Opiskelu tuottaa tunnetusti yhteiskunnallisesti positiivisia ulkoisvaikutuksia lisäämällä työntekijöiden valmiuksia työmarkkinoilla ja lisäämällä sitä kautta muun muassa yhteiskunnan kokonaisosaamista sekä verotulojen määrää. Onhan monipuolisen koulutushistorian omaava työntekijä oletettavasti työmarkkinoilla houkuttelevampi verrattuna vähemmän koulutettuun kollegaansa. Monipuolinen koulutus luo myös työntekijälle turvaa tulevaisuuden työelämään, mikä lisää taloudellista luottamusta tulevaisuuteen. Luottamus on keskeinen talouden indikaattori, jolla voidaan arvioida tulevaisuuden talouskehitystä. Omaan talouteensa luottavat ihmiset uskaltavat kuluttaa enemmän, mikä luo yhteiskuntaan taloudellista toimeliaisuutta verokertymän lisäyksen lisäksi.
Tähän mekaniikkaan perustuu se, minkä vuoksi yhteiskunnan kannattaa subventoida jäsentensä kouluttautumista opintotuella ja takaamalla opiskelijoiden opintolainoja. Tämä on myös keskeinen syy siihen, minkä vuoksi koulutuksesta ei yhteiskunnassa kannattaisi kauheasti leikata. Tarvitsemmehan tulevaisuudessa nimenomaan koulutettua jengiä samalla, kun robotit ja muut härvelit korvaavat suorittavia työtehtäviä. Maksuton koulutus on myös tärkeä yhteiskunnan tasa-arvoa lisäävä tekijä.
Mielestäni siis ensimmäisen tutkinnon kuuluu olla ilmainen, mutta toisesta tutkinnosta alkaen opiskelu voisi olla maksullista – ja lähestulkoon avointa. Ensimmäisen tutkinnon osalta karsinta on perusteltavissa, sillä yhteiskunnan kannattaa satsata opiskeluun lähtökohtaisesti vain siinä tapauksessa, että opiskelija todella käyttää aikaansa oppimiseen, jolloin syntyy niitä positiivisia ulkoisvaikutuksia. Toki sillä opiskelijaelämään kuuluvalla omien rajojen, kiinnostuksenkohteiden ja uusien kokemusten etsinnällä sekä määrätiedottomalla haahuilullakin on oma tärkeä roolinsa kasvussa aikuiseksi. Ensisijaisen tärkeää joka tapauksessa on, että yhteiskunnan jäseniksi saadaan mahdollisimman paljon sellaisia ihmisiä, jotka tietävät, millaiset asiat heitä itseään kiinnostavat.
Maksulliset tutkinnot loisivat win-win-win-win-tilanteen
On tärkeää, että ensimmäisen tutkinnon suorittamisessa pidetään kiinni opintojen maksuttomuudesta. Jokaisella suomalaisella täytyy olla yhtäläiset mahdollisuudet päästä opiskelemaan korkeakoulututkinto niin halutessaan. Motivaation mittarina pääsykokeista voidaan tietenkin kiistellä, mutta ainakin niiden kautta voidaan nostaa aloittavien opiskelijoiden ylpeyttä opiskelemastaan alasta. Tämä oletettavasti lisää motivaatiota opintoja kohtaan. Kuitenkin tässä esittämäni kysymys on: tarvitseeko yhteiskunnan tukea samalla tavalla useampia kuin yhtä maisterintutkintoa? Voisiko opiskelija saada ensimmäisen tutkintonsa ilmaiseksi, minkä jälkeen hänellä olisi halutessaan mahdollisuus suorittaa lisätutkintoja maksusta? Tällaisesta järjestelmästähän hyötyisivät kaikki.
Yhteiskunta hyötyisi lisätutkintoja suorittavien opiskelijoiden suorittamista tutkinnoista saamalla jäsenikseen yhä monipuolisempia osaamisvalmiuksia omaavia kansalaisia, jotka pitenevien työurien maailmassa todennäköisesti jaksaisivat työelämän puristuksessa paljon nykyistä kauemmin – etenkin, kun he oletettavasti koulutuksensa pohjalta saisivat tehdä töitä alalla, joka heitä itseään kaikkein eniten kiinnostaa. Yliopistot puolestaan hyötyisivät motivoituneista aikuisopiskelijoista saamalla heiltä lukukausimaksuja ja vielä valmistumisista yhteiskunnan tukea. Onhan nimittäin aika selvää, että opinnoistaan lukukausimaksua maksavat opiskelijat haluavat säädyllisessä ajassa myös suorittaa opintonsa valmiiksi. Tiedän myös kokemuksesta, että aikuisopiskelijat ovat monesti motivoituneimpia opiskelijoita. Opiskelijat itse puolestaan hyötyisivät saadessaan yhä uusia valmiuksia työelämää varten. Työelämäkin hyötyisi, sillä monipuolisemmalla työntekijällä on monipuolisemmat valmiudet suoriutua työelämän yhä kasvavista haasteista.
Avoimen yliopiston kautta opiskelemaan
Maksullisuus ja avoimuus tarkoittaisi nyt esittelemässäni mallissa sitä, ettei toisen maisterintutkinnon suorittamisesta haaveilevan tarvitsisi käyttää aikaansa pääsykokeisiin. Motivaation maisterintutkinnon suorittamiseen voisi osoittaa suorittamalla opintojen pohjaksi tarpeellisen määrän avoimen yliopiston kursseja ennalta sovitulla opintomenestyksellä sekä maksamalla lukukausimaksua. Näin varmistettaisiin, että yliopisto saisi kirjoille varmasti motivoituneita opiskelijoita, joiden opiskelu tähtäisi tutkinnon suorittamiseen.
Opiskelija puolestaan saisi opiskella sitä alaa, jota itse haluaa, ja johon olisi tehnyt pohjia jo avoimessa yliopistossa. Parissa vuodessa opiskelija saisi maisterintutkintonsa valmiiksi, jolloin yliopisto saisi valmistuneesta opiskelijasta rahaa yhteiskunnalta jo maksettujen lukukausimaksujen lisäksi. Samalla yliopistot tulisivat saaneeksi parannusta nykyiseen taloustilanteeseensa.
Valuvatko osaajat ulkomaille?
Jo tällä hetkellä maksullinen opiskelu on mahdollista… tosin ulkomailla. Kuka tahansa voi muuttaa vaikkapa Prahaan, Amsterdamiin, Lontooseen tai Barcelonaan opiskelemaan pelkästään lukukausimaksut maksamalla. Suomessakin maksullisia oppilaitoksia toimii jo joitakin, mutta ne ovat käytännöllisesti katsoen ulkomaalaisia Estonian Business Schoolin kaltaisia toimijoita. Miksi tämä ei sitten ole mahdollista koti-Suomessa? Tätä en oikein ymmärrä.
Itselleni opiskelu avoimessa yliopistossa on jo vuosia ollut hyvä ja hyödyllinen harrastus. Yksi tulevaisuuden vaihtoehto onkin opiskella jotakin jo aiemmin opiskelemaani alaa aina maisterintutkintoon saakka. En kuitenkaan usko, että työn ohella viitsin osallistua kotimaiseen pääsykoerumbaan, jota pääaineopiskelijaksi pääsy usein vaatisi. Siksi yhtenä kiinnostavana vaihtoehtona on opiskelu lukukausimaksut maksamalla jossakin ulkomaisessa yliopistossa, jossa tutkinnon suorittaminen maksua vastaan on mahdollista. Euroopan laajuinen ECTS-järjestelmä, johon Suomi luonnollisesti kuuluu, on tehty nimenomaan helpottamaan jo suoritettujen opintojen tunnustamista eri puolilla Eurooppaa, mikä osaltaan madaltaa kynnystä suorittaa opintoja muualla.
Toisen tutkinnon suorittamisesta haaveilevan ei siis ehkä edes kannata jäädä useiksi vuoksiksi Suomeen kokeilemaan onneaan pääsykoemaailmassa, jos opiskelupaikan voi saada saman tien ulkomailta pelkästään lukukausimaksut maksamalla. Samalla tulee saaneeksi kansainvälistä kokemusta ja kaupanpäällisiksi aina hyödyllisen kielitaidon. Tällöin kuitenkin saattaa hyvinkin käydä niin, että kerran Suomesta lähtenyt integroituu uuteen ympäristöönsä eikä enää palaakaan takaisin. Korkeakoulutettujen aivovuodosta on ollut paljon puhetta, ja tämä on nähdäkseni yksi sen keskeisistä kanavista.
Eilinen, mystisesti kadonnut kommenttini meni tiivistettynä jotakuinkin näin.
Olen samaa mieltä ilmaisen koulutuksen merkityksestä, samoin kuin siitä, että jossain vaiheessa koulutuksesta voisi maksaakin jotain. Itse olen tohtori ja tuplamaisteri, sekä pätevöittänyt itseni opettajaksi. Ilmaisuus on hienoa, mutta onhan yhteiskunta minua aika avokätisesti tukenut. Ainakin pedagogisista opinnoista olisin maksanut ihan mielelläni. Yhdellä alalla koulutuksen pitää mielestäni olla ilmaista niin pitkälle, kuin sitä on mahdollista opiskella.
Maksullisuuteen liittyy ainakin muutama mutta. Ensimmäinen lienee kysymys mitä tehdä niiden ihmisten kanssa, jotka tarvitsevat uutta koulutusta, mutta heillä ei ole siihen varaa. Työpaikat katoavat ja uusia syntyy, ja siinä voi vanha maisterintutkinto käydä riittämättömäksi, ihan yksilöstä riippumattomista syistä. Kakkostutkinto ei voi olla liian kallis, ettei siitä tule eriarvoistava.
Koskisiko maksullisuus muuten vain korkeakoulututkintoja vaiko myös ammatillisia tutkintoja? Siis mahdollista toista tai kolmatta (eri alan) tutkintoa.
Myös opettajien kannalta maksullisuus voi olla hankala asia työmäärän lisääntyessä ainakin suosituilla aloilla. Jos periaatteessa kuka vain maksukykyinen henkilö voi tulla opiskelemaan tutkintoa, voi siitä syntyä melkoinen resurssiongelma. Yliopistossahan opettaminen ei ole opettajan ainoa työ, vaan myös tutkimukselle tulee jäädä aikaa, koska opetus on tutkimusperusteista. Opintomaksuilla voitaisiin kattaa uusien opettajien palkkaamista tarpeen mukaan, mutta nämä olisivat melkein väistämättä pätkätöitä työmäärän (=opiskelijamäärän) huonon ennustettavuuden takia. Noh, pätkätöitähän tässä toki nytkin tehdään…
Avoimen kautta on muuten väylä tutkinto-opiskelijaksi, mutta sen varmaan tiesitkin. Sieltä taidetaan kylläkin päätyä kandiopintoihin.
Ja vielä lopuksi: olin näköjään oma vuolassanainen itseni. Ei tämä mikään tiivistelmä eilisestä ollut, vaan melkein pitempi kuin alkuperäinen 😀
LikeLiked by 1 person
Hyviä pointteja, Johanna. Edellä puhuin maisteritasoisista opinnoista, joihin luetaan siis yliopistoiden tarjoamat maisterintutkinnot ja ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot – en siis ota kantaa muiden koulutusasteiden maksullisuuteen. Joka tapauksessa samantasoista korkea-asteen tutkintoa ei mielestäni tarvitsisi tarjota ilmaiseksi. Kerran kandintutkinnon suorittaneenhan ei muutenkaan tarvitse uutta kandintutkintoa ymmärtääkseni nykyisellään edes suorittaa. Jos esimerkiksi haluaisin opiskella psykologiaa, voisin jatkaa suoraan maisterintutkintoon lukukausimaksut maksamalla. Aineopinnot suorittaneenahan minulla on käytännössä katsoen samat kurssit käytyinä kuin pääaineopintojaan suorittavalla kandilla – ainoastaan kandintutkielma puuttuu.
Nykyisin avoimen yliopiston väylä koskee vain joitakin oppiaineita, enkä ole oikeastaan koskaan törmännyt tuohon väylään niin, että siitä olisi ollut sanottavaa hyötyä kenellekään. Väylää ei myöskään ole vuosiin kovin aktiivisesti mainostettu missään, enkä ole suoraan sanottuna törmännyt keneenkään sen kautta tutkintoon asti edenneeseen. Eli kyse on ennemminkin kuriositeetista.
Oletettavaa siis on, että kerran maisterintutkinnon suorittaneella on riittävät opiskeluvalmiudet tutkinnon suorittamiseen. Jos tarvitsee toisen tutkinnon esimerkiksi alanvaihdon vuoksi, niin miksi siitä ei voisi maksaa? Mainitsemani positiiviset ulkoisvaikutukset ulottuvat myös yksilötasolle, eli opinnot ovat lähtökohtaisesti kannattava investointi niin valtiolle kuin yksittäiselle ihmisellekin. Jokainenhan tietenkin tekee valinnat omien preferenssiensä mukaisesti, mihin haluaa käyttää vaikka kertyneitä säästöjään. Yksi sijoittaa pörssiin, toinen itseensä opintojen muodossa. Perinteikkäämmissä maksullisia tutkintoja tarjoavissa maissa on myös varsin kehittyneet stipendi- ja apurahajärjestelmät.
Ja kuten sanottua, avoimen yliopiston kurssien suorittaminen tutkinto-opintojen taustaksi pitäisi huolen siitä, ettei ilman vahvaa motivaatiota yhtäkkiä vaan tipahdeta kadulta tutkinto-opiskelijaksi. Varsinkin, kun siitä pitäisi vielä maksaa. En voi sanoa tuntevani yliopistoiden resursointia, mutta jos opintoihin äkisti virtaisi niin suuri kotimaisten maksullisten opiskelijoiden virta, niin eiköhän maksuilla voitaisi palkata lisää työntekijöitä. En ole kuullut lisääntyneen kysynnän ja liikevaihdon muuallakaan häirinneen bisneksentekoa, ellei osaajista sitten todella ole jo niin huutava pula – ja siinä tapauksessa ainakin tarvittaisiin koulutusta kyseisille aloille. Tämä saattaa tietenkin olla totta siinä tapauksessa, että vähänkin rallilontoota solkkaavat ovat jo karanneet aivovuotona ulkomaille.
Lisäksi, kun puhutaan muodikkaasta koulutusviennistä, niin tässä tapauksessa koulutusta ei tarvitsisi edes viedä mihinkään. Riittäisi, kun sitä tarjottaisiin avoimesti yhä useammalle halukkaalle oman maan rajojen sisällä asuvalle. Nykyinen järjestelmä vain hukkaa motivaatioresursseja, joissa olisi paljon potentiaalia.
LikeLiked by 1 person
Ja tottakai täytyy vielä muistaa, ettei mikään malli varmaan tällä tavalla esitettynä ole täysin vedenpitävä ja valmis käyttöön sellaisenaan. Esimerkiksi lääkäriksi opiskeleminen edellyttäisi omalla kohdallani varmaan vähän muitakin pohjaopintoja kuin vain perus- ja aineopintoja avoimessa yliopistossa (jos sellaisia olisi siellä tarjolla). Eli ammattilaiseksi halajavan täytyy joka tapauksessa hahmottaa, millaista osaamista tarvitsee ja mistä sitä on mahdollista saada – ja miten kauan osaamisen hankkiminen vie. Jos pohjaopinnot ennen varsinaisia opintoja vievät vaikka kolme vuotta (lukion pitkä matikka + kemia), avoimen yliopiston kanditasoiset opinnot pari vuotta ja maisteriopinnot pari vuotta, niin voi laskea vaikka jäljellä olevat työvuodet ja pohtia investoinnin kannattavuutta.
Toisaalta työelämävaihe koko ihmisen elinkaaresta kestää joka tapauksessa selvästi aiempaa pidempään, ja olen laskenut omallakin kohdallani olevani (toivottavasti) työelämässä vielä vähän vajaat 30 vuotta. Sen vuoksi työelämässä on tehtävä olonsa kotoisaksi ja tehtävä sellaisia asioita, joihin oikeasti tuntee vetoa ja innostusta. Lisäksi uuden oppiminen tuo sisältöä ja turvaa elämään. Sellaiseen ajan ja rahan allokointi on minusta kannattavaa joka tapauksessa.
LikeLiked by 1 person
Minun huoleni kohdistui ennen muuta heihin, joilla ei niitä säästöjä jää. Ei pörssiin eikä avoimen opintoihin. Heitä kun on myös, eikä vain muutamaa. Tuleeko valtio apuun, vai otetaanko lainaa?
Mitä tulee tuohon bisneksen tekoon ja yliopistoon, niin sitä ei kyllä osata ainakaan minun tiedekunnissani. Siitä kyllä keskustellaan paljon millä eri tavoin tiedekuntiin saadaan lisää rahoitusta, mutta bisneksen tekemisestä ollaan vielä kaukana. Täytyy myös muistaa, että bisnes ei kuulu yliopiston perustehtäviin. Sama muuten koskee myös ammatillista koulutusta
Sitten mietin myös seuraavaa: Suomessakin on alettu enenevässä määrin suunnata kohti mallia, jossa olisi järkevää siirtyä työelämään jo kandintutkinnon jälkeen. Vähän kuin esimerkiksi Briteissä. Silloin se tarvittava lisäkoulutus voisi olla juuri kandi, jonka pitkälti saisi kasaan jo avoimen puolella. Mitä siitä tuumaat?
Itse näen koulutuksen aina kannattavana investointina, puhuttiin sitten rahan tai ajan tai molempien investoimisesta. Minulle uuden oppiminen on ehkä enemmän arvo sinänsä, vaikka toki mietin sitä myös esimerkiksi työelämän kautta. Turvaa en ole koskaan opinnoistani hakenut, se näkyy jo ensimmäisestä pääainevalinnastani 😀
Minkä suuruiset lukukausimaksut olisivat sinusta ok? Vai olisiko maksu avoimen tapaan opintopistekohtainen? Avoimen mallilla maisterintutkinto alusta alkaen maksaisi 3000 €, eikö vain? Ei mikään kohtuuton. Pelkkä maisteriohjelma 1200 €. Minusta maksullisuudesta puhuttaessa tulee tarkkaan miettiä maksun suuruutta.
Maksullisuus ei lähtökohtaisesti ole minusta ongelma, kun puhutaan toisesta samantasoisesta korkeakoulututkinnosta. Ei yhteiskunnan tarvitse maksaa loputtomiin koulutuksesta. Nykyinen malli ei tosiaan tue sitä, että opiskelemaan pääsee jo kertaalleen valmistunut henkilö, oli tämä kuinka motivoitunut tahansa, eikä sekään järkevää ole.
LikeLiked by 1 person
Ihan ensimmäiseksi. Opintolainahan kuuluu normaaliin opintotukeen, mitä meillä Suomessa ei ole lainkaan ymmärretty. Moni kituuttaa ilman lainarahaa työntekoa ja opiskelua yhdistellen. Lainaa nostava ja normaalissa ajassa valmistuva saa lainanhoitoonsa kannusteena olevat verovähennykset, eli lainaa ei reaalisesti tarvitse maksaa kokonaisuudessaan takaisin. Siksi opiskelijoiden kannattaisi työnteon sijaan nostaa täysimääräiset lainat ja keskittyä opiskeluun. No, pienimuotoinen työnteko opintojen ohella tietenkin tuo houkuttelevuutta ansioluetteloon, mutta taloudellisessa mielessä lainan nosto opiskeluun on kannattavaa toimintaa. Opinnot pitäisi siis nähdä kannattavana investointina ja lainaraha opintotuen jatkeena, koska taustalla on ne opiskelun positiiviset ulkoisvaikutukset. Summa summarum: opiskelu on kannattavaa toimintaa, oli rahoitus sitten hoidettu lainalla tai säästöillä.
Sitten tuosta bisneksestä. Tarkoitin lähinnä bisnestä noin kuvaannollisesti, mutta kyllä kaiken toiminnan lähtökohtaisesti täytyy jollain tavoin kannattavaa olla. En usko minkään tiedekunnan opiskelijoille olevan huono asia pohtia, miten saa vaikkapa oman osaamisensa myytyä työmarkkinoille. Itse asiassa tuon pitäisi olla jossain määrin lähtökohta siinäkin pohdinnassa, että on harkitsemassa maksullisia opintoja.
En ole miettinyt noita maksujen suuruuksia, mutta luultavasti tuo malli pitäisi toteuttaa vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Estonian Business School tekee. Olisi peruslukukausimaksu, jonka lisäksi opiskelija maksaisi suoritetuista opintopinnoista erikseen ja vielä graduohjauksesta jonkin kiinteän summan per lukukausi. Näin ollen opiskelijan kannattaisi etukäteen valmistella opintonsa mahdollisimman hyvin (= tehdä ylimääräiset opinnot avoimessa ja valmistella gradunsa jo ennalta mahdollisimman valmiiksi), jolloin pystyisi myymään “valmiin tuotteen” yliopistolle ja keskittymään täysin tutkinnon tekemiseen. Tämä olisi varmasti houkuttelevaa kumminkin päin. Houkutteleviin ja yleisesti hyödyllisiin tutkimuksiin olisi mahdollista hakea stipendejä ja apurahoja. En tunne suomalaista stipendi- ja apurahajärjestelmää, mutta muualla ymmärtääkseni esimerkiksi alumniyhdistystoiminta on keino kerätä rahaa ja kanavoida sitä tukena lupaaviin tutkimushankkeisiin.
LikeLiked by 1 person
Tällä hetkellä stipendi- / apurahajärjestelmä ei käytännössä tue perustutkinto-opiskelua. Ulkomailta tulevat opiskelijat voivat käsittääkseni saada stipendejä kattamaan lukukausimaksuja. Ehkä stipendijärjestelmän voisi laajentaa koskemaan myös suomalaisia opiskelijoita, mikäli osasta tutkintoja tehdään maksullisia.
Ihan samaa mieltä siitä, että opiskelijoilla tulee olla valmiudet myydä osaamisensa työmarkkinoille. Tässä asiassa yliopistolla herättiin 2000-luvun alkupuolella ja itsekin olen työelämäkursseja vetänyt koko joukon. Niiden suhteen on muuten mielestäni havaittavissa muutos. Siinä missä kymmenen vuotta sitten enemmistö humanistiopiskelijoistani vierasti esimerkiksi ajatusta oman osaamisen markkinoinnista, tai yrittäjäksi ryhtymistä, ovat asenteet muuttuneet ajan kanssa positiivisemmiksi. Hyvä näin.
Noista lainoista ehdimmekin jo jutella hyvän tovin, joten en niitä ajatuksia enää tänne kirjaa. Mutta minulla on sama kokemus, että lainan merkitystä osana opintotukea ei ymmärretä eikä käytetä tarpeeksi. Toisaalta kuitenkin työnantajat tuntuvat vaativan, että opintojen jälkeen on kasassa myös ihan merkittävästi työkokemusta, mikä vaikeuttaa sekin täysipäiväistä opiskelua. Toki ainahan on olemassa kesätyöt.
LikeLiked by 1 person