Oikeinkirjoitus – mitä välii, hei?

Tuossa parisen viikkoa sitten kuului kohahdus, kun Hesari kertoi 27.11.2017 päivätyssä uutisessaan Ylioppilastutkintolautakunnan kaikessa viisaudessaan päättäneen olla jatkossa arvioimatta oikeinkirjoitusta ylioppilaskokeen lukutaidon kokeessa. Ylioppilastutkintolautakunnan päätöksen tulkittiin joissain keskusteluissa kielivän periksiantamisesta sen edessä, että oikeinkirjoitus on yhä useammalle ylioppilaskokelaalle haastavaa. Aivan kuin haluttaisiin sanoa, että “asia ratkaisee – sama se, miten se on ilmaistu”. Haluaisin kuitenkin nostaa tässä yhteydessä keskusteluun pari tärkeää pointtia kielestä ilmiönä.

Minkä tahansa luonnollisen kielen, jollaisiin suomen kielikin luonnollisesti kuuluu, kehitykseen liittyy tavallaan jatkuva ja tasaväkinen köydenveto, joka pitää muutoksessa olevan kielen muuttumista verrattain hitaana ja mahdollistaa siten kielen informatiivisuuden säilymisen. Toisessa päässä köyttä kiskoo kielen pyrkimys taloudellisuuteen ja yksinkertaisuuteen. Tämän muutossuunnan tarkoituksena on sujuvoittaa ja nopeuttaa kieltä – siis säästää käyttäjänsä aikaa ja energiaa. Aivan kuten nurmikolle syntyy uusi polku, jos nurmikon kautta käy nopein reitti haluttuun päämäärään. Samalla kielen taloudellisuus kuitenkin tarkoittaa kielen informatiivisuuden vähenemistä. Toisin sanoen kielenkäytön liiallinen energiansäästö johtaa ongelmiin tulkinnassa. Toisessa päässä köyttä kiskookin vaade ylläpitää kielen informatiivisuutta ja selkeyttää viestien tulkintaa. Tämän tarkoituksen tueksi on tehty tai kuvattu erilaisia kieliopillisia sääntöjä, jotka myös auttavat kielen oppimista ja kokonaisuuden hahmottamista. Vertailukohdan voi hakea arjestamme. Alkuun turhilta tuntuvat säännöt ovat tarkemmalla tarkastelulla huolehtimassa siitä, että liikenne tai kieli säilyy kulkukelpoisena, sujuvana ja ymmärrettävänä.

Genren ja kontekstin ymmärtäminen osana taitavaa kielenkäyttöä

Yksi kielenkäytön tehokkuutta lisäävä seikka on genren ja kontekstin tunnistaminen ja kielellisen ilmaisun sopeuttaminen niihin. Taitavalle kielenkäyttäjälle genre ja konteksti eivät tuota hankaluuksia vaan toimivat luontevana osana kielenkäytön maailmaa. Toisin sanoen sama asia on tapana ilmaista työkontekstissa eri tavoin kuin informaalimmassa ystävien kanssa käydyssä ajatustenvaihdossa vaikkapa sosiaalisessa mediassa. Taitava kielenkäyttäjä kykenee taloudellisesti – ilman erillistä koodinvaihdon tietoista ajattelua – tuottamaan ympäristöön soveltuvaa kieltä.

Nyt Ylioppilastutkintolautakunta näkyy pohtineen asian niin, ettei kokeessa haluta pakottaa kirjoittajaa kielen koodinvaihtoon kohti oikeakielisyyttä – nykykielen oletetaan siis lähtökohtaisesti olevan jotakin muuta kuin kielioppisääntöjen mukaista. Tämä on nähdäkseni näennäisen helppo tie. Aivan kuin köydenvedossa helpotettaisiin taloudellisen pään vetoa sitomalla informatiivisen pään vetäjän kengännauhat yhteen.

Luetun tulkintaan vaikuttaa paljolti se, millä tavoin oikeinkirjoitussäännöt on opittu ja ennen kaikkea omaksuttu osaksi normaalia kielenkäyttöä. Jos tekstin kirjoittajalla ja vastaanottajalla on kummallakin erilaiset käsitykset genrestä, kontekstista ja vielä kaiken kukkuraksi oikeinkirjoitussäännöt hukassa, niin miten enää kukaan voi olla varma asian edes jossain määrin yhtenäisestä tulkinnasta. Taloudellista nimittäin on, jos viesti on tuotettu kerralla sellaisessa muodossa vastaanottajalle, ettei viesti vaadi useampaa tarkennusta.

Syödäänkö jo
Yksi pikkuruinen pilkku, kaksi melko erilaista tulkintaa. Kiitos Johannalle!

Paljon lukevalla oikeinkirjoitussäännöt ovat selkäytimessä

Mietin, miksi luetun ymmärtämisen kokeessa ei enää vaadita oikeinkirjoituksen hallintaa ja siihen keskittymistä. Luetun ymmärtäminen on taitolaji siinä missä jokin muukin taito. Minkä tahansa taidon kehittyminen puolestaan edellyttää harjoittelua. Miten muuten oppii ymmärtämään lukemaansa kuin lukemalla? On samalla aika luontevaa johdatella asia yleisesti tunnistettuun tosiasiaan, että lukeminen kehittää yleistä kielellistä taitavuutta – siis myös kirjoittamista. Jos ei koskaan lue, kielellinen taitavuus täytyy hankkia jollakin muulla keinolla. Siis kenties pänttäämällä sääntöjä. Toinen ja näennäisesti helpompi vaihtoehto on edellä mainittu tapa: höllentää sääntöjä tai luopua sääntöjen rikkomisen huomioimisesta. Näinhän Ylioppilastutkintolautakunta näyttää päätöksellään tekevän.

Silti. Olisi tärkeää kaikesta huolimatta saada nuoret lukemaan ja omaksumaan sitä kautta oikeinkirjoituksen sääntöjä, genrejä ja konteksteja. Omaksutut säännöt kun toimivat käytännössä valtavan paljon paremmin kuin ulkoa koetta varten päntätyt oikeinkirjoitussäännöt, joiden noudattamista joutuu kaiken aikaa pohtimaan. Se vie kirjoittamisesta rentouden ja mahdollisuuden luovaan kielenkäyttöön kuuluvaan leikittelyyn. Kielen käyttämiseen pätee nimittäin sama asia kuin autolla ajamiseen. Vaikken nykyään autolla juuri ajakaan, autoa on paljon mukavampaa ajaa, kun voi liikennesääntöjen muistelun sijaan keskittyä ajamisen fiilistelyyn. Luovuutta voi hyödyntää keksimällä vaikkapa erilaisia reittejä samaan päämäärään pääsemiseen. Kielelläkin voi leikitellä monipuolisesti ja nokkelasti sitten, kun tuntee ensin säännöt ja etiketin.

Ja vielä lopuksi

Minulle oikeinkirjoitus ja erilaisten tekstigenrejen ja -kontekstien hallinta on aina edustanut selkeyttä ja tehokkuutta – myös tyylikkyyttä ja erottumista edukseni mitä erilaisimmissa elämäntilanteissa. Kun kirjoittaa sujuvasti ja oikein, se tuo myös itsevarmuutta ja tehokkuutta työskentelyyn. Toisin saattaa monen kirjoittajan kohdalla olla tulevaisuudessa, jos oikeinkirjoitussääntöjen annetaan rapautua ja hukkua multimedian valtavirtaan.

Pörssitiedottaminen ei ole lasten leikkiä

Aamulehti (7.12.2017) kertoo pörssiyhtiö Vincitin piilottavan tiedotteisiinsa härskejä sananmuunnoksia ja keksivän luovasti uusia tapoja pörssitiedottamiseensa. Hauska idea, sanoo mieli ensimmäisenä. Kukapa haluaisi enää nykypäivän virikkeellisessä maailmassa lueskella jotakin tylsää pörssitiedotetta, kun saman asian voi kuulla vaikkapa kerrottuna pää alassuin Lintsin härvelistä YouTube-kanavan kautta.

Kevennykset ovat luonnollisesti useimmiten hauskoja, eikä minulla ole mitään sananmuunnoksiakaan (sanojen ensimmäiset tavut vaihtavat paikkaa) vastaan. Silti viestinnän ammattilaisen näkökulmasta on pakko kyseenalaistaa, ovatko pörssitiedotteet todella aivan oikea paikka vitsailulle ja piilomerkityksille.

Pörssitiedottaminen on ennen kaikkea taito- ja ymmärryslaji, jota kaiken lisäksi säätelee laki. Tarkemmin kyse on arvopaperimarkkinalaista, ja vielä tarkemmin sen III osasta: tiedonantovelvollisuudesta. Pörssiyritysten tiedonannon toteutusta puolestaan valvoo Finanssivalvonta. Tarkastelin vuonna 2013 erään pörssiyrityksen tiedonantoa pro gradu -työssäni “Kielelliset asenteet pörssitiedotteissa ja -analyyseissä – Case Talvivaara“. Varsinainen esikuvani tarkastelussani on pörssitiedottamisen pioneeri Sakari Huovinen, jonka vuonna 2004 tarkastettu väitös “Pörssiyhtiön tiedonantovelvollisuus, sijoittajan odotukset ja media” on mielestäni tärkeä opus tarkemmin tutustuttavaksi niin sijoittamisesta kiinnostuneille kuin erityisesti pörssiyritysten viestinnässä toimiville asiantuntijoillekin. Nimittäin, pörssin toiminnan ja tiedottamisen roolin syvempi ymmärtäminen on yhteiskunnallisesti tärkeä asia.

Miksi pörssitiedotteet ovat väärä paikka pelleilylle?

Huovisen (2004: 3) mukaan yhteiskunnallisesta näkökulmasta arvopaperimarkkinat palvelevat aineellisen hyvinvoinnin perustana olevan kokonaisvarallisuuden ohjautumista mahdollisimman tehokkaasti mahdollisimman tuottaviin kohteisiin. Tätä tarkoitusta varten on tärkeää, että varallisuuden ohjautuminen tapahtuu oikean ja tasapuolisesti saatavilla olevan informaation avulla. Koska täydelliseen informaation symmetriaan yritysten ja markkinoiden välillä ei voida koskaan päästä, on ollut tarpeen säätää asiasta laki ja asettaa lain toteutumiselle valvoja.

Koska arvopapereiden hinnat määrittyvät saatavilla olevan informaation perusteella tehokkaiksi oletetuilla markkinoilla, tiedon on oltava ajantasaista, oikeaa ja mahdollisimman tasapuolista. Toisin sanoen, koska tulkinnat syntyvät lukijan mielessä, tiedon on sisällettävä mahdollisimman vähän tulkinnanvaraa. Huovinen (2004: 3−4) kuvaa asiaa siten, että tehokkaiden markkinoiden taustalla vaikuttavia keskeisiä tekijöitä ovat yleinen luottamus tiedonsaannin tasa-arvoisuuteen, ajantasaisuuteen, oikeellisuuteen, puolueettomuuteen ja tehokkuuteen. Kaikille osapuolille täytyy siis viestinnällisin toimenpitein tarjota mahdollisimman tasapuoliset ja yhtäläiset mahdollisuudet arvopaperin arvon määrittämiseen, päätöksentekoon ja tehokkaaseen kaupankäyntiin. Olisin kiinnostunut kuulemaan yrityksen johdon ajatuksia siitä, miten sananmuunnoksia sisältävän tiedon tasapuolisuus saavutetaan, kun pörssitiedotteet tulkintaa sisältävine sananmuunnoksineen vielä käännetään ja julkaistaan ainakin englanniksi.

Voidaankin kysyä, että jos yhtiö suhtautuu lähtökohtaisesti informaation symmetrian ja tasa-arvon lisäämiseen tähtäävään tiedonantovelvollisuuteensa vitsaillen, lisääntyykö vai väheneekö markkinoiden ja yhtiön välinen luottamus. Onko tiedonannon merkitys osana markkinoiden toimintaa ymmärretty riittävän syvällisesti?

Siis. Pörssiyhtiöiden ensisijainen tehtävä on huolehtia omistajiensa omistusten arvon lisäämisestä. Jotta omistajat voivat saada riittävästi tietoa päätöksentekonsa tueksi, omistuksiin liittyvää ajantasaista ja oikeaa tietoa on saatava mahdollisimman vähän tulkinnanvaraisessa muodossa. Tämän vuoksi toivon, että tulevaisuudessakin pörssiyhtiöt suhtautuvat tiedonantovelvollisuuteensa aiheen edellyttämällä vakavuudella. Vitsit – niin hauskoja kuin ne ovatkin – kuuluvat sitten vähän eri foorumeille.

Lähteet:

Huovinen, Sakari 2004: Pörssiyhtiön tiedonantovelvollisuus, sijoittajan odotukset ja media. Suomalainen Lakimiesyhdistys. Helsinki.

Happy 100th Independence Day, Finland

Tomorrow, December 6th, Finland celebrates 100 years of independence. These days make me and many other Finns look back to earlier generations and their heritage. We must be thankful for them for being where we are today. Among other special things we have an independent, prosperous, democratic and relatively equal country. Personally this is also quite a special year, because my grandpa was born in 1917. He was also one of those young men, who jeopardized their lives to defend their homeland in a war and made it possible, that we are able to live in an independent country today.

So, I highly appreciate this heritage and want to say Happy 100th Independence Day to our beautiful and peaceful country and all the Finnish people.

WP_20160712_21_03_33_Pro__highres.jpg
Finland’s pure nature is something we can be very proud of. Kaunissaari, Southern Finland. Photo © Ville Kilpiä 2016

 

#MeToo

During the past year I have seen an example of a person, who is trying to harm me on Internet. So this post is for everyone, who is a victim of any kind of harassing or wants to express support to these people. I am strong enough to say it aloud. Harassing, bullying, cyberstalking, abusing and all such action is unambiguously wrong, and it must be stopped!

I also want to remind everyone, that they are not always men who keep doing this – also women can do it, although #MeToo campaign is mostly about women facing abuse. And victims are not always the weakest ones. Everyone, just ordinary people and even the strongest ones can be victims. I have unconditional zero tolerance in my life against any kind of harassing, so I can’t understand what part of word “NO!” doesn’t this person understand. Luckily, already from the early beginning of this action, I have stored all the proofs, and they will be used against her. And this game stops now. I gave her so many possibilities to back off, but she keeps doing it over and over again. But now it’s over. This is what she’s kept begging, and now she must face the consequences.

I am not going to accept this any more and justice must be done. And if she gets convicted in crimes, her personal information will be released in public. I hope she has prepared to that, too. I have no fear, and I have nothing to lose. So bring it on!

#MeToo