Asiaa alueellisesta tasapainosta ja -arvosta

Osallistuin reilu vuosi sitten Helsingin yliopiston Taloustieteen termejä ja sovellutuksia -luentosarjalle, jolla käsiteltiin monenlaisia talouden ajankohtaisia aiheita. Kirjoitin tuolloin kurssille luentopäiväkirjaa, josta poimin tänään yhden ajankohtaisen aiheen käsiteltäväkseni. Kirjoitukseni perustuu MustRead-blogin kirjoittajan ja ajatuspaja Liberan entisen toiminnanjohtajan Heikki Pursiaisen luentoon aluepolitiikasta.


Saasteet.jpg
Joustatko sinä ympäristön puhtaudesta, viihtyisyydestä tai palveluista, jos asumisen hintataso on samalla huokeampi?

Luento esitteli alueellista tasapainoa kahden pelkistetyn mallin avulla, joista ensimmäisessä tarkasteltiin kahta kaupunkia: Puhdasjärveä ja Saastamalaa. Ne ovat paikkoina tismalleen samanlaiset (työpaikat, koulut, terveyspalvelut…), ja myös niissä asuvat ihmiset arvostavat samanlaisia asioita. Kaupunkien välillä on kuitenkin yksi keskeinen ero. Saastamalassa on ilmansaasteita tuottava valimo, kun taas Puhdasjärvellä ilma on puhdasta. Miksi sitten kukaan asuisi Saastamalassa?

Pursiaisen mukaan kysymys voidaan laajentaa koskemaan ihmisiä yleisesti: “Miksi kukaan asuu ylipäätään siellä missä asuu, kun voi periaatteessa vapaasti valita oman asuinpaikkakuntansa kaikista maailman paikoista?” Kyse on alueellisesta tasapainosta. Saastamalassa ilma on kammottavaa, mutta siellä on halvempaa asua (1000 €/kk) verrattuna Puhdasjärveen (2000 €/kk). Jos Puhdasjärven hintataso olisi pienempi, kaikki haluaisivat muuttaa sinne, kunnes vuokrahinnat kohoaisivat ja muodostuisi uusi tasapaino. Ihmiset siis suostuvat asumaan paikoissa, joissa elämänlaatu on jossain määrin heikompaa, jos hintataso on sopivampi.

Tarkastelemalla sitä, millainen jokin asuinseutu on, ei voida päätellä sitä, miten hyvinvoivia siellä asuvat ihmiset ovat. Jossain paikassa palvelut ovat hyvät ja miellyttävät, mutta neliövuokrat ovat päättömiä. Toisaalla yleinen palvelutaso ei yllä tälle tasolle, mutta hintataso on maltillisempi. Keskeinen mekanismi tässä on sopeutuva hintataso, joka saa olosuhteet tasoittumaan niin, että on lopulta aivan sama, missä ihmiset asuvat.

Lainsäätäjä puuttuu peliin

Vaikka hintamekanismi tasaa hyvinvointia, Saastamalan tilanne saa lainsäätäjän huolestumaan. Säädetään laki, joka vaatii Saastamalan ilmanlaadun parantamista Puhdasjärven ilmanlaadun tasalle: valimon täytyy vähentää ilman saastuttamista. Asuntojen vuokrat nousevat vähitellen kohti Puhdasjärven hintatasoa ja saavuttavat sen lopulta. Vuokraisännät siis hyötyvät, koska he saavat ilman erillistä kustannusta lisää rahaa asuntonsa vuokraamisesta. Valimo puolestaan joutuu investoimaan puhtaanapitoon eli maksajaksi. Saastamalan asukkaat saivat puhtaamman ilman mutta kalliimman hinnan, eli eivät hyötyneet. Ainoat hyötyjät ovat siis vuokranantajat. Puhutaan tulonsiirrosta.

Hyvinvoinnilla on siis taipumus osittain kadota, koska paikallinen hintataso nousee. Ympäristölain hyödyt siis menevät tulonsiirtoina vuokraisännille. Aluepoliittisilla toimenpiteillä onkin vaikea tuottaa hyötyjä, koska ihmisillä on mahdollisuus muuttaa. Kun alueellisiin hintoihin halutaan vaikuttaa, muutoksen hyödyt voivat valua tulonsiirtoina vaikkapa maanomistajille. Pidemmälle vietynä myös asumisen hintajoustot vaikuttavat siihen, missä hinnat muuttuvat enemmän ja nopeammin.

Alueelliset erot tarkoittavat myös tehokkuuseroja

Toisessakin mallissa on kaksi kaupunkia: Tuottoniemi ja Kitukoski. Nyt erona ei ole ilmanlaatu, vaan työn tuottavuus. Tuottoniemessä ja Kitukoskella valmistetaan kummassakin puhelimien nahkakoteloita.

Kaupunkien erona on, että Tuottoniemellä on enemmän tietotaitoa, joten työntekijä tuottaa kaksi kertaa enemmän koteloita samassa ajassa kuin Kitukoskella. Koska tuottavuus on kaksi kertaa korkeampaa, myös palkat ovat kaksi kertaa korkeammat. Miksi sitten kaikki työntekijät eivät muuta Tuottoniemelle, jos siellä palkat ovat kaksinkertaiset? Pursiaisen mukaan vastaus on yksinkertainen: asumisen hinta sopeutuu niin, että elintaso on täsmälleen sama Tuottoniemellä kuin Kitukoskella. Palkkataso on kaksinkertainen, mutta vuokratasokin on korkeampi. Jos niin ei olisi, kaikki haluaisivat asua Tuottoniemellä.

Tähänkin tarinaan sisältyy opetus: asumisen ja muiden hyödykkeiden hinnat heijastelevat paikallisia elämänlaatutekijöitä – palveluita ja alueellisia tuottavuuseroja (mm. palkat, mutta myös asuinkustannukset). Todellisessa elämässä helsinkiläiset tienaavat enemmän verrattuna Lapissa asuviin. Alueelliset elintasoerot ovat kuitenkin usein pienempiä kuin tuloerot kertovat. Alueellisen tasapainon idea on, että vapaassa maassa ihmiset ja yritykset saavat sijoittua minne haluavat, jolloin jokainen tekee omalta kannaltaan parhaan valinnan. Jos jossakin on paremmat oltavat, perhe muuttaa.

Alueellisesta tasapainosta ilmiönä – ja tarinan opetus

Alueellinen tasapaino on siis sellainen, jossa kukaan ei halua muuttaa hyötyä tavoitellakseen. Ihmisten erilaiset rajoitteet tai arvostukset eivät näissä malleissa tule huomioiduiksi. Myöskään yritysten sijoittumista ei huomioitu. Vaikka lisäelementtejä tulee, niin perusopetukset ovat joka tapauksessa tarinoiden takana samanlaiset. Ne heijastavat monimutkaisempaa taloustieteellistä ajattelua: muut asiat ovat tärkeämpiä kuin fyysiset muuttokustannukset.

Tärkeää on havaita, että alueelliset tuottavuuserot ovat totta. Sama henkilö on Helsingissä tuottavampi kuin Lapissa – ja myös palkka on korkeampi. Vastaavasti asuinkustannukset Helsinkiin muutettaessa tasaavat alueellisia hyvinvointieroja. Pursiaisen sanoma olikin, ettei väitettyä “alueellista epätasa-arvoa” todellisuudessa ole olemassakaan. Myös tulonsiirtojen ja sosiaaliturvan pitäisi näin ollen kohdistua alueiden sijaan ihmisiin.

Vaikka esitellyt mallit ovat yksinkertaistuksia, ne avaavat hyvin alueellista kokonaishyvinvointia ja alueellisen tasapainon käsitettä, joka on kiinnostava ja hyödyllinen työkalu aluepoliittiseen talouskeskusteluun. Luennon jälkeen aloin pohtia, minkä vuoksi yksinkertainen asia ei näy talouspoliittisessa keskustelussa. Kenties kyse on siitä, että alueellinen muuttoliike on todellisuudessa jäykempää kuin mallit olettavat, ja yksinkertaistettujen mallien lisäksi tulevat lisämuuttujat hämärtävät kokonaiskuvaa. Toisaalta taas nykyisen pääministeripuolueen Keskustan kannattajat ja ideologiat tulevat maakunnista. Tarinan lopullinen opetus on joka tapauksessa se, ettei markkinoiden toimintaan pitäisi lainsäädännön keinoin puuttua, jos markkinat itse korjaavat itseään ja näin kykenevät synnyttämään tasapainotilan.

Avoimen yliopiston väylä korvaamaan pääsykokeet – hieno idea!

Libera - Paljon opittavaa
Ajatuspaja Libera julkaisi toukokuussa mallin, jonka avulla suomalainen korkeakoulutus olisi mahdollista saattaa tehokkaammaksi, kilpailukykyisemmäksi ja ajan tasalle Bolognan prosessin kanssa.

Yle kertoi 5.7.2018 uutisen, joka saattaa tulevaisuudessa mullistaa positiivisella tavalla suomalaisen korkeakoulutuksen opiskelijavalintoja. Nimittäin uutinen kertoo avoimen yliopiston hakuväylän mahdollisesti korvaavan tulevaisuudessa ainakin osittain yliopistojen pääsykokeita. Tämän kaltaista uudistusta olen jo pidemmän aikaa kaivannut! Jotkut opiskelijat hakevat kerta toisensa jälkeen opiskelemaan haluamaansa alaa, jolloin pahimmillaan peräjälkeen kertyviä välivuosia tulee useita. Joku on jopa voinut suorittaa pitkällekin meneviä opintoja avoimessa yliopistossa, mutta ei vain kerta kaikkiaan syystä tai toisesta pääse sisälle tutkinto-opiskelijaksi. Tämä on pois niistä yhteiskunnalle ja opiskelijalle itselleen opintojen myötä kertyvistä positiivisista ulkoisvaikutuksista, joita määrätietoinen opiskelu vääjäämättä tuottaa.

Tällainen tehokkuuden hukkaaminen on ollut todella kummallista, koska avoimen yliopiston opinnot ovat sisällöltään perustutkintokursseja vastaavia, ja kurssisuoritukset arvioidaan samoin kriteerein kuin perustutkintokurssitkin. Lisäksi suoritettujen opintojen avulla hakija voi osoittaa oman kelpoisuutensa ja motivaationsa opintoihin. Voin nimittäin kokemuksesta sanoa, että jo perusopintojen suorittamiseen vaaditaan motivaatiota ja jonkin verran ajallista satsausta. Sitä paitsi opintomenestystä arvioidaan kaiken aikaa numeerisesti, joten jos halutaan opiskelijoita laittaa väylällä paremmuusjärjestykseen, se onnistuu myös helposti.

Väylän käyttö harvinaista – ja syystä!

Uutisessa kerrotaan, että väylää käyttää vielä ani harva. Syiksi tähän mainitaan “nuorten tietämättömyys, kiintiöiden puuttuminen sekä yliopistojen nihkeä suhtautuminen avoimeen yliopistoon”. Katsoin huvikseni Helsingin yliopiston kevään 2018 avoimen yliopiston väylätarjontaa, josta omaan suoritettujen opintojen historiaani osui lähinnä taloustiede – ja no, erityispedagogiikka. Taloustieteen väylän hakukelpoisuusehtojen tarkempi silmäily kertoo, että keväällä 2018 avoimen yliopiston väylän perusteella on voitu hyväksyä opiskelijaksi enintään yksi opiskelija, jos hän on suorittanut avoimessa yliopistossa taloustieteen perusopinnot ja lisäksi joitain muita opintoja. Yksi opiskelijapaikka ei kuitenkaan ole järin paljon, eihän. Erityispedagogiikassa puolestaan pitää olla suoritettuina perus- ja aineopinnot, minkä lisäksi täytyy suorittaa valintakoe hyväksytysti. Eli tosi hankalaksi on tehty eteneminen tämän ns. “väylän” kautta. Miksiköhän moisen suon tarpominen on opiskelijoiden keskuudessa harvinaista?

“Väylää käytettäisiin, jos se toimisi oikeasti väylänä lasikaton sijaan.”

Mainituista opintosuunnista taloustiede ja erityispedagogiikka esimerkkeinä ovat Helsingin yliopistossa hyvin haluttuja, ja niitä on mahdollista opiskella hyvin monessa avoimessa yliopistossa Suomessa. Näin ollen hakijavalintoja pohdittaessa opiskelijoiden on pakko miettiä todennäköisyyttä päästä sisään kyseisessä kiintiössä. Vaihtoehtona voi nimittäin olla jälleen kerran välivuosi ilman tutkintoa. En potentiaalisena perustutkinto-opiskelijana laskisi kauhean paljon yhden opiskelijapaikan kiintiön varaan, vaan hakisin mieluummin tavallisten pääsykokeiden kautta, joissa yksinkertaisesti on enemmän paikkoja jaossa. Uskon, että esimerkiksi taloustieteen opinnoista haaveilevilla on tilastollinen puoli jo melko hyvin hallussa, joten en ole näine laskelmineni yksin. Oma väitteeni siis on, toisin kuin uutisessa väitetään, että kyse ei ole nuorten tietämättömyydestä. Väylää käytettäisiin, jos se toimisi oikeasti väylänä lasikaton sijaan.

Resurssien hukkaamisesta eroon

Tällaisella vuosien pääsykoeruljanssilla tulemme hukanneiksi arvokkaita resursseja ja innostuneiden nuorten opiskelijoiden opintomotivaatiota. Samalla tulemme nykymallilla tukeneiksi kaupallisia valmennusyrityksiä, jotka tarjoavat tuhansia euroja maksavia valmennuskurssejaan pääsykoemenestyksen takaamiseksi. Opiskelija taloudellisine tukijoineen voi myös pohtia asian niin, että kalliiseen valmennuskurssiin satsaamisen sijaan kannattaa opiskella tutkinto ulkomailla, jolloin pääsee aikaisemmin myös leivänsyrjään kiinni. Valmennuskurssin hinnalla voi hyvinkin opiskella ainakin yhden lukuvuoden maksullisessa ulkomaisessa yliopistossa, ilman että tarvitsee stressata pääsykokeista. Samalla saa arvokasta kansainvälistä kokemusta.

Mitä Suomessa sitten pitäisi tehdä? Seuraavat kolme porrasta tulevat ensi pohdinnalla mieleen suomalaisen yliopistokoulutuksen tehostamiseksi:

  1. Avoimen yliopiston väylästä pitäisi oikeasti tehdä väylä nykyisen kaltaisen kapeikon sijaan.
  2. Yliopistoiden pitäisi tarjota vaihtoehtona maksullista opiskelua opiskelijoille, jotka ovat tutkinnostaan valmiita maksamaan (ja esim. toinen maisterintutkinto maksulliseksi).
  3. Ajatuspaja Liberan mallia mukaillen kandidaatin- ja maisterintutkintojen erottaminen toisistaan ja pääsykokeista luopuminen, jolloin opiskelun fokus siirtyisi pääsykokeista itse opintoihin – ja myös Bolognan prosessiin kirjattu malli tulisi nykyistä paremmin käyttöön.

Mallia voi vapaasti benchmarkata eurooppalaisista yliopistoista. Suosittelen myös tutustumista Liberan esittämään malliin.