Pitkästä aikaa ehdin kirjoittaa blogiani, ja päätin tarttua tärkeään taloustieteen termiin, joka kuuluu meistä jokaisen jokaiseen päivään – tiesimmepä tai emme sen olemassaolosta. Kyse on asiasta nimeltä vaihtoehtoiskustannus. Mielestäni taloustieteen perusteet kuuluvat yleissivistykseen, ja tämä termi meistä jokaisen pitäisi ainakin jollakin tavoin tuntea. En halua, että vaihtoehtoiskustannus-ajattelu alkaa hallita liiaksi elämäämme, mutta on hyvä tiedostaa sen olemassaolo, jotta voimme allokoida käytössämme olevia resursseja itsellemme tärkeisiin ja merkityksellisiin asioihin. Ja ennen kaikkea hyötyä itse tekemistämme valinnoista.
Vaihtoehtoiskustannuksen määritelmä menee jokseenkin sillä viisiin, että se tarkoittaa sitä arvoa, jonka voisit saada allokoimalla käyttämäsi resurssit johonkin muuhun kohteeseen. Esimerkiksi opiskelija käyttää aikansa (toivottavasti) opiskeluun, ja hänen vaihtoehtoiskustannuksensa käyttämälleen ajalle on vaikkapa se hinta, jonka hän saisi menemällä samaksi ajaksi töihin ja nostamalla palkkaa. Toisaalta opiskelijan näkökulmasta työn tuotto oletettavasti kasvaa, kun malttaa lykätä töihin menemistä ja opiskella ensin tutkinnon. Tämä “menetetty” tulo voidaan siis ajatella investointina tulevaisuuteen, joka kompensoituu valmistumisen jälkeen korkeampana palkkana ja mahdollisuuksien lisääntymisen tuottamana perusturvallisuuden tunteen lisänä. Siis jotakuinkin tähän tapaan.
Käytännössä vaihtoehtoiskustannus seuraa meitä kaikkiin arjen valintoihimme, ja sen vuoksi sen syvällinen tai ainakin pintapuolinen ymmärtäminen on mielestäni tärkeää. Nuorena aika resurssina tuntuu vähäpätöisemmältä, koska sitä tuntuu olevan määrättömästi käytettävissä. Näin keski-ikäisenä ajan rajallisuuden tai rahan arvon osaa suhteuttaa nuoruutta paremmin, mikä voi vaikkapa ohjata elintapojamme tai valintojamme eri suuntaan kuin aluksi ajattelimme. Opiskellessani vielä täysipäiväisesti vuosina 2013-15 tulin siihen tulokseen, että minun kannatti panostaa kaikki voimavarani opiskelemiseen ja jättää opintojen ohella työt väliin. Osapäiväisen työn vaihtoehtoiskustannus olisi ollut näkökulmastani liian korkea, sillä opiskelun ajallinen ja taloudellinen investointi oli minusta liian kallis hukattavaksi työntekoon. Kansaneläkelaitoksen mukaan nimittäin opiskelijan tuloraja jokaiselta tukikuukaudelta on 667 euroa ja tuettomalta kuukaudelta 1990 euroa. Näin ollen noin 300 euron opintotuen lisäksi 667 euroa tekee opiskelijan yhteistuloksi vajaat 1000 euroa kuukaudessa. Jos huomioidaan, että Suomessa palkansaajien mediaanitulo on jossain 2600 euron/kk kieppeillä ja korkeakoulutetuilla vieläkin korkeampi, alkaa työajan opintoja hidastava vaikutus käydä kalliiksi. Olen ehdottomasti opintolainan puolestapuhuja, sillä tehokkaasti opiskelevan korkeakouluopiskelijan opintolainan huonosti tunnettu verovähennysoikeus on kannuste, jota ei kannata jättää huomiotta ja käyttämättä.
Toivon meille kaikille fiksuja valintoja tulevaisuuteen!
Hieno blogi. Siinä on muutakin ajateltavaa, kuin pelkkä rahallinen näkökulma. Koskee siis erittäin hyvin myös ajankäyttöä, koska aikakin on pitemmän päälle rajallinen voimavara. Vain mielikuvitus on rajana sille, mitä kaikkea termi voikaan koskea.
LikeLiked by 1 person
Ihan totta, ja kiitos. Tosiaan taloustiede lähtee siitä olettamuksesta, että kaikkien resurssien (mukaan lukien siis aika) osalta vallitsee niukkuus. Ja taloustiede on siis näiden niukkojen resurssien kohdentumisen eli allokoitumisen tutkimista. Aika on sillä tavoin kiinnostava universaali resurssi, että se on tismalleen sama kaikille (varallisuudesta tai muista ominaisuuksistamme riippumatta). Kyse on vain siitä, millä tavoin omat ajalliset resurssimme käytämme.
LikeLike
Kiitos vastauksesta. En ajatellutkaan, että myös aika kuului taloustieteen piiriin. Aina sitä jotakin oppii.
LikeLiked by 1 person
Joo-o. Työhän on siis käytännössä ihmisen ajallisen resurssin myymistä – toisin sanoen vaihtokauppa, jossa myymme vapaa-aikaamme siitä saatua korvausta vastaan. Arvotamme hyvin eri tavoin oman aikamme, eli jos kokee korvauksen saadusta työstä liian matalaksi sen vaatimuksiin nähden, innostus vapaa-ajan myymiseen oletettavasti laskee. Jos ajatellaan esimerkiksi tuloeroja, jotka ovat eräiden poliittisten puolueiden kärkiteemoja, niin oletettavasti pidemmästä ja korkeammasta koulutuksesta pitääkin saada korkeampaa palkkaa siitä syystä, että ajallinen (ja siten taloudellinen) investointi osaamista hankittaessa on ollut korkeampi. Jos lähdettäisiin liikkeelle ajatusmallista, että kaikkien kansalaisten koulutustaustaan katsomatta tulee saada tismalleen samanlainen korvaus käyttämästään työajasta (= ei tuloeroja), miksi kukaan haluaisi enää kouluttautua?
LikeLike