologiaan tai sosiaalipsykologiaan. Uskon ja tässä vaiheessa jo tiedänkin, että kunnollisen pohjan luominen antaa minulle myös entistä vahvemmat lähtökohdat tulevaan pro gradu -työskentelyyni.
Kurssin aikana olen kirjoittanut seuraavat kirjoitukset:
Tämä nyt käsillä oleva kirjoitukseni on siis portfolioni kuudes osa, jossa pohdin onnistumistani tämän kurssin työskentelyssä.
Kurssin tehtävänanto, tavoite ja omat havaintoni
Kurssin tehtävänantona oli kurssin aikana suunnitella itsenäisesti ja pienryhmän kesken omaan elämäntilanteeseen ja motiiveihin sopiva oppimistavoite, joka on mahdollista toteuttaa opintojakson loppuun mennessä. Tavoitteen valinnassa oli tarkoituksena valita mahdollisimman konkreettinen tavoite, johon kuuluisi konkreettista tekemistä. Oleellista oli havainnoida, kokeilla aktiivisesti ja saada kokemuksen kautta uutta ymmärrystä ja oivalluksia.
Kurssin osalta havaitsin jo hyvin pian, että minun on sittenkin keskityttävä joihinkin tiettyihin teemoihin, sillä oma osaaminen ja asiantuntemus ovat niin laajoja käsitteitä, ettei niitä vain kerta kaikkiaan kuukausien kuluessa kirjoiteta auki tekstiksi. Ja jos kirjoitetaankin, hiljaista tietoa on niin valtavasti hyvin erilaisista aiheista, että tekstimuotoon puettuna sellaisesta tulisi vähintäänkin kirja tai pari. Niinpä ennen kaikkea päädyin paneutumaan johtamisen psykologiaan muutamien teemojen kautta. Rikoin hieman tehtävänantoa siinä, että minulle oli tärkeää nimenomaan saada tutustua johtamisen psykologiaan teemana ja johtamiseen aiheena, koska minulla oli siihen liittyen runsaasti havaintoja ja keskustelukokemuksia työelämän varrelta. Muun muassa helposti unohtuvaa johtamisen kontekstisidonnaisuutta käsittelin edellisessä kirjoituksessani kontekstin vaikutuksista johtamismetodeihin. Omaksi oppimistavoitteekseni valitsin itselleni hyvin sopivan oman ammatillisen kehittymiseni reflektoinnin. Muutin tätä tavoitetta matkan varrella, ja lopulliseksi tavoitteekseni valikoitui “tunnistaa ja sanallistaa metatasolla omaa johtamisen psykologian osaamistani”.
Vaikka en ole työurallani tähän mennessä toiminut varsinaisissa esimies- tai johtotehtävissä, katson, että vahvuuksiani vuorovaikuttajana ovat ennen kaikkea taito kuunnella, keskustella ja kohdata ihmisiä. Kykenen myös helposti myöntämään olleeni väärässä silloin kun olen väärässä – siis kun keskustelukumppanini esimerkiksi esittää vahvemmat argumentit oman näkökulmansa tueksi tai faktat selvästi osoittavat tekemäni päätöksen vääräksi. Tätä päätöksentekoa, virheiden myöntämisen ja korjaavien toimenpiteiden merkitystä käsittelin kirjoituksessani kontekstia koskevassa kirjoituksessani. Esimiestyössä keskeistä on nähdäkseni ymmärtää yksilöiden omia motivaation kokemuksia yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi erilaisissa johtamistilanteissa. Kuten aiemmassa kontekstia käsittelevässä kirjoituksessani pohdin, myös johtamistilanteet vaihtelevat ja edellyttävät hyvin erilaisia toimintatapoja.
Tekemäni kokonaisuus on siis osa laajempaa henkilökohtaiseen kehittymiseen linkittyvää prosessia, joka ei projektin tavoin ala ja pääty johonkin tiettyyn hetkeen. Tämän kurssityön osalta kyse on projektista, jonka olen katsonut olevan hetki laajemmassa kehitysprosessissani. Tehtävän katson liittyvän tehtävänannon tehtävään 4, joka sisälsi onnistumisten arvostamista.
Työssä onnistuminen
Joulukuussa 2021 tapasimme Johtamisen psykologia II -kurssin osalta Rovaniemellä, jossa kävimme läpi erilaisia harjoitteita liittyen käyttäytymiseen ryhmätilanteissa. Erityisesti minulle jäi mieleen harjoite, jossa esitettiin pareittain ideoita, joihin piti sanoa aina ensiksi “joo” ja jatkaa sitten ideaa eteenpäin. Teimme myös harjoitteen, jossa kerroimme pareittain itsestämme kaiken aikaa päällekkäin puhuen ilman että kykenimme kuuntelemaan parin ajatuksia. Teimme myös pieniä draamaharjoituksia, joissa esitimme lyhyitä katkelmia jostakin tapahtumista. En valitettavasti aivan tarkalleen muista, millaisia ryhmäharjoitteita teimme näiden parin lähitapaamiskerran aikana, sillä kyseiset harjoitteet olisi pitänyt muistaa ja ehtiä opetustilanteen ohessa merkitä muistiin.
Näiden lähitapaamisten jälkeen meillä oli noin kerran kuukaudessa pienryhmätapaaminen, jossa kävimme läpi etenemistämme. Pohdimme näissä tapaamisissa muun muassa sitä, olimmeko ymmärtäneet tehtävänannon aivan oikein. Saimme myös vertaistukea ryhmän jäseniltä siinä, miten olimme töissämme edenneet. Hahmottelin aluksi jonkinlaista multitaskingin vähentämiseen liittyvää konkreettista kehitystavoitetta, mutta kerran Seinäjoen ammattikorkeakoululle lukemaan pyöräillessäni mieleeni pälkähti, että minullahan on kaiken aikaa jatkuva kehitysprosessi käynnissä, jota kuvaan tällä verkkosivustollani. Päätin toteuttaa tämän kurssin kurssityöni blogikirjoitusten sarjana, jossa pohdin johtamisen psykologian osaamistani, asiantuntijaidentiteettiä ja aiheeseen liittyviä teemoja oman johtamisen psykologian asiantuntijana kehittymisen näkökulmasta. Toisin sanoen minua kiinnostavat yleensä asiat, kuten mitä tiedän jo nyt, ja mitä en vielä tiedä. Huhti-toukokuun vaihteessa 2022 tapasimme vielä koko ryhmän osalta Teamsissa, jossa esittelimme omat kehitystavoitteemme. Koin, että oma valintani pohtia asiantuntijuutta identiteettinä ja kertynyttä johtamisen psykologian osaamistani oli hyvin itseni näköinen ja siten onnistunut.
Millä tavoin sitten koen onnistuneeni työssä? Mielestäni olen työlläni onnistunut ennen kaikkea hahmottelemaan itselleni johtamisen psykologian asettumisen tieteen kentälle ja pohjoissuomalaisen kokemuksentutkimuksellisen johtamisen psykologian tutkimusperinteen suhteen perinteiseen psykologian tutkimusperinteeseen. Lisäksi nähdäkseni identiteettiä ja ihmiskäsityksiä koskevat kirjoitukseni avasivat uusia polkuja, joita voin hyödyntää matkallani kohti syvempää johtamisen psykologian asiantuntijuutta. Minulle erityisen tärkeää yleensäkin on hahmottaa kokonaisuus, jonka kentällä liikutaan. Yksityiskohtaisempia toimintamalleja on tältä pohjalta mahdollista lähteä kehittämään.
Epäonnistuminen tehtävänantoon verrattuna oli ehkä varsinaisesti se, etten kehittänyt tehtävänannon mukaisesti jotakin konkreettista taitoa, jota olisin sitten ihmisten parissa harjaannuttanut. Olen ollut tämän lukuvuoden ajan opintovapaalla, mikä on tarkoittanut sitä, etten ole ollut säännöllisesti esimerkiksi opiskelijoiden kanssa tekemisissä. Toisaalta sitten taas oman ihmiskäsityksen, identiteettien ja asiantuntijuuden pohdinnan pohjalta on mahdollista tarkastella itseä, omaa toimintaa ja jopa koko yhteiskuntaa syvemmin, kuin jos olisin jättänyt nämä pohdinnat väliin. Tämä tehtävä sillä tavoin, kuin olen sen nyt tehnyt, on ollut hyvin minun näköiseni. En koe päästäneeni itseäni helpommalla verrattuna siihen, että olisin ottanut jonkin konkreettisen kehitystavoitteen, jota olisin lähtenyt työstämään.
Onnistumishaastattelun kysymykset (Furman ym. 2004)
Miten selität, että onnistuit?
Onnistumiset ovat monen osatekijän summia. Luonnollisesti onnistuneiden opinto- tai työprojektien taustalle tarvitaan esimerkiksi omaa motivaatiota ja uteliaisuutta oppimista ja maailman ilmiöitä kohtaan sekä laajojen kokonaisuuksien hahmottamista. Kiinnostavaa on, millaista uutta oppia ja tietoa opiskelu tuottaa verrattuna aiemmin olemassa olleeseen tietoon. Tämän vuoden keskeinen onnistuminen on ollut opintojen vauhdikas eteneminen ja erilaiset näkökulmat johtamiseen ja johtamisen psykologiaan.
Selitän yleensä onnistumiset ahkeruudella ja pitkäjänteisellä etenemisellä valittua tavoitetta kohti. Myös onnistumiset ovat suhteellisia, eli vaikkapa urheilussa dikotominen jaottelu onnistuminen-epäonnistuminen-akselilla ei anna oikeanlaista kuvaa suorituksesta. Yleensä mikä tahansa suoritus sisältää sekä onnistuneita että epäonnistuneita elementtejä. Kehittymisessä tavoitteena on yksinkertaisesti karsia epäonnistuneita osasuorituksia ja vakioida onnistuneita. Tämä puolestaan edellyttää riittävästi toistoja. Fyysisessä urheilussa tämä tarkoittaa laadukkaita liiketoistoja, asiantuntijuuden lisäämisessä ymmärtääkseni laadukasta ja tavoitteellista osaamisen kehittämistä. Tässä yhtälössä tulos riippuu keskeisesti laadusta ja määrästä. Opiskeluvuoteni aikana minulla on ollut runsaasti aikaa laadukkaaseen ja nousujohteiseen opiskeluun, mikä nähdäkseni selittää onnistumisiani.
Mistä taidoistasi, kyvyistäsi ja vahvuuksistasi tämä onnistuminen kertoo?
Onnistuminen kertoo ainakin hyvin toteutetusta suunnitelmasta ja keskittymisestä opiskeluun. Koen tämän vuoden aikana saaneeni keskittyä täysin opiskeluun ja oppimiseen, ja syksyllä tekemäni suunnitelmat etenemisestä ovat toteutuneet oikeastaan täysimääräisesti.
Koen, että keskeinen vahvuuteni on realististen tavoitteiden asettaminen ja resurssien allokointi tavoitteiden saavuttamiseen. Tässä tapauksessa olen budjetoinut aikaa resurssina tiettyjen opintosuoritusten tekemiseen, ja olen pysynyt aikataulussani mielestäni vähintään kohtuullisesti. Johtamisen psykologian lisäksi olen edistänyt kirjallisuuden opintojani ikään kuin harrastuksenani aina silloin, kun muilta opinnoilta on aikaa jäänyt. Tämä on tarjonnut mielestäni hyvää vaihtelua varsinaisten opintojeni oheen. Koen myös muuten harrastusteni tukevan opiskelua. Erityisesti liikunta on tuonut vastapainoa arkiselle työlle.
Myös sujuva, nopea ja virheetön kirjoittaminen sekä tietotekninen osaaminen ovat vahvuuksiani, jotka lisäävät ja tukevat opiskelutehoa. Syksyllä mursin vasemman ranteeni pelissä, mikä olisi pilannut muutoin hyvän opiskelusyksyni lopun, mutta kirjoitin tuona aikana laajan itsensä johtamisen esseen käytännössä sanelemalla työn Wordin sanelutoiminnon avulla. Pitkäjänteinen opiskelu edellyttää pitkäjänteisyyttä ja hyviä itsensä johtamisen taitoja. Tämän opiskeluvuoden aikana olen suorittanut kaiken kaikkiaan noin 90 opintopistettä, mikä kertoo mielestäni sitoutumisesta ja määrätietoisuudesta edettäessä kohti tavoitteita.
Ketkä henkilöt auttoivat tai tukivat sinua, ja mistä voisit heitä kiittää heitä?
Työskentelyyni olen saanut tärkeää tukea useista suunnista. Olen viettänyt runsaasti aikaa Seinäjoen ammattikorkeakoulun Kampus-talolla, jonka kirjastolta olen erityisesti saanut tukea ja apua opintoihini. Lisäksi aivan erinomainen tuki on ollut opiskelijahintainen lounas arkipäivisin Kampus-talon Sodexolla. Heidän ansiostaan olen onnistunut opintovuoteni aikana välttämään nälkäkuoleman. Vähemmän aikaa olen viettänyt varsinaisen yliopistoni Lapin yliopiston kampuksella, mutta jonkin verran myös siellä. Luonnollisesti omalle yliopistolleni olen kiitollisuudenvelassa erityisesti siksi, että minulla ylipäätään on mahdollisuus opiskella perustutkinto-opiskelijana. Rovaniemellä vieraillessani olen kerta toisensa jälkeen majoittunut opiskelijahinnoin Hostel Cafe Kodissa, ja paikan päälle olen saapunut kerta toisensa jälkeen opiskelijahintaisin VR:n kyydein. Taloudellisesti vuosi on sujunut melko hyvin, sillä olen saanut Työllisyysrahaston aikuiskoulutustukea. Voisi oikeastaan yhteenvetona sanoa, että Suomessa opiskelija ja opiskelua harrastava työntekijä saa monenlaista tukea, jollaisesta monessa muussa maassa opiskelijat voivat vain haaveilla. Työnantajalleni Sedulle haluan luonnollisesti esittää perustavaa laatua olevan kiitokseni siitä, että olen tämän kuluneen vuoden saanut viettää opintovapaalla.
Tukea olen luonnollisesti saanut lisäksi opinnoissa opettajilta, jotka ovat kurssien toteutuksesta vastanneet. Apua on aina voinut kysyä, jos sellaista on tarvinnut, mutta itse olen lähtökohtaisesti yleensä tehtävistä suoriutunut. Sitten tärkeä tuki opintoihini on tullut perheeltäni ja kavereiltani. Erityisesti isä ja äiti sekä sisarukseni ovat olleet tärkeänä tukena ja kannustaneet eteenpäin. Padel-kaverit Padel Or Die -klubilla ovat tarjonneet vastapainoa lukemiselle ja koulunkäynnille.
Miksi tämä onnistuminen oli sinulle tärkeä asia?
Toki onnistuminen on aina mukavampaa kuin epäonnistuminen, vaikka edellä jo pohdin onnistuneen ja epäonnistuneen suorituksen olevan monesti liian selkeä jaottelu. Onnistumiset sisältävät epäonnistumisia ja päinvastoin. Yleisesti ottaen koko opintovapaavuosi on ollut minulle tärkeä onnistuminen. Osaamisen kehittymisessä kyse on aina onnistumisesta, vaikka aikataulutus voi epäonnistua. Omalla kohdallani aikataulutus oli tehty sellaiseksi, että kaikki mitä saan aikaan on onnistuminen.
Tämän vuoden jälkeen opinnot ovat minulla sellaisessa vaiheessa, jossa johtamisen psykologian pääaineopinnoistani puuttuu käytännössä enää pro gradu ja tämän meneillään olevan kurssin 5 op:n laajuinen kirjallinen työ. Kirjallisuuden opinnoista minuolla puuttuu noin 15 op. Nämä jäljellä olevat työt ja edellä mainitsemani koulutusjohtamisen ja opetushallinnon sivuaineen kykenen tekemään etänä kotikaupungistani työn ohella, mikä oli keskeinen tämän vuoden opintotavoitteeni. Koska varsinainen päivätyöni pitää minut tiiviisti Etelä-Pohjanmaalla, minun oli saatava opinnot tähän vaiheeseen voidakseni jatkaa niitä itsenäisesti kohti valmistumista. Tämä on siis perimmäinen syy sille, miksi onnistuminen oli tärkeää.
Jos tämä onnistuminen on enne siitä, että jotakin myönteistä on tapahtumassa, niin mitä se voisi olla?
Onnistumiset enteilevät luonnollisesti tässä tapauksessa sitä, että omat työllisyysnäkymäni paranevat entisestään. Kirjallisuuden aineopintojen valmistuessa minun on mahdollista hakea pätevänä äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan työpaikkoja lukiosta tai perusopetuksen puolelta. Vastaavasti johtamisen psykologian ja tulevien koulutusjohtamisen sivuaineopintojen myötä minun on mahdollista hakea esimiestehtäviin koulutusalalle tai muuten esimerkiksi kunnallishallinnon, HR-alalle ja niin edelleen. Koska olemme oletettavasti hyvin pitkään muuttuvassa työelämässä, opintojen mukanaan tuoma osaaminen on hyvin tervetullut henkilökohtainen lisäresurssi matkaan mukaan. Luonnollisesti opinnot tuovat mukanaan osaamista, joka antaa varmuutta ja osaamista erilaisiin työtehtäviin. Lisäksi valmistuvat opinnot antavat aina aiheen juhlaan, mikä on sekin upea juttu.
Maisterinsormus on perinteikäs ansiomerkki, jota saa akateemisen etiketin mukaisesti käyttää osallistuttuaan yliopiston promootiojuhlaan. Osallistuin Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootioon 26.5.2017. Kuvassa oma maisterinsormukseni.
Jos vastaavanlaisia onnistumisia tapahtuu jatkossa enemmänkin, niin mitä siitä voi parhaimmassa tapauksessa seurata?
Kuten edellä todettua, toivon, että jatkossa tekemäni opinnot avaavat yhä uusia ovia työelämässä. Saamani osaamisen osalta uskon, että osaamiseni riittää hyvin monenlaisiin työtehtäviin tulevaisuudessa. Toisaalta on kiinnostavaa nähdä, sattuuko työelämässä myös olemaan matkassa vähän onnea, että saisin sopivia työtarjouksia, jotka sitten poikisivat yhä kiinnostavampia mahdollisuuksia. Toisaalta päivästä toiseen on tehtävä hyvää ja laadukasta työtä, jotta kykenen tuottamaan kulloisellekin työnantajalleni laadukasta työtä vastineeksi saamastani palkasta.
Vastaavasti opiskeleminen ja oppiminen elämäntapana jo itsessään ovat antaneet minulle paljon elämyksiä matkani varrella. Kaikista opinnoista on jäänyt jonkinlainen muistijälki ja jotakin kiinnostavaa, jota on sitten voinut myöhemmin yhdistellä erilaisissa elämäntilanteissa, keskusteluissa ja niin edelleen yhä uudenlaisiksi näkökulmiksi. Olen myös oppinut, että hyvin moni tieteenala on lähellä toisiaan ja tietyt teoreettiset viitekehykset seuraavat tieteenalalta toiselle. Vaikkapa psykologia, tietojenkäsittelytiede ja kognitiotiede ovat esimerkiksi hyvin lähellä toisiaan, mutta tutkivat hyvin toistensa kaltaisia ilmiöitä hieman erilaisista näkökulmista. Tällaiset havainnot ja oivallukset ovat minusta kiinnostavia. Toisin sanoen mitä enemmän opiskelen, sitä enemmän elämyksiä koen oppimisen parissa ja lisäksi CV:ni tulee samalla yhä kiinnostavammaksi.
Lähteet
FURMAN, BEN, TAPANI AHOLA & HARRI HIRVIHUHTA 2004: Työpaikan pelisäännöt ja kuinka ne tehdään. Tammi, Helsinki.
Tämän kirjoitukseni pohja syntyi isäni Heikin kanssa käydystä keskustelusta tiistaina 17.5.2022. Isä kertoi lukeneensa Ilkka-Pohjalaisessa 16.5.2022 julkaistun professori Vesa Routamaan kirjoituksen johtamiskoulutuksesta. Koska paneudun omassa Johtamisen psykologia II -kurssin portfoliossani nimenomaan johtamista koskeviin kysymyksiin, aihe jäi mieleeni ja päätin koota siitä kumpuavia ajatuksia lyhyeen kirjoitukseen. Ajatukseni kuitenkin laajeni samaan tahtiin kuin kirjoitustyötä tein, ja niinpä tässäkin oli pakko jossakin vaiheessa vain rajata työn laajuutta. Seuraavassa kuitenkin ajatuksiani oppimastani ja tutkimastani liittyen johtamiseen ilmiönä.
Kirjoituksessa Routamaa sanoo muun muassa seuraavaa:
“Suurin osa johtamiskoulutusta ylipäätään on koko lailla turhaa, kun koulutettavalle ei synny pätevällä tavalla itsetuntemusta, jonka pohjalta voisi aidosti johtajana kehittyä.”
Vesa Routamaa, I-P 16.5.2022
Kiinnostavia johtajan itsetuntemuksen kasvun vaatimuksen lisäksi olivat Routamaan esille nostamat case-kirjasto ja case-kirjoittamisen kurssi, jollaisille selvästi olisi käyttöä ja tarvetta nykypäivänkin johtamiskoulutuksessa. Johtamisen psykologian koulutuksessa olen opiskellut muun muassa itsensä johtamista, joka mielestäni avasi kiinnostavalla tavalla muun muassa ihmiskäsityksiä ja siten antoi johtamisen psykologian alan tuntemukseen mielestäni paljon. Riskejä kartoittavien skenaarioiden ja case-tapausten kartoittamisen avulla on mahdollista tutkia etukäteen tavanomaisia ja mahdollisia tapahtumia ja toimintaa. Näiden mallien perusteella on mahdollista valmistaa organisaation toimintaa jo ennalta siihen, että skenaarioiden mukaiset tapahtumat realisoituvat. Ennalta varautumista kutsutaan proaktiivisuudeksi. Henkilöstöjohtamisessa varautumiseen pitäisi nähdäkseni kuulua muun muassa avainhenkilöiden ja organisaation toiminnan kannalta kriittisen osaamisen kartoitus ja sen saatavuuden varmistaminen.
Johtamisesta käydyn keskustelun yksi ongelma lienee nimenomaan Routamaan mainitsema ihmis- ja itsetuntemus, mutta sen oheen nostan myös johtamiskontekstin ja asian osaamisen unohtamisen. Myös johtamista koskevan ajanjakson kesto vaikuttaa nähdäkseni kontekstiin. Onko hyvä ja ihmisläheinen päivittäisjohtaja välttämättä hyvä luomaan toimivia strategioita, näkemään markkinasyklien ylitse ja tekemään pitkän kantaman päätöksiä, joiden avulla yritys selviytyy voittajana kireästä markkinatilanteesta? Kirjakaupat ja lentoasemien pokkarikirjastot ovat täynnään erilaisia yleisiä johtamisteoksia, joista lukija voi ajatuksen tasolla opiskella, miten tärkeä osa johtamista vuorovaikutus on. Johtaminen kuitenkin tapahtuu muuttuvissa tilanteissa ja konteksteissa, jotka yleiset johtamisesta esitetyt periaatteet jättävät huomiotta. Esimerkiksi pirulliset kompleksiset eteen tulevat ongelmat täytyy ratkaista tavalla tai toisella, eikä skenaarioanalyyseihin perustuvia “oikeita ratkaisuita” välttämättä ole olemassakaan.
Ongelmia on myös luvassa, jos johtaja ei uskalla tehdä lainkaan päätöksiä pelätessään vääriä päätöksiä. Toki riskejä täytyy kyetä arvioimaan ennalta, mutta myöskään huonoja päätöksiä ei pidä pelätä. Tästä telakkateollisuuden suurmies Martin Saarikangas puhui taannoin Ylen haastattelussa (9:00) sanoessaan, että huonojen päätösten kohdalla täytyy kyetä tunnistamaan päätöksen ongelma, tunnustamaan se huonoksi, tarvittaessa perua tehty päätös ja muuttaa suuntaa. Aina tehty päätös ei välttämättä myöskään ole kokonaisuudessaan huono, vaan voi sisältää ongelmallisia osia. Korjaavien toimenpiteiden jälkeen uuden päätöksen seurauksia täytyy seurata ja tarvittaessa edelleen korjata. Saarikangas myös sanoo, ettei päätöksentekoa saa pelätä väärien päätösten pelossa eikä väärien päätösten kohdalla päitä saa pudota, mutta kahta kertaa ei samaa väärää päätöstä saa tehdä. Toki joskus voi käydä niinkin, ettei koko organisaatiota ole riittävän kriittisen väärän päätöksen jälkeen olemassakaan, kuten kävi perinteikkäälle Primulan leipomokonsernille vuonna 2012 konsernin taloudellisen toiminnan kannalta kriittisten päätösten seurauksena.
Saarikangas painottaa haastattelussa myös työntekijöiden ottamista mukaan tavoitteiden asettamiseen ja päätöksentekoprosessiin sekä avoimuutta kertoa asioita suoraan myös työntekijöille. Kun tavoitteet on yhdessä asetettu ja työyhteisöön syntyy yhdessä tekemisen henki, voidaan yksittäisten työntekijöiden ja koko työyhteisön sitoutumisenkin olettaa olevan parempaa. Sitten vain tehdään päätökset siitä, miten näihin tavoitteisiin on tarkoitus yltää. Olen työskennellyt linjaorganisaatioiden mukaisissa työyhteisöissä, joissa tiedon halutaan kulkevan jähmeästi esimiesten kautta sinne ja tänne. Ihmisten johtamisen painottaminen (leadership) on mielestäni erittäin tärkeä asia, sillä usein johtaminen ja esimiestyö nähdään kulmahuoneissa tapahtuvana datan arviointina, sen perusteella ylhäältä alaspäin valutettavina päätöksinä ja kontrollointina (management). Toki johtamisessa täytyy huomioida myös saatu aineisto, jonka kautta tavoitteisiin pääsemistä voidaan seurata, mutta olennaista on mielestäni saada henkilöstö yhteisten tavoitteiden taakse ja innostuneesti toteuttamaan asetettujen tavoitteiden mukaisia tehtäviä. Keskeinen kysymys onkin, miten saada jokainen työyhteisön jäsen innostumaan yhteisestä missiosta ja kokemaan itsensä tärkeäksi palaseksi yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa. Yksi keino tässä on mielestäni myöhemmin esittelemäni näkökulma omistajuuteen.
Johtamiskontekstista, -tyyleistä ja toimintaympäristön tuntemuksesta
Kuten edellä sanoin, usein johtamista koskevassa keskustelussa unohdetaan johtamiskonteksti ja organisaatioiden ja työtehtävien erilaisuus. Pyrkimyksenä on puristaa johtaminen yksinkertaiseen muottiin, josta pystyttäisiin tekemään kloonattuja toimintamalleja mitä erilaisimpiin eteen tuleviin tilanteisiin ja toimintaympäristöihin. Kuitenkin organisaatiot voivat olla hyvin erilaisia ja toteuttaa hyvin erilaisia tehtäviä omassa ympäristössään. Kyse voi olla yksityisen sektorin monikansallisesta, täysin paikallisesta, pienestä tai suuresta yrityksestä. Kyse voi olla poliittisesta päätöksenteosta ja johtamisesta tai monenlaisista julkisen sektorin organisaatioista, voittoa tavoittelemattomista edunvalvontaa tai muuta tehtävää toteuttavista yhdistyksistä tai vaikkapa uskonnollisista yhteisöistä. Kaikissa organisaatioissa on omanlaisensa toimintakulttuuri, jonka puitteissa toimintaa toteutetaan erilaisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Organisaatioihin kuuluvan johtamisen lisäksi voidaan puhua muunkinlaisesta johtamisesta. Itsensä johtaminen kuuluu oikeastaan jokaiselle työntekijälle. Vastaavasti esimerkiksi presidentti-instituution kohdalla puhutaan mielipidevaikuttajuudesta tai -johtajuudesta, eli johtajuutta ilmenee myös virallisten organisaatioiden ulkopuolella tapahtuvana vaikuttamisena ihmisiin. Johtaminen on siis täysin yleisluontoinen käsite, joka toteutuu kussakin kompleksisessa kontekstissa eri tavoin tilannetekijät huomioiden. Johtamisen toteutumiseen vaikuttavat luonnollisesti myös johtajien henkilökohtaiset ominaisuudet, tiedot, taidot ja menneisyys. Vaikka yleisiä johtamisen ihanteita voidaan listata loputtomasti ja johtamista tarkastella niiden kautta, on edellä mainittu johtamiskontekstien, tavoitteiden ja muiden sekamelska pidettävä mielessä.
Räsänen-Ala-Aho (2011: 7) puhuu palvelevasta johtamisesta vapaaehtoistyössä, jollaista hän ei koe havainneensa työelämän johtamismalleissa. Tällaiselle johtajuudelle ominaista on itse varsinaisen johtamistehtävän sijaan sitoutuminen tehtävään johtajan oman kasvun ja vapaaehtoisjärjestöön sitoutumisen näkökulmasta. Näkisin tässä ajattelussa viitteitä myös altruistisesta muiden hyväksi tekemisestä, jota aiemmin käsittelin itsensä johtamisen ihmiskäsityksiä pohtiessani. Miksi palvelevaa johtamista ei tapahtuisi työelämän johtamiskonteksteissa? Olen tästä eri mieltä, sillä olemme käsitelleet johtamisen psykologian opinnoissamme palvelevaa johtamista aikaisemmin. Robert Greenleafin palvelevan johtamisen filosofia (servant leadership) on tunnettu jo 1970-luvulta lähtien, ja siihen kuuluvat ihmisten arvostaminen, luottamus, valmentaminen, mahdollistaminen ja palveleminen (Ryhänen 2018: 7). Palvelevuus johtamisessa voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että johtaja tai esihenkilö luo työntekijöille parhaat mahdolliset puitteet ja resurssit työssä menestymiseen. Työntekijöiden yksilölliset preferenssit vaikuttavat myös johtamiseen. Joillekin työntekijöille työ on vain työtä ja elämäntilanteisiin liittyen vaikkapa motivaatio tai sitoutuminen työhön voi muuttua. Parasta olisi, jos työntekijän henkilökohtaiset kehittymis- ja muut tavoitteet, arvot ja päämäärät laajemminkin olisivat työyhteisön ja työtehtävän vastaavien kanssa yhteneväiset.
Sanotaan, ettei johtajan tarvitse tietää kaikkea kaikesta. Hänen täytyy kyetä kokoamaan ympärilleen osaavia asiantuntijoita, jotka sitoutetaan tuottamaan paras mahdollinen osaamisensa mukainen työpanos organisaation käyttöön yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Johtajan täytyy kyetä tunnistamaan millaisia työntekijät ovat kyetäkseen kohtaamaan nämä ja saamaan heistä irti parhaan mahdollisen suorituksen. Tästä pitäisi sitten seurata henkilökohtaisten ja organisaatiokohtaisten tavoitteiden saavuttamista, mistä puolestaan pitäisi sitten työntekijöitä palkita tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Johtamiskontekstien eroista käytän yleensä esimerkkinä armeijan taistelutilannetta tai onnettomuuspaikalle saapuvan pelastushenkilöstön toimintaa verrattuna tavanomaiseen päivään toimistossa. Kun tilanne on kriittinen ja kyse on ihmishengistä ja sekunneista, johtaminen kiteytetään yksinkertaisiin komentoihin, koordinaatteihin tai vaikkapa käsimerkkeihin. Joissakin johtamistilanteissa keskustelua ääneen ei edes voi käyttää. Tarkoituksena on saada aikaan mahdollisimman ymmärrettävä ja yksinkertainen ohje yhteistoiminnasta, jossa jokaisella yksilöllä ja yksiköllä on oma roolinsa ja ymmärrys omasta merkityksestään toiminnan kokonaisuuteen. Mitä enemmän kokemusta ja harjoitusta ammattilaisilla on tällaisista tilanteista ja toistensa kanssa toimimisesta, sen vähemmän ääneen annettuja komentoja edes tarvitaan. Kukaan ei odota neuvottelevaa, valmentavaa ja keskustelevaa johtajuutta, kun kyse on ihmishengistä. Vastaavasti tavanomaisessa päivittäisjohtamisessa keskusteleva, vuorovaikutteinen, toimintaa ohjaava ja valmentava johtajuus on tärkeämpää.
Tehty päätös aiheuttaa väistämättä seurauksia
Erilaisten johtamiseen kuuluvia päätöksiä tekevien tahojen tulisi kyetä tarkastelemaan päätöstensä seurauksia kriittisesti mielellään jo päätöstä valmisteltaessa ja vielä silläkin hetkellä, kun tehdyn päätöksen seuraukset alkavat ilmetä. Ensinnäkin päivittäisestä toiminnasta etääntynyt johto voi tehdä päätöksen, joka ruohonjuuritason työntekijöissä aiheuttaa ihmetystä. Pahimmillaan tehdyt päätökset voivat tarpeettomasti vaikeuttaa päivittäistä työntekoa ja nostaa työnteon kustannuksia, sillä johtoryhmässä pieneltä piirulta tuntuva suunnanmuutos tai lisäohjeistus voi ruohonjuuritasolla tarkoittaa suuria ja tarpeettoman tuntuisia muutoksia. Tämä tarkoittaa myös vaikkapa poliittista päätöksentekoa, joka asettaa ruohonjuuritason toimijoille paikoitellen mahdottomia vaatimuksia. Tällaisia seurauksia voi olla mahdotonta arvioida, elleivät päätöksentekijät tunne riittävällä tasolla johdettaviensa arkea tai kykene arvioimaan tekemänsä päätöksen seurauksia objektiivisesti. Esimerkiksi vastikään eräs Twitteristi pohti potilastietojärjestelmä Apotin laskeneen työnsä tuottavuutta omassa työtehtävässään peräti 21 %, millä on toteutuessaan IT-järjestelmän kalliiseen hintaan lisättynä valtava yhteiskunnallinen hinta. IT-järjestelmienhän pitäisi päinvastoin nostaa työskentelyn tuottavuutta ja parantaa laatua, jolloin investointi on jonkinlaisen takaisinmaksuajan puitteissa kannattava.
1/5. Laskin Apotista aiheutunutta tuotannonlaskua omalta alaltani, ottaen laskentaan mukaan referenssisuorittajat joista data aiemmista järjestelmistä. Jouduin laskemaan käsin koska aiempien järjestelmien tapaan suoriteraporttia ei ole saatavilla. Tuottavuus on laskenut n. 21%
Sen lisäksi, että johtamisen pitäisi perustua tietoon eli kertyneeseen dataan, täytyisi johtamisessa kyetä huomioimaan myös työntekijöiden kokemus. Edellä mainittu tuottavuuden lasku voidaan luonnollisesti pyrkiä kompensoimaan entiselle tasolle vaatimalla työntekijältä entistä suurempaa työpanosta, mikä saattaa johtaa pitkään jatkuessaan uupumiseen ja joka tapauksessa työn entistä suurempiin kustannuksiin.
Omistajuus osana motivointia ja sitouttamista
Parhaimmillaan työ tukee tekijänsä yksilöllisiä tulevaisuuden tavoitteita ja antaa eväitä henkilökohtaiselle kehittymiselle ja urapolulle. Jollekin kyseinen työtehtävä on urapolun huipennus, joku toinen taas haluaa kivuta tätä polkua kohti uusia korkeuksia. Erilaiset vaihtoehdot ja yksilölliset preferenssit pitäisi kyetä tunnistamaan ja yksilöitä niissä tukemaan. Kannustaminen ja tukeminen eteenpäin urapolulla voi antaa työnantajalle maineen erinomaisena astinlautana kohti uusia työtehtäviä niiden kohdalla, jotka eivät kyseisessä työpaikassa tai -tehtävässä ole kuin välietapilla. Helpoin keino tulevaisuuden tavoitteiden kartoittamiseen on kysyminen työntekijältä itseltään, mitä tämä tulevaisuudeltaan haluaa ja toivoo. On tärkeää ymmärtää, että työntekijälle työpaikan vaihtaminen kuuluu elämään eikä sitä pitäisi ottaa henkilökohtaisena loukkauksena. Toisaalta yksi keino työntekijän sitouttamiseen on omistajuuden kokemuksen mahdollistaminen ja painottaminen.
Suomessa omistamista ja omistajuutta selvästi aliarvioidaan, vaikkei pitäisi. Pikemminkin sitä pitäisi korostaa ja vahvistaa. Omistaminen ja omistamisen kokemus on aivan olennaista, kun mietitään, miten ihminen sitoutuu johonkin tekemäänsä työhön tai tehtävään. Aspegren (2015) listaa omistajuudesta muun muassa seuraavia asioita ja hyötyjä:
Tavoitteiden selkeys osana johtamista ja toiminnan ohjausta
Työntekijän omakohtaiset tavoitteet
Palkitseminen
Etenemisen seuranta ja noteeraaminen
Yhteinen arviointi (oma lisäys: tarvittaessa suunnan muuttaminen)
Avuliaisuus
Mikro-omistajuus
Oman tavoitteellisuuden ohjaaminen
Mielestäni tähän listaan pitäisi ehdottomasti lisätä myös taloudellinen tai muunlainen hyöty; onhan omistamisessa aina myös taloudellinen riskinsä. Omistuksen kohde voi pahimmillaan menettää arvonsa kokonaan, mikäli kyse on jonkinlaista konkreettista arvoa sisältävästä kohteesta. Joka tapauksessa tämä Aspegrenin suhteellisen sekalainen listaus sisältää niitä elementtejä, jotka mielestäni sisältävät omistamisen hyötyjä. Edellä esille nostamassani Martin Saarikankaan haastattelussa tämä nostaa myös projektien omistajuuden ja palkitsemisen keskeiseksi asiaksi johtamisessa (43:00). Hänen mukaansa telakkahenkilöstön palkitsemisjärjestelmän muinainen ydin oli, että jos vuotuinen tulos ylitti budjetoidun, 1/3 tästä ylittävästä osasta jaettiin tasapuolisesti koko henkilöstölle. Näin jokainen työntekijä saatiin kokemaan, että he tekevät itselleen työtä. Sitoutuminen lisääntyi.
Omistamisen ei välttämättä tarvitse edes sisältää mitään konkreettista taloudellista omistussuhdetta, vaan se voi olla vaikkapa koulutuksessa kokemus oman opintoprojektin omistajuudesta: kokemista itselle tekemisestä ja itselle hyödyn tuottamisesta. Painottaisin tällaisia kokemuksia ehdottomasti esimiestehtävissä, kuten olen tehnyt työssäni opettajana. Business College Helsingin kollegani Otto Burman (2019) puhuu väitöstutkimuksessaan IPY-ilmiöistä, jotka koostuvat toistensa suhteen vuorovaikutteisessa suhteessa olevasta oppimisen ilosta (I), oppimisen psykologisesta omistajuudesta (P) ja yrittäjämäisestä oppimisesta (Y). Nähdäkseni oppimisen tematiikan lisäksi tämä voidaan laajentaa siten, että “oppimisen” käsitteen tilalle sijoitetaan sana “työ”. Burman kuvaa Y-elementtiä myös työelämästä tutun “sisäisen yrittäjyyden” käsitteen avulla.
Kuva: Otto Burman (2019: 16)
Sanoisin, että työntekijän motivoimisessa pelkkä palkkauksen ja taloudellisen hyödyn riittävyyden ajattelu aliarvioi yksilöllistä kokemusta oman työn merkityksestä. Jollekin yksilölle taloudellinen hyöty on täysin sivuseikka, kun taas työyhteisön viihtyisyys ja työn merkityksellisyys ovat tärkeämpiä tekijöitä. Myös kokemus siitä, että työ antaa palkan lisäksi sisältöä elämään ja on hyvin organisoitu, on oletettavasti yhä tärkeämpää nykypäivän työntekijöille. Voisiko tässä olla myös yksi syy Yhdysvalloista alkaneelle the Great Resignation -ilmiölle?
Työelämän merkityksellisyyden kokemus on suomalaisenkin työelämän ja erityisesti johtamisen keskeinen haaste ja samalla mahdollisuus. Menestyksekäs johtaminen edellyttää työntekijöiden ja näiden henkilökohtaisten preferenssien ymmärtämistä ja huomioon ottamista.
BURMAN, OTTO 2019: Oppimisilmapiirin tekijöinä ilo, psykologinen omistajuus sekä yrittäjämäinen oppiminen – oppimisen ilon rakenneyhtälömallinnus. Väitöstutkimus, University of Eastern Finland.
RYHÄNEN, EEVA-MARIA 2018: Palvelevan johtajuuden ja työelämän uusien haasteiden yhteys työntekijöiden työriippuvuuteen ja pystyvyyden tunteeseen. Helsingin yliopisto, kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Internet-lähde osoitteessa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/298371. Luettu 19.5.2022.
