Avoimen yliopiston väylä korvaamaan pääsykokeet – hieno idea!

Libera - Paljon opittavaa
Ajatuspaja Libera julkaisi toukokuussa mallin, jonka avulla suomalainen korkeakoulutus olisi mahdollista saattaa tehokkaammaksi, kilpailukykyisemmäksi ja ajan tasalle Bolognan prosessin kanssa.

Yle kertoi 5.7.2018 uutisen, joka saattaa tulevaisuudessa mullistaa positiivisella tavalla suomalaisen korkeakoulutuksen opiskelijavalintoja. Nimittäin uutinen kertoo avoimen yliopiston hakuväylän mahdollisesti korvaavan tulevaisuudessa ainakin osittain yliopistojen pääsykokeita. Tämän kaltaista uudistusta olen jo pidemmän aikaa kaivannut! Jotkut opiskelijat hakevat kerta toisensa jälkeen opiskelemaan haluamaansa alaa, jolloin pahimmillaan peräjälkeen kertyviä välivuosia tulee useita. Joku on jopa voinut suorittaa pitkällekin meneviä opintoja avoimessa yliopistossa, mutta ei vain kerta kaikkiaan syystä tai toisesta pääse sisälle tutkinto-opiskelijaksi. Tämä on pois niistä yhteiskunnalle ja opiskelijalle itselleen opintojen myötä kertyvistä positiivisista ulkoisvaikutuksista, joita määrätietoinen opiskelu vääjäämättä tuottaa.

Tällainen tehokkuuden hukkaaminen on ollut todella kummallista, koska avoimen yliopiston opinnot ovat sisällöltään perustutkintokursseja vastaavia, ja kurssisuoritukset arvioidaan samoin kriteerein kuin perustutkintokurssitkin. Lisäksi suoritettujen opintojen avulla hakija voi osoittaa oman kelpoisuutensa ja motivaationsa opintoihin. Voin nimittäin kokemuksesta sanoa, että jo perusopintojen suorittamiseen vaaditaan motivaatiota ja jonkin verran ajallista satsausta. Sitä paitsi opintomenestystä arvioidaan kaiken aikaa numeerisesti, joten jos halutaan opiskelijoita laittaa väylällä paremmuusjärjestykseen, se onnistuu myös helposti.

Väylän käyttö harvinaista – ja syystä!

Uutisessa kerrotaan, että väylää käyttää vielä ani harva. Syiksi tähän mainitaan “nuorten tietämättömyys, kiintiöiden puuttuminen sekä yliopistojen nihkeä suhtautuminen avoimeen yliopistoon”. Katsoin huvikseni Helsingin yliopiston kevään 2018 avoimen yliopiston väylätarjontaa, josta omaan suoritettujen opintojen historiaani osui lähinnä taloustiede – ja no, erityispedagogiikka. Taloustieteen väylän hakukelpoisuusehtojen tarkempi silmäily kertoo, että keväällä 2018 avoimen yliopiston väylän perusteella on voitu hyväksyä opiskelijaksi enintään yksi opiskelija, jos hän on suorittanut avoimessa yliopistossa taloustieteen perusopinnot ja lisäksi joitain muita opintoja. Yksi opiskelijapaikka ei kuitenkaan ole järin paljon, eihän. Erityispedagogiikassa puolestaan pitää olla suoritettuina perus- ja aineopinnot, minkä lisäksi täytyy suorittaa valintakoe hyväksytysti. Eli tosi hankalaksi on tehty eteneminen tämän ns. “väylän” kautta. Miksiköhän moisen suon tarpominen on opiskelijoiden keskuudessa harvinaista?

“Väylää käytettäisiin, jos se toimisi oikeasti väylänä lasikaton sijaan.”

Mainituista opintosuunnista taloustiede ja erityispedagogiikka esimerkkeinä ovat Helsingin yliopistossa hyvin haluttuja, ja niitä on mahdollista opiskella hyvin monessa avoimessa yliopistossa Suomessa. Näin ollen hakijavalintoja pohdittaessa opiskelijoiden on pakko miettiä todennäköisyyttä päästä sisään kyseisessä kiintiössä. Vaihtoehtona voi nimittäin olla jälleen kerran välivuosi ilman tutkintoa. En potentiaalisena perustutkinto-opiskelijana laskisi kauhean paljon yhden opiskelijapaikan kiintiön varaan, vaan hakisin mieluummin tavallisten pääsykokeiden kautta, joissa yksinkertaisesti on enemmän paikkoja jaossa. Uskon, että esimerkiksi taloustieteen opinnoista haaveilevilla on tilastollinen puoli jo melko hyvin hallussa, joten en ole näine laskelmineni yksin. Oma väitteeni siis on, toisin kuin uutisessa väitetään, että kyse ei ole nuorten tietämättömyydestä. Väylää käytettäisiin, jos se toimisi oikeasti väylänä lasikaton sijaan.

Resurssien hukkaamisesta eroon

Tällaisella vuosien pääsykoeruljanssilla tulemme hukanneiksi arvokkaita resursseja ja innostuneiden nuorten opiskelijoiden opintomotivaatiota. Samalla tulemme nykymallilla tukeneiksi kaupallisia valmennusyrityksiä, jotka tarjoavat tuhansia euroja maksavia valmennuskurssejaan pääsykoemenestyksen takaamiseksi. Opiskelija taloudellisine tukijoineen voi myös pohtia asian niin, että kalliiseen valmennuskurssiin satsaamisen sijaan kannattaa opiskella tutkinto ulkomailla, jolloin pääsee aikaisemmin myös leivänsyrjään kiinni. Valmennuskurssin hinnalla voi hyvinkin opiskella ainakin yhden lukuvuoden maksullisessa ulkomaisessa yliopistossa, ilman että tarvitsee stressata pääsykokeista. Samalla saa arvokasta kansainvälistä kokemusta.

Mitä Suomessa sitten pitäisi tehdä? Seuraavat kolme porrasta tulevat ensi pohdinnalla mieleen suomalaisen yliopistokoulutuksen tehostamiseksi:

  1. Avoimen yliopiston väylästä pitäisi oikeasti tehdä väylä nykyisen kaltaisen kapeikon sijaan.
  2. Yliopistoiden pitäisi tarjota vaihtoehtona maksullista opiskelua opiskelijoille, jotka ovat tutkinnostaan valmiita maksamaan (ja esim. toinen maisterintutkinto maksulliseksi).
  3. Ajatuspaja Liberan mallia mukaillen kandidaatin- ja maisterintutkintojen erottaminen toisistaan ja pääsykokeista luopuminen, jolloin opiskelun fokus siirtyisi pääsykokeista itse opintoihin – ja myös Bolognan prosessiin kirjattu malli tulisi nykyistä paremmin käyttöön.

Mallia voi vapaasti benchmarkata eurooppalaisista yliopistoista. Suosittelen myös tutustumista Liberan esittämään malliin.

Toinen maisterintutkinto avoimeksi ja maksulliseksi

Yliopisto
Helsingin yliopiston päärakennus. Kuva © Ville Kilpiä 2016

Opiskelu tuottaa tunnetusti yhteiskunnallisesti positiivisia ulkoisvaikutuksia lisäämällä työntekijöiden valmiuksia työmarkkinoilla ja lisäämällä sitä kautta muun muassa yhteiskunnan kokonaisosaamista sekä verotulojen määrää. Onhan monipuolisen koulutushistorian omaava työntekijä oletettavasti työmarkkinoilla houkuttelevampi verrattuna vähemmän koulutettuun kollegaansa. Monipuolinen koulutus luo myös työntekijälle turvaa tulevaisuuden työelämään, mikä lisää taloudellista luottamusta tulevaisuuteen. Luottamus on keskeinen talouden indikaattori, jolla voidaan arvioida tulevaisuuden talouskehitystä. Omaan talouteensa luottavat ihmiset uskaltavat kuluttaa enemmän, mikä luo yhteiskuntaan taloudellista toimeliaisuutta verokertymän lisäyksen lisäksi.

Tähän mekaniikkaan perustuu se, minkä vuoksi yhteiskunnan kannattaa subventoida jäsentensä kouluttautumista opintotuella ja takaamalla opiskelijoiden opintolainoja. Tämä on myös keskeinen syy siihen, minkä vuoksi koulutuksesta ei yhteiskunnassa kannattaisi kauheasti leikata. Tarvitsemmehan tulevaisuudessa nimenomaan koulutettua jengiä samalla, kun robotit ja muut härvelit korvaavat suorittavia työtehtäviä. Maksuton koulutus on myös tärkeä yhteiskunnan tasa-arvoa lisäävä tekijä.

Mielestäni siis ensimmäisen tutkinnon kuuluu olla ilmainen, mutta toisesta tutkinnosta alkaen opiskelu voisi olla maksullista – ja lähestulkoon avointa. Ensimmäisen tutkinnon osalta karsinta on perusteltavissa, sillä yhteiskunnan kannattaa satsata opiskeluun lähtökohtaisesti vain siinä tapauksessa, että opiskelija todella käyttää aikaansa oppimiseen, jolloin syntyy niitä positiivisia ulkoisvaikutuksia. Toki sillä opiskelijaelämään kuuluvalla omien rajojen, kiinnostuksenkohteiden ja uusien kokemusten etsinnällä sekä määrätiedottomalla haahuilullakin on oma tärkeä roolinsa kasvussa aikuiseksi. Ensisijaisen tärkeää joka tapauksessa on, että yhteiskunnan jäseniksi saadaan mahdollisimman paljon sellaisia ihmisiä, jotka tietävät, millaiset asiat heitä itseään kiinnostavat.

Maksulliset tutkinnot loisivat win-win-win-win-tilanteen

On tärkeää, että ensimmäisen tutkinnon suorittamisessa pidetään kiinni opintojen maksuttomuudesta. Jokaisella suomalaisella täytyy olla yhtäläiset mahdollisuudet päästä opiskelemaan korkeakoulututkinto niin halutessaan. Motivaation mittarina pääsykokeista voidaan tietenkin kiistellä, mutta ainakin niiden kautta voidaan nostaa aloittavien opiskelijoiden ylpeyttä opiskelemastaan alasta. Tämä oletettavasti lisää motivaatiota opintoja kohtaan. Kuitenkin tässä esittämäni kysymys on: tarvitseeko yhteiskunnan tukea samalla tavalla useampia kuin yhtä maisterintutkintoa? Voisiko opiskelija saada ensimmäisen tutkintonsa ilmaiseksi, minkä jälkeen hänellä olisi halutessaan mahdollisuus suorittaa lisätutkintoja maksusta? Tällaisesta järjestelmästähän hyötyisivät kaikki.

Yhteiskunta hyötyisi lisätutkintoja suorittavien opiskelijoiden suorittamista tutkinnoista saamalla jäsenikseen yhä monipuolisempia osaamisvalmiuksia omaavia kansalaisia, jotka pitenevien työurien maailmassa todennäköisesti jaksaisivat työelämän puristuksessa paljon nykyistä kauemmin – etenkin, kun he oletettavasti koulutuksensa pohjalta saisivat tehdä töitä alalla, joka heitä itseään kaikkein eniten kiinnostaa. Yliopistot puolestaan hyötyisivät motivoituneista aikuisopiskelijoista saamalla heiltä lukukausimaksuja ja vielä valmistumisista yhteiskunnan tukea. Onhan nimittäin aika selvää, että opinnoistaan lukukausimaksua maksavat opiskelijat haluavat säädyllisessä ajassa myös suorittaa opintonsa valmiiksi. Tiedän myös kokemuksesta, että aikuisopiskelijat ovat monesti motivoituneimpia opiskelijoita. Opiskelijat itse puolestaan hyötyisivät saadessaan yhä uusia valmiuksia työelämää varten. Työelämäkin hyötyisi, sillä monipuolisemmalla työntekijällä on monipuolisemmat valmiudet suoriutua työelämän yhä kasvavista haasteista.

Avoimen yliopiston kautta opiskelemaan

Maksullisuus ja avoimuus tarkoittaisi nyt esittelemässäni mallissa sitä, ettei toisen maisterintutkinnon suorittamisesta haaveilevan tarvitsisi käyttää aikaansa pääsykokeisiin. Motivaation maisterintutkinnon suorittamiseen voisi osoittaa suorittamalla opintojen pohjaksi tarpeellisen määrän avoimen yliopiston kursseja ennalta sovitulla opintomenestyksellä sekä maksamalla lukukausimaksua. Näin varmistettaisiin, että yliopisto saisi kirjoille varmasti motivoituneita opiskelijoita, joiden opiskelu tähtäisi tutkinnon suorittamiseen.

Opiskelija puolestaan saisi opiskella sitä alaa, jota itse haluaa, ja johon olisi tehnyt pohjia jo avoimessa yliopistossa. Parissa vuodessa opiskelija saisi maisterintutkintonsa valmiiksi, jolloin yliopisto saisi valmistuneesta opiskelijasta rahaa yhteiskunnalta jo maksettujen lukukausimaksujen lisäksi. Samalla yliopistot tulisivat saaneeksi parannusta nykyiseen taloustilanteeseensa.

Valuvatko osaajat ulkomaille?

Jo tällä hetkellä maksullinen opiskelu on mahdollista… tosin ulkomailla. Kuka tahansa voi muuttaa vaikkapa Prahaan, Amsterdamiin, Lontooseen tai Barcelonaan opiskelemaan pelkästään lukukausimaksut maksamalla. Suomessakin maksullisia oppilaitoksia toimii jo joitakin, mutta ne ovat käytännöllisesti katsoen ulkomaalaisia Estonian Business Schoolin kaltaisia toimijoita. Miksi tämä ei sitten ole mahdollista koti-Suomessa? Tätä en oikein ymmärrä.

Itselleni opiskelu avoimessa yliopistossa on jo vuosia ollut hyvä ja hyödyllinen harrastus. Yksi tulevaisuuden vaihtoehto onkin opiskella jotakin jo aiemmin opiskelemaani alaa aina maisterintutkintoon saakka. En kuitenkaan usko, että työn ohella viitsin osallistua kotimaiseen pääsykoerumbaan, jota pääaineopiskelijaksi pääsy usein vaatisi. Siksi yhtenä kiinnostavana vaihtoehtona on opiskelu lukukausimaksut maksamalla jossakin ulkomaisessa yliopistossa, jossa tutkinnon suorittaminen maksua vastaan on mahdollista. Euroopan laajuinen ECTS-järjestelmä, johon Suomi luonnollisesti kuuluu, on tehty nimenomaan helpottamaan jo suoritettujen opintojen tunnustamista eri puolilla Eurooppaa, mikä osaltaan madaltaa kynnystä suorittaa opintoja muualla.

Toisen tutkinnon suorittamisesta haaveilevan ei siis ehkä edes kannata jäädä useiksi vuoksiksi Suomeen kokeilemaan onneaan pääsykoemaailmassa, jos opiskelupaikan voi saada saman tien ulkomailta pelkästään lukukausimaksut maksamalla. Samalla tulee saaneeksi kansainvälistä kokemusta ja kaupanpäällisiksi aina hyödyllisen kielitaidon. Tällöin kuitenkin saattaa hyvinkin käydä niin, että kerran Suomesta lähtenyt integroituu uuteen ympäristöönsä eikä enää palaakaan takaisin. Korkeakoulutettujen aivovuodosta on ollut paljon puhetta, ja tämä on nähdäkseni yksi sen keskeisistä kanavista.