Sain kutsun Vitako ry:n jäseneksi

Minut on kutsuttu yli 100-vuotiaan Viipurin taloudellisen korkeakouluseura VITAKO ry:n jäseneksi. Seuraan jäsenyyteni myötä isäni Heikin, isoisäni Toivon ja isoisoisäni Eevertin jalanjäljissä. Kiitän VITAKOa jo tässä vaiheessa kunniasta saada olla perinteikkään seuran jäsen. Samalla kiitän isääni Heikkiä, joka suositteli minua VITAKOn jäseneksi.

VITAKOn tarkoitus on tukea aktiivisesti Lappeenrannan teknillisen yliopiston, sen ympäristön sekä Lappeenrannan kaupungin ja sen lähialueiden kehittämishankkeita. Koen, että koulutusalan ammattilaiselle VITAKO ry tarjoaa ainutlaatuisen näköalapaikan laajemmin koulutuksen ja tutkimuksen maailmaan Suomessa.

Seuran jäseneksi pääsee Suomen kansalainen, joka haluaa myötävaikuttaa seuran tarkoitusten saavuttamiseen, ja jonka seuran hallitus jäseneksi kutsuu. Viipurin taloudellinen korkeakouluseura on Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan jäsen.