Tässä postauksessani pohdin kahden eteläpohjalaisen kaupungin, Seinäjoen ja Vaasan, profiileita historian, kaupunkitalouden, elinkeinorakenteen ja sijainnin kautta. Pohdintani käynnistyi erinäisista keskusteluista ja omakohtaisesta pohdinnastani, joita olen käynyt jo vuosien ajan suomalaisista kaupungeista ja niiden velkaantumisesta. Oma pohdintani nojaa siihen, että vaikka kahta kaupunkia voi vertailla puhtaasti esimerkiksi velkamäärällä per asukas, tulee myös kaupunkien profiilit tuntea. Tämä kirjoitus ei ole kaikenkattava analyysi näiden kahden kaupungin “henkisestä ilmapiiristä” tai edes yksi ja ainut totuus – tämä on minun näkemykseni siltä pohjalta, mitä olen muun muassa vuosien opiskeluiden pohjalta kaupunkien, hallinnon ja talouden tutkimuksesta sekä muun muassa työssäni logististen virtojen parissa oppinut.
Suomen kaupunkien tulevaisuutta koskevassa keskustelussa vilisevät käsitteet kasvukaupunki, elinkeinorakenne, velkakestävyys, muuttovoitto tai -tappio sekä saavutettavuus. Harvemmin niitä kuitenkaan asetetaan rinnakkain tavalla, joka paljastaisi, miten samankokoiset kaupungit voivat olla rakenteellisesti niin erilaisia. Ylätason käsitteet eivät anna tarpeeksi tarkkaa kuvaa, joten on sukellettava syvemmälle konehuoneeseen.
Tässä kirjoituksessani vertailen kahta Länsi-Suomen kannalta keskeistä ja väkiluvultaan suunnilleen samankokoista kaupunkia: Seinäjokea ja Vaasaa. Kyse ei ole paremmuudesta vaan profiileiden vertailusta. Toisin sanoen keskeiset kysymykset ovat: millaiseen kasvuun, riskeihin ja mahdollisuuksiin kaupungit ovat sitoutuneet, ja mihin ne nojaavat – tai mihin niiden kuuluisi nojata – päätöksentekonsa?
Mikä sitten sai minut varsinaisesti penkomaan, pohtimaan ja vertailemaan näitä kahta kaupunkia? Yksinkertaisesti minusta se tosiasia, että tehokas ja asianmukainen kuntapäätöksenteko vaatii mielestäni kaupunkien erilaisten profiileiden tuntemusta. Tämä sama toteutuu myös silloin, kun vaikkapa työnhakija etsii itselleen sopivaa asuinpaikkakuntaa. Oma vuodenvaihteessa startannut työttömyyteni Seinäjoella on saanut minut pohtimaan, tunteeko suomalainen työelämä riittävän hyvin esimerkiksi tiedeyliopisto- ja ammattikorkeakouluopintojen erilaisia asiantuntijuuksia ja tulevaisuusskenaarioita – joita ne tarjoavat oikein hyödynnettyinä asuinkaupungeilleen.
Kaupunkien historiassa merkittävä ero
Aluksi on syytä tuntea hieman kaupunkien historiaa, jotta saa pientä perspektiiviä kaupunkivertailuun.
Vaasan perusti Kaarle IX vuonna 1606 eli kaupungin ikä on noin 420 vuotta. Kaarle IX kuului Vaasa-sukuun ja oli Ruotsin suurvaltakauden keskeinen kuningas. Hän syntyi vuonna 1550 ja kuoli vuonna 1611 – ja toimi Ruotsin kuninkaana vuodesta 1604 kuolemaansa asti. Hän perusti Vaasan kaupungin ja useita muita kaupunkeja, koska kaupunkien perustaminen vahvisti hallintoa, kauppaa, veronkantoa ja samalla kansalaisten kontrollia. Vaasan ajatuksena oli alun perin keskittää länsirannikon kauppaa tehostamalla Pohjanmaan tervan ja viljan vientiä. Toisin sanoen perus-ajatus oli jo alun alkaenkin sama kuin se on oikeastaan nykypäivänä.
Seinäjoki puolestaan sai kauppala-nimityksen vuonna 1931, mikä tarkoitti, ettei Seinäjokea voinut vielä kutsua kaupungiksi – mutta se oli irtautumassa ympäröivästä maaseudusta kauppareittien keskittymäksi. Asukkaita oli tuohon aikaan muutamia tuhansia. Seinäjoen keskeinen sijainti rautatien varrella on ollut kaupungin kasvun kannalta olennainen, ja Seinäjoen elinkeinoelämä on koko lyhyen historiansa ajan nojannut erityisesti kauppaan, maatalouden jalostukseen, palveluihin ja liikenteelliseen solmukohtaan. Kaupungiksi Seinäjoki nimettiin vuonna 1960. Voidaan siis sanoa, että yhä edelleen Seinäjoen perusidea nojaa näihin kulmakiviin kuten Vaasallakin – ajallinen perspektiivi vain on hyvin erilainen.
Kaupunkina Seinäjoen ikä on siis 65 vuotta, mikä on tietenkin hyvin lyhyt aika Vaasan 420 vuoteen verrattuna. Siinä missä Vaasa on elänyt ja kokenut kaupunkina Ruotsin vallan, autonomian ajan, teollistumisen alun 1850-luvulta eteenpäin, 1900-luvun sota-ajat, sotienjälkeisen jälleenrakennuksen ja monet erilaiset taloussyklit ja rakennemuutokset, on Seinäjoki sodanjälkeisen ajan rautateiden, hallinnon ja hyvinvointivaltion kasvun kaupunki.
Vaasassa pitkä historia näkyy monin tavoin. Kaupunkirakenne, omistajapohja ja toimijuus on kerrostunutta. Kaupungin kehitys puolestaan on vähittäistä ja kasvu markkinalähtöistä. Rakennuttaminen ja kehittäminen on hajautunut useille toimijoille eikä sellaista yhtäkkistä kaupunkirakenteen muutosta tapahdu – kaikki tapahtuu vähitellen. Oikeastaan voidaan sanoa, että vuosisatoja vanhan kaupungin ei tarvitse todistaa olemassaoloaan, vaan sen kehitys on luonteeltaan kerroksellista ja pitkäjänteistä. Yksittäiset investoinnit eivät kanna koko kaupungin identiteettiä harteillaan.
Seinäjoki taas on nuori kaupunki, jossa sotienjälkeinen nopea kasvu näkyy. Seinäjoella on toki vahva “alueellisen keskuksen” identiteetti, jolloin kaupungilla on myös ollut tarve näyttää nopeasti kaupunkimaiselta. Vaasan kaltaista vuosisatojen varrella kerrostunutta rakennuskantaa ei Seinäjoelta siis löydy. Toisaalta Seinäjoen keskustan Aalto-keskus liittyy olennaisesti Seinäjoen kaupungin kehitykseen ja identiteettiin. Aalto-keskuksen rakennukset on rakennettu 1960-80-luvuilla.
Seinäjoki rakentaa siis kaupunki-identiteettiään infrastruktuurin ja näkyvien projektien kautta. Taloudelliset häiriöt näkyvät nopeasti kaupunkikuvassa, minkä voi Seinäjoella havaita tyhjinä tontteina, joilta on purettu aiempaa rakennuskantaa mutta uusien rakennusten rakentamista ei ole taloudellisista syistä saatu liikkeelle. Nuoren kaupungin kasvuinvestoinnit tuovat dynaamisuutta, mutta samalla kaupungin rakennuskannan jopa satoja vuosia vanha kerroksellisuus puuttuu.
Vaasan ja Seinäjoen erot eivät siis selity vain talousluvuilla, logistiikalla tai elinkeinorakenteella. Ne selittyvät myös historialla ja maantieteellisellä sijainnilla. Vuosisatoja vanha kaupunki rakentaa tulevaisuuttaan hitaasti ja hajautetusti. Nuori kaupunki on joutunut tekemään samat valinnat vuosikymmenissä, usein suuremmalla riskillä ja näkyvämmin. Toisin sanoen siinä missä toinen on kasvanut kerroksittain ajan saatossa, toinen on kasvanut harppauksin lyhyessä ajassa.
Kaupunkitaloustiede ehdottaa tiivistä kaupunkirakentamista
Kaupunkitaloustieteen ja laajemmin urbaanin taloustieteen emeritusprofessori Heikki A. Loikkanen on esittänyt, että kaupunkien keskustoinden tulee olla kaupunkitalouden moottoreita. Kaupunkien taloudellinen tehokkuus syntyy tiiviydestä, saavutettavuudesta ja toimintojen läheisyydestä. Tämä tarkoittaa käytännössä lyhyempiä etäisyyksiä, suurempaa asiakasvirtojen päällekkäisyyttä ja palveluiden ja työpaikkojen keskinäisiä ulkoishyötyjä. Keskustoja ei tässä ajattelussa nähdä vain kauppapaikkoina vaan työmarkkinoiden solmukohtina, palveluiden ja kulttuurin kerrostumina ja kaupunkien “tuottavimpina neliökilometreinä”. Loikkasen mukaan myöskään Helsinki lukuisine lähiöineen ei vastaa kaupunkitaloustieteen ihannetta kuten sen kuuluisi. Loikkasen ajattelussa on selkeä johtopäätös: keskustoiden hajauttaminen on taloudellisesti kallista, vaikka se näyttäisi lyhyellä aikavälillä houkuttelevalta.
Seinäjoki on erityisesti vastoin tätä perusajatusta hajauttanut omaa keskustaansa siten, ettei kehitystä enää välttämättä ole edes mahdollista muuttaa. Joitakin vuosia sitten muutaman kilometrin päähän Seinäjoen keskustasta nousi Ideapark, jonka yhteyteen on nyt vielä rakenteilla Kärkkäisen suuri tavaratalo. Nämä suuret vähittäiskaupan yksiköt siis sijaitsevat varsinaisen kaupunkikeskustan ulkopuolella, mikä on saanut kaupungin keskustan palvelut lopettamaan tai siirtymään pois keskustasta, jalankulkuvirrat heikkenemään ja kivijalkaliikkeiden kannattavuuden laskemaan – toisin sanoen keskustan hiljenemään.
Seinäjoen keskustan useat tyhjät tontit eivät siis ole sattumaa. Vaikka kysyntä ei ehkä ole kadonnut kaupungista, kysyntä on siirtynyt keskustasta toisaalle. Ideaparkia ei siis voida nähdä vain kauppapaikkana, vaan se on keskustan vaihtoehtoinen keskus.
Vaasassa samanlaista kehitystä ei samassa mittakaavassa ole, ja kaupungin kaupallinen rakenne on yhä vahvasti sidoksissa keskustaan. Sataman, yliopistokampuksen ja keskustan välinen dynamiikka tukee kaupungin keskustan elinvoimaisuutta. Loikkasen ajattelun mukainen tiivis kaupunkikeskusta näkyykin paremmin Vaasassa verrattuna Seinäjokeen.
Samankokoiset kaupungit, eri logiikka
Seinäjoki ja Vaasa ovat alueellisia keskuksia, jotka muistuttavat nopealla pohdinnalla toisiaan. Kummallakin on noin 65 000-70 000 asukasta, merkittävä rooli ympäröivän maakunnan veturina ja verrattain korkea konsernivelka asukasta kohden. Kaupunkien taloudellinen toimintalogiikka poikkeaa kuitenkin toisistaan merkittävästi. Seinäjoki on sisämaan aluekeskus, joka nojaa kasvuun, palveluverkkoon ja logistiseen saavutettavuuteen Suomen sisällä. Vaasa puolestaan on rannikkokaupunki, jonka identiteetti rakentuu vientiteollisuuden, energiateknologian ja korkeakoulukeskittymän varaan.
Kaupunkien profiileita on hyvä vertailla tältä pohjalta toisiinsa. Molempien kaupunkien konsernivelka on karkeasti ottaen samalla tasolla (noin 9 000 euroa/asukas). Tämä ei kuitenkaan vielä kerro paljonkaan, ellei pohdita sitä, millä velka on tarkoitus kantaa.
Seinäjoki: rakentava alueellinen kasvukaupunki, palvelu- ja aluekeskuskaupunki
Seinäjoella velka on sidottu voimakkaasti kaupunkirakenteeseen ja palveluverkkoon: kouluihin, päiväkoteihin, tiloihin ja infraan. Talouden logiikka on ennakoiva, eli kaupungissa investoidaan tulevaisuuden kasvun rakentamista varten. Kaupunki on siis vasta rakentumassa ja muotoutumassa. Seinäjoen investointien keskeinen riski on se, että velan ollessa kasvupanostus, kasvun tulee tulevina vuosina realisoitua. Mikäli väestön ja yritystoiminnan kasvu pysähtyy tai kääntyy negatiiviseksi, investointien riskit voivat realisoitua. Seinäjoki siis luottaa siihen ajatukseen, että investointivelka kyetään hoitamaan kasvulla. Kasvu puolestaan edellyttää investoimista palveluihin ja kaupunkirakenteeseen. Seinäjoen velan kantokyky nykyisellään ei siis ole yhtä hyvä kuin Vaasan. Seinäjoella on ainoastaan ammattikorkeakoulu, eikä kaupungin palveluprofiili nojaa niin vahvasti TKI:hin kuten Vaasassa.
Seinäjoki on alueellinen palvelu- ja kasvukaupunki, jonka elinkeinorakenne nojaa julkisiin ja yksityisiin palveluihin, ruoka- ja elintarvikeketjuun sekä tapahtumiin ja aluekeskusrooliin. Tämä tuo samaan aikaa vakautta mutta samalla myös haasteen: palkkataso ja tuottavuus kasvavat usein hitaammin kuin investointitarpeet. Toisin sanoen investointeja on tehtävä ensin, jotta tuottavuus mahdollistuu. Toisaalta kasvu edellyttää myös asukkaiden koulutus- ja palkkatasojen nousua eli kehittyviä työmarkkinoita.
Vaasa: tuottava osaamiskaupunki, vientivetoinen klusterikaupunki
Vaasassa velka nojaa enemmän tuottavaan elinkeinorakenteeseen, korkeampaan palkkatasoon ja omistajatuottoihin. Velka on tästä näkökulmasta väline, jonka kanssa Vaasa pystyy elämään Seinäjokea helpommin. Toisaalta Vaasan vientiin nojaava talous on alttiimpi globaaleille markkinaturbulensseille. Viennin sakkaaminen on riski velanhoidon osalta. Vaasan ajatuksena on, että velka kyetään kantamaan tuottavuudella, jossa vienti on keskeisellä sijalla. Vaasan investoinnit pyrkivät vahvistamaan tuottavuutta. Tätä muun muassa tukee Vaasan vahva korkeakoulukenttä, jossa tiedeyliopisto ja ammattikorkeakoulu tuottavat rinta rinnan osaajia alueelle.
Vaasan elinkeinorakenne painottuu vientiin ja asiantuntijaosaamiseen, jossa keskeistä on energiateknologia ja -teollisuus, vienti ja kansainväliset markkinat sekä korkeakoulut ja TKI-toiminta. Tämä mahdollistaa palvelukaupunkia korkeamman tuottavuuden silloin, kun vienti vetää ja talous kasvaa. Toisaalta tämä altistaa kaupungin talouden myös globaaleille suhdannevaihteluille.
Logistiikka: sisämaan solmu vs. rannikon portti
Nyt tarkastelussa olevat kaupungit, Seinäjoki ja Vaasa, ovat kumpikin logistiselta profiililtaan hieman erilaisia. Seinäjoki on Länsi-Suomessa keskeinen rautateiden solmukohta, josta on nopeat yhteydet etelään, pohjoiseen ja Vaasaan. Tämä mahdollistaa työssäkäynnin niin Seinäjoella kuin Seinäjoeltakin. Seinäjoen saavutettavuus Suomen sisäisessä liikenteessä on erinomainen.
Vaasa puolestaan on rautateiden näkökulmasta sivussa, mutta Vaasan logistinen etu on meri. Sillä on satama, satamaan johtava raideyhteys sekä suora yhteys vientiin tähtääviin logistiikan ketjuihin. Toisin kuin Seinäjoki, Vaasa on satamakaupunki – siis portti alueen sijaan maailmanlaajuisiin logistisiin vientiketjuihin.
Koulutus tukee profiilia
Koulutuksella on kansantalouden näkökulmasta niin kutsuttuja positiivisia ulkoisvaikutuksia, ja koulutustaso vaikuttaa kuntatalouteen kolmen ketjun kautta:
- Työllisyys ja palkkasumma vaikuttavat suoraan kunnallisveroihin. Korkeampi koulutustaso korreloi usein paremman työllisyyden ja palkkatason kanssa, mikä tarkoittaa vahvempaa veropohjaa.
- Yritysdynamiikka ja TKI (R&D) vaikuttaa työpaikkojen laatuun ja määrään. Yliopisto- ja AMK-kenttä lisäävät TKI-toimintaa, osaajavirtoja, startupeja ja yritysyhteistyötä. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun kaupungin kilpailuetu nojaa teknologiaan.
- Veto- ja pitovoima – siis muuttovoitto ja ikärakenne. Opiskelijat ja korkeakoulutetut auttavat pitämään väestörakennetta “työikäisenä”, mikä on suoraan hyväksi veropohjalle ja menojen hallinnalle myös tulevaisuudessa.
Koulutuksen näkökulmasta Vaasa on osaamis- ja TKI-kaupunki, sillä siellä on niin tiedeyliopisto kuin ammattikorkeakoulukin – ja kaupungin elinkeinoelämän selkäranka, energiaklusteri, nojaa vahvasti kehittyvään huipputeknologiaan. Korkeakoulut tuovat paikkakunnalle nykyisiä ja tulevia asiantuntijoita, jolloin TKI-riippuvaiset työnantajat saavat myös tulevaisuudessa koulutettua työvoimaa. Vaasassa monikorkeakoulumalli yhdistettynä vientiklusteriin vahvistaa korkeasti koulutetun työvoiman tarjontaa ja TKI-vetoista kasvua.
Seinäjoella AMK-painotteinen malli tukee alueen yritysten osaajatarpeita erityisesti ruoka- ja yrittäjyysprofiilissa, mutta tutkimusvolyymin ja tutkintorakenteen kärki on erilainen kuin yliopistokaupungissa. Työmarkkinoiden tarkastelu paljastaa, että Seinäjoella ei tällä hetkellä ole sellaisia työpaikkoja tarjolla asiantuntijoille, jotka vetäisivät potentiaalisia tämän hetken tai tulevaisuuden osaajia paikkakunnalle pysyvästi.
Vetovoimaa ja pitovoimaa – keitä kaupungit tarvitsevat?
Kaupunkien talous elää viime kädessä ihmisistä. Näin ollen kaupunkien tulee tuntea, millaisia osaajia ne kaipaavat, jotta kaupunkiin tulevat tämän päivän tai tulevaisuuden osaajat tukisivat parhaalla mahdollisella tavalla kaupunkien kehittymistä. Olennaista on, millaista osaamista kaupunkilaiset tai sinne muuttavat tuovat mukanaan – ja se, jäävätkö he asumaan kaupunkiin. Siis kohtaako tulevien osaajien osaamisprofiili elinkeinoelämän tarpeet? Seinäjoen ja Vaasan erot näkyvät tässäkin. Kaupungit eivät varsinaisesti kilpaile samoista ihmisistä samalla logiikalla, vaan ne tarvitsevat osin erilaista muuttajaprofiilia vastatakseen tulevaisuuden talousnäkymiinsä. Mielestäni tämän pitäisi näkyä selkeämmin kaupunkien markkinoinnissa.
Seinäjoen kasvu lepää palveluiden, logistiikan ja elintarvikesektorin varassa
Seinäjoki on aluekeskus, joka tarvitsee ankkuroituvia ihmisiä. Kaupungin talous nojaa kasvuun, palveluverkkoon ja alueelliseen veto- ja pitovoimaan. Kaupunkina Seinäjoki on onnistunut imemään väestöä ympäröivistä kunnista ja maakunnasta, mutta tulevaisuuden haaste ei ole vain määrä vaan laatu ja pysyvyys.
Seinäjoen tarvitsemia ihmisiä ovat erityisesti kaupunkiin jäävät nuoret aikuiset. Seinäjoen ammattikorkeakoulu tuottaa osaajia, mutta taloudellinen hyöty syntyy vasta, jos opiskelijat saavat ensimmäisen työpaikkansa kaupungista, heidän asumisensa, arkensa ja yhteisönsä rakentuvat Seinäjoelle, jolloin muutto ei ole vain välivaihe ennen muuttoa suurempaan kaupunkiin. Näin ollen Seinäjoen tärkein kysymys ei ole, tulevatko nuoret, vaan jäävätkö he.
Kuten edellä on sanottu, Seinäjoki on kasvukaupunki, joka tarvitsee muun muassa opettajia, varhaiskasvatuksen ammattilaisia, sote-alan työntekijöitä sekä rakennus-, kiinteistö- ja kunnossapito-osaajia. Tämä näkyy selkeästi myös Duunitori.fi:n tarjolla olevista työpaikoista. Nämä eivät ole korkean palkkatason ammatteja, mutta ne kaikki ovat kasvun edellytys. Ilman niitä kasvu muuttuu kustannusongelmaksi.
Seinäjoki tarvitsee myös jalostusarvoa nostavia osaajia ruokaketjuun ja logistiikkaan. Seinäjoen vahvuus ei ole vain ruoka ja logistiikka vaan niiden potentiaali. Kaupunki hyötyy eniten ihmisistä, jotka kehittävät tuotteita, prosesseja ja laatua, yhdistävät elintarvikeketjun vientiin, dataan ja automaatioon sekä nostavat volyymin katteeksi. Näiden osaajien tulisi tulla ensisijaisesti kotimaasta tai kansainvälisesti hallitusti työperäisen maahanmuuton kautta. Kohteena olisivat alat, joissa on aito työvoimatarve ja urapolku.
Vaasa tarvitsee korkean tason vienti- ja teknologiaosaajia kotimaasta ja ulkomailta
Vaasa puolestaan on osaamis- ja vientikaupunki, joka tarvitsee tuottavuutta ja kansainvälisyyttä. Kaupungin talous nojaa vientiteollisuuteen, energiateknologiaan ja korkeakoulukeskittymään. Tämä asettaa muuttoliikkeelle erilaiset vaatimukset kuin Seinäjoen aluekeskus. Vaasa tarvitsee erityisesti teknologia- ja energia-alan osaajia, joilla on insinööri- ja teknologiaosaamista, ohjelmisto-, automaatio- ja dataosaamista sekä projektinhallinta-, toimitusketju- ja huoltopalveluosaamista. Tällainen osaajapohja kasvattaa palkkasummaansa ja edistää vientiä – siis kokonaisuutena kaupungin verokertymää – ja siten tukee kaupungin veropohjaa myös heikommassa suhdanteessa. Tällaisia ihmisiä ovat osaajat niin kotimaasta kuin kansainvälisestikin. Ulkomailta tulevan on mahdollista työllistyä viennin tehtäviin paremmin verrattuna vertailukohtana olevan Seinäjoen palveluammatteihin. Vaasan yliopisto ja ammattikorkeakoulu houkuttelevat ja kouluttavat opiskelijoita juuri energiaklusterin tarpeisiin. Myös Vaasassa pitovoimaan vaikuttavat henkilökohtaiset tekijät. Ilman työllistymistä paikallisesti Vaasa kouluttaa osaajia muualle.
Korkean teknologian osaajien lisäksi Vaasa tarvitsee kahdella kotimaisella kielellä toimivia opetus- ja sote-alan ammattilaisia, hallinnon ja palveluiden osaajia sekä ihmisiä, jotka tukevat kaupungin monikielistä ja kansainvälistä arkea. Näiden osaajien tulisi tulla kotimaasta muista korkeakoulukaupungeista, rannikon työmarkkina-alueelta tai kansainvälisesti teknologia- ja energia-alojen globaaleista osaajavirroista. Vaasan paras tulevaisuuden muuttaja olisi ihminen, joka nostaa tuottavuutta ja jää paikkakunnalle asumaan.
Tulevaisuuden potentiaali on ratkaisevaa
Kaupunkitalouden kannalta kaikkein arvokkainta ei ole täydellinen osaaja tässä ja nyt, vaan ihminen, jolla on oppimiskykyä, urakehityspotentiaalia ja halu juurtua kaupunkiin. Tässä Seinäjoki ja Vaasa lähestyvät toisiaan. Kumpikin kaupunki tarvitsee pitovoimaa vetovoiman ohella.
Summaten edellisen Seinäjoki tarvitsee ankkuroituvia kasvun tekijöitä eli ihmisiä, jotka rakentavat elämänsä kaupunkiin ja tekevät kasvusta kestävää. Vaasa tarvitsee tuottavuutta ja kansainvälisyyttä eli osaajia, jotka vahvistavat vientiä ja osaamisintensiivistä taloutta. Yhteistä kaupungeille on, ettei niiden taloudellinen tulevaisuus ratkea sillä, kuinka moni muuttaa sisään – vaan sillä, ketkä jäävät ja millaiseksi heidän potentiaalinsa kehittyy.
Tulevaisuusskenaariot
Lopuksi kurkistetaan vielä tulevaisuuteen kummankin kaupungin osalta pohtimalla mahdollista riskiprofiilien toteutumista. Seuraavassa on kummallekin kaupungille hahmoteltuna sekä huono että hyvä skenaario tulevaisuudelle.
Seinäjoki: ”Entä jos kasvu sakkaa?”
Seinäjoki on siis kasvukaupunki, jonka investoinnit nojaavat oletukseen kasvun jatkuvuudesta. Velkaa on otettu palveluverkon ja kaupunkirakenteen kehittämiseen, mutta jos väestö-, yritys- ja verotulokasvu hyytyy, velka ei ”maksa itseään takaisin” oletetussa aikataulussa. Samalla on huomioitava, etteivät menopaineet hidastu samaa tahtia – rakennettuja rakenteita on ylläpidettävä kaiken aikaa. Näin tulorahoituksen ja investointien välinen kuilu kasvaisi, mikä nostaisi velkapainetta ja edelleen sopeutustarvetta.
Varhaisia varoitusmerkkejä seurattavaksi ovat muun muassa 1) vuosikate, joka ei kata investointeja tai heikkenee useana vuotena putkeen, 2) kunnallisverokertymä polkee paikoillaan, mutta palvelumenot jatkavat nousuaan, 3) työpaikkakasvu hiipuu (erityisesti yksityinen sektori) ja 4) konsernissa velkavastuut lähestyvät asetettuja rajoja.
Poliittisesti Seinäjoki voi ajoittaa ja priorisoida investointejaan riskiprofiilinsa madaltamiseksi. Seinäjoki voi myös panostaa työpaikkoihin, joissa palkkasummat kasvavat – yksinomaan väkimäärän lisäys ei vielä riitä.
Seinäjoki: ”Entä jos kasvu jatkuu entisellään tai kiihtyy?”
Toivottavaa on, ettei Seinäjoen kasvu pysähdy vaan jatkuu ja muuttaa muotoaan. Tässä skenaariossa väestö kasvaa maltillisemmin, mutta tuottavuus ja palkkasumma nousevat. Tämä tarkoittaisi, että ruokaketjut ja palvelut muuttuisivat jollakin keinoin korkeamman jalostusarvon suuntaan. Tällöin velka näyttäytyisi ”ennakoivana investointina” riskin sijaan.
Kaupungin taloudellisen dynamiikan osalta tämä tarkoittaisi, että kasvupanostukset tulisivat täyteen käyttöön. Seinäjoen kannalta keskeinen kysymys onkin, kasvaako kaupunkilaisten palkkasumma. Jos kasvu painottuu matalamman palkkatason palveluihin ja julkisen sektorin työpaikkoihin, velan kantokyky ei olennaisesti parane, vaikka kaupunki näennäisesti kasvaa. Tämä kaventaa kaupungin liikkumavaraa velan näyttäytyessä rakenteellisena. Toisin sanoen kaupungin kasvussa olennaista on entistä osaamisintensiivisemmät työpaikat, joiden kautta palkkasummat kasvavat väestöä nopeammin.
Vaasa: ”Entä jos vienti sakkaa?”
Vientiin nojaavan kaupungin perusriski on suhdanne, jossa tilauskannat, investointisyklit ja globaalit markkinat lakoavat alta. Jos teollisuuden liikevaihto ja työllisyys heikkenevät, kunnallisveropohja kasvaa hitaammin tai jopa laskee. Alihankintaketjut kärsivät, minkä vaikutukset voivat olla laajoja. Samalla sataman volyymit ja logistiikkavirrat heikkenevät.
Varhaisia varoitusmerkkejä ovat työttömyysasteen nousu etenkin teollisuuden ammattiryhmissä, teollisuuden alihankintayritysten taloudelliset vaikeudet sekä satamavolyymien lasku. Usein talouden indikaattoreista sanotaan, että viennin takkuilemisen näkee ensimmäisenä satamissa, joissa konttirivistöt ja -kerrokset kasvavat.
Riskiä pienentääkseen Vaasa voi puskuroida rahaa heikkojen päivien varalle ja ajoittaa investointeja Seinäjoen tapaan. Investointien huiput eivät saisi ajoittua verotulojen kuoppaan. Satamaa ja logistisia virtoja tulisi optimoida. Lisäksi viennin hajauttaminen laskee riskiprofiilia samalla tavoin kuin osakesäästäjää kehotetaan ajattelemaan muutakin kuin kaikkien munien laittamista samaan koriin. Näin yksi heikko markkina ei vielä kaada kokonaisuutta. Vaasa myös tarvitsee jatkossakin osaajia, mutta tarvittaessa yliopiston ja ammattikorkeakoulun tulee pysyä ajan hermolla – mikäli teollisuuden painopiste muuttuu, osaamistarpeisiin on kyettävä vastaamaan nopeastikin.
Vaasa: ”Entä jos vienti kiihtyy ja talous kasvaa?”
Jos Vaasan vientiteollisuuden tuotteiden kysyntä lähtisi kasvuun (kuten kasvua on jo odoteltu), taustalla olisivat oletettavasti energiasiirtymä sekä globaalit investoinnit uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen, Euroopan teollinen jälleenrakennus, mahdollisesti puolustusteollisuus ja huoltovarmuus. Myös geopoliittinen tarve eurooppalaiselle tuotannolle voi tukea myös suomalaista teollisuutta, ellei Suomi ole hinnoitellut itseään ulos.
Vaasan keskeinen etu on se, että sillä on jo valmiit rakenteet olemassa. Kysynnän kasvaessa kuljetusvolyymit kasvavat, logistiikkaketju skaalautuu ylös ilman massiivisia uusia perusinvestointeja ja satama toimii täydellä kapasiteetillaan. Tämä luonnollisesti vaikuttaisi kaupungin velankantokykyyn siten, että velan ja tulorahoituksen suhde paranee, korkomenojen suhteellinen paino pienenee ja investointien rahoittaminen omalla tulorahoituksella helpottuu verotulojen noustessa. Kaupunkitaloudellisesti tällainen skenaario tarkoittaisi Vaasan historiallisesti vakaassa kehityksessä maltillisesti ja hallitusti toteutuvaa kasvua. Toisaalta riskinä myös suotuisassa kehityksessä on mahdollinen osaajapula ja asuinkustannusten nousu.
Two cities in Southern Ostrobothnia, Finland – two different paths into the future
In this post, I reflect on the profiles of two cities in western Finland — Seinäjoki and Vaasa — through the lenses of history, urban economics, economic structure, and location. My thinking was sparked by various discussions and by my own long-term reflections on Finnish cities and municipal indebtedness. While it is possible to compare two cities purely through numbers such as debt per capita my core argument is that you also need to understand each city’s profile. This text does not aim to provide a comprehensive analysis of the two cities’ “mental atmosphere,” nor does it claim to offer a single definitive truth. It represents my own perspective, informed by years of academic study in urban, governance, and economic research, including working experience on logistical flows.
In Finnish debates about the future of cities, concepts such as growth city, economic structure, debt sustainability, net migration gain/loss, and accessibility are used constantly. Yet they are rarely placed side by side in a way that reveals how cities of similar size can be structurally very different. These high-level labels do not provide enough precision, so we need to dive deeper into the “engine room”.
Here I compare two key cities for western Finland that are roughly similar in population size: Seinäjoki and Vaasa. This is not about which is “better,” but about comparing profiles. In other words, the key questions are: What kinds of growth, risks, and opportunities are these cities committed to. And what do they rely on (or what should they rely on) in their decision-making?
What ultimately pushed me to examine and compare these two cities more closely? Quite simply, I believe effective and appropriate municipal decision-making requires an understanding of different city profiles. The same also applies when a job seeker looks for a suitable place to live. My own unemployment starting around the turn of the year in Seinäjoki has made me reflect on whether Finnish working life sufficiently recognizes the different kinds of expertise and future scenarios that research universities and universities of applied sciences can offer. And how these, if used well, can benefit the cities where people live.
A significant difference in city history
First, it helps to know some history to gain perspective.
Vaasa was founded by Sweden’s king Charles IX in 1606, meaning the city is about 420 years old. Charles IX belonged to the House of Vasa and was a key king in Sweden’s rise as a great power. He was born in 1550 and died in 1611, reigning as King of Sweden from 1604 until his death. He founded Vaasa and several other towns because establishing towns strengthened administration, trade, taxation, and the governance of the population. Vaasa’s original purpose was to concentrate trade on the western coast by improving the export of tar and grain from Ostrobothnia. In other words, Vaasa’s founding logic aligns surprisingly well with what it essentially still is today.
Seinäjoki, by contrast, received the status of a kauppala (market town) in 1931. This meant it was not yet a “city”, but it was separating from the surrounding rural context. At that time, the population was only a few thousand. Seinäjoki’s location along key rail lines has been essential to its growth, and its economic life relied especially on trade, agricultural processing, services, and its role as a transport junction. Seinäjoki was designated a city in 1960. So even today the basic idea of Seinäjoki still rests on those same pillars — just as Vaasa’s. Only the time perspective is radically different.
As a city, Seinäjoki is therefore about 65 years old, which is an extremely short time compared to Vaasa’s 420 years. Whereas Vaasa has lived through Swedish rule, the era of autonomy, the early phase of industrialization from the 1850s onward in Finland, the wars of the 20th century, post-war reconstruction, and many different economic cycles and structural changes, Seinäjoki is a city of the post-war era shaped by railways, administration, and the growth of the welfare state.
In Vaasa, this long history shows in many ways. Its urban structure, ownership base, and institutional landscape are layered over time. Development has been incremental and largely market-driven. Construction and development are distributed across many actors, so sudden, dramatic shifts in the urban fabric are rarer and changes happen gradually. In a centuries-old city, there is less need to “prove” its existence. Its development is layered and long-term, and single investments do not carry the city’s identity on their shoulders.
Seinäjoki, meanwhile, is a young city where rapid post-war growth is still visible. It has a strong identity as a regional center, and there has arguably been a need to look “city-like” quickly. Seinäjoki does not have the centuries-layered building stock that a city like Vaasa has. However, the Aalto Centre in Seinäjoki’s downtown is strongly tied to the city’s development and identity. Its buildings were constructed between the 1960s and 1980s.
Seinäjoki thus builds its urban identity through infrastructure and visible projects. Economic disruptions can show up quickly in the cityscape. For example, as empty plots where older buildings have been demolished but new construction has not started due to economic constraints. Growth investments bring dynamism, but the kind of layered urban fabric that can be centuries old in other cities is largely missing.
The differences between Vaasa and Seinäjoki are not explained solely by economic indicators, logistics, or economic structure. They are also explained by history. A centuries-old city builds its future slowly and in a distributed manner. A young city has had to make similar choices in a few decades often with higher risk and more visible outcomes. Put simply: one has grown in layers, the other has grown in leaps.
Urban economics recommends densifying city centers
Heikki A. Loikkanen, emeritus professor of urban economics (and more broadly, urban economics) of the University of Helsinki, has argued that city centers should function as the engines of urban economies. Economic efficiency arises from density, accessibility, and the proximity of functions. In practice, this means shorter distances, greater overlap of customer flows, and positive spillovers between services and jobs. In this framework, city centers are not merely shopping areas. They are labor market hubs, layered concentrations of services and culture, and the city’s “most productive square kilometer”. Loikkanen has even suggested that Helsinki with its many suburban areas does not meet the ideal of urban economics as well as it should. The conclusion is clear: decentralizing the city center is economically costly, even if it seems attractive in the short term.
Seinäjoki has moved against this principle by decentralizing its commercial core in a way that may no longer even be reversible. A few years ago, Ideapark was built a few kilometers from Seinäjoki’s downtown, and a Kärkkäinen department store investment is now being constructed in the same area. These large retail units are located outside the traditional center. This has contributed to services closing or relocating away from downtown, weakening pedestrian flows, and reducing the profitability of street-level shops. In other words, the center has become quieter.
The many empty plots in Seinäjoki’s downtown are therefore not an accident. Even if demand has not disappeared from the city, it has shifted elsewhere. Ideapark should not be seen only as a shopping destination. It has increasingly become an alternative center.
In Vaasa, similar development does not appear at the same scale, and the commercial structure is still strongly tied to the downtown. The dynamics between the port, the university campus area, and the city center support downtown vitality. Vaasa reflects the kind of dense urban center that Loikkanen’s thinking favors more clearly than Seinäjoki does.
Similar-sized cities, different logic
Seinäjoki and Vaasa are both regional centers and can appear similar at first glance. Both have roughly 65,000–70,000 residents, a significant role as engines of their surrounding regions, and relatively high group-level (municipal group) debt per resident. Yet their economic logic differs substantially. Seinäjoki is an inland regional hub that relies on growth, a service network, and domestic accessibility within Finland. Vaasa is a coastal city whose identity rests on export industry, energy technology, and a higher-education cluster.
This is a useful starting point for comparing profiles. Both cities have municipal group debt at roughly the same level (around €9,000 per resident). But this figure alone says little unless we consider how the debt is intended to be carried.
Seinäjoki: a building, regional growth city, a service and regional hub
In Seinäjoki, debt is strongly tied to the urban structure and service network: schools, daycare centers, facilities, and infrastructure. The logic is anticipatory, investing to build future growth. The city is still forming and evolving. The central risk is that if debt is a growth investment, growth must actually materialize in the coming years. If population and business growth stop and turn negative, the risks of investment can materialize. Seinäjoki relies on the idea that investment debt can be managed through growth. And growth, in turn, requires investment in services and urban structure.
Seinäjoki’s debt-carrying capacity at present is not as strong as Vaasa’s. Seinäjoki has a university of applied sciences, but not a research university, and its profile does not lean as heavily on R&D-driven innovation (R&D/TKI) as Vaasa’s does.
Seinäjoki is a regional service and growth city whose economic structure relies on public and private services, the food and agri-food chain, events, and its role as a regional center. This brings stability, but also a challenge. Wages and productivity often grow more slowly than investment needs. In other words, investments often have to come first to enable later productivity growth.
Vaasa: a productive knowledge city, an export-driven cluster city
In Vaasa, debt rests more on a productive economic structure, higher wage levels, and ownership-related income streams. From this perspective, debt is a tool that Vaasa can live with more easily than Seinäjoki. On the other hand, an export-reliant economy is more exposed to turbulence in global markets. A slowdown in exports is a key risk for debt management. Vaasa’s logic is that debt can be carried through productivity, with exports playing a central role. Its investments aim to strengthen productivity. This is supported by Vaasa’s strong higher-education field: both a research university and a university of applied sciences continuously produce talent for the region.
Vaasa’s economic structure is focused on exports and expert-level skills, especially in energy technology and industry, international markets, and higher education and R&D activity. This enables higher productivity than a service city—when exports perform and the economy grows. But it also exposes the city to global business cycles.
Logistics: an inland junction vs. a coastal gateway
Seinäjoki and Vaasa have different logistical profiles. Seinäjoki is a major rail junction in western Finland, with fast connections south and north. This supports commuting both into Seinäjoki and from Seinäjoki. Its domestic accessibility is excellent.
Vaasa is more peripheral from a rail perspective, but its advantage is the sea. It has a port, a rail connection to the port, and direct links into export-oriented logistics chains. Unlike Seinäjoki, Vaasa is a port city—not only a gateway for the region but a gateway into global export logistics.
Education supports the profile
From the perspective of national economics, education has positive external effects, and educational level influences municipal finances through three channels:
- Employment and wage sum directly affect municipal tax revenue. Higher educational levels often correlate with better employment and higher wages, meaning a stronger tax base.
- Business dynamism and R&D (TKI / R&D) affect the quality and quantity of jobs. Universities and universities of applied sciences increase R&D activity, talent flows, startups, and collaboration with companies. This is especially important when a city’s competitive advantage depends on technology.
- Attraction and retention (net migration and age structure). Students and highly educated residents help keep the population structure working-age, which supports both the tax base and expenditure management in the future.
From an education perspective, Vaasa is a knowledge and R&D city because it has both a research university and a university of applied sciences—and the backbone of its economy, the energy cluster, relies heavily on advancing high technology. Higher education brings current and future experts into the locality, helping R&D-dependent employers access skilled labor going forward. This multi-institution model combined with an export cluster strengthens the supply of highly educated labor and R&D-driven growth.
In Seinäjoki, the applied-sciences–oriented model supports local business needs, especially in the food and entrepreneurship profile, but the “peak” of research volume and degree structure differs from a research-university city.
Attraction and retention: what kinds of people do the cities need?
Ultimately, city economies depend on people. Cities therefore need to understand what kinds of talent they require so that today’s and tomorrow’s specialists best support the city’s development. What matters is the competence people bring—and whether they stay. The differences between Seinäjoki and Vaasa appear here as well. They do not compete for the same people in the same way; they need partly different migration profiles to match their future economic outlooks. In my view, this should be visible more clearly in city marketing.
Seinäjoki’s growth rests on services, logistics, and the food sector
Seinäjoki is a regional center that needs people who become anchored in the city. Its economy relies on growth, a service network, and regional attraction and retention. Seinäjoki has successfully drawn people from nearby municipalities and the wider region, but the future challenge is not only quantity—it is quality and stability.
The most important group is young adults who stay. Seinäjoki’s university of applied sciences produces talent, but the economic benefit emerges only if graduates find their first jobs in the city, build their daily lives and community in Seinäjoki, and do not treat the move merely as a stage before relocating to a larger city. Thus, Seinäjoki’s key question is not whether young people arrive, but whether they remain.
As a growth city, Seinäjoki also needs teachers, early childhood education professionals, health and social care workers, and construction, property, and maintenance specialists. These are not high-wage occupations, but they are prerequisites for growth. Without them, growth becomes a cost problem.
Seinäjoki also needs talent that raises value added in the food chain and logistics. The city’s strength is not only food and logistics but their potential. The city benefits most from people who develop products, processes, and quality; connect the food chain to exports, data, and automation; and turn volume into margin. These specialists should come primarily from within Finland or, in a controlled way, through work-based immigration in fields with genuine labor demand and career paths.
Vaasa needs high-level export and technology expertise from Finland and abroad
Vaasa is a knowledge and export city that needs productivity and internationalization. Its economy relies on export industry, energy technology, and a higher-education cluster, which sets different demands for migration than an inland regional center. Vaasa especially needs technology and energy specialists: engineering and technology skills, software, automation and data skills, and expertise in project management, supply chains, and lifecycle services. This competence base increases wage sums and supports exports—thus supporting tax revenue and the municipal tax base even in weaker cycles.
Such experts can come both domestically and internationally. Compared to Seinäjoki’s service professions, it is often easier for international arrivals to integrate into export-related roles. Vaasa’s university and university of applied sciences attract and educate students for the needs of the energy cluster. Retention also depends on personal factors; without local employment opportunities, Vaasa trains talent for other places.
In addition to high-technology experts, Vaasa needs bilingual (Finnish–Swedish) professionals in education and health and social services, as well as people in administration and public services—people who support a multilingual and international everyday life. These specialists should come from other Finnish higher-education cities, the coastal labor market area, or internationally from global technology and energy talent flows. Vaasa’s best future newcomer is someone who increases productivity and stays.
Future potential is decisive
From the standpoint of urban economics, the most valuable person is not the “perfect expert” right now, but someone with learning capacity, career growth potential, and a willingness to put down roots. Here Seinäjoki and Vaasa converge: both need retention alongside attraction.
To summarize: Seinäjoki needs anchored growth builders. People who build their lives in the city and make growth sustainable. Vaasa needs productivity and internationalization, experts who strengthen exports and a knowledge-intensive economy. The common denominator is that a city’s economic future is not decided by how many people move in, but by who stays and how their potential develops.
Future scenarios
Finally, I look briefly into the future by considering how each city’s risk profile might play out. For both cities, I outline a “bad” and a “good” scenario.
Seinäjoki: “What if growth stalls?”
Seinäjoki is a growth city whose investments rely on the assumption that growth will continue. Debt has been taken to develop the service network and urban structure, but if population, business, and tax revenue growth weakens, the debt does not “pay itself back” on the assumed timetable. At the same time, expenditure pressures do not slow at the same pace: built structures must be maintained continuously. The gap between operating cash flow and investment needs grows, increasing debt pressure and the need for adjustment.
Early warning signs include:
- operating cash flow that does not cover investments or weakens for several consecutive years,
- municipal tax revenue stagnates while service expenditures continue to rise,
- job growth slows (especially in the private sector), and
- group-level debt responsibilities approach the set limits.
Politically, Seinäjoki can reduce risk by timing and prioritizing investments. It can also strengthen jobs where wage sums grow—population growth alone is not enough.
Seinäjoki: “What if growth continues at the same pace—or accelerates?”
The desirable outcome is that Seinäjoki’s growth does not stop, but continues and changes form. In this scenario, population grows more moderately, but productivity and wage sums increase. This would mean that the food chain and services evolve toward higher value added. Debt would then look more like an “anticipatory investment” rather than a risk.
In terms of economic dynamics, this would mean growth investments would be fully utilized. The key question for Seinäjoki is whether residents’ wage sum grows. If growth is concentrated in lower-wage services and public-sector jobs, debt-carrying capacity does not improve significantly, even if the city appears to grow. This reduces room for maneuver as debt begins to look structural. What matters is a shift toward more knowledge-intensive jobs, through which wage sums grow faster than population.
Vaasa: “What if exports weaken?”
The core risk of an export-driven city is the business cycle: order books, investment cycles, and global markets can deteriorate quickly. If industrial revenue and employment weaken, the municipal tax base grows more slowly—or even declines. Supply chains suffer, and the effects can be broad. Port volumes and logistics flows also weaken.
Early warning signs include rising unemployment especially in industrial occupational groups, financial difficulties among subcontractors, and declining port volumes. It is often said that export slowdowns are seen first in ports, where stacks of containers grow.
To reduce risk, Vaasa can build buffers for hard times and time investments—just as Seinäjoki can. Investment peaks should not coincide with troughs in tax revenues. The port and logistics flows should be optimized. Export diversification reduces risk much like portfolio diversification: do not put all eggs in one basket. Then one weak market does not collapse the whole system. Vaasa also needs talent in the future, and higher education institutions must remain responsive—if industry’s focus shifts, skill needs may change quickly.
Vaasa: “What if exports accelerate and the economy grows?”
If demand for Vaasa’s export industry products began to rise (as growth has already been anticipated), drivers would likely include the energy transition, investments in renewable energy and energy efficiency, Europe’s industrial rebuilding and security of supply, and a geopolitical push for European production—assuming Finland has not priced itself out. Vaasa’s key advantage is that it already has the structures in place. As demand grows, transport volumes rise, the logistics chain scales up without massive new basic investments, and the port operates at higher capacity.
This would strengthen the city’s debt-carrying capacity: the relationship between debt and operating cash flow improves, the relative weight of interest expenses decreases, and financing investments through operating cash flow becomes easier as tax revenues rise. From an urban economics standpoint, this scenario would mean controlled and moderate growth within Vaasa’s historically stable development path. A potential risk even in favorable development is skills shortages and rising housing costs.
Lähteet – References
Becker, G. S. 1993. Human capital: A theoretical and empirical analysis, with special reference to education (3rd ed.). Chicago, IL: University of Chicago Press.
Glaeser, E. L. 2011. Triumph of the city: How our greatest invention makes us richer, smarter, greener, healthier, and happier. New York, NY: Penguin Press.
Klinge, M. 2012. Suomen kaupunkien historia. Helsinki: Otava.
Laakso, S., & Loikkanen, H. A. 2004. Kaupunkitalous. Helsinki: Gaudeamus.
Loikkanen, H. A. 2012. Kaupunkiseutujen talous ja kasvu. Teoksessa R. A. Kosonen & H. Eskelinen (toim.), Aluekehitys ja aluetalous (s. 113–145). Helsinki: Gaudeamus.
OECD. 2022. Fiscal decentralisation, local finance and public investment. Paris: OECD Publishing.
OECD. 2019. Higher education, innovation and local development. Paris: OECD Publishing.
OECD. 2015. The metropolitan century: Understanding urbanisation and its consequences. Paris: OECD Publishing.
Porter, M. E. 1998. Clusters and the new economics of competition. Harvard Business Review, 76(6), 77–90.
Rodrigue, J.-P. 2020. The geography of transport systems (5th ed.). New York, NY: Routledge.
Seinäjoen ammattikorkeakoulu. 2024. TKI-toiminta ja alueellinen vaikuttavuus. https://www.seamk.fi
Seinäjoen kaupunki. 2024. Seinäjoen historia ja kehitys. https://www.seinajoki.fi
TEM. 2023. Alueelliset elinkeinorakenteet ja kasvun edellytykset. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja.
Tilastokeskus. 2024. Kuntien ja kuntayhtymien talous ja toiminta. https://www.stat.fi
Traficom. 2023. Suomen liikennejärjestelmä ja alueellinen saavutettavuus. Helsinki: Traficom.
Vaasan kaupunki. 2024. Vaasan historia. https://www.vaasa.fi
Vaasan yliopisto. 2024. EnergyVaasa – Pohjoismaiden merkittävin energiateknologian keskittymä. https://www.energyvaasa.fi
Vaasan yliopisto. 2024. Tutkimus, innovaatiot ja aluekehitys. https://www.uwasa.fi
Valtiovarainministeriö. 2023. Kuntatalousohjelma 2024–2027. Helsinki: VM.