Hypon Juhana Brotherus twiittasi 17.8.2018 oheisen graafin, josta käy ilmi, että Suomessa syntyvyys on sukeltanut viimeksi kuluneiden 30 vuoden pohjalukemiin. Tämä on yhteiskunnallisesti varsin huolestuttava kehityssuunta, minkä Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen huomauttaa vastauksessaan vaikuttavan jatkuessaan julkistalouteen ja eläkkeiden kestävyyteen. Toisaalta on tärkeää pohtia, onko yhteiskunnallinen näkökulma ensisijainen verrattuna yksilöllisiin preferensseihin.
Osallistuin keväällä 2018 Helsingin yliopiston väestötaloustieteen kurssille, jossa aihetta pohdittiin monenlaisista näkökulmista. Kirjoitin kurssityönäni syntyvyyteen liittyvän esseen, jonka julkaisen nyt kokonaisuudessaan. Esseeni löydät klikkaamalla https://villekilpia.com/2021/08/30/vaestotaloustieteen-esseeni/ .
Muuttuneita preferenssejä
Siinä missä ennen lasten hankkiminen oli välttämättömyys vanhuuden varalle ja turvaksi, nykypäivänä lastentekoiässä olevien nuorten aikuisten preferenssinä voi olla vaikkapa oma ura tai yksilöllisten kokemusten hankkiminen maailmasta ja elämästä. Tämä ei välttämättä osu yksiin lapsenkasvatuksen kanssa, jossa on otettava ensisijaisesti huomioon lapsen tarpeet. Myös työelämän epävarmuus ja kasvanut vaatimustaso pakottaa pohtimaan lasten hankkimista aiempaa tarkemmin. Siinä missä puhutaan elinikäisestä oppimisesta ja opiskelun tärkeydestä läpi työuran, kasvatustehtävän ja kuormittavan työelämän ristipaineessa harva kykenee vielä suoriutumaan tavoitteellisesta opiskelusta. Koska elämässä ei voi saada kaikkea, on tehtävä valintoja.
Kyse ei myöskään ole taloudellisesti vähäpätöisestä asiasta. Vuonna 2013 Iltalehti kirjoitti lapsen kasvatuksen kallistuneen vuosikymmenen aikana peräti 20 % ja olleen tuolloin kaikkiaan 128 000 euroa. En usko yleisen hintatason viidessä vuodessa ainakaan laskeneen. Kyse on siis varsin merkittävästä taloudellisesta satsauksesta. Sitä paitsi HS:n 14.8.2018 mukaan jo peräti 379 000 aikuista kipuilee taloudellisten vaikeuksien, maksuhäiriöiden ja pikavippien parissa.
Sosiaalista painetta ja koulutuksen eriarvoistumista
Sosiaalinen paine on perinteisesti vaikuttanut siihen, millaisia valintoja ihmiset ovat elämässään tehneet. On ollut itsestäänselvää, että ensin käyt koulua, menet mahdollisesti armeijaan, sitten opiskelet ja seuraavaksi on työelämän, perheenperustamisen ja lasten vuoro. Nykypäivänä ihmiset yhä paremmin ymmärtävät, etteivät he ole yhteiskunnan muurahaisia, jotka elävät ja tekevät valintojaan yhteiskunnan etu edellä.
Vastaavasti koulutuksen sukupuolten välinen eriarvoistuminen kalvaa Suomea. Ylen 8.3.2018 julkaiseman uutisen mukaan suomalaisten naisten ja miesten välinen koulutuksen epätasa-arvo on kasvanut ennätyksellisen suureksi. Uutisen mukaan “OECD-maiden vertailussa suomalaisnaiset ovat kolmanneksi koulutetuimpia”. Ylen 15.9.2016 julkaiseman uutisen mukaan vastaavasti peräti yli 20 % 20-vuotiaista suomalaismiehistä oli koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Koska lapsiperheen elämä edellyttää vakautta ja turvallisuutta, syrjäytynyt tai syrjäytymisvaarassa oleva ei oletettavasti ole todennäköinen perheenperustaja.
Ekologisuutta
Lapsettomuus voidaan nähdä karusti myös ekotekona. Hesari kertoi vuonna 2008 Tiedepalstalla, että länsimaisen kuluttajan paras ja tehokkain yksittäinen ekoteko on lapsettomuus. Vaikka yhteiskunnallisesti tarvitaan yhä uusia veron- ja eläkkeenmaksajia, länsimaisen ihmisen ekologinen jalanjälki on niin suuri, että lapsettomuus voidaan nähdä ympäristöystävällisenä tekona. Väestönkasvun ongelmista ja maapallon kantokyvystä puhutaan jatkuvasti yhä enemmän, eikä maapallon tulevaisuudesta nykymenolla voi kukaan sanoa mitään. Viimeistään nyt on varmasti kaikille selvää, ettei ihmiskunta voi jatkaa elämäänsä samalla tavalla kuin tähän asti.
Siinä, missä tietoisesti lapsettomia on voitu perinteisesti haukkua itsekkäiksi, voidaan asia nähdä myös päinvastoin. Kasvavan yhteiskunnallisen epävarmuuden ja muutoksen keskellä voi olla itsekästä olla ottamatta tällaisia näkökulmia huomioon.
Mielenkiintoinen teksti! Ja olipa hauska päästä lukemaan sun essee, noin niinkuin yliopisto-opettajana 😉
Tämän aiheen tekee hankalaksi mm se, että yksilötason ja globaalin tason ratkaisut eivät välttämättä kulje käsi kädessä. Voimme puhua ihmisen oikeudesta hankkia jälkeläisiä, maapallon ylikansoittumisen ja ympäristöongelmien ehkäisemisestä, sekä aika monesta asiasta siltä väliltä.
En taida tietää ketään, joka olisi jättänyt lapsen hankkimatta taloudellisista syistä. Siis sen ensimmäisen lapsen. Sen jälkeen kyllä. Ekologisiin perusteluihin lapsettomuudelle olen kyllä törmännyt, samoin kuin uran asettamiseen lasten edelle. Ja puhun tässä tietenkin itsevalitusta lapsettomuudesta.
Oli syy lapsettomuudelle mikä tahansa, minusta on ylipäätään hienoa, ettei enää ole niin kovaa sosiaalista painetta hankkia lapsia. Itse pidän koko kysymystä hyvin henkilökohtaisena, eikä siinä pitäisi olla suvulla, yhteiskunnalla tai valtiolla sen suurempaa sanavaltaa.
Tätä nykyä kiinnitän oikeastaan enemmän huomiota sosiaaliseen paineeseen pystyä tekemään töitä ilman, että lapset häiritsevät työelämää tai urakehitystä. Tunnet minut sen verran hyvin, että voinet kuvitella minun näyttävän noille paineille henkisesti keskisormea, ja toimivan kuten parhaaksi koen. Ulkopuolelta tulevien paineiden merkitystä ei kuitenkaan pidä vähätellä, ne kun voivat olla todella koviakin.
Samaan aikaan, mitä tehdä väestönkasvulle? Kun muutamassa maassa on jo yli miljardi asukasta kummassakin, tuntuu syntyvyyden rajoittaminen valtion taholta äkkisiltään ihan järkevältä. Kunnes sitä sitten taas muistaa mitä se on herkästi merkinnyt ennen muuta tyttölasten kannalta.
Monitahoinen & ajatuksia herättävä aihe…
LikeLiked by 1 person
Ilman muuta, monessa suhteessa laajempi yhteiskunnallinen ja yksilötason konteksti voivat olla ja ovatkin ristiriidassa, kuten tekstissäni mainituista Vartiaisen ja Brotheruksen twiiteistä voi päätellä. Toki ihmisellä on oikeus hankkia jälkeläisiä, mutta on myös oikeus olla hankkimatta. Yhteiskunnan etu on, että syntyvyys nousee nykyisestä, mutta jos yksilötasolla lapsiperhearki ei kuulosta houkuttelevalta tai mahdolliselta, niin ei kukaan yhteiskunnan vuoksi toivottavasti lasta hanki. Joissain yhteiskunnissa on jo nyt liikaa ihmisiä, mutta kuten esseessäni totean, syntyvyyden laskuun on muitakin (sanotaan vaikka välillisiä) keinoja kuin syntyvyyden rajoittaminen lainsäädännöllä. Koulutuksen, turvallisuuden, yhteiskuntainfran ja terveydenhuollon paraneminen yms. lisäävät ihmisten odotettua elinaikaa, mikä laskee viiveellä syntyvyyttä.
Puhtaasti taloustieteen näkökulmasta asiaa pohdittaessa yksilötason päätöksenteossa kyse on aina varojen, ajan ym. resurssien allokaatiosta ja vaihtoehtoiskustannuksista. Jos saan lapsen, mistä asioista elämässäni olen valmis luopumaan. Jos lapsi ja työ vievät arkipäivästä 12 tuntia, mutta haluan vielä opiskella, joudun luopumaan yöunistani. Tai jos en halua luopua yöunistani, on luovuttava opiskelusta tai lyhennettävä päivittäistä työaikaa. Kuormittavan työelämän vastapainona täytyy kuitenkin olla myös sopiva määrä aikaa levolle. Olenko siis valmis luopumaan omista tavoitteistani toisen ihmisen eteen? Aamun Hesarissa (18.8.2018) emeritusprofessori Vesa Kanniainen esittelee ylisukupolvisen altruismin käsitettä, jota voidaan mielestäni soveltaa erinomaisesti myös tähän. Taloustieteessä pohditaan asiaa melko kylmästi (esim. lapsen kustannus), vaikka toki malleissa täytyy huomioida myös kaikki se palkitsevuus ja ilo, jota lapsi vanhemmilleen tuottaa kustannusten vastapainona.
LikeLiked by 1 person
Pari ajatusta vielä. Ensinnäkin, kirjoitat perhe-elämän vaatimasta vakaudesta ja turvallisuudesta. Näinhän se ihanteellisesti on, mutta käytännössä ei. Suomessa syntyy aika paljon lapsia ei niin vakaisiin ja turvallisiin olosuhteisiin. Ajattelisin myös, että ellei elämänhallinta ole ihan kohdillaan, ei välttämättä myöskään osaa kyseenalaistaa lapsen hankkimisen järkevyyttä. Mutta tämä on mutua.
Toisekseen, 20-vuotiaiden miesten elämäntilanne on lasten hankkimisen kannalta siinä mielessä epärelevantti, että lapset hankitaan Suomessa keskimäärin kolmenkympin hujakoilla. Se parikymppisten tilanne on kyllä kieltämättä huolestuttava. Onkohan tilastoa siitä mikä tilanne on kolmikymppisillä miehillä? Seurantatutkimuksen paikka.
Kolmanneksi, lapsiperheen ajankäyttö. Minusta kysymys ajankäytön riittävyydestä palautuu siihen haluaako lapsen vaiko ei. Pikkulapsiarki on useimmilla sitä, että mennään silmät ristissä muutama vuosi, tehdään töitä ja vaikka opiskellaankin (oletuksella, että lapsi ja vanhemmat ovat terveitä). Kehitellään luovia ratkaisuja ajankäytön ja jaksamisen suhteen. Ja hoetaan mielessä, että tämä rumba loppuu tai ainakin helpottaa aikanaan. Niin kuin yleensä käykin. Ihminen venyy kummallisen paljon niin halutessaan.
Sen, haluaako tähän ryhtyä, saa kuitenkin onneksi valita. Kuten kirjoitat, on myös oikeus olla haluamatta lasta ja käyttää aikansa ja energiansa muuhun. Hyvä niin.
LikeLiked by 1 person