Category: Blog

This is my personal blog, where I write and share my thoughts about current topics of my world. Good conversations are welcome! I write in both English and Finnish. If you want to read my protected posts and see my Web-CV, please contact me via Contact form.

Tämä on henkilökohtainen blogini, johon kirjoitan ajatuksiani maailmaani kuuluvista asioista ja ilmiöistä. Hyvät keskustelut ovat tervetulleita. Kirjoitan englanniksi ja suomeksi. Jos haluat lukea salasanasuojattuja postauksiani ja nähdä web-CV:ni, ole hyvä ja ota minuun yhteyttä yhteydenottolomakkeen (Contact form) kautta.

Johtamisen psykologia II -kurssin portfolio (osa 4): Ymmärtävä tieteenfilosofia ja ihmiskäsitykset

Posted on by Ville Kilpiä

Tämä kirjoitukseni perustuu taannoiseen Itsensä johtamisen kurssiin, johon kuuluvassa esseessäni tutustuin ihmiskäsityksiin ennen kaikkea itsensä johtamisen näkökulmasta. Loppussa peilaan tätä vielä holistiseen ihmiskäsitykseen sekä edellisessä Johtamisen psykologia II -kurssin portfoliotyössäni käsittelemäni Lauri Rauhalan näkemyksiin ihmisyydestä. Työn loppuun poimin vielä omia ajatuksiani pitäen mielessäni Perttulan tärkeänä pitämän ajatuksen siitä, että ihmistyötä tekevät kirkastavat itse omaa ihmiskäsitystään (Perttula 1999, kts. Tökkäri 2015: 22-24).

Ihmiskäsityksellä tarkoitetaan kokonaiskäsitystä siitä, millainen ihminen on – sisältäen käsityksen ihmisen olemuksesta, asemasta osana luontoa ja yhteiskuntaa, kehitysmahdollisuudet sekä tekijät, jotka vaikuttavat kehitykseen. (Tieteen termipankki 2022.)

Ihmistieteiden ja luonnontieteiden eroa voidaan karkeasti kuvata siten, että siinä missä luonnontieteet haluavat selittää ja ennustaa ilmiöitä, ihmistieteiden tarkoituksena on ymmärtää. Näkemystä, jossa ihmistieteiden lähestymistapa poikkeaa luonnontieteistä, kutsutaan metodologiseksi dualismiksi. Ymmärtävä lähestymistapa tarkoittaa siis dualismissa ihmistieteiden ymmärtävää näkökulmaa, jossa tutkitaan inhimillisiä toimijoita lähtien näiden omasta kokemusmaailmasta. Metodologisen dualismin vastakohta on metodologinen monismi, jonka mukaan eri tieteenalojen tutkimukseen soveltuu yksi ja sama metodologia, jota vain sovelletaan kyseisen tutkimussuuntauksen erityistarpeisiin (Tieteen termipankki 2021). Sen osa on ontologinen monismi, joka kieltää ihmistieteiltä muun muassa kokemusten, sosiaalisten suhteiden, yhteiskunnallisten rakenteiden ja inhimillisten kulttuureiden kaltaisten kohteiden olemassaolon. Se näki tutkittavan todellisuuden ainoastaan luonnontieteiden keinoin tarkasteltavana todellisuutena. Metodologisen monismin ja dualismin välinen kiista käynnistyi 1800-luvulla, jolloin monismia kannattanut John Stuart Mill päätteli tiedon perustuvan aina havaintoon ja tieteellisen tiedon perustuvan yksittäistapausten kautta induktiivisiin yleistyksiin. Tätä näkemystä asettui vastustamaan Wilhelm Dilthey, jonka mukaan ihmistieteissä tarvitaan tutkimuskohteen ”sisäisen elämän” ymmärtämistä – ikään kuin toisen ihmisen asemaan asettumalla. (Raatikainen 2005: 2–5.) Samalla toisen ihmisen ymmärtäminen, tämän asemaan asettuminen ja johtajana toimiminen edellyttävät jäsentynyttä käsitystä ihmisistä toimijoina.

Perttula (2012) erottelee ihmisten ja itsensä johtamisessa neljä ihmiskäsitystä: 1) essentialismin, 2) naturalismin, 3) kulturalismin ja 4) eksistentialismin. Essentialistiseen ihmiskäsitykseen kuuluu moraalisten ihanteiden asettaminen ihmiselle, ja myös johtaminen tulee nähdä tähän tähtäävänä tavoitteellisena toimintana. Yhtenäisten ihanteiden mukaisesti toimivassa yhteiskunnassa johtaminen on selkeää, mutta muuttuu pirstaleisemmassa ympäristössä ongelmalliseksi. Naturalismi näkee ihmisen muun elollisen kaltaisena siten, ettei ihmisellä ole varsinaista ihmisen olemusta. Naturalismi rajaa ihmiskäsityksen ulkopuolelle kaiken, mitä ei pysty havaitsemaan. Ihmisten johtaminen naturalistisesta näkökulmasta perustuu tietoon, jota johtajalla täytyy olla alaisia enemmän. Vastaavasti itsensä johtamisessa kiinnostus tulee kohdentaa ympäristöön itsen sijaan tavoitteena lisätä johtamiseen oikeuttavaa tietomäärää. Kulturalismin ihmiskäsitykseen kuuluu elämää jäsentävä normatiivinen merkitysjärjestelmä, jonka olennaisia osia ovat kieli ja muut symbolit. Ihminen erottuu olennosta symboleiden sisältämien merkitysten kautta. Ihmisten johtamisessa kulturalistisesta näkökulmasta on olennaista ymmärtää kaksoisrooli, jossa kulttuureita samanaikaisesti on ja niitä luodaan kaikkialla siellä, missä ihmisiä on. Johtaminen onkin ennen kaikkea ihmisten välisen vuorovaikutuksen johtamista. Itsensä johtamisen näkökulmasta yksilö on jatkuvassa vuorovaikutussuhteessa ympäröivään maailmaan ja siten se, millainen hän on, määräytyy yksinomaan vuorovaikutuksen tuloksena – välttäen kategorisointia ja määrittelyitä. Haaste on tasapainotella kulttuuriin mukautumisen ja uuden luomisen välillä. Eksistentialismissa olennaista on ihmisen oleminen ja tiettyjen syntymän ja kuoleman kaltaisten pakollisten raamien puitteissa tapahtuva valinnanvapaus, jotka toteutuvat kullakin ihmisellä yksilöllisesti menneen ja tulevan välisessä nykyhetkessä. Tulevaisuuteen edetessään ihminen toteuttaa vapauttaan. Eksistentiaalinen johtaja on rinnallakulkija, joka johtaa alaistensa tekemiä valintoja kohti ihmisenä kasvua. Itsensä johtamisen näkökulmasta kyse on yksilöllisistä valinnoista, joiden kautta itseään johtava johtaa itseään kohti suurempaa rohkeutta elämässä. Tästä ensiksi hyötyvät itseään johtavaa lähellä olevat, sillä eksistentialismi korostaa vastuuta lähellä olevista. Vasta sitten hyöty kohdistuu itseään johtavaan itseensä. (Perttula 2012: 126–138.)

Kuten aiemmin totesin, itsensä johtamisen voidaan katsoa kuuluvan nimenomaan ja ainoastaan aikuisuuteen. Samalla nostin esille Erik Eriksonin (1959, kts. Perttula 2012: 40) näkemyksen mukaan aikuisena toiminta kohdistuu itsen ulkopuolelle, kun taas lapsuus ja nuoruus on itseen keskittyvää oman identiteetin etsinnän aikaa. Aikuisena kehittyminen on Perttulan (2012: 40) ajatuksen mukaan kasvavaa taitoa tehdä elämästä oma elämä – siis elämä yksilöllisenä projektina. Tässä projektissa länsimaisissa yhteiskunnissa nostetaan erityisen tärkeään rooliin taloudellinen hyvinvointi. Perttula (2012: 40) näkee uudenlaisen taloutta korostavan ja itsen keskiöön nostavan psykologisen näkemyksen aikuiseksi kehittymisestä riskinä onnellisuudelle, jolle olennaisempaa on itsen sijaan keskittyminen taitoon elää. Tästä näkökulmasta tarkastellen itsensä johtaminen voidaan nähdä siis ennen kaikkea elämäntaitona, jossa etsitään tietoista hyvinvointia.

Ihmisen toiminta voidaankin nähdä joko itseen tai ulospäin suuntautuvaksi. Itseen suuntautuessaan toiminta on kokemuksen mahdollistava subjekti ja itse objekti. Itse voi olla myös subjekti, joka Jungin sanoin on psyyken ydin, keksijä ja organisaattori. Itsensä johtamisen näkökulmasta tämä kokija on tärkeä. Itsen tarkastellessa itseään subjektina ihminen katsoo sisäänpäin ja keskittyy itseensä. Kun ottaa kohteekseen elämäntilanteensa, ihminen katsoo ulospäin itsestä maailmaan. Erikson ja Havighurst näkevät, että kehittyminen aikuiseksi tarkoittaa huomion siirtämistä itsestä objektina ulkopuoliseen maailmaan ja huolenpitoon toisista. Näin itsensä johtamista olisi sen erottaminen, missä tällaista huolenpitoa on mahdollista toteuttaa. (Perttula 2012: 42–43.) Tämä tarkoittaa nähdäkseni altruismia, jossa toimitaan vilpittömästi ottaen huomioon toisten etu. Tämä toteutuu konkreettisimmin mielestäni erityisesti vanhemmuudessa, jossa vanhemmat selvästi asettavat lastensa edun omansa edelle. Piaget’n postformaalia ajattelua käsitellessään Perttula (2012: 49) toteaakin itsensä johtamisessa parhaiden valintojen sisältävän yhdistelmän henkilökohtaista ja yleispätevää, ja itsensä johtamisen näin ollen henkisenä taitona toimia muiden hyväksi kyeten samalla tunnistamaan hyvän ulottuvan myös itseen.

Perttulan 2012: 46–47 mukaan aikuinen sekä yksilöityy että yksilöllistyy. Yksilöitymisellä hän tarkoittaa prosessia, joka tuottaa tulokseksi yksilölle ymmärryksen kollektiivisuudelle rakentuvasta subjektiivisuudesta. Tämän näkökulman mukaan itsensä johtaminen ohjaa ihmisiä lähemmäs toisiaan auttaen ymmärtämään ihmisten samanlaisuutta. Yksilöllistyminen puolestaan tarkoittaa sosiaalistumista kulttuurisiin odotuksiin eläen ja kehittyen muista erilliseksi yksilöksi. Globaalin liian pitkälle viedyn individualismin ja itsekeskeisyyden Perttula mainitsee esimerkiksi liian vahvasta yksilöllistymisestä. Yhteisöllisyyden ja keskinäisen vastuun lisäämisessä on taas panostettava aikuisten yksilöitymiseen. Itsensä johtamisen hän näkee erityisesti osana tätä kehitystä.

Vielä yhtenä näkökulmana esittelen Piaget’n formaaleiden operaatioiden kauden jälkeen alkavan niin sanotun postformaalin ajattelun. Perttula (2012: 49) yhdistää postformaalin ajattelun Lauri Rauhalan fenomenologis-eksistentiaaliseen henkisen toiminnan teoriaan, ja yhdistelmänä syntyy näkemys aikuisen kokonaisvaltaisista henkisistä taidoista. Postformaalille ajattelulle on ominaista relativistinen maailmankatsomus eli tietoisuus kaiken suhteellisuudesta, joka mieltää todellisuuden muuttuvaksi ja sisäisesti ristiriitaiseksi. Sen on ajateltu yhdistävän muun muassa ihmisen metakognitiivisia taitoja, joiden avulla ihminen hahmottaa ajattelutapojaan kokonaisuuksina, sekä itseohjautuvaa ajattelua. Itsensä johtamisessa postformaali näkemys tarkoittaa yksilöllistynyttä toimintatapaa, joka äärimmäisyytenä voi olla narsistinen. (Perttula 2012: 49.) Kuten edellä totesin, yksilöllistyminen tarkoittaa sosiaalistumista kulttuurisiin odotuksiin ja kehitystä muista erilliseksi yksilöksi. Esimerkiksi oman ajattelun kehittymisessä ja omien mielipiteiden muodostuksessa tällainen aikuisen kehitysvaihe on oleellinen ja tärkeä. Vaikka liiallinen yksilöllistyminen onkin mahdollinen, edellyttää nykypäivän maailma nähdäkseni yhä enemmän tällaisia yksilöllistyneitä taitoja, itsetuntemusta ja kykyä niiden hyödyntämiseen. Yhä kasvavat vaatimukset työelämässä, opiskelussa, perhe-elämässä ja niiden yhdistelmissä vaativat taitoja ja suoranaista kovuutta, jotka voivat korostaa äärimmäisiä piirteitä. Nähdäkseni tämän vuoksi itsensä johtamisen taidoille ja niiden myötä tuleville tunneälykkyyden ja empatian kaltaisille vastakkaisille pehmeille taidoille on yhä kasvavia tarpeita.

Aiemmassa postauksessani johtamisen psykologiasta tieteen kentällä kuvailin, että Rauhalan ja hänen vaikutuksestaan koko myöhemmän kokemuksentutkimuksellisen johtamisen psykologian ajattelua kuvastaa holistinen ihmiskäsitys, jossa yksilö jäsentyy kolmen olemispuolen – kehollisuuden, tajunnallisuuden ja situationaalisuuden – muodostamana kokonaisuutena (Latomaa 2015: 46, Koivumäki 2020). Johtamisen psykologian voidaan nähdä asettuvan holistisen ihmiskäsityksen kentälle seuraavan kuvaajan mukaisesti.

Kuva: Johtamisen psykologia ja holistinen ihmiskäsitys. (Luentomateriaali, Tökkäri 2022)

Ajatuksia ihmiskäsityksistä

Perttulan (2012) itsensä johtamiseen liittyvistä ihmiskäsityksistä minua puhuttelevat eniten kulturalismi ja eksistentialismi. Kulturalismissa kulttuureita ajatellaan olevan ja luotavan kaikkialla, missä ihmisiä on (kulttuurinen kaksoisrooli). Luomiseen liittyy ajatus aktiivisesta luomistyöstä, mutta paremminkin pitäisi sanoa, että kulttuurit syntyvät ja elävät paljolti myös tiedostamatta – ja myös elämme erilaisten kulttuuristen tasojen vuorovaikutussuhteissa niitä tiedostamatta tai huomaamatta. Tämän ajatuksen mukaan ihmisen yksilöllinen oleminen määräytyy tämän vuorovaikutuksen tuloksena. Tästäkin oma näkökulmani hieman poikkeaa, sillä näen ihmisen olemisen määräytyvän sekä perimän (nature) että ympäristön (nurture) kautta, joista kulttuuriset tavat ja tottumukset kuuluvat nähdäkseni vuorovaikutteisesti kumpaankin. Kehityspsykologiassa puhutaan riskitekijöistä ja suojaavista tekijöistä, jotka vaikuttavat vuorovaikutuksellisesti yksilön kehitykseen sekä yksilönä että yhteisönsä jäsenenä. Synnynnäisten ominaisuuksiensa perusteella yksilö sopeutuu ja mukautuu tietyllä tavalla ympäristöönsä saaden sen kautta tietynlaista responssia käyttäytymisestään, mikä vuorostaan vaikuttaa yksilön toimintaan – ja päinvastoin. Kulttuurit puolestaan muodostuvat ja muodostavat erilaisia tasoja, joihin identifioituminen puolestaan vaikuttaa myös yksilöllisten identiteettien rakentumiseen. Kuten edellä sanon, kulturalistisessa ihmiskäsityksessä haaste on tasapainotella kulttuuriin mukautumisen ja uuden luomisen välillä – ehkä sittenkin mieluummin oikeanlaisten ja itselle sopivien kulttuuristen tasojen löytämisen ja niihin mukautumisen kanssa.

Eksistentialistisen ajattelun mukaan olennaisia olivat siis elämään kuuluvat pakolliset raamit ja niiden puitteissa tapahtuva yksilöllinen valinnanvapaus menneen ja tulevan välisessä nykyhetkessä. Elämänkulkuun kuuluvia pakollisia ja kaikkia koskevia raameja ovat esimerkiksi syntymä ja kuolema sekä niiden välissä tapahtuva elämänkaaren kulku. Johtaja nähdään rinnallakulkijana, joka ohjaa alaisiaan kohti ihmisenä kasvua ja yhä suurempaa rohkeutta elämässä. Eksistentialismi korostaa vastuuta muista, ja johtaja saa hyödyn välillisesti muiden kasvun näkemisen kautta. Tämä ajatus korostaa altruistista ajatusmallia, jossa johtaja asettaa muut itsensä edelle, mitä voidaan verrata vanhempien pyyteettömään lasten asettamiseen omien tarpeidensa edelle. Koen elämässäni usein tehneeni näin, ja erityisesti opettajan työhön tämä ajatus sopii mainiosti. Toisaalta saan työstäni taloudellisen palkkion, toisin kuin vanhemmat omien lastensa kohdalla. Näillä motiivi altruismille on siis lähtökohdiltaan aivan erilainen ja lähtökohtaisesti jotenkin puhtaampi. Toisaalta enhän minäkään työssäni ajattele ensisijaisesti rahaa, vaan hyvin tehtyä työtä, opiskelijoitani ja näiden tulevaisuutta. Taloudellinen palkkio on ennemminkin työn positiivinen sivutuote. Näin ollen koen, että työstä tai vuorovaikutuksesta saatava palkkio voi todella olla monenlainen – palkasta hyvään mieleen ja suorasta epäsuoraan (palkka omalle tilille vs. toisen onnistumisen, kasvun, hyvän mielen tms. näkeminen). Sosiaalipsykologiaan kuuluva yliperusteluefekti (esim. taloudellinen palkkio lähtökohtaisesti motivoivasta tai palkitsevasta työstä) voi myös tehdä lähtökohtaisesti kiinnostavan työn tekijänsä näkökulmasta epäkiinnostavaksi.

Holistisen ihmiskäsityksen ja Rauhalan “kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen” pohjana ovat yksilön kolme olemispuolta: kehollisuus, tajunnallisuus ja situationaalisuus. Rauhalan ajattelussa yksilöä tulee aina ihmissuhdetyössä kohdella yksilönä keinotekoisten luokitteluiden sijaan. Tämä ajatus minun on opettajana ja valmentajana helppo tunnistaa omassa ajattelussani. Tunnen myös omakohtaisesti sen, miten vaikeaa minun on ajatella itseni johonkin tiettyyn valmiiksi annettuun lokeroon, jossa ominaisuuksiani tarkastellaan tilastollisesti. Toisaalta meille ihmisille on hyvin tyypillistä tehdä erilaisia keinotekoisia luokitteluita voidaksemme paremmin ymmärtää kanssaihmistemme toimintaa ja tarkastella näitä yleistyksien kautta. Kehollisuuden ja tajunnallisuuden liittyessä nimenomaan yksilöön itseensä situationaalisuus ymmärtääkseni ottaa huomioon tilannesidonnaisuuden, ympäristön ja vuorovaikutuksen samalla tavoin, kuin psyko-fyysis-sosiaalisessa ajatuksessa sosiaalinen.

Lähteet

KOIVUMÄKI, PIIA 2020: Rauhalan osoittama suunta – holistinen ihmiskäsitys. Hulluna Suomessa – ja vähän muuallakin. Internet-lähde osoitteessa https://madinfinland.org/rauhalan-osoittama-suunta-holistinen-ihmiskasitys/. Luettu 14.4.2022.

Latomaa, Timo 2015: Lauri Rauhalan merkitys ymmärtävän psykologian kehittelylle. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 39-71.

Perttula, Juha 2012: Itsensäjohtaminen. Teoksessa Perttula J. & A. Syväjärvi (toim.) Johtamisen psykologia. Juva: PS-kustannus, 125–156.

PERTTULA JUHA & ANTTI SYVÄJÄRVI (toim.) 2012: Johtamisen psykologia. PS-kustannus, Juva.

Tieteen termipankki 2021: Metodologinen monismi. Internet-lähde osoitteessa https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:metodologinen_monismi. Luettu 6.11.2021.

Tieteen termipankki 2022: Ihmiskäsitys. Internet-lähde osoitteessa https://tieteentermipankki.fi/wiki/Nimitys:ihmisk%C3%A4sitys. Luettu 28.4.2022.

TÖKKÄRI, VIRPI (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta. Lapland University Press, Rovaniemi. Internet-lähde osoitteessa https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/62321/Kokemuksen_tutkimus_V_verkkoversio_pdfa.pdf?sequence=5&isAllowed=y. Luettu 1.4.2022.

Tökkäri, Virpi 2015: Lauri Rauhalan merkityksestä Juha Perttulan fenomenologiselle ajattelulle ja kokemuksen tutkimukselle. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 15-38.

RAATIKAINEN, PANU 2005: Ihmistieteet – tiedettä vai tulkintaa? Internet-lähde osoitteessa https://philpapers.org/archive/RAAIT.pdf. Luettu 5.11.2021.

Kohti kotimaisen kertomakirjallisuuden verkkotenttiä

Posted on by Ville Kilpiä

Kuten otsikosta on nähtävissä, valmistaudun parhaillani Jyväskylän avoimen yliopiston Kotimaisen kertomakirjallisuuden verkkotenttiä. Olen aikeissa lukea siihen seuraavat teokset ja annetut kohdat. Tämän kurssin ja Lapin yliopiston Johtamisen psykologia II -kurssin jälkeen aion viettää ansaitun pitkän kesäloman.

Päivitys 10.5.2022: Luku-urakka on sujunut vauhdikkaasti, ja olen toistaiseksi lukenut teoksista Rintalan Pojat, Salaman Juhannustanssit, Mukan Maa on syntinen laulu ja Liksomin Yhden yön pysäkin. Onervan Mirdja on parhaillaan luvussa. Teosten lukeminen on toistaiseksi tuntunut mukavalta ja urakka on sujunut yllättävänkin sujuvasti, ja useimpien teosten lukemiseen on mennyt noin muutama päivä.

Pakollinen teos:

  • Mäkikalli, Aino; Steinby, Liisa (toim.): Johdatus kirjallisuusanalyysiin. Helsinki, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) 2013.  (s. 59–153, Kertomakirjallisuus)

Valitut kuusi seuraavista romaaneista:

  • Onerva: Mirdja
  • Lehtonen: Putkinotko
  • Sillanpää: Nuorena nukkunut
  • Kilpi: Alastalon salissa
  • Pekkanen: Tehtaan varjossa
  • Viita: Moreeni
  • Linna: Täällä Pohjantähden alla I
  • Meri: Manillaköysi
  • Rintala: Pojat
  • Vartio: Hänen olivat linnut
  • Salama: Juhannustanssit
  • Mukka: Maa on syntinen laulu
  • Tuuri: Pohjanmaa
  • Kauranen: Sonja O. kävi täällä
  • Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema
  • Carpelan: Alkutuuli
  • Fagerholm: Diiva
  • Salminen: Varasto
  • Statovci: Kissani Jugoslavia

Neljä novellikokoelmaa seuraavista:

  • Haanpää: Heta Rahko korkeassa iässä
  • Hyry: Maantieltä hän lähti
  • Siekkinen: Kuinka rakkaus syntyy
  • Liksom: Yhden yön pysäkki
  • Seppälä: Mitä sähkö on?
  • Schildt: Noitametsä ja muita novelleja
  • Salmenniemi: Uraanilamppu ja muita novelleja

Lisäksi luetaan seuraavista teoksista ne osat, jotka liittyvät luettavaan kaunokirjallisuuteen:

  • Varpio, Yrjö; Lassila, Pertti (toim.): Suomen kirjallisuushistoria 1–3. Suomalaisen kirjallisuuden seura(SKS) 1999.
  • Hallila, Mika; Hosiaisluoma, Yrjö; Karkulehto, Sanna; Kirstinä, Leena; Ojajärvi, Jussi (toim.): Suomen nykykirjallisuus: 1 ja 2. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2013.

Johtamisen psykologia II -kurssin portfolio (osa 3): Johtamisen psykologia tieteen kentällä

Posted on by Ville Kilpiä

Ajateltaessa johtamisen psykologian asiantuntijuutta identiteettinä täytyy luonnollisesti osata asettaa tutkittava aihe johonkin kohtaan tieteen kenttää. Minua on kiinnostanut kaiken aikaa johtamisen psykologiaa opiskellessani, miten johtamisen psykologia suhteutuu esimerkiksi toisiin lähellä oleviin tieteenaloihin kuten sosiaalipsykologiaan ja psykologiaan, tai millä tavoin se asettuu teorioiden ja ihmiskäsitysten kentälle.

Pohtiessani aiemmin johtamisen psykologian asiantuntijuutta identiteettinä, olen alkanut ajatella, ettei asiantuntijuus olekaan täydellisyyttä hipovaa tietämystä aiheesta, vaan sen tietämistä, mitä ei vielä aiheesta tiedä. Tietämystä siitä, mistä tietoa, kysymyksiä ja vastauksia on mahdollista etsiä ja löytää. Samalla hetkellä myöntäessäni tietämättömyyteni tulen vetäneeksi toisinaan mieleen hiipivältä “huijarisyndroomalta” maton jalkojen alta. Kaiken tietämisen tai kaiken tietämisen mahdollisuuden uskottelemisen sijaan olennaisempaa on tämän ajattelutavan myötä kiinnostus, innostus, halukkuus ja valmius selvittää ja ottaa asioista selvää siten kuin itse osaa ja kykenee. Tai ainakin yrittämään, vaikkei kykenisikään.

Seuraava Tökkärin (2020: 4) Latomaan (2015: 64) esityksen pohjalta muokkaama kuva kuvaa psykologian kehittymistä aikajanalla ja kokemuksellisen johtamisen psykologian sijoittumista tieteen kentällä.

Kuvio 1. Muokattu kuvaaja psykologian kehittymisestä tieteenalana (Latomaa 2015 & Tökkäri 2020) sekä johtamisen psykologiasta (vihreä alue) tieteen kentällä.

Empiiris-analyyttisyys ja hermeneutiikka tutkimuksessa

Jürgen Habermas on Hans-Georg Gadamerin tavoin pohtinut ennakkoluulojemme (opitut luku- ja katsantotavat) ehtoja: mitä aistimme, mitä pää erittelee ja mitä tietoa siitä syntyy? Ajatuksena on, että miten tieto ymmärretään, määrittelee sitä, millaisia tuloksia tutkimuksella saadaan aikaan. Filosofia.fi-sivuston mukaan Habermasin erityisalaa ovat yhteiskuntafilosofia ja hermeneutiikka, ja tässä esiteltävä tiedonintressiteoria on ollut hyvin vaikutusvaltainen yleisesti eri ihmistieteiden osa-alueilla. Habermasin tiedonintressiteorian ydin on typologia kahden dimension (“inhimillisen toiminnan aspekti” ja “tiede ja sen tavoite”) kautta avautuvaan malliin tiedonintressien kolmijaosta. (Helsingin avoin yliopisto 2022.)

Tiede ja sen tavoiteEmpiiris-analyyttiset
tieteet (faktat, informaation
kerääminen)		Hermeneuttiset
tieteet (tavoitteena
tulkinta)		Kriittiset yhteiskunta-
tieteet (yht.kunnallisten
suhteiden paljastaminen
ja maailman muuttaminen
Inhimillisen toiminnan
aspekti
TyöTekninen
tiedonintressi
KieliPraktinen
tiedonintressi
ValtaEmansipatorinen
tiedonintressi
Habermasin tiedonintressiteoria (Helsingin avoin yliopisto 2022).

Empiiris-analyyttisellä tutkimuksella tarkoitetaan fakta-informaation keräämistä, jonka tausta-ajatuksena on usko mahdollisuuksiin tuottaa kiistattomia, arvovapaita ja yleistettäviä tuloksia. Siihen kuuluu myös ajatus siitä, että maailmaa voidaan kuvata ‘Sein’-maailman (Miten asiat todella ovat?) ja ‘Sollen’-maailman (Miten asioiden tulisi olla?) avulla. Empiirisyys viittaa kokemusperäisyyteen, behavioristiseen tutkimusperinteeseen, syiden (riippumaton muuttuja) ja seurauksien (riippuva muuttuja) välisiin kausaliteetteihin sekä kvantitatiiviseen luonnontieteiden eksaktiuteen. Tämän työn kaltaisen tutkimustavan Habermas nimittää tekniseksi tiedonintressiksi. (Helsingin avoin yliopisto 2022.)

Hermeneuttinen tutkimus tarkoittaa ymmärtävää tutkimustapaa, jonka keskiössä ovat merkitykset ja niiden tulkinnat. Tähän liittyy keskeisesti kieli maailmaa konstituoivana entiteettinä, ja keskeisenä tutkimuskohteena on yleensä nimenomaan tämä tulkinta. Ihminen, niin tutkija kuin tutkittavakin elävät ja hengittävät tiettyjä arvoja ja kulttuurisia merkityksiä, joista ei voi päästä eroon. Tämä vaikuttaa ihmisen maailmankuvaan ja tulkintaan. Toisaalta hermeneutiikka huomioi myös sosiaaliset kontekstit ja ihmisen kyvyn mahdollisesti osata asettua muunlaisissakin kulttuureissa ja arvomaailmoissa elävien asemaan tehden tulkintoja niiden valossa. Kausaliteettien sijaan hermeneutiikassa etsitään suhteita ja arvoja, jotka ovat loogisia ja merkitysten ja muutoksen suhteen olennaisia. Aineistot ja tutkimustavat sisältävät syvähaastatteluita, osallistumista, kulttuurikonteksteihin perehtymistä, laadullisia aineistoja, tekstejä, kuvia ja dokumentteja. Tiedon muodostumisen prosessia kuvataan hermeneuttiseksi kehäksi, jossa yksityiskohdat vaikuttavat kokonaisuuden tulkintaan ja tulkintojen uudelleentulkinta tuottaa kehämäisesti yhä laajempaa ymmärrystä tutkittavasta kohteesta. Hermeneutiikan tiedonintressiä Habermas kuvaa termillä praktinen. Siinä missä tekninen tiedonintressi haluaa tuottaa säännönmukaisuuksia ja ennusteita, praktinen on kiinnostunut niiden rikkomisesta, vaihtoehtojen löytämisestä sekä intersubjektiivisen kommunikaation resurssien ja ehtojen parantamisesta. (Helsingin avoin yliopisto 2022, Jyväskylän yliopisto 2022.)

Habermasin mallin kolmannen yhteiskuntatieteellisen kohdan muodostavat kriittiset yhteiskuntatieteet, joihin kuuluvat yhteiskuntatieteissä emansipatorinen tiedonintressi ja näyttämötaiteessa anti-illusionistinen tiedonintressi. Emansipatorisella intressillä tarkoitetaan kriittisyyttä yhteiskunnallista vallan- ja luokkajakoa kohtaan. Tätä edustavat muun muassa muodikkaat feminismi ja eko-sosiaalinen ajattelu, joiden ajatellaan emansipoivan (vapauttavan) ihmisiä näkymättömien rakenteiden orjuudesta. Ricoeur (1986) taas on todennut hermeneuttisen ja kriittisen näkökulman tarvitsevan toisiaan, joten tämän näkemyksen pohjalta niitä ei tulisi nähdä toisiaan poissulkevina. Anti-illusionistinen tiedonintressi taas seuraa Bertold Brechtin ajatusta rikkoa näyttelijän ja katsojan rooleja sekä maailman esittämisen tapoja motivoiden vastaanottajaa aktiivisesti tekemään tulkintoja. (Helsingin avoin yliopisto 2022.)

Edellä oleva kuvaaja merkitsee ja kuvaa sitä, että kognitiivinen psykologia, neuropsykologia ja sosiaalipsykologia ovat perinteisesti pohjautuneet laajoihin kvantitatiivisiin aineistoihin ja tällä tavoin ihmismielen teknis-tilastolliseen tarkasteluun. Vastaavasti johtamisen psykologian pohjana on hermeneutiikka ja eksistentialismi, joista ensimmäiseen kuuluvat kokemukset, merkitykset ja niiden tulkinnat. Johtamisen psykologia nojaa vahvasti hermeneuttiseen taustaan, kun taas akateeminen ja kliininen psykologia edustavat juuri empiiris-analyyttistä tietoa – vastaavasti taas psykoterapia on perustaltaan ja käytänteiltään yleensä hermeneuttista (Tökkäri 2020: 4).

Seuraavassa tarkastelen tarkemmin eksistentialismia, fenomenologiaa ja dynaamista psykologiaa ja niiden kautta etenemistä kohti johtamisen psykologian aluetta.

Eksistentialismi, husserlilainen fenomenologia ja dynaaminen psykologia

Lähestyttäessä edeltävässä kuvaajassa johtamisen psykologian aluetta, sen kehitykseen ovat vaikuttaneet eksistentialismi, fenomenologia ja dynaaminen psykologia.

Fenomenologia on Edmund Husserlin perustama filosofian suuntaus, jossa olennaista on asioiden ja maailman ilmeneminen tietoisuudelle (Tieteen termipankki 2022c). Tökkäri (2020: 12-13) tosin mainitsee Husserlin oppi-isän Franz Brentanon ensimmäisenä varsinaisena fenomenologina, joka kehitti intentionaalisuuden kaltaiset ensimmäiset fenomenologiset käsitteet. Fenomenologialle tyypillistä on asioiden ja maailman ilmeneminen tietoisuudelle, eli olennaista ilmenemisessä ovat subjektiiviset, yksilöllisesti koetut aistimukset, kokemukset ja elämykset. Fenomenologia on monimuotoista. Husserlin ajattelulle ominaisia olivat tietoisuus ja intentionaalisuus eli suuntautuneisuus: havaittu objekti on aina merkityksellinen. Ihmisen toiminnassa ajattelemme aina jotakin, mikä eroaa esimerkiksi luonnonilmiöistä, jotka eivät suuntaudu johonkin itsensä ulkopuoliseen. Heidegger puolestaan sitoi ajattelussaan fenomenologian ontologiaan, joka kysyy: “Miten erilaiset olevat ovat todellisia?” Hän myös katsoi ihmisten elävän keskellä maailmaa, joka ilmaisee itseään asukkailleen. Näin hän hylkäsi Husserlin tietoisuuden ja intentionaalisuuden. (Tieteen termipankki 2022c.)

Husserlin ajatuksiin kannattaa vielä pysähtyä toviksi. Toisin kuin edeltäjänsä Brentano ja Wilhelm Dilthey, Husserl näki kokemusten ja merkitysten sisältävän myös muuttumatonta aikasidonnaisuuden ja konkreettiseen maailmaan sitoutumisen lisäksi. (Huemer 2019 & Kajander 2013; kts. Tökkäri 2020: 12). Näin voisi ajatella esimerkiksi kirjallisuutta lukiessa: menneiden vuosisatojen teokset saavat nykylukijan mielessä aikaan yhä uudenlaisia merkityksiä nykypäivän ihmisen maailmankuvan ja kokemusmaailman kautta. Toisaalta tietynlaiset merkitykset ja tarkoitteet säilyvät aikakaudesta toiseen. Hän kehitteli myös fenomenologisen reduktion mallia, jonka tarkoituksena on puhdas tietoisuus tai välitön kokemus, jossa ei ole mitään arvottavaa – ainoastaan kokemus itse. Tähän kuuluu keskeisesti sulkeistaminen, jolla pyritään karsimaan ajattelusta tai kokemuksista epäolennaisuudet – esimerkiksi aiempi tieto, ennakko-oletukset ja aiemmat asenteet. Husserlin ajattelussa fenomenologinen reduktio jakautui transsendentaaliseen reduktioon (epookki) ja eideettiseen reduktioon. Epookissa pyritään sulkeistamaan kaikki aiempi tietämys, kun taas eideettisessä reduktiossa sulkeistaminen kohdistuu tutkimuskohteeseen liittyviin tietoihin ja ennakko-oletuksiin. (Tökkäri 2020: 12.)

Eksistentialismi lähtee liikkeelle olemisesta ja ontologiasta. Näin eksistentialismi on fenomenologiaan nähden lähempänä tieteen ulkopuolisenkin olevaisuuden pohdinnan vuoksi kiistanalaista metafysiikkaa. Metafysiikan keskeisiä kysymyksiä ovat olleet, onko maailmassa ainoastaan aineellisia (materialismi), ainoastaan mentaalisia (idealismi) vai sekä aineellisia että mentaalisia entiteettejä (dualismi). Eksistentialismin keskeinen tutkimuskohde on inhimillinen olemassaolo ja sen perusta. Keskeisiä asioita ovat muun muassa maailma sellaisena kuin se on (riippumatta tietoisuudesta) sekä intentionaalisen aktin käsite, olemus ja kohde. Fenomenologia korostaa tiedollisuutta, kun taas eksistentialismin keskiössä on tunnekokemus. Myös filosofi, kirjailija ja aktivisti Jean-Paul Sartre oli tunnettu eksistentialismin edustaja, jonka työllä on ollut valtava merkitys myöhempään psykologian alan kehitykseen. Toisin kuin kartesiolaisessa näkökulmassa Sartren mukaan ontologinen suhde maailmaan on tietoteoriaan (tieto maailmasta) nähden ensisijainen. (Tieteen termipankki 2022a ja 2022b.)

Husserlin oppilas Martin Heidegger kehitti yhdisteli fenomenologian ja eksistentialismin ajatuksia, ja hänen ajatuksensa tunnetaan eksistentiaalisena fenomenologiana. Hän korosti tulkinnan osuutta kokemusten ymmärtämisessä. Siinä missä Husserl halusi havainnoida tietoisuutta objektiivisesti “puhtaana” sulkeistamalla, Heideggerin mukaan kokemuksessa ja sen ymmärryksessä on aina mukana subjektiivista tulkintaa. Heideggerin eksistentiaalinen fenomenologia tunnetaan myös nimityksillä eksistenssifilosofia, fenomenologinen hermeneutiikka ja eksistentiaalis-ontologinen hermeneutiikka. Koivumäki (2020) kutsuu sitä myös fundamentaaliontologiaksi. Husserlin ja Heideggerin ajatukset loivat pohjan “mannermaisina” tunnetuille filosofisille suuntauksille, ja heidän ajatuksensa antoivat myöhemmin esiteltävälle Lauri Rauhalalle keskeisiä vaikutteita. (Backman 2015: 79). Heidegger määritteli uudelleen aiempia käsitteitä, kuten hermeneuttisen kehän, jossa kehä on aiemman käsityksen vastaisesti tutkimuksellisen työkalun sijaan jokaisen ihmisen olemassaoloon kuuluvaa kehämäistä liikettä itseymmärryksen ja maailman ymmärryksen välillä. Hermeneutiikassa tapahtui niin sanottu ontologinen käänne, kun aiemmassa hermeneutiikassa keskiössä olivat menetelmä ja epistemologia, mutta Heideggerin ja Gadamerin ajattelussa kysymykset koskivat tulkinnan ja ymmärtämisen eksistentiaalis-ontologista pohjaa. Käytännön tasolla tutkijan (tulkitsija) ajatellaan olevan tutkittavan (tulkittava) kanssa samaa kokemus- ja elämismaailmaa, joten tutkija ei voi olla objektiivinen tarkkailija tutkittavan ollessa tästä irrallinen kohde (kts. esim. Perttulan fenologinen metodi). (Tontti 2002: 52 & Tökkäri 2020: 14-16.)

Edellä mainittujen suuntausten lisäksi nykyisen kaltaiseen johtamisen psykologian tutkimukseen ja näkemyksiin on vaikuttanut Freudin psykoanalyysiin perustuva psykodynaaminen teoria. Psykoanalyyttiseen näkökulmaan kuuluu ajatus, että ihmisen menneisyys vaikuttaa keskeisesti hänen kokemusmaailmaansa, ja että ihmisen psyyke koostuu Freudin mukaan tietoisesta ja tiedostamattomasta. Psykoanalyysin tavoitteena ja tarkoituksena on lisätä tutkittavan itsetuntemusta. Edellä esitellyn kuvaajan perusteella psykodynaamisella teorialla on ollut vaikutus tutkijoista ennen kaikkea Lauri Rauhalaan, jonka näkökulmiin paneudun seuraavaksi. Vaikutus psykologian alalla ei ihmetytä, sillä Freudin merkitys on ollut laaja monella muullakin tieteenalalla ja länsimaisessa kulttuurissa kirjallisuudesta elokuviin. Vaikka osa Freudin ajatuksista on myöhemmin hylätty ja niitä on kritisoitu, on psykologinen tutkimus ja tiede laajemminkin kiistattomasti hyötynyt valtavasti Freudin ajatuksista. (Yleisradio 2022.)

Lauri Rauhala: Ymmärtävän psykologian kehittelyä

Edellä mainitussa kuvaajassa varsinaista johtamisen psykologian ydintä edustavat Abraham Maslow’n humanistis-eksistentiaalinen psykologia ja Lauri Rauhalan eksistentiaalis-fenomenologinen psykologia. Latomaan (2015: 43-44) mukaan ymmärtävä psykologia on jo psykologiatieteen syntyvaiheissa 1800-luvun lopulla syntynyt traditio, joka on siis yhtä vanhaa perua kuin akateeminen psykologia. Ymmärtävä psykologia on kuitenkin terminä sikäli kyseenalainen, ettei siihen viitata sen paremmin psykologian historiassa kuin esimerkiksi Rauhalan töissäkään. Rauhalalla ei myöskään elinaikanaan ollut vaikutusta kansainvälisesti akateemisen psykologian kehitykseen, vaan lähinnä vaikutus oli suomalaisessa akateemisessa psykologiassa. Tämä vaikutus on ollut silti merkittävä, ja tätä työtä ovat jatkaneet muun muassa Juha Perttula ja Timo Latomaa. Latomaan mukaan Perttulan työn kautta Rauhalan vaikutus on Suomessa levinnyt myös muille tieteenaloille, kuten sosiaali- ja kulttuuritieteisiin. Lisäksi Perttulalla on ollut tärkeä merkitys siinä, että Rauhalan ajattelua on kyetty hyödyntämään kokemuksen tutkimuksessa ja ihmistyössä laajemminkin. Ymmärtävää psykologiaa voidaan pitää pohjoissuomalaisena ilmiönä sen sijoittuessa maantieteellisesti lähinnä Ouluun ja Perttulan kautta Rovaniemelle. (Latomaa 2015: 43-45.) Tätä taustaa vasten on luonnollisesti havaittavissa, että Lapin yliopistossa, jossa opiskelen, ymmärtävällä ja kokemuksentutkimuksellisella psykologialla on keskeinen asema. Latomaan (2015: 45-46) mukaan Rauhalan ajattelulla oli yhteistä psykoanalyysin kanssa mm. tulkinnan ja ymmärryksen käsitteet, vaikka ymmärtävästä psykologiasta ei psykoanalyysissä ainakaan muutamia vuosikymmeniä sitten puhuttukaan. Itse asiassa on kiinnostavaa huomata, kuten Latomaa toteaa, että suomalaisessa psykologian tutkimuksessa vielä 1980-luvulla behavioristinen ja kokeellinen tutkimus olivat psykologian tutkimuksen ihanteita, eikä edes vähitellen tieteenalalla paikkaansa ottanut kognitiivinen psykologia onnistunut näitä ihanteita muuttamaan (Latomaa 2015: 46-47).

Rauhalan ajatteluun ovat vaikuttaneet fenomenologia ja psykoanalyysi, joista jälkimmäisestä tulee tiedostamattoman käsite. Ymmärtääkseni Maslow’n humanismia Rauhalan työssä tukee muunlainen psykoanalyysin kritiikki. (Latomaa 2015: 51-52.) Toisaalta taas Rauhalan ja hänen vaikutuksestaan koko myöhemmän kokemuksentutkimuksellisen johtamisen psykologian ajattelua kuvastaa holistinen ihmiskäsitys, jossa yksilö jäsentyy kolmen olemispuolen, kehollisuuden, tajunnallisuuden ja situationalisuuden, muodostamana kokonaisuutena (Latomaa 2015: 46, Koivumäki 2020). Tätä Rauhalan “kokonaisvaltaiseksi ihmiskäsitykseksi” kutsumaa ajattelua kuvaa erinomaisesti Koivumäki (2020) kirjoituksessaan. Siinä hän kuvaa Rauhalan kehittäneen “kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen” ajatuksen Husserlin filosofisen fenomenologian ja Heideggerin fundamentaaliontologian pohjalta. Tökkäri (2015: 8) kuvaa Rauhalan “Nikkilän herätykseksi” kutsuman ja sittemmin hänen kirjallisen tuotantonsa keskeisen sanoman olevan, että “ihmisiä tulee ihmissuhdetyössä aina kohdella ainutlaatuisina yksilöinä keinotekoisten luokittelujen sijaan.” Rauhalan tutkimustyön edistämisessä keskeinen rooli on ollut Tökkärin (2015: 9) mukaan Juha Perttulalla.

Backmanin (2015: 74) mukaan yleensä filosofien keskeiset ajatukset voidaan yleensä kiteyttää yhteen keskeiseen käsitteeseen, joka Rauhalan tapauksessa olisi situationaalisen säätöpiirin malli. Situationaallisuus oli alun perin Heideggerin käsite, joka on siis kehollisen ja tajunnallisen olemisen ohella yksi kolmesta holistisessa ihmiskäsityksessä yhteen kietoutuvasta olemispuolesta. Siihen kuuluu muun muassa dynaaminen tilanteellisuus, sijoittuminen konkreettisiin olosuhteisiin, aikaan, paikkaan, kulttuuriin, kieleen, historiaan, yhteisöön, yhteiskuntaan ja ihmissuhteisiin. Kokemukset ovat kokemuksia jostakin asiasta tai ilmiöstä jossakin tietyssä situaatiossa eli elämäntilanteessa. Tietoisia ja tiedostamattomia merkityksenantoja eli kokemuksia puolestaan on erityyppisiä havaintoelämyksistä tunteisiin, arvostuksiin, uskomuksiin, mielipiteisiin, käsityksiin ja ajatteluun. Latomaan ajattelussa ihmismieli rakentuu tällaisista kokemuksista, jotka ovat mielikuvina ilmeneviä elämyksiä ja merkityksiä. (Latomaa 2015: 51.) Säätöpiiri puolestaan viittaa Backmanin (2015: 74) mukaan biologi Jakob Johann von Uexküllin toimintapiiri-käsitteeseen, joka puolestaan kuvasi jonkin eliön ja sen ympäristön välistä vuorovaikutusta. Backmanin mukaan situationaalisen säätöpiirin käsite nivoo yhteen ihmisenä olemisen ainutkertaisen tapahtumaluonteen; tilannesidonnaisuuden, tilapäisyyden ja tapauskohtaisuuden. (Backman 2015: 74-75.)

Perttulan (2014, kts. Tökkäri 2015: 22-23) mukaan Rauhalan työn pohjalta kiteyttämät tämän työn neljä kulmakiveä olivat:

  1. Ei ole psyykkisiä häiriöitä eikä sairauksia, vaan elämäntaidollisia puutteita.
  2. Ihminen on samaan aikaan kokonaisuus (ykseys) ja rakenteeltaan moniulotteinen (moneus).
  3. Ihmisen ontologinen analyysi on ensisijainen sekä tutkimus- että auttamistyössä.
  4. Ihmistutkimusta tehdään osana elämismaailmaa.

Koska työskentelen ihmistyössä opettajana, ja koska oman Johtamisen psykologia II -kurssin ajatukseni on kirkastaa omaa ammatillista identiteettiäni johtamisen psykologian asiantuntijana, Rauhalan ja Perttulan ajatukset ovat erittäin keskeisiä. Tähän liittyen Tökkäri sanoo Perttulan pitäneen tärkeänä, että ihmistyötä tekevät kirkastavat omaa ihmiskäsitystään. (Perttula 1999, kts. Tökkäri 2015: 22-24.) Niinpä seuraavassa blogipostauksessani paneudun ajatuksiin ihmiskäsityksestä ja pohdin omaa näkemystäni. Perttulan (1999, kts. Tökkäri 2015: 23) mukaan tämä oman ihmiskäsityksen ontologinen analyysi toteutetaan omakohtaista ajattelua hyödyntäen.

Lopuksi sananen tutkimusparadigmoista: Uuspositivistinen ja konstruktivistinen näkökulma

Psykologian tutkimus edustaa erilaisten tieteenfilosofioiden lisäksi erilaisia paradigmoja: suurin osa psykologian tutkimuksesta on niin sanottua uuspositivistista tutkimusta, kun taas kokemuksen tutkimukseen perustuva tutkimus edustaa niin sanottua konstruktivistista paradigmaa. Uuspositivismi edustaa perinteistä tapaa tehdä kokeellista, manipulatiivista ja kvantitatiivista tutkimusta pyrkien löytämään kausaliteetteja ja niiden kautta totuuksia. Konstruktivismi puolestaan painottaa monia paikallisesti rakentuvia ja tulkintoihin perustuvia, subjektiivisia ja vuorovaikutuksellisia todellisuuksia. Uuspositivistisessa tutkimuksessa tutkija on neutraali havainnoitsija, kun taas konstruktivistisessa paradigmassa osallistuva havainnoitsija, jolle ominaista on halu tukea erilaisten ajatusten pääsyä esille. (Guba & Lincoln 1994, kts. Tökkäri 2020: 5-6.)

Lähteet

Backman, Jussi 2015: Situationaalinen säätöpiiri: Rauhalan filosofinen kädenjälki. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 73-102.

Helsingin Avoin yliopisto 2022: Kolme valtio-opillista lähestymistapaa ja tiedonintressiä. Internet-lähde osoitteessa https://www.avoin.helsinki.fi/oppimateriaalit/valtiooppi/avoin/osa8.htm. Luettu 4.4.2022.

Jyväskylän yliopisto 2022: Hermeneutiikka. Internet-lähde osoitteessa https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/tieteenfilosofiset-suuntaukset/hermeneutiikka. Luettu 5.4.2022.

KOIVUMÄKI, PIIA 2020: Rauhalan osoittama suunta – holistinen ihmiskäsitys. Hulluna Suomessa – ja vähän muuallakin. Internet-lähde osoitteessa https://madinfinland.org/rauhalan-osoittama-suunta-holistinen-ihmiskasitys/. Luettu 14.4.2022.

Latomaa, Timo 2015: Lauri Rauhalan merkitys ymmärtävän psykologian kehittelylle. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 39-71.

Tieteen termipankki 2022a: Eksistentialismi. Internet-lähde osoitteessa https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:eksistentialismi. Luettu 6.4.2022.

Tieteen termipankki 2022b: Metafysiikka. Internet-lähde osoitteessa https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:metafysiikka. Luettu 7.4.2022.

Tieteen termipankki 2022c: Fenomenologia. Internet-lähde osoitteessa https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:fenomenologia. Luettu 7.4.2022.

TONTTI, JARKKO 2002: Sinne ja takaisin – Hermeneuttisen filosofian seikkailut 1900-luvulla. Niin & Näin 3/2002, s. 52-63. Internet-lähde osoitteessa https://netn.fi/sites/netn.fi/files/netn023-17.pdf. Luettu 12.4.2022.

TÖKKÄRI, VIRPI (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta. Lapland University Press, Rovaniemi. Internet-lähde osoitteessa https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/62321/Kokemuksen_tutkimus_V_verkkoversio_pdfa.pdf?sequence=5&isAllowed=y. Luettu 1.4.2022.

Tökkäri, Virpi 2015: Alkusanat. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 7-13.

Tökkäri, Virpi 2015: Lauri Rauhalan merkityksestä Juha Perttulan fenomenologiselle ajattelulle ja kokemuksen tutkimukselle. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.) 2015: Kokemuksen tutkimus. V, Lauri Rauhala 100 vuotta, s. 15-38.

TÖKKÄRI, VIRPI 2020: Pieni opas kokemuksen tutkimukseen. Lapin yliopiston kurssimateriaali, julkaisematon teos.

Yleisradio 2022: Psykologian jättiläinen Sigmund Freud. Internet-lähde osoitteessa https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/02/13/psykologian-jattilainen-sigmund-freud. Luettu 12.4.2022.

Johtamisen psykologia II -kurssin portfolio (osa 2): aloituskysymykset ja identiteetti käsitteenä

Posted on by Ville Kilpiä
Johtamisen psykologian opinnoissa olemme tutustuneet monipuolisiin johtamis- ja neuvottelutilanteisiin. Kuvassa meneillään harjoitus.

Tässä tehtävässä tarkoituksena on muun muasssa miettiä johtamisen psykologian opintojen tuomia vaikutuksia omaan ammatilliseen identiteettiin. Tämä sai minut ensimmäisenä miettimään, miten identiteetti oikeastaan määritellään. Etenen tässä tehtäväkokonaisuudessa alun identiteetin käsitteen kautta kohti varsinaisia kysymyksiä.

Identiteetin määrittelyä lyhyesti

Identiteetti käsitteenä on väljä, ja Ropon (2015: 26-27) mukaan se määrittyy kolmen dimension kautta: 1) itseymmärrys (self-understanding) tai kiinnostus itseen (self-interest), 2) yksilön erityisyys (particularity) ja yhteisyys (universality) ja 3) yhteisöllinen asema (social location). Arkisessa keskustelussa identiteetti liittyy siihen, keitä tunnemme olevamme ja mihin kuulumme nyt ja tulevaisuudessa. Kuulumisen tunne ja vakaus ovat identiteetti-käsitteeseen olennaisesti kuuluvia, mikä on nykyajan haaste; vakaus ja turvallisuus ovat muuttuvassa maailmassa yhä enemmän uhattuina. (Ropo 2015: 26-27.) Näenkin identiteetin jatkuvasti muutoksessa olevana entiteettinä, johon kuuluu pysyviä ja muuttuvia elementtejä.

Côté (2006, kts. Ropo ym. 2015: 30-31) jaottelee identiteettiä koskevat teoreettiset käsitykset sosiologiseen ja psykologiseen lähestymistapaan. Näistä ensimmäisen muodostavat yhteiskunnallisen ja yhteisöllisen kuulumisen ilmiöt, joita ovat neljä keskeistä identiteetin lähdettä: 1) rotu, 2) yhteiskuntaluokka, 3) kansallisuus ja 4) sukupuoli ja sukupuolisuus. Psykologisesta näkökulmasta identiteetti ja minuus ovat yksilön piirteitä tai ominaisuuksia, joiden perusteella yksilön toimintaa, käyttäytymistä ja ajattelutapoja voidaan ennustaa. Psykologisesta näkökulmasta identiteetti voidaan nähdä tunteen persoonallisesta olemisesta, kuulumisesta tai samaistumisesta. Yksilön identiteetin ja sen kehityksen ymmärtäminen edellyttää sekä sosiologisen että psykologisen näkökulman ymmärtämistä. Côtén (2006) mukaan sosiologinen identiteettikäsitys perustuu symbolisen interaktionismin teoriaan, jossa yksilön ja ympäristön vuorovaikutus tapahtuu yksilön tulkitsemien merkitysten ja niitä välittävien symboleiden pohjalta, jotka saavat merkityksensä luonnollisesti yksilöllisesti. (Côté 2006 & Alcoff 2003, kts. Ropo ym. 2015: 30-31.) Tämä sama ajatusmalli toteutuu nähdäkseni sosiaalisessa konstruktionismissa, jossa todellisuus rakentuu tietoisesti ja tiedostamatta erilaisissa kielellisissä representaatioissa (Gergen 1985: 269–272).

Epistemologisesti (tiedon syntyyn liittyvä) ajateltuna identiteetti jakautuu objektivistiseen ja subjektivistiseen näkemykseen, jossa objektivistinen näkökulma näkee identiteetin olemassa olevana samanlaisena ja todennettavissa olevana tietyssä joukossa ihmisiä. Vastaavasti subjektivistisen tulkinnan näkökulmasta identiteetti on yksilöllisesti tai yhteisöllisesti rakennettu – ei niinkään yhtenäisellä tavalla tai menetelmällä kuvattavana ilmiönä. Lisäksi identiteettien tarkastelussa näkökulma voi olla nykytila tai kriittinen konteksti, jolloin (Ropo ym. 2015: 32.)

Yksilöllinen
suuntautuminen		Yksilöllinen
suuntautuminen		Yhteisöllinen
suuntautuminen		Yhteisöllinen
suuntautuminen
EpistemologiaNykytilaKriittinen/
kontekstuaalinen		NykytilaKriittinen/
kontekstuaalinen
ObjektivistinenIdentiteetin
nykytila,
minäpsykologinen
lähestymistapa		”Kriittiset ja
kulttuuriset psykologiat” (esim. Cushman,
Baumeister,
Kurtines)		Rakenteellinen
symbolinen
interaktionismi (esim. Stryker,
Burke)		Myöhäismodernismi
(esim. Beck),
kriittinen sos.psykologia
(esim. Wexler)
SubjektivistinenElämän
tarinalliset ja
narratiiviset
lähestymistavat identiteettiin		Postmodernismi
(esim. Gergenin
postmoderni
psykologinen
lähestymistapa)		Tulkinnallinen
symbolinen
interaktionismi (esim. Goffman,
Weigert)		Postmodernistinen lähestymistapa (esim. Bauman;
Rattansi &
Phoenix)
Identiteettitutkimuksen lähestymistavat (Côté 2006, kts. Ropo ym. 2015: 32).

Ontologisesti (oppi olevasta) identiteettiä tarkasteltaessa kiinnostuksenkohteena on “missä se sijaitsee?” tai “onko se olemassa?”. Yksilölähtöinen nykytilan kuvaus näkee identiteetin sijaitsevan tiedoissa, käsityksissä tai narratiiveissa. Kriittisen objektivistisen näkökulman mukaan identiteetti on yksilöllinen kulttuurisesti määrittyvä ominaisuus, kun taas kriittinen subjektivistinen näkökulma sisältää yksilölähtöisen tulkinnallisuuden.

Identiteetti voidaan myös nähdä kognitiivisena representaationa, joka liittyy meidän jokaisen yksilölliseen autobiografiseen omaan elämänhistoriaa koskevaan muistiin. Sen avulla muodostamme omakuvan, josta ammennamme merkityksiä itsestämme – näin ollen ontologisena sijaintina identiteetti on muistitietoon perustuva malli tai skeema. Yleisesti ottaen identiteettiin kuuluvat käsitykset omasta itsestä syntyvät vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja tulkinnoissa näistä tilanteista saadusta palautteesta. (Ropo 2015: 32-35.) Ropon (2015: 35) mukaan kognitiivinen identiteetti sisältää yksilön ikään kuin ulkopuolisena tekemiä arvioita itsestään: omista käsityksistään, tietämyksestään, osaamisestaan ja toimintakyvystään liittyen hänen omiin rooleihinsa organisaatioissa ja muissa yhteisöissä. Näin kognitiivinen identiteetti ilmentää osaltaan ammatillista identiteettiä.

Kognitiivisesta näkökulmasta identiteettiä voidaan tutkia kvalitatiivisesti ja kvantitatiivisesti. Narratiiveina identiteetti nähdään muuttuvana (Ropo 2015: 37), kuten tässä itsekin olen hahmotellut. Oman ammatillisen identiteetin sanallinen kuvaaminen positiiviseen sävyyn itselle ja muille on luonnollisesti toivottavaa ja tärkeää. Siksikin mielestäni opiskelu jatkuvana harrastuksena on tärkeää. Kun opiskelee ja kehittää itseään, näkemys itsestä ahkerana ja osaavana työntekijänä samalla kehittyy. Tämä vaikuttaa toivottavasti suotuisasti myös oman osaamisen markkinointiin nykyiselle ja tuleville työnantajille. Krausin (2006, kts. Ropo 2015: 37) mukaan narratiivinen identiteettikertomus on aina performatiivinen, eli kertoja itse päättää, mitä tahtoo itsestään kertoa muille. Tämä luonnollisesti vaikuttaa myös omalla verkkosivustollani julkaisemiini teksteihin.

Identiteetti on siis monitahoinen käsite, joka muuntuu ja jolle luomme perustaa koko eliniän ajan. Näen, että erilaisissa elämän nivelvaiheissa identiteetti tai sen osat ovat uhattuina. Tällaisissa vaiheissa identiteetin eri osa-alueet voivat tukea toisiaan. Esimerkiksi oma ammatillinen identiteetti voi kohdata suuria muutospaineita siirryttäessä työelämästä eläkkeelle. Etenkin sellaisessa tilanteessa tämä voi aiheuttaa suuria haasteita, jos ammatillinen identiteetti on ollut hyvin hallitseva yksilön elämässä. Sen sijaan erilaisten ammatillisten pätevyyksien lisäämisen en sinänsä ole kokenut aiheuttavan itselleni lähtökohtaisesti identiteettikriisejä, vaikkakin esimerkiksi vähitellen tapahtunut siirtymä kilpaurheilijasta tai ammattivalmentajasta harrasteliikkujaksi onkin haasteita synnyttänyt.

Kysymykset ja vastaukset

Tavoitteen valitsemiseksi pohditaan aluksi itsenäisesti ja pienryhmässä esimerkiksi seuraavia
kysymyksiä. Keskityn omissa vastauksissani identiteetin määrittelyiden pohjalta erityisesti omaan ammatilliseen identiteettiini ja sen kehittymiseen opintojeni kautta. Pyrin vastauksissani jo alustavasti hahmottelemaan sitä, millaiset omat ammatilliset identiteettikäsitykseni ovat vuosien varrella voimistuneet ja millaiset väistyneet taka-alalle. Esimerkiksi liikunnanohjaajan ammatillinen identiteettini on väistynyt taustalle. Liikkujana näen itseni nykyisin ennemminkin mailapelien aktiiviharrastajana.

Minulla pysyviä sosiologisia yhteiskunnallisen jäsenyyden kategorioita ovat esimerkiksi eurooppalaisuus, suomalaisuus ja pohjalaisuus, joihin kaikkiin kuuluu tiettyjä ominaispiirteitä, ihanteita ja arvoja. Pohjalaisia esimerkiksi pidetään suorina, rehteinä ja yritteliäinä. Nämä ominaisuudet ovat iskostuneet varsin pysyvinä omiin elämänarvoihini, ja uskon niiden huokuvan myös ulospäin toiminnassani. Tällaiset kulttuuriset arvot luovat perustaa sille, miten näemme itsemme suhteessa maailmaan. Yhteisöllisiä ja ammatillisia roolejani ovat esimerkiksi ammatillinen opettaja, äidinkielenopettaja ja opiskelija, joiden voidaan nähdä olevan muutoksessa vaikkapa jatkuvien opintojeni ja työuran kehityksen kautta. Kuten edellisessä postauksessani kerroin, olen työurallani lähtenyt liikkeelle liikunta-alalta ja edennyt suomalaisen filologian opintojen, viestinnän työtehtävien ja moninaisten sivuaineopintojen kautta opettamaan ammatillista äidinkieltä. Nyt puolestani opiskelen hallintotieteen maisteriohjelmassa johtamisen psykologiaa, mikä omalta osaltaan muokkaa omaa näkemystäni itsestäni toimijana työmarkkinoilla.

Tärkeää on myös huomata, että nykypäivänä vain harvoista koulutuksista valmistuu tiettyyn ammattiin: opettajaksi, poliisiksi, pelastajaksi, lentäjäksi ja niin edelleen. Tietoyhteiskunnassa juuri asiantuntijuuden ja oman urakehityksen tuunaaminen korostuvat, mikä myös vaikuttaa ammatilliseen identiteettiin. Omassa elämässäni tarkastelen kuitenkin onnistumista ja onnellisuutta laajemmin kuin vain vaikkapa työuraan liittyvän etenemisen kautta, ja ammatillinen identiteetti on vain yksi niistä tekijöistä, joita itseeni liitän. Omista pienistäkin saavutuksista kannattaa olla tyytyväinen ja onnellinen.

Mitä johtamisen psykologian asiantuntijuus merkitsee itselleni ammatillisesti tai
identiteettinä?

Kirjaan seuraavaan yksittäisiä ammatteihini, töihin ja harrastuksiini liittyviä sanallisia kuvauksia, joiden kautta on mahdollista tarkastella omaa ammatillista identiteettiäni.

  • suomen kielen asiantuntija
  • johtamisen psykologian asiantuntija
  • alanvaihtaja
  • kasvattaja
  • opettaja/kouluttaja
  • valmentaja
  • opiskelija/oppija
  • viestijä/vuorovaikuttaja
  • sillanrakentaja
  • liikkuja
  • liikunnanohjaaja ja urheiluvalmentaja

Nämä ovat monelta osin päällekkäisiä tasoja, jotka eivät sulje toisiaan pois. Esimerkiksi opettaja tai opiskelija eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan paremminkin täydentävät toisiaan. Lähtökohtaisesti opettajuus identiteettinä ei ole minulla kovin vahva, vaan olen kokenut sen työksi siinä kuin minkä muun työn tahansa. Pikemminkin koen olevani suomen kielen asiantuntija, joka sattuu työkseen opettamaan kieltä ja sen konventioita. Sen sijaan kasvattajan identiteetti on minusta oleellisempi. Vähitellen äidinkielenopettajana toimiminen on kuitenkin vahvistanut myös opettajuutta identiteettinäni.

Opiskelu ja uuden oppiminen yleisesti ovat antaneet ja antavat perspektiiviä omaan osaamiseeni ja ammatilliseen identiteettiini. Niillä on myös vaikutuksia siihen, miten ammatillinen identiteettini rakentuu ja uusiutuu ajan myötä. Samalla uuden oppiminen ylläpitää nöyryyttä oman asiantuntijuuden suhteen. Formaali koulutus, esimerkiksi maisterintutkinto, antaa erinomaisia valmiuksia hakea lisää tietoa ja kehittää omaa asiantuntijuutta. Koulutus ja pätevyydet ainakin omalla kohdallani lisäävät uteliaisuutta ja ohjaavat päivittämään omaa osaamista jatkuvasti. Samalla jokin aiemmin tärkeä identiteetin osa-alue on voinut jäädä taka-alalle. Esimerkiksi tennisvalmentajuus tai liikunnanohjaajuus ammatillisina identiteetteinä ovat minulla jääneet taka-alalle sen myötä, kun olen luopunut valmennustehtävistäni ja edennyt urallani muihin työtehtäviin. Liikkujuus elämäntapana ja siten identiteettinä puolestaan on ja pysyy. Ammatillisesti suomen kielen asiantuntijuus on vahvistunut äidinkielenopettajuuden myötä, ja vastaavasti johtamisen psykologian asiantuntijuuden koen olevan nousussa nykyisten opintojeni myötä.

Erilaisten pätevyyksien voi nähdä rakentavan identiteettiä, sillä opinnoissa ympäristö ja omien kiinnostuksenkohteiden jakaminen ympärillä olevien samalla tavalla ajattelevien ihmisten kanssa muokkaa vaikkapa tietyn alan opettajista suhteellisen samanlaisia toisiinsa nähden. Ehkä voimme ajatella, että pystymme erottamaan satunnaisesta rivistä yläkoulun opettajia tyypilliset liikunnanopettajat, historianopettajat, matikanopettajat ja äidinkielenopettajat pelkän habituksen, käyttäytymisen tai puhetavan mukaan. Ehkä myös muissa ammateissa toimivat ihmiset alkavat helposti pukeutua ja käyttäytyä toisten kaltaistensa tavoin. Luonnollisesti tämä on stereotypia, mutta kertoo siitä, että identifioidumme helposti viiteryhmiimme. Äidinkielenopettajien viiteryhmään identifioitumisen sijaan olen halunnut erilaisilla sivuaineilla mieluummin erottautua muista kuin kulkea massan mukana. Tämäkin on yhdenlainen osa-identiteetti, joka rakentaa omaa näkemystä omasta itsestä ja omasta suhteesta ympäristöön. Johtamisen psykologian opiskelu on siten jatkumoa tähän joukosta erottautumiseen. Samalla erityisesti koulutuksen parissa on mahdollista “kerätä” pätevyyksiä, lisätä omia tietoja ja taitoja sekä siten mahdollistaa itselle yhä uusia kiinnostavia työtehtäviä. Kokemus omasta olemisesta suhteessa omiin viiteryhmiin ja muihin ihmisiin näyttää siis olennaiselta identiteetin käsitteessä ja rakentumisessa. Elämme kiinnostavalla tavalla ääripäiden ristipaineessa, jossa pyrimme samaan aikaan erottautumaan omista viiteryhmistämme ja elämään omanlaistamme elämää, mutta samalla kaipaamme yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tätä ymmärtääkseni kuvastaa Ropon (2015) kuvaama identiteetin kolmas dimensio: yksilön erityisyys (particularity) ja yhteisyys (universality).

Miten johtamisen psykologian asiantuntijuus sitten vaikuttaa omaan ammatilliseen identiteettiini? Ainakin johtamisen psykologian opinnot ja niiden eteneminen asettamieni tavoitteiden mukaisesti on lisännyt omaa näkemystäni itsestäni aikaansaavana ja asian osaavana asiantuntijana, jonka osaaminen ja asiantuntijuus aiheeseen liittyen lisääntyvät ja kehittyvät jatkuvasti. Opiskelu luonnollisesti ja toivottavasti lisää ja monipuolistaa ymmärrystä opiskellusta aiheesta – joskin samalla Dunning-Kruger-efektin mukaisesti pitää nöyränä oman osaamisen suhteen ja muistuttaa, että aina on paljon on vielä opittavaa. Nyt meneillään olevat johtamisen psykologian opinnot ovat ainakin tarjonneet näkökulmia ja työvälineitä monipuolisiin johtamis- ja vuorovaikutustilanteisiin työelämässä. Johtamisen psykologian opinnot antavat mielestäni muutoinkin näkökulmaa työelämään kuin yksinomaan johtajuuteen. Ennemminkin kuitenkin koen, että teoreettiset näkökulmat johtamiseen antavat kyvyn tarkastella yhteiskuntaa, siinä toimivia organisaatioita ja johtamisrakenteita monenlaisista näkökulmista. Se antaa myös ymmärrystä siitä, miten paljon johtamiskonteksti vaikuttaa johtamisen toteutukseen. Esimerkiksi oletettavasti sotilaallisessa kriisitilanteessa vaikkapa sotilasyksikön johtaminen on täysin erilaista kuin johtaminen kiireettömässä arkipäivän työtehtävässä siviiliorganisaatiossa. On ymmärrettävä, että kulttuuriset ja historialliset tekijät vaikuttavat ihmisten toimintaan ja näin ollen johtamiseen, johtamisjärjestelmiin, vaatimuksiin ja organisointiin. Myös johdettavien yksiköiden mittakaava ja laatu vaikuttavat johtamiseen. Itsensä johtaminen on henkilökohtainen taito, jossa johdettava kurkistaa takaisin peilistä aina peiliin katsottaessa. Vastaavasti poliittinen johtaja ei todennäköisesti koskaan tapaa kaikkia johdettaviaan henkilökohtaisesti, mutta johtaa silti näitä mielipiteillään ja toiminnallaan. Vaikka “hyvästä johtamisesta” voidaan esittää yleisen tason prinsiippejä, vaikuttaa konteksti aina hyvin paljon siihen, millaista johtamista kussakin tilanteessa edellytetään, millä tavoin johtaminen kussakin erityisessä tilanteessa toteutuu ja millaisia tuloksia sen avulla on mahdollista saavuttaa. Johtamisen psykologian opinnot antavat siis ammatillisesti ja identiteettinä kompetenssia tarkastella johtamista ja ihmisten käyttäytymistä laajoista näkökulmista.

Lapin yliopiston hallintotieteen opiskelijoiden ainejärjestö Remburssi ry:n Johtaja pohjoisesta -haalarimerkki.

Mitä sellaista haluat oppia, muuttaa tai kehittää itsessäsi, joka voi auttaa toimimaan johtajana tai muuten ihmisten parissa (entistä paremmin)?

Tämän kurssin oppimistavoitteekseni valikoitui lopulta oman johtamisen psykologian osaamiseni tunnistaminen ja metatason sanallistaminen – lähinnä itsensä johtamisen näkökulmasta. Itsensä johtamisen näkökulman valitsin siitä syystä, että aihe on minua kiinnostava. Lisäksi ainakin hyvä itsetuntemus, oman osaamisen, vahvuuksien ja heikkouksien tunnistaminen sekä sanoittaminen antavat hyvät lähtökohdat johtajuudelle. Tämän lukuvuoden olen ollut täysipäiväinen opiskelija, joten minulla ei varsinaisesti ole ympärilläni sellaista työyhteisöä, jossa voisin harjoitella jotakin tiettyä opiskeltavaa teemaa. Niinpä halusin valita aiheen, josta on minulle itselleni samalla hyötyä oppiessani sanoittamaan omaa osaamistani ja asiantuntijuuttani aiempaa paremmin. Toisaalta tämä myös antaa valmiuksia nähdä, missä oman asiantuntijuuteni osalta teen matkaa. Millainen osaaminen on jo hyvällä tasolla, ja mikä vaatii opettelua ja harjoittelua?

Tässä tartun samalla sosiaalisen konstruktivismin ajatukseen siitä, että todellisuus rakentuu tilanteisesti sosiaalisessa interaktiossa ja erityisesti kielen avulla. Näin ollen merkitykset rakentuvat syvemmällä tasolla eivät yksinomaan tietoisesti ja eksplisiittisesti sanotun kautta, vaan myös tiedostamatta ja implisiittisesti “rivien väliin” vuorovaikutuksessa jäävien kielellisten aktien kautta. Tämä on mielestäni hyvin kiinnostava näkökulma kaikkeen vuorovaikutukseen ja esimerkiksi oman osaamisen sanallistamiseen, arvostukseen ja niin edelleen. Samalla on hyvä taito tarkastella itse sanomaansa pohtien, millaisia mahdollisia konnotaatioita oma puheakti voi denotaatioiden lisäksi sisältää.

Mitä sellaista haluat oppia tällä kurssilla johtamisen psykologiasta, jota voit
opetella kokemuksellisesti?

Tämän kurssin tavoitteenani on siis johtamisen psykologian osaamiseni sanallistaminen. Samalla toivon, että tämä sanallistaminen auttaa minua hahmottamaan tarkemmin omia vahvuuksiani ja kehittämiskohteitani johtamisen psykologian osalta – toisin sanoen antamaan realistisen kuvan oman osaamiseni kehittymisestä.

Miten voit edistää oppimistasi? Millainen oma toimintasi voi auttaa sinua
oppimaan? Voitko tehdä jotain lisää tai toisin kuin ennen? Voisitko suunnitella
oppimiseni etenemään vaiheittain, ja jos, niin millaisia vaiheet voisivat olla?

Teen käytännössä opintoja kaiken aikaa, ja uuden oppiminen on tämän vuoden ajan ollut käytännössä päätyöni. Näen oppimisen joka tapauksessa vaiheittaisena niin, että uusia tietorakenteita liitetään jo olemassa oleviin. Koska oppiminen on pitkän tähtäyksen toimintaa, en koe tässä vaiheessa olevan tarvetta tehdä asioita toisella tavalla kuin mitä tähän mennessä olen tehnyt. Vaikka minulla on tapana toteuttaa oppimistavoitteiden saavuttamista projektiluonteisesti, näen oppimisen sittenkin lopulta jatkuvana prosessina. Sitä mukaa kuin projektit edistyvät, myös prosessi edistyy. Tavoitteeni on siis tämänkin kurssin osalta edetä tämän prosessin mukaisesti ja luottaa siihen, mutta kurssin varsinaisena tavoitteenani on kuvata osaamistani sanallisesti ja tehdä siitä siten näkyvää.

Kuten alussa kuvasin, identiteetti määrittyy Ropon (2015: 26-27) mukaan kolmen dimension kautta: 1) itseymmärrys (self-understanding) tai kiinnostus itseen (self-interest), 2) yksilön erityisyys (particularity) ja yhteisyys (universality) ja 3) yhteisöllinen asema (social location). Nähdäkseni omassa kehitystavoitteessani kuvata ammatillista johtamisen psykologian asiantuntijuuttani yhdistyvät nämä kaikki dimensiot ammatillisen identiteetin näkökulmasta.

Lähteet

GERGEN, KENNETH J. 1985: The social constructionist movement in modern psychological. American psychologist Vol 40, No. 3, s. 266–475.

Ropo, Eero: Identiteetti tutkimuskohteena. Artikkeli teoksessa Ropo, Sormunen & Heinström 2015: Identiteetistä informaatiolukutaitoon: Tavoitteena itsenäinen ja yhteisöllinen oppija, s. 26-47.

ROPO, EERO, EERO SORMUNEN & JANNICA HEINSTRÖM 2015: Identiteetistä informaatiolukutaitoon: Tavoitteena itsenäinen ja yhteisöllinen oppija. Internet-lähde osoitteessa https://library.oapen.org/bitstream/handle/20.500.12657/32889/594960.pdf?sequence=1#page=27. Tampere University Press, Tampere.

Johtamisen psykologia II -kurssin portfolio (osa 1): oppimistavoite

Posted on by Ville Kilpiä

Olen ollut syksystä 2021 lähtien opintovapaalla, joka jatkuu toukokuun loppuun 2022 saakka. Tämä postaukseni on ensimmäinen osa Johtamisen psykologia II -kurssin oppimisportfolioon, jossa on tarkoituksena asettaa itselleen jonkinlainen oppimistavoite ja edetä sitä kohden tavoitteellisesti kurssin aikana. Ajattelin aluksi, että minun tavoitteellinen oppimispolkuni liittyisi jollakin tavoin itsensä johtamiseen ja omakohtaisiin havaintoihin arjen rytmityksestä. Vähitellen kuitenkin tulin siihen tulokseen, että minullahan on pitkän linjan oppimispolku ja oikeastaan portfoliokin valmiiksi koottuna tälle verkkosivustolleni. Niitä vain täytyy hieman terävöittää ja selkeyttää. Näihin edelleen liittyy itsensä johtaminen edettäessä kohti konkreettisia tavoitteita.

Elämäntapani on jatkuva oppiminen, jossa olen ennen kaikkea keskittynyt formaaliin oppilaitosten tuottamaan koulutukseen. Olen aikoinaan ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen opiskellut liikunnanohjaajan opistoasteen tutkinnon Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Valmistuttuani vuonna 2001 työskentelin liikunta-alalla muutaman vuoden ennen kuin aloitin suomalaisen filologian opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 2004. Humanististen tieteiden kandidaatiksi valmistuin vuonna 2007 ja filosofian maisteriksi lopulta vuonna 2015. Sivuaineita minulle on tähän mennessä kertynyt koko joukko. Perusopinnot olen suorittanut kasvatustieteessä, viestinnässä, tilasto- ja taloustieteessä, erityispedagogiikassa sekä kirjallisuudessa. Perusopintojen lisäksi aineopinnot olen suorittanut johtamisessa ja psykologiassa. Kirjallisuudessa aineopinnot ovat tällä hetkellä menossa Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa. Lisäksi olen suorittanut 60 opintopisteen laajuiset ammatillisen opettajan AmO-pätevyysopinnot Haaga-Helian Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Tällä hetkellä suoritan hallintotieteen maisteriopintoja Lapin yliopistossa johtamisen psykologia pääaineenani. Formaalista koulutuksesta on ainakin se käytännön hyöty, että se antaa vähitellen opettajan työssäni tarvitsemiani uusia muodollisia pätevyyksiä ja mahdollistaa siten oman työelämän “tuunaamisen” yhä monipuolisemmaksi.

Samalla jatkuvaan oppimiseen liittyy muun muassa sen pohdintaa, millä tavoin uusi oppimani asia suhteutuu jo ennestään olemassa oleviin tietorakenteisiin ja taitoihin, ja miten uusi opiskeltu asia edistää uraani, urakehitystäni tai vaikkapa turvallisuudentunnettani työelämässä. Tätä kaikkea olen koonnut verkkosivustolleni ja ennen kaikkea oheiseen verkko-CV:heni. On myönnettävä, että kaikkea osaamistani en ainakaan toistaiseksi ole kyennyt työelämässä hyödyntämään. Tai ehkä sittenkin pitäisi sanoa, etteivät työnantajat ole kyenneet tunnistamaan ja hyödyntämään osaamistani täysimääräisesti. Tämä tietenkin voisi olla yksi kehityskohde tulevaisuudessa työurallani. Samalla on huomattava, ettei työnantajan voi edellyttää tunnistavan ja hyödyntävän osaamistani, ellen osaa sitä itsekään tunnistaa ja sanallistaa.

Samalla on kuitenkin huomattava, että vaikken kykenisi kaikkea oppimaani koskaan hyödyntämään työelämässä, on kaikesta oppimastani ollut hyötyä oppimisessa ja elämässä yleisesti. Tämän kurssin kohdalla keskityn ennen kaikkea oman osaamiseni tunnistamiseen ja oppimisen merkitysten kuvaamiseen.

Kurssin tehtävänanto ja tavoite

Johtamisen psykologia II -kurssi on noin puolen vuoden mittainen, mikä on pitkäkestoisiin oppimistavoitteisiin suhteutettuna hyvin lyhyt ajanjakso. Sen vuoksi halusin laajentaa omaa näkökulmaani oppimis- ja kehitysprosessiin, joka on ollut voimissaan jo käytännöllisesti katsoen yliopisto-opintojeni aloituksesta vuodesta 2004 lähtien. Toki menestys opinnoissa on paljolti kiinni myös siitä, että opiskelija löytää itselleen sopivan opiskelutekniikan. Minun erityisiä vahvuuksiani oppijana ovat esimerkiksi kirjoittaminen, kärsivällisyys sietää keskeneräisiä ja vähitellen valmistuvia opintoprojekteja sekä kyky hahmottaa laajoja ja abstrakteja kokonaisuuksia. Myös opiskelutekniikkani ja akateemiset valmiuteni ovat vuosien saatossa hioutuneet. Olen myös opiskellut aiheita, joissa olen ollut kaikkea muuta kuin mukavuusalueellani, mikä on kasvattanut luottamusta omaan oppimiseeni ja kykyyni hahmottaa uusia laajoja kokonaisuuksia vanhojen pohjalta. Olen esimerkiksi menestyksellisesti kyseenalaistanut omia ennakkoluulojani omasta oppijuudestani.

Kurssin tehtävänanto: Tarkoituksena on kurssin aikana suunnitella itsenäisesti ja pienryhmän kanssa omaan elämäntilanteeseen ja motiiveihin sopiva oppimistavoite, joka on mahdollista toteuttaa opintojakson loppuun mennessä. Tavoitteen valinnassa voi soveltaa valmiita ehdotuksia tai suunnitella omanlainen, mahdollisimman konkreettinen tavoite, kunhan se sopii opintojakson raameihin.

Tavoitteen ja suunnitellun opintopolun tulee sisältää konkreettista tekemistä, jossa ei ole tarkoitus, että asioita vain pohditaan mielessä, luetaan kirjoista tai seurataan muiden tekemistä. Oleellista on, että asioita havainnoidaan ja kokeillaan aktiivisesti ja saadaan näin kokemuksen kautta uutta ymmärrystä ja oivalluksia. Tehtävä voi olla jokin annetuista, tai sitten kokonaan itse keksitty.

Tehtävän tavoite: Oma oppimistavoitteeni on matkan varrella muuttunut, mikä oli tehtävänannossa sallittua. Ajatuksenani on koota yhteen ajatuksiani osaamisestani, eli tavoitteenani on tunnistaa ja sanallistaa metatasolla omaa johtamisen psykologian osaamistani. Tavoitteenani on tarkastella johtamisen psykologiaa erityisesti itsensä johtamisen näkökulmasta, jonka olen kokenut opinnoissa erityisesti itseäni kiinnostavaksi aihealueeksi. Samalla oman osaamisen tunnistaminen auttaa tunnistamaan myös niitä asioita, jotka edellyttävät jatkossa kehittämistä. Tämä tehtävä voisi varsinaisesti linkittyä tehtävään 4.

4. Onnistumisten arvostaminen

  • Tarkkaile onnistumisiasi ja tekijöitä, jotka ovat yhteydessä onnistumisiin.
  • Tehtävässä kannattaa pitää onnistumispäiväkirjaa, johon kirjoitat asiat, joissa olet
    onnistunut. Kannattaa myös pohtia onnistumishaastattelun kysymyksiä1 apuna
    käyttäen tarkemmin onnistumisten luonnetta.
  • Omien onnistumisten tarkastelun lisäksi voi pohtia, miten onnistumiset voisi
    paremmin huomioida työyhteisöissä ja mitä merkityksiä niiden huomioimisella
    voisi olla. (Positiivisesta psykologiasta ks. esim. Uusitalo-Malmivaara toim., 2014)

1Onnistumishaastattelun kysymykset (Furman ym. 2004)

  • Miten selität, että onnistuit?
  • Mistä taidoistasi, kyvyistäsi ja vahvuuksistasi tämä onnistuminen kertoo?
  • Ketkä henkilöt auttoivat tai tukivat sinua, ja mistä voisit heitä kiittää heitä?
  • Miksi tämä onnistuminen oli sinulle tärkeä asia?
  • Jos tämä onnistuminen on enne siitä, että jotakin myönteistä on tapahtumassa, niin mitä se voisi olla?
  • Jos vastaavanlaisia onnistumisia tapahtuu jatkossa enemmänkin, niin mitä siitä voi parhaimmassa tapauksessa seurata?

Tavoitteen valitsemiseksi pohditaan aluksi itsenäisesti ja pienryhmässä esimerkiksi näitä
kysymyksiä:

  • Mitä johtamisen psykologian asiantuntijuus merkitsee itselle ammatillisesti tai
    identiteettinä?
  • Mitä sellaista haluat oppia, muuttaa tai kehittää itsessäsi, joka voi auttaa toimimaan johtajana tai muuten ihmisten parissa (entistä paremmin)?
  • Mitä sellaista haluat oppia tällä kurssilla johtamisen psykologiasta, jota voit
    opetella kokemuksellisesti?
  • Miten voit edistää oppimistasi? Millainen oma toimintasi voi auttaa sinua
    oppimaan? Voitko tehdä jotain lisää tai toisin kuin ennen? Voisitko suunnitella
    oppimiseni etenemään vaiheittain, ja jos, niin millaisia vaiheet voisivat olla?
  • Suunnitelmat palautetaan Moodlessa niille varattuun paikkaan. Tavoite ja suunnitelma
    voivat muuttua oppimispolun aikana. Muuttuneita suunnitelmia ei tarvitse palauttaa,
    mutta muutokset tulee dokumentoida oppimisportfoliossa.

Lähteet

FURMAN, BEN, TAPANI AHOLA & HARRI HIRVIHUHTA 2004: Työpaikan pelisäännöt ja kuinka ne tehdään. Tammi, Helsinki.

UUSITALO-MALMIVAARA, LOTTA (toim.) 2014: Positiivisen psykologian voima. PS-kustannus, Jyväskylä.

matkailua mielikuvituksessa lukemalla

Posted on by Ville Kilpiä

Teen tässä parhaillani kirjallisuuden aineopintoihini liittyen Kirjallisuudentutkimuksen teoriat ja menetelmät -kurssia, johon kuuluu aktiivista verkkokeskustelua. Minun ja muutaman opiskelijakollegani aiheena on ollut kulttuurintutkimus, joka onkin virittänyt hyvin kiinnostavan keskustelun aina tieteen politisoitumisesta ihmisoikeuksiin ja teosten luentaan. Kyseiseen keskusteluun liittyen päätin julkaista aiemmasta Itsensä johtaminen -kurssin kurssityöstä myös kirjallisuudentutkimukseen mielestäni erittäin osuvan osion Gaston Bachelardin kuvallisesta fenomenologiasta. Kyse on lähinnä siitä, millä tavoin me mielikuvituksessamme matkailemme vaikkapa lukiessamme tai muutoin kuvitellessamme asioita. Voimme suorastaan lentää läpi harmaan kiven kuvitelmissamme, vaikka oikeassa elämässä tulisi ainakin otsaan kuhmu.

Äidinkielenopettajana useita vuosia toimittuani olen hyvin huolissani siitä, millä tavoin ennen kaikkea nuoret lukemaan tottumattomat heittäytyvät mukaan kirjojen tapahtumiin – jos nyt sattuvat joskus kirja-nimisen kapistuksen käteensä ottamaan. Vai osaavatko he heittäytyä lainkaan? Ajattelepa lukevasi kirjaa niin, että ainut kokemasi on toinen toistaan seuraavat tekstirivit ja sivut. Voisiko enää kuolettavampaa tekemistä olla? Vaan entäpä jos heittäydyt lukukokemukseesi kuvitellen tapahtumat ja henkilöt sellaisina, jollaisiksi mielikuvituksesi ne luo. Koko homma muuttuu kertaheitolla kiinnostavammaksi. Voit lennähtää arkisesta maailmasta hetkessä vaikka nostalgiselle 1980-luvulle, turvallisesti sota-aikaan tai suorastaan täydelliseen mielikuvitusmaailmaan, jollaista ei muutoin olisi edes olemassa. Toki voit kokea samanlaisia mielikuvia myös katsomalla elokuvaa, mutta aivan samanlaisesta mielikuvittelusta ei tällöin ole kyse.

Itse luen parhaillani Tommi Liimatan Jeppistä, jossa nimenomaan matkaan kuvitelmissani omiin kokemuksiini samanikäisenä ala-asteen ekaluokkalaisena.

Tommi Liimatan Jeppis on minusta kerronnaltaan niin valloittavaa 1980-luvun kuvausta, että lukeminen väistämättä vie ajatukset menneisiin aikoihin ja saa miettimään, mistä kirjoja lukematon jääkään paitsi.

Seuraavassa on katkelma Bachelardin kuvallisesta fenomenologiasta. Tämän siis kirjoitin Itsensä johtamisen kurssin esseeseeni. Tämä muiden koulutöideni tavoin on kulkenut läpi Turnitin-plagiaatintunnistuksen, eikä tekstiä tietenkään muutenkaan sovi kopioida. Sen sijaan siitä voi saada ajatuksia mielikuvittelusta.

(Edit 16.1.2022: Ja nyt kun tarkemmin tekstin julkaistuani katson, niin tulin julkaisseeksi saman osion jo aiemmin edellisessä blogipostauksessani. Mitäpä tuosta. Kertaus on opintojen äiti, sanoi jo äiti aikoinaan.)

Gaston Bachelardin kuvallisesta fenomenologiasta

Bachelardin (kts. Nevala & Pietiläinen 2018: 211) mukaan kuvat, jollaisiin voidaan lukea konkreettisten kuvien lisäksi tai ennen kaikkea runolliset ja muut mielikuvat, avautuvat niin sanotussa olemuksellisessa uneksinnassa (rêverie). Tämä taas poikkeaa yöllisistä unista (rêve) ja haaveilusta (rêvasserie). Poeettinen kuva on suhteessa tiedostamattoman mielen arkkityyppiin, mutta tämä suhde on kausaallisen sijaan pikemminkin kajahtelua, jonka avulla kuvan oleminen määrittyy tietoisuudelle (Bachelard 2003: 32–33). Tässä Bachelardin poeettiseksi fenomenologiaksi tai naiiviuden filosofiaksi kutsumassa ajattelussa kuvan kokija osallistuu luomiseen. Tässä prosessissa hänen tulee olla kerta toisensa jälkeen aidosti läsnä unohtaen omat tietoiset ennakkokäsityksensä. Näin kuva siis edeltää ajattelua, jota se synnyttää. Bachelard (2003: 32–33) kuvaa tätä poeettisen kuvan muodostumista psyyken äkillisenä esiinnousuna, jota ei voi tutkia psykologisena kausaliteettina, jollaisena sitä aiemmin on tarkasteltu. Kokemuksen muodostumisessa olennaisia ovat kuva, tila ja edellä mainittu olemuksellinen uneksinta. Tila tarkoittaa tietoista ja merkityksellistä kokemusta. (Nevala & Pietiläinen 2018: 209–210.)

Poeettinen kuva muuttuu ontologiseksi kajahtelun kautta, eli runoilija puhuu olemisen kynnyksellä. Poeettisen kuvan havaitsemiseksi kuvan kokijan on kyettävä tuntemaan tämä kajahtelu. Tällaista äkillistä poeettistä tekoa, jossa kuva muodostuu, Bachelard kuvaa olemisen leimahduksena kuvittelussa. Tärkeä havainto on, että mielikuvakokemukset voivat olla ihmiselle yhtä tosia kuin aistihavainnoilla saavutetutkin. Huomattavaa on myös se, että Bachelard korosti kuvien tiedostamatonta kokemista ilman ennakko-oletuksia. Tämä eroaa Husserlin fenomenologiasta, joka edellytti tutkijalta tarkastelemaansa ilmiöön liittyviin uskomuksiinsa perehtymistä, niiden tiedostamista ja sulkeistamista. Poeettisessa fenomenologiassa sulkeistamista ei tarvita, koska ajatus syntyy vasta mielikuvan jälkeen. Näin porttina toimivien mielikuvien avulla voidaan tarkastella ilmiöitä, jotka ovat aistihavaintojen ulottumattomissa. (Nevala & Pietiläinen 2018: 211.)

Millä tavoin Bachelard sitten näki kuvan olemuksen ja kokijan roolit? Hänen mukaansa (2003: 36) poeettinen kuva on olemukseltaan muunteleva. Ymmärrän tämän siten, että tarkasteltaessa kuvan kohdetta, vaikkapa yksittäisiä asiayhteydestään irrotettuja runon säkeitä, säkeet saavat yhä uudenlaisia muotoja kokijan mielikuvissa. Näin ollen alkuperäinen kuvaan liitetty kuvittelu synnyttää uusia kuvia vastaanottajan mielessä. Koska vaikkapa runon lukija osallistuu mielikuviensa kautta merkitysten luomistyöhön, on hän vastaanottavan objektin sijaan luova toimija eli subjekti. Toisaalta ajatuksenahan oli, että kuva syntyy tiedostamattomasta, jolloin hän onkin kuvan muodostumisessa objekti. Bachelard puolestaan sanoo, että runon lukijan on käsitettävä runon erityinen todellisuus ottamatta kuvaa objektina. Poeettinen kuva on kaksinainen, jossa subjekti ja objekti vaihtelevat lakkaamatta siten, että kuvan hetkellinen subjektiivisuus yhdistyy rakentumattomaan asiaintilaan, ja tästä yhdistymisestä fenomenologi löytää kokemuksia tutkittaviksi. (Bachelard 2003: 36–37.)

Esimerkkinä mielikuvista toimii vanki, joka pakenee todellisuutta seinään maalaamansa piirroksen kautta. Sama teema toistuu Anton Tšehovin novellissa Vedonlyönti, jossa vedonlyönnin seurauksena vankityrmään lukittu lakimies kuvittelee kirjoja lukemalla kokevansa maailman ihmeet ja näin kykenee välttämään järkensä menettämisen.

Lähteet

BACHELARD, GASTON 2003: Tilan poetiikka. Nemo, Helsinki.

Nevala, Johanna & Ville Pietiläinen 2018: Kuvallinen fenomenologia viitekehyksenä ja menetelmänä kompleksisen asiantuntijatyön tutkimiselle. Teoksessa Toikkanen J. & Ira A. Virtanen 2018 (toim.): Kokemuksen tutkimus VI – Kokemuksen käsite ja käyttö, s. 209–226.

TOIKKANEN JARKKO & IRA A. VIRTANEN 2018 (toim.): Kokemuksen tutkimus VI – Kokemuksen käsite ja käyttö. Lapland University Press, Rovaniemi.