Tässä postauksessani pohdin kahden eteläpohjalaisen kaupungin, Seinäjoen ja Vaasan, profiileita historian, kaupunkitalouden, elinkeinorakenteen ja sijainnin kautta. Pohdintani käynnistyi erinäisista keskusteluista ja omakohtaisesta pohdinnastani, joita olen käynyt jo vuosien ajan suomalaisista kaupungeista ja niiden velkaantumisesta. Oma pohdintani nojaa siihen, että vaikka kahta kaupunkia voi vertailla puhtaasti esimerkiksi velkamäärällä per asukas, tulee myös kaupunkien profiilit tuntea. Tämä kirjoitus ei ole kaikenkattava analyysi näiden kahden kaupungin “henkisestä ilmapiiristä” tai edes yksi ja ainut totuus – tämä on minun näkemykseni siltä pohjalta, mitä olen muun muassa vuosien opiskeluiden pohjalta kaupunkien, hallinnon ja talouden tutkimuksesta sekä muun muassa työssäni logististen virtojen parissa oppinut.

Suomen kaupunkien tulevaisuutta koskevassa keskustelussa vilisevät käsitteet kasvukaupunki, elinkeinorakenne, velkakestävyys, muuttovoitto tai -tappio sekä saavutettavuus. Harvemmin niitä kuitenkaan asetetaan rinnakkain tavalla, joka paljastaisi, miten samankokoiset kaupungit voivat olla rakenteellisesti niin erilaisia. Ylätason käsitteet eivät anna tarpeeksi tarkkaa kuvaa, joten on sukellettava syvemmälle konehuoneeseen.

Tässä kirjoituksessani vertailen kahta Länsi-Suomen kannalta keskeistä ja väkiluvultaan suunnilleen samankokoista kaupunkia: Seinäjokea ja Vaasaa. Kyse ei ole paremmuudesta vaan profiileiden vertailusta. Toisin sanoen keskeiset kysymykset ovat: millaiseen kasvuun, riskeihin ja mahdollisuuksiin kaupungit ovat sitoutuneet, ja mihin ne nojaavat – tai mihin niiden kuuluisi nojata – päätöksentekonsa?

Mikä sitten sai minut varsinaisesti penkomaan, pohtimaan ja vertailemaan näitä kahta kaupunkia? Yksinkertaisesti minusta se tosiasia, että tehokas ja asianmukainen kuntapäätöksenteko vaatii mielestäni kaupunkien erilaisten profiileiden tuntemusta. Tämä sama toteutuu myös silloin, kun vaikkapa työnhakija etsii itselleen sopivaa asuinpaikkakuntaa. Oma vuodenvaihteessa startannut työttömyyteni Seinäjoella on saanut minut pohtimaan, tunteeko suomalainen työelämä riittävän hyvin esimerkiksi tiedeyliopisto- ja ammattikorkeakouluopintojen erilaisia asiantuntijuuksia ja tulevaisuusskenaarioita – joita ne tarjoavat oikein hyödynnettyinä asuinkaupungeilleen.

Kaupunkien historiassa merkittävä ero

Aluksi on syytä tuntea hieman kaupunkien historiaa, jotta saa pientä perspektiiviä kaupunkivertailuun.

Vaasan perusti Kaarle IX vuonna 1606 eli kaupungin ikä on noin 420 vuotta. Kaarle IX kuului Vaasa-sukuun ja oli Ruotsin suurvaltakauden keskeinen kuningas. Hän syntyi vuonna 1550 ja kuoli vuonna 1611 – ja toimi Ruotsin kuninkaana vuodesta 1604 kuolemaansa asti. Hän perusti Vaasan kaupungin ja useita muita kaupunkeja, koska kaupunkien perustaminen vahvisti hallintoa, kauppaa, veronkantoa ja samalla kansalaisten kontrollia. Vaasan ajatuksena oli alun perin keskittää länsirannikon kauppaa tehostamalla Pohjanmaan tervan ja viljan vientiä. Toisin sanoen perus-ajatus oli jo alun alkaenkin sama kuin se on oikeastaan nykypäivänä.

Seinäjoki puolestaan sai kauppala-nimityksen vuonna 1931, mikä tarkoitti, ettei Seinäjokea voinut vielä kutsua kaupungiksi – mutta se oli irtautumassa ympäröivästä maaseudusta kauppareittien keskittymäksi. Asukkaita oli tuohon aikaan muutamia tuhansia. Seinäjoen keskeinen sijainti rautatien varrella on ollut kaupungin kasvun kannalta olennainen, ja Seinäjoen elinkeinoelämä on koko lyhyen historiansa ajan nojannut erityisesti kauppaan, maatalouden jalostukseen, palveluihin ja liikenteelliseen solmukohtaan. Kaupungiksi Seinäjoki nimettiin vuonna 1960. Voidaan siis sanoa, että yhä edelleen Seinäjoen perusidea nojaa näihin kulmakiviin kuten Vaasallakin – ajallinen perspektiivi vain on hyvin erilainen.

Kaupunkina Seinäjoen ikä on siis 65 vuotta, mikä on tietenkin hyvin lyhyt aika Vaasan 420 vuoteen verrattuna. Siinä missä Vaasa on elänyt ja kokenut kaupunkina Ruotsin vallan, autonomian ajan, teollistumisen alun 1850-luvulta eteenpäin, 1900-luvun sota-ajat, sotienjälkeisen jälleenrakennuksen ja monet erilaiset taloussyklit ja rakennemuutokset, on Seinäjoki sodanjälkeisen ajan rautateiden, hallinnon ja hyvinvointivaltion kasvun kaupunki.

Vaasassa pitkä historia näkyy monin tavoin. Kaupunkirakenne, omistajapohja ja toimijuus on kerrostunutta. Kaupungin kehitys puolestaan on vähittäistä ja kasvu markkinalähtöistä. Rakennuttaminen ja kehittäminen on hajautunut useille toimijoille eikä sellaista yhtäkkistä kaupunkirakenteen muutosta tapahdu – kaikki tapahtuu vähitellen. Oikeastaan voidaan sanoa, että vuosisatoja vanhan kaupungin ei tarvitse todistaa olemassaoloaan, vaan sen kehitys on luonteeltaan kerroksellista ja pitkäjänteistä. Yksittäiset investoinnit eivät kanna koko kaupungin identiteettiä harteillaan.

Seinäjoki taas on nuori kaupunki, jossa sotienjälkeinen nopea kasvu näkyy. Seinäjoella on toki vahva “alueellisen keskuksen” identiteetti, jolloin kaupungilla on myös ollut tarve näyttää nopeasti kaupunkimaiselta. Vaasan kaltaista vuosisatojen varrella kerrostunutta rakennuskantaa ei Seinäjoelta siis löydy. Toisaalta Seinäjoen keskustan Aalto-keskus liittyy olennaisesti Seinäjoen kaupungin kehitykseen ja identiteettiin. Aalto-keskuksen rakennukset on rakennettu 1960-80-luvuilla.

Seinäjoki rakentaa siis kaupunki-identiteettiään infrastruktuurin ja näkyvien projektien kautta. Taloudelliset häiriöt näkyvät nopeasti kaupunkikuvassa, minkä voi Seinäjoella havaita tyhjinä tontteina, joilta on purettu aiempaa rakennuskantaa mutta uusien rakennusten rakentamista ei ole taloudellisista syistä saatu liikkeelle. Nuoren kaupungin kasvuinvestoinnit tuovat dynaamisuutta, mutta samalla kaupungin rakennuskannan jopa satoja vuosia vanha kerroksellisuus puuttuu.

Vaasan ja Seinäjoen erot eivät siis selity vain talousluvuilla, logistiikalla tai elinkeinorakenteella. Ne selittyvät myös historialla ja maantieteellisellä sijainnilla. Vuosisatoja vanha kaupunki rakentaa tulevaisuuttaan hitaasti ja hajautetusti. Nuori kaupunki on joutunut tekemään samat valinnat vuosikymmenissä, usein suuremmalla riskillä ja näkyvämmin. Toisin sanoen siinä missä toinen on kasvanut kerroksittain ajan saatossa, toinen on kasvanut harppauksin lyhyessä ajassa.

Kaupunkitaloustiede ehdottaa tiivistä kaupunkirakentamista

Kaupunkitaloustieteen ja laajemmin urbaanin taloustieteen emeritusprofessori Heikki A. Loikkanen on esittänyt, että kaupunkien keskustoinden tulee olla kaupunkitalouden moottoreita. Kaupunkien taloudellinen tehokkuus syntyy tiiviydestä, saavutettavuudesta ja toimintojen läheisyydestä. Tämä tarkoittaa käytännössä lyhyempiä etäisyyksiä, suurempaa asiakasvirtojen päällekkäisyyttä ja palveluiden ja työpaikkojen keskinäisiä ulkoishyötyjä. Keskustoja ei tässä ajattelussa nähdä vain kauppapaikkoina vaan työmarkkinoiden solmukohtina, palveluiden ja kulttuurin kerrostumina ja kaupunkien “tuottavimpina neliökilometreinä”. Loikkasen mukaan myöskään Helsinki lukuisine lähiöineen ei vastaa kaupunkitaloustieteen ihannetta kuten sen kuuluisi. Loikkasen ajattelussa on selkeä johtopäätös: keskustoiden hajauttaminen on taloudellisesti kallista, vaikka se näyttäisi lyhyellä aikavälillä houkuttelevalta.

Seinäjoki on erityisesti vastoin tätä perusajatusta hajauttanut omaa keskustaansa siten, ettei kehitystä enää välttämättä ole edes mahdollista muuttaa. Joitakin vuosia sitten muutaman kilometrin päähän Seinäjoen keskustasta nousi Ideapark, jonka yhteyteen on nyt vielä rakenteilla Kärkkäisen suuri tavaratalo. Nämä suuret vähittäiskaupan yksiköt siis sijaitsevat varsinaisen kaupunkikeskustan ulkopuolella, mikä on saanut kaupungin keskustan palvelut lopettamaan tai siirtymään pois keskustasta, jalankulkuvirrat heikkenemään ja kivijalkaliikkeiden kannattavuuden laskemaan – toisin sanoen keskustan hiljenemään.

Seinäjoen keskustan useat tyhjät tontit eivät siis ole sattumaa. Vaikka kysyntä ei ehkä ole kadonnut kaupungista, kysyntä on siirtynyt keskustasta toisaalle. Ideaparkia ei siis voida nähdä vain kauppapaikkana, vaan se on keskustan vaihtoehtoinen keskus.

Vaasassa samanlaista kehitystä ei samassa mittakaavassa ole, ja kaupungin kaupallinen rakenne on yhä vahvasti sidoksissa keskustaan. Sataman, yliopistokampuksen ja keskustan välinen dynamiikka tukee kaupungin keskustan elinvoimaisuutta. Loikkasen ajattelun mukainen tiivis kaupunkikeskusta näkyykin paremmin Vaasassa verrattuna Seinäjokeen.

Samankokoiset kaupungit, eri logiikka

Seinäjoki ja Vaasa ovat alueellisia keskuksia, jotka muistuttavat nopealla pohdinnalla toisiaan. Kummallakin on noin 65 000-70 000 asukasta, merkittävä rooli ympäröivän maakunnan veturina ja verrattain korkea konsernivelka asukasta kohden. Kaupunkien taloudellinen toimintalogiikka poikkeaa kuitenkin toisistaan merkittävästi. Seinäjoki on sisämaan aluekeskus, joka nojaa kasvuun, palveluverkkoon ja logistiseen saavutettavuuteen Suomen sisällä. Vaasa puolestaan on rannikkokaupunki, jonka identiteetti rakentuu vientiteollisuuden, energiateknologian ja korkeakoulukeskittymän varaan.

Kaupunkien profiileita on hyvä vertailla tältä pohjalta toisiinsa. Molempien kaupunkien konsernivelka on karkeasti ottaen samalla tasolla (noin 9 000 euroa/asukas). Tämä ei kuitenkaan vielä kerro paljonkaan, ellei pohdita sitä, millä velka on tarkoitus kantaa.

Seinäjoki: rakentava alueellinen kasvukaupunki, palvelu- ja aluekeskuskaupunki

Seinäjoella velka on sidottu voimakkaasti kaupunkirakenteeseen ja palveluverkkoon: kouluihin, päiväkoteihin, tiloihin ja infraan. Talouden logiikka on ennakoiva, eli kaupungissa investoidaan tulevaisuuden kasvun rakentamista varten. Kaupunki on siis vasta rakentumassa ja muotoutumassa. Seinäjoen investointien keskeinen riski on se, että velan ollessa kasvupanostus, kasvun tulee tulevina vuosina realisoitua. Mikäli väestön ja yritystoiminnan kasvu pysähtyy tai kääntyy negatiiviseksi, investointien riskit voivat realisoitua. Seinäjoki siis luottaa siihen ajatukseen, että investointivelka kyetään hoitamaan kasvulla. Kasvu puolestaan edellyttää investoimista palveluihin ja kaupunkirakenteeseen. Seinäjoen velan kantokyky nykyisellään ei siis ole yhtä hyvä kuin Vaasan. Seinäjoella on ainoastaan ammattikorkeakoulu, eikä kaupungin palveluprofiili nojaa niin vahvasti TKI:hin kuten Vaasassa.

Seinäjoki on alueellinen palvelu- ja kasvukaupunki, jonka elinkeinorakenne nojaa julkisiin ja yksityisiin palveluihin, ruoka- ja elintarvikeketjuun sekä tapahtumiin ja aluekeskusrooliin. Tämä tuo samaan aikaa vakautta mutta samalla myös haasteen: palkkataso ja tuottavuus kasvavat usein hitaammin kuin investointitarpeet. Toisin sanoen investointeja on tehtävä ensin, jotta tuottavuus mahdollistuu. Toisaalta kasvu edellyttää myös asukkaiden koulutus- ja palkkatasojen nousua eli kehittyviä työmarkkinoita.

Vaasa: tuottava osaamiskaupunki, vientivetoinen klusterikaupunki

Vaasassa velka nojaa enemmän tuottavaan elinkeinorakenteeseen, korkeampaan palkkatasoon ja omistajatuottoihin. Velka on tästä näkökulmasta väline, jonka kanssa Vaasa pystyy elämään Seinäjokea helpommin. Toisaalta Vaasan vientiin nojaava talous on alttiimpi globaaleille markkinaturbulensseille. Viennin sakkaaminen on riski velanhoidon osalta. Vaasan ajatuksena on, että velka kyetään kantamaan tuottavuudella, jossa vienti on keskeisellä sijalla. Vaasan investoinnit pyrkivät vahvistamaan tuottavuutta. Tätä muun muassa tukee Vaasan vahva korkeakoulukenttä, jossa tiedeyliopisto ja ammattikorkeakoulu tuottavat rinta rinnan osaajia alueelle.

Vaasan elinkeinorakenne painottuu vientiin ja asiantuntijaosaamiseen, jossa keskeistä on energiateknologia ja -teollisuus, vienti ja kansainväliset markkinat sekä korkeakoulut ja TKI-toiminta. Tämä mahdollistaa palvelukaupunkia korkeamman tuottavuuden silloin, kun vienti vetää ja talous kasvaa. Toisaalta tämä altistaa kaupungin talouden myös globaaleille suhdannevaihteluille.

Logistiikka: sisämaan solmu vs. rannikon portti

Nyt tarkastelussa olevat kaupungit, Seinäjoki ja Vaasa, ovat kumpikin logistiselta profiililtaan hieman erilaisia. Seinäjoki on Länsi-Suomessa keskeinen rautateiden solmukohta, josta on nopeat yhteydet etelään, pohjoiseen ja Vaasaan. Tämä mahdollistaa työssäkäynnin niin Seinäjoella kuin Seinäjoeltakin. Seinäjoen saavutettavuus Suomen sisäisessä liikenteessä on erinomainen.

Vaasa puolestaan on rautateiden näkökulmasta sivussa, mutta Vaasan logistinen etu on meri. Sillä on satama, satamaan johtava raideyhteys sekä suora yhteys vientiin tähtääviin logistiikan ketjuihin. Toisin kuin Seinäjoki, Vaasa on satamakaupunki – siis portti alueen sijaan maailmanlaajuisiin logistisiin vientiketjuihin.

Koulutus tukee profiilia

Koulutuksella on kansantalouden näkökulmasta niin kutsuttuja positiivisia ulkoisvaikutuksia, ja koulutustaso vaikuttaa kuntatalouteen kolmen ketjun kautta:

1. Työllisyys ja palkkasumma vaikuttavat suoraan kunnallisveroihin. Korkeampi koulutustaso korreloi usein paremman työllisyyden ja palkkatason kanssa, mikä tarkoittaa vahvempaa veropohjaa.
2. Yritysdynamiikka ja TKI (R&D) vaikuttaa työpaikkojen laatuun ja määrään. Yliopisto- ja AMK-kenttä lisäävät TKI-toimintaa, osaajavirtoja, startupeja ja yritysyhteistyötä. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun kaupungin kilpailuetu nojaa teknologiaan.
3. Veto- ja pitovoima – siis muuttovoitto ja ikärakenne. Opiskelijat ja korkeakoulutetut auttavat pitämään väestörakennetta “työikäisenä”, mikä on suoraan hyväksi veropohjalle ja menojen hallinnalle myös tulevaisuudessa.

Koulutuksen näkökulmasta Vaasa on osaamis- ja TKI-kaupunki, sillä siellä on niin tiedeyliopisto kuin ammattikorkeakoulukin – ja kaupungin elinkeinoelämän selkäranka, energiaklusteri, nojaa vahvasti kehittyvään huipputeknologiaan. Korkeakoulut tuovat paikkakunnalle nykyisiä ja tulevia asiantuntijoita, jolloin TKI-riippuvaiset työnantajat saavat myös tulevaisuudessa koulutettua työvoimaa. Vaasassa monikorkeakoulumalli yhdistettynä vientiklusteriin vahvistaa korkeasti koulutetun työvoiman tarjontaa ja TKI-vetoista kasvua.

Seinäjoella AMK-painotteinen malli tukee alueen yritysten osaajatarpeita erityisesti ruoka- ja yrittäjyysprofiilissa, mutta tutkimusvolyymin ja tutkintorakenteen kärki on erilainen kuin yliopistokaupungissa. Työmarkkinoiden tarkastelu paljastaa, että Seinäjoella ei tällä hetkellä ole sellaisia työpaikkoja tarjolla asiantuntijoille, jotka vetäisivät potentiaalisia tämän hetken tai tulevaisuuden osaajia paikkakunnalle pysyvästi.

Vetovoimaa ja pitovoimaa – keitä kaupungit tarvitsevat?

Kaupunkien talous elää viime kädessä ihmisistä. Näin ollen kaupunkien tulee tuntea, millaisia osaajia ne kaipaavat, jotta kaupunkiin tulevat tämän päivän tai tulevaisuuden osaajat tukisivat parhaalla mahdollisella tavalla kaupunkien kehittymistä. Olennaista on, millaista osaamista kaupunkilaiset tai sinne muuttavat tuovat mukanaan – ja se, jäävätkö he asumaan kaupunkiin. Siis kohtaako tulevien osaajien osaamisprofiili elinkeinoelämän tarpeet? Seinäjoen ja Vaasan erot näkyvät tässäkin. Kaupungit eivät varsinaisesti kilpaile samoista ihmisistä samalla logiikalla, vaan ne tarvitsevat osin erilaista muuttajaprofiilia vastatakseen tulevaisuuden talousnäkymiinsä. Mielestäni tämän pitäisi näkyä selkeämmin kaupunkien markkinoinnissa.

Seinäjoen kasvu lepää palveluiden, logistiikan ja elintarvikesektorin varassa

Seinäjoki on aluekeskus, joka tarvitsee ankkuroituvia ihmisiä. Kaupungin talous nojaa kasvuun, palveluverkkoon ja alueelliseen veto- ja pitovoimaan. Kaupunkina Seinäjoki on onnistunut imemään väestöä ympäröivistä kunnista ja maakunnasta, mutta tulevaisuuden haaste ei ole vain määrä vaan laatu ja pysyvyys.

Seinäjoen tarvitsemia ihmisiä ovat erityisesti kaupunkiin jäävät nuoret aikuiset. Seinäjoen ammattikorkeakoulu tuottaa osaajia, mutta taloudellinen hyöty syntyy vasta, jos opiskelijat saavat ensimmäisen työpaikkansa kaupungista, heidän asumisensa, arkensa ja yhteisönsä rakentuvat Seinäjoelle, jolloin muutto ei ole vain välivaihe ennen muuttoa suurempaan kaupunkiin. Näin ollen Seinäjoen tärkein kysymys ei ole, tulevatko nuoret, vaan jäävätkö he.

Kuten edellä on sanottu, Seinäjoki on kasvukaupunki, joka tarvitsee muun muassa opettajia, varhaiskasvatuksen ammattilaisia, sote-alan työntekijöitä sekä rakennus-, kiinteistö- ja kunnossapito-osaajia. Tämä näkyy selkeästi myös Duunitori.fi:n tarjolla olevista työpaikoista. Nämä eivät ole korkean palkkatason ammatteja, mutta ne kaikki ovat kasvun edellytys. Ilman niitä kasvu muuttuu kustannusongelmaksi.

Seinäjoki tarvitsee myös jalostusarvoa nostavia osaajia ruokaketjuun ja logistiikkaan. Seinäjoen vahvuus ei ole vain ruoka ja logistiikka vaan niiden potentiaali. Kaupunki hyötyy eniten ihmisistä, jotka kehittävät tuotteita, prosesseja ja laatua, yhdistävät elintarvikeketjun vientiin, dataan ja automaatioon sekä nostavat volyymin katteeksi. Näiden osaajien tulisi tulla ensisijaisesti kotimaasta tai kansainvälisesti hallitusti työperäisen maahanmuuton kautta. Kohteena olisivat alat, joissa on aito työvoimatarve ja urapolku.

Vaasa tarvitsee korkean tason vienti- ja teknologiaosaajia kotimaasta ja ulkomailta

Vaasa puolestaan on osaamis- ja vientikaupunki, joka tarvitsee tuottavuutta ja kansainvälisyyttä. Kaupungin talous nojaa vientiteollisuuteen, energiateknologiaan ja korkeakoulukeskittymään. Tämä asettaa muuttoliikkeelle erilaiset vaatimukset kuin Seinäjoen aluekeskus. Vaasa tarvitsee erityisesti teknologia- ja energia-alan osaajia, joilla on insinööri- ja teknologiaosaamista, ohjelmisto-, automaatio- ja dataosaamista sekä projektinhallinta-, toimitusketju- ja huoltopalveluosaamista. Tällainen osaajapohja kasvattaa palkkasummaansa ja edistää vientiä – siis kokonaisuutena kaupungin verokertymää – ja siten tukee kaupungin veropohjaa myös heikommassa suhdanteessa. Tällaisia ihmisiä ovat osaajat niin kotimaasta kuin kansainvälisestikin. Ulkomailta tulevan on mahdollista työllistyä viennin tehtäviin paremmin verrattuna vertailukohtana olevan Seinäjoen palveluammatteihin. Vaasan yliopisto ja ammattikorkeakoulu houkuttelevat ja kouluttavat opiskelijoita juuri energiaklusterin tarpeisiin. Myös Vaasassa pitovoimaan vaikuttavat henkilökohtaiset tekijät. Ilman työllistymistä paikallisesti Vaasa kouluttaa osaajia muualle.

Korkean teknologian osaajien lisäksi Vaasa tarvitsee kahdella kotimaisella kielellä toimivia opetus- ja sote-alan ammattilaisia, hallinnon ja palveluiden osaajia sekä ihmisiä, jotka tukevat kaupungin monikielistä ja kansainvälistä arkea. Näiden osaajien tulisi tulla kotimaasta muista korkeakoulukaupungeista, rannikon työmarkkina-alueelta tai kansainvälisesti teknologia- ja energia-alojen globaaleista osaajavirroista. Vaasan paras tulevaisuuden muuttaja olisi ihminen, joka nostaa tuottavuutta ja jää paikkakunnalle asumaan.

Tulevaisuuden potentiaali on ratkaisevaa

Kaupunkitalouden kannalta kaikkein arvokkainta ei ole täydellinen osaaja tässä ja nyt, vaan ihminen, jolla on oppimiskykyä, urakehityspotentiaalia ja halu juurtua kaupunkiin. Tässä Seinäjoki ja Vaasa lähestyvät toisiaan. Kumpikin kaupunki tarvitsee pitovoimaa vetovoiman ohella.

Summaten edellisen Seinäjoki tarvitsee ankkuroituvia kasvun tekijöitä eli ihmisiä, jotka rakentavat elämänsä kaupunkiin ja tekevät kasvusta kestävää. Vaasa tarvitsee tuottavuutta ja kansainvälisyyttä eli osaajia, jotka vahvistavat vientiä ja osaamisintensiivistä taloutta. Yhteistä kaupungeille on, ettei niiden taloudellinen tulevaisuus ratkea sillä, kuinka moni muuttaa sisään – vaan sillä, ketkä jäävät ja millaiseksi heidän potentiaalinsa kehittyy.

Tulevaisuusskenaariot

Lopuksi kurkistetaan vielä tulevaisuuteen kummankin kaupungin osalta pohtimalla mahdollista riskiprofiilien toteutumista. Seuraavassa on kummallekin kaupungille hahmoteltuna sekä huono että hyvä skenaario tulevaisuudelle.

Seinäjoki: ”Entä jos kasvu sakkaa?”

Seinäjoki on siis kasvukaupunki, jonka investoinnit nojaavat oletukseen kasvun jatkuvuudesta. Velkaa on otettu palveluverkon ja kaupunkirakenteen kehittämiseen, mutta jos väestö-, yritys- ja verotulokasvu hyytyy, velka ei ”maksa itseään takaisin” oletetussa aikataulussa. Samalla on huomioitava, etteivät menopaineet hidastu samaa tahtia – rakennettuja rakenteita on ylläpidettävä kaiken aikaa. Näin tulorahoituksen ja investointien välinen kuilu kasvaisi, mikä nostaisi velkapainetta ja edelleen sopeutustarvetta.

Varhaisia varoitusmerkkejä seurattavaksi ovat muun muassa 1) vuosikate, joka ei kata investointeja tai heikkenee useana vuotena putkeen, 2) kunnallisverokertymä polkee paikoillaan, mutta palvelumenot jatkavat nousuaan, 3) työpaikkakasvu hiipuu (erityisesti yksityinen sektori) ja 4) konsernissa velkavastuut lähestyvät asetettuja rajoja.

Poliittisesti Seinäjoki voi ajoittaa ja priorisoida investointejaan riskiprofiilinsa madaltamiseksi. Seinäjoki voi myös panostaa työpaikkoihin, joissa palkkasummat kasvavat – yksinomaan väkimäärän lisäys ei vielä riitä.

Seinäjoki: ”Entä jos kasvu jatkuu entisellään tai kiihtyy?”

Toivottavaa on, ettei Seinäjoen kasvu pysähdy vaan jatkuu ja muuttaa muotoaan. Tässä skenaariossa väestö kasvaa maltillisemmin, mutta tuottavuus ja palkkasumma nousevat. Tämä tarkoittaisi, että ruokaketjut ja palvelut muuttuisivat jollakin keinoin korkeamman jalostusarvon suuntaan. Tällöin velka näyttäytyisi ”ennakoivana investointina” riskin sijaan.

Kaupungin taloudellisen dynamiikan osalta tämä tarkoittaisi, että kasvupanostukset tulisivat täyteen käyttöön. Seinäjoen kannalta keskeinen kysymys onkin, kasvaako kaupunkilaisten palkkasumma. Jos kasvu painottuu matalamman palkkatason palveluihin ja julkisen sektorin työpaikkoihin, velan kantokyky ei olennaisesti parane, vaikka kaupunki näennäisesti kasvaa. Tämä kaventaa kaupungin liikkumavaraa velan näyttäytyessä rakenteellisena. Toisin sanoen kaupungin kasvussa olennaista on entistä osaamisintensiivisemmät työpaikat, joiden kautta palkkasummat kasvavat väestöä nopeammin.

Vaasa: ”Entä jos vienti sakkaa?”

Vientiin nojaavan kaupungin perusriski on suhdanne, jossa tilauskannat, investointisyklit ja globaalit markkinat lakoavat alta. Jos teollisuuden liikevaihto ja työllisyys heikkenevät, kunnallisveropohja kasvaa hitaammin tai jopa laskee. Alihankintaketjut kärsivät, minkä vaikutukset voivat olla laajoja. Samalla sataman volyymit ja logistiikkavirrat heikkenevät.

Varhaisia varoitusmerkkejä ovat työttömyysasteen nousu etenkin teollisuuden ammattiryhmissä, teollisuuden alihankintayritysten taloudelliset vaikeudet sekä satamavolyymien lasku. Usein talouden indikaattoreista sanotaan, että viennin takkuilemisen näkee ensimmäisenä satamissa, joissa konttirivistöt ja -kerrokset kasvavat.

Riskiä pienentääkseen Vaasa voi puskuroida rahaa heikkojen päivien varalle ja ajoittaa investointeja Seinäjoen tapaan. Investointien huiput eivät saisi ajoittua verotulojen kuoppaan. Satamaa ja logistisia virtoja tulisi optimoida. Lisäksi viennin hajauttaminen laskee riskiprofiilia samalla tavoin kuin osakesäästäjää kehotetaan ajattelemaan muutakin kuin kaikkien munien laittamista samaan koriin. Näin yksi heikko markkina ei vielä kaada kokonaisuutta. Vaasa myös tarvitsee jatkossakin osaajia, mutta tarvittaessa yliopiston ja ammattikorkeakoulun tulee pysyä ajan hermolla – mikäli teollisuuden painopiste muuttuu, osaamistarpeisiin on kyettävä vastaamaan nopeastikin.

Vaasa: ”Entä jos vienti kiihtyy ja talous kasvaa?”

Jos Vaasan vientiteollisuuden tuotteiden kysyntä lähtisi kasvuun (kuten kasvua on jo odoteltu), taustalla olisivat oletettavasti energiasiirtymä sekä globaalit investoinnit uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen, Euroopan teollinen jälleenrakennus, mahdollisesti puolustusteollisuus ja huoltovarmuus. Myös geopoliittinen tarve eurooppalaiselle tuotannolle voi tukea myös suomalaista teollisuutta, ellei Suomi ole hinnoitellut itseään ulos.

Vaasan keskeinen etu on se, että sillä on jo valmiit rakenteet olemassa. Kysynnän kasvaessa kuljetusvolyymit kasvavat, logistiikkaketju skaalautuu ylös ilman massiivisia uusia perusinvestointeja ja satama toimii täydellä kapasiteetillaan. Tämä luonnollisesti vaikuttaisi kaupungin velankantokykyyn siten, että velan ja tulorahoituksen suhde paranee, korkomenojen suhteellinen paino pienenee ja investointien rahoittaminen omalla tulorahoituksella helpottuu verotulojen noustessa. Kaupunkitaloudellisesti tällainen skenaario tarkoittaisi Vaasan historiallisesti vakaassa kehityksessä maltillisesti ja hallitusti toteutuvaa kasvua. Toisaalta riskinä myös suotuisassa kehityksessä on mahdollinen osaajapula ja asuinkustannusten nousu.

Two cities in Southern Ostrobothnia, Finland – two different paths into the future

In this post, I reflect on the profiles of two cities in western Finland — Seinäjoki and Vaasa — through the lenses of history, urban economics, economic structure, and location. My thinking was sparked by various discussions and by my own long-term reflections on Finnish cities and municipal indebtedness. While it is possible to compare two cities purely through numbers such as debt per capita my core argument is that you also need to understand each city’s profile. This text does not aim to provide a comprehensive analysis of the two cities’ “mental atmosphere,” nor does it claim to offer a single definitive truth. It represents my own perspective, informed by years of academic study in urban, governance, and economic research, including working experience on logistical flows.

In Finnish debates about the future of cities, concepts such as growth city, economic structure, debt sustainability, net migration gain/loss, and accessibility are used constantly. Yet they are rarely placed side by side in a way that reveals how cities of similar size can be structurally very different. These high-level labels do not provide enough precision, so we need to dive deeper into the “engine room”.

Here I compare two key cities for western Finland that are roughly similar in population size: Seinäjoki and Vaasa. This is not about which is “better,” but about comparing profiles. In other words, the key questions are: What kinds of growth, risks, and opportunities are these cities committed to. And what do they rely on (or what should they rely on) in their decision-making?

What ultimately pushed me to examine and compare these two cities more closely? Quite simply, I believe effective and appropriate municipal decision-making requires an understanding of different city profiles. The same also applies when a job seeker looks for a suitable place to live. My own unemployment starting around the turn of the year in Seinäjoki has made me reflect on whether Finnish working life sufficiently recognizes the different kinds of expertise and future scenarios that research universities and universities of applied sciences can offer. And how these, if used well, can benefit the cities where people live.

A significant difference in city history

First, it helps to know some history to gain perspective.

Vaasa was founded by Sweden’s king Charles IX in 1606, meaning the city is about 420 years old. Charles IX belonged to the House of Vasa and was a key king in Sweden’s rise as a great power. He was born in 1550 and died in 1611, reigning as King of Sweden from 1604 until his death. He founded Vaasa and several other towns because establishing towns strengthened administration, trade, taxation, and the governance of the population. Vaasa’s original purpose was to concentrate trade on the western coast by improving the export of tar and grain from Ostrobothnia. In other words, Vaasa’s founding logic aligns surprisingly well with what it essentially still is today.

Seinäjoki, by contrast, received the status of a kauppala (market town) in 1931. This meant it was not yet a “city”, but it was separating from the surrounding rural context. At that time, the population was only a few thousand. Seinäjoki’s location along key rail lines has been essential to its growth, and its economic life relied especially on trade, agricultural processing, services, and its role as a transport junction. Seinäjoki was designated a city in 1960. So even today the basic idea of Seinäjoki still rests on those same pillars — just as Vaasa’s. Only the time perspective is radically different.

As a city, Seinäjoki is therefore about 65 years old, which is an extremely short time compared to Vaasa’s 420 years. Whereas Vaasa has lived through Swedish rule, the era of autonomy, the early phase of industrialization from the 1850s onward in Finland, the wars of the 20th century, post-war reconstruction, and many different economic cycles and structural changes, Seinäjoki is a city of the post-war era shaped by railways, administration, and the growth of the welfare state.

In Vaasa, this long history shows in many ways. Its urban structure, ownership base, and institutional landscape are layered over time. Development has been incremental and largely market-driven. Construction and development are distributed across many actors, so sudden, dramatic shifts in the urban fabric are rarer and changes happen gradually. In a centuries-old city, there is less need to “prove” its existence. Its development is layered and long-term, and single investments do not carry the city’s identity on their shoulders.

Seinäjoki, meanwhile, is a young city where rapid post-war growth is still visible. It has a strong identity as a regional center, and there has arguably been a need to look “city-like” quickly. Seinäjoki does not have the centuries-layered building stock that a city like Vaasa has. However, the Aalto Centre in Seinäjoki’s downtown is strongly tied to the city’s development and identity. Its buildings were constructed between the 1960s and 1980s.