Okay. Now listen to this.
I’m currently working on a one-year fixed-term contract as a communications teacher at a university of applied sciences. I have about nine consecutive years of experience teaching Finnish language, communication and interaction skills in vocational upper-secondary programmes. In autumn 2024 I filled in as a substitute Finnish and literature teacher at upper-secondary schools in Eurajoki and Nurmo. I’m good at what I do, highly competent and, above all, valued by my students. My special strength is that, through genuine personal encounters, I can get students to learn—and even get excited about—Finnish language studies. Unfortunately, in my present job I rarely meet my students face-to-face, so my opportunities in remote-teaching roles are very limited. Besides teaching, I also have corporate-sector experience in communications.
In summer 2024 I completed my second master’s degree (M.Sc. in Administration and Management, with a focus on the psychology of leadership) at the University of Lapland. My first master’s (M.A. in Finnish Language) was finished in 2015 at the University of Helsinki. My minors include extensive (at least 60 ECTS) studies in management, psychology and literature. Shorter minors (at least 25 ECTS) cover communications, education, economics and statistics, educational leadership and administration (the standard Finnish principal qualification), and special education. Naturally, I also hold the required teacher-pedagogical studies.
After summer 2024 I resigned from my civil-service teaching post at Sedu Seinäjoki because I wanted new challenges and a wider perspective on the education sector. Under Sedu policy, taking unpaid leave to work elsewhere wasn’t possible. For the past year I’ve been applying for positions in education—mainly principal posts, Finnish and literature, communications, and vocational teacher-training roles. I’ve also applied for various public-sector jobs. Almost all with no result!
Last year I struggled to get into higher-education jobs because I lacked university-level experience. Now I have that, but I’m told I don’t have enough supervisory or project experience—because I’ve considered it more important to be present in young people’s everyday lives than to run projects. I’m not a PhD either. Yet compared with an ordinary Finnish-and-literature teacher or a basic principal who has completed the usual 25 ECTS in educational leadership, I’ve racked up 60 ECTS plus a 120-ECTS master’s degree in public administration and management, with an emphasis on psychology (65 ECTS of minor studies plus the aforementioned master’s). Read that last sentence again! And with that background I still can’t seem to land a job in education.
So my question is: Is Finnish education really doing so well that it can afford to overlook readily available expertise? I don’t think so. I can certainly get work in vocational education again, but I refuse to give up on the idea that children and young people need smart, approachable and encouraging adults—and appropriate boundaries—at every level of education.
Ajatuksiani työllistymisestä suomalaiselle koulutusalalle
Okei. Kuuntelepas nyt tätä sitten.
Työskentelen tällä hetkellä vuoden määräaikaisella sopimuksella viestinnän opettajana ammattikorkeakoulussa. Mulla on noin 9 vuoden yhtäjaksoinen kokemus ammatillisten perustutkintojen viestintä- ja vuorovaikutustaitojen eli äikänopettajana. Syksyllä 2024 tein määräaikaisia sijaisuuksia äikän ja kirjallisuuden opettajana lukioissa Eurajoella ja Nurmossa. Työssäni oon hyvä ja osaava sekä ennen kaikkea opiskelijoideni arvostama. Erityisosaamiseni on, että kohtaamisten kautta saan opiskelijat oppimaan ja innostumaan jopa äikästä. Nykyisessä työssäni en harmikseni kohtaa opiskelijoitani kovinkaan usein henkilökohtaisesti, joten mahdollisuuteni etäopettajan tehtävissä ovat tosi rajalliset. Opettajuuden lisäksi mulla on kokemusta mm. yrityspuolelta viestinnästä.
Kesällä 2024 sain valmiiksi toisen maisterintutkintoni (HM, hallinto ja johtaminen, erityisesti johtamisen psykologia) Lapin yliopistosta. Eka maisterintutkintoni (FM, suomen kieli) valmistui 2015 Helsingin yliopistosta. Sivuaineitani ovat laajat (vähintään 60 op) johtamista, psykologiaa ja kirjallisuutta. Lyhyitä sivuaineita (vähintään 25 op) mulla on viestinnästä, kasvatus-, talous- ja tilastotieteestä, koulutusjohtamisesta ja opetushallinnosta (ns. reksinpätevyys) ja erityispedagogiikasta. Totta kai myös opettajan pedagogiset opinnot löytyvät.
Jäin kesän 2024 jälkeen Seinäjoen koululutuskuntayhtymä Sedun virastani pois, koska halusin uusia haasteita uralleni ja nähdä koulutusalaa eri näkökulmista. Sedun linjauksen mukaisesti virkavapaata ei ollut mahdollista saada toisaalla työskentelemiseen. Olen viimeisen vuoden hakenut töitä koulutusalalta – lähinnä reksinpaikkoja, äikän ja kirjallisuuden, viestinnän sekä ammatillisen opettajankoulutuksen parista. Lisäksi oon hakenut erilaisia julkishallinnon tehtäviä. Melkein kaikkia tuloksetta!
Viime vuonna en meinannut päästä korkea-asteelle töihin, koska ei ollut korkeakoulukokemusta. Nyt sitä on, mutta nyt puuttuu esihenkilö- ja hankekokemus, koska olen pitänyt hankkeita tärkeämpänä olla läsnä nuorten arjessa. En ole myöskään tohtori. Silti esimerkiksi tavalliseen äikän ja kirjallisuuden opettajaan tai koulutusjohtamisen ja opetushallinnon (25 op/OPH:n koulutusjohtamisen tutkinto) suorittaneeseen perus-reksiin verrattuna mulla on 60 op + 120 op (maisterintutkinto) opiskeltuna julkishallintoa ja -johtamista, jossa painotus on ollut psykologiassa (65 op sivuaineopinnot + mainittu maisterintutkinto). Luepa nyt tuo viimeinen virke tuosta uudelleen! Ja tuolla koulutustaustalla ei nyt sitten koulutusalalle meinaa työllistyä.
Kysymykseni on: Meneekö suomalaisella koulutuksella tosiaan niin hyvin, että olemassa ja tarjolla oleva osaaminen kannattaa sivuuttaa? Itse oon sitä mieltä, että ei kyllä mene. Voin hyvin työllistyä jatkossakin amikseen, mutta periksi en anna siinä, että lapset ja nuoret tarvitsevat fiksuja, kohtaavia ja kannustavia aikuisia sekä sopivia rajoja kaikilla koulutustasoilla.
