Kirjallisuuden analyysi -kurssi valmistui

Aloitin elokuussa Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa kirjallisuuden analyysi -kurssin, jota olin etukäteen kammoksunut. Ennakkoon etenkin lyriikka-analyysit pelottivat. Keväisen Kirjallisuudentutkimuksen perusteet -kurssin myötä kuitenkin sain mukavasti kiinni taustateorioista ja siitä, mitä kirjallisuudentutkimuksessa tehtävältä tulkinnalta voidaan edellyttää. Niinpä kurssi tuntui lopulta työllistävyydestään huolimatta melko mukavalta tehdä. Itse asiassa aloin pitää kammoamistani lyriikka-analyyseista. Lopulta sain kurssista täyden viitosen eli kiitettävän arvosanan.

Julkaisen ohessa kirjoittamani lyriikka-analyysin Jouni Inkalan runosta “Ikaros Helsingissä”. Kirjoittamani teksti on ajettu läpi Turnitin-plagiaatintunnistusohjelman, joten sitä ei siis sellaisenaan voi käyttää hyödyksi vastaavilla kursseilla. Lainauksia voi luonnollisesti poimia, kunhan muistaa merkitä lähdeviittaukset oikein. Teksti kokonaisuudessaan, alkuperäisestä Inkalan runosta poimimiani otteita ja lainauksia lukuun ottamatta, on siis minun tuottamaani.

Runoanalyysi – Jouni Inkala: “Ikaros Helsingissä”

Kreikkalaisen taruston mukaan Ikaros lentää isänsä Daidaloksen varoituksia muistamatta liian lähelle aurinkoa, jolloin hänen siivissään ollut vaha sulaa, hän putoaa mereen ja hukkuu. Inkalan Ikaros Helsingissä -runossa päähenkilö on tuntemattomaksi jäävä nainen, joka hyppää kuolemaansa tavaratalon kolmannesta kerroksesta. ”Vasta neljä tuhatta vuotta ystävänsä jälkeen” viittaa ilmeisesti juuri antiikin Kreikan Ikarokseen. Kontrasti muinaisen taruhahmon siipien palamisesta johtuvan hukkumiskuolon ja tavallisen nykyihmisen ”hajuvesiosaston lattiaan” päättyvän elämän välillä tuo esille nykyihmisen elämän tavallisuuden ja kenties merkityksettömyyden. Toisaalta löytyy myös yhtäläisyys sen osalta, ettei kuolema tarustossa hetkauta elämää sen suuremmin kuin naisen äkillinen ja itseaiheutettu kuolema hajuvesiosastollakaan.

Ikaros Helsingissä -runossa ei ole erotettavissa runojalkoja, -mittaa tai jaottelua säkeistöihin. Sen voidaan siis sanoa olevan vapaarytminen (Mäkikalli & Steinby 2012: 188), eli sitä ei voi määritellä runomitan avulla. Miten Inkalan runosta sitten voi päätellä, että kyse on nimenomaan runosta? Toki typografisesti runo asettuu sivulle siten kuten runot yleensä tekevät. Se myös sijaitsee verkossa paikassa, johon on koottu erilaisia runoja. Vaikkapa uutisena teksti olisi asiapitoisempi, eikä siinä tuotaisi tähän tapaan vertailukohdaksi kreikkalaisen taruston Ikarosta. Toisaalta miksei se voisi muotonsa ja kielensä puolesta olla myös lyhyt novelli? Vapaarytmisyydestään huolimatta se asettuu mielestäni kuitenkin hyvin myös modernin runon kategoriaan ilmaisunsa puolesta. Teos on sisällöltään kantaaottava, ja esimerkiksi seuraava vertaus tuo esille, miten kertakäyttöinen ihminen runon puhujan näkemyksen mukaan on: ”Pesuveden väri muistutti kreikkalaista puolikuivaa viiniä. Sellaista jonka maku on viipyvä, notkea ja hieman tamminen. Sen jälkeen ostamisen ja myymisen hälinä unohtivat naisen.” Runon puhuja on ulkopuolinen, eikä hän osallistu runon tapahtumiin (Haapala & Seutu 2012: 236). Hän ikään kuin raportoi tapahtumasta. Tyyneen ja raportoivaan asenteeseen kiteytyy mielestäni hyvin yleinen suhtautuminen ihmisen arvoon, joka mielestäni on runon teema.

Runon teema siis kuvaa sitä, miten kertakäyttöisiä yhteiskunnan palasia me ihmiset nykymaailmassa olemme. Miten vähän mikään säväyttää meitä tai kanssaihmisiämme. Kun ruumis mätkähtää maahan nyrkkeilysäkin tavoin, maailma ruumiin ympärillä pysähtyy pieneksi toviksi. Sitten tulevat poliisit ja ambulanssi. Ruumis viedään pois, lattia pestään. Kuoleman jäljet pestään pois. ”Sen jälkeen ostamisen ja myymisen hälinä unohtivat naisen.” Elämä jatkuu kuin naista ei olisi ollut olemassakaan. Oikeastaan häntä ei tämän ajatusmaailman mukaan ollutkaan olemassa. Hänestä ei ollut enää kaupallista hyötyä. Tämä tematiikka on minulle hyvin läheinen, sillä olen usein miettinyt sitä, että vietämme tässä ympäristössämme lopulta lyhyen tovin. Kuolemamme jälkeen elämä jatkuu ennallaan – ainoastaan ihmiset vaihtuvat samassa tilassa ja ympäristössä. Minua ei enää ole, vaan joku muu on ottanut paikkani. Kukaan ei lopulta tunnu välittävän siitä, millaisia ajatuksia ja tunteita pois lähtevällä tai lähteneellä ihmisellä oli. Mikä, kuka tai ketkä ovat olleet hänelle merkityksellisiä asioita tai henkilöitä hänen eläessään?

Runon motiiviksi sanotaan jotakin toistuvaa elementtiä. Tarkastelemassani runossa on oikeastaan yksi ainoa toistuva kohta: ”mikähän hullu”. Ensimmäisellä kerralla tämä on lausuttuna ääneen, kun joku sen sanoo naisen hypättyä ja mätkähdettyä lattiaan. Myöhemmin se on sulkeissa, mikä voisi kuvastaa sitä, millainen sanoitus silminnäkijöille on jäänyt mieleen tapahtuneesta. Tai voisivatko sulkeet kenties tarkoittaa sitä, millainen yleinen ajatusmaailma itsemurhaan päätyvään ihmiseen liittyy? Kukapa terve ihminen voisi haluta päättää päivänsä itse – puhumattakaan tähän tapaan? Voihan olla, että hänellä on ollut mielenterveysongelmia. Toisaalta voi myös olla, että itsensä merkityksettömäksi tunteminen on saanut hänet päätymään lopulliseen ratkaisuun. Ehkei kyse sittenkään ole ollut mielenterveysongelmista vaan merkityksettömyyden kokemuksesta. Naisella ei ole runossa nimeä. Hän on vain joku, joka runon alussa päätyy ikävään ja lopulliseen ratkaisuun hyppäämällä kuolemaansa tavaratalon kolmannesta kerroksesta mätkähtäen hajuvesiosaston lattiaan. Mikä sai hänet tekemään ratkaisunsa? Sitä ei runossa kerrota, mikä osaltaan kuvastaa ihmisen ja hänen elämänsä tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä. Olennaista on se, miten ympärillä olevat ihmiset suhtautuvat naisen kuolemaan. Joku sanoo: ”mikähän hullu”. Tilanne pysähtyy toviksi, kunnes lattia on pesty, ruumis peitelty ja kuljetettu pois. Kukaan ei tule häntä ruumishuoneelle katsomaan. Hän makaa ylväänä mutta yksinäisenä – ja hänen kasvoillaan näkyvä haaveiden ja toiveiden täyttyminen katoaa hiljalleen. Yksinkertaisesti hänellä ei ole ketään, joka välittäisi tai olisi kiinnostunut. Sen hän mitä luultavimmin tiesi itsekin eläessään.

Runo sisältää mielestäni kokonaisuutena paljonkin symboliikkaa ja kielikuvia, mistä yksittäisenä esimerkkinä jo runon nimessä esiintyvä siipensä polttava Ikaros. Yhtä lailla Inkala kuvailee tapahtumia kielikuvien kautta, mistä esimerkkinä: ”Kun hänen ruumiinsa mätkähti hajuvesiosaston lattiaan kuin nyrkkeilysäkki, pysähtyivät myyjät hetkeksi, kuin uutistoimisto, sodan ensimmäisen ilmataistelukuvan nähdessään.” Ruumis kuin nyrkkeilysäkki, painava mutta eloton. Myyjien pysähtyminen kuin uutistoimisto, jolle sota konkretisoituu ensimmäisissä kuvissa. Ehkä myyjiä voi myös pitää eräänlaisena uutistoimistona. Kenties joku heistä ikuistaa tapahtuman alkusäikähdyksestä päästyään ”jännittävänä” ja päivään vaihtelua tuovana pikku episodina sosiaaliseen mediaan. Myös verisen pesuveden väriä puhuja vertaa kreikkalaiseen puolikuivaan viiniin. Olisiko runon symboliikka kuitenkin kokonaisuutena tarkastellen jollain tavoin yksittäistä sanastoa tai lainauksia syvempää? Siinä kuvataan maailmaa sellaisena kuin me sen nykypäivänä näemme ja koemme. Päivät ovat toisiinsa nähden samankaltaisia, ihmiset puurtavat työssään ja elävät pinnallista elämää. Äkillinen itse aiheutettu kuolema, kuin huutomerkkimäinen hätähuuto, jää kuriositeetiksi arkisessa taivalluksessa. Mikään ei tunnu miltään. Asia kuitataan ”mikähän hullu” -toteamuksella.

Lähteet

Haapala, Vesa & Katja Seutu 2012: Runon puhuja ja puhetilanne. Teoksessa Mäkikalli & Steinby: Johdatus kirjalisuusanalyysiin, sivut 220–234. Tietolipas 238. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

MÄKIKALLI, AINO & LIISA STEINBY 2012 (toim.): Johdatus kirjallisuusanalyysiin. Tietolipas 238. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Inkalan alkuperäinen runo löytyy täältä.