“Is the line between right and wrong becoming blurred?” Hannu rightfully asks in his LinkedIn post. This is a good question. It seems to me that it is, so here are some thoughts on boundaries and love.
Last spring, I wrote my thesis on the concept of resilience. One of the people I interviewed for the work was an experienced early childhood education teacher, “Kaisa,” who bluntly said that “positive pedagogy in our education system has been completely misunderstood.” That a parent or educator should not say “no” to avoid upsetting the child and causing tantrums. She said that positive pedagogy is certainly not about not setting boundaries for the child. The idea should be that these boundaries are explained, making them easier to accept (as a basic principle). However, explaining does not mean that a prohibition turns into an approval or even a maybe.
In other words, “Kaisa’s” idea was that it is precisely the parent’s or other educator’s job to set boundaries and stick to them – and to help the child experience various unpleasant feelings in a safe environment (and learn to handle and articulate them). That is, to teach from a young age that sometimes you will encounter prohibitions along your way – it is better to get used to this from a young age than, for example, as an adult through societal intervention (e.g., by law enforcement and the judiciary). Society, life situations, good manners, etc., impose restrictions on what is or is not acceptable. For example, a person with a sense of justice understands that theft is theft, even if no one sees it or you don’t get caught.
“Kaisa” also said that this involves emotional education. When someone prohibits or guides you to do things differently than you wanted, you experience certain emotions. These should be recognized, accepted, and processed. A person with emotional skills can handle and articulate things. A person without emotional skills cannot, and frustration may channel into a punch or inappropriate social media comments. This needs to be prohibited and addressed with the child to avoid similar behavior as an adult. It is an empathy skill to understand that if you hit or insult someone, it hurts them in one way or another.
It requires firmness from parents and other educators to intervene and prohibit, but setting and sticking to boundaries is love and care. It also ensures that we humans continue to respect our own and others’ boundaries.
If you want to ponder more, read my thesis. Reading increases empathy and concentration skills. And if the above description sparked thoughts, comment or share.
Rajat kasvatuksessa ovat rakkautta
“Alkaako oikea ja väärä hämärtyä?” kysyy Hannu oikeutetusti LinkedIn-postauksessaan. Tämä on hyvä kysymys. Minusta näyttää siltä, joten tässä pohdittua asiaa rajoista ja rakkaudesta.
Kirjoitin viime keväänä graduani, jonka aihe oli resilienssin käsite. Yksi työtä varten haastattelemistani henkilöistä oli kokenut varhaiskasvatuksen opettaja “Kaisa”, joka ykskantaan sanoi, että “meillä kasvatuksessa positiivinen pedagogiikka on ymmärretty aivan väärin”. Että vanhempi tai kasvattaja ei muka saisi kieltää, jotta lapsi ei pahoita mieltään ja ala kiukutella. Hän sanoi, että eihän positiivisessa pedagogiikassa ole suinkaan kyse siitä, ettei lapselle saisi asettaa rajoja. Ajatuksena vain pitäisi olla, että ne rajat pyritään perustelemaan, jolloin ne on helpompi hyväksyä (näin perusperiaatteen tasolla). Perustelu ei kuitenkaan tarkoita, että kielto muuttuisi myönnöksi tai edes ehkäksi.
Toisin sanoen, “Kaisan” ajatus oli, että nimenomaan vanhemman tai muun kasvattajan tehtävä on asettaa rajat ja pysyä niissä – ja auttaa lasta kokemaan turvallisessa ympäristössä erilaisia ikäviäkin tunteita (ja oppia käsittelemään ja sanoittamaan niitä). Siis opettaa pienestä pitäen, että toisinaan kohtaat kieltoja matkasi varrella – siihen on parempi tottua pienestä pitäen kuin vaikkapa aikuisena yhteiskunnan toimesta (esim. virkavallan ja oikeuslaitoksen puuttuessa). Yhteiskunta, elämäntilanteet, hyvät tavat jne. asettavat rajoituksia, joita on tai ei ole hyväksyttävää tehdä. Esimerkiksi oikeudentajuinen ymmärtää, että varkaus on varkaus, vaikka kukaan ei näkisi tai et jäisi kiinni.
“Kaisa” myös sanoi, että tähän liittyy tunnekasvatus. Kun joku kieltää tai ohjaa sinua tekemään asioita eri tavalla kuin itse halusit, koet jotakin tunteita. Ne pitäisi osata tunnistaa, hyväksyä ja käsitellä. Tunnetaitoinen osaa käsitellä ja sanoittaa asiat. Tunnetaidoton ei osaa, jolloin harmitus voi kanavoitua vaikkapa nyrkiniskuun tai asiattomaan some-kommentointiin. Sellainen pitää kieltää ja käsitellä jo lapsen kanssa, jotta vastaava voidaan välttää vielä aikuisenakin. On empatiataito ymmärtää, että jos toista lyö tai haukkuu, tätä sattuu tavalla tai toisella.
Vanhemmilta ja muilta kasvattajilta vaatii jämäkkyyttä puuttua ja kieltää, mutta rajojen asettaminen ja niissä pysyminen on rakkautta ja välittämistä. Se myös varmistaa, että me ihmiset jatkossakin osaamme kunnioittaa omia ja myös toisten ihmisten asettamia rajoja.
Jos haluat pohtia lisää, lukaise graduni. Lukeminen nimittäin lisää empatia- ja keskittymiskykyä. Ja jos edellä kuvattu herätti ajatuksia, kommentoi tai jaa.
