Luin vastikään pari kiinnostavaa blogitekstiä siitä, pitäisikö tutkijoiden olla läsnä verkossa tuomassa omaa asiantuntijuuttaan osaksi laajempaa keskustelua. Kysymys nimimerkin Maikki kirjoituksessa oli “Onko pakko?“. Ystäväni Johanna puolestaan toteaa postauksessaan, että hän käy mieluiten erikoisalaansa – musliminaisten pukeutumista koskevaa poliittista debattia – koskevaa keskustelua verkon sijaan mieluiten kasvokkain. Kiinnostavia näkökulmia yhtä kaikki. Seuraavassa pohdin ja pyrin argumentoimaan sen puolesta, minkä vuoksi tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden on minusta ehdottoman tärkeää olla mukana verkossa käytävissä keskusteluissa.
Kiinnostukseni asiantuntijoiden rooliin verkossa käytävässä keskustelussa pulpahti alun perin esille keskustellessani isäni kanssa asiantuntijablogin perustamisesta ja kirjoittamisesta. Ja viimeistään tämä postaukseni sai tuulta purjeisiinsa luettuani Helsingin Sanomista 4.1.2018 jutun lääketieteen tohtori Juhani Knuutista, joka ajoittaisista kritiikkimyrskyistä välittämättä oikoo blogissaan virheellisiä terveyteen liittyviä käsityksiä ja uskomuksia.
Populismia vai popularisointia?
Olen kuullut aikaisemminkin, että asiantuntijat jättäytyvät tai jäävät tukevine argumentteineen keskusteluissa usein taka-alalle, kun kaikkein äänekkäin joukko ratkoo huutoäänestyksellä keskusteluiden voittajat. Helsingin Sanomien jutussa asia kuvataan näin: “Karismaattiset johtajat maalaavat (- -) värikkäin sanakääntein illuusion siitä, että heillä on ratkaisu. Johtajan ympärille kokoontuu (- -) lisäksi muitakin samanmielisiä, jotka saavat tukea toisistaan.” Poliittisessa keskustelussa tätä kutsutaan kotoisasti populismiksi. Populismin sijaan näkisin mieluummin tutkimustiedon popularisointia – siis laadukkaan tiedon yleistajuistamista ja tuomista paremmin tavallisten kansalaisten ulottuville.
Muistan kuulleeni taannoin, ettei erääseen ruokavalioita käsittelevään televisiokeskusteluun tahtonut löytyä halukasta ravitsemustieteilijää esittämään tieteelliseen tietoon perustuvia näkökulmia aiheesta. He eivät halunneet joutua myrskynsilmään. Knuuti sanoo samaa Helsingin Sanomien jutussa toteamalla: “Joistain terveysaiheista kirjoittaminen onkin kuin istuisi muurahaiskekoon alasti.” Kirjoitettuaan erään jutun siitä, “että maidosta on tehty turhaan pahis, hän sai kimppuunsa kriitikkojen armeijan. Heitä oli turha yrittää vakuuttaa tutkitulla tiedolla.”
Tämä on mielestäni kiinnostava mutta samalla pelottava ja ikävä piirre yleisessä keskustelussa. Jos asiantuntija ei halua tai uskalla esittää tutkittuun tietoon perustuvaa näkemystään, keskustelu on mielestäni väärillä urilla. Itse lähden keskusteluihin aina haastamaan ennen kaikkea omaa näkemystäni; olipa näkökulmani tai mielipiteeni miten vakaaseen tutkittuun tietoon perustuvaa tahansa. Sama ominaisuus on myös tutkimustiedolla, jonka keskeisiä ominaispiirteitä ovat muun muassa itseäänkorjaavuus, julkisuus ja jatkuva totuudenmukaisuuteen pyrkiminen. Vasta-argumentit on tärkeää kuunnella, ja lopulta vahvin argumentti voittaa. Silti sen paremmin omaa mielipidettä kuin yleistä tutkimustietoakaan ei tarvitse eikä pidä kumota huutoäänestyksen perusteella. Sen sijaan toisinaan tarvitaan lisää tutkimustietoa, jonka kautta saadaan lisävalaistusta tutkittavaan asiaan tai ilmiöön.
Asiantuntemuksen jakaminen verkossa – uhka vai mahdollisuus?
Mitä tutkija sitten hyötyy tai saa osallistuessaan verkkokeskusteluun? Jakamistalous on siitä kiinnostava talouden muoto, että vuosien opiskelun pohjalta saavutettu asiantuntemus pitäisi jakaa ilmaiseksi verkossa kaikkien saataville ja vieläpä mahdollisimman helppoon ja yksinkertaiseen muotoon puristettuna. Maikki lainaakin teosta Aalto & Uusisaari: Löydy – Brändää itsesi verkossa (2010), jonka mukaan asiantuntijan motiivit verkkovaikuttamiseen voivat olla halu tulla oman alansa tunnustetuksi asiantuntijaksi, verkostoituminen sekä oman osaamisen myyminen ja siten taloudellisen hyödyn saavuttaminen.
Knuuti kuitenkin kertoo Helsingin Sanomissa, ettei hänellä ole agendaa, hän ei saa rahaa miltään taholta eikä hän myöskään edusta mitään intressiryhmää. Hänen motiivinsa on siis oman asiantuntemuksen ja tutkimustiedon tuominen mukaan keskusteluun ja siten keskustelun laadun yleinen parantaminen. Mielelläni näkisinkin asiantuntijan motiivin olevan välittömän “palkkion” sijaan yleisen keskustelun laadun parantaminen tuomalla keskusteluun mukaan se, mitä tiede aiheesta sanoo. Toki seuraus tällaisesta voi olla Aallon & Uusisaaren esittämällä tavalla tutkijan oma hyöty, mutta ehkä hyöty voisi olla mieluummin seuraus aktiivisesta keskusteluun osallistumisesta itse tarkoituksen sijaan.
Näkisinkin, että asiantuntemuksen tuominen keskusteluihin sisältää suuremman mahdollisuuden kuin uhan. Toki verkossa kohtaa monenlaisia näkemyksiä, suoranaisia uskomuksiin perustuvia väitteitä ja kriittisiä kannanottoja. Kukaties vihapuhettakin. Keskusteluiden kokonaislaadun parantamisen kannalta tutkittuun tietoon perustuvat näkökulmat ovat kuitenkin tärkeitä. Minusta yksi keskeinen kysymys vastaanväittäjälle onkin: “Mihin tutkimukseen tai lähteeseen perustat näkemyksesi?”
Toivonkin, että verkossa käytävien debattien kokonaislaatu kasvaa ja paranee tulevaisuudessa sitä mukaa, kun eri alojen asiantuntijat sankoin joukoin lähtevät tuomaan asiantuntemustaan mukaan keskusteluihin.
Niiiin paljon ajatuksia. Mistä aloittaisin?
Ensinnäkin, mitä kaikkea keskustelulla ja siihen osallistumisella tässä yhteydessä tarkoitetaan? Sitä, että osallistuu blogipostauksen tai uutisjutun alla käytävään keskusteluun? Vaiko myös sitä, että julkaisee kaikille avoimen asiantuntijatekstin ja linkkaa siihen omalla kotisivullaan? Jos myös jälkimmäinen, niin sitä kyllä teen. En kuitenkaan osallistu esimerkiksi Iltalehden jutun alla käytävään keskusteluun musliminaisten pukeutumisesta, vaikka sanottavaa voisi olla paljonkin.
Toiseksi, tutkijoiden tulee ehdottomasti julkaista selkokielisiä, kaikille avoimia tekstejä tutkimustensa pohjalta. Tiede puolestaan menee eteenpäin ja korjaa itseään ennen muuta tieteellisessä yhteisössä eri tavoin (julkaisut, konferenssit, uudet tutkimukset) käytävissä keskusteluissa. Samaan hengenvetoon, tutkimusta eteenpäin vieviä pointteja ja näkökulmia voi nousta esiin myös monissa muissa yhteyksissä. Ihan ilman muuta, ja niin myös tapahtuu.
Kirjoitin toisessa yhteydessä, että voi olla, että olen ollut liiankin herkkähipiäinen oman tutkimusaiheeni suhteen. Islamia ja maahanmuuttoa käsittelevien keskustelujen lieveilmiöt – ongelmat oikeammin – ovat vaikuttaneet osaltaan siihen, etten ole halunnut olla ihan joka paikassa tutkimusaiheeni kanssa esillä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisin ollut hiljaa. Radiossa puhuessani kuulijoita on ollut kerralla eittämättä tuhansia. Olen puhunut – ja väitellyt – islamista opetuksessani eri oppilaitoksissa, puhuessani niin massatapahtumissa kuin pienemmissäkin tilaisuuksissa. Haastatteluitani on julkaistu eri lehdissä, ja olen julkaissut myös kaikille avoimia tekstejä.
Se, mistä olen toistaiseksi jättäytynyt aikalailla pois, on verkkokeskustelut. Näillä tarkoitan ennen muuta uutisoinnin yhteydessä olevia keskusteluja, jotka tähän aihepiiriin liittyen herkästi joko junnaavat paikoillaan tai vetävät puoleensa ala-arvoista argumentaatiota. En myöskään ole blogannut tutkimusaiheestani juurikaan. Syy tähän on ollut ihan se, että en ole erityisesti halunnut altistaa itseäni sille mahdollisuudelle, että pääsen kuulemaan suvakkihuora-nimittelyjä ja muita vastaavia, henkilöön meneviä viehättävyyksiä. On ihan mahdollista, että olisin niiltä välttynyt aktiivisena verkkokeskustelijanakin, mutta olen valinnut varovaisemman tien. Asiallista kritiikkiä, ankaraakin, on tutkijan tietenkin pystyttävä ottamaan vastaan.
Mutta! Nämä keskustelut täällä sekä Asiantuntijana verkossa -blogissa ovat olleet todella mielenkiintoisia ja saaneet minut pohtimaan ja haastamaankin omia näkemyksiäni. Voinhan esimerkiksi itse valita missä julkaisuissa osallistun keskusteluun ja missä en. Googlasin pitkästä aikaa itseni, ja löysin yhden keskustelun, johon ajattelin osallistua kommentillani, näiden blogikeskustelujemme innoittamana. Mutta mitä ihmettä! Pikaisen tarkastelun perusteella minun olisi pitänyt olla kyseisen julkaisun tilaaja, jotta pääsisin kommentoimaan. Yritystä kuitenkin oli 🙂
Samoin, nämä blogikeskustelut toivat mieleeni yhden pienen projektin, joka on jäänyt kesken ja joka liittyy nimenomaan verkosta löytyvään asiantuntijatietoon. Pistän asian kuntoon ensi tilassa ja laitan siitä sitten postauksen omaan blogiini.
LikeLiked by 1 person
Joo, nää netin keskustelualueethan on ihan mahdottomia. Ensinnäkin niitä on valtavan paljon, eikä kenenkään ole mahdollista olla kaikkialla osallistumassa. Lähinnä tarkoitin asiantuntijan läsnäoloa verkossa siten, että on esimerkiksi oman blogin kautta tuottamassa aiheesta laadukasta sisältöä tekstissä mainitsemani Juhani Knuutin tavoin. Oman blogin kautta on myös mahdollista jossain määrin säädellä sitä, millaista sisältöä kommentoijat sinne tuottavat ja moderoida sieltä asiattomuudet pois. Mainitsemasi kaltainen nimittely on minusta jotakin sellaista, jota en missään tapauksessa hyväksy, eikä kenenkään muunkaan pidä hyväksyä.
Ja tosiaan noilla monilla verkkosivustoilla keskustelu on mahdollista nimimerkkien takaa, mikä ruokkii epäasiattomuuksia. Omaan blogiin voi esimerkiksi laittaa edellytyksen, että keskustelu käydään oikeilla nimillä. Toki on aina mahdollista, että keskustelua jatketaan myöhemmin asiattomasti jollain muulla foorumilla ja nimimerkkien takaa, mutta tutkitut ja perustellut näkökulmat alkuperäisessä tekstissä ovat kuitenkin tutkijan selkänojana. Tällä omalla saitillani kommentointi kuhunkin postaukseen on rajattu pariin viikkoon postauksen julkaisusta, ja toistaiseksi ajattelin pitää tästä myös kiinni. Toki on aina mahdollista, että joku haluaisi kommentoida myöhemminkin postauksia, joten pidän sen mahdollisuuden muistissa myöhempiä aikoja varten. Eli omalle sivustolle on mahdollista luoda pelisäännöt kommentointiin.
LikeLiked by 1 person
Näinhän se on, että omassa blogissa voi tosiaan itse luoda ne pelisäännöt. Blogissani kaikki kommentit käyvät moderoinnin läpi, ja onpa jonkun kerran jotain jäänyt julkaisemattakin.
Kaikille keskustelupalstoille ei missään nimessä ehdi osallistua, se on selvä. Mutta ehkä asiantuntija voisi niilläkin välistä käydä ja osallistua vaikka suurten päivälehtien keskustelupalstoilla käytäviin, omaa alaansa käsitteleviin keskusteluihin. Näin olen alkanut nyt pikkuhiljaa tuumailla, kun olemme käyneet tätä keskustelua asiantuntijan roolista verkossa. Alkaa vaikuttaa siltä, että oma verkkoaktiivisuuteni saattaisi olla kasvamaan päin…
LikeLiked by 1 person
Tosiaan. Ilman muuta on hyvä käydä toisinaan vaikka seuraamassa keskustelupalstoja, joilta voi löytyä vaikka jokin aihe nostettavaksi tarkemmin keskusteluun tai tarkasteluun omassa blogissa. Tuskin on mielekästä ryhtyä omalla nimellä käymään keskustelupalstoilla juupas-eipäs-vääntöjä tiettyä mielipidettä edustavaa armeijaa vastaan. Kyse on kuitenkin paljolti myös siitä, että meidän kaikkien aika on rajallista, ja on tehtävä valintoja sen suhteen, missä osallistuu ja miten.
Selkeillä pelisäännöillä voi myös varmistaa keskustelun ja näkökulmien tasapuolisuuden ja mielekkyyden. Ja myös virtaviivaistaa omaa ajankäyttöään. Tutkijoiden ensisijainen tehtävä on kuitenkin tutkia ja tuottaa laadukasta tietoa yhteiskunnan ja tiedeyhteisön käyttöön. Osallistuminen laajempaan keskusteluun vaikka verkossa on sitten sitä asiaa, jolla tutkimustyöstä kertynyttä asiantuntemusta saadaan levitetyksi laajemmin yleiseen tietoisuuteen.
LikeLiked by 1 person