Minulla on meneillään oppimisprojekti, jossa tarkoituksenani on laajentaa mediaosaamistani niin videoiden tekemiseen kuin esiintymiseenkin. Tänään harjoittelin näitä taitoja tekemällä ensimmäisen oman hissipuhevideoni. Hissipuhevideoiden kuvaamista olen toki opettanut koulussa, mutta tämä oli varsinaisesti ensimmäinen itse tekemäni hissipuhevideo. Hissipuheelle on määritelty enimmäisajaksi noin yksi minuutti, joka alittui tässä videossa kokonaisella sekunnilla. Tarkkaa työtä, etten sanoisi.
Hissipuhevideon kuvaamisen perusajatuksena oli tuottaa esimerkkivideo, jota voin käyttää opetusmateriaalina koulussa. Samalla tarvitsin oman esittelyvideon muun muassa CV:ni tueksi. Lopputuloksen aamupäivän kuvauksista ja illan editoinnista näet tässä.
Muutama sana videon toteutuksesta
Video on toteutettu niin, että videokuva ja ääni on tallennettu eri laitteilla. Äänen tallentamiseen käytän Zoom H1 -tallenninta, johon olen kytkenyt Røde-solmiomikrofonin. Kuvaus tapahtui Canon Legria -videokamerallani. Kuvauspaikaksi valikoitui huolellisen valinnan tuloksena Helsingin Musiikkitalo. On hienoa, että Helsingistä löytyy niin runsaasti edustavia julkisia tiloja, joita voi hyödyntää muun muassa tähän tapaan videoiden kuvaamiseen.
Videokuvan ja äänen yhdistin työpaikkani Suomen Liikemiesten Kauppaopiston tarjoamalla Adobe PremierePro CC -ohjelmalla, jonka käytössä alan jo pärjätä mukavasti. Pieniä pulmia tuotti äänen ja kuvan tarkka kohdistaminen, mutta lopulta opin tästäkin paljon.
On tunnustettava, että minulla on vielä runsaasti opeteltavaa videokuvaamisessa, mutta alku on tosi lupaava, ja olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen.