Tärkeää asiaa fyysisen kunnon testaamisesta

Opiskelin liikunnanohjaajaksi ensin Kuortaneen Urheiluopiston 4 kuukauden Liikunnanohjauksen peruskurssilla syksyllä 1997 ja Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä liikunnanohjaajatutkinnolla vuosina 1998-2001. Sain koulutuksessani kattavan opastuksen erikoistumisalalleni kunto- ja terveysliikuntaan, joka piti sisällään muun muassa testauksen perusteet. Ilta-Sanomat kertoi 16.9.2018 oppilaan kuolleen Espoon Tiistilässä Move-testauksen yhteydessä, mikä luonnollisesti aiheutti minussa surua uhrin ja liikunta-alan puolesta mutta samalla herätti kiinnostukseni. Olin jopa hieman yllättynyt kuullessani peruskoulun kuntotesteistä, sillä olin luullut testien olevan 1900-lukua. Millainen testi tämä oikein on, ja millaisella koulutuksella testejä oppilailla teetetään.

Ensimmäinen ajatukseni nimittäin oli epäilys siitä, että rajuja juoksutestejä teetetään täysin harrastepohjalta ilman olennaisten alojen (liikuntatestaus ja lääketiede) tuntemusta. En toki tiedä yksityiskohtia, mitä Tiistilässä tapahtui, mutta heti tulee mieleen ainakin tusina mahdollista syytä, joiden etukäteis-arviointiin pelkkä testattavien päällisin puolin tehtävä katselmus ei missään tapauksessa riitä. Tästä päästäänkin sujuvasti siihen, että kuntotestauksessa testin teettäjän tulee tietää tarkasti mitä tekee. Tiedän kokemuksesta, ettei edes monen liikunta-alan “ammattilaisen” tietämys kuntotestauksesta missään tapauksessa riitä turvallisen testitapahtuman organisointiin.

Move-viivajuoksutesti

Move-testin juoksutesteineen on kehittänyt Jyväskylän yliopisto, ja testin tarkoituksena on saada mitattavia tuloksia kansanterveyden seurantaan testaamalla 5. ja 8. luokan oppilaiden fyysistä suorituskykyä. Viivajuoksutestissä edetään siis kasvavilla tehoilla, kunnes oppilas ei enää pysy piippausten tahdissa. Ymmärrykseni mukaan käytännössä kyse on siis maksimaalista hapenottoa testaavasta suorasta VO2max-testistä. Tässä on mielestäni testin keskeinen ongelma.

Hapenottokykyä mittaavat testit jaetaan suoriin ja epäsuoriin testeihin, joista ensimmäisissä vedetään nousevilla tehokynnyksillä niin pitkään kuin testattava pystyy pitämään tiettyä tempoa yllä vastuksen tai nopeuden kohotessa. Suoria testejä pidetään parhaina maksimaalisen hapenottokyvyn mittareina, mitä ne luonnollisesti ovatkin. Suorien testien avulla saa nimittäin suoran kuvan testattavan fyysisistä ominaisuuksista, ja tällaisia testejä käytetään yleensä huippu-urheilijoiden testaamiseen. Epäsuorissa testeissä puolestaan tehdään muutama kynnys, joiden sykkeiden perusteella maksimaalinen suorituskyky kyetään arvioimaan viemättä testattavaa äärirajoilleen. Epäsuoralla testillä saadaan siis arvio suorituskyvystä, ja samalla se on menetelmänä paljon suoraa testiä käyttökelpoisempi ja turvallisempi kuntoilijoiden ja suurempien massojen testaukseen. Huippu-urheilijoiden kohdalla arvio ei ole riittävä, mutta kuntoilijoilla ehdottomasti ainoa oikea testimuoto. Suorat loppuun asti vedettävät testit edellyttävät nimittäin etukäteen tehtävää kattavaa terveydentilan tutkimusta, tarkkaa testinaikaista seurantaa sekä todennäköisesti jopa lääkärin läsnäoloa testitilanteessa. Suorat testit vaativat mielestäni etukäteen myös testaajalta jonkinlaista vastuuvapauslauseketta ja testattavalta lupaa testin suorittamiseen. Suoria testejä ei mielestäni pitäisi missään tapauksessa teettää laajoille massoille, enkä itse missään tapauksessa suostuisi teettämään sellaista kenellekään. Nykyisin en edes itselleni.

Fyysistä suorituskykyä voidaan testata monenlaisilla muillakin testeillä, joista testattavan kannalta helpoimpia ovat luonnollisesti esimerkiksi ortostaattinen testi tai rasvaprosentin mittaaminen. Tästä voidaan edetä monenlaisiin lihaskuntoa tai kestävyyttä mittaaviin testeihin. Tyypillisimpiä ja tutuimpia näistä ovat vaikkapa Cooperin 12 minuutin juoksutesti, UKK-kävelytesti ja polkupyöräergometritestit. Kohderyhmän pitäisi ratkaista, millainen testi valitaan, eikä suoran testin tulisi missään tapauksessa olla vaihtoehto koululaisryhmille.

“Opettajille tehty ohjeistus oppilaan terveyden arviointiin”

Opettajille on tehty Move-ohjeistus, jossa kuvataan muun muassa oppilaan terveydentilan huomioimista. On joka tapauksessa huomattava, ettei opettaja missään tapauksessa koulutuksensa puitteissa (ohjeistettuna tai ilman) kykene arvioimaan oppilaansa terveydentilaa kattavasti. Kyseinen ohje on sitä paitsi täysin pintapuolinen ja yhden A4-sivun mittainen. Oppilaan terveydentilaa ei voi kattavasti arvioida edes koulun terveydenhoitaja, vaan siihen tarvitaan lääketieteellinen tutkimus, jonka voi tehdä ainoastaan koulutettu lääkäri. Joissain tapauksissa voidaan tarvita jopa useamman lääkärin konsultaatiota. Kyse on nimittäin siitä, ettei terveydentila näy päällepäin. Usein edes tutkittava itse ei tiedä tarpeeksi omasta terveydentilastaan, jotta jonkinlaisen haastattelun avulla voitaisiin selvittää piilevät ongelmat. Lisäksi alaikäisten kunnon testaamisessa pitäisi ehdottomasti pyytää lupa testaamiseen, ja tällaisen luvan voi antaa tai evätä alaikäisen oppilaan kohdalla ainoastaan tämän huoltaja.

Koska monen oppilaan kohdalla liikunnan määrä on aivan riittämätöntä, on suorastaan ihme, ettei onnettomuuksia satu enempää. Ehkä nuoret kestävät paremmin, mutta monien täysin liikkumattomien ihmisten laittaminen maksimaalista hapenottoa mittaavaan kuntotestiin särähtää välittömästi liikunta-alan ammattilaisen korvaan.

Lopuksi

Kaipaan yleiseen keskusteluun, liikunta-alalle ja laajemmin yhteiskuntaan parempaa tietoutta siitä, mitä kulloinkin ollaan tekemässä. Pahimmassa tapauksessa hyvää tarkoittavassa testissä voi käydä kuten kävi Espoon Tiistilässä. Liikunnan ei koskaan pitäisi aiheuttaa kuolemia, vaan sen pitäisi lisätä terveitä elinpäiviä ja tuoda kunkin ihmisen arvokkaaseen elämään iloa ja mielekkyyttä.

Toivon, että liikunnan määrää voidaan lisätä luonnollisesti, mutta rajut hapenottokykytestit eivät mielestäni ole asianmukaisia tavallisille kuntoilijoille. Liikunnan ei myöskään koskaan pitäisi johtaa tällaisiin murhenäytelmiin. Sen vuoksi äänestykseni Move-testille on “ei jatkoon”.

Lähetän samalla Espoon Tiistilään syvän osanottoni ja toivotan voimia.