Opintovapaan ja syksyn opintojen aloitus – katsaus tulevaan vuoteen

Tämä on merkityksellinen viikko siitä syystä, että minulla olisivat alkaneet työt maanantaina. Vaan eivätpä alkaneetkaan, koska aloitin koko lukuvuoden 2021-22 kestävän opintovapaani. Käytännössä siis opinnot Lapin yliopistossa alkavat joskus syyskuussa, mutta nyt minulla on ensi töikseni meneillään kirjallisuuden perusopintojen loppuunsaattaminen Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa.

Tällä hetkellä minulla on siis työn alla kirjallisuuden perusopintoihin kuuluva 3 opintopisteen laajuinen Länsimaisen kirjallisuuden historia -kurssi, johon kuuluvan esseekokoelman seuraava deadline on 10.8. Hieman kiire taitaa tulla. Kyse on kirjallisuuden perusopintojen viimeisestä kurssistani, jonka jälkeen pakolliset perusopinnot kaikkine antiikin kirjallisuuksineen on vihdoinkin lusittu. Aineopinnoissa on yleensä aina enemmän valinnanvaraa aiheiden valinnoissa, joten uskon niiden olevan aavistuksen pakkopullalta tuntuneita perusopintoja mielekkäämmät ja innostavammat.

Mitä teen sitten kirjallisuuden perusopintojen valmistumisen jälkeen? Sitten onkin aika siirtyä hallintotieteen opintojen pariin. Tämän lukuvuoden osalta unelmatilanne olisi se, että saisin opintoni vaiheeseen, jossa jäljellä olisi vain 40 opintopisteen laajuinen pro gradu -työ. Tällä hetkellä minulla on 120 opintopisteen maisterintutkinnosta suoritettuna 10 opintopistettä, eli tavoitteen saavuttaminen tarkoittaisi tämän vuoden aikana peräti 70 opintopisteen tekemistä. Katsotaan nyt, miten tässä sitten käy. Tarkoitus ei kuitenkaan ole uuvuttaa itseäni, vaan teen sen verran opintoja vuoden aikana kuin ehdin. Sitten vuoden lopuksi katsotaan, paljonko opintoja on kasassa, ja olenko esimerkiksi keksinyt hyvän ja kiinnostavan aiheen gradulleni. Kirjallisuuden opintoja teen siinä sivussa mitä jaksan ja ennätän.

Tällä hetkellä Suomen koronatilanne näyttää sellaiselta, että edelleenkin on syytä erityiseen varovaisuuteen. Saa nähdä, millaisia ratkaisuita Lapin yliopisto tekee etä- ja lähiopetuksen suhteen. Itselleni sopii oikein hyvin etäopiskelu, mutta tiedekirjastoa kyllä tarvitsen. Mikäli etäopetus on yliopiston suositus ja valinta, minun täytyy luultavasti alkaa käyttää esimerkiksi Vaasan yliopiston kirjastoa kurssikirjalllisuutta saadakseni. Tuskin on järkevää pelkän kirjallisuuden vuoksi matkustella Rovaniemelle ja takaisin. Viime lukuvuonna Seinäjoen ammattikorkeakoulun Exam-tila oli pettymyksekseni suljettu muiden oppilaitosten opiskelijoilta koronaan vedoten, joten jouduin matkustamaan tenttejä varten Seinäjoelta Vaasaan. Nopealla silmäyksellä tila on nyt avattu myös ulkopuolisille, mikä onkin erinomaisen hyvä ja tervetullut uutinen. Toivotaan, ettei koronan deltavariantin leviäminen saa taas ammattikorkeakoulua vetäisemään liinoja kiinni.

Tällaisin miettein siis opintovapaalle ja opintojen kimppuun. Edelleenkin tarkoituksena on edetä hitaasti mutta määrätietoisesti tavoitteita kohden. Blogissani tulen tämän vuoden aikana kertomaan tarkemmin etenemisestäni ja oppimastani.