Mihin matkailijat katosivat, Viro?

Tallinna näkymä - Ville Kilpiä
Näkymä yli Tallinnan uutena vuotena 2019. Photo © Ville Kilpiä
Viron itsenäisyyspäivän paraati - Ville Kilpiä
Viron itsenäisyyspäivän paraati helmikuussa 2018. Photo © Ville Kilpiä

Taloussanomat kertoo 8.4.2019 päivätyssä jutussaan, että Viro kaavailee alkoholiverotuksensa laskemista laskeneiden matkailijavolyymeiden ja verotulojen palauttamiseksi. Puhuin taannoin tästä samaisesta teemasta blogikirjoituksessani Verokertymä ei kasva loputtomilla kiristyksillä. Viittasin kirjoituksessani siihen, että kiristyvä verotus karkottaa niin investoijat, matkailijat kuin vähitellen taloudellisen aktiviteetin muutoinkin. Tähän näkyy Viro havahtuneen kantapään kautta, ja mahdollisesti Suomi seuraa perässä tulevalla hallituskaudella.

Verotus tunnetusti ohjaa kulutuskäyttäytymistä nostamalla välillisesti tai välittömästi yleistä hintatasoa. Tämä on Viron tapauksessa tehnyt karulla tavalla muista matkailukohteista meidän suomalaisten näkökulmasta houkuttelevampia. Itse matkailen Viroon säännöllisesti tapaamaan perheenjäseniäni, joten eteläisen naapurimaan alkoholin ja yleisen hintatason muutokset eivät niinkään vaikuta minun elämääni. Näin Suomen eduskuntavaalien aikaan verotuksen vaikutus kulutuskäyttäytymiseen on kuitenkin teemana oivallinen muistutus siitä, että jossakin vaiheessa verotuksen kohdalla saavutetaan ns. saturaatiopiste, jonka jälkeen kokonaisverokertymä alkaa laskea nousun sijaan.

Toki hintatasoerojen tasoittumiseen vaikuttaa moni muukin seikka, kuten vaikkapa EU:hun kuuluminen. Kun hinnat eivät enää ole ainoa houkutustekijä, täytyy myös eteläisen naapurin pohtia, mikä muu matkailijoita voisi kiinnostaa. Minulle Viroon matkustaminen on aina upea kokemus, ja olen löytänyt maasta paljon sellaisia juttuja, joita kerta toisensa jälkeen ihastelen. Kiinnostavaa nähdä, palauttaako mahdollinen alkoholiveron lasku turistit takaisin, vai onko aiheutunut vahinko pysyvämpää laatua. Oma arvioni on, että mikäli verotusta lasketaan ja alkoholin hinta laskee suomalaiseen hintatasoon nähden houkuttelevalle tasolle, matkailijat palaavat ennen pitkää takaisin.

Ilmastomarssilla vaadittiin ilmastopäätöksiä ja -toimia

Ilmastomarssi vaatii poliittisilta päättäjiltä toimia ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi - Ville Kilpiä
Ilmastomarssilla Helsingissä 6.4.2019 vaadittiin poliittisilta päättäjiltä ilmastotekoja ja -päätöksiä. #NytOnPakko #Ilmastomarssi #korvaamaton Photo © Ville Kilpiä

Me suomalaiset pidämme itseämme edelläkävijöinä ilmastoasioissa. Samalla monet kyseenalaistavat koko ilmastonmuutoksen turhanpäiväisenä pelotteluna ja öyhöttämisenä. Viimeksi eilen kuulin Facebookissa siitä, ettei koko ilmastonmuutosta ole olemassakaan, eikä syytä muutoksiin ole. Että me suomalaiset emme voi yksin muuttaa maailman suuntaa, joten huolissaan ei pidä eikä tarvitse olla. Tiedeyhteisön konsensus kuitenkin pitää sitä yksiselitteisenä, että ilmasto muuttuu nopeasti ensisijaisesti ihmiskunnan toimien seurauksena, ja että muutoksia on saatava aikaan ennen kuin on liian myöhäistä. Ymmärrän kyllä, että on helppo kieltää asiat, joita ei näe. Pään pensaaseen laittaminen ongelmien kasautuessa ei kuitenkaan ole globaalia johtajuutta, jollaista tulevalta EU-puheenjohtajamaalta pitää voida edellyttää.

Meneillään olevat eduskuntavaalit ratkaisevat, millaiset teemat nousevat eniten esille ja millaiset jäävät taustalle. Vasta tuloksia arvioitaessa voidaan nähdä, mitkä teemat ovat kansalaisiin vedonneet. Joka tapauksessa 16-vuotiaan ruotsalaisen Greta Thunbergin käynnistämä Skolstrejk för Klimatet -liike on osoittanut, että ennen kaikkea nuoria kiinnostaa se, millaisen maailman me heille jätämme. Tietenkin kiinnostaa! He ja heidän jälkeläisensähän täällä elävät toivottavasti vielä kauan sittenkin, kun minä olen viimeisen blogitekstini kirjoittanut. Toivoisin, että nämä sukupolvet voisivat vielä nähdä luonnon monimuotoisuuden sellaisena kuin me sen vielä tänään näemme. Tämä on samalla vastuukysymys. Sen lisäksi, että me fossiilit käytämme fossiilisia polttoaineita surutta, tulemme kuluttaneiksi tulevien sukupolvien resursseja. Elämme siis tänäänkin ja loppuvuoden ajan meille jyvitettyjen globaalien resurssien osalta velaksi, sillä meillä Suomessa vuoden 2019 ylikulutuspäivä (jota toiset kutsuvat vaikkapa vähätellen nimellä WWF:n propagandapäivä) oli jo perjantaina 5. huhtikuuta. Yksinkertaisesti sen velan kanssa elävät ja sen maksavat tulevat sukupolvet.

Todella. Ikäluokkaerot vaikuttavat olevan merkittäviä siinä, miten näemme ympäristömme tilan ja tarpeen toimia. Nuoret marssivat ilmastonmuutosta vastaan vaatien Greta Thunbergin johdolla maailman poliitikoilta toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Samalla vaikkapa Suomessa vanhemmat ikäluokat ovat tottuneet siihen, että sotien jälkeen Suomessa on ollut mahdollisuuksia elää ja kuluttaa kuten kukin on itse halunnut. Teollinen aikakausi 1800-luvun lopusta näihin päiviin ja ennen kaikkea sotien jälkeinen aika ovat Euroopassa ja Suomessa olleet taloudellisen vaurastumisen aikaa. Globaalissa mittakaavassa kehittyvät taloudet vaikkapa Afrikassa, Aasiassa tai Etelä-Amerikassa voivat oikeutetusti kysyä, miksi he eivät saisi vaurastua ympäristön kustannuksella, kun me sen teollisella aikakaudella saimme tehdä. Ja ylikulutuspäivästä päätellen teemme yhä edelleen vaikkapa tukemalla turpeen käyttöä energianlähteenä. Samalla maailmanlaajuisesti väestönkasvua pitäisi kyetä hillitsemään esimerkiksi koulutukseen ja kehitysyhteistyöhön satsaamalla. Jotta pakolaisvirtoja olisi mahdollisuus hillitä, taloudellisesti vauraiden maiden ja maanosien pitäisi siis samalla kyetä ehkäisemään ilmastonmuutosta ja tukemaan kehittyvien maiden vakautta, turvallisuutta ja yhteiskunnallista kestävää kehitystä. Tämä ei suinkaan ole helppo tehtävä, vaan vaatii nimenomaan visionäärisyyttä ja johtajuutta – nähdä ja tehdä asioita aivan uudella tavalla.

Kyse onkin siitä, pystymmekö haastamaan omat “saavutetut etumme”, vai olemmeko kykenemättömiä saamaan aikaan maailmanlaajuista konsensusta, että yhteisiä toimia on tehtävä ja saatava aikaan. NIMBY-efekti (not in my backyard) vaikuttaa niin, että moni on valmis liputtamaan ilmastotekojen puolesta, kunhan ei tarvitse itse kyseenalaistaa omia kulutustottumuksiaan. Sikäli ilmastonmuutoksen osalta yhtälö on kiinnostava, että voimme jatkaa ennallaan, jolloin ainoa voimakkaasti muuttuva tekijä on ilmasto. Vastaavasti voimme säilyttää ilmaston niin ennallaan kuin sen ennallaan säilyttäminen nyt on mahdollista tekemällä yksilö- ja globaalitason muutoksia kulutustottumuksissamme. Aika näyttää, mihin suuntaan menemme. Itse olen kulutustottumuksiani jo muuttanut merkittävästi, ja haastan sinutkin tekemään edes pienenpieniä ilmastotekoja arjessasi. Pienistä ja säännöllisesti toistuvista teoista näet kasvaa ajan mittaan rutiineja ja suurten volyymien muutoksia. Näin ainakin itse uskon.

Voit nyt allekirjoittaa Ilmastoveivi-vetoomuksen, jonka avulla vaadimme EU-tasolla kestävämpää ilmastopolitiikkaa.

Same text in English:

Climate Is an Important Issue in Our Parliament Election

Ilmastonmuutos on globaali uhka - Ville Kilpiä
Stop climate change and save the polar caps. People are demanding politicians to make more effective decisions to prevent climate warming. Photo © Ville Kilpiä

We Finns tend to say, we are trendsetters in climate and environment issues. At the same time many people question about the whole climate change. I have heard, that Finland is too small country to change direction in global warming, and that’s why we shouldn’t be worried about it. Scientists around the world are still unanimous that climate is rapidly changing, and the main reason is how we people use our global resources. So, we should change our direction before it’s too late. I understand it’s easy to deny things we can’t see concretely. I still think we have to demand leadership in global issues even in this tiny country Finland, especially when we are preparing for the becoming presidency of the European Union.

At the moment we are having Parliamentary Elections in Finland, and the results will show what kinds of themes are more important than others for Finnish citizens. All in all, Greta Thunberg and all the young people around the world striking for climate are demanding for more effective action from governments and politicians. They are concerned about what kind of world they are going to receive as a patrimony from earlier generations. And of course they are! Hopefully they and their children are able to live on Planet Earth peacefully a very long time after I have written my last blog post. I wish these generations are able to see this beautiful diversity of nature as we see it today. It’s also a huge responsibility. In addition that we fossils use fossil energy, we consume resources of next generations. In Finland we are already living beyond our means as 2019 WWF Overshoot Day was on 5 of April. Simply said next generations are going to live with and pay this debt.

Generations seem to see these climate issues differently. Young people are marching against climate change demanding politicians worldwide to make more efficient decisions to prevent it. At the same time elder generations at least in Finland have got used to consuming resources as they want, after our country has created it’s prosperity during the period of industrialization and especially after World War II. It is important to notice, that this prosperity has been made with hard work. But in global perspective countries in Africa, Asia or South America may ask, why can’t they prosper in the same way using global resources as we did before. And when thinking about this Overshoot Day we are still doing. At the same time we should inhibit population growth investing in education and global development cooperation. In Finland we have gone in the totally opposite way making education and development cooperation cuts lately. To prevent global refugee problems countries like Finland should take part in preventing climate change and supporting societal stability, safety and sustainable development in developing countries. This is not an easy task to do, but what we need is visionary leadership – ability to see and do things differently and in totally new way.

The main question is are we really able to challenge our own achievements, or are we totally incapable to reach worldwide consensus, that we have to act before it’s too late. NIMBY effect (not in my backyard) is an effective way in human action, and in climate change issue we say we want to support clean ways of life, but when we face a need to change our own consuming habits, we don’t want to do any changes. “Why should I, as someone else can do?!” But the reality is that if we continue living like this, the only changing object is our environment and climate. At the same time we can still choose to reduce our own consuming and polluting and spare our environment. Time will show where we are heading. I have already changed my own consuming, and I challenge you to make even tiny environment and climate friendly actions in your everyday life. When we do and head up all these small routines, we are able to reach high volume changes. This is at least what I believe in.

You can now sign so called Ilmastoveivi appeal, that calls for more sustainable climate policy in European Union.

Miksi äänestäjä usein pettyy omaan ehdokkaaseensa?

Olen tässä eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen kynnyksellä funtsaillut sitä, minkä vuoksi me kansalaiset usein petymme poliitikoiden toimintaan eduskunnassa. Kyse on paljolti siitä, että yksittäisellä ehdokkaalla voi olla asioita, joita hän ehdokkaana ollessaan lupaa viedä eteenpäin. Sitten kun hän pääsee eduskuntaan, hänen täytyykin ottaa huomioon oman kantansa lisäksi puolueen eduskuntaryhmän kanta ja äänestää sen mukaisesti. Tässä voi hyvinkin syntyä ristiriita hänen omien vaalilupaustensa ja puolueen yhteisen kannan välillä, ja äänestäjä tuumii mielessään, ettei omasta äänestä ollut mitään hyötyä. Siitä kuitenkin on paljonkin hyötyä, ja mielestäni jokaisen kansalaisen kuuluu käyttää äänioikeuttaan.

Toivoisin kuitenkin eduskuntaan ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon laajemminkin enemmän mahdollisuuksia tuoda puoluekurin sijaan ehdokkaan oma mielipide mukaan äänestyksiin. Näin kansalaisena voisimme aidosti vaikuttaa siihen, millaisia äänestyspäätöksiä haluamme saada. Toisaalta ehdokkaalla täytyy olla myös mahdollisuus muuttaa mielipidettään kuten meillä kansalaisilla yleisestikin on. Tällöin edustajan pitäisi kuitenkin kyetä perustelemaan ja kertomaan omille äänestäjilleen miksi mieli on muuttunut. Näin päätöksenteon läpinäkyvyys lisääntyisi, päätöksenteko tulisi ulos kabineteista ja kytkeytyisi paremmin tavallisen kansalaisen arkeen – sinne, missä päätösten seuraukset otetaan vastaan. Nykyisinhän kansalaiset kerran toisensa perään pettyvät siihen, ettei heidän äänensä lopulta tule kuulluksi, ja poliitikot pettävät hunajaiset vaalilupauksensa. Sitä paitsi eiväthän kaikki puoluejohtajat ja ehdokkaat näy edes tietävän, mitä ovat tulleet luvanneiksi tai uhanneiksi.

eduskunta
Huomenna käynnistyy eduskuntavaalien 2019 ennakkoäänestys. Toivottavasti äänestysprosentti kohoaa tänä vuonna mahdollisimman korkeaksi.

Vaikka ehdokkaan valintaan on tietenkin lukuisia keinoja, tulen itse valitsemaan ehdokkaani seuraavalla tavalla. Aivan ensimmäiseksi valitsen ne puolueet, joita voisin äänestää ja pudotan loput pois. Sitten tarkastelen tarkemmin jäljelle jääneiden puolueiden ohjelmia. Erottuuko jokin puolue esimerkiksi koulutuksen puolustajana leikkausten sijaan? Tai millaisia kantoja puolueet esittävät ilmastonmuutoksesta ja sen hillitsemisestä? Entä löytyykö puolueelta näkemyksiä Suomen talouden ja työllisyyden parantamiseksi? Vasta löydettyäni omaan ajatusmaailmaani sopivan puolueen alan katsella itselleni sopivaa ehdokasta. Gallupeja en seuraa, sillä ne ovat lopulta sivuseikka. Vaalit ratkaisevat puolueiden kannatusten jakautumisen.

Tulevan vaalikauden melskeissä tulen myös entistä tarkemmin seuraamaan valitsemani ja äänestämäni puolueen tekemisiä. Valitettavasti hallitusohjelmaa ei ole mahdollista äänestää ennen vaaleja, vaan siitä hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet neuvottelevat vaalien jälkeen omien puolueohjelmiensa pohjalta. Siksi edellytän omalta puolueeltani ja sen puheenjohtajalta myös kokemusta ja kykyä pitää neuvotteluissa kiinni oman puolueensa kärkiteemoista, mikäli puolue nyt hallitusneuvotteluihin saakka päätyisi.

Joka tapauksessa toivon, että äänestysprosentti kohoaa huippulukemiin ja kansan tahto aidosti tulee näkyviin. Mielestäni kevään 2019 eduskuntavaalit ovat joka tapauksessa hyvin kiinnostavat, ja odotan mielenkiinnolla, millaisen eduskunnan ja hallituksen Suomi tulee seuraavaksi saamaan.

Päivitetty visuaalinen urapolkuni maaliskuussa 2019

Viime vuodet ovat olleet töiden ja opintojen saralla elämässäni hyvin kiireisiä, minkä voi havaita päivittämästäni visuaalisesta urapolustani. Kuten tästä voi havaita, koulutus (vihreä) on muodostanut minulle viime vuosina keskeisen uraani värittävän polun, joka on samalla ohjannut työelämääni liikunnanohjauksen ja tennisvalmennuksen kautta yritysviestinnän ja opettajuuden pariin. Samalla opettajuus on tiivistänyt CV:täni, jonka palaset ennen olivat kovin hajallaan. Olen päässyt työssäni yhdistämään oikeastaan kaikkea sitä osaamista ja kokemusta, joita työ- ja opintourani varrelle on mahtunut.

Career timeline - Urapolku - Ville Kilpiä
Päivitetty visuaalinen urapolkuni maaliskuussa 2019.

Miltä ammatillisen opettajan tulevaisuus sitten näyttää? Haluaisin sanoa, että työnteko jatkuu ennallaan tästä työurani päätökseen, koska tiedän olevani työssäni erinomainen, monipuolinen ja arvostettu osaaja. Silti juuri tällä hetkellä tulevaisuus on jälleen kerran hämärän peitossa, kuten nykymuotoiseen työelämään näköjään kuuluu. Ammatillinen peruskoulutus on hallituksen #koulutusleikkaus ten ja #amisreformi ksi kutsutun koulutusuudistuksen vuoksi murroksessa. Seuraavaksi on mahdollista, että oppivelvollisuus laajennetaan toiselle asteelle, mikä tuskin ainakaan lisää opiskelijoiden opiskelumotivaatiota. Samalla ammatillisen opettajan työehtoihin on tulossa muutoksia. Jatkossa opettajien on sopeuduttava opettamaan yhä laajempia kokonaisuuksia myös omien osaamisalueidensa ulkopuolelta. Vastaavasti uuden työehtosopimuksen mukaan palkkoja ja vapaa-aikaa ollaan leikkaamassa. Normaalistihan vaihtokauppa on sellainen, että jos palkkaa leikataan, vapaa-aikaa samanaikaisesti lisätään. En ole tähän päivään mennessä vielä kuullutkaan, että jokin yleissitovia työehtoja neuvotteleva ammattiliitto onnistuisi neuvottelemaan työehtoihin tällaisia heikennyksiä, mutta opettajia edustava OAJ näkyy tässäkin onnistuneen.

Mitä tästä kaikesta nyt sitten seuraa? Yhteiskunnan näkökulmasta palkkojen leikkaaminen työehtosopimuksella on lyhytnäköistä, sillä kykenevät työntekijät eivät näe ammatillisen opettajan työtä jatkossa enää työmarkkinassa houkuttelevana vaihtoehtona. Vastaavasti jo olemassa olevat opettajat, joilla on mahdollisuus työllistyä muuallekin, hakeutuvat muihin hommiin. Itse olen näissä tilanteissa kuin kala vedessä. Olenhan entisenä ammattivalmentajana tottunut neuvottelemaan omat sopimukseni paikallisesti ja ihan itse. Työehdoista neuvoteltaessa tulosten ja työpanoksen pitäisi olla työntekijäpuolen neuvotteluvaltti. Mikäli työnantajan tarjoamat ehdot eivät miellytä, keskustelu päättyy siihen kunnes tarjotut ehdot paranevat. Elleivät parane, työnantajan viesti on se, etteivät he halua korkeaa laatua vaan tyytyvät mieluummin ale-laarin antiin. Seuraankin opettajan työehtojen konkretiaa ennen kaikkea kiinnostuneena ja uteliaana. Ale-laarista en itseäni jatkossakaan ajatellut löytää.

Yhtä kaikki, vaikka ammatillisen opettajan työurani päättyisi tänään, olen ollut työssäni erittäin tyytyväinen. Nuorten kanssa on ollut pääosin erittäin hauska työskennellä, ja tiedän, että heistä kasvaa oikein hyviä ja vastuuntuntoisia aikuisia. Ilman hyvää ja välittävää opetusta jotakin jää kuitenkin saavuttamatta. Siksi toivon, että epävarmuudet ja lyhytnäköiset tehostamispäätökset eivät pilaisi tekeillä olevaa työtä ja pakottaisi ammatillisen koulutuksen osaajia häipymään muille maille. Päätösten ja “neuvotteluiden” vaikutuksia odotellessani minulla on aikaa päivittää CV:täni sekä pohtia tulevaisuuden vaihtoehtojani.

Verokertymä ei kasva loputtomilla kiristyksillä

Aloitin tämän taloustieteen termejä käsittelevän blogipostausteni sarjan aiemmalla tekstilläni, jossa kirjoitin muutaman sanan resursseista ja vaihtoehtoiskustannuksista. Tässä kirjoituksessani otan esille seikan, joka monilta poliitikoilta näkyy yllättäen olevan hukassa. Suosittelisinkin ihan ensimmäiseksi uusille kansanedustajille, sellaisiksi pyrkiville ja suunnilleen kaikille muillekin ainakin taloustieteen perusopintojen laajuisen peruspaketin opiskelua. Nämä asiat on helpohkoa kuitata sanomalla “Joojoo, kyllä me nää asiat tiedetään itekin”, mutta kun ei nähtävästi tiedetä. Sen havaitsee siitä, että vaikka Suomi on varsin korkeasti verotettu maa, pohtivat poliitikot kilvan verokertymän lisäystä nimenomaan verotusta kiristämällä. Sen siis veronmaksaja tuntee nahoissaan, vaikkei olisi mikään erityinen verotuksen asiantuntijakaan. Perusidea on se, että ensin maksat veroa ansioistasi, sitten säästöistäsi ja jäljelle jäävästä maksat vielä kulutusverot päälle. Ja jos satumme potkaisemaan tyhjää, maksetaan jäämistöistämme vielä kaiken kukkuraksi perintöverot. Silti, kun kuuntelee vaalikeskusteluita herkällä korvalla, kuulee monesta suusta sanaparin verotuksen kiristäminen.

Onhan kansanedustajien käytettävissä tietenkin vaikkapa Eduskunnan tietopalvelu, jota on mahdollista hyödyntää erilaisissa materiaalitarpeissa kuten vaikkapa taloudellisten laskelmien tekemisessä. Lisäksi etenkin Valtiovarainministeriöstä löytyy kosolti taloudellista asiantuntemusta esitysten, taloudellisten mallien, ennusteiden ja päätöksenteon tueksi. Kuitenkin päättävän henkilön täytyy ymmärtää itsekin, mistä on kysymys, kun asioita käsitellään. Ja jos lähtökohtana on änkyrämäinen ajattelu, että tiedän paremmin kuin nuo kaikki teoreetikot yhteensä, ollaan jo metsässä. Taloudellista asiantuntemusta löytyy toki Arkadianmäeltäkin, kuten vaikkapa Kokoomuksen Juhana Vartiaiselta ja Elina Lepomäeltä. Entisistä kansanedustajista erittäin korkealle arvostamani on Vihreiden Osmo Soininvaara, jonka blogia suosittelen seuraamaan. Uudenmaan vaalipiirin ehdokkaista kovan luokan osaamista löytyy ainakin Vihreiden Mikko Kiesiläiseltä, joka on viime vuodet toiminut ajatuspaja Liberan keulakuvana. Ja tietenkin Suomessa on taloustieteen Nobelin pari vuotta sitten pokannut MIT:n taloustieteen proffa Bengt Holmström, vaikkei hän tietenkään ole kansanedustaja tai sellaiseksi pyrkivä. Ja on yhteiskunnassamme muitakin keskeisiä talousvaikuttajia, joita yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kannattaisi kuunnella. Tällaisia ovat vaikkapa Sixten Korkman, Björn Wahlroos, Suomen Pankin entinen pääjohtaja Erkki Liikanen tai ilmastoekonomian professori Markku Ollikainen. Wahlroos kysyy juuri Kauppalehden jutussa 21.3.2019, miksi vaalien alla puhutaan ihan puuta heinää. Hyvinvointivaltion jatkuvuudelle Wahlroos antaa seuraavat neuvot: veroja on laskettava ja teollisuuden investointeja saatava lisää. Digitalisaatio yksistään ei Wahlroosin mukaan pelasta Suomea, vaan se lisää tuntuvasti tuloeroja yksistään sen varaan rakentuvissa yhteiskunnissa. Mutta mitä-mitä-mitä! Miten verojen alentaminen muka voisi kerryttää lisää verotuloja?

Verotus on kilpailukykytekijä

Valtio olemme siis tunnetusti me kansalaiset – sinä ja minä yhdessä. Valtio kustantaa meille monenlaisia asioita, kuten vaikkapa turvallisuuden, lainsäädännön ja sen toteutumisen valvonnan (armeija, oikeuslaitos ja poliisi). Tämä perustehtävä valtiolle annettakoon ilomielin. Näiden asioiden ylläpidosta syntyy kustannuksia, jotka katetaan yhteisesti verotuksen keinoin. Suomessa verotus on mallia progressiivinen, eli mitä enemmän tienaat, sen enemmän maksat veroja. Verotuksella on siis pyritty tasaamaan puntteja niin, että yhteiskunnan vahvimmat kustantavat osaltaan tukea tarvitsevan kansanosan pärjäämistä. Tämäkin on Oy Suomi Ab:ssa yleisesti ihan hyväksytty järjestelmä, enkä minäkään tätä perusasetelmaa lähde tässä kirjoituksessani kyseenalaistamaan, vaikka joskus olen Viron mallin mukaisesta tasaverotuksesta puhunutkin. Kritiikkini kohdistuu kuitenkin siihen, että kun työssäkäyvältä ja jotakin säästöön saaneelta verotetaan liikaa, tapahtuu taloudellisen aktiviteetin vähenemistä. Näinhän tavallaan tapahtuu myös Wahlroosin Kauppalehdessä mainitsemalla tavalla EU:ssa, jossa Etelä-Euroopan ja itäblokin maat kuuluvat taloudellisiin hyötyjiin mutta viittaavat kintaalla eurooppalaisille arvoille. Sellaista menoa kuuluukin kritisoida.

Toisin sanoen, jos suurituloisemmat ja yritykset verotetaan hengiltä, syntyy ongelma. Tehdyn työn määrä ja investointihalukkuus vähenee, ja ne suuntautuvat muihin kohteisiin. Tästähän oli pitkälti kysymys, kun merkittäviä suomalaisia talousvaikuttajia siirtyi jokunen vuosi sitten asustelemaan Portugaliin ja Ruotsiin edullisemman verokohtelun perässä. Kyse on siitä, että tietyn rajan ylittäessään kireä verotus ei enää lisää verokertymää vaan syö sitä. Siinä vaiheessa, kun tavarat on jo housuissa, on turha lähteä populistisesti syyttämään yksilöitä heidän tekemistään valinnoista. Kyse on kategorisesti järjestelmän ongelmasta, joka syntyy vaikkapa EU-alueen sisällä erilaisista eduista. Tästä kirjoitin aikaisemmin kertoessani aluepolitiikasta. Yksilönvapauteen kuuluu saada tehdä valintoja asuinpaikkansa suhteen omien preferenssiensä mukaisesti. Globaalissa ja vapaan liikkuvuuden maailmassa kenellä tahansa meistä on mahdollisuus valita tiettyjen rajojen puitteissa asuinpaikkamme omien halujemme ja toiveidemme mukaan.

Mikäli yksilönvapautta aletaan säännöstellä tai sellaista käyttäviä syyttää, aletaan puhua jo melko totalitaarisesta järjestelmästä, jollaisia on lähimenneisyydessä nähty lukuisia. Olihan sosialistisen järjestelmän keskeinen ja kaunis idea ottaa kaikki kaikilta ja jakaa tilalle kurjuutta tasapuolisesti. Kauniin ajatuksen taustalle ongelman aiheutti se, että kun kukaan ei hyötynyt uusista ideoista, kukaan ei jaksanut enää niitä alkaa kehitelläkään – ellei sitten pakolla valjastettu insinöörit rakentamaan rakettia. Toki vielä nykyisinkin entisissä sosialistisissa maissa on kasvavassa määrin esimerkiksi Neuvosto- ja DDR-nostalgiaa, joka nähdäkseni juontaa juurensa ajatuksesta, että ennen oli aina joku, joka kertoi mitä tehdään ja paljonko. Se loi turvaa sekä poisti kilpailua ja kateutta. Sillä tavoin järjestetty yhteiskunta ei ollut nykyisen kaltainen kilpailuyhteiskunta oravanpyörineen, jossa kilpailu on mallia kaikki kaikkia vastaan. Markkinataloudessa jokaisen täytyy sopeutua ja keksiä itselleen pärjäämisen kaava. Suunnitelmataloudessa järjestelmän mukaan eläneillä oli varmasti ihan kivaa ja turvallista, mutta järjestelmän jaloissa yksilön mahdollisuus erottautua joukosta ja toteuttaa individualistisesti itseään oli vähemmän kannattavaa. Joukosta erottuva saattoikin yllättäen löytää itsensä paikasta, jossa tuskin olisi vapaaehtoisesti itse aikaansa viettänyt. Nykyiset nostalgikot tuskin olivat vallinneen järjestelmän kriitikoita.

Joka tapauksessa postaukseni keskeinen oppi on se, että liiallinen kurittaminen laskee motivaatiota ja vähentää taloudellista aktiviteettia yhteiskunnassa. Tämän rajan löytymistä ei minusta kannata testata kiristämällä verotusta määrättömästi. Tulisikin Wahlroosia lainaten löytää kaava, jolla verotusta laskemalla ja ympäristön houkuttelevuutta lisäämällä voitaisiin lisätä Suomen kilpailukykyä, joka toisi Suomeen sekä investointeja että taloudellista aktiviteettia – siis muun muassa työtä ja sitä kautta kulutusta.


Lopuksi

Olen puoluepoliittisesti sitoutumaton – puolueeton yhteiskunnan tarkkailija ja yhteiskuntakriitikko. Kannatan verotuksessa ja yhteiskunnassa yleisesti järkevää ja tasapuolista kansalaisten kohtelua. En myöskään ole ehdolla kevään 2019 eduskuntavaaleissa, mutta lupaan äänestää taloustiedettä tuntevaa sekä ilmastonmuutoksen problematiikkaa ymmärtävää ehdokasta, mikäli sellainen oman vaalipiirini listoilta sattuu löytymään.

Sananen vaihtoehtoiskustannuksesta

Pitkästä aikaa ehdin kirjoittaa blogiani, ja päätin tarttua tärkeään taloustieteen termiin, joka kuuluu meistä jokaisen jokaiseen päivään – tiesimmepä tai emme sen olemassaolosta. Kyse on asiasta nimeltä vaihtoehtoiskustannus. Mielestäni taloustieteen perusteet kuuluvat yleissivistykseen, ja tämä termi meistä jokaisen pitäisi ainakin jollakin tavoin tuntea. En halua, että vaihtoehtoiskustannus-ajattelu alkaa hallita liiaksi elämäämme, mutta on hyvä tiedostaa sen olemassaolo, jotta voimme allokoida käytössämme olevia resursseja itsellemme tärkeisiin ja merkityksellisiin asioihin. Ja ennen kaikkea hyötyä itse tekemistämme valinnoista.

Vaihtoehtoiskustannuksen määritelmä menee jokseenkin sillä viisiin, että se tarkoittaa sitä arvoa, jonka voisit saada allokoimalla käyttämäsi resurssit johonkin muuhun kohteeseen. Esimerkiksi opiskelija käyttää aikansa (toivottavasti) opiskeluun, ja hänen vaihtoehtoiskustannuksensa käyttämälleen ajalle on vaikkapa se hinta, jonka hän saisi menemällä samaksi ajaksi töihin ja nostamalla palkkaa. Toisaalta opiskelijan näkökulmasta työn tuotto oletettavasti kasvaa, kun malttaa lykätä töihin menemistä ja opiskella ensin tutkinnon. Tämä “menetetty” tulo voidaan siis ajatella investointina tulevaisuuteen, joka kompensoituu valmistumisen jälkeen korkeampana palkkana ja mahdollisuuksien lisääntymisen tuottamana perusturvallisuuden tunteen lisänä. Siis jotakuinkin tähän tapaan.

Käytännössä vaihtoehtoiskustannus seuraa meitä kaikkiin arjen valintoihimme, ja sen vuoksi sen syvällinen tai ainakin pintapuolinen ymmärtäminen on mielestäni tärkeää. Nuorena aika resurssina tuntuu vähäpätöisemmältä, koska sitä tuntuu olevan määrättömästi käytettävissä. Näin keski-ikäisenä ajan rajallisuuden tai rahan arvon osaa suhteuttaa nuoruutta paremmin, mikä voi vaikkapa ohjata elintapojamme tai valintojamme eri suuntaan kuin aluksi ajattelimme. Opiskellessani vielä täysipäiväisesti vuosina 2013-15 tulin siihen tulokseen, että minun kannatti panostaa kaikki voimavarani opiskelemiseen ja jättää opintojen ohella työt väliin. Osapäiväisen työn vaihtoehtoiskustannus olisi ollut näkökulmastani liian korkea, sillä opiskelun ajallinen ja taloudellinen investointi oli minusta liian kallis hukattavaksi työntekoon. Kansaneläkelaitoksen mukaan nimittäin opiskelijan tuloraja jokaiselta tukikuukaudelta on 667 euroa ja tuettomalta kuukaudelta 1990 euroa. Näin ollen noin 300 euron opintotuen lisäksi 667 euroa tekee opiskelijan yhteistuloksi vajaat 1000 euroa kuukaudessa. Jos huomioidaan, että Suomessa palkansaajien mediaanitulo on jossain 2600 euron/kk kieppeillä ja korkeakoulutetuilla vieläkin korkeampi, alkaa työajan opintoja hidastava vaikutus käydä kalliiksi. Olen ehdottomasti opintolainan puolestapuhuja, sillä tehokkaasti opiskelevan korkeakouluopiskelijan opintolainan huonosti tunnettu verovähennysoikeus on kannuste, jota ei kannata jättää huomiotta ja käyttämättä.

Toivon meille kaikille fiksuja valintoja tulevaisuuteen!